Salla Simukka's Blog, page 35

Helsingin kirjamessut 2013

Grafomanian kirjoittajia on Helsingin kirjamessuilla seuraavan ohjelman mukaan:

To 24.10.

Klo 15.30, Robustoksen osasto, Kirsti Kuronen: Ammeiden aika, Robustos

Klo 16.30, Louhi, Kirsti Kuronen: 4 x 100, Karisto

Pe 25.10.

Klo 10.30, Louhi, Anneli Kanto ja Terhi Rannela: Kapinallinen (Kuparisaari 3), Karisto

Klo 10.30, Otavan osasto, Siri Kolu: Pelko ihmisessä, Otava

Klo 12, Louhi, Siri Kolu: Pelko ihmisessä, Otava

Klo 12.30, Tarinalaakso, Anneli Kanto: Veera Virtanen ja esikoulu, Karisto

Klo 14.00, Tarinalaakso, Siri Kolu: Me Rosvolat ja vaakunaväijy, Otava

Klo 14.30, Tarinalaakso, Kirsti Kuronen: Kuituset ja äidin kirje, Karisto

Klo 15.30, Robustoksen osasto, Kirsti Kuronen: Ammeiden aika, Robustos

Klo 16.00 Louhi, Salla Simukka: Punainen kuin veri ja Valkea kuin lumi, Tammi

Klo 16.30 Bonnierin osasto, Salla Simukka: Punainen kuin veri ja Valkea kuin lumi, Tammi

Su 27.10.

Klo 11.00, Katri Vala, Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo, Karisto

Tulkaa ihmeessä kuuntelemaan ja jututtamaan. Messuilla nähdään!

Sekaisin syksystä

Olen hulluna syksyyn, aina ollut. Nousen aamuviideltä kirjoittamaan – mitä pimeämpää, sen parempi. Aistit auki, raukeaa vireyttä.

*

*

Katsokaa, kuka tuli ikkunan taakse. Hän on harmaapäätikka, Picus canus.

*

*

Tämän toisen kaverin nimi on Rane, hän jemmaa pähkinöitä maahan. Talvi kolkuttaa.

*

*

Lopuksi tahtoisin tietää, mikä on mielipiteenne haravoimisen tarpeellisuudesta.

*

Kirsti

Grafomania onnittelee lämpimästi Marja-Leena Mäkelää ja Tuula Kallioniemeä (x 2)!

Grafomania on niiiin iloinen voidessaan jakaa kaksi näin hyvää uutista:

Seinäjokelainen Marja-Leena Mäkelä saa tänä vuonna Suomen nuorisokirjailijat ry:n Pääskynen-palkinnon.

Palkinto jaetaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden eteen tehdystä ansioituneesta työstä yksityiselle henkilölle tai yhteisölle.

Kirjastonhoitajana toiminut Mäkelä on monipuolinen lasten ja nuorten lukemisharrastuksen edistäjä. Palkinto jaettiin Turun kirjamessuilla 4.10.2013.

Lukuvinkki: Marlee on hiljattain aloittanut blogin Marleemumman mutinoita kirjallisuudesta, ilmiöistä ja elämästä.

Tuula Kallioniemen Kaveria ei jätetä, pikku nalle -teokselle Lastenkirjapöllö-palkinto

Alivaltiosihteerinä tunnettu Pasi Heikura valitsi vuoden 2013 Lastenkirjapöllöksi Tuula Kallioniemen kirjoittaman ja Christel Rönnsin kuvittaman teoksen Kaveria ei jätetä, pikku nalle.

Ote perusteluista:

Tuula Kallioniemi kuvaa Roope-pojan pärekorillisen kokoisen nallekokoelman pehmolelujen luonteet hienovaraisen tarkasti. Nallejoukko muodostaa kirjan mittaan yhteisön, jonka ryhmädynamiikan kehittymistä Kallioniemi seuraa tarkkanäköisesti ja oivaltavasti, kiteyttää Pasi Heikura valintaansa.

Christel Rönnsin kuvitus antaa Kallioniemen tekstille herkän ja kolmiulotteisen hahmon. Koska kirjan vaiheista suuri osa tapahtuu Roopen mielikuvituksessa, Rönns antaa tilaa myös lukijan mielikuvitukselle eikä sorru liikaan alleviivaukseen.

Kirjakauppasäätiö ja Kirjavälitys palkitsevat Kirjapöllöllä vähintään viisi vuotta sitten ilmestyneen ja erityisen kiehtovan lastenkirjan. Palkinto jaettiin Turun Kirjamessuilla 4.10.2013.

Tuulan kuva: Pekka Holmström

Marleen kuva: allekirjoittanut (jos muistini pelaa oikein) 

Grafomania päivittää 7.10.2013:
Tuula Kallioniemelle myös Kirjailijaliiton Tirlittan-palkinto!

Suomen Kirjailijaliiton kollegiaaliset, koko kirjallisesta urasta myönnettävät palkinnot jaettiin Turun Kirjamessuilla 6.10.2013. Kirjailijaliiton 10 000 euron suuruinen tunnustuspalkinto jaettiin tänä vuonna Olli Jaloselle ja 5 000 euron suuruinen Tirlittan-palkinto Tuula Kallioniemelle.

Tuula Kallioniemen tinkimätön, omaperäinen tyyli ja vankkumaton ahkeruus ovat taanneet hänelle aseman yhtenä Suomen merkittävimmistä lasten- ja nuortenkirjailijoista. Kallioniemi tunnetaan vetävänä tarinankertojana sekä tilannekomiikan ja verbaalihuumorin taitajana. Hän ymmärtää lapsilukijaa ainutlaatuisella herkkyydellä ja käsittelee ajankohtaisia aiheita tarkkasilmäisesti. Kallioniemi on julkaissut liki sata kirjaa lapsille ja nuorille.

Kirjailijaliiton tunnustuspalkintoa on jaettu vuodesta 1949 ja Tirlittan-palkintoa vuodesta 1993 asti.

Lisää uutisesta ja palkittujen kuva.

Hehkuttakaamme kilvan Marleeta ja Tuulaa kommenttilaatikossa! Grafomania onnittelee lämpimästi myös Olli Jalosta! Takana on hieno, hieno kirjamessuviikonloppu!

Terhi

 

**

 

Kuvan lisäsi Kirsti.

Grafomania onnittelee lämpimästi Marja-Leena Mäkelää ja Tuula Kallioniemeä!

Grafomania on niiiin iloinen voidessaan jakaa kaksi näin hyvää uutista:

Seinäjokelainen Marja-Leena Mäkelä saa tänä vuonna Suomen nuorisokirjailijat ry:n Pääskynen-palkinnon.

Palkinto jaetaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden eteen tehdystä ansioituneesta työstä yksityiselle henkilölle tai yhteisölle.

Kirjastonhoitajana toiminut Mäkelä on monipuolinen lasten ja nuorten lukemisharrastuksen edistäjä. Palkinto jaettiin Turun kirjamessuilla 4.10.2013.

Lukuvinkki: Marlee on hiljattain aloittanut blogin Marleemumman mutinoita kirjallisuudesta, ilmiöistä ja elämästä.

Tuula Kallioniemen Kaveria ei jätetä, pikku nalle -teokselle Lastenkirjapöllö-palkinto

Alivaltiosihteerinä tunnettu Pasi Heikura valitsi vuoden 2013 Lastenkirjapöllöksi Tuula Kallioniemen kirjoittaman ja Christel Rönnsin kuvittaman teoksen Kaveria ei jätetä, pikku nalle.

Ote perusteluista:

Tuula Kallioniemi kuvaa Roope-pojan pärekorillisen kokoisen nallekokoelman pehmolelujen luonteet hienovaraisen tarkasti. Nallejoukko muodostaa kirjan mittaan yhteisön, jonka ryhmädynamiikan kehittymistä Kallioniemi seuraa tarkkanäköisesti ja oivaltavasti, kiteyttää Pasi Heikura valintaansa.

Christel Rönnsin kuvitus antaa Kallioniemen tekstille herkän ja kolmiulotteisen hahmon. Koska kirjan vaiheista suuri osa tapahtuu Roopen mielikuvituksessa, Rönns antaa tilaa myös lukijan mielikuvitukselle eikä sorru liikaan alleviivaukseen.

Kirjakauppasäätiö ja Kirjavälitys palkitsevat Kirjapöllöllä vähintään viisi vuotta sitten ilmestyneen ja erityisen kiehtovan lastenkirjan. Palkinto jaettiin Turun Kirjamessuilla 4.10.2013.

Tuulan kuva: Pekka Holmström

Marleen kuva: allekirjoittanut (jos muistini pelaa oikein) 

Hehkuttakaamme kilvan näitä upeita naisia kommenttilaatikossa!

Terhi

Me Rosvolat (Les Filouttinen) ehdolla ranskalaisen lastenkirjallisuuspalkinnon saajaksi!

Siri Kolun Me Rosvoloiden ranskannos Les Filouttinen (kääntäjä Alexandre André, graafinen ulkoasu Tuuli Juusela, kustantamo Didier Jeunesse) on ehdolla ranskalaisen kirjallisuuspalkinnon Le Prix Livrentêten saajaksi kategoriassa 11-13-vuotiaiden romaanit. Le Prix Livrentête on vuonna 2000 perustettu kirjallisuuspalkinto, jonka jakaa l’Union Nationale Culture et Bibliothèques Pour Tous (CBPT) ja jonka voittajat päättää lapsista ja nuorista koostuva lukijaraati. Kymmenettuhannet lapset ja nuoret lukevat kategorioiden viisi ehdokaskirjaa ja äänestävät niistä parasta. Voittajat julkistetaan toukokuussa 2014.

Palkintokategorioita on seitsemän kuvakirjoista nuortenromaaneihin (mukana myös kaksi kategoriaa sarjakuville). Täältä löytyy koko palkintoehdokaslista:

http://www.cbpt35.fr/_docs/let_list_2014.pdf

Täällä ranskantaitoisille vielä lisää tietoa palkinnosta:

http://www.hebdodesnotes.com/virtuelle.php/page/les-prix-livrentete-cbpt

Les Filouttinen on ollut myös monien kirjabloggaajien suosiossa. Tässä pari linkkiä ranskankielisiin blogiarvioihin:

http://melimelodelivres.blogspot.ru/2013/07/les-filouttinen.html

http://butinerdelivresenlivres.blogspot.ru/2013/06/les-filouttinen.html

http://www.petitesmadeleines.fr/archive/2013/06/17/les-filouttinen-de-siri-kolu.html

Grafomania onnittelee säihkyvän säkenöivästi Siriä ja Rosvoloita/Filouttisia!

Kuva: Mirva Kakko / Otava

Palkintoehdokkuudesta uutisoi: Salla

Ratikkaanjuoksukengät ja tilavat pukukopit – vuosi keikkatyöläisen arkea

Palasin opettajanvirkaani 1.10.2012.
Irtisanouduin samana iltapäivänä.
Tarkalleen noin viikko sitten oppilaitokseni päätti lopettaa sen kulttuurin koulutusohjelman, jossa opetin. Tämä hajotti koko työyhteisön ja laittoi pisteen yhdelle koulutustarinalle.

Olen ollut vuoden freelancer. Tämä on taitolistaus siitä, mitä on vuodessa tapahtunut.

 Olen keikkatyöläinen. Nyt en puhu kirjoituspäivistä, vaan niistä toisista päivistä, joilla rahoitetaan kirjoituspäivien hiljaisuutta. Olen reittioppaan paras ystävä. Saan sieltä taottua vain kaksi vaihtoa sisältävät liikenneyhteydet mihin tahansa. Osaan seurata pysäkkikarttaa puolinukuksissakin. Löydän aina tien pääväylälle. Osaan spurtit pysäkeille ja asemille. Osaan seurata ihmisiä sillä katseella, että “noi on varmaan menossa junalle, koska niillä on tuo askel”.

Olen kaksiosaista päivää tekevä keikkatyöläinen. Koulukeikat alakouluissa ovat pääsääntöisesti ennen yhtä iltapäivällä. Aikuisille suunnatut kulttuuririennot alkavat kuudelta. Olen oppinut tappamaan väliin jääviä tunteja kirjoittamalla nettikahviloissa ja kirjastoissa, minulla on suosikkilukupulpetteja ja suosikkikahviloita, joissa on ilmainen santsikuppi tai säälivät tarjoilijat, jotka eivät ala heti huitoa pois, kun kahvi on juotu.

Olen oppinut vaihtamaan vaatteita kauppojen sovituskopeissa.
Iltatilaisuuksien glamour on sitä, että ottaa valesovitettavan vaatteen, vie sen koppiin ja vaihtaa iltamekot päälle.

Olen oppinut, että edustuskenkien lisäksi otetaan ratikkaanjuoksukengät.

Olen oppinut, missä lähijunien tieosuuksilla voi rajata huulet niin että rajausta voi nauramatta katsella. (Ei rajauksia Ilmalaan mennessä, ystävät!)

Olen oppinut pitämään mukana järkyttävää määrää käsikauppalääkkeitä imeskeltävistä Codesaneista nenäsumutteeseen asti. Kannan mukanani termosmukia, johon otan kahvia aina jos saa. Jos vaihtaa liikennevälinettä Kilossa aamuseitsemältä, on sieltä turha toivoa täydennystä.

Olen nöyrtynyt ostamaan Martan, pyörillä kulkevan kassin, jossa koulukeikkojen kirjat saa kuljetettua kätevimmin. Marttani on iloisen neonpilkullinen, ettei se sotkeudu opettajanhuoneissa oleviin pyörillä kulkeviin kasseihin. Kevyt sisätyö, oletko varma?
Olen sitä mieltä, että reppu täynnä nenäliinoja, muistikirjoja, pinnejä, vaihtopaitoja ja reumavillasta kudottuja kynsikkäitä on ihan normaali käsilaukku.

Olen oppinut, että monen tätä vuosia tehneen mielestä nämä ovat ihan normaaleja juttuja.
Se että olemme kirjallisuuden pölynimurikauppiaita ilman pölynimuria ja monesti ilman sitä autoakin, jossa näytteet matkaisivat kätevästi.

Rakastan tätä työtä.
Mutta en voi olla purskahtamatta nauruun, kun sovimme kirjailijakaverin kanssa lounastreffejä ja paikan valintaan vaikuttaa eniten se, missä on paras pukukoppi vaihtaa vaatteita ennen seuraavaa kulttuuritilaisuutta. 

Lukeminen on Fiatilla ajamista

”Miksi pojat eivät lue?”

Nuorille kirjoittava kohtaa usein tämän kysymyksen.

Ensinnäkin: ei yleistetä. Viimeisen kymmenen vuoden ajan kouluja kiertäessäni olen tavannut paljon myös lukevia poikia. Heitä on. Tietysti on. Mutta ymmärrän kysymyksen. On olemassa (äänekäs) poikien joukko, jonka mielestä mikään ei ole niin turhaa kuin kirjojen lukeminen.

Tutkija Kati Kauravaara on tehnyt väitöskirjan vähän liikkuvien ammattikoululaispoikien elämästä. Nuorukaisille liikkumattomuus ei ole häpeän aihe. Lenkkien ja punttien nostelun sijaan he viettävät aikaansa ystävien kanssa, autoilevat, istuvat ruudun äärellä, juovat ja polttavat. Kun jalkapalloilija saa endorfiininsa pelistä, nämä amispojat saavat myönteiset kokemuksensa ystäväpiiristään.

Haastatellut pojat vannovat hetkessä elämiseen, kiireettömyyteen, vapaa-ajan runsauteen ja mahdollisimman vähällä pääsemiseen.

Tähän pysähdyin:

Vähäinen liikkuminen ei ole kiinni vain nuoren miehen omasta valinnasta. Väitöskirjan mukaan nuorukaiset ovat omaksuneet yhteiskuntaluokkansa elämäntavan. Pienituloiset, vähänkoulutetut työläiset liikkuvat Suomessa tilastollisesti vähiten.

Korvasin sanan ”liikkuminen” sanalla ”lukeminen”:

Kun lukeminen ei ole yhteisössä arvostettua, on itsestään selvää lukea vähän. Lukemattomuus on normi, jota pitää noudattaa, jos mielii kuulua porukkaan. Nuoren miehen lapsuudenkodissa ei ole kannustettu lukemiseen, eikä kukaan kaverikaan harrasta lukemista. Jos nuorukainen haluaa mukautua yhteisöönsä, hän jättää kirjat sikseen. Kirjoista innostuminen voisi aiheuttaa naljailua tai jopa joukon ulkopuolelle sulkemista.

Jatkan sanaleikkiäni ja siteeraan Kauravaaraa:

”Väitän, että jos tutkimukseni nuori harrastaisi lukemista, hän joutuisi vastaavanlaiseen tilanteeseen kuin poika, joka hyvän itsetuntonsa ansiosta kykeni ajamaan Fiatilla, vaikka automerkki ei ole kaveripiirissä arvostettu: hänet kyseenalaistettaisiin, ja hän tulisi tietoiseksi valintansa aiheuttamasta ristiriidasta. Hyvän itsetunnon lisäksi hän tarvitsisi vankat perusteet valinnalleen sekä jatkuvan piikittelyn ja ryhmäpaineen sietokykyä.”

Kuka 18-vuotias uskaltaisi asettua poikkiteloin kaveripiirinsä eteen Dostojevskin tai Jari Tervon takia? Kenellä olisi rohkeutta vaihtaa perjantaipullo yksinäiseen kirjanlukutuokioon?

Yhtäkkiä aloin nähdä takapenkin kädet puuskassa istuvat pojat toisin.

 Terhi Rannela

Tämä kolumni on julkaistu Kalevassa 26.9.2013.

I slutet

Yllätys, yllätys: harpataanpa aloituksista suoraan lopetuksiin, vaikka kai siinä välissäkin tapaa jotain tärkeää olla.

Alkuvirkkeitä en juurikaan mieti, ne vain tipahtavat jostain – ja jäävät. Lopetuksia sen sijaan hion ja viilaan naurettavuuksiin saakka: vaihdan sanajärjestystä, vekslaan välimerkkejä, pohdin sävyjä. Usein lopulta palaan alkuperäiseen, mutta hinkkauksen aikana lause ehtii muuttaa muotoaan kymmeniä kertoja, ei niinkään sisällöltään mutta tunnelmaltaan ja rakenteeltaan.

Huomaan kiintyneeni vajaisiin loppulauseisiin, kutistettuihin parin sanan kiteytyksiin.

Vili Voipiot oli helppo lopettaa, koska ensimmäiset viisi osaa päättyvät Vilin Aadalle kirjoittamaan runoon. Viimeisen osan loppu on erilainen, Vili Voipio ulvoo ja unelmoi päättyy oivallukseen “Ja siitä kaikki alkoi”, eli Vili tunnustaa lopulta rakkautensa Aadalle ja alkaa uusi tarina, jonka lukija saa rakentaa mieleisekseen. Pidin ideaa nerokkaana, vaikka varmasti sitä on aiemminkin käytetty.

Tässä muutamia muita lopetuksiani:

Piruettiystävyys: Kunpa Doris tietäisi.

Omenapuu laulaa: Aamiainen ilman paahtoleipää on kuin… the apple tree without apples.

Likkojen lipas:  (Kliks kiinni. Kiitos.)

Kuituset ja isän koodi: Sulka alkaa hyräillä.

Ammeiden aika: Parahultaisen levoton.

4 x 100: Taiteilen nimen perään pienen sydämen.

Kuituset ja äidin kirje: Tässä ja aina.

Hmm, onpas typistettyä. Mutta nyt teidän vuoronne: Mihin sanoihin kirjanne päättyvät? Millainen on hyvä lopetus? Itse viehätyn sekä kirjoittajana että lukijana avoimista lopuista, saavat jäädä kunnolla ammolleen.

Kirsti K.

Lasten kirjapöllö -ehdokkaat 2013 julkistettu!

Lasten kirjapöllö -ehdokkaat vuonna 2013 ovat:

Hannele Huovi: Maailman paras napa. Kuvittanut Kristiina Louhi. Tammi 2005.

Jukka Itkonen: Sorsa norsun räätälinä. Kuvittanut Christel Rönns. Otava 2008.

Tuula Kallioniemi: Kaveria ei jätetä, Pikku Nalle. Kuvittanut Christel Rönns. Otava 2005.

Tänä vuonna palkinto jaetaan satukirjalle, joka on vähintään viisi vuotta vanha ja erityisen kiehtova.

Palkintolautakunnan puheenjohtajana toimi kirjailija Paula Havaste.

Kolmen ehdokkaan joukosta voittajan valitsee hyvä haltija 4.10. Turun kirjamessuilla. Hyväksi haltijaksi on tänä vuonna valittu Alivaltiosihteerinä tunnettu Pasi Heikura.

Palkinnolla kirjakauppa-ala haluaa kiittää vaikuttavia muistoja luoneita kirjailijoita ja tuoda heidät ja heidän teoksensa uusienkin lukijapolvien ulottuville.

I början

Terhin edellinen postaus vie ajatukset kirjan alkuun, jossa on usein omistuskirjoituksen paikka. Pysytään siis alussa. Ensimmäisessä virkkeessä.

Tuleeko mieleesi kirja, jossa on erityisen hyvä alku?

Mitä aloitus sinulle kirjoittajana merkitsee, miten ja milloin se syntyy? Millaisilla sanoilla ja ajatuksilla olet houkutellut lukijaa omissa kirjoissasi?

Olen tyytyväinen Ammeiden aika -romaanini starttiin Enpäs kuole vielä tänään. Se huutaa heti perusteluja. Myös Omenapuu laulaa alkaa melko mukiinmenevästi En mä sinä aamuna olisi uskonut että illalla olen umpihullaantunut. Sopivasti vihjettä tulevasta.

Hyvin harvoin muutan alkuvirkettäni. Se on ja pysyy, määrittää tarinan maailmaa ja tarjoaa sytykettä matkalle.

Pidän paljon aluista, jotka nostavat miksi-kysymyksen. Esimerkkinä Peltoniemen Sarin Suomu-romaanin kutkuttava lähtö: Olin niin silmittömän vihainen, että kävelin järveen vaatteet päällä. Miksi olit vihainen?

Tietokilpailukysymys: Mikä suomalainen romaani alkaa Jumalaa ei ole -toteamuksella? (vihje: oivallinen mieskirjailija, kestosuosikkini, ko. teos julkaistu kymmenisen vuotta sitten)

Ja loppuun huumoria aiheeseen liittyen. Stephan Pastisin Helmiä sioille -sarjakuvan Rotta on ryhtynyt kustannustoimittajaksi. Kässäripinot ovat korkeita, ja jollain perusteella Rotan on valinnat tehtävä:

***

Hmm, ovatkohan kirjan alkusanat sittenkään niin tärkeitä? En ole koskaan  jättänyt kirjaa lukematta siksi, että alkulause, tai edes ensimmäinen sivu, ei täydellä teholla ime mukaansa. Annan mahdollisuuden. Vasta ensimmäisellä luvulla alkaa olla merkitystä.

Kirsti K.