Salla Simukka's Blog, page 34

Salla Simukalle Suomi-palkinto

Suuronnittelut Sallalle! Palkinnon sait ansiosta ja syystä!

Salla Simukalle on tänään myönnetty Suomi-palkinto, jonka rahallinen arvo on 26.000 euroa. Aiemmin lasten- ja nuortenkirjailijoista palkinnon ovat saaneet Tove Jansson ja Maria Vuorio.

Perustelut kuuluvat näin:

Salla Simukka on suomalainen kirjailija ja suomentaja, joka toimii myös Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden kriitikkona sekä nuorten kirjallisuuslehti Lukufiiliksen toimitussihteerinä. Hän on opiskellut Turun yliopistossa pohjoismaista filologiaa, suomen kieltä, yleistä kirjallisuustiedettä, luovaa kirjoittamista ja naistutkimusta.

Simukan vuonna 2002 ilmestynyt esikoisteos, nuortenromaani Kun enkelit katsovat muualle kertoo kahden teinitytön rakkaudesta. Vuonna 2012 julkaistu kirjapari Jäljellä ja Toisaalla on lähitulevaisuuteen sijoittuva nuorten dystopia maailmasta, jossa tavallisuus ei ole enää mitään. Tästä kirjaparistaan Salla Simukka sai Topelius-palkinnon vuonna 2013.

Salla Simukan poikkeuksellisen vahva kansainvälinen läpimurto on Lumikki Anderssonista kertova trilleritrilogia, jonka ensimmäinen osa Punainen kuin veri ilmestyi Suomessa keväällä 2013 ja toinen osa Valkea kuin lumi saman vuoden syksyllä. Koko kirjasarjan käännösoikeudet on myyty puolen vuoden aikana jo 37 maahan, tiukan huutokaupan jälkeen. Tällaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut suomalaiselle kirjailijalle.

Myös Lastenkirjahyllyssä on postaus palkinnosta.

Kettumainen juttu

Kettukansi4

Kun en ole nettinatiivi vaan gutenberg-antiikki, en onnistu liittämään kirjan kansikuvaa tähän. Anteeksi.

Kyse on kuitenkin lastenkirjasta, jonka julkistamistilaisuus oli eilen. Kirjan talkootöissä ovat olleet niin kirjoittaja, kustannustoimittaja kuin taittajakin. Prosessi oli pitkä ja mutkikas, mutta nyt on kirja valmis.

Taidekeskus Kettukin taiteilija Vili Ohra-aho on

vauhdikkaan lastenromaanin kuvittaja

Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry (Kettuki) on julkaissut ”Seuraa hännänpäätäni” -lastenkirjan, jonka on kirjoittanut palkittu lastenkirjailija Anneli Kanto ja kuvittanut Vili Ohra-aho.

Seuraa hännänpäätäni –lastenkirja julkistettiin Janakkalan pääkirjastossa Turengissa 10.12.2013.

Samalla avattiin Vili Ohra-ahon kirjaa varten tekemien originaalikuvien näyttely. Kuvitusnäyttely on avoinna vuoden loppuun saakka kirjaston aulatilassa.

Vauhdikas lastenromaani kertoo kahden ketun kaupunkimatkasta. Kauhakuormaajan ryske ajaa kaksi kettua, Suurketun ja Ketsun, pois kotikoloistaan vanhasta ladosta. Parivaljakon on pakko suunnata kaupunkia kohti ja ryhtyä cityketuiksi. Kaupunki tarjoaa biletystä ja roskasäiliön buffet-illallisia, mutta myös jännitystä ja vaaroja, joissa ystävyys joutuu koetukselle. Hauskan tarinan on kirjoittanut palkittu lastenkirjailija Anneli Kanto ja kuvittanut lahjakas nuori kuvittaja Vili Ohra-aho. Kirjan on kustantanut Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry (Kettuki)

Teos on ensimmäinen Kettukin taiteilijan kuvittama lastenkirja. Vili Ohra-aho, graafikko-opiskelija, paneutui tehtävään tehden viime kesänä Anneli Kannon käsikirjoituksen mukaan luonnoksia erilaisilla tekniikoilla työssä oppimisjaksollaan Taidekeskus Kettukissa. Luonnosten pohjalta valittiin toteutustapa, jolla Vili loi kirjan kuvituksen.

Vili Ohra-aho on 20-vuotias nuori kuvittaja Tervakoskelta. Peruskoulunsa hän kävi Haukankallion erityiskoulussa Janakkalan Leppäkoskella, ja sen jälkeen hän opiskeli kaksi vuotta kuvataidepainotteisessa koulutuksessa Kiipulan ammattiopistossa. Keväällä 2014 hän valmistuu Sataedun ammattiopistosta kuva-artesaaniksi ja graafikoksi. Vili on piirtänyt ja kuvittanut aina. Kuvien tekemisen lisäksi hän rakastaa musiikkia ja strategiapelejä. Vilillä on matkassaan kaverina autismipuun oksa.

Kirjan valmistumista ovat tukeneet Vammaisten koulutuksen ja työllistymisen tuki ry, Karisto Oy ja Radiant Graphics Oy.

Kirjan voi ostaa hyvin varustetuista kirjakaupoista, Taidekeskus Kettukista ja Janakkalan kirjaston Poikkeus -kahvilasta. Kirjan hinta on 21,50 €.

lisätietoja Sirpa Haapaoja puh. 044 0405 107

sirpa.haapaoja@kettuki.fi

Toiminnanjohtaja

Taidekeskus Kettuki

Topelius- ja Lydecken -ehdokkaat on valittu

Topeliusehdokkaat:

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous. WSOY 2013

Nokkosvallankumous on synkkä, mutta toiveikas dystopia ympäristökatastrofin kokeneesta maailmasta, jossa lapset ovat rakentaneet itselleen oman paikan hylättyyn huvipuistoon.

Jyri Paretskoi: Shell´s Angels. Karisto 2013

Shell´s Angels on vahvojen teemojen kirja: perheväkivalta, nuorten pelihimo ja alkoholinkäyttö. Kirja kuvaa osuvasti pienen paikkakunnan nuoria ja korostaa ystävyyden merkitystä. Nuorten asioita käsitellään suurella ymmärtäväisellä sydämellä.

Hellevi Salminen: Hello I love you. Otava 2013

Hello I love you on helppolukuinen mutta samalla tiivistunnelmainen lukukokemus. Kirja on kertomus itsensä etsimisestä, ystävyydestä ja rohkeudesta jota tarvitaan, jotta voi rakastaa sitä jota haluaa.

Jussi Siirilä: Barrikadikesä. Gummerus 2013

Mayan vanhemmat keksivät rahoittavansa remontin osallistumalla tositv-ohjelmaan, jota Maya inhoaa ja pitää valheellisena. Tyttö päättää lähteä kesäksi pohjoiseen erikoisen isoäitinsä luokse.

Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet. Tammi 2013

Emman palaa kymmenen vuoden jälkeen Thaimaaseen, jossa hänen koko perheensä kuoli tsunamissa. Ajatuksia herättävässä kirjassa teemoina ovat ilo ja suru sekä rakkaus ja kuolema.

Lydecken ehdokkaat:

Johanna Hulkko: Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus. Karisto 2013

Raparperi ja Emmi etsivät geokätköjä GPS-laitteiden avulla. Kirja on mukaansatempaavaa luettavaa ja johdattelee lukijansa geokätköilyn pariin tarjoamalla oikeiden kätköjen koordinaateja ja kirjan loppuun koottujen vinkkien avulla löytyvän mysteerikätkön.

Juha-Pekka Koskinen: Haavekauppias. Karisto 2013

Samin isoäiti on ostanut merkillisen kellon ja katoaa pian sen jälkeen. Samille selvillä, että kellon avulla isoäiti on päässyt Haavekaupunkiin kaipaamansa miesvainajansa luokse. Poispääsy kaupungista ei olekaan ihan yksinkertaista.

Saska Saarikoski: Meidän isä on hammaspeikko. Otava 2013

Lapsen utelias kiinnostus aikuisten kiireiseen työelämään on aiheena vauhdikkaassa seikkailutarinassa, jossa pieni Leo lähtee viemään kotiin unohtunutta salkkua isälleen. Hammaspeikot, hurjistuneet vartijat ja mustakaapuinen mörkö sopivat varsinkin aikuisen ja lapsen yhteisiin lukuhetkiin.

Alexandra Salmela: Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia. Teos 2013

Lasten ja aikuisten yhteisiin lukuhetkiin sopii hienosti Alexandra Salmelan 21 hullunkurisen sadun kokoelma. Martina Matlovicovan värikäs kuvitus täydentää menoa. Tavanomaisuudesta ei ole näissä tarinoissa tietoakaan.

Kalle Veirto: Kivimutka ja pääkallonaama. Karisto 2013

Uudelta naapurilta katoaa läppäri kesken syntymäpäiväjuhlien, ja neuvokas 13-vuotias Kivimutka pääsee käyttämään etsivän lahjojaan. Kirjassa korostuu nuoren pojan rohkeus, pelottomuus ja omatoimisuus.

Ensimmäinen ajatukseni tämän syksyn ehdokaslistoista on: monipuolista! Minusta on erittäin hyvää kirjallisuuspolitiikkaa – sitähän palkinnot myös ovat – nostaa esiin monenlaista kirjallisuutta.

Onnea Kreetta Onkeli!

Grafomaanikot ovat harva se päivä jossain päin Suomea tai maailmaa kirjailijavierailulla, joten emme ole oikein pysyneet uutistahdissa tänä syksynä. Minäkin jännitin eilistä FJ-uutista junaillessani Riihimäelle lukupiirikeikalle.

Onnittelemme lämpimästi Kreetta Onkelia Finlandia Junior -palkinnosta!

Palkinnon perusteluista voi lukea lisää Lastenkirjahyllystä.

Eläköön sarjakirjat: Anni Polva -ehdokkaat valittu!

Lounais-Suomen Kirjailijoiden jakamasta Anni Polva -tunnustuspalkinnosta kilpailee tänä vuonna viisi kirjailijaa ja kirjaa.

Ehdokkaina ovat J.S. Meresmaan Mifongin perintö (Karisto), Timo Parvelan Ella ja kaverit menevät metsään (Tammi), Veera Salmen Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja (Otava), Mila Teräksen Telma ja Kuiskausten koulu (Otava) ja Netta Walldénin Ruben ja Ratikkaralli (WSOY).

Anni Polva -tunnustuspalkinto jaetaan joka toinen vuosi parhaalle lasten- tai nuorten sarjakirjalle. Voittaja julkistetaan Turun pääkirjaston tilaisuudessa 3. joulukuuta kello 13.

Raadin mukaan tarjonta oli laadukasta ja runsasta. Raati halusi tänä vuonna nostaa esiin sarjakirjojen monipuolisuutta.

Varsinaisessa raadissa istuivat Roope Lipasti ja Pirjo-Riitta Tähti-Wahl Lounais-Suomen Kirjailijoista, äidinkielen opettaja Anja Viranko sekä koululainen Vilma Meriö. Ulkojäsenenä raadin työhön osallistui myös koululainen Olga Lipasti.

Ensimmäinen Anni Polva -palkinto jaettiin vuonna 2007 ja sen sai Jukka Parkkinen. Vuonna 2011 palkinnon sai Anneli Kanto Huippuvalmentaja-teoksesta tai tarkemmin Futistyttö-sarjasta (Karisto).

J.S. Meresmaan teos kuuluu Mifonki-sarjaan, Parvelan Ella-kirjoihin, Salmen Puluboi-kirjoihin, Teräksen Telma-sarjaan ja Walldénin Ruben-sarjaan.

Grafomania onnittelee lämpimästi kaikkia ehdokkaita!

Tämä uutinen on poimittu Kaupunkimedia Aamusten nettisivuilta.

Kirja, jota säästän

Kun viime keväänä selailin kustantajien katalogeja, yksi teos nousi ylitse muiden, yhdestä kirjasta tuli minulle syksyn 2013 odotetuin kirja.

Puhun lempikirjailijani Jung Changin teoksesta Kiinan viimeinen keisarinna (Otava).

Järkytyin ja lumouduin leskikeisarinna Cixin armottomasta persoonasta muutaman vuoden takaisella Pekingin-matkallani. Kävelin Kielletyssä kaupungissa Cixin jalanjäljillä; Kesäpalatsissa ihailin ja kauhistelin naisen suuruudenhulluutta.

Tarjosin matkan jälkeen Cixistä lehtijuttua vähän sinne ja tänne, mutta toimituspäälliköt eivät olleet kanssani samalla aaltopituudella. Toivottavasti suomalaismedia hoksaa kirjoittaa keisarinnasta kirjan ilmestymisen myötä.

Ostin kirjan vihdoin ja viimein Helsingin kirjamessuilta, mutta en missään tapauksessa aio lukea sitä vielä. Ehei! Opus on niin herkku, että säästän sen joululomalle takkatulikirjaksi.

Cixi oli “vaatimaton” nainen. Yhdellä aterialla hänellä saattoi olla 150 ruokalajia, joista suurin osa kannettiin syömättöminä pois. Kerrotaan myös, että hänen jäämistössään oli yli 3000 laatikollista “arkikoruja”.

Cixistä kerrotaan paljon tarinoita; julmia ja verisiäkin. Yhtä kaikki, hän on kiistatta yksi Kiinan historian voimakkaimmista naisista. Odotan innolla, millaisen kirjan Jung Chang on hänestä rakentanut.

Uskallanko jo nyt kysyä, mitä kirjaa Sinä säästät ehkäpä joululomaa varten?

Kirjoittaja: Terhi Rannela

Puhutaan toistemme kirjoista

Omasta, juuri ilmestyneestä kirjasta puhuminen on yleensä ensimmäisillä kerroilla vähän hämmentävää, kiehtovaa ja hauskaakin. Alkuun voi olla vaikea keksiä, mitä kaikkea kirjasta olisi syytä sanoa. Vähitellen sanat ja ilmaisut löytyvät, sisällöstä onnistuu tekemään jonkinlaisia tiivistyksiä ja ehkä onnistuu jopa nostamaan esiin sellaisia seikkoja, jotka saavat mahdolliset lukijat kiinnostumaan kirjasta.

Jos kirjastaan pääsee puhumaan moneen kertaan, se voi kuitenkin alkaa puuduttaa. Huomaa toistavansa samoja virkkeitä aivan samoin painotuksin. On vaikea keksiä enää mitään uutta, löytää sellaista kulmaa, josta ei olisi jo teosta lähestynyt.

Niinpä ne kerrat, kun saan kuulla jonkun toisen puhuvan kirjastani ja esittelevän tai vinkkaavan sitä, ovat hienoja ja syvästi ilahduttavia. Toisen ihmisen katse kirjaan on erilainen, eri tavalla innostava. Samoin tuntuu innostavalta puhua itse jonkun toisen kirjasta tai vinkata sitä. Hyvää ja hienoa kirjaa on silkka ilo hehkuttaa.

Olen tehnyt tavallisten kirjailijavierailujen lisäksi jonkin verran kirjavinkkausta (seuraavan kerran huomenna 16.11. Sastamalassa Kirjaset-tapahtumassa: http://www.kirjaset.fi/ohjelmalava/) ja huomannut nauttivani siitä suuresti. Siksi lähdin mielelläni mukaan myös Kirjavinkkariyhdistyksen kirjavinkkausviikoille (12. – 26.11.2013), jossa tänä vuonna teemana ovat kirjavinkkausvideot. Vinkkivideoita ovat olleet tekemässä niin kirjailijat kuin kirjavinkkaritkin. Kaikki tähän mennessä julkaistut videot löytyvät yhdistyksen Youtube-kanavalta ja loputkin tulevat sinne nähtäviksi:

https://www.youtube.com/user/kirjavinkkarit

Oman vinkkivideoni tein kanssagrafomaanikko Sirin tämän syksyn nuorten aikuisten romaanista Pelko ihmisessä (Otava 2013). Se näyttää tältä:

Aiomme testata myös käytännössä, miten toisen kirjasta puhuminen ja sen esittely toimii. Tervetuloa Keravan kirjastoon kuulemaan keskiviikkona 27.11.2013 klo 18:

“Kirjailijat Siri Kolu ja Salla Simukka käyvät kiinni käsitteeseen “nuorten aikuisten kirjallisuus” Keravan kirjaston Pentinkulma-salissa keskiviikkona 27.11. klo 18. He kysyvät, hahmottelevat ja haastavat pohtimaan, mistä ilmiössä on oikeastaan kyse meillä ja maailmalla.

Salla esittelee Sirin tuoreen teoksen Pelko ihmisessä (Otava 2013) ja Siri Sallan Lumikki-trilogian toisen osan Valkea kuin lumi (Tammi 2013). Kirjailijat keskustelevat teosten teemoista, rakenteesta, kielestä ja tyylistä, sekä siitä, millä tavalla ne näyttäytyvät juuri nuorten aikuisten kirjallisuutena. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.”

Puhutaan yhä enemmän ja useammin toistemme kirjoista. Se on monesti antoisampaa kuin omasta kirjasta puhuminen.

Salla

Ylpeyttä, innostusta ja tahtoa

Osallistuin pohjoismaiseen lasten- ja nuortenkirjaseminaariin Oslossa 29.-30.10.2013. Seminaarin järjesti Norjan Barnebokinstituttet juhlistamaan ensimmäistä kertaa jaettua Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkintoa. Kokoan tähän vähän hajahuomioita muutamista seminaarissa käydyistä keskusteluista.

Lasten- ja nuortenkirjakritiikin tila ja haasteet Pohjoismaissa

- Paneelikeskustelussa olivat lisäkseni mukana Dagny Kristjansdottir Islannin yliopistosta, Anita Brask Rasmussen Dagbladet Informationen -lehdestä ja Cathrine Krøger Dagbladet -lehdestä.

- Paneelikeskustelussa kävi ilmi, että Pohjoismaista lasten- ja nuortenkirjakritiikin tilanne on todennäköisesti heikoin Suomessa ja Islannissa. Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa lasten- ja nuortenkirjojen arviot, kirjoista kirjoitetut jutut ja kirjallisuuskeskustelu ovat aivan eri tavalla arvossa.

- Norjalaisista ja tanskalaisista lehdistä kuului ilahduttavia ja innostavia kommentteja siitä, kuinka hyvin ja kiinnostavasti kirjoitetut artikkelit lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kiinnostavat myös aivan selvästi ja tilastoidusti lukijoita. Ne eivät siis ole mitään “kulttuurihyväntekeväisyyttä” vaan omillaan seisovaa, mielenkiintoista journalismia.

- Yhä enemmän voisi kirjoittaa ikä- ja genrerajat ylittäviä kirjallisuusjuttuja, jos vaikkapa jotkin aiheet, teemat tai kielen tai tyylin seikat nousevat ajankohtaisesti esiin yhtä aikaa lasten- ja aikuistenkirjallisuudessa.

- Rönsyilevää keskustelua käytiin aiheesta: “Kuka kirjoittaa kirjallisuuskritiikkiä ja kenelle?” Kritiikin, kirja-arvioiden, kirjavinkkien ja kirjabloggausten monimuotoisuus nähtiin tietenkin rikkautena, mutta samalla pelättiin sitä, että jos lasten- ja nuortenkirjallisuuden käsittely siirtyy yhä enemmän nettiin ja vain kirjabloggareiden tai lasten ja nuorten itsensä kirjoittamien arvioiden varaan, menetetään ammattitaitoinen ja kirjallisuutta kontekstualisoiva keskustelu. Toisaalta esitettiin myös huoli siitä, kirjoittaako perehtynyt kirjallisuusväki kritiikkejä ja juttuja käytännössä vain toisilleen.

Vakiintuneet ja uudet ilmaisutavat lasten- ja nuortenkirjallisuudessa

- Tässä keskustelussa panelistit pitivät hyvinkin erilliset ja erilaiset alustukset aiheesta hyvin eri näkökulmista. Olen poiminut huomioita kahdesta alustuksesta:

- Tukholman yliopiston Magnus Öhr oli poiminut viime vuosien ruotsalaisista nuortenkirjoista kaksi vakiintunutta ilmaisutapaa ja kaksi uutta ilmiötä. Vakiintuneiksi hän nosti englannin kielen käytön ja anglismit teksteissä ja viittaukset siihen, miten jokin kohtaus, tilanne, tunnelma tai asia on kuin elokuvasta tai tv-sarjasta (toisinaan nimellä mainiten, toisinaan yleisemmin). Kirjoissa käytetään myös toisinaan kerrontaa, joka on lainannut rytminsä, tyylinsä ja jopa sanastonsa suoraan elokuvakäsikirjoituksista. Uusina ilmiöinä hän mainitsi ruotsalaisten nuortenkirjailijoiden tavan viitata kollegoidensa kirjoihin ristiin rastiin ja päähenkilöiden metapohdinnan siitä, miksi heidän elämänsä ei ole kuin nuortenkirjoissa ja pitäisikö sen olla.

- Norjalaisen Samlaget-kustantamon Ragnfrid Trohaug puhui digitaalisesta kirjallisuudesta ja ennen kaikkea lasten digikirjoista ja appseista. Hänen mukaansa paperikirja on pian heikoilla mutta tarina on vahvoilla. Aiemmin digitaaliset tarinat olivat lähinnä “käännöksiä” kuvakirjoista, joihin oli vain lisätty joitakin elementtejä, mutta nykyään yhä suositumpia ovat tarinat, jotka on tehty suoraan digitaaliseen muotoon ja jotka hyödyntävät kerronnassa välineen mahdollisuuksia. Tämä muuttaa väistämättä tapoja kertoa tarinoita ja luoda maailmoita.

Seminaarin aikana kuultiin myös innostavat ja innostuneet esittelyt kaikista palkintoehdokaskirjoista ja katsauksia eri maiden lasten- ja nuortenkirjallisuuden trendeihin. Seminaarin lopuksi avattiin Barnebokinstituttetin netissä oleva näyttely “Å gi barn stemme” (“Antaa lapsille ääni”):

http://utstillinger.barnebokinstituttet.no/

Kaiken kaikkiaan seminaarista jäi sellainen tunnelma, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyys ja arvostus vaatii ylpeyttä, innostusta ja tahtoa. On meistä kaikista kiinni, että olemme hienosta kirjallisuudestamme ylpeitä, otamme sen tosissaan, käymme siitä oikeaa kirjallisuuskeskustelua emmekä peittele innostustamme. Ja jos haluamme joidenkin asioiden tapahtuvan, meidän täytyy tahtoa niitä ja pyrkiä aktiivisesti niitä kohti. Vain vuosien tahto ja työ ovat saaneet aikaiseksi esimerkiksi sen, että Pohjoismaiden neuvoston ensimmäinen lasten- ja nuortenkirjapalkinto jaettiin tänä vuonna.

Seminaariraportin kirjoitti: Salla

Pohjoismaiden neuvoston ensimmäinen lasten- ja nuortenkirjapalkinto Seita Vuorelan ja Jani Ikosen Karikolle!

Lensin tiistaina 29.10.2013 samalla koneella Osloon Seita Vuorelan ja Jani Ikosen kanssa. He olivat matkalla Pohjoismaiden neuvoston palkintogaalaan, jonne oli kutsuttu kaikki ehdokaskirjojen tekijät. Itse olin menossa kaksipäiväiseen, pohjoismaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuusseminaariin, joka järjestettiin juhlistamaan ja kunnioittamaan historian ensimmäistä Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkintoa (seminaarin annista lisää seuraavassa postauksessa lähipäivinä).

Lennon jälkeen istuimme puolisen tuntia lentokentän kahvilassa odottelemassa keskustaan menevää junaa. Aurinko paistoi. Olimme kaikki hyvällä tuulella. Toivoin koko sydämestäni istuvani palkinnon tulevien voittajien kanssa. Ja toiveeni toteutui.

Grafomania hurraa riemukkaasti ja ylpeästi Karikon voiton johdosta! Sain seminaarissa kuulla esittelyt kaikista 14 ehdokaskirjasta. Karikko on taiteellisesti ja sisällöllisesti todella kovan ja kunnianhimoisen kirjajoukon ykkönen. Se on upea saavutus hienolle kirjalle tekijöineen.

Palkintolautakunnan perustelut:

“Kirjailija kertoo rajoja rikkovan ja mosaiikin lailla rakentuvan veljessaagan, joka ravistelee ja koskettaa lukijaa aina viimeiseen riviin saakka. Kansanusko, mytologia ja satuperinne nivoutuvat omaleimaisesti yhteen tässä vahvasti symbolisessa romaanissa, joka kuvaa surua ja nuoren ihmisen etsiskelyä lapsuuden ja aikuisuuden, maan ja veden, unen ja todellisuuden sekä elämän ja kuoleman välimaastossa. Kuvittajan mustavalkoiset kuvat yhdistelevät runollista grafiikkaa ja valokuvatekniikkaa tavalla, joka entisestään laajentaa suggestiivista kokonaisvaikutelmaa.”

Lisätietoa Pohjoismaiden neuvoston sivuilta:

http://www.norden.org/fi/pohjoismaiden-neuvosto/pohjoismaiden-neuvoston-palkinnot/nordisk-raads-boerne-og-ungdomslitteraturpris/pohjoismaiden-neuvoston-lasten-ja-nuortenkirjallisuuspalkinnon-saaja-2013

Onnea vielä kerran, Karikko, Seita ja Jani!

Palkinnosta raportoi: Salla

Suomen lastenkirjallisuuden puolustaja: Children´s Laureate

Simone-myrsky jäi kesyksi eikä kolistellut ainakaan Rekolan kattopeltejä, mutta minä huomasin valvovani ja miettiväni myrskyisästi asiaa, joka on odotellut itseään melkein vuoden. Ja nyt kun en saa unta vaan jännitän huomista ja ensimmäisen Pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon jakoa (valvokaa kanssani, 30.10. TV 5 klo 22:30), ehdin pohtia ideaa seuraavankin yön.

Olisikohan Suomi valmis omaan Lasten Laureateen?

Children´s Laureate on  lasten- ja nuortenkirjallisuudessa meritoitunut henkilö (kirjailija tai kuvittaja) , joka työskentelee kirjallisuuden ja lukemisen eteen kaksi vuotta. Hän tekee toimintasuunnitelman, johon linjaa itselleen tärkeitä projekteja ja kohderyhmiä. Hän toimii kirjallisuuden sidosvapaana puolestapuhujana, on valtiolla töissä ja nauttii myös tehtävässään sen prestiisiä.  Hän on toimikautensa ajan Suomen lasten- ja nuortenkirjallisuuden ulkoministeri, jonka tehtävänä on viedä sanaa kirjallisuudestamme maailmalle.

Viime vuonna Lontoon IBBYn (International Board on Books for Young People) maailmankongressissa esiteltiin huolella kolmen taiteilijan voimin Englannin Children´s Laureatejen toimintaa. Kuulimme ja näimme otteita mm. Julia Donaldsonin (2011-2013), Anthony Brownen (2009-2011) töistä.

Jokainen taiteilija oli tehnyt kaksivuotiskaudesta omannäköisensä. Satujen matalan kynnyksen elävöittämisprojekti, kuurojen lasten kirjallisuusprojekti, kahden maan välinen sadutusprojekti, kirjallisuuskasvatusta, kirjallisuuden eläväksi tekoa.

Kyse ei siis ole taiteilijaprofessuurin kaltaisesta tehtävästä, jossa päätehtävä on toteuttaa omaa taiteellista suunnitelmaa vaan pikemminkin työpaikasta, johon nimitetty taiteilija käyttää taiteellista viisauttaan, näkemystään ja intohimoa lasten- ja nuortenkirjallisuuskentän kehittymiseen. Toimii sen palveluksessa.

Aika vaatisi lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujaa. Jyrisijää. Houkuttelijaa. Sheherazadea, jopa. Jotakuta, jolla olisi tila ja kyky ja velvollisuuskin sanoa.

Olen kaipailut Laureatea pitkien kirjamessurupeamien aikana.  Kuka jyrähtäisi puolestamme, ettei Turun lastenkirjailijoita ja pieniä lukija-kokijoita voi sulkea takimmaiseen, jääkylmään halliin. Children´s Laureate.

Kuka pitäisi huolta siitä, että Helsingin messuilla myös 0-12-vuotiaille kirjoittavat lastenkirjailijat saisivat tulla haastatelluksi osana virallista lavaohjelmaa. Ja mikä tärkeintä, välittää myös arvosanomaa: puhua lapsille suunnatun kirjallisuuden taiteellisista sisällöistä: teemoista, rytmistä, tyylistä ja rakenteista?  Children´s Laureate!

Nyt kommentointia ja asianhoitoa tekevät kirjailijat itse (mistä iso kiitos!), mutta kirjasyksyn aikana lastenkirjallisuuden Kari/Carita Grandia on tullut ikävä.

Rahoituksen löytyminen tällaiselle tehtävälle ei ole tässä taloustilanteessa nopea eikä kuopaton tie. Englannin mallissakin mukana on ministeriötä ja ison kaupallisen kirjakaupan merkittävä tuki. Tällainen vaatii neuvottelua, tunnustelua ja paljon tahtotilaisia ihmisiä.

Laureate-mallissa hienoa on se, ettei se olisi kestoltaan rajattu projekti, jonka tarkoitus on luoda nopeita, mitattavia ihmeitä, vaan pysyvä toimintamalli, joka muuttaisi suomalaista kulttuuriympäristöä pysyvästi lastenkulttuurimyönteisempään suuntaan kaksivuotiskausi kerrallaan. Ja juuri sellaista tarvitsisimme nyt enemmän kuin koskaan.

Saahan sitä nyt taiteilijana edes vähän unelmoida.

Kun Ruotsissakin on jo oma Children´s Laureate.

Minä katson Oslon PN-palkintogaalaa huomenna ja ajattelen sitä intensiivisesti: ehkä meilläkin, joku päivä…

haaveksii

Siri

Englannin komeat Laureate-sivut ja tietoa uusimmasta Children´s Laureatesta Malorie Blackmanista ja tehtävän aiemmista haltijoista:

http://www.childrenslaureate.org.uk

Googlaamalla sanan löytyy paljon nettiosumia Laureatejen toiminnasta ympäri maailmaa.