Salla Simukka's Blog, page 29

Kirjailija ja some

Liityin tänä vuonna Facebookiin. Omat kotisivuni olin perustanut jo aikaisemmin.

Blogin pitämistä en tähän mennessä ole ehtinyt harkita. Suurin osa kirjoitusenergiastani ja -ajastani menee omien kaunokirjallisten tekstieni työstämiseen. Lupauduin kuitenkin mielelläni yhdeksi kirjoittajaksi tänne Grafomaniaan, blogiin, jota olen jo vuosia seurannut.

Kotisivut olen kokenut melko tarpeellisiksi: Niiden kautta minuun saa helposti yhteyden. Kouluesitelmän tekijöille sivuiltani löytyy vastaukset joihinkin yleisimpiin kysymyksiin. Oman näköisilläni sivuilla voin samalla kertoa jotakin itsestäni.

Facebook puolestaan on hyvä väline verkostoitua ja pitää yhteyttä kirjailijakollegoihin. (Puhumattakaan siitä, kuinka koskettavaa on ollut löytää sieltä uudelleen monia vanhoja kavereita.)

Jatkuvasti paisuva sosiaalinen media vaatii kuitenkin uudenlaista itsekuria. Facebookissa ja blogeissa on aina meneillään jotakin. Se aiheuttaa helposti levottomuutta. Pahimmillaan työstä tulee katkeilevaa, kun vähän väliä on tarkistettava uudet viestit ja kavereiden sähköiset elonmerkit.

Toisinaan tulee päiviä, jolloin haluan ryhtyä nettipaastolle. Esimerkiksi matkoilla en jaksa välittää ”päivittämisestä”. Facebookin ja blogien vilinävirrasta tuntee ajoittain halua karata, muuten tulee ähky. Välillä sitä tuntee olevansa some-introvertti. Ei vaan jaksa olla äänessä. Aina ei ole energiaa edes selailla toisten juttuja.

Kirjailijan työ on sielun tuomista paljaana ihmisten eteen. Ammattiin kuuluu myös jonkin verran esillä olemista, tuon sielun esittelemistä (vaikka se tuntuukin mahdottomalta). Myös tämän vastapainoksi kaipaan yksinäisyyttä.

Välillä on saatava vetäytyä omiin oloihinsa kuin karhu. Some jatkakoon vilisemistään, ja maa kieriköön edelleen radallaan. Joskus pitää saada olla ihan hiljaa ja nähdä unia. Antaa tarinoiden piirtyä esiin.

Mikä on sinun suhteesi sosiaaliseen mediaan? Miten se auttaa työtäsi? Häiritseekö se?

Voiko nykykirjailija jättäytyä kaiken someilun ulkopuolelle?

Mila

Ken on kansista kaunein?

Suomen Nuorisokirjailijat ry:n osastolla Turun messuilla äänestettiin kauneinta kirjankantta. Ääniä annettiin 322. Esillä oli peräti 46 tänä vuonna ilmestynyttä lasten- ja nuortenkirjaa, ja äänten hajonta oli suuri. Kärkikannet kuitenkin erottuivat hyvin, kokonaisäänissä kauneimmaksi kanneksi kipusi tämä:

Jukka-Pekka Palviainen: Perjantai on hyvä päivä lähteä (Karisto)

Kannen on suunnitellut Pirta Syrjänen, kuva on kuvatoimistosta. Perjantai on hyvä päivä lähteä vetosi parhaiten nuoriin ja aikuisiin, samoin kuin toiseksi eniten ääniä saanut kansi:

Tuulia Aho ja Aino-Maija Metsola: Tähtienlaskijan runoja (WSOY)

Kannen on taiteillut kirjan kuvittaja Aino-Maija Metsola.

*

7-10-vuotiaat pitivät eniten näistä kahdesta kannesta:

Tuula Kallioniemi: Hässäkkää ja hätähousuja (Otava)

           

          

Arja Puikkonen: Vastalaukkaa (Otava)

Hässäkkää ja hätähousuja -kansi on Jii Roikosen käsialaa. Vastalaukkaa-kirjasta ei löydy kannen tekijäksi kuin kuvatoimiston ja kuvaajan tiedot, Tia Gille/Corbis/Skoy. Kansi lienee Otavan oman graafikon suunnittelema? Kansi on aina kokonaisuus, joka koostuu teksteistä, kuvituksesta, asemoinnista, rajauksista, sommittelusta… siksi toivoisin löytäväni kannen suunnittelijan nimen kirjasta. (Myöskään Perjantai on hyvä päivä lähteä -kirjassa ei ollut suunnittelijan nimeä, selvitin sen kustantamosta.)
*
*
Nuorimman ikäluokan, 1-6-vuotiaiden, suosikkikannet löytyivät kuvakirjoista, esimerkkinä tämä:

Hannu Hirvonen ja Pia Sakki: Krokotiili hiihtää kevääseen (Tammi)

Kansi on kirjan kuvittaja Pia Sakin luomus.

*

Myös kehnointa kantta äänestettiin, mutta ne tulokset menevät vain kustantamoiden tietoon, vinkkeinä tuleviin vuosiin.

Kaikki äänestyksessä olleet kirjat on arvottu äänestäjien kesken ja postitettu voittajille. Kiitos äänestäjille, lukuiloa!

Kirsti

 

Tunnelmia Turusta

Suomen kivoimmat kirjamessut takana, kiitos Turku! Annetaan kuvien puhua:

Mistä aiheita sikiää? Fantasian lähteillä Sari Peltoniemi, Merja Mäki, Anu Holopainen, Siiri Enoranta ja Katri Alatalo.

*

Vilja-Tuulia Huotarinen tarjoaa maistiaisia uunituoreesta Kimmel-romaanistaan.

*

Katri Tapola helistää tarinatiukua.

*

Jyri Paretskoi lukee Shell’s Angels -kirjastaan hersyvää kohtausta, jonka nuoret dramatisoivat lennosta, täydellä tunteella. Kirsi Pehkonen avustaa.

*

Grafomaanikot Tuula (oik.) ja Kirsti – samikset? Silkkaa sattumaa, eikä ensimmäinen kerta. Taustalla Raili Mikkanen, Maijaliisa Dieckmann ja Laila Kohonen keskustelevat historiallisten lastenkirjojen kirjoittamisesta.

*

Nuorisokirjailijoiden osaston kansikisaäänestyksessä kävi kuhina koko kolmen päivän ajan. Kaikki esillä olleet kirjat arvotaan palkinnoiksi äänestäjien kesken.

*

Hevosia, geokätköilyä, kartingia… Harrastuskirjojen maailmoja avaavat Elisabeth Aho (vas.), Tiina Lehtineva, Tuija Lehtinen ja grafomaanikko Johanna Hulkko.

*

Lumikki Ande… ei vaan Salla Simukka kertomassa trilogiansa megamenestyksestä maailmalla.

*

Vili Voip… ei vaan Kirsti Kuronen kertomassa Vili-huumorin tulevasta maailmanvalloituksesta.

*

Tämä ihana isopää ei toivottavasti käy usein elokuvissa, en toivoisi häntä eteeni istumaan. Nyt hän saapui kuuntelemaan, mistä huumoria revitään, sitä pähkäilivät Tuija Lehtinen, Tuula Kallioniemi ja Ansu Kivekäs.

*

Tuulan kirja Tuomas Tossavaisen hämärä menneisyys näyttelee suurta roolia näytelmässä Miksi Kirstistä tuli kirjailija. Tässä Tuula lukee legendaarista ruotsinlaivan hyttiin sijoittuvaa kohtausta eräästä anakondasta, joka ei suostunut heti solahtamaan viemäriin. Ja kuinkas sitten kävikään, lue!

*

Juha-Pekka Koskinen (vas.) ja Roope Lipasti pohtivat, miten lapset koukutetaan kirjoihin.

*

Nuorisokirjailijoiden onnenpyörää pyöräyttämällä lapset voittivat kirjoja, tarroja, lakuja ja muita yllätyksiä. Onnenpyörä-emäntänä Tuija Lehtinen.

*

Grafomaanikko Päivi Lukkarila (vas.) poikkesi osastolla ja joutui heti suden suuhun eli improvisoimaan tarinaa hatusta Tiina Lehtinevan johdolla.

*

Tuija Lehtinen kehittelee tarinaa Pocahontasista ja seitsemästä kääpiöstä, Anu Holopainen repeää.

*

Kuin viimeistä päivää! -keskustelussa sairaan iloiset kirjailijat Ata Hautamäki (kesk.), Kari Levola ja Kirsti Kuronen.

*

Sari Peltoniemi ja Miehestä syntynyt, satuja aikuisille. Kissamadonna-satu on omistettu miehille, jotka kohtelevat kissoja hyvin.

*

Soila Ojanen esittelee Patsastelua-valokuvanäyttelyään. Hauska idea ja toteutus: Soila etsii patsaan, ottaa patsaan asennon, asettuu poseeraamaan patsaan kylkeen ja joku (perheenjäsen) nappaa kuvan. Ymmärrettävästi perhettä alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää äidin patsasnoloilu julkisilla paikoilla.

*

Terhi Rannelan uutukainen Läpi yön on päiväkirjaromaani ja vahva selviytymistarina. (Kuvassa myös Jade Lehtisen käsi.)

*

Aira Savisaari ja Lorutoukka Eino, joka ihastutti lapsia.

*

Niin monta kaunista kantta. Vaikea valinta.

*

Pitääkö lastenkirjan opettaa? Ei pidä, totesivat yhdestä suusta grafomaanikko Mila Teräs (vas.), Riina Katajavuori, Hannu Hirvonen ja Netta Walldén.

*

Maggis

*

Sarjakirjojen pauloissa Kirsti Kuronen (vas.), Anneli Kanto ja Tuija Lehtinen.

*

Runoja improvisoivat yleisön antamista sanoista Tuula Sandström, Tuulia Aho ja Niina With.

*

Niina With sävy sävyyn lukee Sikin sokin -lorukirjaansa.

*

Anneli Kanto loihti lasten kanssa limerikkejä.

*

Ja minä väsäsin nuorten kanssa tällaisen runon, tummennetut sanat kerätty nuorilta (huom! sama riimi kuin Annelilla):

Kirjamessuista ihanin tämä Turku,

ei tule järkytys eikä surku.

Täällä 333 kirjaa luetaan

ja taikalippis päälle puetaan.

Kirjailija innoissaan jo työntää omenan suuhun

ja miettii, josko liftaisi Uranukseen tai Kuuhun,

löytäisi sieltä kauniin tarinan juuren

ja kirjoittaisi leluautoromaanin suuren.

*

Jäämme odottamaan suurta leluautoromaania.

’

Ja tässä vielä kotiintuomiseni, kyllä nyt kelpaa kääriytyä vilttiin, nauttia ja sukeltaa.

*

Terveisin,

Kirsti

Heikki Tulenkantajien kirjakaupassa 7.10. klo 18

Esiinnyn Tulenkantajien kirjakaupassa (Hämeenpuisto 25) tiistaina 7.10. klo 18 alkaen. Luen runojani useista kirjoistani, mm. tuoreimmasta kirjastani Keskiyön pysäkki (ntamo, -14). Tervetuloa!

… Tule syksy, tule jo!

Vihurina tule ja

katollani tanssi!

Tule syksy, tummakulma,

tuo sateen hopearihmat

ja kynttilän hämy.

Heikki

Turussa nähdään!

Suomen vanhimmat ja mukavimmat kirjamessut koputtelevat jo ovella. Enää pari yötä, ja joukko grafomaanikoita suuntaa Turkuun. Täältä meidät löytää:

Perjantai 3.10.

klo 12

TAHTOISIN TAVATA CHISUN Suomen Nuorisokirjailijoiden osasto A18

Kirjailija Kirsti Kuronen runoilee yhdessä yleisön kanssa.

klo 12.30

VOIHAN VITSI! MISTÄ HUUMORIA REVITÄÄN? Suomen Nuorisokirjailijoiden osasto A18

Huumoria pähkäilevät Tuula Kallioniemi, Ansu Kivekäs ja Tuija Lehtinen.

klo 14

VEDETÄÄN HATUSTA Suomen Nuorisokirjailijoiden osasto A18

Kirjailijat Tuula Kallioniemi, Ansu Kivekäs ja Tuula Sandstöm improvisoivat.

klo 16.55

Päivi Lukkarila: Venla-sarja (Karisto) Runohuone

Hevostyttöjen suosikiksi noussut kirjasarja on edennyt kuudenteen osaansa – Venlan poniystävässä ratsastuskoululaiset tekevät kaikkensa sairastuneen Rufus-ponin pelastamiseksi. Haastattelijana Päivi Haanpää.

*

Tässä pystytystunnelmia viime vuodelta. Nuorisokirjailijoiden osastoa rakentamassa Tuija Lehtinen, Anu Holopainen ja Hannu Hirvonen.

*

Lauantai 4.10.

klo 11.45

Kirsti Kuronen: Vili Voipio kyhää ja kynäilee (Karisto) Turun seudun äidinkielenopettajien osasto A30

Valkeavuoren koululaiset haastattelevat.

klo 15

TANSSII HEVOSEN KANSSA Suomen Nuorisokirjailijoiden osasto A18

Kirjailijat Elisabet Aho, Johanna Hulkko, Tuija Lehtinen ja Tiina Lehtineva erilaisten harrastusten parissa.

klo 17.05

KUIN VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ! Kuisti

Kirjailijat Ata Hautamäki, Kirsti Kuronen ja Kari Levola keskustelevat vakavan sairauden vaikutuksesta luovaan työhön.

*

Allekirjoittanut, Riina Katajavuori ja Anu Holopainen runoimproilevat – syvältä, syvältä hatun uumenista.

*

Sunnuntai 5.10.

klo 13.30

TULE HYVÄ LASTENKIRJA Suomen Nuorisokirjailijoiden osasto A18

Millaisia ovat vanhempien ja kasvattajien odotukset ja palautteet? Onko opetus aina paikallaan vai päästetäänkö anarkia valloilleen? Netta Walldénin johdolla keskustelemassa Hannu Hirvonen, Riina Katajavuori ja Mila Teräs.

klo 14

SARJOJEN PAULOISSA Suomen Nuorisokirjailijoiden osasto A18

Pitkien sarjojen kirjoittajilla on usein viha-rakkaus-suhde luomiinsa henkilöihin. Herääkö murhanhimo sarjan osassa numero 21? Miten sarjan saa pysymään mielekkäänä? Tunnustuksia tekemässä Anneli Kanto, Kirsti Kuronen ja Tuija Lehtinen.

klo 15.05

Mila Teräs: Harmaat enkelit (Karisto) Onerva

Kuinka pitkälle sodan varjo ulottuu – koskettava romaani sodan jättämistä jäljistä, mutta myös sitkeydestä ja rakkaudesta, joka kantaa vaikeina aikoina. Haastattelijana Päivi Haanpää.

klo 15.50

Kirsti Kuronen: Vili Voipio kyhää ja kynäilee (Karisto) Runohuone

Kaivattu ja toivottu Vili Voipio on palannut ja jakelee vilimäisiä kirjoitusvinkkejä hassunkuristen tehtävien, tietovisojen ja muiden rentojen projektien avulla.

*

Leikekirja täynnä muistoja.

*

Jopa on ohjelmaa – tulkaa ihmeessä nykäisemään hihasta, moikkaamaan ja juttelemaan!

Kutkuttavassa odotuksessa,

Kirsti

Iloisen jyrsijän vilpitön hymy

Olin eilen valokuvattavana. Se se vasta onkin tuskaista touhua. Ensin suurin kysymys: Mistä löydän ihmisen, joka ottaisi kuvani? Kuvaajia on toki valittavaksi, mutta kuka tulee vastaan, kuka on se oikea? Kenen kanssa ei tarvitse panikoida?

Kyselin kollegoilta. Sain vinkkejä, keneen ottaa yhteyttä, ja keneen ehdottomasti ei. Se on tärkeää tietoa. Hyvä sanaa kiirii, samoin huono.

Sitten jatkokysymykset: Menenkö kampaajalle (en osaa itse laittaa hiuksiani), menenkö meikattavaksi (en osaa meikata), mitä puen päälleni (osaan sentään pukeutua ettei aivan alasti tarvitse)? Missä kuvataan? Minne kengurupussiin kätken jyrsijänhampaat ja kaksoisleuan? Miten seison, miten hymyilen, miten katson? Miten olen mahdollisimman minä?

Lopputulema tällä kertaa oli, että kampautin karvat, sohin itse ripsaria ja peitettä nenänäpyn päälle, pukeuduin violettiin, seisoin puolikyykyssä (olen aika pitkä ja kuvaaja oli himpun verran lyhyempi), hymyilin niin että etuhampaat välkkyivät ja kaksoisleuka tutisi. Olin minä, ja sen sai aikaan hieno valokuvaajani Laura Vesa. Suosittelen!

Kuvia en ole vielä nähnyt eli elän suloisessa uskossa. Mutta kertokaapas, osaatteko te nauttia valokuvattavana olemisesta? Minä haluaisin oppia.

[image error]

Mikä tärkeintä?

Kirjailija Esko-Pekka Tiitinen on tyhjentävästi kiteyttänyt, mikä on tärkeintä lapsille ja nuorille kirjoittaessa: ”nousta lapsen tasolle”. Allekirjoitan vahvasti E-P:n lausuman, mutta en voinut varastaa sitä vastaillessani seuraaviin kysymyksiin, piti säveltää omin sanoin:

 

Mikä on tärkein asia lapsille ja nuorille kirjoittaessa?

Sama kuin aikuisille kirjoittaessa: teeskentelemättömyys, häpeilemättömyys ja intohimo. Pidän tärkeänä uteliaisuutta maailmalle, kykyä haltioitua yhä uudelleen ja lapsenmielisyyttä eli mielen iättömyyttä, halua liikkua ajassa, palata lapsuuden kokemuksiin ja tuntemuksiin.

Millainen punainen lanka ohjaa kirjoitusprosessiasi?

”Kaikki on mahdollista” on punainen lankani. Kaikki kirjalliset keinot ovat käytössäni: lajit, tyylit, kieli, aiheet. Henkilö hahmottuu usein ensin, tutustun häneen ja katson, minne hän vie minut. Juonen kanssa olen surkea, olen kiinnostunut enemmän muista keinoista, kuten tunteiden tiheydestä ja hetkien luomisesta. Ensimmäisen version kirjoitan ilman filtteriä, jokainen uusi sivu yllättää. Harvoin menen aihe edellä, myös teeman ja kokonaisuuden tajuan vasta jälkikäteen — usein kustannustoimittajan suusta.

Millä tavalla pidät kirjan kohderyhmän mielessä kirjoittaessa?

En yleensä ajattele kirjoittavani jonkin tietyn ikäisille, sen päättää kustantamo. Kirjoitan lähinnä itselleni, kaikki eletyt iät sisälläni. Usein tarinani luontaisesti purkautuvat ulos sellaisella tyylillä ja sellaisesta näkökulmasta, joka kiinnostaa enemmän nuorisoa kuin aikuisia. Vaikka en juurikaan mieti lukijaa kirjoittaessa, tuntuu aina suloiselta, kun oma teksti kohtaa lukijan. Kirjoitan kohdatakseni, vaikka kirjoittamisprosessin elän ainoastaan tarinan henkilöiden ja maailman ehdoilla. Lukijat lopulta tekevät kirjan, viimeistelevät sen.

 

Nyt kiinnostaisi tietää, mikä ohjaa teidän kirjoittamistanne, arvon kollegat!

 

Terveisin,

Kirsti

 

 

 

 

 

 

Ilo, huumaava ilo

Ensimmäisen postaukseni jälkeen tunsin huimausta, sitten tuli uljas, voimakas olo. Vaati suurta rohkeutta laittaa itsensä alttiiksi. Olen kai aika tragikoominen hahmo, kuten useimmat meistä. Kateuskirjoituksen jälkeen olen oppinut nauramaan itselleni enemmän, hienoa! Elämää ei kannata tuhlata katkeruuteen, se todellakin myrkyttää ja vie ilon.

Nyt olen jatkanut innolla haiku-tankakokoelman kirjoittamista. Olen luontoihminen henkeen ja vereen. Metsät,vedet, niityt, lapsuuden lehmät ja kissat inspiroivat kovasti. Luonnosta saa, ja pitääkin yhä kirjoittaa, kunhan sen tekee raikkaasti. Monta haikua ja tankaa on syntynyt rakkaudesta, erosta, surutyöstä, mutta myös uudesta, aivan orastavasta suhteesta.

Juhannusilta.

Pöllö oksallaan miettii

saksan verbejä.

Kuun kultaiseksi

kynneksi luuli siili

kiiltomatoa.

Vähän puhuivat

minulle äiti, isä.

Enemmän joki.

Keltaiset napit,

pietaryrtin kukinnot,

tuulen puvussa.

Hauki kuuntelee

pää kallellaan, ihanaa

on näkin Ravel.

Oi, minut huumaa

basilika, sielusi

suloinen tuoksu.

Erakko nukkuu.

Mistähän näkee unta,

käsi kyljellään?

(Kaikki haikut kokoelmastani Sinioranssi, vuodelta -96)

Ennen aloin kirjoittaa vasta iltaisin, saatoin jatkaa sitä pitkälle yöhön. Pitkän kirjoittamissession jälkeen on vaikea saada unta, ei aivoja voi noin vain naksauttaa pois päältä. Nyt aloitan kirjoittamisen jo iltapäivällä, se tuntuu hyvältä ratkaisulta. Viimeistään keski-illalla alan tehdä jotain ihan muuta, ja kas kummaa unikin tulee helpommin.

Vasta parin päivän ajan olen pitänyt kännykkääni äänettömällä ryhtyessäni kirjoittamaan. En kai ole aikaisemmin arvostanut työtäni tarpeeksi, tässäkin on tapahtunut suuri muutos.

Kirjoitustyylini on aika omalaatuinen. Makaan sängyllä, peitolla on lyijykynä, paperia ja pyyhekumi. Suljen silmät, vapauden järjen kahleista, rentoudun. Muistelen metsässä kävelyä tai puistossa näkemääni naakkaa, joskus mieleen nousee vanha rakkaus tai jokin vavahduttanut tapahtuma.. Joskus nukahdan, sekään ei ole vaarallista, minun ei tarvitse tehdä kenellekään tiliä. Viime päivinä kynä on liikkunut sutjakkaasti, kaikki on ollut mystisen helppoa.

Runot ovat minun lajini. Tykkään sanoa asiat napakasti (tässä blogissa varmaan vähän lörpöttelenkin), joskus haikuakin lyhyemmin. Aivan viime aikoina olen saanut pari ideaa humoristisesta kertomuksesta lapsille, kuka tietää mitä vielä syntyykään.

En tiedä sainko vangituksi tähän kirjoitukseeni tarpeeksi otsikon iloa. Nyt aivan viime aikoina olen muuttunut kiitollisemmaksi, kasvua sekin. Saan todella tehdä työtä, josta pidän, välillä jopa rakastan. Päätän itse työaikani, saan kirjoittaa aikuisille tai lapsille, kirjakielellä tai murteella, runoa tai proosaa, laulutekstejäkin. Oman itseni herrana saan kirjoittaessani vaikka itkeäkin, ilonaihe sekin.

Loppuun osa Edith Södergranin runosta

Olemisen riemu

Mitä minä pelkään? Olen osa äärettömyyttä.

Olen osa kaikkeuden suurta voimaa,

yksinäinen maailma  miljoonien maailmoiden parissa,

niin kuin ensi luokan tähti, joka sammuu viimeksi.

Riemu elää, riemu hengittää, riemu olla olemassa!

Riemu tuntea ajan jäisen-kylmänä valuvan suoniansa pitkin

ja kuunnella yön hiljaista virtaa

ja seisoa vuorella auringossa..

Onnellisena, tiensä löytänyt Heikki

Luettavaa!

Viime perjantaina kävin vierailulla Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa, kuulolla oli noin 300 yläkoululaista, seiskasta yseihin. Koulun toive oli, että kerron paitsi kirjailijan työstä myös esittelen nuortenkirjoja. Päätin keskittyä kotimaisiin. Keikan jälkeen sain ilahduttavan sähköpostin SYK:n äikänopettaja Leena Paasio-Leimolalta: ”Kiitos vielä mielenkiintoisesta vierailusta perjantaina. Oppilaat nauttivat kovasti – moni on kysellyt listaa vinkkaamistasi kirjoista. Onko sinulla sellaista?” Miten innokasta nuorisoa! Väsäsin listan hetimiten ja lähetin oppilaille. Kaikki listan kirjat olen lukenut ja jokaisesta tykännyt, suurin osa löytyy kotihyllystäni, mutta tein myös kirjastoreissun täydennyksiä varten. Joukosta puuttuu muutama kirja, joita olin suunnitellut mukaan – ne olivat lainassa, eli eivät ehkä olekaan kovassa vinkkaustarpeessa. Yritin valita mahdollisimman monipuolista luettavaa, eri lajityyppejä, tyylejä ja aihepiirejä. Tältä näyttää:

- Maria Autio: Ajatustenlukija, Karisto 2011

- Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto, Wsoy 2012

- Antti Halme: Metalliveljet ristiretkellä (Metalliveljet-sarja), Otava 2013

- Anu Holopainen: Yölaakso (Syysmaa-sarja), Karisto 2009

- Vilja-Tuulia Huotarinen: valoa valoa valoa, Karisto 2011

- Tove Jansson: Taikatalvi, Wsoy 1974

- Anneli Kanto ja Terhi Rannela: Tähystäjäneito (Kuparisaari-trilogia), Karisto 2011

- Markku Karpio: Mun isäni on avaruusmies, Tammi 2012

- Reija Kaskiaho: Rastas, Wsoy 2005

- Marko Kitti: Oliivityttö, Tammi 2012

- Marika Laijärvi: Vaihtoaskelia, Wsoy 2010

- Eija Lappalainen ja Anne Leinonen: Hiekkasotilaat (Routasisarukset-trilogia), Wsoy 2012

- Tuija Lehtinen: Traktori, Otava 2007

- Kari Levola: Suorin mutka ikinä (novelleja), Tammi 2011

- J. S. Meresmaa: Mifongin perintö (Mifonki-sarja), Karisto 2012

- Jyri Paretskoi: Shell’s Angles, Karisto 2013

- Sari Peltoniemi: Haltijan poika, Tammi 2013

- Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti, Wsoy 2011

- Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja (novelleja), Otava 2012

- Runo vieköön (toim. Kari Levola), Tammi 2009

- Salla Simukka: Jäljellä, Tammi 2012

- Mila Teräs: Perhosen varjo, Otava 2012

- Marja-Leena Tiainen: Alex ja pelon aika (Alex-sarja), Tammi 2006

- Mimmu Tihinen: Sokerista, kukkasista, Gummerus 2006

- Esko-Pekka Tiitinen: Villapäät, Tammi 2008

Ja omat opukset tietty:

Kirsti Kuronen:

- Vili Voipio -sarja, Karisto 2004-2014

- Piruettiystävyys, Karisto 2010

- Likkojen lipas (runoja), Karisto 2011

- Omenapuu laulaa, Karisto 2012

-  4 x 100, Karisto 2013

Lukuiloa!

Kirsti

KUN IDEA NÄIVETTYY

Olen viime aikoina saanut useita loistavia ideoita. (Unessa ja valveilla). Sieluni silmin olen nähnyt ideat valmiina kertomuksina, näytelminä, romaaneina, kaikki on ollut kristallinkirkasta päässäni. Olen sännännyt koneelle, luonut uuden tiedoston. Ryhtynyt näpyttelemään tohkeissani. Puolen sivun jälkeen on iskenyt lamaannus: täyttä soopaa. Miten tästä muka etenen? Ei toimi. Ei vaan toimikaan. Äkkiä torso koneen uumeniin ja ulos haihduttamaan pettymystä.

Ja eikös vain viimeistään perunoita maasta kaivaessa äkkiä iskekin uusi loistava idea…

Saman tien koneelle. Mutta puolen sivun jälkeen…

Mitä tämä on? Mitä ihmettä oikein tapahtuu?

Tuula