Halu Quotes

Quotes tagged as "halu" Showing 1-3 of 3
Joni Pyysalo
“Kaikki on surullista,
haluaisin sinut
lopuksi elämää,
niin vähäksi aikaa.”
Joni Pyysalo, Jätän tämän pimeän kalustamatta

Heidi Liehu
“Sillä on liian vähän ihokarvoja
se ei kelpaa minulle.
Viekää se pois,
se itkee liikaa,
olen kuullut että sillä on joskus
jopa ripulia,
eikä se osaa siivota
eikä suudella
eikä olla hiljaa.
Siitä ei olisi kuin huolta
loputtomia tulehduksia
alituista kiukuttelua,

varani eivät riittäisi vuodeksikaan
sen mielihaluja toteuttamaan.

Haluan seurakseni
todellisen pedon,
en mitään enkelihiutaleitten
ja pölysokerin makuista
jäljitelmää.

Hankkikaa sellainen minulle.
Sillä ei pitäisi olla
valittamista:
minulla on sille kaapissani
kaikkea mitä se voi toivoa
ja enemmänkin,
varmuuden vuoksi vuorasin sille pihalta
oman sellin.
Pääasia
että saan sen itselleni.

Jokaisella on pakkomielteensä.
Minä haluan oman lähiohjattavan
vaarallisen näköisen älykkään nuken
joka osaa viihdyttää minua
ja josta ei ole vaivaa.”
Heidi Liehu, Mitä ei ollut

Franz Kafka
“Kukaan ei voi haluta aidosti mitään sellaista, mikä todella vahingoittaa häntä itseään.”
Franz Kafka, The Zürau Aphorisms