Salla Simukka's Blog, page 51

Tervetuloa Turkuun!

Jos ei ole parempaa tekemistä, kannattaa lähteä viikonvaihteessa Turkuun kirjamessuille. Suomen Nuorisokirjailijoiden osastolla (Fiore-lavan kupeessa) vierailee jälleen liuta kirjailijoita. Tällä kertaa he lukevat näytteitä omista kirjoistaan. Tulkaa ihmeessä kuulolle!

Tässä aikataulu:

Pe 30.9.

12.30 Anu Holopainen

12.45 Paula Moilanen

13.00 Liisa Marjatta Järvinen

14.00 Hanna van der Steen

14.30 Riina Katajavuori

14.45 Suvi Vehmanen

15.00 Marja-Leena Tiainen

La 1.10.

12.30 Kirsti Kuronen

13.00 Maijaliisa Dieckmann

14.00 Sari Peltoniemi

14.30 Anneli Kanto & Terhi Rannela

15.30 Tuula Korolainen

15.45 Raili Mikkanen

Su 2.10.

11.15 Katariina Romppainen

14.30 Laila Kohonen

14.45 Harri Istvan Mäki

15.00 Tuija Lehtinen

"Lue mulle!"

Taitaa olla yksi mukavimmista lapsen suusta kuulluista pyynnöistä.

Eilen Lastenkirjainstituutin järjestämässä tilaisuudessa kirjailija Hannele Huovi kertoi, että jo kohdussa lapsi kuulee, ihollaan.

Luetaan ääneen toisillemme: aikuiset lapsille, lapset aikuisille, lapset lapsille ja aikuiset aikuisille.

Konsteja koululaisille?

Koulukeikkoja en ole kovin runsaasti tehnyt, mutta jonkin verran kuitenkin. Ne jännittävät minua enemmän kuin aikuisille esiintyminen. Aikuiset ovat ennalta arvattavampia kuin lapset ja sikäli kohteliaita, että eivät välttämättä ryhdy haukottelemaan tai potkimaan toisiaan, vaikka kyllästyisivätkin.

Mutta ikinä ei tiedä, millä mielellä piltit sattuvat olemaan ja millainen luokka on kirjailijavierasta vastassa.

Joskus edessä on innokkaita, keskustelevaisia kirkassilmiä, jotka lukevat paljon, toisen kerran elämäänsä kyllästyneitä ja ylen uupuneita, tuppisuisia teinejä. Joskus kumppanina on aktiivinen opettaja, joka on teettänyt oppilailla kysymyksiä etukäteen, toisinaan kirjailijavierailu on oppilaille yllätys ja olenpa kuullut legendoja opettajista, jotka korjaavat kokeita luokan perällä kirjailijan esiintyessä.

Luokkatilanteita varten kaipaisin pieniä sanataidetehtäviä tai aktivointiniksejä, joilla oppilaat saisi tekemään jotain. En itsekään jaksa puhua polottaa monologia kokonaista oppituntia. Pareittain esiintyminen on muuten paljon hauskempaa kuin yksin, mutta kouluilla on tällaiseen ylellisyyteen harvoin varaa, ikävä kyllä. Kaksi kirjailijaa voivat aina haastatella toisiaan ja tilanne on muutoinkin dynaamisempi.

Voitaisiinko vaihtaa hyväksi koettuja konsteja, joilla oppilaat saa osallistumaan?

Jaan tässä heti auliisti loistavan konstin. Olen sen pihistänyt Sari Peltoniemeltä ja hyvin on toiminut, nimittäin kirjallisuuden ja sarjakuvien henkilöhahmojen arvuuttelun. Riittävän hyvin tunnetusta hahmosta annetaan kolme vinkkiä (3 pisteen, 2 pisteen ja 1 pisteen vinkit). Palkintoja ei jaeta, kukaan ei voita, mutta se joka arvaa, on hyvä. Kun arvaa, saa kiljaista arvauksensa viittaamatta.

Esimerkiksi näin.

3 pisteen vinkki: he ovat veljekset.

2 pisteen vinkki: toisella on silmälasit mutta molemmilla on pyöreä pää

1 pisteen vinkki: he ovat melko outoja

oikea vastaus: Outolan veljekset Tatu ja Patu.

Nämä on paras miettiä jo kotona valmiiksi. Yleensä lapsukaiset innostuvat ja lämpenevät kirjailijalle muutenkin.

Anneli

Saako esillä olemisesta nauttia?

Edellisissä postauksissa on pohdittu esiintymisjännitystä ja luontevaa esiintymistä. Kirjailijana olemiseen kuuluu monenlaista esillä olemista, kuten kirjamessuja, koulukeikkoja, lehti-, televisio- ja radiohaastatteluja, esitelmien pitämistä… Joillekin kirjailijoille nämä ovat kauhistus, ahdistuksen ja unettomien öiden paikka. Osa kieltäytyy täysin. Toiset suostuvat pitkin hampain, koska ovat valmiita tekemään uhrauksia kirjan eteen. Jotkut pitävät siitä, että saavat tavata lukijoita ja kertoa uudesta kirjasta.

Olen tässä viime aikoina miettinyt sitä, saako kirjailija nauttia esiintymisestä ja esillä olemisesta? Jos kirjailija tahtoo kirjamessujen lavalle haastateltavaksi, onko hän tyrkky? Jos hän ilahtuu nähdessään kuvansa lehdessä, onko hän narsisti?

Esiintymisestä on hyväksyttyä sanoa: "Teen tätä kirjani tähden." Esiintymisestä nauttiminen on sen sijaan jotain hieman noloa, arveluttavaakin. Siis kirjailijalle. Näyttelijälle tai poliitikolle tai opettajalle tai asiantuntijalle tai kirjavinkkarille sitä pidetään vallan luontevana. Onko kyse ehkä siitä, että myyttiseen kirjailijakuvaan kuuluu sivustakatsojan, tarkkailijan rooli? Että kirjailija on lapsesta saakka ollut se, joka ei ole halunnut olla huomion keskipisteenä vaan mieluummin sivussa tekemässä havaintoja? Kuuluuko kirjailijan olla enemmän introvertti kuin ekstrovertti?

Rohkenen kertoa, että olen nauttinut suuresti hyvistä esiintymistilanteista, joissa olen saanut kontaktin yleisöön ja kuullut ja tuntenut heidän innostuksensa. Pidän siitä tunteesta, kun huomaan toisten reaktioista asetelleeni sanani hyvin. En ahdistu, jos huomio kohdistuu minuun. Meissä ihmisissä on monia puolia, ja saman pään sisällä voi olla sekä sivustaseuraaja että keskellä olija.

Nautitteko te esiintymisestä, esillä olemisesta?

Käsien roikottamisen vaikeudesta

Eilen Kariston kirjasyksyn avajaisissa näyttelijät Sari Siikander ja Elina Stirkkinen antoivat vinkkejä luontevaan esiintymiseen. Tärkeintä on olla oma itsensä ja pyrkiä tilanteessa keskittymään yleisöön tai haastattelijaan. Vain niin syntyy aito vuorovaikutus. Mikä yksinkertainen oivallus, niinhän sen pitää mennä! Täytyy unohtaa typerä oman habituksen tarkkailu: onko tukka hyvin, mitä muut ajattelevat, tuleeko pissahätä, pulauttelenko jälleen lauman sammakoita ja annan idiootin vaikutelman. Omaan napaan kerääntyvä energia kannattaa vapauttaa siirtämällä mielenkiinto itsestä muihin. Ja johan pelittää.

Toinen oivallus: myönteisen palautteen merkitys hengen luojana. Näyttelijät kertoivat tehneensä kuusi vuotta sitten teatteriryhmässään päätöksen, etteivät koskaan anna toisilleen negatiivistä palautetta. No niin, nyt katson peiliin. Olen tölvinyt tälle syksylle tarpeeksi, selitykseksi ei kelpaa oma kurja olo ja sen purkaminen muihin. Tiedän, miten paljon itseen kohdistuva piruilu satuttaa, eikä ole mitään älyä aiheuttaa samaa tympeää oloa toisille. Vain tsemppaamalla voittaa, ei nälvimällä.

Mutta ne kädet. Niiden kanssa pelaaminen jäi edelleen mysteeriksi. Maailman vaikein asento on seistä suorana ja roikottaa käsiä sivuilla. Kotona se onnistuu, mutta auta armias, kun pitäisi seistä kädet r-e-n-n-o-s-t-i sivuilla sosiaalisessa tilanteessa – vaikka vain keskustelisi naamatusten kaverin kanssa kadulla. Tuhat kertaa helpompaa (lue: turvallisempaa) on kietoa kädet puuskaan tai hypistellä kädessä kynää, kirjaa tai jopa mikrofonia. Ne suojaavat. Miltä? Hyökkäävältä haastattelijalta vai  ilkeältä yleisöltä, joka vain ja ainoastaan tahtoo bongata mokia ja änkkäyksiä. Stop, stop. Taas väärille raiteille. Lupaan tästä lähtien takoa kallooni, että yleisö on ystävä. Kuuntelijat ovat aina kiinnostuneita minusta – ja vielä paljon tärkeämpää: minä olen KIINNOSTUNUT heistä!

Ps. Kariston tilaisuudessa esiintyivät rennosti ja luontevasti muun muassa grafomaanikot Anneli Kanto ja Terhi Rannela, jotka kertoivat nanowrimoilusta alkunsa saaneesta Tähystäjäneidosta. Fantasiatrilogian ensimmäinen osa tulee pian ulos uunista. Njam, lämpimäisiä.

Elokuun kuulumisia?

Kiitos kaikille kannustaville keskustelijoille edellisen postauksen vinkeistä! Oikeastaan pahin esiintymisjännityskupla puhkesi viime viikon perjantaina, kun oivalsin, että selviän sittenkin elossa englanninkielisen yleisön edessä. Ja oivallus: esiintyminen oli hauskaa! Nyt loput syksyn keikat menevät omalla painollaan, toivon.

Mitäpä jos lämmitellään Grafomanian alkusyksyä vanhalla klassikkokysymyksellä (jonka vastaukset kiinnostavat ainakin minua vilpittömästi):

Mitä Sinulle kuuluu? Mitä teet juuri nyt? 

Enkä tarkoita nyt pelkkiä kirjallisia töitä; kirjavinkkarit, Markku-setä ja kumppanit vastaamaan yhtä lailla (ja kaikki te, jotka luette, mutta ette ole ehtineet kommentoida).

***

Minä olen kotiutunut pitkän kesän jälkeen taas työhuoneelle Tampereen Puutarhakadulle. Tekee hyvää tulla aamulla "töihin" ihanien työhuonekavereiden seuraksi. Toimistokoiramme, päiviemme söpöstyttäjä Venny, on oppinut ottamaan kopin tennispallosta.

Vajaan kuukauden kuluttua ilmestyy Scarlettin puvussa (Otava) ja Tähystäjäneito (Karisto). Olen yhtä kauhuissani kuin joka syksy tähän aikaan. Mitä olen taas mennyt tekemään? Enkö voisi lukea vedoksia vielä kerran? Mitä taas oikein ajattelin – vai ajattelinko tälläkään kertaa mitään? Mistä löytyisi riittävän iso kivi, jonka alle voisin piiloutua? Ehtisinkö muuttaa syksyksi jonnekin? Olisiko alanvaihto paikallaan?

Viime vuonna Jäämeri-kirjan aikaan heräilin keskellä yötä tuskanhiki otsallani: "Siellä on virhe! Siellä on virhe!" Mutta kuinka ollakaan, kukaan ei bongannut juuri sitä nimenomaista virhettä.

***

Oikeastaan tällä postauksella välttelen työntekoa. Guruni Anneli Koo antoi tänään minulle kullanarvoista palautetta keskeneräisestä romaanistani, jota minun pitäisi tässä jatkaa. Otavan kustannustoimittaja odottelee syksylle 2012 kaavailtua kässäriä marraskuussa, luvassa novellien kaltaisia, katsotaan, osaanko. Annelin & minun Kuparisaari II:lla on jo rakenne ja muutama varovainen liuska, mutta pian pitäisi saada kunnon kirjoitusvaihde silmään.

Esiintymisjännityksestä

Esiintyminen, kirjoistamme ja niiden teemoista kertominen sekä erilaiset luennot ovat keskeinen osa kirjailijan työtä. Nuortenkirjailijat saavat usein pitää "keikkataukoa" kesän ajan, kun koululaiset ovat lomalla. Mutta nyt kesä alkaa olla pikkuhiljaa ohi ja on aika orientoitua taas auditorioiden valtaamiseen (hehheh).

Olen keikkaillut suht paljon. En osaa sanoa tarkkaa lukumäärää, mutta kuulijoita on ollut tuhansia. Joskus muutama uskollinen kirjaston matineassa, toisinaan tuhat yläkoululaista liikuntasalissa. Alakoulun pienimpiä, yliopiston tiedotusopin opiskelijoita, työväenopiston sanataideryhmiä. Paikkakunnat laskin puolisen vuotta sitten ja niitä oli silloin nelisenkymmentä. Monissa kaupungeissa käydään aina vain uudestaan. Kuten monet kirjailijat, kerään uusia paikkakuntia.

Tällä viikolla saan listaani uuden paikkakunnan, kun menen Pieksämäelle Sylvi Symposiumiin puhumaan tyttökirjallisuudesta. Ensi viikolla lähdemme isolla porukalla Skotlantiin.

***

[image error]

Nyt lähestyn itse asiaa, kiitos kärsivällisyydestä:

Viikonloppuna huomasin olevani sietämättömän hankala ihminen, takakireä raivotar. Ihme ja kumma, että astiat ovat ehjinä kaapissa. Mietin, mistä ihmeestä angstini johtuu, sillä kaikki on varsin hyvin. Sitten oivalsin:

Monen kuukauden esiintymistauon jälkeen minua J-Ä-N-N-I-T-T-Ä-Ä.

Siinä se.

Tauon jälkeen menee taas hetki, että pääsee rutiiniin kiinni, että yleisön edessä oleminen tuntuu luontevalta. Tuntuuko se koskaan?

Joo joo. Jännitys on inhimillistä ja kuuluu asiaan, I know.

Mutta tämä jokavuotinen kynnys, jonka yli on aina uudestaan kiivettävä.

Kyllä minä selviän ja pärjään, älkää olko huolissanne.

Tämä(kin) on Grafomanian kestoaihe. Mielelläni kuulisin tarinoita esiintymisjännityksestä ja keinoja sen lieventämisestä. Muuttuuko kukaan muu kaltaisekseni hirmuksi, kun keikkaputki lähestyy? Puolisoni ehdotti diplomaattisesti Anger Management -kurssia…

Kirjailijoita Tapahtumien Yössä

Tampereen Tapahtumien Yötä vietetään taas ensi viikon torstaina 4.8. Grafomanian kirjoittajiakin on paikalla kertomassa tuoreista kirjoistaan. Tässä illan aikataulua heidän osaltaan:

16:00 Siri Kolu kertoo Me Rosvolat ja konnakaraoke -kirjasta Akateemisessa kirjakaupassa (Hämeenkatu 6)

16:30 Siri singahtaa TIETOkirjakauppaan samoissa merkeissä (Hallituskatu 9, Sokoksen ja Kauppahallin takana)

16:30 Kirsti Kuronen kertoo Likkojen lippaasta Akateemisessa kirjakaupassa

17:30 Anneli Kanto kertoo Vilma Virtanen ja uimataito -kuvakirjasta Akateemisessa kirjakaupassa

18:15 Tapani Bagge kertoo Sinisestä aaveesta Akateemisen kirjakaupan Undergroud-osastolla (käynti Tuomiokirkonkadun puolelta)

Esittelyä kirjoista Me Rosvolat ja konnakaraoke ja Vilma Virtanen ja uimataito löytyy näistä Grafomanian postauksista: http://grafomania.wordpress.com/2011/07/15/kirjauutisia/ ja http://grafomania.wordpress.com/2011/03/18/uimakouluun/

Likkojen lippaasta tietoa täältä: http://kirstikuronen.wordpress.com/2010/03/26/hello-world/

Ja Sinisestä aaveesta täältä: http://www.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513158651

Vinkkaan myös kaksi muuta tuttujen esiintymistä Tapahtumien Yössä:

18:00 Karo Hämäläinen kertoo finanssitrilleristään Erottaja Suomalaisessa Kirjakaupassa (huom! Hämeenkatu 18, Sokosta vastapäätä)

19:30 Tuomas Kyrö kertoo Urheilukirjastaan Suomalaisessa Kirjakaupassa (samoin Hämeenkatu 18)

Erottajasta lisätietoa täältä: http://lue.wsoy.fi/erottaja

Urheilukirjasta täältä: http://www.teos.fi/fi/kirjat/index.php?sub=2&id=342

Akateemisessa kirjakaupassa toimii myös illan aikana klo 18:00-21:00 kirjailijaklinikka vasta-alkajille. Pirkkalaiskirjailijat Johanna Hulkko, Katariina Romppainen, Juha Siro ja Tuija Välipakka antavat neuvoja kirjailijauraansa alkaville tai vasta siitä haaveileville.

Tapahtumien Yön koko ohjelma on täällä: http://www.teatterikesa.fi/tapahtumien-yo/

Mitä onkaan tullut luettua?

Kirjoitin kesäkuun loppupuolella, mitä ajattelin lukea lomalla: http://grafomania.wordpress.com/2011/06/26/mita-aiot-lukea-kesalla/. Koska kesän kaikkein aktiivisin lukuaika taitaa olla ohi (= viikot Mikkelin suunnalla ilman päivittäistä nettisurffailua), tässä lista kirjoista, jotka olen lukenut tuon postauksen jälkeen:

David Nicholls: Sinä päivänä. Suom. Sauli Santikko. Otava 2011.

Jens Lapidus: Rahalla saa. Suom. Anu Koivunen. Like 2008.

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja. Suom. Katriina Huttunen. Like 2011. (Ennakkokappaleena, ilmestyy syyskuussa)

Toim. Maria Laakso, Toni Lahtinen ja Päivi Heikkilä-Halttunen: Tapion tarhoista turkistarhoille. Luonto suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. SKS 2011.

Friedrich Dürrenmatt: Tuomari ja hänen pyövelinsä. Suom. Markku Mannila. WSOY 1966.

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä. Suom. Jouko Linturi. Tammi 1964.

Ilkka Remes: Pedon syleily. WSOY 1999.

Gavin Pretor-Pinney: Aallontarkkailijan opas. Suom. Antti Immonen. Atena 2011.

Jouko Halmekoski: Orjamarkkinat. Huutolaislasten kohtaloita Suomessa. Ajatus Kirjat 2011.

Tiina Raevaara: Koiraksi ihmiselle. Teos 2011.

Kesken:

Mikael Niemi: Aivot pellolle. Suom. Outi Menna. WSOY 2011.

Nichollsin Sinä päivänä ei pettänyt odotuksia vaan tarjoili juuri sellaista hauskaa, koskettavaa ja fiksuakin viihdettä, jota ennakkoon oletin. Tykkäsin. Lapiduksen kieli herättää mitä ilmeisimmin lukijoissa ristiriitaisia tunteita, mutta itse pidän hänen tunnistettavasta ja erikoisesta tyylistään. Juoni ei vain ollut samalla tasolla kielen draivin kanssa, joten siinä mielessä Rahalla saa oli pieni pettymys.

Pienoisromaanit Tuomari ja hänen pyövelinsä ja Hiiriä ja ihmisiä on ollut tarkoitus lukea jo pitkän aikaa, joten nyt ahmaisin molemmat sopivan tilaisuuden tullen. Molemmissa nautin tiiviistä, uhkaavasta tunnelmasta, joka enteilee lopun dramaattisia käänteitä.

Tietokirjoista Tiina Raevaaran Koiraksi ihmiselle oli mielenkiintoisin lukukokemus. Koiran perinnöllisten ominaisuuksien kehittyminen juuri ihmisen rinnalla elämiseen sopiviksi oli itselleni uutta tietoa. Vaikka itselläni ei koiraa ole eikä tule, genetiikka kiinnostaa.

Millaisia lukuhetkiä ja -kokemuksia teillä muilla on ehtinyt tähän mennessä olla?

Kirjauutisia

Grafomanian kirjoittajilta on tässä kesän kuluessa ilmestynyt koko joukko uusia kirjoja.

Tapani Baggen uusimmasta rikosromaanista Kasvot katuojassa kerrotaan esittelytekstissä näin: "Keravalainen kovan onnen lakimies Onni Syrjänen on päässyt sänkyyn elämänsä naisen kanssa. Ikävä kyllä Elina ei enää ole hengissä eikä Syrjänen muista, mitä on tapahtunut. Totuutta jäljittäessään Syrjänen joutuu synkälle matkalle menneisyyteen – myös omaansa."

[image error] Siri Kolun Me Rosvolat -teoksen jatko-osaa Me Rosvolat ja konnakaraoke esitellään puolestaan näin: "Ränttätänttää, täältä tullaan! Vilja vakuuttaa epäilijät, hänestä on tullut rosvoperheen täysivaltainen jäsen!

Viljan kesä alkaa kurjasti: hän päätyy viululeirille. Onneksi rosvoperhe ryöstää hänet, näyttävästi ja kohteliaasti. Viljan rakastama villi ja vapaa rosvoelämä alkaa: kaahaillaan pikkuteitä, leiriydytään rannoilla ja popsitaan rosvoherkkuja.

Rosvojen kesäjuhlat ovat ovella, ja niiden kuninkuuslajissa Konnakaraokessa on tarkoitus valita tuleva rosvovaltias! Hurja-Kaarlo Rosvola keskittyy tulevaan kilpailuun ja alkaa jo olla varma voitostaan, kun paljastuu, että muut rosvoperheet ovat huijanneet Rosvoloita pahemman kerran.

Viljan neuvokkuus on jälleen tarpeen. Lisäksi Rosvolat saavat riveihinsä täydennystä yllättävältä taholta ja Vilja kuulee ensimmäisen kerran Helmeri Kvistin salaisesta ja tärkeästä rosvousoppaasta."

Anneli Kannon Futistyttö-sarja on ehtinyt neljänteen osaansa, joka on lupaavasti nimeltään Huippuvalmentaja. "Oonan joukkue saa uuden valmentajan, 18-vuotiaan superkomean ja lahjakkaan Miikan. Kaikki tytöt ovat Miikaan ihan lääpällään, mutta Oonasta kaikki ei ole ihan niin kuin pitäisi. Valmentajan avulla opitaan kuitenkin coerver-menetelmä, ja menestystäkin tulee – ei vähiten joukkueeseen liittyvän etiopialaissyntyisen Emilian ansiosta."

Loppukesän ja syksyn aikana on lisäksi luvassa vielä ainakin tällaista:

[image error] Tapani Bagge: Urho ja sininen sukellustalo

"Urho on pieni kaljupäinen poika, joka tietää ja osaa kaiken – ja jolla on tapana joutua keskelle outoja seikkailuja. Tällä kertaa Urho päätyy ihmeellisen sukellustalon kyytiin!

Urho täyttää kahdeksan vuotta, mutta juhlissa Urhon lemmikkipingviini Nicolas ei olekaan juhlatuulella. Poteeko se koti-ikävää? Urho ystävineen päättää viedä Nicolasin takaisin kotiin Urhon äidin kehittämällä sukellustalolla.

Ennen kuin kunnolla päästään matkaankaan, on joukon ratkaistava suljetun huoneen arvoitus ja vältettävä törmäämästä majakkasaareen. Matkan varrella värikäs seurue hukkaa Valkoisen valaan, rehtorin, pingviinin ja Pariisin, osan niistä vieläpä useaan kertaan. Löytääkö retkikunta Nicolasin kotimantereen – Nicolas varmasti mukanaan?

Urho ja hänen kaverinsa ovat aiemmin seikkailleet viidessä Kirjava Kukko -sarjan kirjassa. Nyt Urho kohtaa elämänsä suurimman ja hauskimman seikkailun!

Urho ja sininen sukellustalo kuultiin alkuvuodesta 2011 Radioteatterin 12-osaisena lastenkertomuksena."

Anneli Kanto: Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat

"Kun isosiskot Vilma ja Veera ovat poissa kotoa, nelivuotias Paavo Virtanen hipsii tyttöjen siistiin huoneeseen ja ihastelee näiden huippuhienoja tavaroita. Eipä aikaakaan, kun huone on jo sekaisin – ja tietenkin tytöt astuvat sisään juuri silloin! Kun soppa on selvitetty, alkavat leikit, joissa tyttöjen ja poikien maailmat kohtaavat riemukkaalla tavalla."

[image error] Terhi Rannela: Scarlettin puvussa

"Viivi Lintunen bloggaa innolla vaatteista, klassikkoelokuvista ja suosikkinäyttelijästään Vivien Leigh'stä. Vanhan ajan lumoa rakastava nuori nainen haluaa myös pukeutua omaperäisesti. Ja ihan niin kuin Tuulen viemää -elokuvan Scarlett, Viivikin tekee vaatteet itse, vaikka vanhoista verhoista!

Viivi on haaveillut vanhojen tansseista pikkutytöstä asti. Pääosassa olisi ylimaallisen tyrmäävä Mekko ja pakollisena rekvisiittana Aki, jonka kanssa Viivillä on ollut on-off-suhde jo pitkään.

Yllättävä puhuri heittää kaikki Viivin haaveet nurin: poikaystävä Aki iskee silmänsä mitättömään Oliviaan ja Viivi menettää tanssiparinsa. Ja kun paha poika Reko palaa kaupunkiin, Viivin elämässä kaikki entinen on yhtäkkiä tuulen viemää."

Anneli Kanto ja Terhi Rannela: Tähystäjäneito (Kuparisaari 1)

"Vauraan Sarmatian tähystäjäneito, 17-vuotias Amaya, matkustaa kolkolle Khalkoksen saarelle osallistuakseen valtiollisiin hautajaisiin. Oppaakseen suloinen Amaya saa hallitsijahuoneen töykeän neuvonantajan, Miroslavin, joka tutustuttaa Amayan saaren kummallisuuksiin, mm. Korkeaan Puolisoon, jolla on outoja harrastuksia ja kaksi eriskummallista poikaa. Mutta kun Amaya on edustusvelvollisuutensa hoitanut ja valmis palaamaan kotiin, selviää, että Khalkoksen hovilla on neidon varalle pahaenteinen, pelottava suunnitelma, joka muuttaa Amayan elämän peruuttamattomasti…

Tähystäjäneito aloittaa uuden, jännittävän fantasiatrilogian, jossa seurataan nuoren Amayan kasvua tytöstä naiseksi valtapelien varjossa. Seikkailua, huumoria ja romantiikkaa yhdistelevän tarinan takaa löytyy kaksi nuortenkirjallisuuden huippunimeä – Tähystäjäneito on Anneli Kannon ja Terhi Rannelan onnistunut loikka fantasiamaailmaan."