Salla Simukka's Blog, page 47

Alma-palkinto Hollantiin

Vuoden 2012 Alma-kirjallisuuspalkinnon saa hollantilainen kirjailija Guus Kuijer (s.1942). Palkinto jaetaan  Astrid Lindgrenin muistoksi, ja se on maailman suurin lasten- ja nuorten kirjallisuuden palkinto, viisi miljoonaa Ruotsin kruunua.

Palkintoraadin mukaan Kuijer kuvaa ennakkoluulottomasti ja terävästi yhteiskuntaa ja elämän suuria kysymyksiä. Kuijerin tyyli on yksinkertainen ja selkeä, siihen mahtuu niin filosofinen syvällisyys kuin höyhenenkevyt runollisuuskin. Kuijerin teoksia on käännetty yli kymmenelle kielelle, mutta ei valitettavasti vielä suomeksi.

Suomesta Alma-palkinnolle olivat tänä vuonna ehdolla Tuula Kallioniemi, Mauri Kunnas, Stella Parland, Timo Parvela, Alexander Reichstein ja Irmelin Sandman-Lilius. Ehdokkaita oli 66 maasta yhteensä 184.

Sadunomaista

Terveiset nuorisokirjailioiden lauantaisesta satuseminaarista.

Tietokirjailija ja opettaja Timo Jantunen kertoi, että lapsen tietämisen tapa on kuvallinen, ei käsitteellinen. Samalla tavoin aikuistenkin kokemustapa on vuosisatoja sitten ollut kuvallinen. Tämä kuvallisuus on saduissa.

Kasvatuksen pitää antaa lapselle juuret ja siivet, Jantunen sanoi ja epäili, että siipien kasvattamisessa nykykoululla on paljon parantamista.

Satupaneelin veti Siri Kolu ja siihen osallistuivat Päivi Alasalmi, Myry Voipio ja Anneli Kanto (minä). Kävi ilmi, että Päivin ja minun satukokoelmat olivat alunperin syntyneet omille lapsille kerrotuista saduista, kun taas Myryn lähestymistapa oli liki tieteellinen.

Paneelissa puhuttiin mm. , mitkä aiheet olisivat tabuja saduissa ja mistä aiheista taas pitäisi kirjoittaa nykyaikaisia satuja. Riippuvuuksista, arvelin minä ja Päivi halusi äitipuolille kunnianpalautusta.

Kirjavinkkari Markku-setä valisti, että jos tiliä haluaisi tehdä, prinsessakirjat ja dinosauruskirjat olisivat varma hitti. Siitä juonnuttiin miettimään prinsessaisuuden syvintä olemusta – ja ovatko prinsessaunelmat itse asiassa ansa. Istu paikallasi lasivuorella, odota ja ole kaunis, antaa prinssin puuhata ja tavoitella elämässään jotain.

Väkeä oli parikymmentä, tunnelma oli lämmin ja innostava, ja mieleen jäi sadunomaista inspiraatiota.

Sirin viimeinen kysymys koski jokaisen lempisatua. Kävimme todella mielenkiintoisen paljastuskierroksen, jossa eniten kannattajia oli Pienellä merenneidolla ja Rumalla ankanpoikasella.

Mikä oli lapsena sinun mielisatusi? Onko sinulla mielisatua nyt?

Lapsi vei kirjat

Äiti sietää kaiken. Kuten sen, että aikuinen lapsi tulee ja tyhjentää kirjahyllyn.

Mitä minä kuvittelin? Että 22-vuotias poika on unohtanut lapsuuden tärkeät lukukokemuksensa? Kirjat, joita yhdessä ja erikseen luettiin uudelleen ja uudelleen. Tarinat, jotka itkettivät ja naurattivat.

Eilen se tapahtui. Poika on asunut nyt vuoden omillaan, mutta vasta viime viikolla hän sai kämppäänsä kirjahyllyn ja marssi oitis kantakotiinsa ja keräsi kassit täyteen kirjoja. Ensin mykistyin kauhusta, sitten tarrasin alkukantaisesti kiinni Veljeni, Leijonamieleen ja väitin sitä omakseni. Poika avasi ensilehden ja luki: "Oskarille 6.3.1996, jännittäviä seikkailuja Joonatanin ja Korpun matkassa! T: Äiti ja isä." Saman suuntaisia tekstejä löytyi muistakin kirjoista: Roald Dahlin tuotanto, Susikoira Roit, Houkutus-sarja, Pikku prinssi, Narnian tarinat, Harry Potterit, Taru sormusten herrasta, Silmarillion jne. Kun poika tarttui Muumi-kirjoihin, sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin. Ja lopulta olin valmista ambulanssikamaa, kun poika kylmän viileästi sujautti kassiin myös Muumi-kuvakirjat Kuinkas sitten kävikään ja Kuka lohduttaisi Nyytiä.

 

Kuka lohduttaisi äitiä?

En ollut osannut varautua tähän. Olen käyttänyt pojan kirjoja kuin omiani ja raahannut niitä mukanani kouluvierailuilla. Kirjat ovat olleet minulle yhtä rakkaita kuin lapselle.

Toisaalta olen iloinen. Tämähän todistaa, että tarinat ovat tatuoituneet pysyvästi pojan mieleen, ovat tehneet vaikutuksen.

Äidin ei auta kuin tyytyä osaansa ja lähteä kiertämään kirppareita ja antikvariaatteja. Tai jos teiltä löytyy ylimääräsiä kappaleita yllä mainittuja opuksia, ostan mieluusti!

Onnittelut LukuVarkaus-ehdokkaille!

Vuoden 2012 Lasten LukuVarkaus -palkinnolle on ehdolla seitsemän kirjaa:
**
Tuulia Aho: Urpukas (WSOY)
Antti Halme: Metalliveljet ja megabeibit (Otava)

Tomi Kontio: Iskusanat (Tammi)
Päivi Lukkarila: Kolmen ajan maa (Karisto)

Hannu Mäkelä: Herra Huu pitää ravintolaa (Tammi)

Kari Vaijärvi: Käärmekiven arvoitus (Kustannus-Mäkelä)
Netta Walldén: Ruben ja rouva Mallamudin tapaus (WSOY)
**
Ehdokaskirjat on valinnut aikuisraati, mutta voittajan valitsee lapsiraati, johon tänä vuonna kuuluvat Repokankaan koulun oppilaat Tiia Pietikäinen (3 lk), Ronja Tolvanen (4 lk) ja Joonas Voutilainen (5 lk) sekä Svenska skolan kuudesluokkalaiset oppilaat Antti-Jussi Ikonen, Sauli Löllö ja Pihla Shemeikka.
**
Valtakunnallinen Lasten LukuVarkaus -palkinto jaetaan vuosittain edellisvuoden parhaalle suomalaiselle ja suomenkieliselle alle 12-vuotiaille suunnatulle lastenkirjalle. Palkinnon ovat perustaneet vuonna 2001 Varkauden kaupunki ja Stora Enso Oyj.
**
Voittaja julkistetaan 13.  kesäkuuta Vekara-Varkaus festivaaliviikolla. Palkinnon suuruus on 3500 euroa.
**
Grafomania onnittelee lämpimästi kaikkia ehdokkaita!

Avoin kirje Helsingin Sanomien kulttuuritoimitukselle… ja Jaakko Lyytisen vastaus

Helsingin Sanomien lasten- ja nuortenkirjalistalta puuttui tänä vuonna useita kirjoja, mm. J.S.Meresmaan ja Magdalena Hain esikoisteokset sekä Hanna van der Steenin fantasiaromaani.

Kirjaiijat päättivät lähestyä Hesarin kulttuuritoimitusta oheisella avoimella kirjeellä, johon he keräsivät myös kollegoiden allekirjoituksia, mukana kolme grafomaanikkoa. Odottelemme vastausta!

Hyvä Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus,
 
Olemme huolissamme lasten ja nuorten kirjallisuuden näkyvyydestä ja arvostuksesta lehdessänne. Julkaisitte maanantaina 20.2.2012 "Kevään lasten- ja nuortenkirjat" -listan. Toisin kuin otsikointi antaa ymmärtää, listalta puuttui useita kirjoja ja kirjailijoita, joiden nimet oli kuitenkin kustantamoista ilmoitettu. Nettilehden lista ei myöskään ollut kattava. Suomen suurilevikkisimpänä lehtenä Helsingin Sanomilla on erityinen asema ja vastuu uutisointinsa oikeellisuudessa. Nykyinen käytäntö on harhaanjohtava lukijoita kohtaan ja suorastaan haitallinen kirjailijoille, joista monille Helsingin Sanomien kevään kirjalista on ainoa tapa ilmoittaa suurelle yleisölle, että kirja on ilmestynyt. Näin erityisesti esikoiskirjailijoille, jotka ovat vasta aloittamassa uraansa, sekä pienempien kustantamoiden kirjailijoille, joilla ei ole resursseja kirjansa mainostamiseen laajemmin. Haluaisimmekin tietää, millä perustein ja millä etiikalla Helsingin Sanomat päättää, kuka on listalla mainitsemisen arvoinen.
 
Kummastusta on herättänyt myös kirjallisuuden eri lajien arvottaminen, joka näkyy lasten ja nuorten kaunokirjallisuuden saaman huomion vähäisyydessä. Lanu-kirjallisuus unohtuu herkästi muun kirjallisuuden rinnalta. Myös lanu-kirjallisuuden palkintoehdokkuuksista uutisoidaan valikoivasti: esimerkiksi kansainvälistä ja huomattavaa Alma-palkintoa, jonka saajaksi on tänä vuonna ehdolla kuusi suomalaista kirjailijaa, ei ole käsittääksemme uutisoitu Helsingin Sanomissa mitenkään.
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuus on yhtä tärkeää kuin aikuisille suunnattu kirjallisuus. Ammattitaitoiset aikuiset kirjailijat kirjoittavat kummankin kategorian kirjat. Ilman nuorena hankittuja myönteisiä lukuelämyksiä kotimaisen kirjallisuuden parissa on kotimaiseen kirjaan tarttuminen aikuisena kynnyksen takana.
 
Lienee aiheellista kysyä, miksi Helsingin Sanomat ylipäätään kokee tarpeelliseksi listata erikseen aikuisten kirjat ja lapsille ja nuorille suunnatut kirjat. Julkaistavien kirjojen luokittelu nykyisessä muodossa aiheuttaa tietoa etsivälle lukijalle päänvaivaa. Erityisen hankala nykyinen käytäntö on esikoiskirjojen sekä fantasia- ja scifi-kirjojen kohdalla. Kaikki vuoden esikoiskirjat eivät esiinny esikoiskirjojen listassa ja fantasia- ja scifi-kirjoja löytyy niin aikuisten, lasten ja nuorten kuin fantasiakirjojenkin listoista. Kaikkia lasten ja nuorten kirjoja, jotka ovat fantasiaa, ei luokitella fantasian alle.
 
Kaunokirjallisuuslistat voitaisiin hyvin jakaa pelkästään kahteen otsakkeeseen: kotimainen kaunokirjallisuus ja käännetty kaunokirjallisuus. Eri kirjallisuuden lajeja varten voitaisiin rakentaa merkintäsysteemi, jossa jokaisella genrellä olisi oma logonsa: esikoinen, yleinen kaunokirjallisuus, scifi ja fantasia, lapset, nuoret. Näin yksittäisillä kirjoilla voisi olla useita määreitä sen sijaan, että ne sijoitettaisiin erillisille listoille. Otsikoinnissa olisi reilua mainita, onko kyse toimituksen valikoidusta poiminnasta vai kattavasta listasta. Nämä muutokset vähentäisivät eri kirjallisuuden lajien tarpeetonta arvottamista ja takaisi lukijoillenne mahdollisimman tasa-arvoisen ja selkeän kuvan vuoden kirjallisuustarjonnasta.
 
 
Magdalena Hai
J.S. Meresmaa
Hanna van der Steen
 
Kirsti Ellilä
Hannu Hirvonen
Marjut Hjelt
Anu Holopainen
Tuula Kallioniemi
Anneli Kanto
Markku Karpio
Kirsti Kuronen
Anne Leinonen
Päivi Lukkarila
Kirsi Pehkonen
Sari Peltoniemi (lisätty 28.2. klo 9.53)

Avoin kirje Helsingin Sanomien kulttuuritoimitukselle

Helsingin Sanomien lasten- ja nuortenkirjalistalta puuttui tänä vuonna useita kirjoja, mm. J.S.Meresmaan ja Magdalena Hain esikoisteokset sekä Hanna van der Steenin fantasiaromaani.

Kirjaiijat päättivät lähestyä Hesarin kulttuuritoimitusta oheisella avoimella kirjeellä, johon he keräsivät myös kollegoiden allekirjoituksia, mukana kolme grafomaanikkoa. Odottelemme vastausta!

Hyvä Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus,
 
Olemme huolissamme lasten ja nuorten kirjallisuuden näkyvyydestä ja arvostuksesta lehdessänne. Julkaisitte maanantaina 20.2.2012 "Kevään lasten- ja nuortenkirjat" -listan. Toisin kuin otsikointi antaa ymmärtää, listalta puuttui useita kirjoja ja kirjailijoita, joiden nimet oli kuitenkin kustantamoista ilmoitettu. Nettilehden lista ei myöskään ollut kattava. Suomen suurilevikkisimpänä lehtenä Helsingin Sanomilla on erityinen asema ja vastuu uutisointinsa oikeellisuudessa. Nykyinen käytäntö on harhaanjohtava lukijoita kohtaan ja suorastaan haitallinen kirjailijoille, joista monille Helsingin Sanomien kevään kirjalista on ainoa tapa ilmoittaa suurelle yleisölle, että kirja on ilmestynyt. Näin erityisesti esikoiskirjailijoille, jotka ovat vasta aloittamassa uraansa, sekä pienempien kustantamoiden kirjailijoille, joilla ei ole resursseja kirjansa mainostamiseen laajemmin. Haluaisimmekin tietää, millä perustein ja millä etiikalla Helsingin Sanomat päättää, kuka on listalla mainitsemisen arvoinen.
 
Kummastusta on herättänyt myös kirjallisuuden eri lajien arvottaminen, joka näkyy lasten ja nuorten kaunokirjallisuuden saaman huomion vähäisyydessä. Lanu-kirjallisuus unohtuu herkästi muun kirjallisuuden rinnalta. Myös lanu-kirjallisuuden palkintoehdokkuuksista uutisoidaan valikoivasti: esimerkiksi kansainvälistä ja huomattavaa Alma-palkintoa, jonka saajaksi on tänä vuonna ehdolla kuusi suomalaista kirjailijaa, ei ole käsittääksemme uutisoitu Helsingin Sanomissa mitenkään.
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuus on yhtä tärkeää kuin aikuisille suunnattu kirjallisuus. Ammattitaitoiset aikuiset kirjailijat kirjoittavat kummankin kategorian kirjat. Ilman nuorena hankittuja myönteisiä lukuelämyksiä kotimaisen kirjallisuuden parissa on kotimaiseen kirjaan tarttuminen aikuisena kynnyksen takana.
 
Lienee aiheellista kysyä, miksi Helsingin Sanomat ylipäätään kokee tarpeelliseksi listata erikseen aikuisten kirjat ja lapsille ja nuorille suunnatut kirjat. Julkaistavien kirjojen luokittelu nykyisessä muodossa aiheuttaa tietoa etsivälle lukijalle päänvaivaa. Erityisen hankala nykyinen käytäntö on esikoiskirjojen sekä fantasia- ja scifi-kirjojen kohdalla. Kaikki vuoden esikoiskirjat eivät esiinny esikoiskirjojen listassa ja fantasia- ja scifi-kirjoja löytyy niin aikuisten, lasten ja nuorten kuin fantasiakirjojenkin listoista. Kaikkia lasten ja nuorten kirjoja, jotka ovat fantasiaa, ei luokitella fantasian alle.
 
Kaunokirjallisuuslistat voitaisiin hyvin jakaa pelkästään kahteen otsakkeeseen: kotimainen kaunokirjallisuus ja käännetty kaunokirjallisuus. Eri kirjallisuuden lajeja varten voitaisiin rakentaa merkintäsysteemi, jossa jokaisella genrellä olisi oma logonsa: esikoinen, yleinen kaunokirjallisuus, scifi ja fantasia, lapset, nuoret. Näin yksittäisillä kirjoilla voisi olla useita määreitä sen sijaan, että ne sijoitettaisiin erillisille listoille. Otsikoinnissa olisi reilua mainita, onko kyse toimituksen valikoidusta poiminnasta vai kattavasta listasta. Nämä muutokset vähentäisivät eri kirjallisuuden lajien tarpeetonta arvottamista ja takaisi lukijoillenne mahdollisimman tasa-arvoisen ja selkeän kuvan vuoden kirjallisuustarjonnasta.
 
 
Magdalena Hai
J.S. Meresmaa
Hanna van der Steen
 
Kirsti Ellilä
Hannu Hirvonen
Marjut Hjelt
Anu Holopainen
Tuula Kallioniemi
Anneli Kanto
Markku Karpio
Kirsti Kuronen
Anne Leinonen
Päivi Lukkarila
Kirsi Pehkonen
Sari Peltoniemi (lisätty 28.2. klo 9.53)

Kirjalle traileri ja nettisivu

Tein ensimmäistä kertaa elämässäni kirjatrailerin. Tällainen siitä tuli (pankaa äänet päälle koneeseen, niin kuulette myös musiikin):

Trailerin tekeminen oli erittäin hauskaa eikä ollenkaan niin vaikeaa kuin voisi kuvitella.

Tein myös nettisivun Jäljellä & Toisaalla -kirjaparille:

http://jaljella.wordpress.com/

Mitä mieltä olette noin yleisesti kirjatrailereista ja kirjojen nettisivuista? Oletteko itse tehneet? Ainakin Annelilla ja Terhillä on Kuparisaari-trilogialle oma sivu:

http://kuparisaari.wordpress.com/

Elli ja tuttisuu -kirjan kuvitusnäyttely

Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon tuore Elli ja tuttisuu -kirja on poikinut myös kuvitusnäyttelyn, joka on esillä Suomen lastenkirjakaupassa. Käykäähän kaikki kynnelle kykenevät tutustumassa maaliskuussa!

Tässä lisätietoa Elli ja tuttisuu -kirjasta:

http://www.otava.fi/kirjat/lasten_ja_nuorten/2012/fi_FI/elli_ja_tuttisuu/

Ja tässä Suomen lastenkirjakaupasta:

http://www.lastenkirjakauppa.fi/

Omenapuu laulaa

Hip! Nyt se tuli, pahvilaatikollinen omenapuun laulua nuuhkittavaksi.

Lukion ekalla kirjoitin hörhöily-haahuiluaineen Laulava omenapuu, josta tuli kolmeksi vuodeksi halventava synonyymi mielikuvitusaineelle, asiatekstin vastakohtana. "Onks tää taas tätä laulava omenapuu -osastoo?" Lukiossa väsäsin myös kaverini kanssa jatkotarinaa, jossa kaksi tyttöä lähtee liftaamaan Ruisrockiin ja päätyy poikakaksikon kyytiin. Sieltä itu, 30 vuoden takaa.

Yliopistossa 1995 kirjoitin harjoitustyönä kolmiosaisen nuorten tv-sarjan Omenapuu laulaa, joka alkaa näin: "1. VEERAN HUONE. INT. AAMU. Alkukesä. Veera makaa sängyssä. Aurinko paistaa ikkunasta ja silittelee selkää. ÄITI(off): Voisit siivota tänään akvaarion, taitaa olla sun vuoros." Samasta tilanteesta starttaa romaani. Veera on muuttunut Katriksi ja runopoika Oskari Eliakseksi, mutta juoni kulkee samaa uomaa.  Enkä ole edes uskonut harjoitustyöni tarkastajaa, joka kommentoi: "Runous autossa? Ei kovin uskottavaa nuorten miesten elämää. Biisien sanoja ehkä?" Pääkkö mikä pääkkö.

Omenapuu laulaa kertoo haaveista ja heittäytymisestä. Onko mitään tärkeämpää kuin unelmat? Kertokaa, jos keksitte.

Täällä kustantajan esittely kirjasta: Omenapuu laulaa

Lumoavan kannen on taiteillut Laura Valojärvi.

Miksi nuorista, nuorille?

"Vad ska jag skriva för att du ska bli berörd

hur högt ska jag skrika

varje gång jag vill bli hörd

du vill att jag ska falla

mot något som du har gjort till ditt

men ska jag falla

då ska det finnas tid att falla fritt"

Melissa Horn – Falla fritt

Varmaan lähes jokainen nuortenkirjailija on saanut ainakin kerran vastata kysymykseen "Miksi kirjoitat juuri nuorille?". Ja varmaan lähes jokainen on joskus ärtynyt tuosta kysymyksestä. Miksi näin kysytään vain lasten- ja nuortenkirjailijoilta? Kysytäänkö muka koskaan, miksi joku kirjoittaa aikuisille? Kysymykseen tekee mieli vastata jotain nokkelaa ja vähän pisteliästä, näpäyttää kysyjää. Päätin kuitenkin tällä kertaa pohtia kysymystä ihan vakavissani, rehellisesti ja ilman oletuksia kysymykseen mahdollisesti liittyvistä ennakkoasenteista tai arvostuksista.

Tämän postauksen alussa on musiikkivideo ruotsalaisen Melissa Hornin kappaleeseen Falla fritt. Laulussa on kauniit sanat, mutta ennen kaikkea pidän videosta, jossa esiintyvät nuoret ovat koskettavia juuri siksi, että he näyttävät siltä kuin eivät esiintyisi. He katsovat aidosti kohti. Heidän kasvoiltaan voi lukea tuhatmäärin tunteita ja ajatuksia. Noiden tunteiden ja ajatusten takia kirjoitan nuorista, nuorille.

Minusta tuli nuortenkirjailija oikeastaan sattumalta. Osallistuin WSOY:n nuortenkirjakilpailuun, kun olin 18-vuotias, ja kilpailun seurauksena esikoisteokseni Kun enkelit katsovat muualle ilmestyi kolme vuotta sen jälkeen. En tiedä, olisinko ilman kilpailua tullut koskaan kirjoittaneeksi nuortenromaanikäsikirjoitusta. Voi olla, että esikoisteokseni olisikin ollut esimerkiksi aikuisten novellikokoelma 25-vuotiaana. Tai sitten minusta ei olisi vielä tähän päivään mennessä tullut kirjailijaa. 18-vuotiaana oli luontevaa kirjoittaa siitä maailmasta, jonka tunsin, joten kirjoitin lukiolaisista. Esikoiselle alettiin kysellä jatkoa, joten kirjoitin samoista henkilöistä toisen kirjan. Siitäkin tuli nuortenromaani. Kolmannen kirjan aihe (lukioikäisten tyttöjen paineet päästä neitsyydestä eroon ja ystävysten kasvaminen erilleen toisistaan) muotoutui luontevasti nuortenkirjaksi. Sitten aloinkin kirjoittaa Tapio ja Moona -sarjaa, jonka henkilöt ovat niin ikään yläkoulu- ja lukioikäisiä. Niin minusta oli tullut nuortenkirjailija.

En ole koskaan pyrkinyt ohjaamaan ideoitani juuri nuortenkirjojen suuntaan. Kirjoiksi saakka päätyneet ideat vain ovat ainakin tähän mennessä olleet sellaisia, että niistä on luontevasti tullut nuortenkirjallisuutta. Yksi syy on varmasti se, että ikävuodet 13-20 ovat minusta erittäin kiehtovia. Silloin tapahtuu pään sisällä niin paljon, vaikka ulkoisesti elämä voisi näyttää tylsältä. Ne ovat vuosia, jolloin ajatukset ja tunteet ovat usein uusia ja suuria. Silloin viikko on liian pitkä aika ja vuosi liian lyhyt. Valinnat ovat vielä edessä, ja ne ovat yhtä aikaa innostavia ja ahdistavia. Muistan hyvin, miltä tuntui olla 15-vuotias. Minun tarvitsee vain raottaa ohutta verhoa pääni sisällä, ja olen keskellä niitä aikoja. Nuoruudessa on niin paljon iloa, surua, yksinäisyyttä, onnea ja epätoivoa, että en kyllästy kirjoittamaan siitä luultavasti koskaan.

Yksi syy nuorille kirjoittamiseen on myös palaute. Sitä ei tule kovin paljon, mutta olen saanut hätkähdyttävän avoimia viestejä siitä, miten kirjani ovat olleet joillekin lukijoille erittäin tärkeitä. Jotkut ovat kertoneet niiden jopa pelastaneen heidän elämänsä. Toiset ilmoittavat rakastavansa jotain kirjaani ja lukeneensa sen miljoona kertaa. En tiedä, onko missään muussa elämänvaiheessa mahdollisuutta tehdä kirjalla niin suurta vaikutusta kuin nuoruudessa. Muistan itsekin, kuinka pulssini kiihtyi saadessani nuorena viimein käsiini kirjan, jota olin odottanut pitkään. Nuorena kirjan maailmaan heittäytyminen on usein paljon voimakkaampaa kuin aikuisena. Senkin takia kirjoitan nuorille.

Jäljellä ilmestyy kuukauden kuluttua. Miksi siitä tuli nuortenkirja? Tässäkin tapauksessa alkuidea veti minut kirjoittamaan nuorille. Luin lööppejä nuorista, jotka olivat kadonneet, yleensä karanneet kotoaan. Aloin miettiä, mitä jos kotoaan karannut huomaisi palatessaan, että kaikki muut ovatkin hänen karkumatkansa aikana kadonneet. Vähitellen kirjaan alkoi muodostua yhdeksi aiheeksi myös se, ettei tavallisuus tunnu riittävän enää mihinkään. Jokaisen nuoren pitäisi olla erikoislahjas tähti. Päähenkilöksi putkahti 15-vuotias Emmi Aalto, joka elää lähitulevaisuuden Suomessa. Jäljellä-teoksesta tuli siis taas kirja, joka vain yksinkertaisesti oli kirjoitettava nuorille.