Salla Simukka's Blog, page 17

Onnea Topelius-Siiri ja Lydecken-Tuutikki!

Suomen Nuorisokirjailijat ry:n perinteiset kirjallisuuspalkinnot on hetki sitten jaettu.

TOPELIUS-PALKINTO ansiokkaalle nuortenkirjalle

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (WSOY 2015)

Raadin perustelut:

”Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä on vaikuttavaa kaunokirjallisuutta. Upea ja monitasoinen romaani vie mukanaan Sarastuksen palatsiin ja Surukauriin kansan saarille. Kantavina teemoina ja harkitusti tarkasteltuina esiin nousevat valta, rakkaus ja inhimillisyys. Enorannan luoma maailma, henkilögalleria ja tarina muodostavat häikäisevän kaleidoskoopin. Lukija ei eksy, sillä kirjailija johdattaa hänet varmoin ottein romaanin läpi. Kauniilla kielellä kirjoitettu teos punoo tarinan lukuisat osat ja kertojaäänet yhteen eheäksi kuvaksi, joka elää silmien edessä. Tunnelmallinen ja tyylikäs teos osoittaa Enorannan kuuluvan suomalaisen kaunokirjallisuuden valonkantajiin.”

 

ARVID LYDECKEN -PALKINTO ansiokkaalle lastenkirjalle

Tuutikki Tolonen: Mörkövahti (Tammi 2015)

Raadin perustelut:

”Kun sisarukset Hilla, Kaapo ja Maikki saavat mörkövahdin kesäloman alkaessa, seikkailu käynnistyy vastustamattomalla voimalla. Tuutikki Tolosen Mörkövahti on omaleimainen, tuore ja taidokas romaani, joka tavoittaa saumattomasti lapsi- ja aikuisyleisön. Hahmot ovat samastuttavia, kerronta sujuvaa ja mörköjen arvoitus koukuttaa. Jännittävään ja lämminhenkiseen seikkailuun on punottu myös erilaisuuden ymmärtämisen ja ystävyyden sanoma. Teos sopii niin ääneen luettavaksi, kouluun pulpettikirjaksi kuin ahmittavaksi kirjastossa tai kotona lempilukusopessa. Mörkövahdissa on kaikki rakastetun lastenkirjaklassikon ainekset.”

Raatiin kuuluvat kirjastovirkailija Salla Erho (pj), tutkija ja kriitikko Myry Voipio sekä äidinkielenopettaja Ida Kaaria. Palkinnot ovat arvoltaan 2016 euroa. Kopiosto tukee palkintoja.

Grafomania onnittelee kanssailoiten ja lumituiskuisen kauniisti Siiriä ja Tuutikkia!

 

Vaatteinani pakkanen ja tuuli

Vihdoinkin on tullut oikea talvi. Olen iloinen siitä. Selkeistä vähäpyhisistä härkäviikoista samoin.

Kuinka ollakaan selasin runohyllyni kirjoja valkoinen vuodenaika mielessäni. Talven voi ymmärtää monin tavoin. Runoissa on hyytävää yksinäisyyttä, välähdyksiä sodasta, sairautta, kuolemaa ja vanhuutta, mutta mielestäni myös jylhää kauneutta, miksei rakkauttakin.

Yksi lempirunoistani on tuntemattoman intiaanin. Se löytyy Kaisa Korhosen lp-levyltä, vuodelta 1970. Suomennos on Matti Rossin.

Vaeltajan laulu

Lieneekö äitini ollut pampojen laama,

lieneekö isäni ollut vuoriston hirvi?

Minä vaellan,

minä kuljen levähtämättä

yli pampain ja vuorten

tuskin tuultakaan verhonani.

Laaksoissa ja kukkuloilla

vaatteinani pakkanen ja tuuli.

Minä synnyin yölinnun pesään,

minä itken päivät ja

itken yöt

kuin yölinnun poikanen,

tuskin tuultakaan verhonani.

Helvi Hämäläisen Finlandia-palkitusta teoksesta Sukupolveni unta (WSOY, -87) on runo

Hevosille, jotka kaatuivat sodassa

Jäätyneet ikkunat säteilevät,

valkeata ja sinistä,

heinissä oli kukkia,

pihalla lunta.

Pieni hevonen kaaduit sodassa niin kuin miehet,

harjasi jäätyi kiinni maahan niin kuin heidän hiuksensa,

kylkesi oli revennyt auki,

mahasi, jossa olit kantanut varsaa oli revennyt

veriseksi kuopaksi,

elämänluola sinussa oli särkynyt

ja varsasi oli murskaantunut syntymättömänä.

Kavioissasi oli muisto kyläteistä, joita olit kulkenut

vetäen heinäkuormaa, viljakuormaa,

suurissa silmissäsi olivat puron kuvat,

sinä kuolit niin kuin miehet.

Nyt harjassasi on lunta

se on raskas, tuuli sitä lennättää kuin tuhkaa,

mustaa lunta.

Mennään sitten Pohjanmaan lakeuksille. Runo on Leea Kedon vahvasta esikoisteoksesta Alan kirjoittaa vastausta (WSOY, -88)

Lakeus lumipuvussa.

Pihassa mies, harmaapäinen.

Fouga ampuu taivaan halki.

Nuoruudesta jäi vain kranaatin kuoppa,

sormiin jää,

joka ei sulanut vaikka tuli kevät.

Kesä lakastui juhannukselta.

Tytön yhdeksän kukkaa murenivat tyynyn alle,

unelmat lakosivat.

Rakeet lyövät kattoon kuin kuulat.

Mies lähtee työntämään maitotonkkia tien

varteen.

Mennään vielä pohjoisemmaksi. Omasta esikoiskokoelmastani Sataa lapsuuteen (Weilin + Göös, -87) on runo

Kuorsaaja

Vanha ämmä, lihaa kahteen arkkuun,

kaluaa kyljystä ja hörppii lientä lusikalla.

Rakastaisipa hän samoin toukokuuta ja sen tuoksuja!

Hän huokaa raskaasti ja kääriytyy täkkeihin;

vain pari kukkaa pilkottaa leningistä.

Kuorsaus leviää taloon, hänen toinen äänensä.

Hän herää äkkiä ja kömpii olohuoneeseen:

Näkyykö suomalaista elokuvaa? Ei näy! vastaan.

Keittiöstä kuuluu pian mässytystä ja voiveitsen imentää.

Tekee mieli huutaa: Älä leikkaa leipää paskasta mahaasi vasten!

Olen vain käymässä, jaksan olla vaiti.

Sankka kuorsaus rönsyää taas, harmaana ja apeana.

Voisivat ne näyttää kotimaisia useammin.

Äidille.

Sirkka Turkan hienosta kokoelmasta Yö aukeaa kuin vilja (Tammi, -78) on seuraava runo:

Jään alla savinen ranta lepää kaisla pistettynä sydämeen ja lumen läpi on hankalaa silittää muurahaista. Minne lähti kokonaan harmaa mummo naapuritalosta, kädet sylissä, väsyneenä, sanomatta edes kissalle hyvästiä. Siitä on aikaa, kun hän vajosi aivoverenvuodon ja keuhkokuumeen punertaviin metsiköihin. Ja nyt hän on matkalla, kaukana kissasta, muurahaisesta. Puut huokaavat, kaarnaa sataa, ruskeaa kaarnaa ja harmaita oravia ja lintuparvet palaavat. Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. Siellä laulavat toisenlaiset linnut.

Vanha nainen on seuraavassakin runossa. Se on Per-Hakon Påwalsin kokoelmasta Keskiviikko, syyskuu, syksy (Otava, -81).

Tromboosi

Hän kattaa pöydän viidelle hengelle

vaikka ketään ei ole tulossa

Eilen hän kävi Katajanokan upseerikerholla

Mitä hän vanha nainen siellä teki?

Toissapäivänä hän tuli kotiin

ilman hattua ja sateenvarjoa

Hän ajaa taksilla sinne ja tänne

Ostaa vaikka ei ole rahaa

Miksi hän harhailee ympäri kaupunkia?

Ahdistavatko hänen lapsuutensa

sarvipäiset lehmät?

Niitä hän pelkäsi kylänraitilla

lettipäisenä pikkutyttönä

Johonkin hän on alituisesti menossa

jotain hän hakee

jotain pakenee

vanha nainen,

jonka muisti on mennyt

Pari Tuomas Anhavan kääntämää tankaa:

Lunta putoilee.

Kukaan ei kulje tiellä.

Enkö minäkin

suruuni hautautuva

ole vain jäljetön tie?

Mitsune

Yömyöhä. Talvi.

Kuuntelen sadetta ja

mietin nuoruutta.

Oliko se vain unta.

Olinko ollut nuori.

Ryokan

Sirkka Turkan kokoelmasta Mies joka rakasti vaimoaan liikaa (Tammi, -79) on kaunis päätösruno:

Tule minun kanssani satuun, on niin kylmä:

kaduilla viimakin kulkee kumarassa.

Tule, mennään satuun, suureen kukkivaan kirjaan.

Ensin sen kanteen,

sitten kansien väliin.

Tehdään pesä itkulle, maailman kaikille kyynelille.

Ole sinä Puhdas niin minä olen Kirkas,

Ole sinä Lohdutus ja koko maailman Lohtu.

Kuun veitsi uppoaa jo pilven

huohottavaan rintaan

ja kipu riisuu tähden

alas, tähän.

Sadun talo vihreä ja pieni niin vihreässä metsässä,

Jumalan vihreän kämmenen alla.

Ja yöt niin pyhät, kirkkaat

väsyneitten päiviemme ympärillä.

Oivallista vuotta 2016 teille kaikille!

T. Heikki

Olga loikkaa matkaan

Orimattilan uusi kirjastoauto Olga julkistettiin eilen.

Oli ilo ja kunnia saada olla suunnittelemassa auton ulko- ja sisäasua yhdessä kuvittaja Karoliina Pertamon kanssa.

Kirjastonjohtajan toiveesta auton kuvituksen inspiraationa oli Olga Orava ja metsän salaisuus –kirjamme (2014). Siitä auto sai myös nimensä.

Olga lähtee maanantaina matkaan. Toivottavasti sen Orimattilan kylille tuoma keväinen metsä houkuttelee sisuksiinsa paljon asiakkaita ja lukijoita!

 

Kirjastoauton teema on metsä.

 

Myös lastenosastoa on kuvitettu.

 

Auton kuvittanut Karoliina Pertamo ja allekirjoittanut iloisissa tunnelmissa paukkuvista pakkasista huolimatta.

 

Mila

Kiitos lukijat ja kirjoittajat!

Kun palasin juuri ennen joulua pohjoisesta sukulointimatkalta, postilaatikossa odotti yllätys. Alhoniittyläiset, joiden luona kävin lokakuussa hienolla kirjailijavierailulla, olivat opettajansa Minna Eskolanjohdolla valmistaneet minulle paketin. Siinä oli 23 uutta, jännittävää ja hauskaa Geoetsivät-tarinaa.

Seikkailut tapahtuivat Nokialla tutuissa maisemissa: Alisella, Putkistossa (tai no tämä tarina saattoi tapahtua kyllä myös putkistossa) ja tietysti Alhoniityn koululla. Kirjoittajat ovat hienosti tavoittaneet kirjojen tunnelman. Geokätköilyn ja seikkailun lomassa tarinoissa syödään pullaa, ihaillaan auringonlaskua, saadaan salaperäisiä tekstareita, röyhtäillään ja tietysti juhlitaan.

Tässä muutama makupala otsikoista: Geoetsivät ja uusi ystävä, Geoetsivät ja geovaras, Geoetsivät merihädässä, Geoetsivät ja ihme ihminen, Geoetsivät ja kummitustalon hallitsija sekä yksi lemppareistani Geoetsivät ja hirvenmetsästys.

Aion tietysti vastata kaikille kirjoittajille henkilökohtaisella kirjeellä.

Muistan kuinka kerroin vierailullani alhoniittyläisille kirjailijan ammattisalaisuuden. Se on kaksi sanaa, entäpä jos. Entäpä jos Nokialla asuisi tyttö, jonka nimi on Raparperi. Entäpä jos Raparperi harrastaisi geokätköilyä. Entäpä jos hänen parhaan ystävänsä nimi olisi Emmi ja niin edelleen. Siten Geoetsivät saivat alkunsa.

Entäpä jos kokonainen koululuokka kirjoittaisi tarinoita minun keksimistäni hahmoista – sitä en ole koskaan uskaltanut edes kuvitella.

—

Näihin iloisiin tunnelmiin jätän Grafomania-pestini. Minulla oli hauskat puolitoista vuotta, mutta muuttuneet työkuviot tekivät syksyllä selväksi, että nyt täytyy rahoittaa aikaa ja tilaa aivan ikiomalle kirjoittamiselle opettamisen ohessa.

Lopuksi vielä puheenvuoro Liisalle: ”Tytöt menivät Raparperille juhlimaan kätkön löytymistä. He kertoivat Petterille ja Pasi-Anterolle että he löysivät kätkön metsästä. Petteri oli juuri tullut kaveriltaan koska hänen kaverinsa olikin mennyt mummilaan. Pasi-Anterokin oli parantunut. Geoetsivät söivät pullia ja joivat mehua.

Kohti uusia seikkailuja!”

Johanna

Viimeistä päivää

Luistimet ja teräsjää. Paras mahdollinen yhdistelmä vuoden viimeiselle päivälle.

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Koko maailma on mun.

 

Maailman huonoin kuva minkistä naapurin laiturin alla. (Jos olisin ruotsalainen, olisin arvellut venäläisten sukellusveneeksi.)

 

Sain kaverin! Veljenpoika viiletti niin, ettei tahtonut pysyä kuvassa.

Lahtea ristiin ja rastiin.

 

 

Hyviä piruetteja vuodelle 2016 – iloa ja leikkiä!

*

Kirsti

Ei joulu tulla jollota

Ei tosiaan. Aika ryminällä ja varsin aikaisessa vaiheessa alkaa kaupallinen joulu käydä päälle. Väkisin. Kyllä vain! Siitä en pidä.

Joulusta sen sijaan pidän. Siihen liittyy sittenkin, sivuilmiöistä huolimatta, niin paljon hyviä asioita, tärkeimpänä kaikista toisten muistaminen ja ajatteleminen. Ja kyllä vain, kaiken sen kaupallisuuden takaa tulee vähitellen hiipimällä joulumieli ja aattoillasta alkaen myös -rauha.

Meillä kirjoitetaan vielä joulukortteja, koska juuri niissä jouluun hyppäävät mukaan ehkä hyvin harvoin enää tavatut mutta mielen pohjalla yhä asustavat ystävät. Jokaista korttia kirjoittaessani mietin, mitähän vastaanottajalle kuuluu juuri nyt. Ja niiden kohdalla, joita en ole nähnyt, kuinkahan heidän vuotensa on mennyt.

Takaisin tulevasta kortista saatan saada vastauksen, tai ainakin tiedän, että sielläkin vielä muistetaan. Lämmittää se, tuo joulumieltä.

Se, että pidän niin paljon joulusta, on tietysti pitkälti myös kirjojen ansiota. Niin pienestä kuin muistan pukin kontissa oli kirjoja jokaiselle perheen jäsenelle. Taisin jännittää niitä kaikkein eniten. Tuleeko juuri se toivomani kirja, vai toiselle tai kolmannelle sijalle asettamani. Ja voi niitä joulujen kuvauksia varsinkin englantilaisissa kirjoissa! Vatsa täynnä niitä pystyi kuitenkin hyvin lukemaan.

Aattoiltana joululaulujen ja leikkien jälkeen se sitten alkoi: hiljaisuus. Jokainen meistä istui aivan varmasti keskittyneesti lukemassa. Joskus sentään hillitön hihittely saattoi saada muutkin hymyilemään. Joku meistä neljästä sisaruksesta oli ilmeisesti saanut Kiljusen herrasväkeä luettavakseen. Sama hiljaisuus jatkui vielä seuraavaan päivään ja vasta Tapanina täytyi alkaa taas palata normaaliin päiväjärjestykseen.

Kerran joku luokkatoverini jopa tuhahti vähän paheksuvasti, että teillä luetaan aina. Kai se näytti vähän tylsältä. Mutta me kirjojen ystävät tiedämme, että tylsää lukeminen on varsin harvoin, oman toivekirjan lukeminen ei ikinä.

Siispä leppoisaa ja kirjaisaa joulua aivan jokaiselle!

Raili

 

Vihreää joulua!

Taitaa tulla vihreä joulu. Mutta onhan sekin kaunis, kuten kuvasta näkyy. Lauantaina näyttäytyi myös tuo mystinen valoilmiö.

* * *

Viikko sitten maanantaina Lempäälässä vielä oli lunta. Silloin kuvattiin Lotto-insertti, jonka myötä toivottelen kaikille Grafomanian lukijoille ja kanssamaanikoille mitä rauhallisinta loppuvuotta!

Kirjoittelemisiin,

Kirsti

 

 

Porojen perässä ja traktorin lavalla

 

Moni meistä lapsille ja nuorille kirjoittavista käy kouluvierailuilla. Yleensä lähden reissuun innokkaana. Junassa on luppoaikaa, ja rentoutuessa mieleen saattaa pulpahdella jopa uusia tarinoita.

Reissuillani olen päässyt tutustumaan erilaisiin paikkakuntiin. Olen muun muassa körötellyt kirjastonhoitajan kyydissä Lapin pitkillä teillä poroja seuraten. Olen käynyt Pohjois-Karjalassa ja ihaillut siellä maisemia traktorin lavalta.

Olen istunut kahviloissa ja käynyt kirpputorilla, illallistanut ainoana asiakkaana autiossa lappilaisessa motellissa, pölähtänyt opettajanhuoneisiin ja vaellellut ihanissa kirjastoissa.

Ja tietysti olen puhunut kirjailijan työstä, kirjoista ja lukemisesta.

Varsinkin alakoulussa saa varautua vastaamaan yllättäviinkin kysymyksiin kuten:

Minkä ikäinen olet?

(Yleensä seuraa kauhistunut, epäuskoinen kohahdus sen jälkeen, kun olen kertonut ikäni!)

Mikä on lempiruokasi? Entä lempieläimesi? Lempivärisi? Lempikirjasi? Lempi–?

Kuinka paljon saat kirjoistasi rahaa?

Oletko kirjoittanut Harry Pottereita?

Entäpä jos seuraava kirjasi sijoittuisikin Muumilaaksoon?

Saisinko nimmarin myös mummolleni?

Tai sitten: Miksi kirjoitat? Mikä on kirjailijan työssä kaikkein vaikeinta? Mikä on mukavinta?

Vierailut vievät aikaa ja voimia, mutta myös antavat paljon. Saan energiaa, kun näen lasten innostuvan kirjoista ja odottavan hyviä tarinoita.

Vaikka lukemisen vähenemisestä puhutaan paljon, suurin osa käsistä nousee yleensä aina, kun kysyn, kuinka moni lukee kirjoja.

Luokissa osataan usein vakuuttavasti kertoa myös lukemisen ihanuudesta: Siitä kuinka lukeminen rentouttaa ja rauhoittaa, kuinka kirjojen avulla pääsee pois omasta arjesta ja kuinka lukien voi kokea erilaisia tunteita kuten jännitystä. Lukemalla kuulemma oppiikin yhtä sun toista.

Joskus joku pieni oppilas on alkanut saman tien väsätä omaa kirjaansa. Moni lainaa kirjan – kirjailijavieraan tai jonkun muun.

Yleensä tuntuu, että reissuun kannatti lähteä.

 

Mutta nyt alkaa pikku hiljaa olla levon ja loman aika. Syksy on ollut aika työntäyteinen.

 

Joulun ja kirjojen valoa kaikille!

Mila

 

P.S. Tämä kuva on viime vuodelta Kolarista, missä toisinaan ajettiin tielle sattuneiden porojen perässä koululta toiselle.

 

Palkittu ja kymmenen ehdokasta

Anni Polva -kirjallisuuspalkinto on myönnetty Laura Lähteenmäelle kolmiosaisesta North End -sarjasta (WSOY 2012-2014).

Valtakunnallinen palkinto jaetaan joka toinen vuosi, ja se on suunnattu lapsille tai nuorille sarjakirjoja kirjoittaville kirjailijoille. Anni Polvan syntymästä on tänä vuonna kulunut 100 vuotta, minkä kunniaksi jaettiin ensimmäisen kerran rahapalkinto, 1000 euroa. Palkinnon myöntää Lounais-Suomen kirjailijat.

Laura Lähteenmäki (Kuva: Toni Neffling)

Grafomanialta tuhti ja lämpöinen rutistus Lauralle!

*****

Tänään julkistettujen Topelius- ja Arvid Lydecken -kirjallisuuspalkintojen ehdokaslistat näyttävät tältä:

TOPELIUS-PALKINTO

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (WSOY)

Anna Hallava: Sammakkoprinsessa (WSOY)

Mervi Heikkilä: Louhen liitto (Haamu)

Jyri Paretskoi: Shell´s Angles ja beibit (Karisto)

Kirsi Pehkonen: Voittolaukaus (Karisto).

ARVID LYDECKEN -PALKINTO

Saku Heinänen: Zaida ja elovalkeat (WSOY)

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa, kuvitus Elina Warsta (Teos)

Hanna Lundström: Rassel prassel puss Poesi för nybörjare, kuvitus Maija Hurme (Schildts & Söderströms)

Timo Parvela: Kepler62. Kirja yksi:Kutsu, kuvitus Pasi Pitkänen(WSOY)

Tuutikki Tolonen: Mörkövahti, kuvitus Pasi Pitkänen (Tammi).

Perinteiset kirjallisuuspalkinnot jakaa Suomen Nuorisokirjailijat ry. Topelius-palkinnon saa ansiokas nuortenkirja ja Arvid Lydecken -palkinnon lastenkirja. Palkintojen saajat julkistetaan 13.1.2016, palkintosumma on 2016 euroa. Palkintoraadin puheenjohtajana toimii erikoiskirjastonhoitaja Salla Erho, muina jäseninä äidinkielenopettaja Ida Kaaria ja tutkija, kriitikko Myry Voipio. Kopiosto tukee palkintoja.

Grafomania onnittelee kaikkia ehdokkaita!

 

 

Hyvän mielen kirjoja?

Tämän pitkän syksyn jatkuessa olen lukenut mm. Herman Kochin kirjat Illallinen ja Naapuri (Lääkärin luen heti, kun sen käsiini saan). Lukulistallani olivat seuraavatkin romaanit:Aki Ollikainen, Järjestäjä (Antti Holma), Se on sitten kevät (Marja -Liisa Vartio), Alexandra Salmela (27), Jää (Ulla -Lena Lundberg), Hippa (Mikko Rimminen.

Varsinkin Kochin Illallinen oli hurja, sysimusta ajankuva, psykologinen trilleri, joka sai haukkomaan henkeä. Kaiken lisäksi kirjaimellisestikin hirvittävän hauska. Naapurissa oli päähenkilönä kyyninen ja katkera kirjailija, suosittelen tätäkin kirjaa. Koulumaailmassakin romaanissa liikuttiin.

Marja – Liisa Vartion Se on sitten kevät ja Lundbergin Jää koskettivat myös, niissä oli jylhyyttä ja vakavuutta, joista pidin.

Holma, Salmela ja Rimminen kirjoittivat paikoitellen hauskasti, vaikka löivätkin välillä kaiken läskiksi.

Minulla on varmaankin tuhannen kirjan lukulista, jota täydennän lähes päivittäin.

Silti haluaisin teiltä, arvoisat lukijat, hieman kirjavinkkausta. Vaihteeksi haluaisin tämän loputtoman loka-marraskuun jatkuessa lukea jotain sydämellistä ja hauskaa, ei niin kyynistä kirjallisuutta. (Toki kirjoissa saa olla traagisuuttakin ja elämän nurjaa puolta, mutta jotain valoa samalla.) Klassikoita tai ihan uusia kirjoja, joista teillä on tullut hyvä mieli. Runoa, proosaa, lastenkirjoja, mitä vain.. Tyylikin on vapaa.

Lastenkirjahyllystä käsiini osuivat Annika Eräpuron Benin kulmilla, sekä Jukka Itkosen Käpälämäki. Aivan mainioita hyvän mielen kirjoja!

Lopuksi hieman etuajassa runoni

TALVIPÄIVÄNSEISAUS

Lampun valo,

kynttilän valo,

ilon valo.

Loistavat

mustan kissanpennun silmät,

loistavat

peikkovanhuksen silmät,

loistavat

lapsenlapsen silmät.

On koti,

on syli,

on lämpö.

Tervehtien Heikki