Salla Simukka's Blog, page 54

Lukemista!

[image error]

Uunituore Etsijät (Tammi) on novellikokoelma varhaisnuorille. Kirjan on toimittanut Tapani Bagge. Kirjoittajia on viisitoista, joista entisiä ja nykyisiä grafomaanikkoja melkoinen joukko: Salla Simukka (novellilla Salainen ihailija), Tapani Bagge (Aavejuna), Sari Peltoniemi (Nynnyt), Markku Karpio (Etsijät) ja Kirsti Kuronen (Viimeinen kesä).  Monipuolisista tarinoista löytyy taatusti lukemista jokaiseeen makuun!

Likkojen lipas (Karisto) on sekin uusi ilmestys. Ensimmäinen runokirjani! Runoissa kuljetaan Taikan ja Aamun matkassa nuoruuden tuiverruksissa ja tyvenissä. Kannattaa kurkistaa lippaaseen, jos tykkää runoista. Ja vaikka ei tykkäisikään…

Toinen kierros

Kaivoimme Terhin kanssa esiin yhteiskirjamme käsikirjoituksen – ihan suunnitelman mukaisesti ja pidimme istunnon sulo-kahvilassa sopiaksemme seuraavan kierroksen työnjaosta.

Olemme käsitelleet käsikirjoitusta viimeksi tammikuussa, ei siis kovin kauan sitten, mutta silti koko käsis tuntui aivan vieraalta ja oudolta. Kuka tämän on kirjoittanut? Mikä tämä juttu oikein on?

Sehän on hyvä merkki. Käsikirjoitus ehti siis riittävästi jäähtyä hattuhyllyllä, jotta sitä voi ryhtyä silmäilemään kylmänjärkevin silmin ja tarttua punakynään tai delete-nappulaan.

Minusta tuntuu aina, että ensimmäinen versio kirjoitetaan kuumana, toinen kylmänä. Tai niin kuin Stephen King sanoo: kirjoita ensimmäinen versio ovi kiinni, toinen versio ovi auki. Hänen ohjeensa muuten on, että kakkosversiossa teksti lyhenee 10 prosenttia.

Ykkösversiossa on tärkeintä (ainakin minulle) saada se hiton tarina loppuun asti, luoda henkilöt, keksiä rakenne, etsiä tyyli. Ykkösversio tuntuu umpihangessa rämpimiseltä tai trooppisempaa metaforaa käyttäen kuin etenisi viidakossa machetella hutkien. Kakkosversion kirjoittaminen on helpompaa, rauhallisempaa, järkevämpää varmempaa. Ja nautinnollisempaa.

Pidän suuresti seuraavien versioiden kirjoittamisesta. Silloin tietää, että jotain jo on ja nyt sitä vain parannetaan. Ymmärrän hyvin kirjoittajia, jotka juuttuvat tähän vaiheeseen ja siirtelevät onnellisina pilkkua seuraavat neljä vuotta.

Meidän editointipalaverimme oli lyhyt ja ytimekäs ja siitäkin suurin osa kului kuulumisten vaihtamiseen. Keskustelimme kolme isompaa kysymystä ja olimme samaa mieltä niiden ratkaisemisesta. Etsimme tekstinivaskasta keskikohdan joka oli sopivasti sivulla 75. Halkaisimme nipun kahtia. Minä sain alkupään, Terhi loppupään. Tätä jakoa hetken arvoimme erinäisiä muuttujia punniten, mutta näin tuntui viisaalta. Kunhan kumpikin on editoinut puoliskonsa, vaihdamme niitä ja editoimme siis vielä ristiin, jos ymmärsitte, mitä tarkoitan.

Aikataulunkin sovimme. Aikomus tehdä editointi maaliskuun aikana, niin että aprillipäivänä on valmista. Se on muuten sopivasti myös Kirjakoripäivä. Toivomme, että meillä on silloin mukavaa raportoitavaa.

Millainen on hyvä kustannustoimittaja?

Olen julkaissut kahdeksan kirjaa ja työskennellyt matkan varrella viiden kustannustoimittajan kanssa. Neljän naisen ja yhden miehen, joiden ikäjakauma on karkeasti noin 25–50. Olen kirjoittanut WSOY:lle, Otavalle, Minervalle ja BTJ:lle (nykyiselle Avaimelle).

On ollut virkistävää nähdä erilaisia toimitustapoja; jokaiselta toimittajalta olen oppinut jotakin. Jokainen toimittaja on omalla tavallaan kehittänyt minua kirjoittajana.

Yksi vaanii pilkkuja ja sanajärjestyksiä, toinen kysyy: "Mitä kirjasi kertoo yhteiskunnastamme juuri nyt?", kolmas antaa reilun hövelisti kirjalahjoja, neljäs lukee käsikirjoitustani, vaikka olisi 39 asteen kuumeessa (=sitä en sentään toivo!), viidennen kanssa välit tulehtuvat täysin.

Millainen on mielestäni hyvä kustannustoimittaja?

* Ammattimainen ja paljon lukenut, tuntee kirjallisuustraditiota ja löytää kirjalleni siinä paikan (tällainen toimittaja on ylellisyys, mutta juuri nyt minulla on tällainen).

* Asiallinen työkaveri, jonka kanssa on motivoivaa tehdä töitä. Kustannustoimittaja on nimenomaan ihminen, jonka kanssa työskennellään, ei paras ystävä, jolle avaudutaan kaikista henkilökohtaisista asioista. Tärkeimpään kustannustoimittajaan muodostuu tietysti hyvät ja tuttavalliset välit: on kiva tavata kahvikupposen äärellä ja puhua muustakin kuin kirjallisuuden trendeistä tai päähenkilön syventämisestä.

* Kriittinen, tarkka ja täsmällinen, mutta tietää myös, milloin aina niin herkkä kirjailija kaipaa muutamaa kannustuksen sanaa.

* Hyvä organisoimaan työnsä. Kaikillahan meillä on kiire, mutta hyvä kustannustoimittaja kunnioittaa kirjailijaa niin paljon, että lukee käsikirjoituksen säällisessä ajassa (parissa kuukaudessa, ei esimerkiksi puolessa vuodessa niin kuin joskus takavuosina on käynyt) ja vastaa tärkeisiin sähköposteihin tai puhelinsoittoihin. Kyllä kirjailija tietää, ettei hän suinkaan ole ainoa ihminen, jonka kirjoja kyseinen toimittaja lukee.

* Tekee käsikirjoitukseen ehdotuksia, ei tuputa omia mielipiteitään ainoina totuuksina "Näin sen pitää olla" (tällaiseen ihmiseen en onneksi ole edes törmännyt…).

* Ei lannista kirjailijaa muistuttamalla, miten huonosti tämän kirjat myyvät (Jumalan kiitos, toistaiseksi tällaista kommenttia ei ole sanottu minulle ainakaan ääneen, mutta muutamalta kollegalta olen kuullut päinvastaista…) – tai jos, asian pystyy ehkä kertomaan jotenkin rakentavasti?

Jatka listaa ja kerro omia kokemuksiasi!

Kirjan tiestä maailmalle ja tekijänoikeuksista

Lauantaina 5. helmikuuta Suomen Nuorisokirjailijat ry järjesti jäsenilleen seminaarin, jossa pohdittiin sekä kotimaisen lanu-kirjallisuuden kääntämistä että tekijänoikeuksia.

 

Kirjan tiestä maailmalle alusti kustannusoikeuksien myyntipäällikkö Hanna Kjellberg Otavalta. Kiinnostavasta aiheesta muutama ranskalainen raapaisu:

- Jotta kirja saadaan myytyä, on sitä aktiivisesti tarjottava, mm. tehtävä käännösnäytteitä, esiteltävä messuilla maailmalla, verkostoiduttava ulkomaisten kustantajien kanssa jne.

- Kysyntä ja tarjonta pyritään saamaan kohtaamaan: oikealle kirjalle haetaan oikea paikka.

- Yhteydet suomalaisen kirjallisuuden kääntäjiin tärkeitä. Kääntäjät vievät tietoa kirjoista eteenpäin ja voivat tarjota kirjoista lausuntoja oman maansa kustantamoille.

- Kuvakirjaa on helpompi myydä kuin nuortenkirjaa, koska kuvat puhuvat puolestaan. Nuortenkirjasta täytyy aina teettää käännösnäyte, mielellään useampi luku. Amerikassa saatetaan ihmetellä, kun tekstiä ei ole kokonaan englanniksi.

- Jos esittelijällä on kiinnostus ja vahva usko kirjaan, se vaikuttaa ostopäätökseen.

- Silloin tällöin törmätään yllättäviin kulttuurisiin kynnyksiin: arabimaissa ei suvaita hyvis-sikoja, unissakävelijä tulkitaan Japanissa sairauden pilkkaamiseksi, Amerikassa kidnappaus on vaikea purtava, englantilaiset eivät suvaitse veistä lapsen kädessä, seksuaalisuuden kuvaaminen on liian avointa jne.

- Joissakin maissa toivotaan lasten oppivan lukemaan kotimaisten kirjailijoiden teosten parissa, näin ollen helppolukuisia on vaikea tarjota.

- Kjellberg oli sitä mieltä, että monet suomalaiset nuortenkirjat olisivat laatunsa puolesta levinneet helposti maailmalle, jos olisivat tulleet englanninkielisestä maasta.

- Millainen kirja löytää tiensä maailmalle? Ratkaisevaa voi olla esimerkiksi yleismaailmallinen aihe, vahvat hahmot, kielellinen ilmaisu tai uusi lähestymistapa.

- Suomalaista lanu-kirjallisuutta on myyty hyvin mm. Saksaan, Tanskaan, Norjaan, ja nyt on Kiina nousussa. Ruotsissa kiinnostus on ollut nihkeää.

 

Seminaarin toinen alustaja oli kirjailija ja sopimusoikeusjuristi Anu Ojala, joka puhui tekijänoikeuksista:

- Kirja-alalla taloudellinen tilanne on tiukentunut, mikä ei tuo lisäetuja kirjailijalle, joten kirjailijan on pidettävä puolensa.

- Tekijänoikeudet-kakku jakautuu moraalisiin ja taloudellisiin oikeuksiin, joista jälkimmäiseen kuuluu kustannusoikeus. Kakun voi siivuttaa tai syödä kokonaan eli osan oikeuksistaan voi antaa pois (ei kuitenkaan moraalisia oikeuksia).

- Jotta pääsee tekijänoikeuslain piiriin, on ylitettävä teoskynnys. Teoksena voidaan pitää itsenäisen luomistyön tulosta, tarpeeksi omaperäistä. Myös keskeneräinen työ voi olla teos.

- Ei saa allekirjoittaa mitään paperia, jota ei ymmärrä.

- Täytyy arvostaa omaa työtään niin paljon, että ottaa selvää, mitä sopimuksissa lukee.

- Pitää itse huolehtia siitä, ettei luovuta tekijänoikeuksiaan moneen paikkaan. Tekijänoikeuslaki ei tunne vilpittömän mielen suojaa.

- Pidä kirjaa oikeusksistasi, jotta muistat mitä olet minnekin luovuttanut.

- Kirjailijalle jää oikeus e-kirjaan, ellei siitä ole erikseen mainintaa kustannussopimuksessa. E-kirjan sopimus olisi hyvä tehdä aina erikseen.

- Jos esim. romaanistasi on pitkä lainaus jossakin, siitä on maksettava korvaus.

- Tekijänoikeus ei suojaa aiheita ja ideoita vaan sisältöä. Myös hahmoilla on suoja.

- Kustantaja ei saa luovuttaa oikeuksia eteenpäin eikä tehdä teokseen muutoksia tai muokata sitä.

- Tekijänoikeus on sopimusoikeutta. Sopimusta tulkitaan aina tekijän eduksi epäselvissä tapauksissa.

- Älä ikinä allekirjoita paperia, jossa lukee: "Luovun tekijänoikeuksista."

 

Jos olen ymmärtänyt jotain väärin näistä mielenkiintoisista alustuksista, korjatkaa ihmeessä. Ja kommentoikaa, tehkää lisäyksiä!

Ylivalotus (Tapio ja Moona 5)

[image error]

Posti toi tänään tekijänkappaleet eli viides Tapio ja Moona -kirja Ylivalotus on ilmestynyt. Tässä kirjan esittelyteksti:

Lukiota viimeistä vuotta käyvä Moona istuu sairaalan käytävällä ja toivoo parasta. On tapahtunut paljon, enemmän kuin elämään yleensä samaan aikaan on suotavaa mahtua.

Moonan ystävä Maija on palannut yllättäen Venäjältä takaisin lukioon. Lähtö hyväntekeväisyystyöhön oli odottamaton siirto Maijalta, ja tuossa hän nyt on, kuin ikonista keskelle hälisevää aulaa laskeutuneena. Maija palasi, koska Jumala oli neuvonut niin. Moona oli esittänyt saman toiveen moneen kertaan. Miksei Maija kuunnellut häntä? Myös Leon käytös hämmentää Moonaa. Poika tekee itseään tykö, mutta Moonasta ei ole vain kaveriksi. Onneksi lukionsa aloittaneelle Tapiolle voi uskoutua: miksi kuopatuista tunteista ei pääse eroon? Ylivalotuksen langat kiristyvät kohti jännittävää loppua. Latautunut teksti onnistuu vastaansanomattomasti liikuttelemaan lukijan tunteita.

Tapio ja Moona -sarja kuvaa herkkävireisesti Prometheus-leirillä tavanneiden nuorten ystävyyttä, pohdintoja ja arjen haasteita. Ylivalotus on elämänmyönteisen sarjan mieleenpainuva viides osa, jonka kysymykset ovat tuttuja kaikille elämänkatsomustaan etsiville.

Ja tässä ote kirjasta:

"Moona kuvasi karuselliin unohtuneen lapasen, lammikon reunalle kuolleen kärpäsen, ruskeaksi muuttuneita ruohonkorsia, toisistaan turvaa etsiviä tupakantumppeja. Oliko tässäkään mitään omaperäistä? Vai oliko tämä vain tekotaiteellista sontaa? Ei ollut mikään uusi ajatus etsiä kauneutta rumuudesta. Vaikka eihän hän etsinyt kauneutta, hän etsi tavallisuutta, syksyn olemusta luonnosta ja ihmisten toimista. Hän ei ollut kuitenkaan varma siitä, mitä halusi kuvillaan sanoa. Hänellä ei ollut selvää visiota. Tuuli iski väreitä vesilätäkön pintaan, ja Moonaa puistatti.

Se ei ollut paha puistatus. Se oli hyvä puistatus. Haave uudesta ja uudistumisesta. Joskus täytyi tuulla, että vanhat pölyt lähtisivät pois. Joskus täytyi ikävöidä, että osaisi päästää irti."

Grafomania kiittää tunnustuksesta

Grafomania on saanut Beautiful Blogger -palkinnon Marika Laijärveltä. Grafomania kiittää tunnustuksesta!

Toiveena tunnustuksen ohessa on, että tunnustuksen saanut kertoisi seitsemän asiaa itsestään. Kuka haluaa aloittaa?

Saa myös mielellään kertoa, mille blogeille antaisi itse palkinnon.

Valmista tuli!

Terhin ja minun yhteiskirjan ensimmäinen versio on valmis. Se tuntuu hämmästyttävältä.

Ryhdyimme hommaan puoliksi leikinpäiten, puoliksi, koska ajatus yhdessä kirjoittamisesta viehätti. Kävi myös vähän kateeksi M. Kuusta! Meitä yhdistää marraskuun inho. Ajattelimme, että Nanowrimo auttaisi sietämään tuon inhan kuukauden. Niin kuin auttoikin.

Tunsimme toisemme ennestään ja ehkä meillä oli peukkutuntuma, että voisimme tulla toimeen keskenämme ja pystyä yhteistyöhön. Olemme molemmat toimittajia, mikä varmaan teki asiasta yksinkertaisemman: suhtaudumme versiointiin ja palautteeseen lunkisti ja itsestäänselvästi emmekä ota kommentteja henkilökohtaisina loukkauksina. Yhdessä vaiheessa päätimme, että kumpikin saa vapaasti editoida toisen tekstiä. Niin olemme myös tehneet, käsittääkseni ilman traumoja.

Yhdessä kirjoittaminen oli mukavaa. Se oli myös erilaista kuin yksin kirjoittaminen ja siten tervetullutta vaihtelua.

Yhdessä keksiminen vasta hauskaa olikin. Meillä oli noin kerran kuussa kirjailijatreffit samassa tietyssä Lumo-kahvilassa (nomen est omen). Tapaamisia oikein odotin. Ne olivat lumottuja juhlahetkiä. Sai puhua kirjoittamisesta, kustantamokuulumisista ja tehdystä tekstistä. Tunnelmaa kohottivat kahvilan ihanat leivonnaiset ja kahvi – tärkeitä nekin. Keskustelimme paljon henkilöistä, juonesta, rakenteesta ja erilaisista tekstityyleistä, joita käsikirjoituksessamme on. Yritimme sovittaa yhteen mielikuviamme henkilöistä ja tapahtumapaikoista.

Oli jännittävää lähettää oma tekstinsä Terhille, ja kun puolestani sain Terhiltä tekstiä, oli kuin olisin joulupaketin saanut. Yhdessä oli kevyempää kirjoittaa kuin yksin. Tekstiä syntyi hämmästyttävän nopeasti, kun toinen teki puolet työstä.

Emme kirjoita samanlaista tekstiä, ja ensimmäisessä versiossa saumat näkyvät. Myös henkilöt heijaavat jonkin verran. Teksti on nyt hyllyllä jäähtymässä, mutta seuraavalla kierroksella tarkoitus on hioa teksti yhtenäiseksi, korjailla henkilökuvia ja jarruttaa liian nopeasti laukkaavaa juonta. Ehkä myös osa dialogia kääntyy eeppiseksi kerronnaksi.

Mutta johtopäätös: kiitos Terhi, kanssasi olisi itse asiassa kiva yhteiskirjoittaa toisenkin kerran.

Anneli

*****

Terhi jatkaa:

Kiitos samoin, Anneli! Tunne on erittäin molemminpuolinen.

Toista tarinaahan nimittäin emme ole suunnitelleet lainkaan, emme todellakaan ole esimerkiksi keskustelleet sen rakenteesta tai henkilöhahmoista, ehei… Emme ainakaan ole antaneet uusien pulppuavien ideoiden häiritä kirjoittamistamme.

Päivä kerrallaan, sivu kerrallaan, kertomus kerrallaan. Meidän pitää muuten sopia uudet Lumo-treffit, kunhan tässä ehditään.

Itsekin olen ihmeissäni siitä, että lokakuussa (!) aloittamamme romaani on näin hyvässä vaiheessa. Harvoin ensimmäinen versio on kohdallani näin hiottu, ei todellakaan valmis, mutta lupaava paketti kaiken kaikkiaan. Käsikirjoitus elää aivan erilaista elämää, kun sitä tarkastelee kaksi silmäparia.

Käsikirjoitus lepää tällä hetkellä. Viimeisin kirjoitusvaihe oli niin intensiivinen, että hahmoillemme tekee hyvää saada meihin etäisyyttä. Tässä vaiheessa tarina on vielä hyvin toiminnallinen ja seikkailullinen, seuraavassa versiossa alamme syventää hahmojen motiiveja (ja tässä vaiheessa me myös kirjoitamme omia romaanejamme…).

Kirjoittaminen on ollut ihan älyttömän hauskaa! Olen monesti nauranut ääneen lukiessani Annelin tekstiä ja kirjoittaessani itse. Tarinamme on humoristinen, mutta paikka paikoin myös hyvin traaginen. Tammikuun alussa kirjoittamiani kohtauksia voi kuvailla kuvottaviksi. Henkilöhahmomme ovat tulleet hyvin läheisiksi, ja olen nauttinut heidän seurastaan.

Kirjoittajana Anneli on hyvin aikaansaava, tehokas, eeppinen, kuvaileva ja rönsyilevä (ja poskettoman hauska!). Minä taas olen hitaampi, dialogipainotteinen, päälauseisiin uskova ja pohtimisaikaa kaipaava. Välillä on haastavaa saada tyylit synkkaamaan, mutta uskon, että vihonviimeisessä versiossa olemme onnistuneet saamaan saumat piiloon. Se auttaa, että kummallakin on oma päähenkilö.

Tässä kuulumisia tällä kertaa. Jatketaan sitten taas, kun kirjoittamisessa tapahtuu seuraava käänne.

Puhe

 

Suurkiitos kaikille onnitteluista, olette ykkösiä! Liitelen, enkä tiedä laskeudunko ikinä.

Tässä puhe, jonka pidin palkintojuhlassa tänään 14.1.2011. Oscar-meininkiä!

 

"Kipinöi vatsassa ja maistuu epätodellisen mehukkaalta. Jo ehdokkuus maistui, tuntui unelta.

 

Haluan ensimmäisenä kiittää miltei mahdottoman tehtävän edessä ollutta raatia.

 

Kiitän myös kustannustoimittaja Sirja Kuneliusta, joka uskoi käsikirjoitukseen ja paneutui siihen hellän valppaasti — ja koko Kariston väkeä, erityisesti Pirta Syrjästä, jota ilman en olisi kirjailija.

 

Kotiväelle kiitos kuuntelevista korvista, ilosta, lohdusta ja tarjoamastanne materiaalista.

 

Ja kollegat, ilman teidän tukeanne kirjoittaminen olisi paljon nihkeämpää, kiitos innoituksesta.

 

Sokerina pohjalla tahdon kiittää kahta vahvaa naista: kiitos suurenmoisesta kannustuksesta lukion äidinkielen opettajalleni Liisa Heikkiselle ja isoäidilleni Anna-Liisa Willandtille, joka on jo lentänyt kirahvin selässä kauas.

 

Piruettiystävyys oli pakko kirjoittaa.

 

Kuusi vuotta sitten päässäni alkoi jyskyttää lause MUSTA TULEE ISONA BALETTITANSSIJA. Lenkillä, nukkumaan mennessä, imuroidessa MUSTA TULEE ISONA BALETTITANSSIJA. Ehkä realistinen ajatus nuorelle tytölle, mutta nelikymppiselle… joka on aikoinaan harrastanut balettia, joutunut lopettamaan selän reistaillessa ja kuvitellut luopumisen tuskan hälvenneen ajat sitten. Mutta kun on kerran päässyt baletin taikapiiriin, sen lumo on sitkeä.

 

Kaikuna nuoruusvuosilta päässäni takovasta pakkoajatuksesta MUSTA TULEE ISONA BALETTITANSSIJA oli päästävä eroon. Kirjoittamalla.

 

Tarvitsin epävarman Ellin ja hänelle peilikuvaksi täydellisen Doriksen, jota ei ole olemassa. Doris on jäänne lapsuuden mielikuvitusystävästä, jota vastaan Ellin on pakko kääntyä tullakseen Elliksi.

 

Kirjoitin tarinan, ja kuinka ollakaan:  ärsyttävä pakkolause katosi.

 

Topelius-palkinnosta haluan iloita täydellä teholla tänään ja aina, palkinto tuo varmuutta kirjoittamiseeni.

 

Toisaalta pidän taiteen palkitsemista ongelmallisena. Juoksukilpailun voittaa ensimmäisenä maaliviivan ylittänyt. Kirjoja ei voi samalla tavalla asettaa paremmuusjärjestykseen, aina on kysymys osittain mielipiteestä, ja joka vuosi jää kimmeltäviä helmiä ilman ehdokkuuksia tai palkintoja.

 

Haastan kaikki rummuttamaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa ja medioissa, AINA kun siihen tarjoutuu pienikin mahdollisuus.

 

Kiitos kaikille, jotka kirjoittavat lapsille ja nuorille. Tämä työ on paitsi hauskaa myös merkityksellistä."

 

Ja sitten vielä Maijaliisalle lämmin rutistus, taitaa olla jo viideskymmenes tänään. Upea nainen, upea kirja!

 

 

 

Onnea Kirsti ja Maija-Liisa!

Näin iloisesti kävi, että upouusi bloggaajamme Kirsti Kuronen sai Topelius-palkinnon herkästä ja salaperäisestäkin Piruettiystävyydestä.

Suurensuuret halaukset ja onnittelut!

Maijaliisa Dieckman sai Lydecken-palkinnon kirjastaan Väläys pimeässä. Onnittelut myös!

Linkki Hesarin juttuun kommentissa.

Lomateksti, salateksti, kakkosteksti, rakkausteksti…

Minulla on lomatekstikriisi. Yhdistelin eilisiltana hajanaiset tekstitiedostot ja aikatasot toisiinsa. Lomatekstini ei olekaan enää nysä. Se on kasvanut teinitekstiksi, 70 liuskan mittaan, ja sille myöntämäni kuukauden kirjoitusloma on ohi.

Loppiaisen myötä vuodenvaihteen juhlasuma on takana ja kalenterissa aukeaa kevät 2011, jossa pitäisi tehdä keskittynyttä kirjallista työtä. Mitä sitten, kun mieli tahtoisi jatkaa tätä loma-ajan rakkausprojektia?

Ongelmani on itse luotu. Kuka käski myöntämään itselleen kuukauden tehdä ihan mitä tahansa? (Oma NaNoWriMo, mutta ilman tulostavoitetta – ja valitettavasti myös ilman kirittävää vertaisyhteisöä.)

Olen ilmeisen kykenemätön tekemään yhtä tekstiä kerrallaan. Kokeilen, piirustelen, sommittelen juonikuvioita ja hahmottelen kivoja henkilöitä, vaikka kirjoitan parhaillaan jo jostakin muusta.  Erityisen vaikeaa kuri on oikolukuvaiheessa, silloin pilkun paikkoihin turhautunut mieli suorastaan syöksisi seikkailukertomusta tai mahdollisten maailmojen tapahtumakarttaa.

Voisin käskeä itseäni palaamaan ruotuun ja pysyä suunnitelmassani. Romaanin kolmas versio vaatii tekijänsä nyt kun ehjää kirjoittamisaikaa on, sanoo Järjen ääni. Se on tärkeää työtä tärkeästä aiheesta, sanoo Itsensä Johtamisen ääni (jota suurimman osan aikaa vihaan.) Se on se, mitä tuli luvattua, sanoo Apurahansaajan ääni, joka muistuttaa itseään siitä, miten kirjastoapurahoissa kärkisijoilla ollut kirjailija kiittää itseään juuri tarkasta sitoutumisestaan esittämiinsä työsuunnitelmiin  (HS 4.1.2011.) Lomatekstiin jääminen olisi siis tuhon tie.  Mutta se olisi hauskaa, mutisee Sisäinen kirjoittajalapsi. Ketä tässä siis alkaisi kuunnella?

Miten te ratkaisette tekstien moneuden ongelman? Aikataulutatteko ja auttaako se oikeasti? Auttaako vuorokauden aika: jos aamulla on lastenkirjailija, voiko illan antaa sille, että on dekkaristi tai scifikirjailija? Onko tekstien viidakossa darwinistisen selviytymisen laki: vahvin teksti voittaa, koska se vain tylysti kasvaa muiden yli?