Suomalainen lukupiiri discussion
Yleistä
>
Mitä olet lukemassa?
Sitä meni hakemaan yhtä kirjaa kirjastosta (Hänen olivat linnut) ja päätyy kotiin kolmen kirjan ja neljän sarjakuvakirjan kanssa.Ei hirveästi olisi varaa hamstrata kirjaston kirjoja kun tosiaan nuo oman kirjahyllyn haasteet on sen verran kesken.
Aika paljon on kirjoja kesken kun oikein mikään ei ole napannut. Kirjavaras ei vaan vie mukanaan, ja Suuria odotuksia vielä vähemmän. Kindlellä oleva Awakened Mage, sarjan toinen ja viimeinen osa, ei myöskään oikein vie mennessään.
Siispä luin väliin pari Skotlantiin sijoittuvaa romanssia, jotka kyllä tuli ahmittua. Nyt on hetkeksi kyseinen genre nähty ja sitä kautta Hänen olivat linnut on aloitettu. Täytyy ainakin näin 50 sivua luettua todeta, että onneksi tämä ei ole kovin pitkä.
Tänään on pitkästä aikaa päivä, kun aion lukea, syödä ja käyttää koiraa pihalla. Ei muuta!
Tuohon kirjasto kommenttiin voin hyvin samaistua. Oon yrittäny eri taktiikoita siihen että onnistuisin lainaamaan vaan ne kirjat mitkä olen tullut hakemaan mutta mikään ei ole oikein toiminut. Nyt ois vaan kolme kirjaa joten ehkä jossain vaiheessa pääsisin kokeilemaan saisinko luettua ne viisi kirjaa, jotka puuttuu oma hylly -haasteesta, ne neljä vuoden alussa valittua vaikuttaa niiiin tylsiltä. No, ehkä ne onkin hyviä kun onnistun aloittamaan ne (toiveajattelua). Ja siksi en ole edes yrittänyt käydä hakemassa kuukauden lukupiirin kirjoja, yritän muistuttaa itselle että kaikkea ei tarvi (yrittää) lukea.Kirjaston kirjoista kahlaan läpi 4 3 2 1 joka on rakenteeltaan sen verran mielenkiintoinen ja vielä eka Auster että välillä pitää lukea jotain muuta. Kirjassa on useampi vaihtoehtoinen elämäntarina mutta luvut on niin pitkiä ja tarinat aika erilaisia että välillä pitää oikein pinnistellä että muistaisi mitä ihmettä tässä tietyssä elämässä tapahtui aiemmin. Sinänsä idea on ihan hauska, koska se saa mieleen Elämä elämältä.
Telkkarista tuli vähän aikaa sitten Lisa Genovan kirjaan pohjautuva elokuva Still Alice, joten poimin sitten kirjastosta mukaani suomenkielisen käännöksen Edelleen Alice. Olisi varmaan pitänyt tilata jostain alkuteos, sillä tuo suomennos ei ole kovin hyvä. Eniten ahdistaa se, että kirjassa vähän väliä mainittava Alzheimerin tauti on kirjoitettu johdonmukaisesti väärin ("alzheimerintauti"). Millainen kääntäjä ei tarkista noin keskeisessä asemassa olevan termin oikeata kirjoitusasua?
Annamariah wrote: "Telkkarista tuli vähän aikaa sitten Lisa Genovan kirjaan pohjautuva elokuva Still Alice, joten poimin sitten kirjastosta mukaani suomenkielisen käännöksen Edelleen Alice. Olisi varm..."Itsellä olisi elokuva vielä katsomatta. Minun piti se katsoa, kun kirjakin oli jo luettuna mutta jotenkin en vain saa aikaiseksi. Kannattaako? Siinä taisi olla pääosassa Julianne Moore?
Yritin myös miettiä luinko englanniksi vai suomeksi mutta en edes osaa sanoa!
Mulla jäi ihan alku näkemättä, mutta jälkipuolisko ainakin oli sen verran vakuuttava että päätin tarttua kirjaan. Moore taisi saada roolistaan Oscarinkin.
Sen verran ahkeroin viikonloppuna ja nyt alkuviikosta että se olisi 100 kirjaa täynnä tälle vuodelle. Sen sijaan yksikään haaste ei ole valmis...Muutama sarjakuvakirja on tuossa luvussa mukana mutta vähemmän kuin viime vuonna.
Aloitin Sonja O.:n etuajassa (ensinnäkin luulin sen olevan ensi kuun kirja, kun jostain syystä se hetken näytti siinä sivun ylälaidassa mielestäni niin) ja koska minulla on jo tuo Jäniksen vuosi luettuna, niin ajattelin, että samalla voin lukaista Sonjan jo nyt alta pois. Saisi edes yhden haasteen valmiiksi.
Tuo Seitsemän veljestä on kesken jo viime vuodelta, katsotaan saanko sitä yhtään eteenpäin tänä vuonna.
Lisäksi kevyenä iltalukemisena on Eilan, Rampen ja Likan parhaat, joka tarjoaa välillä ihan hauskoja oivalluksia.
Flunssainen olotila, joten katsotaan joutuuko tässä vielä sängynpohjalle lukemaan.
Desertorum wrote: "ensinnäkin luulin sen olevan ensi kuun kirja, kun jostain syystä se hetken näytti siinä sivun ylälaidassa mielestäni niin"Se kyllä oli siinä, et nähnyt harhoja (kai), mutta johtui vain siitä, että marraskuulle oli vasta merkitty yksi kirja, joten joulukuun kirja tuli automaattisesti toisena näkyville.
Kauhea pino kirjoja, jotka pitäisi lukea just nyt, haasteet pahasti kesken ja lukupiirikirjat lukematta. Tärkeimmät haasteet on itselle tänä vuonna Helmet haaste ja se, että saan luettua kaikki Suomi100 haasteen kirjat. Olen ehkä jo hieman luovuttanut tuon oman kirjahyllyhaasteen kanssa, mutta katsotaan mikä tilanne joulukuussa on, jos silloin edes ehtisin lukea ne lyhyimmät kirjat. Niin ja aloin myös leikkisesti koettamaan josko se 100 kirjaa tulisi täyteen ja saisin Seinäjoen 100 kirjaa haasteen suoritettua. Vähän reilu kuukausi enää aikaa ja kolmekymmentä kirjaa puuttuu, se haaste on siis jo menetetty. Nyt mielenkiinnolla toki kokeilen, miten monesta kirjasta se jää vajaaksi.
Helmet haasteen kanssa tulee pian kiire, siksi siis siirsin hetkeksi taas lukupiirin kirjat sivuun ja aloitin Ari Väntäsen Apulanta: Kaikki yhdestä pahasta kirjaa. Siitä on jäljellä vielä n. 100 sivua. Uskoisin saavani sen tällä viikolla valmiiksi.
Sen lisäksi luen syyskuun lukupiirin kirjaa Humiseva harju, se etenee ihan kivasti, joten jos hyvä tuuri käy niin sekin on luettu tämän viikon lopulla.
Ääneen olen aloittanut lukeman lapsille Viisikkoja. Nyt on menossa sarjan toinen osa Viisikon uudet seikkailut. Tämä pitäisi saada loppuun ensi viikon maanantaihin mennessä, kun kirjaston laina-aika on loppumassa, enkä haluaisi ottaa lisäaikaa.
Ikuisuus projektina minulla on Intian kulttuurista ja taiteesta kertova kirja. Olen aloittanut sen tammikuussa ja vieläkin on paljon sivuja jäljellä. Tämän olisi tarkoitus mennä Helmet haasteeseen, joten se pitäisi saada puserrettua loppuun pikkuhiljaa, kaikki muut kirjat vain tuntuvat niin paljon houkuttelevimmilta.
Sain juuri edellisen äänikirjan kuunneltua loppuun, joten sitä ei nyt poikkeuksellisesti ole kesken, jostain syystä olen viimeaikoina mieluummin lenkkeillyt ja touhaillut hiljaisuudessa, kuin kirjaa kuuntelemalla. Uutta äänikirja inspistä odotellessa.
Aika monta kirjaa on siis kesken, ihmisellä joka ei vielä pari vuotta sitten voinut kuvitellakkaan lukevansa useampaa kirjaa yhtäaikaa.
Minä taas olen harrastanut enemmän kuuntelemista, pikkupätkissä ja vuorotellen. Kahden viikon laina-aika on kyllä minun tahtiini vähän turhan lyhyt. Aapelilta kuuntelin Koko kaupungin Vinskin, kun kaveri oli sitä kovasti kehunut ja olihan se ihan hauska ja sellainen sopivasti opettavakin. Myös chick-littiä on menossa, Linssit huurussa, joka nyt on ehkä vähän turhan "seurapiirielämää", mutta onneksi ne piirit eivät ole niin korkealla Suomessa kuin ehkä muualla maailmassa. Ja sitten täysin vastakkaista maailmaa, vaikka silloisissa "seurapiireissä" siinäkin taidetaan liikkua eli Disa Hannuntytär. Tätä viimeistä, kuten en ehkä Linssejäkään, en varmaan kyllä jaksaisi lukea kirjana, varsinkin kun välillä tuntuu siltä, että sitä elinympäristöä ja aikakautta selitetään liiaksikin, mikä taitaa olla monen historiallisen kirjailijan ongelma. En vain millään jaksa pitää mielenkiintoisena, millä marjalla tms. vaatteita värjätään, kun ei se liity tarinaan ollenkaan, tosin tarinakaan ei vielä ole niin koukuttanut. Ja minä sentään pidän historiasta! En minä nyt tarkkaan tiedä, miksi edes kuuntelen kirjaa, sattuipahan vain kai olemaan vapaana sopivaan aikaan, samaten tuo toinen. Minulla olisi vielä toinen hänen kirjansa bc-kirjana, sain sen vasta, ja toinen, vähän kuin sille jatkona, Elisa Kirjasta saatuna ilmaisena äänikirjana, joten saatan silti jatkaa Vuoren kirjojen parissa.
Vierähti taas pari viikkoa ilman että jaksoin tarkistaa GR-keskustelujen päivityksiä mutta: Vinski-kirjat olivat meillä ala-asteella lukukirjoina. Jos Koko kaupungin Vinski oli hauska, muistelen että itse pidin jatko-osasta Vinski ja Vinsentti enemmän. (Päähahmoa Vinskiä ja näkymättömyyspulveriseikkailuja oli jo nähty yksinään ihan tarpeeksi, mutta jatko-osassa vaihtelua tuo kirjan nimessäkin mainittu Vinsentti-lintu.)Omista viimeaikaisista lukemisistani en ole ihan varma mikä lukupiiriläisiä kiinnostaisi. Jos mainitsen nämä pari: Siipien sankarit / Yölento: Saint-Exupery on tunnetumpi lastenkirjan(?!) Pikku prinssi kirjoittajana, mutta itse asiassa hänellä oli hurjan mielenkiintoinen elämä lentopostipilottina silloin kun lentäminen oli vielä alkeellista ja vaarallista; ja oli aikanaan tunnettu Prinssin lisäksi muista aihetta käsittelevistä kirjoistaan. Lukemassani pokkarissa on näistä kaksi tunnetuinta: suomennos puoli-runollisesta puoli-omaelämäkerrallisesta puoli-filosofisesta kirjoitussarjasta Terre des Hommes, jossa kirjailija muistelee ja filosofioi ihan kiintoisasti (runollisista ansioista en tiedä mutta ehkä ne hukkuivat suomennokseen). Uskon että Saint-Exupery olisi melkoisen pettynyt nähdessään kuinka tylsäksi bussiliikenteeksi lentoliikenne on tänä päivänä muuttunut. Lopussa on pitkähkö novelli / mini-romaani Yölento, joka ei hirveästi tarinana jäänyt mieleen mutta varmaankin semi-realistista ajankuvaa yöpostilennoista.
Toinen muistelmateos. (Jos tätä väittäisi ajankohtaiseksi sen vuoksi että presidentti Niinistö äskettäin väitti fanittavansa amerikanjuutalaisia kirjailijoita.) Kirjallisuuden nobelisti Isaac Bashevis Singerin Isäni seurakuntaa Hämmentävä ja paikoitellen yllättävän hauska sukellus hasidi-ortodoksijuutalaiseen maailmanpiiriin Varsovassa ennen ensimmäistä maailmansotaa ja sen aikana.
Voisi sen toisenkin Vinskin ainakin kuunnella, jos löytyy kirjaston valikoimasta. Luin muistaakseni varsin vähän lasten kirjoja lapsena, joten näillä voi nyt sitten keventää lukemistaan aikuisiällä.Minä itse asiassa hankin tuon Isäni seurakuntaa kirjaston poistomyynnistä ja jostain on ilmaantunut pari hänen muutakin kirjaa, varmaan kirjaston vaihtokärrystä. Niinistöhän mainitsi muistaakseni myös Philip Rothin, jolta myös löytyy pari kirjaa minulta ja Austeriltakin ainakin yksi, löytöjä kaikki. Austerin New York -trilogia kiinnostaisi myös, melkein sorruin ostamaan pokkarin alesta, mutta ehkä luen ne mieluummin kolmena erillisenä kirjana, niin lukuhaastekin edistyy paremmin... :-) Mutta jännästi tosiaan minuakin kiinnostavat he jollain tavalla.
Luin vastikään Mitchellin kirjan Pilvikartasto. Kun eilen käänsin kirjan viimeisen sivun ja suljin kirjan, se tuntui kovin merkitykselliseltä ja vaikuttavalta ja teki mieli heti laittaa Goodreadsiin 5 tähteä ja maasta taivaisiin kehuva arvio. Mitä olen jälkeenpäin reflektoinut sisältöä tarkemmin, on teos oikeastaan alkanut tuntua hieman ehkä turhankin kliseiseltä ja stereotyyppiseltä, ja kirja alkaakin tuntua hieman pettymykseltä: en luultavasti lue toista kertaa. Mutta yleisarvosanani siitä mitä Mitchell haluaa sanoa ihmisten välisestä vallankäytöstä on kuitenkin positiivinen.
Aaro wrote: "Mitä olen jälkeenpäin reflektoinut sisältöä tarkemmin, on teos oikeastaan alkanut tuntua hieman ehkä turhankin kliseiseltä ja stereotyyppiseltä, ja kirja alkaakin tuntua hieman pettymykseltä: en luultavasti lue toista kertaa."En ole lukenut kirjaa, mutta katsoin elokuvan kun se tuli pari vuotta sitten ja fiilis oli ihan sama. Aluksi tuntui tosi hyvältä ja sitten olo alkoi tuntua petetyltä. Jos valitaan teemaksi vapaus, niin erityisesti silloin toivoisi, että kerronnassa ja tarinassa edes yritettäisiin vapautua enimmistä kliseistä. Laitoin kirjan kyllä mielessäni lukulistalle elokuvan jälkeen, jos se vaikka olisi parempi, mutta ilmeisesti epätyydyttävät osat nousivatkin ihan alkuperäisteoksen tasolta.
Mulla on ollut jo pidemmän aikaa kaunokirjallisuuden lukujumi päällä, johtuen kai siitä, että olen joutunut työn takia lukemaan niin monta lasten ja nuorten kaunokirjaa etteivät aikuisten kaunokirjat ole oikein maistuneet. Mutta josko nyt taas jaksaisi niitäkin, kun saa taas lukea vähän vapaammin.Sen sijaan tietokirjoja olen lukenut muutaman (eli näemmä viisi putkeen, jos tuota Linnunsitojaa ei väliin huomioida), viimeisimpänä Johanna Pulkkisen teoksen Viinalla terästetty sota : alkoholi sotavuosina 1939-1944 sekä sitten Christopher Dellin Noituus, magia ja okkultismi kirjan. Pulkkisen kirjassa aihe oli kyllä ihan kiinnostava, mutta omasta mielestäni kirjailijan omat ajatukset puskivat välillä ehkä liian paljon lävitse, vaikkakin hienovaraisesti. Tuo toinen oli huomattavasti kiinnostavampi, erityisesti kuvat olivat loistavia eikä tekstikään huonoa ollut, vaikka välillä ne jatkuvat ks. sivu se ja se kohdat alkoivat jo ottamaan hieman päähän.
Luen montaa kirjaa yhtaikaa, mutta viime aikoina olen suorastaan ahminut Lauri Nurmen Perussuomalaisten hajoamisen historiaa, joka on pirun hyvä uusi kirja ja sopivaa vastalääkettä pian 100-vuotiaan Suomen kuvan kiillotukselle ja pönötykselle. Journalistinen opus siis käsittelee haastatteluiden ja tutkinnan kautta kuvioita, jotka johtivat konservatiivipuolueen jakaantumiseen ja paljastaa poliittisesta elämästä asioita, joista suurella yleisöllä ei ollut niiden tapahtuessa aavistustakaan.Kirja osoittaa myös, ettei tarkkanäköinen poliittinen journalismi ole täysin kuollut tästä maasta. Kaltaiselleni valtapeleistä kiinnostuneelle teos vahvistaa sen, mitä olen epäillytkin: jopa Suomessa kulissien takana pelaillaan todella röyhkeästi. Juonenkäänteet ovat aikamoista Valtaistuinpeliä, jossa on tiedettävä, mitä on tekemässä, ettei hukka peri.
Tuosta kulissien takaisesta pelistä taisi mainita joku arviossaan Stubbin Alex-kirjasta. Ei se saanut minua siitä kiinnostumaan, mutta voisi olla ihan mielenkiintoista, ellei kyseessä olisi poliitikon omaelämäkerta... (Kirja kummittelee nyt vain minun lukulaitehankintani edessä.)En muista, Maarit, onko minuakin vähän hidastuttanut tuo mahdollinen asenteellisuus Pulkkisen viinakirjan suhteen, en kyllä tiedä, mistä olisin saanut sen kuvan tai mikä se oikein olisi. Kun tietää, miten paljon Vietnamin sodan veteraaneista on huumeidenkäyttäjiä ja/tai asunnottomia jostain syystä (tai pikemminkin päinvastoin, monet asunnottomat/huumeidenkäyttäjät ovat veteraaneja), niin kyllä sen jotenkin ymmärtää, että viinaa varmasti kului, jos sitä oli. Eihän se mitenkään ole mitään tavallista elämää olla koko ajan ase kädessä valmiina, eikä sisällissotakaan varmaan ollut auttanut taustalla aiemmin. Eikös sitä sanota jotain sellaista, että sotatrauma siirtyy seuraaville sukupolville, ja nythän tosiaan alkoholia tuntuu käyttävän vähiten se sukupolvi, jolle sotavuodet ovat oikeastaan tuttuja vain historiantunneilta.
Tosin oma kaveripiirini ei ole koskaan juonutkaan paljoa, mutta kyllä sota oli lähempänä ja varmaan siitäkin vaikutuksensa saanut alkoholikulttuuri ympärillä jotenkin erilainen omassa nuoruudessani (puhumattakaan "mitäs läksitte" -kulttuuriympäristöstä aiemmin), kun veteraanit olivat vasta jääneet eläkkeelle, ehkä vielä jäämässäkin. (Lama tietenkään ei auttanut asiaa.) Varmasti sillä oli vielä oma vaikutuksensa suuriin ikäluokkiinkin, nehän ne joutuivat seuraamaan lapsina, kun sota-asioita puitiin alkoholin kanssa (ja työpaikkakulttuurikin oli veteraanien luoma), mutta nyt hekin ovat jo isovanhempia. Kyllä minulla aika paljon ymmärrystä heille on, ei sitä nykyajan lapsi voi oikein käsittää, millaista se on ollut.
Kuuntelin viime yönä iltasaduksi kaksi ensimmäistä lukua äänikirjasta Letters from Skye, jonka sijoitan Popsugar-haasteen kirjeromaaniksi. Paperikirja olisi löytynyt vain käännöksenä, joten päädyin lainaamaan elektronisen äänikirjan, jossa on viisi kertojaa. Jokaisella kirjeitä kirjoittavalla henkilöllä on siis eri ääni, ja mikä parasta, asiaankuuluva aksentti. Varsinkin skottilukijoita on ilo kuunnella.
Minulla itse asiassa odottaa käännösversio tuossa pöydällä. Mutta kieltämättä olisi voinut olla ihana kuunnella skotteja, sikäli kun puhuvat suht ymmärrettävästi. Kun kävin skotlannissa, en ymmärtänyt puoliakaan ihmisiä kun he puhuivat, vaikka puhun/ymmärrän englantia mielestäni hyvin (puhun osittain kotona englantia).
Amazonin sivulla voi koekuunnella pätkän ensimmäisestä luvusta, jos kiinnostaa. Aika selvästi artikuloivat, mikä on tietenkin äänikirjassa hyvä juttu.
Luin äsken Honoré de Balzacin Ukko Goriotin ja pari muuta samaan niteeseen otettua tarinaa. Ehdin kirjoittamaan melko pitkän kommentin sen herättämistä ajatuksista mutta GoodReads onnistui hukkaamaan tekstin kun yritin lähettää sen tähän ketjuun.... Suositus: Kannattaa aina muistaa kirjoittaa pidemmät GoodReads ja muut foorumi- yms tekstit tekstieditorissa, Wordissä, tms, ja ainoastaan copy-pasteta niiden sisältö vastauskenttään. Näin teksteistä jää itselle kopio.
Mulle on käynyt sama juttu pari kertaa tabletilla kirjoittaessa. Ärsytti aika paljon, etenkin kun tällä näpyttely on todella paljon hitaampaa kuin oikealla näppäimistöllä... Pöytäkoneella ei onneksi (vielä) ole käynyt vastaavaa. Tämä sairaslomapäivä on mennyt maailmansotiin sijoittuvaa äänikirjaa kuunnellessa ja maailmanlopun skenaarioista lukiessa. (Tarvitsin Tiekkö-haasteeseen kirjan, jonka nimi on kysymys, ja löysin kirjastosta Jussi Viitalan teoksen Miten maailma loppuu?. Ei kyllä ihan piristävintä luettavaa sairasvuoteella maatessa... Ainakin marraskuun lukuhaasteen sivut tulivat jo täyteen näiden ansiosta :D )
Jos harmistuu edellä mainituista katoavista teksteistä, niin joillain selaimilla saattaa olla tarjolla Textarean tai Lazaruksen kaltaisia lisäosia, jotka tallentavat tekstikenttien tekstit muistiin automaattisesti siltä varalta, että ne katoavat tai sulkee vahingossa selainikkunan. Olen vielä pari vuotta sitten käyttänyt tällaisia. En tosin osaa sanoa nykyisistä selaimista, miten toimivat, ainakaan uusimmalla Firefoxilla nämä mainitut eivät enää pelitä.
Nyt kun olen lomalla ja flunssassa (eikä reenaaminen ole optio) päädyin kokeilemaan 24h lukumaratonia. Nukkuminen on ollut huonoa kun öisin on yskittänyt niin paljon, joten on tullut luettua myös öisin. Siispä otollinen aika lukumaratonille..tai niin sitä luuli. Viime yönä sainkin sitten vihdoin ja viimein nukuttua ja siitä innostuneena päätin tänään kuitenkin käydä salilla, joten lopetin maratonin hieman ajoissa.Pyrin kuitenkin saamaan hurjaa keskeneräisten pinoani (7kpl) hieman pienemmäksi mahdollisimman paljon.
Tällaista tuli luettua:
Seleesian näkijä 87s. -> kirja loppuun
Delta of Venus: Erotica 104s.
The Awakened Mage 67s.
Fences and Windows: Dispatches from the Front Lines of the Globalization Debate 63s.
3 sarjakuvaa:
Punainen sielu 56s.
Hiljainen helvetti 56s.
Amarillo 56s.
Desertorum wrote: "Tällaista tuli luettua:"Melko kunnioitettava saldo kyllä kesken jääneellekin maratonille :D
Tuo keskeneräisten pinon ongelma kyllä on tuttu täälläkin. Olen hoitanut ikävää lukujumia aloittamalla aina uuden kirjan, kun mikään edellisistä ei ole kiinnostanut. Nyt on tosiaan sitten tuo seitsemän kirjaa minullakin kesken, tai nyt juuri taitaa olla enää kuusi, kun tänään väkipakolla punnersin Kasaarisanakirjan loppuun.
Voisin kyllä itsekin kokeilla tuollaista keskeneräisten kirjojen lukumaratonia esim. huomisen ja maanantain aikana. Maanantaina on edessä noin 7 tunnin junamatka, joten silloin olisi aikaa lukea. Ja raahasin mukanani muutaman keskeneräisen kirjankin, joita en tämän reissun aikana ole edes avannut...
Mulla on ollut nyt pidempään (marraskuun loppupuolelta) kesken kaksi kirjaa: Mark Z. Danielewskin House of Leaves, joka on "työlästä kirjallisuutta", mikä osaltaan selittää etenemisen hitautta (toki sivujakin on yli 700), ja lisäksi Jessica Brockmolen Letters from Skye, joka on äänikirja. Kuuntelen sitä lähinnä iltaisin sängyssä, mutta meinaan usein torkahtaa, joten joudun kelaamaan taaksepäin ja luovuttamaan melko pian, kun en enää tahdo pysyä hereillä... Vielä olisi melkein kaksi ja puoli tuntia kuunneltavaa ja enää kaksi vuorokautta eräpäivään.Siinä sivussa on toki tullut luettua jo kahdeksan kevyempää (tai ainakin nopeampilukuista) kirjaa. Varsinaisesta lukujumista en ole oikeastaan koskaan kärsinyt, sillä vaikka joku yksittäinen kirja tökkisi, löydän kyllä aina jotain muuta, mihin tekee mieli tarttua :D
Annamariah wrote: "Varsinaisesta lukujumista en ole oikeastaan koskaan kärsinyt, sillä vaikka joku yksittäinen kirja tökkisi, löydän kyllä aina jotain muuta, mihin tekee mieli tarttua"Nii-in, noinhan sitä minäkin tein aikoinaan, josta sitten koitui sellaista, että olin aloittanut vuosien mittaan varsin monta kirjaa, mutta kovin harvan lukenut loppuun... Olen siis nyt yrittänyt harrastaa kirjojen loppuun lukemista, enkä aloita uusia kirjoja kovin helposti (selailen niitä kyllä ja varsinkin tietokirjojen kohdalla luenkin niistä varsin paljon), minkä takia en sitten tule lukeneeksi "oikeasti" mitään. Niitä mielenkiintoisia kirjoja, joihin voisi tarttua, on nimittäin aika paljon, valitettavasti vain seuraavana päivänä löytyy yleensä aina uusi, mielenkiintoisempi. :D
Mun tekniikka on niiden tökkivämpien kohdalla lukea niitä aina luku tai pari sänkyyn mennessä, minkä jälkeen palkitsen itseni jollain kivemmalla luettavalla. Ainakin toistaiseksi on toiminut ihan hyvin :D Toki sit jos olis vähemmän lukuaikaa, pitäisi priorisoida ja saattaisin luovuttaa helpommin tiettyjen kirjojen suhteen.
No samoilla luvuilla mennään Lumissa, kun sain myös yhden kirjan pinosta loppuun ;)Mutta suosittelen Terhi! Jotenkin kun oli juuri nuo keskeneräiset siinä vaihtoehtoina niin sai aika hyvin niitä kahlattua läpi. Ja sitten kun pääsi niissä eteenpäin niin tuntui että kohtahan ne saa kaikki loppuun.
Minulle on juuri käynyt niin, että olen aloittanut aina uuden kun ei ole oikein mikään napannut.
Nyt olisi hienoa jos saisi kaikki roikkuvat vuoden loppuun mennessä pois, niin pääsisi aloittamaan puhtaalta pöydältä ensi vuonna.
Olenhan minä tuota tekniikkaa kokeillut, kai, mutta sen ongelma vain on se, että se viimeksi aloitettu ja kiinnostavalta tuntunut päätyy vain sen pinon päällimmäiseksi. Mutta minäkin yritän saada kirjat loppuun ennen vuoden loppua, ja otan ehkä vain jotain lyhyttä niiden rinnalle, jotta saan kirjamäärää paremmaksi.
Sain tuossa luettua juuri ennen laina-ajan loppumista P.D. Jamesin neljä rikosnovellia Mistelimurha ja muita kertomuksia. Olivat varsin mukavia, ja se, että välillä meinasin nukahtaa johtui vain siitä, että luin niitä uudella e-lukulaitteellani pimeässä ennen nukkumaanmenoa. Olen myös oikein tykästynyt uuteen leluuni ja ainoa ikävä puoli siinä on se, että kirjaston kirjat pitää siirtää sille tietokoneen kautta.Kaksi tarinoista sijoittuu joulun aikaan (ja kahdessa esiintyy Adam Dalgliesh), joten sopivat juuri näihin aikoihin. Kirjaa voisi myös harkita viikon kevennykseksi ensi vuodelle, olisi mukava kuulla mielipiteitä. Mutta sopii siis myös lukuhaasteen kirimisvaiheeseen.
Pidin Dalgliesh-dekkareista teininä sen jälkeen kun olin kyllästynyt Agatha Christieen, mutta viime vuosina en ole jaksanut lukea dekkareita ollenkaan.Olen lukenut Rousseaun Tunnustuksia pätkittäin. Hitaasti mutta kuitenkin. Ristiriitainen mies jolla oli vaiherikas ja mielenkiintoinen elämä, mutta "Tunnustuksia" on siitä sattuva nimi etteivät mainitut tunnustukset anna kovin mairittelevaa kuvaa kirjoittajasta: pidän miehestä yhä vähemmän mitä pidemmälle ehdin. Jossain kohdin Rousseau tiedostaa itsekin tehneensä vääryyksiä ja päättömyksiä ja kömpelyyksiä ja kertoo tunnontuskistaan (esim. kuuluisa tarina siitä kuinka syytti palvelustyttöä itse tekemästään näpistyksestä), mutta yleisestikin ottaen hän jo oman kuvauksensa perusteella vaikuttaa ärsyttävältä tyypiltä.
Nuo kyseiset neljä novellia eivät ole aivan perinteistä tyyliä, eikä paha aina saa palkkaansa, joten sikäli olivat ihan kivaa vaihtelua. Itse en liene lukenut ainoatakaan täyspitkää romaania häneltä ja muistaakseni tv-sarjankin seuraaminen jäi jossain vaiheessa, jos sitä niin koskaan katsoinkaan. Voisin ehkä jonkin kirjan kokeilla, jos kaipaisin nykyaikaan sijoittuvaa, todennäköisesti vähän "vanhanaikaisempaa" dekkaria kuin jokin "Scandi crime". Nykyisin tosin aika harvoin luen ihan pelkkiä "perusdekkareita", niissä pitää olla jotain muutakin kiinnostavaa, elleivät sitten ole jo klassikkoja.
Tässä vaiheessa toivoisi jo pääsevänsä uusien kirjojen kimppuun!Mutta vielä olisi yksi haastekirja kesken eli Naomi Kleinin Fences and Windows: Dispatches from the Front Lines of the Globalization Debate. Mielenkiintoinen ja ahdistava kirja, jota pitää lukea pätkittäin. Mutta samalla se on nopealukuinen, joten uskoisin saavani sen vielä tänä vuonna luettua. Se on sitten viimeinen kirja minkä luen YKL-haasteeseen. Kyseinen haaste jää sitten yhtä kirjaa vailla valmiiksi mutta koska en ole löytänyt sopivaa kirjaa viimeiseen kohtaan, päätin etten väännä sitä väkisin. Eli en jatka enää haastetta ensi vuonna vaan katson sen valmiiksi omalta osaltani ja siirryn uusiin haasteisiin.
Lisäksi kesken on Hercule Poirot kootut kertomukset, jossa siis 52 HP novellia. Olen lukenut niitä nyt koko vuoden ja vielä olisi noin 300 sivua kirjaa jäljellä. Ja koska sivuja on yhden kirjan verran vielä, niin saatan hyväksyä sen vielä ensi vuoden haasteisiin.
Niin ja sitten yksi fantasiakirja Blood Cross olisi myös kesken. Mutta tulee se sitten valmiiksi milloin vaan, niin se ei enää pääse mihinkään haasteisiin mukaan.
Aika tyytyväinen olen siihen, miten sain lopeteltua kaikki keskeneräiset opukset, joita taisi parhaimmillaan olla 7-8 kappaletta.
Olen tässä taas jatkanut jo viime vuodelta kesken jäänyttä Lee Childin Vihollista, ja vähän alkoi huvittaa jo itseäni, kun näköjään alan odottaa jonkinlaista romanssia hahmojen välille. Ilmeisesti minut on aika vahvasti ehdollistettu siihen, että jos kirjassa tms. on nainen ja mies, jotka jostain syystä ovat yhdessä ja suunnilleen ovat ehkä samanikäisetkin, niin syntyy romanssi. Vaikka pystyin arvaamaan jo etukäteen elokuvien pohjalta, ettei näin käy ja vähän sen takia valitsinkin kirjan. Nyt siis juuri ohitin puolivälin, eikä mitään, tietenkään, ole tapahtunut tai tapahtumassa. Päinvastoin Reacher käyttäytyy erittäin korrektisti ja arvostavastikin naisupseereita ja -sotilaita kohtaan, mikä on varsin miellyttävää. Ei heillä tosin olisi aikaakaan, kun ruumiita tulee lisää koko ajan. Mutta ilmankos olen tässä jo odottamassa, että saisin näitä keskeneräisiä loppuun ja voisin aloittaa parikin romanttisempaa kirjaa.
Pitkän semikuivan kauden jälkeen lukeminen maistuu vähän paremmin, joten yritetään aktivoitua täälläkin. Luettavana on Hugh Howeyn Hiekka, joka vaikuttaa varsin menevältä dystopialta, tämän voisi kuvitella imaisevansa nopeasti.Äänikirjana aloin kuunnella Mari Mörön Paikkaa ja mieltä. Tämä puolestaan ei ole vielä napannut yhtään, mutta koska tässä on vain viisi levyä, tulee se varmaan kuunneltua joka tapauksessa. Päänsäryssä ei vaan jaksa olla kovin valikoiva.
Bussilukemisena Olemisen sietämätön keveys. Tämä on ollut kesken jo yli kaksi kuukautta eikä ilmeisesti aio loppua ikinä. Lyhyet luvut kuitenkin sopivat matkalukemiseksi, eikä ole matkan loppuessa kyllä kertaakaan harmittanut sitten yhtään, että matka loppuu ja kirja on suljettava.
Voisi ottaa tavaksi päivitellä tähänkin topsuun viimeaikaisia lukemisia.Kirjastosta tuli napattua mukaan seuraavaa:
Christopher E. Goscha: The Penguin History of Modern Vietnam – Kiinan historiasta aina kiinnostuneena laajempi Kaakkois-Aasian tuntemus on eduksi. Kuten muilla alueen mailla, myös Vietnamilla on merkittävä yhteinen historia Kiinan kanssa. Toissavuonna ilmestynyt teos on alun perusteella helppolukuista kulttuurihistoriaa.
Maria Matinmikko: Värit ja Aura Nurmi: Villieläimiä – Viime aikoina huomiota saanutta suomalaista runoutta kaksin kappalein.
Matti Nives & Iina Esko: DJ-kirja: Näkökulmia suomalaiseen DJ-kulttuuriin – Elektronisen musiikin historiaa Suomessa. Alun esseiden perusteella ollut hiukan pettymys, mutta toivoakseni kirjan ytimessä olevat haastattelut nostavat tasoa.
Chuangtse: Joutilaan vaelluksesta : Lukuja Chuangtsen kirjasta – Pertti Niemisen suomentama taolaisuuden klassikko. Käytännöllistä anarkismia Daodejingin hengessä. Valaisee erityisesti sitä, miten mystisyyteen taipuvaista taolaisuutta on sovellettu kiinalaisessa kulttuurissa.
Huomaan että kärsivällisyys ei millään meinaa riittää lukea kirjoja, joiden tiedän vievän vähintään viikon lukea todennäköisesti kaksi, koska luen koko ajan välissä jotain nopeampaa...Tämän johdosta Dune ei oikein edisty vaikka se on erittäin mielenkiintoinen.
Sen kaveriksi aloitin Dark Lover kun tuo Vaimotesti oli jo luettuna.
Sekään ei nykyisessä mielentilassa oikein etene ja tekisi mieli aloittaa vielä jotain mutta olen tyytynyt katsomaan liikkuvaa kuvaa. Tämä stressi työpaikan vaihdosten kanssa taitaa saada aikaan keskittymiskyvyttömyyttä.
Mutta ihan toiseen asiaan, onko muilla tapahtunut nyt sitä, että kun yrittää mennä esim noista notificationeista keskustelun uusimpaan viestiin, niin se meneekin keskustelun alkuun? Lisäksi eilen kun luin kommenttia siitä oli rajautunut ulos koko oikea reuna...Kännykkä appi on minulla aina tehnyt sitä että se hävittää kommentin tokavikan rivin viimeisen sanan. Mutta nyt koko reuna oli tosiaan leikkaantunut pois. Epäilen kännyn uutta päivitystä. Mutta mietin olenko ainoa kenellä ongelmia?
Mulla ei ainakaan leikkaannu reuna pois (ei koneella, eikä puhelimen appilla). Ja minulla on Android-puhelin, jos sillä jotain merkitystä on. Koneella hyppäsi normaalisti uusinpaan lukemattomaan kommenttiin, puhelinapp on kai aina mennyt ketjun ensimmäiseen viestiin.
Olen kirjoitellut tähän ketjuun sen verran harvoin että tästä postauksesta tulikin sitten ehkä hieman pitkä, mutta mennään näillä:Historiaa:
The Last Days of Socrates. Bongasin tämän jokin aika sitten Akateemisesta kirjakaupasta kun piti löytää junamatkaa varten lukemista. Platonin sokraattiset diaologit alkoivat käydä hieman puuduttaviksi koska noh, Platonin ajattelu mielestäni on monella tapaa pielessä, joten argumentteina ne jäävät enemmän historiallisiksi kuriositeeteiksi kuin sellaiseksi mitä jaksaisin ottaa vakavasti, mutta tykkäsin kovasti editorin/kääntäjän kirjoittamista esseistä jotka selittivät varsinaisia tekstejä ja niiden taustaa.
Mangaa:
Lindbergh. Tätä joku hehkutti Kvaak-sarjakuvafoorumilla, mutta minut jätti kylmäksi. Yksinkertainen tarina.
Muita sarjakuvia:
Mämmilä: sarjakuvia Suomesta 1976-1982. Tämä vuorostaan oli mahtava kertomus Suomesta ja suomalaisesta maaseudusta silloin joskus vuosikymmeniä sitten kun minä en ollut edes syntynyt. Jälkikäteen reflektoin että olikohan tämä ehkä turhankin "halpaa" tv-sarjamaista draamaa, mutta laitoin innolla kirjastoon varaukset muista Mämmilä-kokoelmista.
Loiselin Zombi-tsumppi. Ihan hauska Mikki Hiiri-retro-pastissi-hassuttelu, mutta ei myöskään noussut miksikään omaksi suosikiksi toisin kuin samassa sarjassa aiemmin julkaistu Lewis Trondheimin Mikin hulluimmat seikkailut (tosin olen Trondheim-fani jo valmiiksi).
March: Book One. Tämä vuorostaan oli mielenkiintoista historiaa yhdysvaltalaisen rotusorron vuosista ja erään miehen taistelusta sitä vastaan. Sarjakuvakerronta ei kuitenkaan hirveästi vakuuttanut, tuntui hieman liiaksi opettavaiselta kertomukselta luokkahuoneita varten kuin elämänkertatarinalta joka kerrotaan puhtaasti sanoisinko, omilla ja sarjakuvakerronnan ehdoilla.
Kaunokirjallisuutta:
Olen hiljalleen yrittänyt tutustua myös ns. länsimaisen kirjallisuuden klassikkoihin. Yhtenä osana tätä projektia luin oikeastaan jo jokin aika sitten Honore de Balzacin Ukko Goriotin (josta silloin aikaisemmin valitin että Goodreads söi silloisen kommenttini). Samassa kokoelmassa oli myös Toursin kirkkoherra ja Herra Gobseck. Lisäksi aloitin novellikokelmaa Tuntematon mestariteos ja muita novelleja, jossa oli alussa sivistävä kirjallisuusessee joka oli kyllä mielenkiintoinen mutta myös spoilasi kaiken jännityselementin kokoelman tarinoista, joten niminovellin jälkeen kyllästyin niiden lukemiseen koska en ole kirjallisuudenopiskelija ja Balzacin filosofia vuorostaan ei nyt ihan sellaisenaan ole tarpeeksi kiehtovaa.
Balzac osaa maalata hirveän mielenkiintoisia ja sanoisinko herkullisen omituisia henkilöhahmoja jotka päätyvät vaikuttaviin, suorastaan melodramaattisiin kohtauksiin. Toisaalta etenkin Goriot-Gobseck-Tours-romaanit (Gobseck ja Goriot ovat samaa kokonaisuutta, Tours ei) maalasivat kuvaamastaan yhteiskunnasta todella masentavan kuvan: ihminen, joka antaa siihen tilaisuuden, joutuu auttamatta hyväksikäytetyksi ja maahanpoljetuksi; Pariisin ylhäisöpiirissä ihmiset ovat järjestään pinnallisia: naimakaupat tehdään avoimesti rahan tai muun edun tavoittelun vuoksi, minkä jälkeen kulttuurinen normi on avioliiton ulkopuolinen "romanssi". Lainausmerkeissä siksi että pariisilaisten rakkauselämä vaikuttaa kylmältä, itsekeskeiseltä peliltä jossa ihmiset pettävät toisiaan ja itseään himon ja rahan tähden kuin miltään mitä voisi kutsua rakkaudeksi tai onnellisen elämän tavoitteluksi. Keskiluokka ei ole sen parempaa, vaan täynnä pikkumaisia ja itsekeskeisiä ihmisiä, jotka lähinnä ovat vain epäonnistuneet tuossa suuressa pelissä nimeltä "ranskalaisessa yhteiskunnassa menestyminen". Luultavasti kuulostan lapselliselta, mutta Balzac on siitä harvinainen kirjailija että hänen teostensa lukemisen jälkeen minulla oli yksinkertaisesti sanottuna paha mieli, niin raadollinen kuva jäi yhteiskunnasta ja ihmisestä; vaikka meidän yhteiskuntamme on pinnallisesti hyvin toisennäköinen kuin Napoleonin jälkeisen aikakauden Pariisin, en usko että jos Balzac eläisi tänään hänellä olisi vaikeuksia esittää nykymaailmasta pohjimmiltaan samanlaista kuvausta.
Tuntematon mestariteos sen sijaan oli noihin romaaneihin verrattuna suorastaan hauska tarina maalaustaiteesta.
Haikaran silmä. Herätelaina kirjastosta. Sattumoisin pian saatuani tämän luettua uutisissa kerrottiin LeGuinin kuolemasta, joten lukukokemuksesta jäi vaikeasti muotoiltava haikea tunnelma. Ei LeGuinin suurimpia tarinoita, mutta sellaisenaan ihan ansiokas kertomus pasifismista, kansalaistottelemattomuudesta ja vallankäytöstä (yhteiskunnallisesta ja muuten).
Hiiriä ja ihmisiä. Tämä oli nopea ja "helppo" yhteiskunnallinen pienoisromaani lama-ajan Amerikasta ja unelmista (ja ei ole varmaan kauhea spoileri jos paljastan että ne unelmat sortuvat omaan mahdottomuuteensa). Mutta toisin Balzacin kanssa yllä, minulle ei jäänyt lähellekään yhtä epätoivoista mielialaa luettuani tämän. Steinbeck sentään kertoo ihmisistä joilla on unelmia paremmasta elämästä, ja voi kuvitella että tosiaan, ehkä yhteiskunnan taloudellisia realiteetteja voidaan muuttaa niin että nuo unelmat olisivat mahdollisia.
Tulevaa lukemista:
Olen viimeaikoina innostunut antiikista ja yhteiskunnasta: ostin divarista Keisarillisen Rooman historian. Aluksi ajattelin ottaa sellaisen tavan että en mainitse akateemisilta "koulukirjoilta" tuntuvia teoksia GoodReadsissa, mutta mainitaan kuitenkin että lainasin poliittisen filosofian alalta kirjan Eurooppalainen liberalismi (jota olisi tarkoitus käydä läpi ns. ihan oikeassa lukupiirissä), koska tämä on mulle enemmän harrastus kuin opiskelua.
Fiktiopuolella seuraavana vuorossa hyllyssä odottamassa olisi Seveneves. Tehdessäni kirjastovarausta en tajunnut että kirja on tiiliskiviluokkaa kooltaan, joten olen hieman epäröinyt sen aloittamista. Lisäksi tarkoituksena olisi saada genre-haaste-lukupiirikirjana ollut Näkymättömät planeetat luettua, aloittaminen on vain jäänyt.
Kyllä Mämmilä-sarja mun mielestä oli "ehtaa tavaraa"..todella huippu! :) Tuon ekan kokoelman vuosina olen syntynyt ja kasvanut muutaman vuoden, mutta toki ei ole syvällisiä havaintoja ympäröivästä yhteiskunnasta kyllä varmaan muodostunut. Mutta jotenkin sitä ikäänkuin olettaa muistavansa tuon ajan meininkiä ja kun noista asioista on puhuttu paljon koska ne ovat olleet vielä niin tuoreita, kun olen itse varttunut kouluikään jne. Siksi koko Mämmilä-sarja on mun mielestä niin mahtava ajankuva..etenkin tuosta ekasta kokoelmasta eteenpäin jo tunnistaa paljon itselle tuttuja ajan ilmiöitä. Itsekin olen pitkään halunnut lukea Balzacia...mutta ei mahdu mihinkään, eikä meinaa nyt millään pysyä kaikki pallot ilmassa tässä lukemistouhussa, kun on kertynyt tuota jonkinnäköistä aikataulullista luettavaa, josta tietty olen jo mm. Täällä Pohjantähden alla kanssa ihan myöhässä. Mutta pakerretaan pakerretaan.. :)
Aaro wrote: "Sarjakuvakerronta ei kuitenkaan hirveästi vakuuttanut, tuntui hieman liiaksi opettavaiselta kertomukselta luokkahuoneita varten kuin elämänkertatarinalta joka kerrotaan puhtaasti sanoisinko, omilla ja sarjakuvakerronnan ehdoilla."Tästä aiheesta taisinkin jo valittaa "miksi luen" -keskustelussa, ja pidän sitä varsin negatiivisena piirteenä amerikkalaisessa kirjallisuudessa ja varmasti osittain syynä sille, ettei minua kiinnosta lukea yhdysvaltalaista nykykirjallisuutta, ainakaan kovin nuorten kirjailijoiden kirjoittamaa, eikä varsinkaan YA-kirjallisuutta. Tuntuu siltä, että kaikissa kirjoissa pitää olla jokin opetus ja/tai hahmojen pitää käyttäytyä esimerkillisesti. Opettakaa niille lapsille oikeaa historiaa kunnon historiankirjoista ja samalla todellisuuden ja fiktion ero, älkääkä vain tuputtako historiallisia romaaneja toivoen niiden paikkaavan koulun historianopetuksen puutteita.
Lisäys vielä tästä:
Aaro wrote: sivistävä kirjallisuusessee joka oli kyllä mielenkiintoinen mutta myös spoilasi kaiken jännityselementin kokoelman tarinoista"
Miksi te teette tällaista lukijoille?! Minulle spoilattiin Anna Karenina, kun olin onnistunut olemaan spoilaantumatta vuosikaudet. Itse aina mielelläni lukisin pohjatietoja tarinoille, jos sellaisia on vaivauduttu kirjoittamaan, mutta en halua spoilaantua, joten nyt joudun jättämään spoilaamattomatkin esittelyt lukematta, koska koskaan ei voi tietää etukäteen, mitä niissä kerrotaan, vaan joutuu mahdollisesti palaamaan tekstiin kirjan lukemisen jälkeen, joka ei ehkä aina ole optimaallinen aikakaan sille.
Tytti wrote: "Miksi te teette tällaista lukijoille?! Minulle spoilattiin Anna Karenina, kun olin onnistunut olemaan spoilaantumatta vuosikaudet. Itse aina mielelläni lukisin pohjatietoja tarinoille, jos sellaisia on vaivauduttu kirjoittamaan, mutta en halua spoilaantua, joten nyt joudun jättämään spoilaamattomatkin esittelyt lukematta, koska koskaan ei voi tietää etukäteen, mitä niissä kerrotaan, vaan joutuu mahdollisesti palaamaan tekstiin kirjan lukemisen jälkeen, joka ei ehkä aina ole optimaallinen aikakaan sille."No, joskus tämä toimii, se riippuu kovasti tekstistä mitä analysoidaan, ja tekstiä on vaikea analysoida kertomatta mitä siinä tapahtuu... Itse olen pitänyt kovasti esimerkiksi WSOY:n uusien Shakespeare-laitosten esipuheista, auttavat kovasti ymmärtämään mitä näytelmissä tapahtuu ja miksi niitä pidetään merkittävinä. Mutta tuon nimenomaisen kokoelman tapauksessa novellit olivat sellaisia jännitysvetoisia tarinoita.
Parempi tosin olisi ollut jos se essee olisi ollut kirjan lopussa.
No Shakespearen kohdalla sen vähän ymmärtääkin, ne ovat sen verran kaukana nykytodellisuudesta, eikä se juonikaan niissä ole ehkä se pääasia, koska niissä on niin paljon muuta. Mutta juuri romaanien ja novellien kohdalla toivoisi varovaisuutta. Eihän tätä niin usein tapahdu, monesti osataan pohjustaa tarinaa kertomatta liikoja, mutta yksikin kerta riittää lopettamaan muidenkin esipuheiden lukemisen, mikä tuntuu vähän typerältä, kun ne todellakin ovat ESIpuheita.
Tämä kuumeessa lukeminen ei oikein toimi kovin hyvin. Keskittymiskyky nolla joten vain aloittelen uusia kirjoja ja luen vähän alusta ja siirryn toiseen...Ehkä olisi parempi lopettaa, koska kun tervehdyn, joudun "selvittämään" tämän sotkun.
Aloitin Outlanderin 2.osaa. Ykkösen olen lukenut englanniksi kun sen sai ilmaiseksi Kindlelle. Nyt ajattelin, että samapa tuo on napata suomeksi kirjastosta, niin ei tarvitse ostaa (kun en ole varma haluanko niitä välttämättä itselle).
No, kun päästiin osaan missä puhutaan skotlantia, päädyin siihen, että tarvitsen englanninkielisen teoksen. Skotti oli käännetty jonain outona murre/slangi-kielenä :E
Onneksi mulla ei ole tällä kertaa lukemista haittaavaa päänsärkyä, vaikka muuten onkin varsin kurja olo ja hengittäminen sattuu. Jätin ruotsiksi lukemisen ihan suosiolla sivuun, mutta onnistuin eilen kahlaamaan yhden runsaasti kuvitetun satukirjan venäjäksi, minkä lisäksi aloitin kirjan The Rosie Effect ja luinkin sen sitten kokonaan.Mä oon lukenut Gabaldonia suomeksikin, ja mun mielestä käännös on yllättävän hyvä. Mieluummin noin kuin täysin suorasanaiseksi latistava käännös. Mutta joo, murteiden ja eri puhetyylien kääntäminen on aina haastavaa, eikä ratkaisut ole ikinä täydellisiä. Aiheeseen liittyen, aloitin eilen viimein Outlanderin toisen tuotantokauden. Näin jälkikäteen ajatellen minkään itkettävän katsominen kamalassa flunssassa kun on muutenkin ihan tukossa, ei välttämättä ole kaikkein fiksuin ajatus...
Outlanderin skottimurre on käännetty suomeksi jollekin lounaismurteelle, tarkempaa analyysia en osaa tehdä. En oikein tiedä, miten suhtautua tähän valintaan käännöstyössä.
Jopas nyt sairastetaan, kun suomalaisia on kipeänä Etelä-Koreassakin...Minä haluaisin pitää Outlanderista, ja välillä katsonkin sitä päähenkilöiden takia, mutta sitten hekin alkavat ärsyttää muiden, mustavalkoisempien hahmojen ohella. Pakkoko se on aina hankkia vihollisia ja eikä nyt jokainen heidän tapaamansa henkilö halua heille pahaa ihan syyttä suotta... Joten kausien loppupuolet ovat minulle vaikeampia.
Itse aloitin juuri Mike Pohjolan Sinä vuonna 1918, ja onhan se ihan mielenkiintoisesti toteutettu, mutta hahmot jäävät tietenkin aika yksipuolisiksi, sillä moni luku on vain vajaan sivun pituinen ja saman luvun pitää sopia moneen hahmoon. Lisäksi kerran jäin jo umpikujaan, kun ei löytynyt sopivaa vaihtoehtoa, joten piti kysyä jatkoa itse kirjailijalta. Muutenkin moni tilanne sopii paremmin ehkä Etelä-Suomeen kuin muualle, samoin pidän epätodennäköisenä, että juutalais-, tataari- tai venäläislapsiakaan olisi ollut huutolaisina jossain maaseudulla, luulisin heidän asuneen enimmäkseen kaupungeissa, joissa he ehkä olisivat pyrkineet huolehtimaan omistaan paremmin...
En myöskään ole ihan samaa mieltä historiallisista tosiseikoista, tässä esimerkiksi puhuttiin maaorjuudesta, mutta eihän sitä ole koskaan edes ollut Suomesssa ja Venäjälläkin siitä luovuttiin jo muistaakseni 1861, eli pari vuotta ennen Yhdysvaltoja. Mutta on ihan mukavaa, että tarinoissa on myös vaihtelua ja hahmo saattaa päätyä vaikka Venäjälle jo ennen vuotta 1918. Naisten tarinat eivät tosin ole kovin mieltäylentäviä, tai sitten ne ainakin ovat lyhyitä...
Jos muuten tämän kirjan lainaa kirjastosta, niin kannattaa ottaa kopioita lopun sivuista, joihin merkitään hahmon ominaisuuksia. Lisäksi itselläni on vielä käytössä ruutupaperia, johon olen merkinnyt lukemieni lukujen numerot, jolloin pysyn jotenkin kärryillä siitä, miten suuren osan vaihtoehdoista olen lukenut. Lisäksi tulen varmaan käyttämään kirjanpidossa vielä eri värejäkin.
Kun kerran innostuin Mämmilästä, niin jatkoin sen lukemista. Kokoelmasarjan seuraavat osat kattoivat vuoden 1982-1988 ja 1988-1996.En ole ihan varma onko syynä että vuosien mittaan tekstin taso menettää terävyyttään vai siitä että Mämmilä pysyy samana mutta itse alan pitkästyä Mämmilään, mutta etenkin 1990-luvulle sijoittuneista osista (9. Ladoja ja dollareita, 10. Täällä tähtikiekon alla) en pitänyt yhtä paljon kuin aiemmista. Osaksi kyse voi olla myös siitä että EU-Suomesta itselläni alkaa olla jo omia muistikuvia (tai muuten jo sen verran läheistä historiaa että se on tuttua), joten sarjan alkuosien erikoisuus (ajankuva itselleni vieraasta 1970/1980-lukujen suomalaisesta lähihistoriasta) ei enää ole yhtä erikoinen, mutta erityisesti Santasen perheen itämafia / Bryssel-juonikuviot eivät vain jaksaneet innostaa.
Suomalainen lukupiiri
Books mentioned in this topic
Call Me By Your Name (other topics)Kertomus sokeudesta (other topics)
Pianonsoittaja (other topics)
Muskettisoturien viimeiset urotyöt. 1, Bragelonnen varakreivi : historiallinen romaani Ludvig XIV:n hovista (other topics)
Björnstad (other topics)
More...
Authors mentioned in this topic
Caroline Courtney (other topics)Georgette Heyer (other topics)
Mary Jo Putney (other topics)
Julia Quinn (other topics)
Tessa Dare (other topics)
More...
Yksi esimerkki näistä tökkivämmistä kirjoista on Mrs. Dalloway, jonka aloitin ehkä liian pian Säädyllisen murhenäytelmän jälkeen. Tajunnanvirta ei ole koskaan ollut minun juttuni, ja kun takana on juuri yksi erittäin raskaslukuinen kirja, keskittymiskykynikään ei ehkä ole ihan parhaimmillaan. Mrs. Dallowayssa oma hankaluutensa on myös siinä, että koko kirja on yhteen pötköön kirjoitettua tekstiä ilman erillisiä lukuja, joten se tuntuu loputtomalta suolta, kun järkeviä taukopaikkoja ei ole. Kenties se on tarkoitettu yhdeltä istumalta luettavaksi, mutta siihen minusta ei juuri nyt ole... Menen eteenpäin sen voimalla, että saan kirjan Helmet-haasteen yhdenpäivänromaaniksi ja Tiekkö-haasteen rumaksi kanneksi.