Nuoruus Quotes

“Nuorten velvollisuus on erehtyä! Millaisia nuoria ne muuten olisivat?”
― Hugo Pratt

“Meillä on kaikilla vaan yksi nuoruus ja jos silloin ei opi niitä taitoja mitä maailmassa pärjäämiseen tarvitaan niin kyllä se on aika vaikeaa sitten myöhemmin.”
― Tony Halme, Tuomiopäivä

“He ovat suloisia kuin hahtuvat, ohuita ja keveitä kuin sellainen ensi nuoruus, jota kukaan ei ole koskaan elänyt.”
― Leena Krohn

“Vuonna 2009 järkytys oli nuoruuden järkytys, nuoren oivallus: en olekaan viaton. Nyt järkytys oli aikuisuuden järkytys, aikuisen oivallus: en olekaan erityinen. Mikäköhän on sitten vanhuuden järkytys? En olekaan kuolematon?”
― Antti Rönkä, Silloin tällöin onnellinen

“Mielestäni sedäksi muuttumisen varma merkki on se, kun kaikki alkaa tuntua liialliselta eikä nuorten puheesta enää saa mitään selvää. Varsinkin sellainen olo, että nuorten pitäisi vain rauhoittua ja nauttia elämästä, kertoo oman aseman muuttuneen niin mukavaksi, ettei arki ole enää selviämistaistelua, jota se nuorempana on enemmän tai vähemmän kaikilla, jopa hyväosaisilla.”
― Antti Holma, Kaikki elämästä

“Etteikö elämä osaisi olla myös armelias! Turha puhuakaan: aivan varmasti osaa. Sillä mitä koettelmuksia se vastaisen varalle piilotteleekin, varmaa on, ettei kenenkään tarvitse kärsiä nuoruuttaan toista kertaa.”
― Leena Krohn, Rapina ja muita papereita

“Vanhuuden salaisuus oli sama kuin lapsuuden salaisuus. Se mikä kasvatti heidät, myös vanhensi heidät. Se mikä ruokki heidät, myös tappoi heidät. Hän oli matkalla kotiin.”
― Leena Krohn, Pereat mundus: romaani, eräänlainen

“...elämän vietti oli herännyt, jolloin oli sisäinen pakko lähteä löytöretkille, jolloin täytyi astua ensimmäiseen laivaan, joka lähti satamasta, vei se sitten minne tahansa.”
― L. Onerva, Nousukkaita

“Tämä varjojen ja sukkeluuksien puolisuljettu maailma sytytti kiinnostuksen ja vain vuotta myöhemmin istuskelin räkälöissä jo aivan rennosti, joskin selkeä seinään ja kasvot oveen.”
― Tommi Liimatta, Autarktis

“Notkuvalla, ruosteista peräkärryä muistuttavalla lavalla oli alkamassa jonkinlainen konsertti. Nuhaiset pitkätukkaiset pojat virittelivät soittimiaan. Antti katseli heitä turvallisen välimatkan päästä, suuren koivun varjoista. Hän nojasi puun röpelöiseen runkoon ja syötti metrilakua suuhunsa. Poikien löysät, hihoista käärityt flanellipaidat liehuivat tuulessa, laiskuuden ja muiden paheiden puolesta liputtaen.”
― Antti Rönkä, Nocturno 21:07

“Yhtä asiaa Antti toivoi eniten: että hänellä olisi tyttöystävä. Joillakin sellainen kuulemma jo oli, ainakin jos välituntipuheita oli uskominen. Villeimpien huhujen mukaan jotkut olisivat seurustelleet yli kaksi viikkoa. Sellaista ei Antti voinut käsittää. Se oli yhtä uskomatonta kuin se, että aikuiset kävivät töissä joka päivä, aamusta iltaan, niin että lopulta heillä oli varaa ostaa oma talo, lämmin koti, jossa oli siisti keittiö ja valkoiset lattialaatat ja seinän kokoinen taulutelevisio ja kaapit täynnä ruokaa ja puhtaita astioita.”
― Antti Rönkä, Nocturno 21:07

“– Tota... Antti sanoi ja rykäisi. – Mä oon miettinyt, että onko tää nyt niin kuin seurustelua.
Hän tunsi itsensä idiootiksi, mutta oli parempi olla idiootti kuin hiljaa.
– En mä tiedä, tyttö sanoi. – Pitää miettiä. En tiedä ollaanko me oikeat toisillemme.
Tyhjyys, ammottava tyhjyys aukesi Antin sisälle. Hän ei käsittänyt, miten hän ei muka olisi ollut oikea. Mitä se tarkoitti? Kuka sitten oli oikea? Mitä häneltä puuttui? Missä hän voisi harjoitella olemaan oikea?
– Niin, hän sanoi. – Mä ymmärrän.
Hän ei missään tapauksessa ymmärtänyt. Mutta aina kun ei missään tapauksessa ymmärretä, sanotaan "mä ymmärrän". Tai ainakin Antti sanoi.”
― Antti Rönkä, Nocturno 21:07

“Petin luottamuksesi. Anna anteeksi.

Neljä sanaa, puolitoista milligrammaa lyijyä, korkeintaan.
Kahdeksassadasosa sinikantista ruutuvihkoa, jota myydään Agricolankadulla välitunnilla.
Niin

kevein asein murskataan muuri, jota hän on tiili tiileltä, kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta rakentanut.

Hän seisoo tiilimurskan keskellä, syyttäjä, jonka on pakko luopua syyttämisestä, kuuro, jonka on pakko kuulla.
Naurettava, jonka on pakko nauraa, ja

naurankin, noustessani penkille ja katsoessani kauan kaipaamani kaivatun perään.

Karhupuiston karhupatsaan juurella Ritva kääntyy, vilkuttaa minulle, ja kun vilkutan takaisin, on kädessäni kaikkien näkemieni elokuvien voima ja suru ja anteeksianto.”
― Pirkko Saisio, Vastavalo