Vastavalo Quotes

“Petin luottamuksesi. Anna anteeksi.

Neljä sanaa, puolitoista milligrammaa lyijyä, korkeintaan.
Kahdeksassadasosa sinikantista ruutuvihkoa, jota myydään Agricolankadulla välitunnilla.
Niin

kevein asein murskataan muuri, jota hän on tiili tiileltä, kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta rakentanut.

Hän seisoo tiilimurskan keskellä, syyttäjä, jonka on pakko luopua syyttämisestä, kuuro, jonka on pakko kuulla.
Naurettava, jonka on pakko nauraa, ja

naurankin, noustessani penkille ja katsoessani kauan kaipaamani kaivatun perään.

Karhupuiston karhupatsaan juurella Ritva kääntyy, vilkuttaa minulle, ja kun vilkutan takaisin, on kädessäni kaikkien näkemieni elokuvien voima ja suru ja anteeksianto.”
― Pirkko Saisio, Vastavalo

“Hymyilen haikeasti.
Tahtoisin, että tähtien alla olisi edes joku, joka näkisi minut olemassa tässä itse valitsemassani yksinäisyydessä.
Mutta piha on tyhjä.
Opettajainhuoneesta sammuvat valot.
Orapihlaja-aitaan takertuneiden lumihiutaleiden kiteet kimaltavat.”
― Pirkko Saisio, Vastavalo

“Ja vasta, kun

pitkän tönimisen, supatuksen ja nauramisen jälkeen olemme piirissä, käsi kädessä koko juhlasalillinen;
vasta kun kotimetsästään irtireväisty kuusi tuoksuu piparkakulta ja kaipaukselta;
vasta kun Ritva katsoo suoraan minuun salin toiselta puolelta;
vasta kun Maa on niin kauniissa on päästy säkeeseen Miespolvet vaipuvat unholaan,
tunnen kiven, jota olen koko syksyn sydämen tienoilla kantanut, murskaantuvan.
Nyt

tiedän, että tulee toisia poloneeseja, niitä, joita tanssin itse ja niitä, joita katson sivusta.
Niitäkin tulee, joita en ole enää katsomassa.”
― Pirkko Saisio, Vastavalo

“Kun Ruutusotilas astuu solakoiden lamppujen huonosti valaisemaan luokkahuoneeseen, salaperäisenä ja kumarana, ainevihkopino kainalossaan, tunnen kirkkaasti elämän merkityksen.

Se on odotus.
Sillä

viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen ja vuodesta vuoteen jaksan odottaa, että Ruutusotilas paljastaisi salaisuuteni, katsoisi sanojen läpi alas syvyyteen ja näkisi rikkaan, rikkinäisen maailmani, joka heijastuu sanojen vääristämän kalvon läpi kuin uponnut, mudan ja korallien peittämä Atlantis.”
― Pirkko Saisio, Vastavalo