Salla Simukka's Blog, page 22
May 11, 2015
Yksi kriisi onnellisesti ohi
Lähetin keväällä 2012 innoissani ja toiveikkaana sata, omasta mielestäni hauskaa lastenrunoa suurelle kustantamolle. Odotin vastausta kärsivällisesti lähes vuoden, välillä kirjoitin runoja aikuisille.
Keväällä 2013 otin kustantamoon yhteyttä, mainitsin että lähetin noin vuosi sitten teille sadan runon käsikseni. Pahaksi onnekseni jostain kumman syystä runoja oli tullut perille vain 27. No, toisella kerralla kaikki runot tulivat onnellisesti perille. Odottelin kärsivällisenä muutaman kuukauden.
Syksyllä -13 kustannustoimittaja ehdotti käsikseen joitain muutoksia, osa ideoista oli hyviäkin. Hioin runoja kiltisti toiveiden mukaan ja kirjoitin uusia runoja ehkä pari-kolmekymmentä.
Talvella -14 kustantaja palautti uudet runot kommenttien kera. Nyt hän kaipasi lisää leikkimieltä ja hassuttelua, sekä edellisten lastenkirjojeni hauskoja tunnelmia. Mielestäni olin kirjoittanut valoisan ja hyvin humoristisen kokoelman. Riimirunojakin hän toivoi lisää. Riimirunoja oli runsaasti, mukana oli hieman vapaatakin mittaa, minusta sekin on ok. Pelkkä riimirunoilu on aika ahdistavaa. Moni runoista oli kuulemma edelleen kovin aikuisen näkökulmasta kerrottu ja kaihoisa. Kaksi lasta esiintyi silti lähes joka runossa. Mielestäni on ihan virkistävää, että runoissa seikkailee välillä mummo ja vaarikin. Kaihollakin on paikkansa, kuka jaksaa monen kymmenen sivun verran pelkkää auringon paistetta ja Onnelaa?
Taas kirjoitin kiltisti lisää, vaikka aloin jo väsyä. Jaksoin hommaa, koska sovimme jo treffit kuvittajan ja kustannustoimittajan kanssa. Sitten kuvittaja sairastui ja tapaamista siirrettiin.
Tuoreestakin runosadosta löydettiin paljon korjattavaa, tuntui että mikään ei enää kelvannut heille. Parin runon kohdalle oli sentään kirjoitettu: kiva.
Tyynen tunnelmarunon jälkeen vaadittiin hurjaa runoa merimiehen elämästä, seikkailuista. Kun kirjoitin repäisevän runon Ryskemeren hirviöstä sekään ei käynyt.Lasten leikkirunoja haluttiin lisää. Kirjoitin että vadelmat ovat rubiineja, joilla Siiri ostaa tavaraa. Ei, ei! Kirjoitin vielä runon villistä vedenkeittimestä, jonka höyry on lapsille lampun henki. Ei, ei, runo ei ole valitettavasti tarpeeksi luonteva! Merirosvoleikki. Ei, ei sanoi kustantaja. Hänen ehdotuksensa oli sovinnaisista sovinnaisin: kauppaleikkiruno tai kukkakaupparuno. Loppuyllätyksiäkin oli kustannustoimittajan mielestä runoissa liikaa ym. ym.
Alussa hyvän maininnan saaneet runotkaan eivät olleet enää suosikkilistalla. Hämmennyin ja huokaisin. Sitten kirjoitin pitkän kirjeen: En jaksa enää tämän kokoelman parissa. Kun hauskaan kokoelmaan haluttiin lisää iloa ja hauskuutta, kirjoitin että joko minun tai teidän huumorintajunne on muuttunut. Siltoja en kuitenkaan polttanut, kerroin mielelläni lähettäväni sitten joskus uuden käsikirjoituksen teille, se kuulemma sopii.
Lähetin käsikirjoituksen kaikkiaan kuudelle kustantajalle. Aprillipäivänä sain soiton Schildts & Söderströmiltä: kokoelmasta tehdään runo-värityskirja, onko se ok? On! vastasin, saman tien sovimme treffit. Tapaaminen oli asiallinen, pienet hiomisehdotukset järkeviä. Kuvittajaehdokaskin heillä jo oli, hänen töissään oli nostalgista henkeä, josta pidin heti.
Lähes vuoteen en kirjoittanut ainoaakaan lastenrunoa, en jaksanut tehdä itsestäni edes esittelyä Nuortenkirjailijoiden matrikkeliin. Välillä luin käsikirjoitustani ja tuumasin, että kelpo tämä on, vaikka tavaraa on liikaa.
Vanhalla kustantajallani käsikirjoitustani luki liian moni. Jokainen ehdotti palkkansa eteen ristiriitaisiakin muutoksia. Oma kustannustoimittajani oli ehkä epävarma ja monien tuulien vietävissä. Pomokin talossa vaihtui, moni tuttavani läksi talosta hänen tultuaan. Ja harvoinpa ne runot myyvät, vaikka olisi oikein nelivärilaitos. Mutta olen runoilija ja runoilijana haluan jatkaakin.
Sokerina pohjalla, hieman ironistakin, sain vasta apurahan lastenrunokokoelman kirjoittamista varten. Ehkäpä sen kanssa kaikki sujuu edes hieman sutjakkaammin..
Muutama kesäinen runo Lystisaaresta (työnimi)
Kaksi seppeltä
Saarella kasvaa
pienen pieniä mansikoita.
Siiri laittaa ne korsiin,
tekee niistä seppeleet
keijulle ja pääskylle.
Kanan päivä
Kesätuulen haistelua,
jyväkakun maistelua,
torkkumista tovi.
Kaakatusta, kotkotusta,
kukolle motkotusta,
hippaa katin kanssa.
Hiekkakylpy ja hiukopala,
sitten orrelle oi,
onnelliseen uneen!
Rantapallot
Minulla on rantapallo.
Se vasta on suuri.
Minulla on rantapallo.
Se vasta on keltainen.
Heitellään sitä!
Kaukana on suurin
ja keltaisin pallo,
sillä ei voi leikkiä.
Tiedätkö jo?
Se on aurinko.
Saunailta
Ilmassa on savun tuoksua,
siispä saunaan täyttä juoksua!
Isä heittää löylyä,
vielä, vielä! Ville vaatii.
Eikä, eikä! Siiri kieltää.
Äiti vihtoo läps, läps
ja läps, kiuas sihahtaa.
Siiri pesee nuken tukan,
panee kutreille kukan.
Kun sauna on enää haalea,
sisään luikkii kisu vaalea.
Se lauteilla loikoilee
ja hiljaa hyrisee.
Ai niin, tuo kutreille on vanhahtava sana, sanoi eka kustannustoimittaja. Otetaas sille!
t. Heikki
Haluan kasvaa aikuiseksi
Lastenkirjainstituutissa Tampereen Puutarhakadulla on 27.5.2015 asti näyttely Haluan kasvaa aikuiseksi. Näyttelyssä voi tutustua toista maailmansotaa on käsitelevään lasten- ja nuortenkirjallisuuteen ja niihin näkökulmiin, joita lapsille ja nuorille on sodasta kirjallisuudessa tarjottu. Toisen maailmansodan päättymisestähän tuli lauantaina kuluneeksi 70 vuotta.
Osallistuin lauantaina näyttelyn avajaisiin, missä Marita Rajalin kertoi sotakuvauksia suomenruotsalaisessa sekä ruotsalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Mervi Kaarninen kertoi sota-ajasta kahden koulutytön kirjeenvaihdon kautta. Tuomas Teporan aihe oli toisen maailmansodan aikaiset poikien sotakirjat, ja Ville Hänninen esitteli sota-ajan suomalaista sarjakuvaa ja pilapiirroksia.
Oli niin mielenkiintoista, että puhisen vieläkin. Aihe on vaikea ja kamala, mutta en voinut olla ajattelematta, että siitä puhuminen juuri kirjallisuuden kautta on rauhantyötä parhaimmillaan. Kirjallisuudella on parantava voima.
Suosittelen käymään näyttelyssä, jonka eteen Lastenkirjainistuutin väki on tehnyt valtavan työn. Ja mikä parasta, materiaaliin voi tutustua myös verkossa osoitteessa http://lkinstituutti.wix.com/sotalapsensilmin
Jos menette paikalle, kuulette myös Heikki Vatialan näyttelyyn suunnitteleman vaikuttavan äänimaiseman Suojassa. Hän lähetti avajaisiin terveisensä, että oli ajatellut sitä tehdessään sodan keskellä olevaa lasta, joka on kuitenkin suojassa.
Kuva 1: Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Paula Halkola toivottaa kuulijat tervetulleiksi näyttelyn avajaisiin.
Kuva 2: Näyttelyä.
Kuva 3: Tutkija Marita Rajalin ja näyttelyä koonnut kirjastonhoitaja Virpi Kurhela keskustelevat.
Kuva 4: Näyttelyä.
Johanna
May 10, 2015
Kiitos lumottu Oulu!
Hui, onpa kohottautunut olo Oulun j��lkeen. Yrit��n v��litt���� siit�� edes siivun.
Sain kutsun Valveen sanataidekoulun vieraaksi Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataidefestareille. Osasin ounastella hienoa reissua saadessani tutkija P��ivi Heikkil��-Halttuselta toivotuksen ”hyv���� Oulun matkaa, Oulussa tehd����n uraa uurtavaa sanataidekasvatusta”, mutta silti Oulu onnistui ylitt��m����n villeimm��tkin kuvitelmani.
Oulun kaupungin kulttuuritalo Valve kuhisee teatteria, tanssia, sarjakuvaa, musiikkia, sanataidetta…
Tuossa ihmetalossa majailee Valveen sanataidekoulu, joka j��rjest���� monipuolista ja pitk��j��nteist�� harrastustoimintaa kirjoittaville lapsille ja nuorille. Lukuvuosi huipentuu toukokuiseen festariin ja suureen iltajuhlaan. Ennen juhlaa vierailin Ylikiimingin koulun molempien viitosluokkien luona – ja totisesti, keikka oli peruskaurasta kaukana. Valveen sanataidekoulun Kieku-kirjailijavierailuihin kuuluu se, ett�� oppilaat saavat etuk��teen tutustua kirjailijaan, lukea h��nen tuotantoaan, tehd�� kirjoihin liittyvi�� teht��vi�� ja suunnitella kysymyksi��. Ylikiimingin viitosluokkalaiset olivat valmistautuneet kyl��ilyyni perusteellisesti sanataideohjaaja ja esikoiskirjailija(!) Minna Mikkosen johdolla. Minna oli kuljettanut koululaiset niin syv��lle Vili Voipioiden maailmaan, ett�� oppilaat liev��sti pettyiv��t, kun ovesta astuikin kirjailija Kuronen eik�� kirjailija Voipio. No, ensipettymyksen j��lkeen keskusteltavaa riitti. Erityisesti Artun pikkusiskon hahmo tuntui kiinnostavan, varsinkin Nippelin omalatuinen puheenparsa. ”Onko Nippelill�� esikuvaa, miksi se puhuu niin h��r��j��?” Kirjailija Voipion omistuskirjoituksia olen saanut ennenkin v����rent����, mutta Nippelin nimmaria pyydettiin nyt ensimm��ist�� kertaa.
Ennen iltajuhlaa ehdin kierrell�� lumotussa Oulussa ja ihastua Hupisaarten alueeseen, jossa lukuisat viehkot puusillat yhdist��v��t saaria toisiinsa.
Olisipa kes��.
K��kkyr��puussa kaikki kiipeily ja leikkiminen sallittu.
Lintulammen yksin��inen tukkasotka.
V.A Koskenniemi p��n��tt����, kuten niin usein. Ei ykk��ssuosikkini.
Hmm, lattia kattona ja katto lattiana. Tuskin on kovassa huudossa tiaisten asuntomarkkinoilla.
*
Niin tyypillist��, harhaudun. Puistoihin ja lintuihin.
Takaisin olennaiseen. Oulun vierailuni huipentui Lumottuun iltaan.
Sanataideohjaajat Minna Mikkonen (vas.) ja Kati Inkala viime hetken valmisteluissa ennen juhlaa. N��iden naisten komennuksessa ja huolenpidossa tunsin olevani kaunein koru kaulalla.
Juhlassa sanataidekoululaiset esittiv��t lukuvuoden aikana syntyneit�� tekstej����n. Ja huh mill�� roihulla sen tekiv��t!
Ensin loisti nuorempien ryhm��…
… sitten vanhempien.
Lumotussa illassa julkaistiin my��s sanataidekoululaisten teksteist�� koottu antologia Kosketuksessa mahdottomaan, johon sain kummikirjailijana kunnian kirjoittaa alkutervehdyksen. Kannet pit��v��t sis��ll����n toinen toistaan kiehtovampia todisteita siit��, miten kirjoittajalle mik�� tahansa on mahdollista. Muutama maistiainen:
Oona K��lk��j�� (synt. 2003)
Olivia Ala-Poikela (s. 2004)
Ja t��ss�� viel�� koko lumottu sanataitajien klaani:
Takarivil��inen olisi toivonut, ett�� h��nenkin lapsuudessaan ja nuoruudessaan olisi ollut kohtaamispaikka himokirjoittajille, jollei opetusta niin edes v��h��inen kerho. Omien joukossa on ilo ja turva olla, kirjoittamisen palo yhdist����. Tulee ymm��rretyksi.
Huiskuttakaa vimmaisesti sanataidelippua jatkossakin. N��hd����n ja kuullaan, varmasti!
Terveisin
Kirsti, lumoutunut
��
May 7, 2015
Vähän yhteisvastuuta hei, te lapsillenne lukevat vanhemmat!
Olen 70-luvun yhteisvastuukasvatuksen hedelmä. Täytin jo ala-astelaisena viikkorahoistani monta pahvista säästöpossua, joiden kylkeä koristi laihan afrikkalaislapsen kuva. Koulussa puhuttiin yleismaailmallisesta oikeudenmukaisuudesta aivan yhtä luontevasti kuin nykyään somesta. Meidät kasvatettiin ajattelemaan aina muita ennen kuin itseämme.
Luin artikkelin, joka avasi silmäni jälleen yhden vääryyden suhteen. Aion perustaa asiasta adressin, sillä niillä voi muuttaa maailmaa ilman että se käy liian rasittavaksi.
Asiahan on niin, että lapsille lukemisesta on tutkitusti hyötyä. Voi vain kysyä, onko siis reilua, että toiset lapset saavat sen hyödyn ja toiset eivät? Eikö lukevien vanhempien pitäisi ajatella niitä vähäosaisia ja olla lukematta ainakaan niin paljon? Tai vielä parempi: kielletään koko homma! Sillä tavalla kaikki saavat tasa-arvoisen lähtökohdan ja maailmasta tulee parempi paikka.
Nimim. Vesimies -69
http://www.abc.net.au/radionational/programs/philosopherszone/new-family-values/6437058
Kuvassa lapsi, jolle on luettu.
(Johanna. Anteeksi. Ei tämä ole edes hauskaa. En vain voinut vastustaa.)
V��h��n yhteisvastuuta hei, te lapsillenne lukevat vanhemmat!
Olen 70-luvun yhteisvastuukasvatuksen hedelm��. T��ytin jo ala-astelaisena viikkorahoistani monta pahvista s����st��possua, joiden kylke�� koristi laihan afrikkalaislapsen kuva. Koulussa puhuttiin yleismaailmallisesta oikeudenmukaisuudesta aivan yht�� luontevasti kuin nyky����n somesta. Meid��t kasvatettiin ajattelemaan aina muita ennen kuin itse��mme.
Luin artikkelin, joka avasi silm��ni j��lleen yhden v����ryyden suhteen. Aion perustaa asiasta adressin, sill�� niill�� voi muuttaa maailmaa ilman ett�� se k��y liian rasittavaksi.
Asiahan on niin, ett�� lapsille lukemisesta on tutkitusti hy��ty��. Voi vain kysy��, onko siis reilua, ett�� toiset lapset saavat sen hy��dyn ja toiset eiv��t? Eik�� lukevien vanhempien pit��isi ajatella niit�� v��h��osaisia ja olla lukematta ainakaan niin paljon? Tai viel�� parempi: kiellet����n koko homma! Sill�� tavalla kaikki saavat tasa-arvoisen l��ht��kohdan ja maailmasta tulee parempi paikka.
Nimim. Vesimies -69
http://www.abc.net.au/radionational/programs/philosopherszone/new-family-values/6437058
Kuvassa lapsi, jolle on luettu.
(Johanna. Anteeksi. Ei t��m�� ole edes hauskaa. En vain voinut vastustaa.)
Hurraa, Pirkanmaan kirjoituskilpailu jatkaa!
Eilen jaettiin legendaarisen Pirkanmaan kirjoituskilpailun palkinnot jo 64. kerran. Hyv�� uutinen: tulee my��s 65. kerta! Kilpailun lopettamista on ehditty kaavailla s����st��syist��, mutta nyt Tampereen kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen on ilmoittanut, ett�� haluaa kilpailun jatkuvan. Miten ja kenen toimesta, se on viel�� auki. T��h��n saakka kilpailun on j��rjest��nyt Tampereen kaupunginkirjasto.
Minulla oli t��n�� vuonna kunnia olla mukana palkintoraadissa yhdess�� Terhi Rannelan, Timo Malmin ja Kari Aronpuron kanssa. Kilpailuun saapui l��hes 400 teksti��, proosasarjaan 226 ja lyriikkasarjaan 160. Kilpailun tavoitteena on tukea uusia lahjakkaita kirjoittajia ja tarjota heille mahdollisuus saada tekstej����n julkisuuteen.
Palkittuja sanavelhoja: Juho Hakkarainen (vas.), Janne Lyytinen, Tapani M��kinen, Katri Ikonen, Marika Riikonen, Niina Virtanen ja Raimo Valkonen.
*
T��ss�� palkintojuhlassa pit��m��ni puhe:
”Hyv��t sanataiturit,
7 ja puoli kiloa runoa ja 10 kiloa proosaa.
Ajatelkaa. Miten voimissaan kirjoittamisharrastus on Pirkanmaalla, miten tavaton ilmaisunhalu. Kuten er����ss�� kilpailurunossa todetaan, ihmisill�� on tarve kirjoittaa itsens�� n��kyviin.
N��in suuresta joukosta seuloutuminen palkinnoille on komea saavutus. Tekstin t��ytyy syk��hdytt���� ja yll��tt���� erottuakseen, kirjoittajan persoonallinen ote ja tuore ����ni ovat v��ltt��m��tt��mi��.
Olen kiitollinen kunniateht��v��st�� toimia tuomarina, vaikka v��h��n kauhuissani vastuusta. Tekstien arvottaminen oli tuskallista, kun ymm��rsin niiden sis��lt��m��n syd��nveren m����r��n. Ei auttanut kuin siirt���� isommat tunteet syrj����n ja nostaa analyyttiset lasit silmille. Onhan taitavalle kaunokirjalliselle tekstille kuitenkin olemassa kriteerit, edes jotenkuten objektiiviset. Lasit nen��ll�� huomasin, ett�� monessa kilpailuty��ss�� tarina kantoi mutta tyyli ja kieli eiv��t viel�� olleet yht�� vahvoja. Tai toisinp��in: ilmaisu soljui mutta sis��lt�� ei t��ysin kirkastunut. Ilahduin t��ist��, joissa koko palikkatorni pysyi pystyss��.
Paljon k��siteltiin yksin��isyytt��, kuolemaa, syrj��ytymist��, vanhenemista, surua, nuorten pahoinvointia, pettymyksi�� ja ty��el��m��n murheita. Pintaan nousivat my��s lapsuusmuistot, rakkaudenn��lk��, oman identiteetin ja paikan etsiminen ja arjen vaatimukset.
Tekstien yleishenki oli synk��hk��, paljon tummia juonteita. Huumoria sai etsi��, ja kun sit�� l��ytyi, siit�� melkein aina riemastui. En tied��, kuvaako ilottomuus t��t�� aikaa vai taipuvatko el��m��n ep��kohdat ja tragediat helpommin kaunokirjalliseen muotoon, ehyt syd��n ei ehk�� virit�� luomisvimmaa yht�� korkealle kuin risa.
Rohkean oma����niset ja kokeilevat tekstit piristiv��t, niit�� olisin lukenut enemm��nkin, esimerkiksi visuaalista muotoon aseteltua runoutta. Toisinaan muoto tuki sis��lt���� ja toisinaan ei, mutta poikkeuksetta kokeilut her��ttiv��t mielenkiinnon. Tyyli- ja lajikirjoa oli mukavasti: satua, murretta, loruja, tieteelliseksi esseeksi naamioitua proosaa, p��iv��kirjaa ��� jopa joulukalenteri.
Kirjoittajan lahjakkuudesta kertoo my��s se, ett�� osaa luoda hengitt��v��n hahmon, pystyy uimaan erilaisten ja eri-ik��isten henkil��iden maailmaan. Kun avasimme nimimerkkikuoria, ��llistyin monta kertaa: Mit�� ihmett��, voiko t��m�� olla naisen kirjoittama! tai Oho, luulin teiniksi mutta onkin ik��ihminen! Taitavassa kirjoittajassa asuvat kaikki i��t, ajat, tavat ja kokemukset. Eik�� kaikissa teksteiss�� edes menty ihmisolennon nahkoihin, mukana oli muun muassa hykerrytt��v�� kalan n��k��kulma, jossa kala lopulta ymm��rsi rakkaudesta enemm��n kuin ihminen: ket����n ei saa omistaa.
Lopuksi haluan nostaa teksteist�� suoria lainauksia, ajatuksia jotka s��v��hdyttiv��t minua:
– Kun puhumme s����st��, puhumme jostakin muusta. Kun vaikenemme vaikenemme jostakin. Jos hiljaisuus on merkitt��v���� hiljaisuutta, sit�� on kuunneltava.
– virus-sana tulee latinasta ja tarkoittaa myrkky��, nainen tulee baarista ja tarkoittaa hyv����
– yrit��n huijata aivojani kehr����m��ll��
– Jotenki ny pit��s ol t��yrellist, ko o suvi kauneimmillas. Ja m���� karehri muurahaisii.
– Riviss�� juoksivat j����ni poikki, salomaan sudet, saalista vailla.
– katsoisin antikvariaatin ikkunaa mutta joku katsoo sit�� jo
– laulaisinko? tanssisinko? nauraisinko? mit�� kaikkea on tapana, iloisena
– J��t��n villakoiraat ja kissanaaraat kesken����n. Paritelkoot rauhassa.
– ihokarvat v��risiv��t kuin pikkuruisen pedon niskavillat
– Aina en tunnista itse��ni peilist��, sill�� en muista, milt�� n��ytin ennen
– Kaipaus on ihminen kahlittuna kapaloksi
– kuvitteellinen romaanin nimi: Tekoj���� petti, avovaimo j��tti
– minussa on jokin kuohuttava totuus, se on vain kaivettava esiin
– P����t��n alkaa aikuiseksi. Ostan ehk�� asunnon. Mit��h��n ��iti sanoo?
– Kasvoista oli j����nyt j��ljelle silm��t. ��iti oli hajonnut auton mukana.
– muistan is��n ensimm��isen kuoleman
– inhoan kun en tee mit����n enk�� silti tee
– J����n kuuntelemaan oman ����neni kaikua, enk�� koskaan kuule ����nt��ni niin kuin h��n.
– Jotkut tyt��t katoavat bittiavaruuteen, jotkut laitokseen, jotkut hautaan. Tuuli puhaltaa tytt��j�� pois.
– Palaamisen j��lkeen vaikeinta on l��hteminen. Voiton j��lkeen vaikeinta on luopuminen. Rakkauden j��lkeen vaikeinta on rakkaus. Ei t��m�� ole niin monimutkaista, etteik�� t��t�� ymm��rt��isi
L��mmin kiitos jokaiselle kisaan osallistuneelle. Toivon ett�� jatkatte kunnianhimoista luovaa kirjoittamista, ja lenn��tte!”
Kirsti
May 6, 2015
Kirjallisuus on tärkeä osa äidinkielenopetusta – tai niinhän sitä luulisi
Opiskellaanko vuonna 2016 vain verkon, median ja tv-sarjojen monilukutaitoa? kysyy toimittaja Suvi Ahola tänään Hesarin artikkelissaan.
Aiheellinen huoli koskee opetushallinnon lukion äidinkielen uutta opetussuunnitelmaa, joka on parhaillaan kommentointivaiheessa. Ei ole myöhäistä älähtää, jos siltä tuntuu. Toivottavasti mahdollisemman monesta tuntuu.
Hyvä lukutaitohan on perusta kaikelle muulle oppimiselle ja ymmärtämiselle, ihmisenä olemiselle.
Mitä mieltä?
Kirsti
Kirjallisuus on t��rke�� osa ��idinkielenopetusta – tai niinh��n sit�� luulisi
Opiskellaanko vuonna 2016 vain verkon, median ja tv-sarjojen monilukutaitoa? kysyy toimittaja Suvi Ahola t��n����n Hesarin artikkelissaan.
Aiheellinen huoli koskee opetushallinnon lukion ��idinkielen uutta opetussuunnitelmaa, joka on parhaillaan kommentointivaiheessa. Ei ole my��h��ist�� ��l��ht����, jos silt�� tuntuu. Toivottavasti mahdollisemman monesta tuntuu.
Hyv�� lukutaitohan on perusta kaikelle muulle oppimiselle ja ymm��rt��miselle, ihmisen�� olemiselle.
Mit�� mielt��?
Kirsti
April 28, 2015
Tekijän oikeus
Aivan. En kirjoita tuota nykytyylillä, yhteissanaa erikseen, vaan otsikossa on tarkoituksella kaksi sanaa. Eilen nimittäin hämmennyin oikeuksistani tekijänä. Olen luullut niiden antavan minulle paremman turvan kuin ne todellisuudessa tekevät.
Olin Tennispalatsissa kuuntelemassa Maailman henkisen omaisuuden päivän Suomen päätapahtumana järjestetyn seminaarin antia. Asianajaja Mikko Manner puhui aiheesta Pilvipalvelut ja IPR (immateriaalioikeudet, joihin tekijänoikeuskin kuuluu). En vanno, että ymmärsin kaiken oikein, niin paljon puheessa ja kankaalle heijastetuissa teksteissä oli englanninkielistä erikoissanastoa, mutta näin olin vakavasti ymmärtäväni:
Tekijänoikeudet ovat mielessäni olleet hyvä ja kattava turva sille, ettei tekstejäni noin vain lainailla. Täällä Suomessa ne tosiaan ovat turvan taanneetkin. Pilvipalvelut ovat kuitenkin tullessaan tuoneet sekä valtavat mahdollisuudet että melkoiset vaarat. Suomeksi tekstiä kirjoittavalla tuskin on niinkään suuria uhkia näkyvissä, mutta ainakin kuvilla ja musiikilla on jo nyt. Tekijänoikeus antaa nimittäin vain sananmukaisesti oikeuden nostaa syytteen, jos joku rikkoo tekijänoikeuksiani. Ja syyte on nostettava erikseen jokaisessa maassa, missä sitä on rikottu. Tuomioistuin siellä sitten käsittelee asian sen maan lakien mukaisesti.
Hups!
Käytännössä tavallisella kirjailijalla, kuvan tekijällä, muusikolla ei ole suuriakaan mahdollisuuksia pitää huolta oikeuksistaan. Kuten sanoin, suomeksi kirjoittavalle kirjailijalle tämä nyt ei varmaankaan iso uhka ole, mutta se on kuitenkin osoitus siitä, miten valtavia muutoksia kulttuurin alalla on pienen ajan kuluessa tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Ja onhan meilläkin jo monia kirjailijoita, joiden tekstejä käännetään yhä useammille kielille.
Tietysti voi uskoa ja toivoa, että kustantamot lakimiehineen pitävät kirjojensa ja kirjailijoittensa puolia, vaikka kirja kuoleekin jo vuodessa tai parissa eikä kai sen jälkeen suuremmin kiinnosta. Lisäksi meillä on Kirjailijaliitto, Sanasto, Kopiosto ja Teosto. Mutta rikkomukset olisi ensin huomattava, ja siinä kai pitäisi olla itse valppaana. Googlaamalla?
Tämmöiset hämmensivät pääni eilen. Puhuttiin siellä niistä pilvipalvelujen suomista suurista mahdollisuuksistakin, mutta hm! jotenkin ne hämärtyivät taustalle. Ja sitäkin juuri mietin, että puhunko nyt asiasta, joka kaikille muille on selvää jo ennestään. Tiesittekö te kaikki muut tämän?
Raili
Tekij��n oikeus
Aivan. En kirjoita tuota nykytyylill��, yhteissanaa erikseen, vaan otsikossa on tarkoituksella kaksi sanaa. Eilen nimitt��in h��mmennyin oikeuksistani tekij��n��. Olen luullut niiden antavan minulle paremman turvan kuin ne��todellisuudessa tekev��t.
Olin Tennispalatsissa kuuntelemassa Maailman henkisen omaisuuden p��iv��n Suomen p����tapahtumana�� j��rjestetyn seminaarin antia. Asianajaja Mikko Manner puhui aiheesta Pilvipalvelut ja IPR (immateriaalioikeudet, joihin tekij��noikeuskin kuuluu). En vanno, ett�� ymm��rsin kaiken oikein, niin paljon puheessa ja kankaalle heijastetuissa teksteiss�� oli englanninkielist�� erikoissanastoa, mutta n��in olin vakavasti ymm��rt��v��ni:
Tekij��noikeudet ovat mieless��ni olleet hyv�� ja kattava turva sille, ettei tekstej��ni noin vain lainailla. T����ll�� Suomessa ne tosiaan ovat��turvan taanneetkin. Pilvipalvelut ovat kuitenkin tullessaan tuoneet sek�� valtavat mahdollisuudet ett�� melkoiset vaarat.��Suomeksi teksti�� kirjoittavalla��tuskin on niink����n suuria uhkia n��kyviss��, mutta ainakin kuvilla ja musiikilla on jo nyt. Tekij��noikeus��antaa nimitt��in vain sananmukaisesti oikeuden nostaa syytteen, jos joku rikkoo tekij��noikeuksiani. Ja syyte on nostettava erikseen jokaisessa maassa, miss�� sit�� on rikottu. Tuomioistuin siell�� sitten ��k��sittelee asian sen maan lakien mukaisesti.
Hups!
K��yt��nn��ss�� tavallisella kirjailijalla, kuvan tekij��ll��, muusikolla ei ole suuriakaan mahdollisuuksia pit���� huolta oikeuksistaan.��Kuten sanoin, suomeksi kirjoittavalle kirjailijalle t��m�� nyt ei varmaankaan iso uhka ole, mutta se on kuitenkin osoitus siit��, miten valtavia muutoksia kulttuurin alalla on pienen ajan kuluessa tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Ja onhan meill��kin jo monia kirjailijoita, joiden tekstej�� k����nnet����n yh�� useammille kielille.
Tietysti voi uskoa ja toivoa, ett�� kustantamot lakimiehineen pit��v��t kirjojensa ja kirjailijoittensa puolia, vaikka kirja kuoleekin jo vuodessa tai parissa eik�� kai sen j��lkeen suuremmin kiinnosta. Lis��ksi meill�� on��Kirjailijaliitto, Sanasto, Kopiosto ja��Teosto. Mutta rikkomukset olisi ensin��huomattava, ja��siin�� kai pit��isi olla itse valppaana. Googlaamalla?
T��mm��iset h��mmensiv��t p����ni eilen. Puhuttiin siell�� niist�� pilvipalvelujen suomista suurista mahdollisuuksistakin, mutta hm! jotenkin ne h��m��rtyiv��t taustalle. Ja sit��kin juuri mietin, ett�� puhunko nyt asiasta, joka kaikille muille on selv���� jo ennest����n. Tiesittek�� te kaikki muut t��m��n?
Raili
Salla Simukka's Blog
- Salla Simukka's profile
- 309 followers
