Suomalainen lukupiiri discussion
Yleistä
>
Mitä olet lukemassa?
Miekin olen muiden rohkaisemana yrittänyt lukea keskenolevia kirjoja loppuun ennen uusien aloittamista ja olen huomannut olevani selvästi enemmän aloittaja-tyyppi. Hitaammin etenevät menee yleensä siinä sivussa mutta nyt kun olen lukenut niitä pääasiassa.. argh. O on semmoinen outojen miesten kerho että täytyy tarkkaan valita oikea hetki ja musa että tuota saa kahlattua. Tämän lopussa on varmasti joku aivan mahtava yllätys, sillä matka ei oo tuntunut kovin kummoiselta.Dark Matter oli multiuniversumi seikkailu ja ehkäpä jos scifissä se tiedeosuus tökkäisee, ettei siihen oikein osaa suhtautua vakavasti niin välttämättä fiktio ei pelasta tarinaa. Oli kyllå sellaista materiaalia että huh huh. Toisaalta on kyllä kiva että lapsukaiset laitetaan tutustumaan hankaliin astronomisiin aiheisiin fiktion kautta.
Viikonloppuna varmaan pääsen meiän kirjakerhon kirjoihin ja kirjaston kirjojakin pitäisi välillä kahlata eli kohta on taas kymmenen kirjaa kesken. 1984 kokeilin jo muutaman luvun eilen illalla, se on uusintakierroksella kesken talvelta ja tuli sitä lukiessa mieleen miten eritavalla suhtautuu kirjan maailmaan kun näkee myös sen polun miten sinne on päädytty. Olen siis kattonu Handmaiden's talea ja hyytävintä on ne kohtaukset joissa näkyy menneisyys.
Tuo Puiden salattu elämä: kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä oli ihan mukava, vähän hippi puukirja, vaikka täytyy myöntää että hakkuualueilla keväällä kulkiessani kirjan ideat pyöri päässä. Jos kiinnostut aiheesta enemmän niin Latva pilviä piirtää on tieteellisempi ja ehkä vähän kuivempi katsaus samaan asiaan. Mutta mikä ihme tuossa on että luontokirjat pitää olla salattuja elämiä. Taisin lukea viime vuonna neljä jotain salattua elämää eikä mikään ollut mikään seksiseikkailu, pah.
Reija wrote: "Miekin olen muiden rohkaisemana yrittänyt lukea keskenolevia kirjoja loppuun ennen uusien aloittamista ja olen huomannut olevani selvästi enemmän aloittaja-tyyppi. Hitaammin etenevät menee yleensä ..."Minä olen ehdottomasti myös aloittajatyyppi. Jotenkin on ihana päästä aina kurkkaamaan miten se uusi kirja alkaa. Sen jälkeen eteneminen riippuu hyvin paljon kirjan tyylistä.
Tuo O kuulostaa kyllä lähinnä pelottavalle. Yli 800 sivua ilman selkeästi etenevää juonta (jos kirjan kuvauksesta mitään ymmärsin, eli en)?
Kiitos tuosta kirjavinkistä, katsotaan miten puiden maailma uppoaa. Ja kykeneekö sen jälkeen enää kaatamaan puita ja polttamaan niitä :O Ehkä on tutkittu että salatut elämät nostavat myyntilukuja (ehkä joku tosiaan odottaa silloin kirjalta jotain ihan muuta)? Kieltämättä aika hauskaa. Kyseiseltä kirjailijaltahan olisi myös tullut se Eläinten salattu elämä. Eläinaiheisissa kirjoissa olen aika kranttu ja niiden pitää olla asiaa ammattilaisen näkökulmasta. Puiden kanssa vielä hyväksyn hippeyden, eläinten kanssa en, joten katsotaan uskallanko siihen tarttua.
Mulla on nyt luettavana Ann Radcliffen The Mysteries of Udolpho, jonka saan sijoitettua Popsugar-lukuhaasteen Advanced-osion kohtaan "a book that's been mentioned in another book". Siitä on puhuttu todella monessa kirjassa (tunnetuin esimerkki lienee Jane Austenin Northanger Abbey), joten olen suunnitellut sen lukemista jo vuositolkulla. Toinen hyvä syy lukea kirja on se, että noloa kyllä se on myös odottanut hyllyssäni jo useamman vuoden, ja vieläpä lainattuna... Tapaan sen omistajan luokkakokouksessa kuun lopussa (kirja on tosin lainattu vasta kun opiskelimme molemmat yliopistossa, eli ei sentään vielä lukioaikana), joten nyt on korkea aika saada se luettua ja palautettua :D
Valitettavasti näin viiden ensimmäisen luvun perusteella en koe kirjaa läheskään yhtä jännittäväksi kuin Catherine Morland... Toivon mukaan tarina pääsee myöhemmin vauhtiin. Alkupuoliskosta suurin osa on pitkästyttävää maisemakuvausta.
Nyt on Puiden salattu elämä: kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä ja pidin kyllä kovasti. Annoin jopa 5 tähteä. En itse kokenut tätä mitenkään hippinä mutta avointa asennetta se ehkä hiukan vaati. Asiat perusteltiin tarpeeksi tutkimustiedolla, toki joissain pohdinnoissa ei ollut faktapohjaa mutta mielestäni niissä annettiin tarpeeksi selvästi ymmärtää, niiden olevan kirjoittajan omia mietelmiä. Ja niistä huokui hänen rakkaus metsiä kohtaan, joka on mielestäni myös mielestäni hienoa, että jollain on niin iso intohimo asiaa kohtaan. Tämän jälkeen omaa metsää katsoo kieltämättä hieman eri vinkkelistä. Asioita jotka itseä ärsyttävät on ihmisten erilaisuuden tarve, liittyen juuri noihin verivaahteroihin jne. sekä erikoisiin koira- ja kissarotuihin. Luonto tekee paljon töitä saadakseen toimivia ratkaisuja ja ihminen jalostaa valmiiksi "rikkinäisiä" asioita.
Mielenkiinnolla odotan mitä hänen eläinkirjansa tarjoaa ja onko hänellä yhtä laaja-alaista tietoa siitä asiasta. Telkänranta on vetänyt riman aika korkealle siinä asiassa.
Ehkä itse paperitehtaan varjossa kasvaneena koin kirjailijan puusuhteen hippeytenä, ajatuskin miten tukkirekat täyttyy tuolla tavalla on epätavallinen, mutta toisaalta jostainhan se muutos täytyy lähteä. Yksi syy miksi itse luen luonto- ja eläinkirjoja on nähdä erilaisia tapoja elää ja selviytyä, välillä ärsyttää joidenkin ihmisten tapa nähdä että kaikki on täällä vaan meitä varten. Luin äskettäin Loistavat kasvit. Mitä tiedämme kasveista ja niiden älykkyydestä joka käsitteli aika samoja ideoita kasvien maailmasta (ehkä vähän julistavammin). Tosin kyllähän esim. Attenbourg on esitelly tuollaisia asioita jo vuosikymmeniä. Mielenkiintoista että kumpikin tuli ei-englanninkieliseltä alueelta, sekä kielellisesti että ideallisesti, vähän erityylistä kuin perusamerikkalainen tiedekirjallisuus. Olen kanssa pitänyt Telkänrannan kirjoista todella paljon. Ehkä pitää rohkaistua ja kokeilla tuota eläinkirjaakin.Alotin Bad Feminist ja suomentajat kerto alkupuheessaan jättäneensä muutaman esseen pois "koska ne jäivät arvioimme mukaan sisällöiltään etäisiksi laajemmalle suomalaiselle lukijakunnalle". En edes tienny että suomentajat voi tehdä tuollaisia päätöksiä, heti rupesin miettimään että mitenköhän usein meitä suojellaan joltain tietämättämme. Ihan tälleen 1984 jälkifiiliksissä..
Tuossa sentään asiasta mainittiin. Mä tajusin vasta aikuisena alkuteoksia lukiessani, että muun muassa Pikku prinsessa ja Pieni runotyttö ovat lyhennettyjä käännöksiä, jälkimmäinen suorastaan sensuroitu. Kummassakaan ei ole asiasta mitään mainintaa. Nykyään harvemmin suomennetaan lyhentäen saati sensuroiden, joten vähän kyllä ihmetyttää tuollainen. Oletettavasti näissä poistetuissa esseissä oli jotain niin kulttuurisidonnaista, että kääntäjät (tai kustantajahan näistä yleensä oikeasti päättää - kääntäjä ei aina voi vaikuttaa edes kääntämänsä teoksen nimeen) kokivat yksinkertaisimmaksi jättää ne kokonaan kääntämättä. Muuten ne olisivat ehkä vaatineet jotain laajempaa käännöskommentaaria viestin välittämiseksi? En tiedä, mutta vähän kyllä kiinnostaisi lukea, että mitä sieltä on jätetty pois :D
Lienenköhän mä lukenut jostain tuosta Bad Feminististä, kuulostaa tutulta. Mutta kun olen toisaalta lukenut jotain, usein amerikkalaista, feminististä kirjoittelua, niin olen kyllä ajatellut, että ei tuo oikein suomalaisille ole niin ajankohtaista. Näköjään kirjoittaja on myös "woman of color", joten varmaan erilaiset historiasta kumpuavat asenteet ovat erilaisia.Ja juu, aikaisemmin kyllä on aika paljon suomennettu lyhentäen, vielä 1950-luvun kirjoissakin sitä näen, ja silloin kai suomentajalla on päätösvaltaa. Ehkä kirjojen painattaminen oli niin kallista silloin. Yhden uuden lyhennetyn kirjan olen myös lukenut, sitä olisi voinut lyhentää enemmänkin...
Itse aloitin Yksin-kirjan kuuntelemisen, kertoo Paavo Nurmesta. En oikeastaan aikonut sitä lukea, mutta kun sattui silmään vapaita äänikirjoja katsellessa, eikä se kovin pitkäkään ole. Sopii kävelyseuraksi ja kauppareissuillekin. Lapsuudesta on jo puhuttu ja eiköhän lopussa päästä vanhuuteenkin, joten sopinee sellaisiin haastekohtiin.
Nyt on kyllä iskenyt lukujumi, johtuen ehkä siitä, että mikään kirjoista mitkä ovat kesken, ei oikein kiinnosta. Aloittelin Siljaa, joka vastaa odotuksia, eli ei ole ihan minun tyyppinen teos. Kuitenkin mielyttävämpi kuin Ihmiset suviyössä.
Sinuhe on niin kuiva kuin ensimmäiseltä yritykseltä muistin.
Ja eilen ajattelin aloittavani jotain vähän menevämpää, jos saisi sitä kautta intoa muihinkin kirjoihin. Kirjaksi valikoitui kirjastopinosta H is for Hawk. Ja täytyy sanoa että jo alun 30 sivun jälkeen ärsyttää. Ilmeisesti kirja perustuu omiin kokemuksiin? Ja teoksessa korostetaan luontosuhdetta jne. En kuitenkaan voi ymmärtää ihmisiä joiden luontosuhde ja "rakkaus" perustuu sinne kuuluvien luontokappaleiden vangitsemiseen. Kyse ei siis ole kirjoitustyylistä vaan aiheesta. Ja tämä kirja, jossa kirjailija kuvaa lintua sanoilla verenhimoinen, omapäinen, hankala jne., on voittanut ilmeisesti tietokirjallisuuspalkinnon! Aikamoista inhimillistämista tietokirjaan....
Tuo H is for Hawk tuntuu saavan ylistystä kaikilta. Itse unohdin tieteellisen puolen tyystin, koska minä-tietokirjat on yksi ärsyttävimmistä tietokirjallisuus lajeista ja luin sen ihan surukertomuksena. Ei se ehkä niin hirveesti siitä parantunut.Mukavaa kuulla että Sinuhe ja Silja nappaa noin hyvin. Can't wait. Siljaa aloitin mutta Sillanpää kirjoittaa mun makuun aivan liian pitkiä lukuja. Onneksi mun versiossa on hienoja taiteellisia kuvia.
Sain kahlattua Bad Feministin läpi. Jos kustantaja oli karsinut siitä jotain esseitä pois koska ne ei kosketa täällä, niin ehkä niitä ois voinu poistaa silloin useammankin. Kirja oli vuodelta 2014 ja melkein jokaisen esseen kohdalla sai oikein muistella vanhoja uutisia tai tv- ja kirjatapahtumia. Kirjoitus oli kyllä mun makuun, ehkä vaan tämmöiset toimii paremmin jonain blogina kuin kirjana.
Tällä hetkellä luen muutamaa jäljellä olevaa kirjaston kirjaa, joiden jälkeen voin vihdoin ja viimein keskittyä oman kirjahyllyni antimiin.Linnasta linnaan: Vanha fasisti Céline tilittää tuoreimmassa suomennoksessa kohteluaan Saksan häviön siihen malliin, että voisi luulla koko toisen maailmansodan olleen vain salajuoni hänen kampittamisekseen. En olisi uskonut, että Siltalan aloittamaa suomennosten sarjaa jatketaan Niin kauas kuin yötä riittää- ja Kuolema luotolla -teosten jälkeen, joten totisesti toivon, että myös Nord ja Rigodon julkaistaan jatkoksi. Teos on koominen mutta en ole aivan varma onko se sitä tahallisesti vai tahattomasti. Ellipsien... käyttö... lähtee jo... aivan käsistä...
Luulin olevani aika piruileva: Poliittiset päiväkirjat 1995-1997: Tuomiojan Eki kertoo mitä oli toimia päivänpolitiikassa 90-luvulla. Vaatii kiinnostusta aiheesta, mutta Tuomiojan huomiot ovat herkullisia ja teräviä! Valottaa politiikan arkipäivää suorimmalla kuviteltavissa olevalla tavalla.
Noitaympyrä: romaani pohjoisesta: Aivan liian unohdettu suomalainen klassikko.
Taistelu keisarivallasta: Rooman historia 69–70 jKr.: Antiikin historiaa legendaarisen Tacituksen kynästä. Yllättävän helppolukuista ja proosallista tekstiä.
Johdatus musiikkifilosofiaan: Nimi kertookin jo tarpeellisen.
Minullakin on Suuren suomalaisen kirjakerhon painos missä Ulla Rantasen kuvia.Kävin katsomassa tuota Noitaympyrää ja kirjan kuvauksen yhteydessä oli pätkä kirjasta ja se osui ja upposi, joten tämä(kin) tuli lisättyä lukulistalle.
Alkaisipa kirjaston nettihaku toimia, jotta näkisi millainen saatavuus näillä kirjoilla on.
Tuntuu että lukeminen on nyt lähtenyt kunnolla lapasesta. Merkkejä: - Alkuperäinen vuoden lukutavoite on täynnä jo puolessa välissä vuotta
- Eri lukuhaasteet on jo suurilta osin täynnä, ja on huono omatunto lukea kirjaa jota ei voi johonkin haasteeseen listata. Haasteet antavat luvan ja oikeutuksen lukea paljon...
- Tyrmistytin taannoin tuoreita tuttavuuksia, kun kysyttiin lukuharrastuksestani, kertomalla että luen reilut sata kirjaa vuodessa. Vaikka sekin on reippaasti alakanttiin kun tänä vuonna on jo +130...
Loppuvuodesta kyllä hidastuu työkuvioiden takia merkittävästi tämä lukeminen, joten kuitenkin haluaisin nyt kesän aikana vielä lukea. Saanko teiltä luvan? :P
Kirjasuosituksen heitän vielä tähän viimeksi lukemastani, jotta tulee tällekin kirjalle lukemisen oikeutus kun voin muille mainostaa. Näkyi, että muita arvioita ei sillä vielä ollut, vaikka on jo teini-ikäinen teos:
Nopealukuinen novellikokoelma Kottarainen.
Kirjasammossa kuvaillaan teosta osuvasti; "Kitti kirjoittaa elämästä - rosoisesta, harmaasta ja arkisesta duunarien ja konttorirottien elämästä. Kirjailijan kieli on elävää ja karheaa, ja hän viljelee meheviä kielikuvia. Kitti tuo lukijan nähtäville myös erilaisten ihmisten kirjon.".
Mun puolesta, enpähän ole sitten ainoa :D Mullekin sanotaan, että luen liikaa, vaikka mun saldo on "vasta" 87 kirjaa tänä vuonna, n. 177 sivua päivässä. Mä kyllä myönnän ihan suoraan, ettei mulla ole kauheasti muuta elämää... Kolmivuorotyön takia aikataulut on vähän sellaiset, että sosiaalisen elämän ylläpitäminen on hankalaa, joten vapaa-ajalla voi hyvin lukea. (Liityin Goodreadsiin ja lukupiiriin osittain sen takia, että voisin tehdä lukuharrastuksesta edes jollain tasolla sosiaalisen elämyksen. Kiitos siis kaikille kanssakeskustelijoille!) Aika paljon ehtii kyllä lukea jo ihan työmatkoilla (julkisilla puolesta tunnista tuntiin suuntaansa), eli en mä kaikkea vapaa-aikaani kirjan kanssa vietä kuitenkaan. Oon kuitenkin suorastaan naurettavan ylpeä siitä, miten paljon erilaista kirjallisuutta (tietokirjallisuutta, klassikoita ja lukupiirin ja -haasteiden ansiosta ylipäätään sellaisia kirjoja, joihin en muuten tulisi tarttuneeksi) olen saanut luettua sen jälkeen, kun palautin gradun reilu vuosi sitten. Pitäisköhän sitä yrittää löytää elämäänsä muutakin sisältöä...
Ei voi lukea liikaa! :DItse sain juuri luetuksi Rajaniemen scifitrilogian päätösosan Kausaalienkeli, pidin kyllä koko sarjasta mutta välillä tuntui siltä, että aivot nyrjähtää kokonaan paikaltaan. Viimeinen osa oli kyllä siitä helpompi, että maailma oli jo tuttu eikä ensimmäistä puolikasta kirjasta tullut vietettyä täysin pihalla.
Äänikirjana menossa on Koskinen ja raadonsyöjä, joka vaikuttaa hyvin geneeriseltä perusdekkarilta, mutta alan lämmetä lukijalle ja kyllähän tätä kuunnellessa aika menee.
Pitää tänään aloittaa jokin uusi paperikirja myös, että on bussissa jotain luettavaa.
Sinuhe odottelee kirjapinossa, että viitsisin aloittaa sen kesälukemiseksi. Mutta sitä en kyllä yritä laukkuun survoa.
Onpa ollut jotenkin paha lukujumi (ja vähän myös kiire), ensimmäinen yli vuoteen oikeastaan.Ehkä se johtui pääosin liian monesta raskaasta ja pitkästä kirjasta putkeen.
Mutta nyt on taas saatu vähän hommaa eteenpäin. Päädyin raa´asti keskeyttämään pari kirjaa ja palautin ne kirjastoon ja siirryin uusiin juttuihin.
Sinuhe on vielä kesken mutta siitä pikku breikki ja sitten jossain vaiheessa kakkososan kimppuun.
Suositusten perusteella mukaan tarttui Tytin suosittelema Rakkauskirje ja Annamariahin suosittelema (olihan se?) Sininen linna.
Lisäksi joskus aiemmin joku (nimi lipsahtanut mielestä) suositteli Latva pilviä piirtää, koska pidin Wohllebenin Puiden salatusta elämästä (salatuista elämistä ;) ) ja nyt sekin tuli mukaan.
Uusi uljas maailma tuli tietysti myös mukaan ja sen aloitan kun selviän Janne Kuutiosta.
Lisäksi uutuushyllyssä oli tarjolla Akvarelleja Engelin kaupungista ja pakkohan se oli siitä napata kun sitä on kovasti kehuttu.
Vielä herätevalintana uutuus uintikirja ja varauksena Huijarisyndrooma. Että eiköhän näillä taas hetken onnistu välttämään noita oman kirjahyllyn kirjoja :D
Aina jännittää, mitä joku toinen sanoo suosittelemastani kirjasta... Tekee mieli sitten haukkua sitä, etteivät odotukset olisi ainakaan liian suuret. :D Siitä on muuten tehty elokuvakin, en tosin muista, miten uskollisesti se seuraa kirjaa. Mutta sikäli se on vähän erilaista chick-littiä, että päähenkilö on jo keski-ikäinen eikä edellistäkään sukupolvea ole unohdettu.
Noniin se vähän tuppaa menemään, että miettii aina, mitä se toinen ajattelee jos se ei tykkääkään. Mutta ei hätää, ei me kaikki samoista tykätä kuitenkaan, että joskus osuu ja joskus ei!Mietin myös sellaista, kun joku (taas nimi hakusessa) suositteli kirjailijaa jolta olin jo yhden kirjan lukenut (ja tykännyt) mutta en ollut varsinaisesti edes ajatellut tarttua hänen muihin teoksiin. Eli jos kerran olen kirjailijan yhdestä kirjasta pitänyt, miksi en ole kiinnostunut lukemaan häneltä jotain muuta? Näin minulle jotenkin usein käyn, että siirryn seuraaviin kirjailijoihin (paitsi jos kyseessä on sarja). Pelkäänkö pettyväni muihin kirjoihin? Käykö muille näin? Vai onko helppo mennä tutuksi ja hyväksi havaitulla kirjailijalla?
No minä yritänkin lukea kirjoja eri kirjailijoilta, joten melkein välttelen sitä, että lukisin kaksi kirjaa samalta kirjailijalta edes samana vuonna. Tosin joskus näin sattuu, kun kirjat ovat erilaisia ja unohdan juuri lukeneeni toisen tai muuten satun kiinnostumaan toisesta juuri sillä hetkellä, tai sitten tyyliin Christie, jotka nyt ovat vain niin helppoja ottaa luettavaksi. (Sen takia pidänkin nyt kirjaa kirjailijoista blogissani ja melkein välillä yllätyn, jos joku nousee muita isommaksi. Heidi Köngäs on yksi tällainen, vaikka en niin hänen kirjoistaan välittänyt, mutta ne vain kuulostivat mielenkiintoisilta.) Ja sitten taas saatan "säästellä" erityisen hyväksi arvioimaani kirjaa juuri sopivalle hetkelle, joita ei usein tule.
Mä luen aika paljon samojen kirjailijoiden kirjoja, enkä pelkästään kokonaisia sarjoja. Tuttu nimi on tietynlainen laatutakuu (olettaen, ettei edellisestä kirjasta jäänyt paha maku suuhun), joka madaltaa kynnystä poimia uusi kirja mukaan kirjastosta tai kirjankierrätyksestä.Goodreadsin listauksen mukaan olen hyllyttänyt 81 eri kirjailijalta vähintään viisi lukemaani kirjaa, se ehkä kertoo jotain...
Lukujumia on taas vaihteeksi päällä, kun mikään kesken olevista teoksista ei tunnu kelpaavan, vaikka ne ihan kiinnostavia ovatkin. Sen sijaan haluaisin koko ajan aloittaa lukemaan jotain uutta (kauhea pino niitäkin tuolla...), mutta sekään ei kannata, kun noita keskeneräisiä kirjoja on jo vino pino lojumassa siellä sun täällä :D Ehkäpä tämä taas tästä, tosin pitää taas kohta muuttaa, niin sekin vähän syö taas tätä lukuintoa ja muuta elämää.Saatan lukea saman kirjailijan teoksia, mutta en yleensä jaksa seurata mitään sarjoja sen kummemmin; poikkeuksena tosin tällä hetkellä Alan Bradleyn Flavia-sarja, ne on vaan niin kivoja kirjoja. Muuten saatan lukea jostain sarjasta ensimmäisen osan ja palata sitten joskus myöhemmin sarjan seuraavaan osaan, jos jaksan, sillä osasta minulla ei ole tarkoitustakaan lukea toista osaa luultavasti koskaan. Joissain sarjakirjoissa väliä on saattanut mennä useampikin vuosi ennen kuin olen seuraavaan osaan jaksanut tarttua, toisissa vähän vähemmän.
Mulla on kanssa vähän samaa, hirveästi kirjoja kesken, ja sitten kun on vielä tuota uutuudenviehätystä älypuhelimen ja siihen vielä niin helposti lainattavien e- ja äänikirjojen kohdalla, niin sinne tuppaa ilmaantumaan kaikkea, jotka myös ovat sitten kesken, eivät pelkästään fyysiset kirjat. Sikäli GR on hyvä, että nyt ne sentään pysyvät mielessä, tosin yhtä en ole tänne edes jaksanut vielä laittaa, voi olla, että jää sekin käsken, kun äänikirja palautuu (Leena Lehtolaista). Nytkin katselin taas yhtä kirjaa, paksumpaa sellaista (1827), että uskallanko aloittaa. Teksti kyllä vaikuttaa sellaiselta, että voisi mennä nopeastikin, mutku pitäisi jokin saada loppuun...Ehkä pitäisi lukea tuo Siipien kantamat, kun sain sen sopivasti BC-miitistä. Äänikirja onkin muualla lainassa, se jäi silloin kesken. Tosin katselin lopun läpi, joten tiedän mitä tapahtuu, ja tiedän myös, että se on henkilökohtaisesti minulle vaikeaa lukea. Lisäksi aloitin, vähän tuon Americanan hengessä, Truman Capoten Kesän taittuessa, koska olen suunnitellut lukevani sen "kesän taittuessa". Vaikuttaa kyllä ihan mukavalta kirjalta ja huomaa kyllä kielestä, että kyse on tavallista paremmasta kirjailijasta, vaikka tuo onkin ennenjulkaisematon nuoruudenromaani, viimeistelemätönkin varmaan. Että jos kiinnostaa lukea kesästä New Yorkissa 1940-luvulla nuoren tytön näkökulmasta...
Minä en lue oikein koskaan mitään sarjoja (enkä katso tv:stäkään), mutta samalta kirjailijalta luen useamman jos pidän hänen tyylistään ja tavasta käsitellä hahmojaan. Usein on vain niin, että kirjailija puhaltaa enemmän henkeä toisiin henkilöihin kuin toisiin, niin aika harva on sellainen jota on syytä "seurata".Toisaalta tykkään jos kirjailija on vähän "pakkomielteinen" (lue: uskollinen) jonkin teeman suhteen ja käy sitä läpi teos teokselta kasvattaen eri näkökulmia (ja on selvästi prosessoinut sitä), mutta eihän niitä sitten jaksa montaa lukea perätysten... Siitä vähiten pidän, jos teos kasvaa henkilö(ide)nsä ohitse (esim. Vihan hedelmät), että hahmot vain uhrataan tarinalle.
Nyt olen lukemassa Waltarin Sinuhea, ja kyllä on kurja lukea hahmoa jota kirjailija pitää pilkkanaan (vielä hölmömmältä tuntuu, että tekstin pitäisi olla Sinuhen omasta kädestä syntynyttä ja se ei ollenkaan mene hahmonsa ytimiin). Vasta luin Nuorena nukkunut, ja siinä Silja sai olla arvokkaasti oma sinisilmäinen itsensä ilman irvailuja. Ironia ei minua haittaa, Voltairen Candide esimerkiksi oli hauska ja huumori pursuili joka riviltä. Joistakin kirjoista sen jotenkin huomaa milloin kirjailija on itsekin kyllästynyt hahmonsa typeryyteen ja kurittaa tätä toisten hahmojen ja tilanteiden kautta - voimasuhteet näkyvät.
Flunssaa pukkaa, joten lukeminen edistyy :/Luin tämän päivän ja eilisen aikana Akvarelleja Engelin kaupungista. Ja jotenkin se vaan jäi valjuksi.
Oliko odotukset (jonkinmoisen hypetyksen vuoksi) korkealla? Pidin kyllä tyylistä mutta se ei mielestäni ihan kantanut, jotain tunnetta ehkä puuttui. Kaikki jäi etäisiksi ja epäuskottaviksi.
Jotenkin kapinoin mielessäni kirjoittajan kuvaa vastaan. Jotenkin oli mielestäni haastavaa kun kyseessä on oikein henkilön fiktiivinen päiväkirja. Useammassa kohdassa, mietin, että oliko muka noin tai olisiko hän todella ajatellut noin.
Annoin 2 tähteä mutta mietin jo että pitäisikö käydä vaihtamassa kolmeen, kun olihan kirjalla kuitenkin hetkensä.
Tervehdys. Jotain viimeaikaisia lukemisiani:Aloittelen: Uusi uljas maailma.
Lopettelemassa: Charles Dickensin David Copperfield. Hämmentävät tunnelmat. Yhtäältä Dickensin hahmokuvaus on valloittavaa mutta toisaalta vähän, äh, ... viimeksi olen lukenut Dickensiä varhaisteininä ja nyt kun on iän myötä kehittänyt hieman kriittisemän silmän, ihmettelen että olivatko ne aina tällaisia?
Vast'ikään luin Iain M. Banksin Tähystä tuulenpuolta:n, oikeastaan jo toisen kerran (edellinen kerta useita vuosia sitten). En osaa edelleenkään sanoa pidänkö tästä kirjana (melko perus jännäri), mutta herran scifi-konseptit ovat muuten mielenkiintoista ajanvietettä.
Aaro wrote: Yhtäältä Dickensin hahmokuvaus on valloittavaa mutta toisaalta vähän, äh, ... viimeksi olen lukenut Dickensiä varhaisteininä ja nyt kun on iän myötä kehittänyt hieman kriittisemän silmän, ihmettelen että olivatko ne aina tällaisia?"Nyt kiinnostaa, millaisia? Millä lailla tuntui erilaiselta kuin ennen? Oon lukenut Dickensiltä kokonaisia kirjoja vain Joululaulun (sen tosin kahdesti, tykkäsin kovasti), muuten olen lukenut vain katkelmia tai nähnyt filmatisointeja. Olen kyllä suunnitellut muihin hänen kirjoihinsa tutustumista vaikka kuinka kauan, mutta kun aina on muutakin lukemista...
Etenkin David Copperfieldiin mun pitäisi oikeasti tarttua ja lukea se alusta loppuun. Oon aloittanut kyseistä kirjaa joskus lapsuudessani varmaan kolmesti ja päässyt pisimmillään noin puoliväliin, mutta en ikinä sen pidemmälle... Meillä oli kotona siitä Suuren lukukirjaston kuvitettu painos (joka on kirjaimellisesti suuri - 30 sentin kovakantinen laitos). Syytin mielessäni kirjan hankalaa kokoa siitä, etten koskaan päässyt loppuun asti, mutta toisaalta onnistuin lukemaan samassa sarjassa julkaistun Prinssin ja kerjäläispojan useampaankin kertaan...
Mä aloitin myös Brave New Worldin tänään. Luin suomennoksen joskus yli 15 vuotta sitten, joten uusintaluku on ehkä paikallaan, että voin osallistua kunnolla keskusteluun. Toisaalta huomasin Huxleyn esipuhetta lukiessani muistavani tiettyjen kohtien suomennokset ihan sanatarkasti, eli en näemmä olekaan unohtanut ihan niin paljoa kuin kuvittelin.
Nyt kiinnostaa, millaisia? Millä lailla tuntui erilaiselta kuin ennen?Lyhyesti sanottuna, tarina on täynnä loistavasti maalattuja yksittäisiä kohtauksia, miljöitä, hahmoja, jne, mutta kokonaisuutena juoni aivan täynnä loistavan uskomattomia yhteensattumia ... enkä osaa päättää ovatko jotkut hahmot todella kompleksisia vai sitten vain yksiulotteisia. (Ja välillä sitten tekijä tuntuu ailahtelevan ja ne ovat hämmentävästi molempia, esim. Copperfieldissä Uriah Heep).
Muista Dickenseistä: muistan että pidin Kahta kaupunkia todella jännänä, ja Joulutarina / Christmas Carol on mun jokavuotista joululukemistoa. The Pickwick Papers oli vain todella omituinen. (Muita en olekaan lukenut vaikka ovat Dickensiä kuuluisimmallaan, siksi aloitin Copperfieldin.)
Vihdoinkin tulin tarkistaneeksi, luetaanko Tuulen viemässä oikeasti David Copperfieldiä, sillä elokuvassa näin tehdään. Ei, kirjassa luetaan samassa kohtauksessa Kurjia. (Jos joku vaikka tarvitsee jotain helppoa lukemista kyseiseen Popsugar-haasteen kohtaan...)Minullakin olisi Kaksi kaupunkia pokkarina ja se kiinnostaisikin enemmän kuin muut Dickenssit, mutta fontti vai mikä lienee ongelmana, ettei oikein tee mieli sitä kirjaa ottaa luettavaksi, enkä ole lainannut sitten kirjastostakaan.
Ruokakauppareissulla tulin bonganneeksi pokkarihyllystä Tie Tali-Ihantalaan - Konekiväärimiehen sotapäiväkirja ja olisin ehkä ostanutkin, jos olisi ollut alennuksessa. Onneksi pystyin vastustamaan, kun se löytyi kirjastostakin. Kävin sen sitten eilen noukkimassa ja aika paljon olen siitä jo lukenutkin, mutta en tietenkään missään järjestyksessä vaan sieltä täältä, joten saa nähdä, tuleeko merkityksi tänne. Onko teistä muuten kukaan harrastanut lukemista kävellessään? Olin niin kiinnostunut tuosta, että piti kotimatkalla jo aloittaa, onneksi tie on rauhallinen. Aihe on siksikin mielenkiintoinen, että varsin vähän olen missään törmännyt muisteluihin asemasotavaiheesta Karjalan kannaksella, enkä erityisemmin ole lukenut kokemuksista varsinaisista taisteluistakaan. Nämäkin herrat, luvatta kylläkin, kävivät esimerkiksi Ilja Repinin huvilassa Penatyssa Terijoella. Lisäksi, koska tämä on päiväkirja, mukana on tapahtumia kotirintamalta ja lomamatkoilta, sekä kaikenlaisista "kepposista", mitä nuoret miehet keksivät noina aikoina.
Yksi tarina, mikä kiinnitti huomiota, oli kertomus kahdesta sotavangista, jotka vapaaehtoisina olivat auttamassa kaatuneiden kuljettamisessa ja hautaamisessa ihan etulinjoilla. Jotenkin uskomaton juttu, he siis olivat todella lähellä omia linjojaan, mutta ilmeisesti viihtyivät paremmin suomalaisten kanssa, vaikka ruoastakin oli silloin pulaa kaikilla, tosin enemmän sitä oli kuin vankileireillä. Kuulemma olivat hyvin mukavia poikia ja ahkeria tekemään töitä. Lisäksi huvittavaa oli mm. neuvostoliittolaisten sotapropaganda, esimerkiksi kerrottiin miten hankitaan keltatauti, jotta pääsisi pois rintamalta...
Vähän ehkä olisi kirja kaivannut editoimista, vaikuttaa siltä, ettei siihen hirveästi muutoksia ole tehty, tosin joissain taas on enemmän proosan kaltaista tekstiä ja välillä taas päiväkirjanomaista. Esimerkiksi jossain oli jotain Lotoista, vaikka varmaan kyse oli Lotista (käsin kirjoittaessa varmaan a muuttunut o:ksi). Mutta varsin mielenkiintosta lukemista silti.
Mä kävelin joskus pienenä kouluun nenä kirjassa (matkalla ei ollut kadunylityksiä, autotie ei edes kulkenut ihan vierestä). Tunnustan, että vielä nykyäänkin saatan kävellä lyhyitä matkoja lukien, eli jos bussissa jää kirja jännään kohtaan, saatan jatkaa lukemista matkalla pysäkiltä kotiin. Pitää vaan muistaa nostaa katse kirjasta aina muutaman rivin välein, ettei törmää mihinkään tai kehenkään :D
Mä olen oppinut jotenkin katsomaan samalla "yläsilmällä" (ei siis syrjäsilmällä) muutaman metrin eteenpäin, joten pystyn yleensä kulkemaan törmäämättä kehenkään/mihinkään ja yleensä myöskin kompastumatta. Nykyisin tosin on sitten usein känny kädessä, kun puuhaan jotain äänikirjan kanssa. Epäilen vain, etteivät muut huomaa, että katson kyllä eteenikin, joten se voi näyttää vähän oudolta. Bussissa yleensä pyrin ennakoimaan ja lopetan ajoissa, ettei jäisi pahan paikkaan.
Kiitos kirjasuosituksista Annamariah ja Tytti. Sekä Sininen linna että Rakkauskirje tuli luettua nyt sairastellessa. Molemmat onnistuivat viihdyttämään kuumeessa keitettyjä aivoja oikein mukavasti! Montgomeryn luontokuvaukset oli kyllä jotenkin hyvin hänen tyyppisiään. Aluksi meinasin olla ärsyyntynyt päähenkilöön mutta onneksi tilanteita tapahtui (osa aika ennalta-arvattavia, joka sopii hyvin hyvänmielen romaaneihin) ja opimme ettei pidä tuomita :)
Myös Rakkauskirjeen päähenkilö oli aika ärsyttävä mielestäni (tosin aikalailla päinvastaisesta syystä) mutta se ehkä johtuu siitä että mietin miten aina ne (view spoiler) Tää oli jotenkin ihanan 90-lukuinen! Hahmot, kirjoistustyyli, kirjeet,langattomat puhelimet :D
Sairasteluni on ollut huomattavasti viihtyisämpää näiden seurassa.
No hyvä, toivottavasti olokin paranee pian. :-)Minua ehkä tuollainen ei ärsytä niin paljoa, koska (view spoiler). Tosin liika on aina liikaa, mutta minulla ärsytyskynnys taitaa olla aika korkealla, ainakin jos he eivät ole tarkoituksella "ilkeitä". Sitten jos he ovat selvästi "pahiksia", niin se taas ärsyttää, koska sellainen tekee kaikesta liian mustavalkoista.
Kiva että tykkäsit :)Mulla on nyt kahta lukua vaille luettuna Jack Londonin Susikoira, jonka ajattelin sijoittaa Popsugar-haasteen kohtaan 24 (a book set in the wilderness). Ostin sen kirpparilta ystävälleni, jonka lapsuuden suosikkeja se on, ja päätin lukaista sen itsekin. Olen joskus pienenä nähnyt 90-luvulla tehdyn Disney-filmatisoinnin Valkohammas, jonka juoni on kyllä melko erilainen kuin kirjassa. Vähän kyllä ihmettelen, miksi kirja on yleisesti sijoitettuna lastenosastolle (ei siis edes nuorten puolelle vaan ihan lastenosastolle), sillä se on hyvin väkivaltainen, ja tappelukohtaukset on kuvattu varsin tarkkaan. Onhan se toki luonnon kiertokulkua ja elämän realiteetteja, mutta en minä silti kirjaa välttämättä ihan alakouluikäisillä luettaisi. Hyvä kirja se on, mutta mietin vaan tuota kohdeyleisöä :D
Minusta jotenkin tuntuu, varsinkin näin vanhempana tätinä, että nykyajan lapsia ja nuoria suojellaan paljon enemmän kuin aikaisemmin, enkä tiedä, onko se varsinaisesti hyvä asia. Olen jo aiemmin valittanut siitä, että nykyisin (amerikkalaiset) teinit ja vanhemmat kyselevät, että voiko hän lukea tämän kirjan, kun se ei ole YA:ta ja hän on 14-vuotias, tai onko tämä kirja sovelias hänen 17-pojalleen...Itsekin tosin vedän jonkinlaisen rajan siihen ala- ja yläkoulujen väliin, mutta muistan kyllä myös lukeneeni jo rankempaakin historiaa paljon ennen yläastetta ja tietenkään silloin ei myöskään ollut mitään ikärajoja telkkariohjelmien suhteen, mutta siinä teki sitten omat päätöksensä ja oppi vetämäään omat rajansa. Mutta toisaalta en myöskään ymmärrä, miksi nuorille suunnatussa kirjallisuudessa pitäisi olla väkivaltaa, sillä jos sellaista haluaa lukea, niin yleisellä puolella on sitä ihan tarpeeksi. Esimerkiksi sopinee Harmaata valoa, jonka aihe on varsin rankka, mutta kirjoitustyyli melkein lapsellinen, kenelle se on oikein tarkoitettu? (Ja sitten ovat kaikki väkivaltaisetkin videopelit, jotka ovat ilmeisesti kovinkin suosittuja, olivatpa ne laillisia sen ikäisille tai ei.)
Tuon Susikoiran sijoituksen ehkä selittää sen ikä. Voisin kuvitella, että se on kirjoitusaikanaan vedonnut erityisesti jotain 9-14-vuotiaisiin poikiin, jos siinä on sopivasti seikkailua ja eläin pääosassa ym. Monet sen ikäiset olivat jo tehneet töitä kotona tai jopa kodin ulkopuolella, mahdollisesti olleet mukana metsästämässä tai nähneet eläimiä teurastettavan. Kuolemakin oli ihan eri tavalla läsnä, kun ei ollut rokotuksia tai antibiootteja jne. Eihän silloin edes ollut oikeastaan nuorisoa. Nykyisin lapset elävät paljon suojatumpaa elämää.
Mä oon ainakin lukemassa Steve Aylettin kirjaa nimeltä Atomi. Lainasin kirjastosta ku näytti aika hauskalta ja kiinnostavalta.
En mä ajattele, että lapsi menee pilalle, jos sitä lukee, tai että se alakoululainenkaan siitä välttämättä mitään traumoja saa. En silti sijoittaisi kirjaa lastenosastolle, koska se ei mielestäni ole mitenkään lapsille suunnattu teos, vaan aikuisten kirja, jota voi kyllä nuoremmatkin lukea, joskaan en sitä kaikkein nuorimmille/herkimmille suosittelisi.Luin mäkin 11-vuotiaana Quo vadista, jossa kristittyjen vainoa ja kidutusta kuvataan melko tarkasti, mutta enpä mä sitä kirjaa lastenosastolta löytänyt.
Tuo Atomi kyllä vaikuttaa varsin hauskalta, en ole törmännytkään moiseen, mutta ei kyllä ole genreä, jota yleensä lukisin. Muistuttaa jotenkin Linnunradan käsikirjaa liftareille... Mutta kuinka moni nykylukija edes tuntee Tony Curtisin?Niin, tuota minä vähän juuri ajattelin, että se on sijoitettu lastenosastolle ikäänkuin "vanhasta muistista", koska se on aiemminkin siellä ollut, ajattelematta sen sisältöä sen tarkemmin. Enkkuwiki myös sanoo, kuten vähän epäilinkin, että siitä oli heti tullut suosittu erityisesti nuorten lukijoiden piirissä, ehkä samalla tavalla kuin varmaan monista vanhoista tyttökirjoistakin, ei niitäkään kai erityisesti nuorille ole kirjoitettu. Ehkä se kertoo vain siitä, että lapsuuden ja aikuisuuden ero oli jotenkin pienempi kuin nykyisin, lapset joutuivat mukaan aikuisten maailmaan aika nopeasti.
Joo siis toi kirja on alunperin luki oikein kun katoin takakannesta ja muute mä oon uus tähän lukemiseen muutenkin nii ajattelin vaa ottaa jonkun kirjan kirjastosta👍😬
Siis tarkoitettu aikuisille kirja en tiiä miks ei näkyny tossa kommentissa...
Eipä tuollainen humoristinen dekkarintapainen ole varmaan huono kirja aloittaa, tarkoitin vain että kaikenlainen scifi/fantasia on minulle aika tuntematonta aluetta, jos yrittäisin miettiä samantapaisia kirjoja. Mitä minulta löytyy omilta hyllyiltä, niin Kuuma kivi voisi olla vähän samanhenkinen, mutta ihan reaalimaailmaan sijoittuva, sitten jos haluaa klassikon, niin Kaksitoista tuolia on neuvostoliittolainen satiiri eikä virolainen Riihiukko eli marraskuu myöskään kuulosta hassummalta.
Sen verran vielä voisin lisätä, että mitenkähän tuo Susikoira vertautuu Tarzaneihin, niitä nimittäin luin ensimmäisten kirjojen joukossa ala-asteella, varmaan suunnilleen kaikki siihen "normaalimaailmaan" sijoittuvat, en niinkään niitä, jotka sijoittuivat johonkin erilleen jääneeseen laaksoon tai vuorelle, minne lie. Jotenkin muistelisin, että niissäkin syötiin tapettujen eläinten raakaa lihaa (pakko kai Tarzaninkin oli jotain syödä), mutta ei se erityisemmin minua kai hätkäyttänyt. Nyt luettuna varmaan huomaisi enemmän yksityiskohtia, ainakin rasistisuutta, toisaalta tekisi mieli kokeilla.
Onhan niissä Tarzaneissakin väkivaltaa, mutta paljon kaikkea muutakin. Susikoirassa ei sen sijaan juuri muuta olekaan ainakaan ensimmäisten 200 sivun aikana. Eipä sillä, en mä välttämättä Tarzaneitakaan pelkästään lastenosastolle sijoittaisi, vaikka sopivatkin monen ikäisille.Väkivaltaa enemmän Tarzanissa ehkä arveluttaisi juurikin se rasismi: afrikkalaiset alkuasukkaat rinnastetaan suunnilleen eläimiin, paitsi se yksi ystävällinen heimo, jonka kallonmuodosta jo näki, että he olivat selvästi älykkäämpiä ja lähes ihmismäisiä... En toki kannata kirjojen sensuroimista, ne ovat aikansa tuotteita. Tarzanit tosin ovat nykyaikaisesta näkökulmasta jo varsin koomisia. Englantilaisen aatelisveren voima on niin mahtava, että Tarzan opettaa itsensä leikiten lukemaan ja tietää vaistomaisesti, ettei ihmissyönti ole soveliasta.
Mä ostin hiljattain Kontista halvalla liudan Tarzan-pokkareita... Luin teini-iässä ensimmäiset kuusi kirjaa (kaksi ekaa kahdesti), mutta suunnitelmissa olisi lukea vielä koko sarja alusta asti.
Mielestäni sarjakuvat tulee laskea kirjoiksi: Luin äskettäin Siegfried (suom. Anssi Rauhala, kustantanut Zoom Teufel) osan 1. Uusi tulkinta samasta mytologiasta kuin mistä Wagner kirjoitti / sävelsi Ring-syklin, mutta Wagnerin monituntisia oopperoita en ole koskaan jaksanut kuunnella (enkä edes osaa saksaa). Tämä sen sijaan (kuten sanonta kuuluu) kolahti lujaa. Luulen että vasta nyt ymmärsin kuinka vahva vaikutus Nibelungliedillä oli Tolkienin Hobitti/Taru Sormusten Herrasta -sarjaan. Lisäksi suomennos on erinomainen.Hain kirjastosta Leena Krohnin Matemaattisia olioita tai jaettuja unia (elokuun lukupiirikirja). En oikeastaan tunne Krohnia kovin hyvin, ihan mielenkiinnolla odotan.
Minun puolestani sarjakuvaromaanit (tms.) voi laskea kirjoiksi, tai jokainenhan päättää sen itse omalta kohdaltaan. Itsekin olen muutaman lukenut viime aikoina, mutta olen todennut, että ne eivät oikein ole mun juttuni. Edelleenkin kirjahyllyssä odottaa lukemattomana signeerattu Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita, vaikka akuankat eivät niitä vaativimpia luettavia ole....Itse olen lukenut Krohnilta Tainaron: postia toisesta kaupungista, mikä oli ihan mukava välipala minullekin, vaikka en fantasiasta/scifistä varsinaisesti välitä.
Luin juuri loppuun, eilen aloittamani, Sanaiset kansiot: suomen kielen vaietut vaiheet. Olipa viihdyttävä! En ole suomenkielen asiantuntija, ja usein painin oikeinkirjoituksen kanssa mutta tämä kirja toi lohtua siihen. Kuinka mielenkiintoisesti meidän kieli on muotoutunut ja muotoutuu koko ajan. Luvut olivat lyhyitä, joten ne luki nopeasti ja samalla tuli asiaa tietoon vakavaa asiaa kevyesti annosteltuna. Ja lisäksi kaikkia hauskoja knoppeja (nyt mietin, että mistäköhän sekin sana on tullut?)! Onko muut lukeneet tämän?Nyt olisi sitten kesken "enää" kuusi kirjaa, joista yksi on Säädyllinen murhenäytelmä. Se ei oikein ole temmannut mukaansa, toivottavasti se asia muuttuu, koska jäljellä vielä reilut 350 sivua...
Garpin maailma olisi tarkoitus aloittaa, kunhan luen ainakin yhden keskeneräisistä vielä loppuun.
Minusta ehkä hauskin suomen sanoihin liittyvä trivia on se, että krapula tulee latinan crapulasta, joka tarkoittaa suunnilleen samaa. Ilmeisesti se tunnetaan muissakin kielissä, mutta enpähän ole koskaan ainakaan kuullut käytettävän. Mutta pakkohan sen on kertoa jonkinlaisesta oppineisuudesta, että sanaa on ruvettu aikoinaan ylipäätään käyttämään.https://en.wiktionary.org/wiki/crapul...
Kirjan voisi laittaa muistiin.
Minä taas olen kielitieteilijä, joten aihepiiri kiinnostaa. Laitoin varaukseen, mutta olen jonossa sijalla 147, joten en saa kirjaa ihan heti käsiini. Hyvä niin, kun tuo lukupino on taas kasvanut huolestuttavan korkeaksi...
Luin juuri japanilaisen estetiikan klassikon Varjojen ylistys ja eipä olisi voinut olla sopivampi kirja Suomen syksyyn valmistautumiseen! Suosittelen lämpimästi jos valon väistyminen saa mieltä matalaksi.Alkukielinen teos on epäilemättä kaunis myös sanamuodoiltaan, suomen lauserakenne kadottaa aika paljon herkkyyttä ja tulkinnallisuutta.
Suomalainen lukupiiri
Books mentioned in this topic
Call Me By Your Name (other topics)Kertomus sokeudesta (other topics)
Pianonsoittaja (other topics)
Muskettisoturien viimeiset urotyöt. 1, Bragelonnen varakreivi : historiallinen romaani Ludvig XIV:n hovista (other topics)
Björnstad (other topics)
More...
Authors mentioned in this topic
Caroline Courtney (other topics)Georgette Heyer (other topics)
Mary Jo Putney (other topics)
Julia Quinn (other topics)
Tessa Dare (other topics)
More...
Olen myös pohtinut tuon "yllätyskirjakuvailun" aloittamista, mutta silloin pitäisi olla varma kirjasta... :D Niitähän voi olla useampiakin "auki" kerrallaan, jolloin on vaihtoehtoja.