Salla Simukka's Blog, page 46

Viittomien kauneutta

 

Lempäälän Runomaratonilla 21. huhtikuuta sain esittää Likkojen lippaan runoja viittomakielen tulkki Pirjo Nurmisen kanssa. Lumouduin täysin siitä, miten vangitsevasti runokieli taipui viittomiksi ja miten Nurminen eläytyi tulkintaan koko kehollaan. Tämä ei jää tähän, täytyy kehitellä…

 

 

Hui, huikaisevia lastenkirjoja!

Haukoin henkeäni viime perjantaina Seinäjoen Kirjakorissa, kun seminaarivieraille esiteltiin Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden suunnittelemia lastenkirjoja. Mitä innovatiivisuutta!

Kirjat ovat graafisen muotoilun ja kirjasto- ja tietopalvelun opiskelijoiden suunnittelemia ja toteuttamia. Projektin aluksi opiskelijat tutustuivat lastenkirjallisuuden lajeihin ja historiaan. Ideoinnissa korostettiin kokeellisuutta ja kirjojen sopivuutta kirjastokäyttöön.

Lopputulos on kerrassaan ainutlaatuinen! Seitsemän toinen toistaan toimivampaa teosta. Sanna Tarkkasen kuvittaman ja Henna Heinämäen taittaman Kalma-Alma ja ihana Iivari -kirjan ideana on helpottaa satutuntien pitämistä. Kirja on suurikokoinen ja suunniteltu niin, että teksti on sadunlukijaan päin ja aukeman toinen sivu on käännetty lasten suuntaan, jotta kertomusta on helppo seurata. Kirjan tarina on kirjailija Mervi Heikkilän käsialaa.

Mukana on myös nettiin suunniteltu interaktiivinen varhaisnuorten satumukaelma Hilkka Punainen & Susi, runokirja Voi hirvitys!, jonka sivuilla olevien aukkojen kuvat voi taskulampun avulla heijastaa seinälle ja monta muuta kiehtovaa teosta. Kuulemma kustantajien kanssa käydään jo neuvotteluita…

Tässä Layers-lastenkirjojen tekemisestä kertova video:

Uskallatko kertoa keskeneräisistä töistäsi?

Aika ajoin koen polttavaa halua blogata:

Juuri nyt kirjoitan romaania, jossa… Luin tausta-aineistoksi, kirjan, jossa kerrottiin, että… uskomatonta! Miksei kukaan ole koskaan kertonut minulle, että… Kirjoitusprosessin aikana olen oivaltanut, että… Olen menettänyt monet yöunet, koska…

Mutta en uskalla. En uskalla kertoa keskeneräisestä tekstistä, koska pelkään, että onnistun särkemään sen. Pilaan tarinan magian. Jos kerron etukäteen liikaa, romaania ei kannata edes kirjoittaa.

Joku muu nappaa aiheeni ja käsittelee sitä paljon kiinnostavammin (salaliittoteoreetikko täällä päivää) kuin minä. Suojelen kaikkea keskeneräiseen käsikirjoitukseen liittyvää. En edes hiiskahda lukemastani taustakirjallisuudesta.

Salailemiseen liittyy myös epäonnistumisen pelko. Entä jos en onnistukaan? Entä jos kustantajalta napsahtaakin hylsy ja olen tehnyt kiusallisen suuren numeron kirjan kirjoittamisesta? Nyt ajattelen: mitä sitten? Oikeastaan olisi vain lohduttavaa, jos kirjailijat kertoisivat enemmän epäonnistumisistaan.

Mikä on Sinun suhteesi keskeneräisyyteen?

Vaikenetko kuin muuri vai saatko lisää kirjoitusintoa siitä, että jaat keskeneräisyyden vaikkapa kollegasi kanssa?

Liika istuminen lisää riskiä kuolla…

Pitkästä aikaa! Valitetaan fyysisistä vaivoistamme -postaus, olkaa hyvä!

Luin Hesarista uutisen, joka koskee meitä kaikkia tietokoneella nököttäjiä. Päivästään suuren osan istuvat voivat kuolla muita nuorempina, kertoo australialainen tutkimus. Riski kuolla nuorempana on suurempi, vaikka harrastaisi liikuntaakin. Koko uutisen löydät täältä.

Minä kärsin jo kolmatta vuotta selkäkivuista. Mieheni herää herätyskelloon, minä selkäkipuun. Diagnooseista ja lääkäreiden ohjeista ei ole ollut juuri hyötyä. Olen käynyt yksityisellä ja yleisellä, olen käynyt kalevalaisella jäsenkorjaajalla. Olen käynyt röntgenissä ja magneetissa. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.

Olen taas samassa pisteessä kuin vuosi sitten, kun aloitin lääkärirumban. Liikunta auttaa, sanoi lääkäri. Mutta minähän olen aina harrastanut liikuntaa.

Pitkäkestoisen flunssan jälkeen käynnistelin kehoani hitaasti. Parin tunnin kävelylenkin jälkeen selkään särki niin paljon, että teki mieli ottaa kipulääke. En ottanut. Ajattelin, että tämä on sitä hyvää kipua, lihakset kiittävät liikunnasta. Mutta mistä minä tiedän?

Joinakin päivinä mietin, että mitä jos kroppani ei kestäkään tätä ammattia, niin, eihän se kestäkään. Täytän 32 kuukauden päästä… Kenenkään ei pitäisi istua niin paljon kuin me joudumme istumaan.

Miksi kirjoitin tämän? Ehkäpä hakeakseni vertaistukea.

Millaisia kirjoittamiseen liittyviä vaivoja Sinulla on?

Perustarve tyydytetty

 

 

Kirjailija kouluvierailulla: "Mitä luulette, että kirjailija hommailee päivisin?"

 

Ekaluokkalainen tyttö: "Ainakin laittaa ruokaa."

 

 

Mämmikästä ja munakasta pääsiäistä kaikille Grafomanian lukijoille!

 

 

 

Onnenhali Sirille!

Otavan Kirjasäätiö on myöntänyt Kaarina Helakisa -palkinnon kirjailija, grafomaanikko Siri Kolulle.

 

Kolu tunnetaan paitsi Grafomaniasta myös hulvattomista Me Rosvolat -romaaneista, joista ensimmäinen palkittiin Finlandia Juniorilla vuonna 2010.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Kaarina Helakisa -palkinto on jaettu vuodesta 1999, ja se on 15 000 euroa. Palkintoperusteissa sanotaan, että "Kolun mielikuvitusmaailman seikkailullisuus, vauhti ja vapaus vetoaa lukijaan erilaisuudellaan, mutta on silti monin sitein kiinni suomalaisessa nykytodellisuudessa ja lasten elämässä".

Onnea, onnea!

Kansipari

En malta olla postaamatta syyskuussa ilmestyvän Toisaalla-kirjan kantta, joka jatkaa samaa vedenalaista teemaa kuin Jäljellä-kirjan kansi. Tunnelma kansissa on varsin erilainen: toisessa synkkä ja toisessa valoisa. Millaisia ajatuksia teille herää kansiparista?

19 X kirjailija

Olin viime viikolla viikon verran kiertämässä Pyhäjokilaakson paikkoja. Viikon ohjelmaan kuului kaksi kirjoittajapiiritapaamista ja 14 kouluesiintymistä Oulaisissa, Merijärvellä ja Pyhäjoella. En ole koskaan aiemmin tehnyt noin pitkää, yhtäjaksoista kirjailijakiertuetta, joten etukäteen vähän jännitin, miten mahdan jaksaa. Ja missä vaiheessa omat jutut alkavat puuduttaa?

Ehkä eniten kiertueella yllätti se, miten hyvin jaksoin maanantaina ensimmäisestä esityksestä perjantain viimeiseen saakka. Jokainen esiintymistilanne oli kuitenkin uusi kohtaaminen, uudet ihmiset, uusi mahdollisuus jakaa kuulijoiden kanssa oma innostuksensa. Eivätkä ne omat jututkaan alkaneet pahasti tympiä, sillä mikäs minulla oli lempiaiheestani puhuessani.

Viikon aikana ehdin tavata lapsia ja nuoria 11-vuotiaista 18-vuotiaisiin saakka ja siihen päälle joukon mukavia ja kiinnostavia kirjastolaisia ja opettajia. Ehdin nähdä erilaisia luokkia ja muita koulujen tiloja, kirjastoja, erilaisia kahvihuoneita ja yhden kartanohotellin ja yhden lomamökin. Tällaiselle Etelä-Suomen suurten kaupunkien kasvatille tekee myös hyvää nähdä oikeasti pieniä paikkoja ja tajuta konkreettisesti, kuinka niissäkin asuu ihmisiä.

Esitysteni aikana näin innostuneita, tylsistyneitä, nukkuvia, hämmentyneitä, hihittäviä, ärtyneitä, ihailevia, epäluuloisia, luottavaisia ja arvostavia ilmeitä. Sain vastata erittäin olennaisiin ja vähemmän olennaisiin kysymyksiin ("Miten rakennat kirjasi?", "Ilves vai Tappara?") ja kirjoittaa pari nimikirjoitusta vaaleanpunaisella tussilla. Sain huomata, että yhteen ryhmään uponnut juttu ei uponnutkaan toiseen. Jaoin kymmenittäin Jäljellä-kirjasta tehtyjä kirjanmerkkejä.

Oli mahtavaa, että kiertue osui juuri tähän aikaan, kun Jäljellä-kirjan ensimmäinen kappale oli ehtinyt saapua minulle pikakirjeenä, uunituoreena. Pääsin siis puhumaan siitäkin ja näkemään, miten yleisön kiinnostus heräsi.

Koko reissuni ajan minusta pidettiin oikein hyvää huolta, kyydittiin paikasta toiseen, huolehdittiin ruokinnasta ja saunomismahdollisuuksista. Yöpymispaikoissani minua (ja monesti vain minua) varten keitettiin puurot ja kananmunat, laitettiin leivät ja leikkeleet kauniisti esille. Koin joka paikassa olevani tervetullut arvovieras. Se tuntui hyvältä.

Kiertueviikkoni jälkeisenä maanantaina eli eilen vedin vielä kolme kirjailijaesiintymistä Pirkkalan 9.-luokkalaisille. Pirkkalan keikat menivät kyllä oikeastaan enemmän huvin kuin työn puolelle, sillä Pirkkalan kirjastonhoitaja ja kirjavinkkari Reetta Saine haastatteli minua perinteisen kirjailijan monologin sijaan. Ainakin meillä Reetan kanssa oli erittäin hauskaa, ja uskoakseni myös yleisö sai tällaisesta esiintymistavasta enemmän irti. Tunnelma oli rennompi ja interaktiivisempi. Ainut huono puoli oli se, että 45 minuuttia vierähti aivan liian nopeasti.

Kun on puhunut 19 kertaa lyhyen ajan sisällä omasta työstään, kirjoistaan ja siitä, miten minusta tuli kirjailija, alkaa itsekin hahmottaa, mikä näissä noin 20 kirjoittajavuodessa ja 10 kirjailijavuodessa on ollut tärkeää. Halu kirjoittaa ja halu siihen, että muut lukevat, mitä olen kirjoittanut. Noihin kahteen, toisiinsa kietoutuvaan haluun kiteytyy kai aika paljon kirjailijana olemisesta.

Lipastiko esikoiskirjailija?… ja Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailun säännöt

Tässä kommentoitavaksi kirjavinkkauksen kantaäiti Marja-Leena Mäkelän Helsingin Sanomien kulttuuritoimitukselle lähettämä kirje:

Esittelitte jokin aika sitten esikoiskirjailijana kirjailija Roope Lipastin, joka on julkaissut ainakin 9 lasten- ja nuortenkirjaa pääasiassa WSOY:n kustantamana ja on jopa Suomen Kirjailijaliiton jäsen.

Miten te määrittelette esikoiskirjan?

Olisinko minäkin esikoiskirjailija, jos tuleva romaanini ylittäisi kustannuskynnyksen, vaikka minulta on julkaistu pakinakokoelma, runokokoelma ja useita tietokirjoja?

Olisiko kirjailija Tuula Kallioniemi esikoiskirjailija aikuisille kirjoittamansa kirjan kanssa, vaikka häneltä on ilmestynyt jo yli 80 lasten ja nuorten kirjaa?

Teillekö kirjallisuutta on vain aikuislle suunnattu kirjallisuus ja runous. Minusta tämä on uskomattoman halveksiva ja mitätöivä asenne suomalaista, todella ansiokasta ja taidokasta lasten- ja nuortenkirjallisuutta kohtaan.

Odotan ahnaasti teidän paljastavan perustelunne sille, että lapsille ja nuorille monia teoksia kirjoittaneet kirjailijat ovat esikoiskirjailijoita, ehkä siis jopa kirjailijoita, vasta aikuisille kirjoitettuaan.

Mitäköhän nämä lapsille ja nuorille kirjoja tuhertavat tyypit nytten mahtavat olla?

ihmettelee

Marja-Leena Mäkelä

suomalaisen kirjavinkkauksen kantaäitee

Seinäjoki

Lipastiko esikoiskirjailija?

Tässä kommentoitavaksi kirjavinkkauksen kantaäiti Marja-Leena Mäkelän Helsingin Sanomien kulttuuritoimitukselle lähettämä kirje:

 

Esittelitte jokin aika sitten esikoiskirjailijana kirjailija Roope Lipastin, joka on julkaissut ainakin 9 lasten- ja nuortenkirjaa pääasiassa WSOY:n kustantamana ja on jopa Suomen Kirjailijaliiton jäsen.

 

Miten te määrittelette esikoiskirjan?

 

Olisinko minäkin esikoiskirjailija, jos tuleva romaanini ylittäisi kustannuskynnyksen, vaikka minulta on julkaistu pakinakokoelma, runokokoelma ja useita tietokirjoja?

Olisiko kirjailija Tuula Kallioniemi esikoiskirjailija aikuisille kirjoittamansa kirjan kanssa, vaikka häneltä on ilmestynyt jo yli 80 lasten ja nuorten kirjaa?

 

Teillekö kirjallisuutta on vain aikuislle suunnattu kirjallisuus ja runous. Minusta tämä on uskomattoman halveksiva ja mitätöivä asenne suomalaista, todella ansiokasta ja taidokasta lasten- ja nuortenkirjaallisuutta kohtaan.

 

Odotan ahnaasti teidän paljastavan perustelunne sille, että lapsille ja nuorille monia teoksia kirjoittaneet kirjailijat ovat esikoiskirjailijoita, ehkä siis jopa kirjailijoita, vasta aikuisille kirjoitettuaan.

Mitäköhän nämä lapsille ja nuorille kirjoja tuhertavat tyypit nytten mahtavat olla?

 

ihmettelee

Marja-Leena Mäkelä

suomalaisen kirjavinkkauksen kantaäitee

Seinäjoki