Suomalainen lukupiiri discussion
Yleistä
>
Mitä olet lukemassa?

Dark Matter oli multiuniversumi seikkailu ja ehkäpä jos scifissä se tiedeosuus tökkäisee, ettei siihen oikein osaa suhtautua vakavasti niin välttämättä fiktio ei pelasta tarinaa. Oli kyllå sellaista materiaalia että huh huh. Toisaalta on kyllä kiva että lapsukaiset laitetaan tutustumaan hankaliin astronomisiin aiheisiin fiktion kautta.
Viikonloppuna varmaan pääsen meiän kirjakerhon kirjoihin ja kirjaston kirjojakin pitäisi välillä kahlata eli kohta on taas kymmenen kirjaa kesken. 1984 kokeilin jo muutaman luvun eilen illalla, se on uusintakierroksella kesken talvelta ja tuli sitä lukiessa mieleen miten eritavalla suhtautuu kirjan maailmaan kun näkee myös sen polun miten sinne on päädytty. Olen siis kattonu Handmaiden's talea ja hyytävintä on ne kohtaukset joissa näkyy menneisyys.
Tuo Puiden salattu elämä: kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä oli ihan mukava, vähän hippi puukirja, vaikka täytyy myöntää että hakkuualueilla keväällä kulkiessani kirjan ideat pyöri päässä. Jos kiinnostut aiheesta enemmän niin Latva pilviä piirtää on tieteellisempi ja ehkä vähän kuivempi katsaus samaan asiaan. Mutta mikä ihme tuossa on että luontokirjat pitää olla salattuja elämiä. Taisin lukea viime vuonna neljä jotain salattua elämää eikä mikään ollut mikään seksiseikkailu, pah.

Minä olen ehdottomasti myös aloittajatyyppi. Jotenkin on ihana päästä aina kurkkaamaan miten se uusi kirja alkaa. Sen jälkeen eteneminen riippuu hyvin paljon kirjan tyylistä.
Tuo O kuulostaa kyllä lähinnä pelottavalle. Yli 800 sivua ilman selkeästi etenevää juonta (jos kirjan kuvauksesta mitään ymmärsin, eli en)?
Kiitos tuosta kirjavinkistä, katsotaan miten puiden maailma uppoaa. Ja kykeneekö sen jälkeen enää kaatamaan puita ja polttamaan niitä :O Ehkä on tutkittu että salatut elämät nostavat myyntilukuja (ehkä joku tosiaan odottaa silloin kirjalta jotain ihan muuta)? Kieltämättä aika hauskaa. Kyseiseltä kirjailijaltahan olisi myös tullut se Eläinten salattu elämä. Eläinaiheisissa kirjoissa olen aika kranttu ja niiden pitää olla asiaa ammattilaisen näkökulmasta. Puiden kanssa vielä hyväksyn hippeyden, eläinten kanssa en, joten katsotaan uskallanko siihen tarttua.

Toinen hyvä syy lukea kirja on se, että noloa kyllä se on myös odottanut hyllyssäni jo useamman vuoden, ja vieläpä lainattuna... Tapaan sen omistajan luokkakokouksessa kuun lopussa (kirja on tosin lainattu vasta kun opiskelimme molemmat yliopistossa, eli ei sentään vielä lukioaikana), joten nyt on korkea aika saada se luettua ja palautettua :D
Valitettavasti näin viiden ensimmäisen luvun perusteella en koe kirjaa läheskään yhtä jännittäväksi kuin Catherine Morland... Toivon mukaan tarina pääsee myöhemmin vauhtiin. Alkupuoliskosta suurin osa on pitkästyttävää maisemakuvausta.

Tämän jälkeen omaa metsää katsoo kieltämättä hieman eri vinkkelistä. Asioita jotka itseä ärsyttävät on ihmisten erilaisuuden tarve, liittyen juuri noihin verivaahteroihin jne. sekä erikoisiin koira- ja kissarotuihin. Luonto tekee paljon töitä saadakseen toimivia ratkaisuja ja ihminen jalostaa valmiiksi "rikkinäisiä" asioita.
Mielenkiinnolla odotan mitä hänen eläinkirjansa tarjoaa ja onko hänellä yhtä laaja-alaista tietoa siitä asiasta. Telkänranta on vetänyt riman aika korkealle siinä asiassa.

Alotin Bad Feminist ja suomentajat kerto alkupuheessaan jättäneensä muutaman esseen pois "koska ne jäivät arvioimme mukaan sisällöiltään etäisiksi laajemmalle suomalaiselle lukijakunnalle". En edes tienny että suomentajat voi tehdä tuollaisia päätöksiä, heti rupesin miettimään että mitenköhän usein meitä suojellaan joltain tietämättämme. Ihan tälleen 1984 jälkifiiliksissä..

Nykyään harvemmin suomennetaan lyhentäen saati sensuroiden, joten vähän kyllä ihmetyttää tuollainen. Oletettavasti näissä poistetuissa esseissä oli jotain niin kulttuurisidonnaista, että kääntäjät (tai kustantajahan näistä yleensä oikeasti päättää - kääntäjä ei aina voi vaikuttaa edes kääntämänsä teoksen nimeen) kokivat yksinkertaisimmaksi jättää ne kokonaan kääntämättä. Muuten ne olisivat ehkä vaatineet jotain laajempaa käännöskommentaaria viestin välittämiseksi? En tiedä, mutta vähän kyllä kiinnostaisi lukea, että mitä sieltä on jätetty pois :D

Ja juu, aikaisemmin kyllä on aika paljon suomennettu lyhentäen, vielä 1950-luvun kirjoissakin sitä näen, ja silloin kai suomentajalla on päätösvaltaa. Ehkä kirjojen painattaminen oli niin kallista silloin. Yhden uuden lyhennetyn kirjan olen myös lukenut, sitä olisi voinut lyhentää enemmänkin...
Itse aloitin Yksin-kirjan kuuntelemisen, kertoo Paavo Nurmesta. En oikeastaan aikonut sitä lukea, mutta kun sattui silmään vapaita äänikirjoja katsellessa, eikä se kovin pitkäkään ole. Sopii kävelyseuraksi ja kauppareissuillekin. Lapsuudesta on jo puhuttu ja eiköhän lopussa päästä vanhuuteenkin, joten sopinee sellaisiin haastekohtiin.

Aloittelin Siljaa, joka vastaa odotuksia, eli ei ole ihan minun tyyppinen teos. Kuitenkin mielyttävämpi kuin Ihmiset suviyössä.
Sinuhe on niin kuiva kuin ensimmäiseltä yritykseltä muistin.
Ja eilen ajattelin aloittavani jotain vähän menevämpää, jos saisi sitä kautta intoa muihinkin kirjoihin. Kirjaksi valikoitui kirjastopinosta H is for Hawk. Ja täytyy sanoa että jo alun 30 sivun jälkeen ärsyttää. Ilmeisesti kirja perustuu omiin kokemuksiin? Ja teoksessa korostetaan luontosuhdetta jne. En kuitenkaan voi ymmärtää ihmisiä joiden luontosuhde ja "rakkaus" perustuu sinne kuuluvien luontokappaleiden vangitsemiseen. Kyse ei siis ole kirjoitustyylistä vaan aiheesta. Ja tämä kirja, jossa kirjailija kuvaa lintua sanoilla verenhimoinen, omapäinen, hankala jne., on voittanut ilmeisesti tietokirjallisuuspalkinnon! Aikamoista inhimillistämista tietokirjaan....

Mukavaa kuulla että Sinuhe ja Silja nappaa noin hyvin. Can't wait. Siljaa aloitin mutta Sillanpää kirjoittaa mun makuun aivan liian pitkiä lukuja. Onneksi mun versiossa on hienoja taiteellisia kuvia.
Sain kahlattua Bad Feministin läpi. Jos kustantaja oli karsinut siitä jotain esseitä pois koska ne ei kosketa täällä, niin ehkä niitä ois voinu poistaa silloin useammankin. Kirja oli vuodelta 2014 ja melkein jokaisen esseen kohdalla sai oikein muistella vanhoja uutisia tai tv- ja kirjatapahtumia. Kirjoitus oli kyllä mun makuun, ehkä vaan tämmöiset toimii paremmin jonain blogina kuin kirjana.

Linnasta linnaan: Vanha fasisti Céline tilittää tuoreimmassa suomennoksessa kohteluaan Saksan häviön siihen malliin, että voisi luulla koko toisen maailmansodan olleen vain salajuoni hänen kampittamisekseen. En olisi uskonut, että Siltalan aloittamaa suomennosten sarjaa jatketaan Niin kauas kuin yötä riittää- ja Kuolema luotolla -teosten jälkeen, joten totisesti toivon, että myös Nord ja Rigodon julkaistaan jatkoksi. Teos on koominen mutta en ole aivan varma onko se sitä tahallisesti vai tahattomasti. Ellipsien... käyttö... lähtee jo... aivan käsistä...
Luulin olevani aika piruileva: Poliittiset päiväkirjat 1995-1997: Tuomiojan Eki kertoo mitä oli toimia päivänpolitiikassa 90-luvulla. Vaatii kiinnostusta aiheesta, mutta Tuomiojan huomiot ovat herkullisia ja teräviä! Valottaa politiikan arkipäivää suorimmalla kuviteltavissa olevalla tavalla.
Noitaympyrä: romaani pohjoisesta: Aivan liian unohdettu suomalainen klassikko.
Taistelu keisarivallasta: Rooman historia 69–70 jKr.: Antiikin historiaa legendaarisen Tacituksen kynästä. Yllättävän helppolukuista ja proosallista tekstiä.
Johdatus musiikkifilosofiaan: Nimi kertookin jo tarpeellisen.

Kävin katsomassa tuota Noitaympyrää ja kirjan kuvauksen yhteydessä oli pätkä kirjasta ja se osui ja upposi, joten tämä(kin) tuli lisättyä lukulistalle.
Alkaisipa kirjaston nettihaku toimia, jotta näkisi millainen saatavuus näillä kirjoilla on.

- Alkuperäinen vuoden lukutavoite on täynnä jo puolessa välissä vuotta
- Eri lukuhaasteet on jo suurilta osin täynnä, ja on huono omatunto lukea kirjaa jota ei voi johonkin haasteeseen listata. Haasteet antavat luvan ja oikeutuksen lukea paljon...
- Tyrmistytin taannoin tuoreita tuttavuuksia, kun kysyttiin lukuharrastuksestani, kertomalla että luen reilut sata kirjaa vuodessa. Vaikka sekin on reippaasti alakanttiin kun tänä vuonna on jo +130...
Loppuvuodesta kyllä hidastuu työkuvioiden takia merkittävästi tämä lukeminen, joten kuitenkin haluaisin nyt kesän aikana vielä lukea. Saanko teiltä luvan? :P
Kirjasuosituksen heitän vielä tähän viimeksi lukemastani, jotta tulee tällekin kirjalle lukemisen oikeutus kun voin muille mainostaa. Näkyi, että muita arvioita ei sillä vielä ollut, vaikka on jo teini-ikäinen teos:
Nopealukuinen novellikokoelma Kottarainen.
Kirjasammossa kuvaillaan teosta osuvasti; "Kitti kirjoittaa elämästä - rosoisesta, harmaasta ja arkisesta duunarien ja konttorirottien elämästä. Kirjailijan kieli on elävää ja karheaa, ja hän viljelee meheviä kielikuvia. Kitti tuo lukijan nähtäville myös erilaisten ihmisten kirjon.".


Itse sain juuri luetuksi Rajaniemen scifitrilogian päätösosan Kausaalienkeli, pidin kyllä koko sarjasta mutta välillä tuntui siltä, että aivot nyrjähtää kokonaan paikaltaan. Viimeinen osa oli kyllä siitä helpompi, että maailma oli jo tuttu eikä ensimmäistä puolikasta kirjasta tullut vietettyä täysin pihalla.
Äänikirjana menossa on Koskinen ja raadonsyöjä, joka vaikuttaa hyvin geneeriseltä perusdekkarilta, mutta alan lämmetä lukijalle ja kyllähän tätä kuunnellessa aika menee.
Pitää tänään aloittaa jokin uusi paperikirja myös, että on bussissa jotain luettavaa.
Sinuhe odottelee kirjapinossa, että viitsisin aloittaa sen kesälukemiseksi. Mutta sitä en kyllä yritä laukkuun survoa.

Ehkä se johtui pääosin liian monesta raskaasta ja pitkästä kirjasta putkeen.
Mutta nyt on taas saatu vähän hommaa eteenpäin. Päädyin raa´asti keskeyttämään pari kirjaa ja palautin ne kirjastoon ja siirryin uusiin juttuihin.
Sinuhe on vielä kesken mutta siitä pikku breikki ja sitten jossain vaiheessa kakkososan kimppuun.
Suositusten perusteella mukaan tarttui Tytin suosittelema Rakkauskirje ja Annamariahin suosittelema (olihan se?) Sininen linna.
Lisäksi joskus aiemmin joku (nimi lipsahtanut mielestä) suositteli Latva pilviä piirtää, koska pidin Wohllebenin Puiden salatusta elämästä (salatuista elämistä ;) ) ja nyt sekin tuli mukaan.
Uusi uljas maailma tuli tietysti myös mukaan ja sen aloitan kun selviän Janne Kuutiosta.
Lisäksi uutuushyllyssä oli tarjolla Akvarelleja Engelin kaupungista ja pakkohan se oli siitä napata kun sitä on kovasti kehuttu.
Vielä herätevalintana uutuus uintikirja ja varauksena Huijarisyndrooma. Että eiköhän näillä taas hetken onnistu välttämään noita oman kirjahyllyn kirjoja :D


Mietin myös sellaista, kun joku (taas nimi hakusessa) suositteli kirjailijaa jolta olin jo yhden kirjan lukenut (ja tykännyt) mutta en ollut varsinaisesti edes ajatellut tarttua hänen muihin teoksiin. Eli jos kerran olen kirjailijan yhdestä kirjasta pitänyt, miksi en ole kiinnostunut lukemaan häneltä jotain muuta? Näin minulle jotenkin usein käyn, että siirryn seuraaviin kirjailijoihin (paitsi jos kyseessä on sarja). Pelkäänkö pettyväni muihin kirjoihin? Käykö muille näin? Vai onko helppo mennä tutuksi ja hyväksi havaitulla kirjailijalla?


Goodreadsin listauksen mukaan olen hyllyttänyt 81 eri kirjailijalta vähintään viisi lukemaani kirjaa, se ehkä kertoo jotain...

Saatan lukea saman kirjailijan teoksia, mutta en yleensä jaksa seurata mitään sarjoja sen kummemmin; poikkeuksena tosin tällä hetkellä Alan Bradleyn Flavia-sarja, ne on vaan niin kivoja kirjoja. Muuten saatan lukea jostain sarjasta ensimmäisen osan ja palata sitten joskus myöhemmin sarjan seuraavaan osaan, jos jaksan, sillä osasta minulla ei ole tarkoitustakaan lukea toista osaa luultavasti koskaan. Joissain sarjakirjoissa väliä on saattanut mennä useampikin vuosi ennen kuin olen seuraavaan osaan jaksanut tarttua, toisissa vähän vähemmän.

Ehkä pitäisi lukea tuo Siipien kantamat, kun sain sen sopivasti BC-miitistä. Äänikirja onkin muualla lainassa, se jäi silloin kesken. Tosin katselin lopun läpi, joten tiedän mitä tapahtuu, ja tiedän myös, että se on henkilökohtaisesti minulle vaikeaa lukea. Lisäksi aloitin, vähän tuon Americanan hengessä, Truman Capoten Kesän taittuessa, koska olen suunnitellut lukevani sen "kesän taittuessa". Vaikuttaa kyllä ihan mukavalta kirjalta ja huomaa kyllä kielestä, että kyse on tavallista paremmasta kirjailijasta, vaikka tuo onkin ennenjulkaisematon nuoruudenromaani, viimeistelemätönkin varmaan. Että jos kiinnostaa lukea kesästä New Yorkissa 1940-luvulla nuoren tytön näkökulmasta...

Toisaalta tykkään jos kirjailija on vähän "pakkomielteinen" (lue: uskollinen) jonkin teeman suhteen ja käy sitä läpi teos teokselta kasvattaen eri näkökulmia (ja on selvästi prosessoinut sitä), mutta eihän niitä sitten jaksa montaa lukea perätysten... Siitä vähiten pidän, jos teos kasvaa henkilö(ide)nsä ohitse (esim. Vihan hedelmät), että hahmot vain uhrataan tarinalle.
Nyt olen lukemassa Waltarin Sinuhea, ja kyllä on kurja lukea hahmoa jota kirjailija pitää pilkkanaan (vielä hölmömmältä tuntuu, että tekstin pitäisi olla Sinuhen omasta kädestä syntynyttä ja se ei ollenkaan mene hahmonsa ytimiin). Vasta luin Nuorena nukkunut, ja siinä Silja sai olla arvokkaasti oma sinisilmäinen itsensä ilman irvailuja. Ironia ei minua haittaa, Voltairen Candide esimerkiksi oli hauska ja huumori pursuili joka riviltä. Joistakin kirjoista sen jotenkin huomaa milloin kirjailija on itsekin kyllästynyt hahmonsa typeryyteen ja kurittaa tätä toisten hahmojen ja tilanteiden kautta - voimasuhteet näkyvät.

Luin tämän päivän ja eilisen aikana Akvarelleja Engelin kaupungista. Ja jotenkin se vaan jäi valjuksi.
Oliko odotukset (jonkinmoisen hypetyksen vuoksi) korkealla? Pidin kyllä tyylistä mutta se ei mielestäni ihan kantanut, jotain tunnetta ehkä puuttui. Kaikki jäi etäisiksi ja epäuskottaviksi.
Jotenkin kapinoin mielessäni kirjoittajan kuvaa vastaan. Jotenkin oli mielestäni haastavaa kun kyseessä on oikein henkilön fiktiivinen päiväkirja. Useammassa kohdassa, mietin, että oliko muka noin tai olisiko hän todella ajatellut noin.
Annoin 2 tähteä mutta mietin jo että pitäisikö käydä vaihtamassa kolmeen, kun olihan kirjalla kuitenkin hetkensä.

Aloittelen: Uusi uljas maailma.
Lopettelemassa: Charles Dickensin David Copperfield. Hämmentävät tunnelmat. Yhtäältä Dickensin hahmokuvaus on valloittavaa mutta toisaalta vähän, äh, ... viimeksi olen lukenut Dickensiä varhaisteininä ja nyt kun on iän myötä kehittänyt hieman kriittisemän silmän, ihmettelen että olivatko ne aina tällaisia?
Vast'ikään luin Iain M. Banksin Tähystä tuulenpuolta:n, oikeastaan jo toisen kerran (edellinen kerta useita vuosia sitten). En osaa edelleenkään sanoa pidänkö tästä kirjana (melko perus jännäri), mutta herran scifi-konseptit ovat muuten mielenkiintoista ajanvietettä.

Nyt kiinnostaa, millaisia? Millä lailla tuntui erilaiselta kuin ennen? Oon lukenut Dickensiltä kokonaisia kirjoja vain Joululaulun (sen tosin kahdesti, tykkäsin kovasti), muuten olen lukenut vain katkelmia tai nähnyt filmatisointeja. Olen kyllä suunnitellut muihin hänen kirjoihinsa tutustumista vaikka kuinka kauan, mutta kun aina on muutakin lukemista...
Etenkin David Copperfieldiin mun pitäisi oikeasti tarttua ja lukea se alusta loppuun. Oon aloittanut kyseistä kirjaa joskus lapsuudessani varmaan kolmesti ja päässyt pisimmillään noin puoliväliin, mutta en ikinä sen pidemmälle... Meillä oli kotona siitä Suuren lukukirjaston kuvitettu painos (joka on kirjaimellisesti suuri - 30 sentin kovakantinen laitos). Syytin mielessäni kirjan hankalaa kokoa siitä, etten koskaan päässyt loppuun asti, mutta toisaalta onnistuin lukemaan samassa sarjassa julkaistun Prinssin ja kerjäläispojan useampaankin kertaan...
Mä aloitin myös Brave New Worldin tänään. Luin suomennoksen joskus yli 15 vuotta sitten, joten uusintaluku on ehkä paikallaan, että voin osallistua kunnolla keskusteluun. Toisaalta huomasin Huxleyn esipuhetta lukiessani muistavani tiettyjen kohtien suomennokset ihan sanatarkasti, eli en näemmä olekaan unohtanut ihan niin paljoa kuin kuvittelin.

Lyhyesti sanottuna, tarina on täynnä loistavasti maalattuja yksittäisiä kohtauksia, miljöitä, hahmoja, jne, mutta kokonaisuutena juoni aivan täynnä loistavan uskomattomia yhteensattumia ... enkä osaa päättää ovatko jotkut hahmot todella kompleksisia vai sitten vain yksiulotteisia. (Ja välillä sitten tekijä tuntuu ailahtelevan ja ne ovat hämmentävästi molempia, esim. Copperfieldissä Uriah Heep).
Muista Dickenseistä: muistan että pidin Kahta kaupunkia todella jännänä, ja Joulutarina / Christmas Carol on mun jokavuotista joululukemistoa. The Pickwick Papers oli vain todella omituinen. (Muita en olekaan lukenut vaikka ovat Dickensiä kuuluisimmallaan, siksi aloitin Copperfieldin.)

Minullakin olisi Kaksi kaupunkia pokkarina ja se kiinnostaisikin enemmän kuin muut Dickenssit, mutta fontti vai mikä lienee ongelmana, ettei oikein tee mieli sitä kirjaa ottaa luettavaksi, enkä ole lainannut sitten kirjastostakaan.

Onko teistä muuten kukaan harrastanut lukemista kävellessään? Olin niin kiinnostunut tuosta, että piti kotimatkalla jo aloittaa, onneksi tie on rauhallinen. Aihe on siksikin mielenkiintoinen, että varsin vähän olen missään törmännyt muisteluihin asemasotavaiheesta Karjalan kannaksella, enkä erityisemmin ole lukenut kokemuksista varsinaisista taisteluistakaan. Nämäkin herrat, luvatta kylläkin, kävivät esimerkiksi Ilja Repinin huvilassa Penatyssa Terijoella. Lisäksi, koska tämä on päiväkirja, mukana on tapahtumia kotirintamalta ja lomamatkoilta, sekä kaikenlaisista "kepposista", mitä nuoret miehet keksivät noina aikoina.
Yksi tarina, mikä kiinnitti huomiota, oli kertomus kahdesta sotavangista, jotka vapaaehtoisina olivat auttamassa kaatuneiden kuljettamisessa ja hautaamisessa ihan etulinjoilla. Jotenkin uskomaton juttu, he siis olivat todella lähellä omia linjojaan, mutta ilmeisesti viihtyivät paremmin suomalaisten kanssa, vaikka ruoastakin oli silloin pulaa kaikilla, tosin enemmän sitä oli kuin vankileireillä. Kuulemma olivat hyvin mukavia poikia ja ahkeria tekemään töitä. Lisäksi huvittavaa oli mm. neuvostoliittolaisten sotapropaganda, esimerkiksi kerrottiin miten hankitaan keltatauti, jotta pääsisi pois rintamalta...
Vähän ehkä olisi kirja kaivannut editoimista, vaikuttaa siltä, ettei siihen hirveästi muutoksia ole tehty, tosin joissain taas on enemmän proosan kaltaista tekstiä ja välillä taas päiväkirjanomaista. Esimerkiksi jossain oli jotain Lotoista, vaikka varmaan kyse oli Lotista (käsin kirjoittaessa varmaan a muuttunut o:ksi). Mutta varsin mielenkiintosta lukemista silti.



Montgomeryn luontokuvaukset oli kyllä jotenkin hyvin hänen tyyppisiään. Aluksi meinasin olla ärsyyntynyt päähenkilöön mutta onneksi tilanteita tapahtui (osa aika ennalta-arvattavia, joka sopii hyvin hyvänmielen romaaneihin) ja opimme ettei pidä tuomita :)
Myös Rakkauskirjeen päähenkilö oli aika ärsyttävä mielestäni (tosin aikalailla päinvastaisesta syystä) mutta se ehkä johtuu siitä että mietin miten aina ne (view spoiler) Tää oli jotenkin ihanan 90-lukuinen! Hahmot, kirjoistustyyli, kirjeet,langattomat puhelimet :D
Sairasteluni on ollut huomattavasti viihtyisämpää näiden seurassa.

Minua ehkä tuollainen ei ärsytä niin paljoa, koska (view spoiler) . Tosin liika on aina liikaa, mutta minulla ärsytyskynnys taitaa olla aika korkealla, ainakin jos he eivät ole tarkoituksella "ilkeitä". Sitten jos he ovat selvästi "pahiksia", niin se taas ärsyttää, koska sellainen tekee kaikesta liian mustavalkoista.

Mulla on nyt kahta lukua vaille luettuna Jack Londonin Susikoira, jonka ajattelin sijoittaa Popsugar-haasteen kohtaan 24 (a book set in the wilderness). Ostin sen kirpparilta ystävälleni, jonka lapsuuden suosikkeja se on, ja päätin lukaista sen itsekin. Olen joskus pienenä nähnyt 90-luvulla tehdyn Disney-filmatisoinnin Valkohammas, jonka juoni on kyllä melko erilainen kuin kirjassa. Vähän kyllä ihmettelen, miksi kirja on yleisesti sijoitettuna lastenosastolle (ei siis edes nuorten puolelle vaan ihan lastenosastolle), sillä se on hyvin väkivaltainen, ja tappelukohtaukset on kuvattu varsin tarkkaan. Onhan se toki luonnon kiertokulkua ja elämän realiteetteja, mutta en minä silti kirjaa välttämättä ihan alakouluikäisillä luettaisi. Hyvä kirja se on, mutta mietin vaan tuota kohdeyleisöä :D

Itsekin tosin vedän jonkinlaisen rajan siihen ala- ja yläkoulujen väliin, mutta muistan kyllä myös lukeneeni jo rankempaakin historiaa paljon ennen yläastetta ja tietenkään silloin ei myöskään ollut mitään ikärajoja telkkariohjelmien suhteen, mutta siinä teki sitten omat päätöksensä ja oppi vetämäään omat rajansa. Mutta toisaalta en myöskään ymmärrä, miksi nuorille suunnatussa kirjallisuudessa pitäisi olla väkivaltaa, sillä jos sellaista haluaa lukea, niin yleisellä puolella on sitä ihan tarpeeksi. Esimerkiksi sopinee Harmaata valoa, jonka aihe on varsin rankka, mutta kirjoitustyyli melkein lapsellinen, kenelle se on oikein tarkoitettu? (Ja sitten ovat kaikki väkivaltaisetkin videopelit, jotka ovat ilmeisesti kovinkin suosittuja, olivatpa ne laillisia sen ikäisille tai ei.)
Tuon Susikoiran sijoituksen ehkä selittää sen ikä. Voisin kuvitella, että se on kirjoitusaikanaan vedonnut erityisesti jotain 9-14-vuotiaisiin poikiin, jos siinä on sopivasti seikkailua ja eläin pääosassa ym. Monet sen ikäiset olivat jo tehneet töitä kotona tai jopa kodin ulkopuolella, mahdollisesti olleet mukana metsästämässä tai nähneet eläimiä teurastettavan. Kuolemakin oli ihan eri tavalla läsnä, kun ei ollut rokotuksia tai antibiootteja jne. Eihän silloin edes ollut oikeastaan nuorisoa. Nykyisin lapset elävät paljon suojatumpaa elämää.


Luin mäkin 11-vuotiaana Quo vadista, jossa kristittyjen vainoa ja kidutusta kuvataan melko tarkasti, mutta enpä mä sitä kirjaa lastenosastolta löytänyt.

Niin, tuota minä vähän juuri ajattelin, että se on sijoitettu lastenosastolle ikäänkuin "vanhasta muistista", koska se on aiemminkin siellä ollut, ajattelematta sen sisältöä sen tarkemmin. Enkkuwiki myös sanoo, kuten vähän epäilinkin, että siitä oli heti tullut suosittu erityisesti nuorten lukijoiden piirissä, ehkä samalla tavalla kuin varmaan monista vanhoista tyttökirjoistakin, ei niitäkään kai erityisesti nuorille ole kirjoitettu. Ehkä se kertoo vain siitä, että lapsuuden ja aikuisuuden ero oli jotenkin pienempi kuin nykyisin, lapset joutuivat mukaan aikuisten maailmaan aika nopeasti.




Väkivaltaa enemmän Tarzanissa ehkä arveluttaisi juurikin se rasismi: afrikkalaiset alkuasukkaat rinnastetaan suunnilleen eläimiin, paitsi se yksi ystävällinen heimo, jonka kallonmuodosta jo näki, että he olivat selvästi älykkäämpiä ja lähes ihmismäisiä... En toki kannata kirjojen sensuroimista, ne ovat aikansa tuotteita. Tarzanit tosin ovat nykyaikaisesta näkökulmasta jo varsin koomisia. Englantilaisen aatelisveren voima on niin mahtava, että Tarzan opettaa itsensä leikiten lukemaan ja tietää vaistomaisesti, ettei ihmissyönti ole soveliasta.
Mä ostin hiljattain Kontista halvalla liudan Tarzan-pokkareita... Luin teini-iässä ensimmäiset kuusi kirjaa (kaksi ekaa kahdesti), mutta suunnitelmissa olisi lukea vielä koko sarja alusta asti.

Hain kirjastosta Leena Krohnin Matemaattisia olioita tai jaettuja unia (elokuun lukupiirikirja). En oikeastaan tunne Krohnia kovin hyvin, ihan mielenkiinnolla odotan.

Itse olen lukenut Krohnilta Tainaron: postia toisesta kaupungista, mikä oli ihan mukava välipala minullekin, vaikka en fantasiasta/scifistä varsinaisesti välitä.

Nyt olisi sitten kesken "enää" kuusi kirjaa, joista yksi on Säädyllinen murhenäytelmä. Se ei oikein ole temmannut mukaansa, toivottavasti se asia muuttuu, koska jäljellä vielä reilut 350 sivua...
Garpin maailma olisi tarkoitus aloittaa, kunhan luen ainakin yhden keskeneräisistä vielä loppuun.

https://en.wiktionary.org/wiki/crapul...
Kirjan voisi laittaa muistiin.


Alkukielinen teos on epäilemättä kaunis myös sanamuodoiltaan, suomen lauserakenne kadottaa aika paljon herkkyyttä ja tulkinnallisuutta.
Books mentioned in this topic
Call Me By Your Name (other topics)Kertomus sokeudesta (other topics)
Pianonsoittaja (other topics)
Muskettisoturien viimeiset urotyöt. 1, Bragelonnen varakreivi : historiallinen romaani Ludvig XIV:n hovista (other topics)
Björnstad (other topics)
More...
Authors mentioned in this topic
Caroline Courtney (other topics)Georgette Heyer (other topics)
Mary Jo Putney (other topics)
Julia Quinn (other topics)
Tessa Dare (other topics)
More...
Olen myös pohtinut tuon "yllätyskirjakuvailun" aloittamista, mutta silloin pitäisi olla varma kirjasta... :D Niitähän voi olla useampiakin "auki" kerrallaan, jolloin on vaihtoehtoja.