Salla Simukka's Blog, page 10
January 18, 2017
Marja Björk: Lainaa vain
Marja Björk (s.1958) on lieksalaislähtöinen, Helsingissä asuva kirjailija. Björk kirjoittaa raskaista aiheista kursailematta ja koskettavasti. Huumoria on siellä täällä, useimmiten se on mustaakin mustempaa, kuten vaikkapa baarin syväpaistoöljy. Marja Björk oli Finlandia Junior -palkintoehdokkaana vuonna 2013 teoksella Poika. Lainaa vain on hänen kuudes romaaninsa.
Romaani sijoittuu 1980- 1990-luvuille. Päähenkilö Eeva opiskelee tuomariksi Helsingissä. Anja-täti pyytää Eevaa Savoon, Visulahden Shellille tuuraajaksi vakituisen työntekijän sairastuttua. Katajabaarissa Eeva on huhkinut ennen opiskelemaan lähtöään. Paikka on kolkko, rasvanhajuinen ja kusiroiskeinen. Täti houkuttelee Eevaa myöhemminkin Mikkeliin, koska hänellä olisi taas yksinäinen talvi edessä.
Kuinka ollakaan Eeva saa töitä Postipankista. Vekselitiskillä hän tapaa Sakarin, puulintuja ja puisia voiveitsiä tekevän taiteilijasielun. Mies on Eevan mielestä karismaattinen ja komea, totuus on paljon muutakin, mm. patalaiska ja reppanakin. Sakari oli ollut kibbutsilla yli 20 vuotta sitten ja yhä hän näytti elävän kahta aikakautta ja kahta maailmaa. Menisi eteenpäin, hyvä mies, Eeva ajattelee myöhemmin. Sakari on hyvin uskonnollinen, kuuntelee Eevan kauhuksi verstaallaan Viktor Klimenkon levyä: ..kuljen Kinneretin rantaa, soi pasuunat Siionin, tumballai tumbalalai, tumbalaikka, iloni valtaa sydämet vaikka vielä en nää sua Jerusalem.. Sakari asuu puolikriminaalien asuinkorttelissa, jolloin ovelle saapuu joulunakin haulikkomies.
Sakarin ex-vaimo on pahoin alkoholisoitunut Virpi, joka ryöstetään ja raiskataan. Alemmuudentuntoinen, jo lapsuudessa traumatisoitunut ja häpeän kutistama Eeva ajattelee :”Hän haisi viinalle, kasvot olivat pöhöttyneet ja siitä huolimatta hänestä loisti salaperäinen miehet hulluksi tekevä vetovoima ja tenho. Olin viisitoista vuotta nuorempi, mutta hän oli kauniimpi, paljon kauniimpi.”
Myös Monna, heidän 15-vuotias, pahimmassa murrosiässä oleva tytär on vielä kuvioissa mukana. Monna on koulussa kympin tyttö, mutta myös tuuliajolla ja eksyksissä, kuten monet muutkin kirjan henkilöt. Monna hotkii pitsaa ja suklaavanukkaita, hän herättää Eevassa lähinnä puistatuksia ja ristiriitaisia tunteita.
Eeva ja Sakari ottavat lainaa ja muuttavat vanhaan kyläkoulun rotiskoon. Koulu vilisee hiiriä ja rottia, kaivo myrkyttyy, kun pellolle ajetaan teurasjätteitä Sakarin innostuessa biodynaamisesta viljelystä. Sakarin puulinnut eivät oikein mene kaupaksi. Kaaoksen keskelle syntyy Roope, jota Eeva ei aina oikein jaksa hoitaa. Eletään 90-luvun lamaa, lainaa on otettava lisää.
Järjen äänenä on Anja-täti, Shellin baarin armoitettu emäntä. Hän on työteliäs jääräpää, jonka kommentit kuulostavat usein tylyiltä.Anja on kurkkuaan myöten Katajabaaria ja kaipaa Amerikkaan. Eevan ja Anjan välillä on jonkinlainen kiintymys ja alkeellinen lämpö. Hän oli Eevalle naisen malli jo varhain.
Yön hiljaisuudessa Eevaa ahdistavat traagiset lapsuusmuistot. Isä oli väkivaltainen äitiä kohtaan, hakkasi verhotangolla niin, että hammas irtosi. ”Kaaduit kellarin rappuun, kuulitko huora, isä sanoi, kun äiti lähti hammaslääkäriin. Äiti katosi monta kertaa ja tuli aina takaisin, ja aina meni jotain rikki. Eevan 12-vuotispäivänä äiti tekee itsemurhan. ”Äidille tuli in-flu-ens-sa, in-flu-ens-sa eikä in-fu-lenssa, isä sanoi, kun äiti kuoli. Lausut oikein koulussa. Ja joka paikassa, missä kysytään ja jos ei kysytä, et puhu mitään.”
Eevan veli hukkui lampeen. ”Yö oli vaikea. Valvoin. Ajattelin veljeäni, joka hukkui lampeen. Hukkui tietysti, kun ei uinut. Ihminen hukkuu, jos ei ui. Olin kuvaillut Sakarille jalanjälkiä, joihin oli noussut vettä niin kuin jään päälle keväällä aina nousee, jalanjäljet laajenivbat päivä päivältä ja näyttivät lopulta siltä kuin isosaappainen pilkkimies olisi kävellyt avantoon. Joka päivä kävin rannalla katsomassa ja odotin, että veli olisi seisomassa toisella rannalla ja tulisi kotiin.”
Pelko juoksee selkäpiitä pitkin, kylmä on sen rotanvarpaan kosketus, hieman Eevan sanoja mukaillen. Eeva alkaa syödä unilääkkeitä ongelmien kasautuessa ja Sakarin sairastuessa. Kirjan lopussa Eeva palaa Helsinkiin, Roope mukanaan. Eeva pääsee Shellille taloushallintoon hyvillä papereilla ja ennen kaikkea hyvillä suhteilla. Yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne kalvavat sielläkin. Junamatkalla eräs mies horjahtaa kaukojunan alle asemalla ja katkeaa kummallisella tavalla vyötärön kohdalta kahtia. Eevan on kiirehdittävä kotiin poikansa luo, vaikka ”Tiedän, että katselen katkennutta miestä vielä ensi yönä, tulevina öinä, aina.”
Musta juna yrittää myöhemmin imaista Eevankin mukaansa. Loppu on hieno, siinä on ripaus toivoa.
Marja Björk kirjoittaa karskin rehellisesti köyhyydestä, kuolemasta ja surusta.Hänen ihmisensä ovat elämänmakuisia, usein yksinäisiä ja juurettomia. He ovat tosia, haavoineen kaikkineen. Rivien välissä on myötätuntoa ja karheaa lämpöä. Samaistuin moniin kirjan henkilöihin, niin Eevaan, Anjaan kuin Sakariinkin. Toki Roju-Pöntiseenkin, miksei vähän Monnaankin, joka kaipasi muiden tavoin niin kovin rakkautta.
Kiitokset kirjasta, Marja Björk!Hän kertoi Kotilieden haastattelussa (se löytyy netistäkin), että Visulahden Shell oli hänen ensimmäisiä työpaikkojaan. Yllätys, yllätys, siellä oppi tekemään töitä. Postipankissakin hän on työskennellyt.
Hyvää tätä vuotta kaikille,
t. Heikki
P.S. Tänään on Heikin päivä, talvi on puolessa välissä, uskottiin ennen. Karhukin kääntää kylkeä.
January 16, 2017
Rohkeasti kynät kipinöimään!
Oletko aina haaveillut kuvakirjakässärin kirjoittamisesta? Minä olen. Mutta selkeä ja napakka idea piilottelee. Hirmuisen vaikea laji, ehkä juuri siksi niin kiehtova.
Nyt on hyvä tilaisuus kokeilla, miten kuvakirjailijan saappaat sopivat omaan jalkaan: Karisto oy julisti tänään kirjoituskilpailun, jossa etsitään lapsille tai varhaisnuorille tarkoitetun kuvakirjan tekstiä. Väljänä teemana on rohkeus.
Aikaa on 15. toukokuuta 2017 saakka. Tulokset julkistetaan Hämeenlinnassa 4. elokuuta 2017 Hippalot-lastenfestivaaleilla. Kustannussopimuksen lisäksi palkintona on 5000 euroa, joka voidaan jakaa useamman käsikirjoituksen kesken. Tuomaristoon kuuluvat kriitikko ja tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, kirjailija Anneli Kanto ja kuvittaja Matti Pikkujämsä.
[image error]
Raadin jäsenen Anneli Kannon tyylinäyte Noora Katon kuvittamasta kirjasta Vilma Virtanen ja uimataito (Karisto 2011).
*
Terävää kynää ja mielikuvituksen laukkaa kaikille kilpailuun osallistuville!
Kirsti
January 14, 2017
No mutta
Viikko lähes lopussa. Tunnustan pari kertaa muistaneeni tämän kirjoitusvuoroni, mutta kun… Lupasin itselleni, etten viime maanantaista lähtien edes vahingossa ajattele mitään muuta kuin kässäriä. Ja niin se on mennyt. Tai ainakin jokseenkin niin.
Ihmettelen sitä, miten kirjailijan hommaa aloitellessani kirjoitin olohuoneessa kolmilapsisen perheen ja yhden koiran suihkeen keskellä. Nykyisin täytyy vetäytyä täysin omiin oloihinsa saadakseen jotain todella aikaan. Niin tai ehkä ollakseen saavinaan. Olen kieltänyt itseltäni jopa ääneen puhumisen, etten häiriinny äänistä huoneessa. Ei ole tarvinnut tuntea huonoa omaatuntoa mistään, mitä nyt vähän tästä.
Muinaisilta ajoilta on jäänyt syvästi mieleeni viisivuotiaani tuskastunut tokaisu kirjoittavan äidin vieressä: ”Älä sano aina joo, joo, vaan KUUNTELE, mitä minä sanon.” Silloin pisti isosti omaatuntoani, ja kuten huomaat, jäi mieleen.
Miten paljon muuten kirjailijan osaan kuuluu huono omatunto? Moniko teistä on kärsinyt siitä ja miten sen nutistanut? Vai onnistuuko nutistaminen ylimalkaan? Eikö myyttinä kerrota, että jokainen kirjailija on umpi-itsekäs ihminen, jonka kanssa ei pidä ainakaan naimisiin erehtyä. Onko väite semmoinen kuuluisa taivaan tosi?
Nämä nyt puikahtivat mieleeni. Häädän ne pikaisesti tiehensä, sillä edessäni pöydällä lojuvat kässärin tulosteet muka täydellisen viattomina. Kuulen silti selvästi niiden mutinan: ”Älä ajattele siinä joo joo kohta, vaan JATKA TYÖTÄSI, prkl!
January 13, 2017
Onnittelut Sirille ja Sannalle!
Hurraa, on palkintojen aika! Nyt vuorossa Suomen Nuorisokirjailijat ry:n perinteikkäät kirjallisuuspalkinnot.
Topelius-palkinto jaetaan viime vuonna julkaistulle korkeatasoiselle nuortenkirjalle, palkinnon saa Siri Kolu romaanistaan Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016).
Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo Peetusta, joka on syntynyt väärään kehoon. Se on kertomus herkistä perhesuhteista, rakkaudesta, kasvamisesta, vapauden kaipuusta sekä ihmisen oikeudesta, halusta ja tarpeesta määritellä itsensä ja identiteettinsä. Henkilöiden tunteita kuvataan tarkasti, tyylikkäästi ja hienovaraisesti. Painavasta asiasta huolimatta Siri Kolun teoksessa on keveyttä ja ilmavuutta ja teoksen kieli, rakenne ja tarina hengittävät ja antavat tilaa lukijan omille ajatuksille. Kesän jälkeen kaikki on toisin sopii luettavaksi yhtä lailla nuorille kuin aikuisille: ilmavuus kantaa läpi tarinan ja johdattaa paitsi päähenkilön, myös lukijan kohti maailmaa, jossa kaikilla on oikeus rakastaa ja olla oma itsensä.
*
Ansiokkaalle lastenkirjalle myönnettävän Arvid Lydecken -palkinnon saa Sanna Isto teoksestaan Maan alaiset (WSOY 2016).
Maan alaiset on vaikuttava lastenromaani Metuli-tytöstä, joka eräänä aamuna huomaa muuttuneensa erikoiseksi eläimeksi. Mitä tehdä, kun oma elämä
yhtäkkiä ryövätään? Kesäinen Suomenlinna tunneleineen ja linnoituksineen on herkullinen miljöö seikkailulle maanalaisen kansan joukossa. Metuli tutustuu paitsi erwinien maailmaan, myös itseensä ja ihmisiin uudenlaisesta näkökulmasta. Mielikuvitus, vaihtoehtohistoria, arki ja fantasia punoutuvat teoksessa saumattomasti yhteen. Mukaansatempaava, erinomaisella kielellä kirjoitettu teos etenee sujuvasti ja pitää lukijan otteessaan alusta loppuun. Maan alaiset on ajaton kertomus ystävyyden voimasta, uskalluksesta sekä omien vahvuuksien ja rajojen löytämisestä.
*
Palkintoraatiin kuuluivat erikoiskirjastonhoitaja Salla Erho (pj), äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Ida Hartikainen ja lasten- ja nuortenkirjallisuudentutkija Myry Voipio.
Vuonna 2017 sekä Topelius- että Arvid Lydecken -palkinnon arvo on 2017 euroa. Kopiosto tukee palkintoja.
Grafomania hihkuu ilosta ja onnittelee näitä kahta ihanaa S.U.P.E.R.K.I.R.J.A.I.L.I.J.A.a eli Suunnattoman Upeaa & Päheää Erikoisasiantuntijaa & Raudanlujaa Kirjallisen Ilmaisutaidon Rokkistaraa Joiden Armottoman Intohimon Luomisvoima Ihmiskuntaa Jatkuvasti Autuuttaa! (Lainaus Markku Kestiltä edellisestä kommenttiketjusta.)
Kirsti
January 7, 2017
Oikeita kirjoja
”Katos katos, kirjailija ite!”
”Terve.”
”No, sinä se vaan kirjottelet vieläkin vai mitenkä?”
”Joo, minä se vaan kirjottelen. Vieläkin.”
”Millonkas meinaat semmosen oikeen kirjan kirjottaa?”
”Tarkotat varmaan, että kirjotanko semmosta Aikuisten Kirjaa.”
”Niin niin, että meinaatko semmosta kirjottaa?”
”No minun mielestä nämä minun kirjat on ollu tähänkin asti ihan oikeita kirjoja. Mutta joo, kyllä minä semmosen Aikuisten Kirjankin oon kirjottanu. Se tullee joskus ens syksynä myyntiin.”
”No sillä lailla. Sitä pittää vaan koittaa saaha arvostusta ja sitten semmosta läpimurtoo tehtyä. Ei taija ne lastenkirjat oikein myyä.”
”Ne on kyllä nuortenkirjoja mitä minä oon kirjottanu. Ja on ne itse asiassa myyny ihan hyvin. Monta uusintapainostakin on otettu ja vieläkin tekkeevät kauppansa ihan hyvin.”
”Niin niin mutta niillä oikeilla kirjoilla voi saaha arvostusta ja menestystä sitten.”
”Minusta tuntuu, että minua ja minun kirjoja kyllä arvostettaan jo nyt ihan tarpeeks. Ja menestystäkin on tullu. On ollu palkintoja ja ehokkuuksia ja lukijat tykkää ja minua pyyvetään paljon vierailuille ympäri Suomee ja on tulossa musikaalia ja tv-sarjaa ja vaikka mitä.”
”Jaa jaa, vai niin, enpä oo kuullukkaan. Mutta ei sitä kyllä passais ylpistyäkkään liikaa, ei sen puoleen. Vaikka eipä tuota taija vielä olla aihettakkaan. Mutta oishan se toista jos se oikee kirja sitten huomattas. Jos ois tarpeeks hyvä.”
”En haluais olla mitenkään hankala, mutta kyllä ne nuortenkirjatkin on ihan oikeita kirjoja. Ja lastenkirjat. Kaikki kirjat on oikeita kirjoja.”
”Niin niin mutta kun ei niitä kukkaan missään huomaa eikä lue.”
”On niitä monikin lukenut.”
”Niin niin mutta kun et sinä nyt ymmärrä. Kun onhan se nyt ihan eri asia kirjottaa oikee kirja kun semmonen lastenkirja. Helppohan se on semmonen lyhkänen lastenkirja kirjottaa kun niissähän on suurin osa vaan kuvia mutta oikeissa kirjoissa mennee paljon kauemmin ja se on paljon vaikeempaa.”
”Ei se oikeestaan oo yhtään eri asia. Sitä paitsi niissä minun kirjoissa on yhtä paljon sivuja kun niissä sinun aikuisten kirjoissakin. Onhan ne erilaisia, mutta ei toisen kirjottaminen oo yhtään sen helpompaa kun toisenkaan.”
”Elä yritä. Kyllä minä tiijän. Ne on vaan isolla fontilla tehty ne lastenkirjat. Ja sitä paitsi sinun kirjoissa on liian paljon sivuja. Ei ne kato nykynuoret jaksa lukkee mittään pitkiä kirjoja. Etkö sinä nyt tuommosta tiiä? Kirjota lyhempiä tai sitten niitä oikeita kirjoja. Ei kun anteeks, korjaan, aikuisten kirjoja, ettei nyt herra kirjailija vaan loukkaannu.”
”Selvä. Eipä tässä mittään. Minun pittää nyt mennä. Oli mukava nähhä. Hei sitten.”
”Ei tullu linnaankaan kuhtua tänä vuonna.”
”No ei tullu. Minulla on tosiaan vähän kiire jo, pittää mennä.”
”No ei sitä aina voi onnistua. Kirjota vaan kuule niitä oikeita kirjoja niin ehkä se sitten vielä tullee.”
”En minä koe että minä oisin mitenkään epäonnistunu, päinvastoin.”
”No niin niin, vitsi vitsi.”
”No niin. No, hei sitten.”
”Heipä hei vaan. Mulukku.”
”Mitä?”
”Ei mittään. Hei hei vaan. Yritähän kirjotella.”
”Joo, kiitti, minäpä yritän kirjotella.”
January 3, 2017
Suomi on runo vuonna 2017
Hiphei ja hyvää uutta! Nyt on aika juhlia paitsi 100-vuotiasta Suomea myös runoa, kieltä, sanoja. Juhlavuoden kunniaksi runoilija Tuija Välipakka on perustanut SUOMI ON RUNO -blogin ja kutsunut mukaan suuren joukon kollegoja. Sivustolla julkaistaan vuoden jokaisena maanantaina uusi runo, viikon avaukseksi.
Blogi aukesi eilen Välipakan itsensä kirjoittamalla runolla. Vuoden edetessä saamme lukea tuoreita tekstejä lukuisilta runoilijoilta, mukana ovat mm. Sinikka Vuola, Katariina Vuorinen, Johanna Venho, Tapani Kinnunen, Ville Hytönen, Riina Katajavuori, Raisa Jäntti, Jarkko Tontti, Arto Lappi, Vilja-Tuulia Huotarinen, Juha Kulmala, Jyrki Kiiskinen, Harri Nordell, Anni Sumari, Risto Oikarinen, Merja Virolainen, Tero Liukkonen, Tittamari Marttinen, Tomi Kontio, Kristiina Wallin, Anja Erämaja, Kristiina Lähde, Juha Siro, Sirpa Kyyrönen, Harry Salmenniemi, Miia Toivio, Saila Susiluoto, Helena Sinervo ja allekirjoittanut. Vuoden kuluessa joukko vielä täydentyy.
Ajatelkaapa, maanantaina 25. joulukuuta 2017 blogista löytyy 52 ennen julkaisematonta runoa, mikä ainutkertainen helmi!
Kirsti
December 20, 2016
Musteensinisiä tähtitaivaita
Vuosi alkaa olla lopuillaan. Takanani on ahkera vuosi kirjojen ja muidenkin tekstien äärellä. Talvipäivänseisaus kietoo meidät tummaan täkkiinsä – ja hellästi muistuttaa, että on aika rauhoittua.
Joulussa parasta on juuri paastoaminen kiireestä, pysähtyminen hiljaisten asioiden äärelle.
Lapsenakin joulun tuntu syntyi usein seisahtumisesta ja ihmettelystä. Kuten siitä, kun kävin illalla salaa halaamassa joulukuusta. Sain puun tuoksua kasvoilleni ja tunsin koko ruumiissani joulun taian.
Muistan myös huiman musteensinisen tähtitaivaan katselun ja paperinvalkoisen lumen nirskahtelun jalkojen alla.
Tältä joululta toivon ainakin rauhallisia hetkiä kirjojen parissa. Ajan hidastamista kirjojen taajuudelle ja rytmiin.
Lasten, jouluisten laulujen ja vaikkapa korttienkin avulla kokee välähdyksiä satujen maailmasta.
Se tuntuu siltä kuin tulisi kotiin, lapsuuteen.
[image error]
(Kuvassa tonttu lukee Tuula Korolaisen kokoelmaa Kuono kohti joulua, 2006.)
Hannele Huovi on yksi lempirunoilijoistani. Lainaankin tähän yhden säkeistön Huovin runosta Joululaulu (Matka joulun taloon, 2001):
Tänään taivas säihkyy mustaa tulta,
pimeä päätä kietoilee.
Pieni tähti puhkoo taivaankannen –
niin pientä on lämpö,
niin pientä on valo.
Pieniä, suloisia jouluhetkiä kaikille Grafomanian lukijoille!
Mila
[image error]
December 14, 2016
Ihmevuosi 2016 ja Linnan juhlat
Kulunut vuosi pyörryttää. Kohdalleni osui niin paljon ihmeellisiä asioita, että pää muistuttaa nyt hyrrää. Baletinopettaja sanoi aina, että piruetti onnistuu vain jos valitsee yhden kiintopisteen ja katsoo eteenpäin, muuten menettää tasapainon ja hups mukkelismakkelis. Varoituksista huolimatta jo alkusyksystä otin riskin ja vilkaisin vaivihkaa taakse: kasapäin tunnustuksia ja huomioita, iloja ja ihmeitä, hyvää ja kaunista. Johan alkoi huimata, kyllä baletinopettaja tiesi. Käänsin äkkiä katseen takaisin eteenpäin, mutta voi hyssykät mitä siellä olikaan vastassa: kutsu Linnan juhliin, huh-huh. Supervuodelle superhuipennus.
Juhlien teemoina olivat tänä vuonna muun muassa lukutaito (hurraa!) ja tyttöjen mahdollisuudet (eläköön!). Siispä lähdin juhliin iloisin mielin.
Ilosta huolimatta juhliin valmistautuminen oli lievästi ilmaistuna piinaa ihmiselle, jota kiinnostaa banaanikärpästen seksielämä enemmän kuin pukeutuminen, tukka ja meikit. Lukuisten vaiheiden jälkeen päädyin pukuun, jossa on henki ja persoona. Ja ripaus metsää. 60-luvun raakasilkkinen komistus löytyi Tampereen Työväen Teatterin pukuvuokraamosta, mekko on aikanaan käsinommeltu ja lahjoitettu puvustoon.
[image error]
Kuva: Yle Areena
Puku tahtoi lähteä mukaani jo pari vuotta sitten, kun sovitin sitä toista tilaisuutta varten, mutta silloin ei ollut aikaa korjausompelulle. Nyt oli. Ompelijataikurit Katri Innanmaa TTT:n puvustosta ja Jonna Nurmi Lempparista loihtivat mekon edustuskuntoon; korjasivat, kursivat ja kavensivat.
Ajatelkaa, puku on koko ikänsä odottanut pääsyä suuriin juhliin, roikkunut vuosikymmenet puvuston henkarissa litistyneenä ja unohtuneena toinen toistaan prameampien luomusten välissä. Nyt sain viimein toteuttaa puvun toiveen ja viedä sen Suomen upeimpiin juhliin. Katrin mukaan viime tipassa, silkki kun on haurasta eikä kestä loputtomiin. Minua viehättää puvussa myös se, että olemme saman ikäisiä.
[image error]
Puku kättelee presidenttiä… (Kuva: Yle Areena)
[image error]
… ja Jenni Haukiota. (Kuva: Pertti Toivonen)
*
Monilla kuuluu olevan luottokampaaja, minulla ei. Olen käynyt kerran elämässäni kampaajalla, vuonna 1989, kun menimme naimisiin. Onneksi helsinkiläinen parturi-kampaajaserkkuni pelasti tilanteen ja järkkäsi minut kollegansa Timo Karvisen hellään huomaan Kampaamo Pesulaan Museokadulle. Jihuu, nyt meikälikallakin on luottokampaaja, ja meikkaaja.
Entäpä kaulariipus, pieni hopeinen kirja. Se on tamperelaista käsityötä, ihanuuden on suunnitellut ja toteuttanut koruseppämestari Minna Skyttä, varta vasten Linnan juhliin. Kirjan etukansi aukeaa, ja sisäsivulla on kaiverrus ”Olipa aina ihana tyttö…”
*
Juhlissa oli ennen kaikkea hauskaa. Kotoisampaa ja rennompaa kuin ikinä osasin kuvitella. Tunnelma oli välitön ja mutkaton, kuin avantosaunassa tittelit narikassa. Kenen kanssa tahansa kanssa oli helppoa ja luontevaa heittäytyä jutulle. Nautimme joka hetkestä siippani Jyrki Toivosen kanssa. Kiersimme kaikki sopet, ihastelimme taidetta ja kirjastoa, kuuntelimme hurmaavaa Total Cello Ensembleä, maistoimme jokaista makupalaa (boolia tietenkin), tanssimme ensin hillitysti ja kameroiden sammuttua villimmin.
[image error]
Veljenpojan painajainen: ”Et sitten tanssi silleen kun yleensä, kädet ylhäällä.” Anteeksi, Atte! (Kuva: Yle Areena)
Illan ikimuistoisin hetki oli keskustelu 100-vuotiaan veteraani Tauno Hämäläisen kanssa. Menin kiittämään häntä itsenäisyydestä ja hän kertoili sotakokemuksiaan. Jo se kosketti, mutta sitten Jyrki kaivoi frakkinsa povitaskusta vaarinsa Summan-ristin, Hämäläisellä oli samanlainen rinnassa. En tiennyt että Jyrki oli ottanut vaarinsa hengen mukaan juhliin, tuli siinä muutama kerta nieleskeltyä.
Niin, Jyrki pukeutui ensimmäistä kertaa elämässään frakkiin ja valittiin heti illan tyylikkäimpien miesten joukkoon:
[image error]
Kuva: Yle Areena
Antti Ruuskaseen liittyy toinenkin hauska juttu. Yle:n lähetyksessä selostaja esittelee ensin minut ja jatkaa heti perään: ”yksi suurimmista urheilutähdistämme tulee nyt”. Mutta keskellä kuvaa seisoo edelleen Jyrki, yksi suurimmista antiurheilijoista.
Palaan vielä pukuun, jonka haikeana palautin Työväen Teatterille. Vaikka nyt ymmärrän, että se oli ainoa mahdollinen valinta, punnitsin lukuisia vaihtoehtoja. Eikä päätöksentekoa helpottanut pojan tuomio: ”Kamala verho, eihän se istu sulle yhtään.” Joopajoo, varmaan nykymakuun outo. Mutta poikapa ei ollut ainoa mielipiteessään:
[image error]
Tässä kohdassa nimeltä mainitsemattomalla keskustelusivustolla kommentoidaan, että ”joltain puuttuu keittiöstä verhot”. (Kuva: Yle Areena)
Nyt naurattaa, mutta valmisteluvaiheessa ei. Haluankin lopuksi kiittää jokaista, joka osallistui juhlavalmisteluihini – te suloiset ihmiset autoitte, rohkaisitte ja tuitte minua enemmän kuin arvaattekaan!
Kirsti
December 13, 2016
Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintoehdokkaat
Nyt jos koskaan, parhaat vinkit pukinkonttiin, pätevin perusteluin.
TOPELIUS-EHDOKKAAT
K.K. Alongi: Kevätuhrit (Otava)
K.K. Alongin apokalyptisen dystopiasarjan avausosa on hyytävä kuvaus kuolemanaallosta ja nuorista, jotka ovat jääneet henkiin. Pelottava tulevaisuudenkuva rakentuu pala palalta kuvaten Suomea ja maailmaa tuntemattoman kuolonkatastrofin jälkeen. Miten selvitä hengissä, kun normaalit lait eivät enää päde? Vahva juonenkuljetus ja ristiriitaiset henkilöhahmot muodostavat koukuttavan kokonaisuuden, joka ei päästä lukijaa helpolla.
Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta (Karisto)
Magdalena Hain mainio kauhunovellikokoelma yhdistelee sujuvasti karmaisevia tapahtumia, huumoria ja suomalaista kansanperinnettä. Kauhukuvastoista tutut hahmot ja asetelmat toistuvat ja muuntuvat tyylikkäästi sekä kylmäävän kauheissa että kauhuelementeillä leikkivissä novelleissa. Teos käsittelee oivaltavasti kauhun keinoin myös ongelma-aiheita, kuten koulukiusaamista ja yksinäisyyttä. Suomalaiseen nuortenkauhuun Haiseva käsi on tarpeellinen ja kaivattu, napakka kokoelma.
Nelli Hietala: Miia Martikaisen kärsimysviikko (Karisto)
Nelli Hietalan hilpeän kesäinen romaani kertoo Miian viikosta kesämökillä sekä yllättävästä miespuolisesta tuttavuudesta. Teos on raikas, iloinen ja uskottava; erinomainen realistinen nykytyttökirja. Päähenkilö on valloittava ja hänen romantiikka- ja seksuaalisuus-pohdintaansa on helppo samaistua. Hyvällä kielellä kirjoitettu, sujuvasti ja mukaansatempaavasti etenevä teos purkaa myös tyttöihin ja seksuaalisuuteen liittyviä tabuja.
Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava)
Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo Peetusta, joka on syntynyt väärään kehoon. Se on kertomus herkistä perhesuhteista, kasvamisesta, vapaudenkaipuusta sekä ihmisen tarpeesta, halusta ja oikeudesta määritellä identiteettinsä ja itsensä. Henkilöiden tunteita kuvataan tarkasti ja hienovaraisesti. Painavasta asiasta huolimatta Siri Kolun teoksessa on keveyttä ja ilmavuutta: teoksen kieli, rakenne ja tarina hengittävät ja antavat tilaa lukijan omille ajatuksille.
Maria Turtschaninoff: Naondel (Tammi)
Seitsemän naista, seitsemän kohtaloa – kaikkia yhdistää häikäilemätön ja raaka visiirinpoika Iskan. Naondel on Punaisen luostarin kronikoiden (Krönikor från Röda klostret) toinen osa, joka toimii myös itsenäisenä kertomuksena. Väkevästi ja omaleimaisesti kirjoittava Maria Turtschaninoff on luonut maailman täynnä voimaa ja tunnetta. Surumielisen ja armottoman teoksen teemoina nousevat esiin valta, vapaus ja tasa-arvo.
*
ARVID LYDECKEN -EHDOKKAAT
Henrika Andersson, kuvitus Christel Rönn: Nagu-Nalle på djupa vatten (Schildts & Söderströms)
Kun Nagu-Nalle huomaa tulleensa lasten hylkäämäksi ja perheen lemmikkikissan kasvaneen vaarallisen suureksi, hän päättää karata. Jännittävä meriseikkailu kohti Nauvoa tempaa lukijan mukaansa ja hyrisyttää. Anderssonin monitasoinen ja hyvällä kielellä kirjoitettu lastenromaani kuvaa lämpimästi ystävyyttä ja yhteisöllisyyden tärkeyttä. Filosofinen ja kekseliäs Nagu-Nalle on ihastuttava persoonallisuus lastenkirjallisuuden sympaattisten nallehahmojen joukossa.
Hannele Lampela, kuvitus Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikki (Otava)
Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikki on hurmaava lastenkirja. Päähenkilö on riemastuttava, anarkistinen prinsessa – todellinen lasten toimijuuden ja tekemisen puolestapuhuja, joka osaa jättää aikuisten määräykset omaan arvoonsa. Lapsen näkökulma kantaa vahvasti teoksen alusta loppuun, ja Prinsessa Pikkiriikin kolmessa tarinassa riittää sekä vauhtia että seesteisiä hetkiä. Lampelan hersyvä ja leikittelevä kieli houkuttelee lukemaan kirjaa ääneen.
Sanna Isto, kuvitus Sami Saramäki: Maan alaiset (WSOY)
Maan alaiset on upea lastenromaani Metuli-tytöstä, joka eräänä aamuna huomaa muuttuneensa erikoiseksi eläimeksi. Mitä tehdä, kun oma elämä viedään? Kesäinen Suomenlinna tunneleineen ja linnoituksineen on herkullinen miljöö seikkailulle. Paikallishistoria, mielikuvitus, arki ja fantasia kietoutuvat Sanna Iston teoksessa saumattomasti yhteen. Mukaansatempaava, erinomaisella kielellä kirjoitettu teos on kertomus ystävyyden voimasta sekä omien vahvuuksien ja rajojen löytämisestä.
Juha-Pekka Koskinen: Benjamin Hawk – merirosvon oppipoika (Karisto)
Eletään vuotta 1692. 14-vuotias Benjamin karkaa isänsä ja isoisänsä tavoin merille. Alkaa vetävä seikkailu, joka tempaisee lukijan aarteenetsinnän saloihin. Taitavasti luodusta miljöökuvauksesta ei puutu merirosvouskottavuutta, saati tunnelmaa. Koskisen kieli on värikästä ja kuvailevaa, henkilöhahmot hauskoja ja juoni pitää otteessaan. Teos on aito merirosvoseikkailu jännityksen ja aarrekätköjen ystäville.
Silja Sillanpää, kuvitus Kati Vuorento: Tenho ja Ryske – satuja soitosta (Schildts & Söderströms)
Lämminhenkinen tarinakokoelma pojasta, joka toivoo seitsenvuotislahjaksi omaa soitinta ja saakin sellaisen. Mutta sillä ei voi soittaa, ainoastaan kuunnella. Onneksi ikkunan taakse ilmestyy hirvi, joka avaa pojalle musiikin salat. Sillanpää punoo tarinaa taitavasti ja kätkee kielellisten leikkien sisään runsaasti tietoa suomalaisista soittimista ja musiikin merkityksestä. Teos on vahva kuvaus ystävyydestä, ja Ryske-hirvi yksi vuoden hurmaavimmista lastenkirjallisuuden hahmoista.
*
Topelius-palkinto myönnetään ansiokkaalle nuortenkirjalle ja Arvid Lydecken -palkinto ansiokkaalle lastenkirjalle. Palkinnot jakaa vuosittain Suomen Nuorisokirjailijat ry. Vuonna 2017 palkintojen summa on 2017 euroa, ja ne myönnetään vuoden 2016 aikana ilmestyneille kirjoille. Palkintojen saajat julkistetaan 13. tammikuuta 2017. Kopiosto tukee molempia palkintoja.
Grafomania onnittelee kaikkia hienoja kirjoja ja niiden tekijöitä!
December 8, 2016
Sininen pieni aasi (ja pari tonttuakin)
Poimin kirjahyllystäni Leena Laulajaisen runokokoelman Sininen pieni aasi (Tammi, -07). Wikipedia kertoo Leena Laulajaisesta(s. 1939)mm. seuraavaa: ”Laulajaisen tuotanto on laaja, se käsittää lasten- ja nuortenkirjoja, satuja ja runoja, esseistisiä kulttuurihistoriallisia tietokirjoja sekä oppimateriaalia.” Laulajainen on kääntänyt marilaista kirjallisuutta.
Sinisen aasin seurassa matkataan sadun mantereelle. Sieltä löytyy lohikäärmeen muna, lumikukkapuu, merirosvo ja Aurinkoritari. Eläimiä on runsaasti, kuten aina lastenkirjallisuudessa. Orava istuu iloisena/ kysymysmerkkinä oksalla. Punaisella hevosella on vain kolme jalkaa, mutta kultainen harja.Lintuja on runsaasti. Yksi lintu on jopa jäätä, symboloiden esim. pahaa oloa. Tapaamme myös herra Myyrän ja neiti Päästäisen, sirkuselefantti Ellin ja CD-soittimen nielaisseen valaan. Herra Hilleri ei ole niitä sympaattisimpia hahmoja. Ikävä tunnustaa, mutta ainakin minussakin asustaa joskus tuo inha herra Hilleri, valittajien valittaja.
Herra Hilleri
Herra Hilleri vihasi
lasten mekastusta,
itkua, naurua, huutoa, laulua,
ovien paukutusta.
Herra Hilleri kauhisteli
hissin kolinaa.
Herra Hilleri pelkäsi
patterin kohinaa,
vihasi venttiilin pihinää,
soppakattilan sihinää,
inhosi kenkien kopinaa,
sateen hiljaista ropinaa,
veden litinää, keinun kitinää,
lattian risahdusta,
kissan aivastusta-
jopa hiiren hisahdusta!
Lopulta herra Hilleri
muutti Himalajalle.
Siellä herra Hilleri on onnellinen, luulen,
yksinänsä kuunnellen vain kuiskausta tuulen.
Laulajaisen maailmassa arkikin on ihmettelyn aiheita täynnä, välillä kiidetään sadun sfääreissä, kosmista kohti. Riimejä on siellä täällä, vapaata mittaa runsaasti. Satu Koskimies kirjoitti aikoinaan tästä teoksesta osuvasti Helsingin Sanomissa: ”Rohkeus nähdä, kuulla ja tajuta toisin ja punoa tästä kaikesta runo-osuma- se on lyyrikon perirohkeutta, joka tutulla tavalla kantaa LL:n uusia runoja.” Koskimies kirjoitti vielä, jotain olennaista oivaltaen: ”Runosivuilla viuhtovat Liisa Kallionn elollistamat veitikat, ja Laulajaisen kieli kukkii ylipäätään ilmeikkäänä yltäen tavoitamaan sanojentakaista elämänviisautta. Kuten sen, että simpukka on merta voimakkaampi, koska se kykenee ”muuttamaan helmeksi surun”. ”
Viivytään rannalla parin runon verran. Itseäni kosketti
Uponnut laiva
Uponnut laiva:
korallit kirjovat kylkiä,
simpukat pesivät sydämessä.
Kauan sitten
se halkoi ulappaa
valkein purjein ja kiersi
maailman
kaikki seitsemän merta.
Miten surullista?
Ei. Se on onnellinen laiva.
Mitkä muistot!
Sitten simpukan ja meren juttelua:
Simpukan voima
”Olet maailman voimakkain!”
sanoi simpukka merelle.
”Minut ylittää laiva”, kohisi meri.
”Minut rakensi ihminen”,
tunnusti laiva.
”Mutta minä voin hukkua mereen”,
epäröi ihminen.
”Niin”, sanoi meri. ”Voimakkain
olet lopulta sinä itse, simpukka!”
”Mutta miksi?”
”Sinä kykenet muuttamaan
helmeksi surun.”
Laulajaisen runoissa on monta tasoa, ne sopivat sopivat toden totta eri-ikäisille. Niistä puuttuu lastenrunoille niin usein tuttu äitelyys ja söpöstely. Hilpeyteen kietoutuu myös melankoliaa, hyvä niin.
Pysytään vielä yhden runon verran rannalla:
Merirosvo ja lapsi
Valtameren rannalla
karkealla sannalla
istuu kuulu merten kauhu,
silmäpuoli Kid.
Koukkusormi,
hymytön,
ystävätön,
säälitön,
upporikas,
tunteeton
merirosvo Kid.
Meri välkkyy hopeaa.
Kultahiekkaan istahtaa
pieni poika- paitaa vailla
iloisena nauraen
aarteen omistajan lailla.
Pari joulurunoakin tästä kokoelmasta löytyy. Laulajainen on alkuperäiskansojen ystävä. Sen kunniaksi runo:
Tonttu katsoo talven ikkunasta
Tonttu katsoo talven ikkunasta.
Metsä palaa sinisin liekein-
valkoinen peura juoksee yötaivaan poikki
revontulten huntu sarvissaan.
Pakkanen takoo järven jäällä
jäistä rumpuaan, ja kuu
viskoo nauraen hopeakolikoita lumeen.
Mutta kaukana tunturissa
pikkuinen karhunpoika vain
kääntää unisena kylkeään
emon vieressä, lämpimässä,
syvällä pakkaslumen alla.
Laulajainen on kirjoittanut lasten karhukirjan Metsän mesikämmen (Lasten Keskus, -10). Pitääpä tutustua siihen sitten joskus.
Pöydälläni on myös Laulajaisen kirja Satulintu lentää (Tammi, -03). Siellä on myös tähän aikaan sopivia runoja, esim. Jouluarvoitus, Satu joulumuorin merkillisestä esiliinasta, Valkoisen karhun tähtilaulu ja Valkoisen karhun lyhtylaulu.
Posti pyysi runoja joulumerkissä komeilevan poron ja tontun kunniaksi. Tähän loppuun minun runoni:
Pikisilmä porosein
Mitä mukavaa
tonttu supattaa?
Pikisilmä porosein
joulurunon sulle tein!
Oma soma sarvipää,
ota tästä jäkälää.
Pitkä matka kiidettiin,
Lapin mailta etelään.
Lahjat kaikki jaettiin,
ilo syttyi sydämiin!
Poroystäväin,
sua halaan näin.
Nuku rauhaisasti
jouluaamuun asti.
Terveisin Heikki,
Oravanpolun tonttu.
Salla Simukka's Blog
- Salla Simukka's profile
- 309 followers
