Salla Simukka's Blog, page 5

Laidasta laitaan

Olen viikon sisällä ollut kertomassa Hiljasta kahdessa paikassa. Voi tosiaan sanoa, että kokemukset olivat täysin päinvastaisia, aivan laidasta laitaan. Tänään olen iloinen ja tyytyväinen, viime lauantaina väsynyt ja vihainen.

Eilen olin Työväenliikkeen kirjastossa hyvin järjestetyssä tilaisuudessa hyvän haastattelijan ja toisen haastateltavan kanssa. Haastattelijana oli Jussi Särkelä ja toisena vastaajana tämän päivän toimiva nainen, Pilvi Torsti. Emme keskustelleet kysymyksistä etukäteen, joten mennessä jopa vähän jännitti. Ja ilmeisesti juuri sen takia, ettei ennakkokeskustelua käyty, siitä tuli elävä tilaisuus, johon myös kuulijamme ottivat mukavasti osaa.

Pilvi Torsti on valtiotieteiden tohtori ja opiskellut poliittista historiaa. Itse olen maisteri samasta tiedekunnasta. Oli mielenkiintoista pohtia yhdessä naisten toimintaa tasa-arvon puolesta silloin ja nyt. Hyvin aiheeseen perehtynyt miespuolinen haastattelijamme antoi keskusteluun oman vahvan lisänsä.

Enemmän tällaista.

Jäin oikein miettimään, miksi esimerkiksi kouluvierailuilla lapset haastattelevat niin harvoin. Muutaman kerran niin on käynyt omalla kohdallani, ja ne keskustelut ovat jääneet mieleen kivoina poikkeuksina yksinpuhelujen joukossa. Vierailija tietäisi jo mennessään, että asiaan valmistautunut haastattelija kysyy muitakin kysymyksiä kuin yleensä tehdään: Miten paljon saat rahaa, Mikä on paksuin kirjasi, Onko kivaa olla kirjailija jne. Kerran Sodankylässä viidesluokkalainen tyttö teki niin yllättäviä kysymyksiä, että meillä kaikilla oli tosi hauskaa, ja koko pieni koulu ekasta kuudenteen luokkaan oli innolla mukana.

Mutta nyt, heti tänään lähden pitkälle matkalle. Kestoa on kaksi viikkoa ja sinä aikana saatan väsähtää välillä pahemman kerran. En muista, milloin viimeksi olen vaeltanut vuoristoisessa maastossa kahdeksan tuntia yhteen menoon, nyt pitäisi selvitä siitä. Ainakin odotan matkalta täydellistä arkihuolien unohtamista ja ideoiden villiä pulpahtelua.

Katsotaan. Jos minusta ei tämän jälkeen mitään kuulu, en selvinnyt.

Finlandia-ehdokkaat 2017

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finladia-palkintoehdokkaat julkistettiin hetki sitten. Tässä komea ja monipuolinen kirjakirjo:

Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba (Otava)

Jukka Behm: Pehmolelutyttö (WSOY)

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Virala genier/ Zoo! Viraalit nerot (Förlaget/ Otava)

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (Otava)

Sanna Mander: Avain hukassa/ Nyckelknipan (S&S/ Schildts & Söderströms)

Ninka Reittu: Sinä olet superrakas (Otava)

Suomen Kirjasäätiön jakaman palkinnon arvo on 30 000 euroa. Ehdokkaat nimesi esiraati, johon kuuluivat kirjastovirkailija Keth Strömdahl  (pj), graafinen suunnittelija Ilona Ilottu ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio.  Palkinnonsaaja selviää 29. marraskuuta, valinnan tekee laulaja Anna Puu.

Grafomania onnittelee lämpimästi kaikkia ehdokkaita! Ja samalla toivottaa siipiä ja näkyvyyttä niille kymmenille mainioille tänä vuonna julkaistuille lasten- ja nuortenkirjoille, jotka eivät tulleet valituksi ehdokaslistalle.

Kirsti

Lunan kanssa Instassa

Kävi niin onnellisesti, että kirjani päähenkilö Luna Elina Tuominen tahtoi perustaa kuvilleen Instagram-tilin. [image error]

Luna kuvaa vettä ja lintuja, kaikissa olomuodoissa ja yksityiskohdissa, hassuilla rajauksilla. Kuvasin maailman meret, rajasin miten huvitti.

Luna on utelias. Laajennan kuvaa ja otan selvää, kaikesta, myös rajausten ulkopuolelle lentäneistä katseista.

Luna leikkii, pyörittää kavereita ja irrottaa otteen: singahtivat ulkokehälle ja jähmettyivät patsaiksi, valokuviksi joista rajasin turhat pois, turhat taivaat, ruohot ja raajat, vain silmät jäivät.

Luna suunnittelee tulevaa: jos ei merenneito niin valokuvaaja, valintoja ja rajauksia, niitä mitä toivoi.

Luna tapaa Samin: rajaamme kuvan jossa meistä näkyvät vain hiustupsut, taivaalla pilvet linnunmuotoisia, en pelkää mitään, tanssin, tanssin vaan.

[image error]

Olen kiitollinen Lunalle, että hän vei minut Instagramiin. Maailma tulee liki. Maisemat ja mielet, elävät ja elottomat. Yhtäkkiä huomaan käveleväni kollegan kanssa Reykjavikin rantoja, pian taas Lapissa revontulten alla, lintuja rengastamassa, valkoisen koiran kanssa ensilumessa, tutkimassa kirjavinkkejä, korvessa karhumailla, Espanjassa surffaamassa, lunneja tapaamassa, sieniretkellä, sinisen kukan terälehdellä, uunipataa maistamassa, veden alla… Kuvien loputon virta on vuolas ja kaunis. Saa valita mitä katsoo, mitä seuraa.

Kuvien sanattomuus viehättää ja vapauttaa. Samalla kuvat kuljettavat sanojen luo. Kutittelevat ja herättelevät kieltä.

Ja mitä unia olen katsellut! Päivän visuaalinen ryöppy vaikuttaa tehokkaasti uniini, en ole milloinkaan nähnyt yhtä hurmiollisia unia. Syvältä kumpuavia, hyviä ja sykähdyttäviä.

 

[image error]

 

[image error]*

Luna tuossa vieressä pyytää kertomaan suloisen kiitoksen kaikille hänen kuviaan katsoville. En tiedä vielä kuuluvatko merenneitous, tintit, tanssi ja valokuvat aikuiselämään. Rakas Luna, kyllä ne kuuluvat. Jos niin haluat.

Kirsti

Marraskuu, pitkä sunnuntai

Vaikka elämme lokakuuta runoni ja ajatukseni ovat monitulkintaisessa marraskuussa.

Aluksi runo kokoelmastani Balladi kuultavasta pojasta (ntamo, 2012).

Marraskuu

Tuulet virkkuvat ja

taudit lähtevät koloistaan.

Minä, itkusilmä, hytisen

pilvenhatarassa huoneessa.

Nyt lepää jäinen ruoho,

amalgaamikuu ja ampiaiset,

kohmeinen kylä

ja kuurainen paperi.

Harmaa on runoilijan

ja appelsiinin uni.

Vielä pari haikua kokoelmastani Solisevaiset (Sanasato, 2017)

Puoliunessa

kuin luonto, marraskuu on

pitkä sunnuntai.

*

Minutkin peittää

hetkeksi talven sammal,

pehmoisin lumi.

*

En ole yrittänyt kirjoittaakaan muutamaan kuukauteen, silti olen aika levollinen. En ole masentunut tai apaattinen, toteutin ”vain”sydämen saneleman suuren elämänmuutoksen.

Veri alkoi vetää takaisin Helsinkiin. Niinpä seurasin pitkään asuntoilmoituksia netistä ja lehdistä. Kesäkuussa panin oman asuntoni myyntiin, tunteet keikahtelivat laidasta laitaan, yllättävät yksityisnäytöt vain lisäsivät jännitystä.PÄÄTIN silloin etten yritäkään kirjoittaa runoja. Oma luovuuden tilani muistuttaa maniaa, aamut, päivät ja illat sekoittuvat, kun ideoita ryöpsähtelee ja sinkoilee, se on jopa pelottavaa.

Elokuussa asuntoni myytiin, minulle tuli melkein kiire löytää Helsingistä kämppä. Luotin intuitiooni, sain asunnon hyvien kulkuyhteyksien varrelta. Lähellä on paljon luontoa, silmänkantamattomiin puita, vähän peltojakin, jopa joki. Taas kerran olen saapunut kotiin, lapsen lailla olen iloinen ja utelias. Ehkäpä on luonnollistakin pitää tällaisten suurten mullistusten, muutosten ja tunnemyrskyjen jälkeen taukoa kirjoittamisessa?

Toinen syy kirjoittamattomuuteeni on ollut kustantajan vastausten odottelu. Kustantajalla on ollut kohta vuoden kaksi käsikirjoitustani. Olen kysellyt käsikirjoitusten perään sähköpostitse ja livenäkin syysjuhlissa, vastaus on ollut ensi viikolla tai muutaman viikon päästä. Ainakin minun on tällaisissa tapauksissa vaikeaa aloittaa aivan uusia töitä.

Olen kai kirjoittamisen suhteen jonkinlaisessa kriisissä ja tienhaarassa. Tahdon kirjoittaa runoja, mutta niitä julkaistaan yhä vähemmän. Tarinat ja lyhytproosa ( esim. lapsille) kiehtovat jonkin verran, mutta uusi pelottaa. Vanha tuttu kateussyndroomakin alemmuudentuntoineen kummittelee, kun luin Jens Andersenin kirjan Astrid Lindgren, Tämä päivä, yksi elämä, sekä Leena Kirstinän teoksen Kirsi Kunnas – Sateessa ja tuulessa.Musta haamu kuiskii: ”Älä edes yritä, et yllä koskaan lähellekään heidän tasoaan. Palaa kokiksi, paitsi ravintolaankin olet jo liian vanha.” Sitten toisena hetkenä lempeämpi hahmo neuvoo: ”Ajattele vaikka kirjoittavasi kummitytöllesi Malinille, niin ei olisi niin paineita. Malin hymyilee ja puhkeaa hersyvään nauruun. Tarinoi ensin vaikka kasetille, jos kirjoittamisen aloittaminen tuntuu vaikealta.”

Tämä tauko kirjoittamisessa päättyy aikanaan, ehkä hyvinkin pian. Jokaisen ei luoja paratkoon tarvitse kirjoittaa viitenä päivänä viikossa, eihän?

kyselee Heikki

Messuilua Helsingissä

Oho, ne alkavat jo huomenna, Helsingin kirjamessut.

Grafomaanikoista lavalla ovat tänä vuonna Mila Teräs ja Kirsti Kuronen.

MILA

Pe 27.10. klo 11-11.30 Tarina-lava

Kirjailija Mila Teräs ja kuvittaja Karoliina Pertamo: Kettu ja värit (Karisto).

Pe 27.10. klo 13.30-14 Mika Waltari -lava

Mila Teräs: Jäljet – romaani Helene Schjerfbeckistä (Karisto). Haastattelijana Anna Kortelainen.

Su 29.10. klo 16-16.30 Takauma-lava

Taiteilijaromaanit – kuinka todellisesta ihmisestä kirjoitetaan? Ellen Thesleffistä romaanin kirjoittanut Kati Tervo, Helene Schjerfbeckistä kirjoittanut Mila Teräs ja Albert Edelfeltistä kirjoittanut Venla Hiidensalo keskustelevat. Järj. Suomen Kirjailijaliitto.

 

KIRSTI

La 28.10. klo 16-16.30 KirjaKallio-lava

Kirsti Kuronen: Pönttö (Karisto). Haastattelijoina Kallion lukiolaiset.

*

Tulkaahan kuulolle ja juttelemaan!

Ulos kolosta

Oikeastaan on aika hassua, joskin kivaa, että kun eläimet vetäytyvät koloihinsa, linnut auraavat lämpöön, me kirjailijat lähdemme kaikkein vilkkaimmin ulos koloistamme. Kirjat ovat ilmestyneet, on kirjamessujen ja kirjailijavierailujen aika. Tällä viikolla olin Järvenpään kirjastossa ja ilahduin kuulijoiden määrästä. Keskusteluakin syntyi. Jännitin etukäteen, sillä kun Hiljan jälkeen on ilmestynyt jo Sirkka ja olen sukeltanut seuraavaan, pelkäsin, etten muista mitään kaikesta siitä valtavasta tietomäärästä, johon Hiljankin taustoiksi kaivauduin. Sieltä ne kuitenkin kumpusivat tiiviin kertauksen jälkeen. Puhun Hiljasta niin kovin mielelläni, sillä enhän minäkään hänestä etukäteen tiennyt oikeastaan yhtään mitään, mutta työn mukana tutustuint todella  valtavasti aikaan saaneenseen naiseen.

Messuillut olen Turussa, niin kuin kerroinkin, Helsingissä en esiinny, mutta tietenkin siellä käyn. Tietokirjailijoilla on lauantaina aamuseminaari, ja sen jälkeen tutustun messujen antiin.

Tosin, se on myönnettävä, sekoan aina vähän messuilla. Päätän tehdä sitä ja tätä, käydä kuulemassa heitä ja heitä, tutustumassa tähän ja tähän osastoon. MUTTA messuhulina saa minut aina sekoamaan aikeistani. Kun lopulta lievästi näännyksissä raahustan kotiin, huomaan, etten ole toteuttanut aikeistani montakaan.

Jos siis näette minut, nykäiskää hihasta tai jakun/puseron liepeestä tai mistä vain. Toivon tapaavani mahdollisimman monta tuttua tai tuntematonta. Tapaamisista saa aina jotain. Ne muistaa jälkeenpäin hulinankin keskeltä.

Tässä viikonvaihteessa olen tarkastanut seuraavaksi ilmestyvän kirjani taittoa. Lastenkirja tulee ensi vuoden puolella Minervalta ja siinä on minulle uusi kuvittaja Sirkku Linnea, elävien ja varmasti lapsille perille menevien kuvien taitava tekijä.

Juuri nyt lensi ikkunani ohi iso parvi entiedämitä lintuja. Kun näkee vain mustan silhuetin, tietää kyllä että noin voisivat lentää ainakin ne ja ne, mutta ei voi mitenkään varmistaa, mitkä siellä todella juuri nyt muodostavat lentokuviotaan. Tunnen aika paljon lintuja, mutta olen silti täysi amatööri siinä lajissa. Isäni taisi tuntea kaikki Suomen linnut, ainakin hänen veljensä tunsi joka ikisen. Äiti opetti luonnonoppia, mutta hävisi isälle huomattavasti enemmän kuin rinnan mitalla. Niitä kuitenkin tarkkailtiin ja niistä puhuttiin koko perheen kesken. Se on rikkaus, mistä olen vanhemmilleni kiitollinen.

Ylipäänsä opin kotona tarkkailemaan luontoa kaiken aikaa. Mieheni on syntyperäinen stadilainen. Kun minä ajan autoa, ja hän istuu vieressä, minä olen se, joka huudahtelee: Katso, hiiri/kana/jokinhaukka, sejase lintu. Tien varresta näen eläimet, niin elävät kuin kuolleet. – No, ihan varmasti en kaikkia, mutta aika monia kuitenkin. Hän ei ole koskaan huomannut ensimmäisenä yhtään eläintä. – Ja hei! juuri nyt on koko taivaan peittävien harmaiden pilvien joukossa yksi pieni vaaleanpunainen, toivon pilvi.

[image error]

Tämän jälkeen olikin syytä liittää mukaan oma sielunmaisemani, joista Mila puhui tuossa aiemmin. Voisiko tuo suomalaisempi olla. Se on näkymä mökiltämme, jossa jo koululaisina opimme juuri tuota luonnon tarkkailua.

Kaunista, luonnollista syksyä itse kullekin!

Sielunmaisemia

Turun kirjamessuilla Nuorisokirjailijoiden osastolla oli viime viikolla esillä kuvia kirjailijoiden sielunmaisemista.

Omat kuvani näyttivät varsin samanlaisilta kuin muidenkin: luonto auttaa kosketuksiin sielun kanssa.

[image error]

Toki tunnistan sielunpaikkoja ja -seutuja ympäri maailmaa, mutta vaitelias kylätie on arjessani useimmiten läsnä. Se tarjoaa kävelyretken ajan hiljaisuutta, palautumista, ajatusten selkeytymistä ja uusia ideoita. Hiljainen maalaiskylä auttaa havainnoimaan maailmasta voimaa tuovia yksityiskohtia.

[image error]

Lokakuinen lampi Orimattilassa.

Taas pimenevät illat auttavat nekin yhteyteen sisimpien ajatusten ja tunteiden kanssa.

Myös kirja on kylätien kaltainen hiljaisuuden paikka ärsykkeitä tulvivassa maailmassa. Sen kanssa voi keskustella. Parhaimmillaan lukiessaan löytää itsestään ja maailmasta jotakin uutta. Sivuilla, kirjan rivien välissä on tilaa omaehtoiseen ajatteluun, keskittymiseen ja asioiden yhdistelyyn.

Missä on sinun sielunmaisemasi?

 

Mila

Välähdyksiä Turusta ja palkintouutinen!

[image error]

Grafomanian Mila tuoreen kuvakirjansa Kettu ja värit kanssa Kariston osastolla. Taustalla kirjan herkullisen kuvituksen taiteillut Karoliina Pertamo vihreässä kaulahuivissaan.

*

 

[image error]

Raili kertoi Kallas-lavalla historiallisesta romaanistaan Hilja – Yksi maailman ensimmäisistä. Teos valottaa kiinnostavasti mm. naisen aseman kehitystä Suomessa. Haastattelijana Robustoksen Heikki Savola.

*

[image error]

Meikätyttö ja Pönttö Äidinkielenopettajien osastolla. Ysiluokkalaisten Siirin ja Lotan huomiot kirjasta olivat oivaltavia. Kiitos hyvistä kysymyksistä ja koskettavasta haastattelutuokiosta! Kuva: Hannu Peltonen.

’

[image error]

Ansu Kivekäs ja hurmaava Totoro-viuhka!

*

[image error]

”Montako kirjaa olet kirjoittanut?” Lukukeskuksen järjestämässä ohjelmassa Tuula Kallioniemi vastaili tyttöjen kiperiin kysymyksiin. ”Noin sata, veikkaan”, Tuula arveli ja lupasi selvittää asian.

*

[image error]

Leena Lehtolainen innostui muistelemaan, miltä tuntuu, kun kaulalla luikertelee boa. Käärme liittyy Leenan uusimpaan romaaniin Viattomuuden loppu.

*

[image error]

Suomen Nuorisokirjailijoitten osastolla pääsi kurkistamaan kollegojen sielunmaisemiin. Meriä, järviä, metsiä, tuntureita… Luonto virittää.

*

[image error]

Anne Leinonen, Juha-Pekka Koskinen, Venla Hiidensalo ja Rosa Liksom keskustelivat railakkaasti kustanusalan murroksesta 120-vuotiaan Suomen Kirjailijaliiton järjestämässä ohjelmassa. Tätä lisää, kiitos!

*

Lopuksi haluan nostaa maljan juuri korviini kantautuneelle iloiselle uutiselle: Suomen Kirjailijaliiton jakama Tirlittan-palkinto on myönnetty kirjailija Esko-Pekka Tiitisille! Tuhannesti onnea tinkimättömälle, ihanalle Esko-Pekalle, joka ymmärtää, että aikuisen täytyy nousta lapsen tasolle.

 

Raportoi

Kirsti

Nähdään Turussa

Kolmipäiväiset Turun kirjamessut alkavat perjantaina. Viimeistään nyt grafomaanikotkin astuvat ulos kesästä ja jalkautuvat tapaamaan lukijoita.

Täällä heidät tapaa:

RAILI MIKKANEN

La 7.10. Kallas klo 14.20-14.40

Raili Mikkanen: Hilja – Yksi maailman ensimmäisistä (Robustos). Romaani Hilja Pärssisestä, joka oli ensimmäisen eduskunnan ensimmäisiä naiskansanedustajia. Haastattelija: Jouni Lehtinen.

*

MILA TERÄS


La 7.10. Auditorio klo 14.30-15.30
Eläimellistä menoa lastenkirjoissa kirjailijan ja kuvittajan yhteistyönä

Kirjailija-kuvittaja Lena Frölander-Ulf ja kuvakirjatyöparit Nelli Hietala & Sari Airola ja Mila Teräs & Karoliina Pertamo kertovat tekstin ja kuvien syntymisestä yhteistyönä. Entä miksi kaikkien tekijöiden uusimmista teoksista löytyy eläimiä? Millaisia asioita maailmastamme voi kertoa eläinten kautta? Juontajana Taija Tuominen.

La 7.10. Lasten alue klo 16.00-16.30
Kettu ja värit


Pieni Kettu päättää ryhtyä taivaanrannan maalariksi. Se tahtoo löytää työtään varten maailman kauneimman värin. Olisiko se ruohonvihreä, lumenvalkoinen vai merensininen? Mila Teräs ja Karoliina Pertamo kertovat kuvakirjasta ja väreistä.


Su 8.10. Suomen Nuorisokirjailijat ry:n osasto A/17 klo 13.00-13.40
Ihmeen tuntu – moniäänisyyskeskustelu
Maria Kuutti, Mila Teräs, Roope Lipasti ja Elina Pitkäkangas. Juontaja: Netta Walldeń.


Su 8.10. Agricola klo 14.20-15.00
Naiset historian rajoissa
Vaietut ja vaiennetut – rajoja ja rakkautta naisille ennen ja nyt. Katja Kallio: Yön kantaja ja Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi (Kustannusosakeyhtiö Otava), Mila Teräs: Jäljet (Karisto Oy). Haastattelija: Anna Kortelainen.

Su 8.10. Tekstiretriitti klo 15.45-16.00


Mila Teräs: Jäljet (Karisto)



*


KIRSTI KURONEN


Pe 6.10. Fiore klo 11.20-12.00
Missä menet, realistinen nuortenkirja?


Kirjailijat Jukka-Pekka Palviainen, Kirsti Kuronen, Kalle Veirto ja Leena Valmu keskustelevat siitä, millä tavoin realistinen nuortenkirja puhuttelee lukijoitaan nykyään. Riittääkö todellisuus tarinan aineksiksi? Millaisin silmin kirjailijat itse katselevat reaalimaailmaa ympärillään? Haastattelijana Taija Tuominen.

Pe 6.10. Turun seudun äidinkielen opettajien osasto klo 12.45-13.00
Kirsti Kuronen: Pönttö (Karisto). Koululaiset haastattelevat.

Pe 6.10. Tekstiretriitti klo 15.30-15.45
Kirsti Kuronen: Pönttö (Karisto)





La 7.10. Suomen Nuorisokirjailijat ry:n osasto A/17 klo 10.25-10.45
Runoääniä
Kirsti Kuronen

*

Tulkaapa nykäisemään hihasta, jos osutte kulmille. Kohtaamisiin!

Syysmetsässä

Suomi on metsien maa, siksi kokosin teille havuntuoksuisen runosikermän. Tunnelmat vaihtelevat hartaasta traagiseen, iloa ja kiitollisuuttakaan unohtamatta. En analysoi runoja, ne vain vesittyisivät silloin.

Kaksi runoa kokoelmastani Balladi kuultavasta pojasta (ntamo, 2012):

Metsä

Täällä lepäävät

veljensurmaajat,

ihmisrepaleet ja

elämänpuunsa kaatajat,

joita jo lapsina

kuristi kärsimyksen käärme.

Täällä lepäävät

äidit, jotka jättivät

pienokaisensa lumen kehtoon,

paholaisen palvojat

ja miehistä juopuneet miehet.

Täällä lepäävät

kirotuimmat,

tuudittajinaan

tuulilintu ja suon henki.

*

Eksynyt esikoinen

Esikoinen astuu eksytysheinän päälle,

painuu ympyränmuotoiseen ojaan.

Outo taika salpaa suun ja korvat,

isä huhuilee turhaan

kirkonkellojen soidessa.

Metsänhaltija ilmestyy punaisen paaden takaa,

tarjoaa pojalle mustia marjoja.

Maailma kääntyy nurin.

Esikoinen parahtaa, alkaa laulaa.

*

Itkevä lintu

Metsän keskellä on koivu kihara,

koivun latvassa lintu piiskuttaa,

piiskulintunen haarapyrstöinen.

Kun se laulaa, se itkee samalla:

”Tsik-tsirik-tsirik”, laulu valittaa.

Kun se livertää, lehti puhkeaa,

ja kun se itkee, lehti kuihtuu taas.

”Pesän tekisin metsään avaraan –

saisin pelätä saaliin hakijaa,

saalin hakijaa, metsän kaatajaa,

pyssyn pauketta, kalketta kirveen.

Pesän tekisin niittyyn vihreään –

saisin pelätä ruohon niittäjää,

ruohon niittäjää, heinän korjaajaa,

heinän korjaajaa, haravan hampaita.

Pesän tekisin väliin sarkojen –

saisin pelätä saran kitkijää,

saran kitkijää, elon leikkaajaa,

elon leikkaajaa, sirpin suihketta.”

Miksi lintunen itkee ja valittaa

vailla näkijää, vailla kuulijaa?

Ainoa kuulija on köyhä poikanen,

köyhä poikanen, metsän kulkija.

Hän laulun lintusen painoi mieleensä,

painoi mieleensä, syvään sydämeen.

Ei ole myöskään pojalla kotia,

ei omaa kotia, lämmintä paikkaa,

ei ole vaimoa, ei huolenpitäjää.

Runo on mordvalaista kansanrunoutta sisältävästä kokoelmasta Omenakasvoinen morsian (valikoinut ja suomentanut Raija Bartens).

*

Samasta kirjasta vielä runo

Humalien ja pähkinöiden

poimijan rukous

Metsän Pavas, Ruokkija!

Metsän haltia, Emonen!

Tänä päivänä hyvänä

aamuisessa ruskossa

tulen Sinun vieraaksesi,

tulen Sinua tapaamaan.

Metsän Pavas, Ruokkija!

Tunnet kaikki metsän puut,

tutkit niiden joka lehden.

Kuljet kaikki polut, tiet.

Hyvää tietä johdata!

Kaunista polkua kuljeta!

Anna hyvä ymmärrys,

tarkka näkö silmille,

tarkka kuulo korville,

jotta kuulen metsän korvin,

jotta näen kedon silmin.

Metsän Pavas, Ruokkija!

Kulkijoita varjele,

pahansuovlta piilota,

yli lentävät kuullakseni,

ali kulkevat nähdäkseni!

Anna kasoittain humalaa,

pensaikoittain pähkinää!

Älä kätke pähkinöitä,

anna täydet kantamukset!

Anna voimat, anna sanat

käydä korpi karhun voimin,

keto käydä mettisenä!

Hyvä palkka on hyvälle:

annan lahjan, valkosilkin,

syömiseksi valkohanhen.

*

Sirkka Seljan kokoelmasta Puut herättävät muistini ( WSOY, 2000) on runo

Miksi sienet naamioituvat

Sienet naamioituvat

kntarellien parvi

kuin sikermä keltaisia varisseita koivunlehtiä.

Haaparousku etäällä

sinipunervan limaisen haavanlehden

identtinen kaksoissisar.

Mustarouskut pukeutuvat

mullan ja maatuvien kuusenneulasten väriin.

Miksi tämä samastuminen tämä vaiva?

Eläintenkö takia? Mitä piittaavat hirvi tai kettu

kitkerästä maidostanne

ja pienet eläimet, madot,

löytävät teidät yhtä kaikki.

Vai ihmisten takia? Mihin soluihin kätkeytyy

tämä salainen äly,

te kiinteytyneet alkulimamöykyt,

te jotka putkahdatte niin nopeasti,

ette ehdi rakentaa

aisteja aivoja silmiä

tai edes siementen hidasta aikataulukkoa?

Ja silti luotte värejä kuin taidetta

piiloudutte ovelasti

ja solmitte ystävyyssuhteita puihin ja maahan.

*

Kolmas runo kokoelmasta Omenakasvoinen morsian.

Sienen laulu

Niin kuin synnyin, niin myös kasvoin:

metsään valkokoivuksi,

koivun alle sieneksi,

kaunis hattu päässäni.

Ei näkijää minua näkemään,

ei poimijaa minua poimimaan.

Kulkee tietä nuori mies,

tuohikontti selässään.

Minut näki, poimikin!

Pani tuohikonttiinsa,

kantoi siinä kotiinsa,

huuhtoi lähdevedellä,

niinivakkaan asetti.

Viimein minut suolasi,

kiven pani painoksi.

*

Kolme runoa Helvi Juvoselta.

Nautinto

Metsässä siili nautti eniten,

kun lakastuneen ruohon karvaisena

se vaappui pienenä

ja mustin jaloin,

puhisten itseksensä,

hyvää löytäin.

Ritisten naurahteli neulaset,

kahisi lehdet kieppuvat, kun tuuli

supatti niille loruansa tyhmää,

jotakin syötäväksi kelvotonta.

*

Satu

Satu kiertää metsää:

Menninkäislapsi käy päässänsä vihreä huivi,

ja kissankello soi kuin hopeatiuku.

Missä käsin hän koskee, ruoho virkistyy,

käy kätköön kannon taakse peikkojen kansa.

Satu kiertää metsää hahmossa menninkäisen,

on kasteinen karhunsammal ja tuoksuu heinä,

kimalaiselle mettä ja kultapölyä kyllin

valkea apilas antaa.

Mesileipää menninkäinen syö ja ilonsa jakaa

kimalaisen kanssa.

*

Pikarijäkälä

(Luuk. 17:21)

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan,

ja sade täytti sen, ja pisarassa

kimalsi taivas tuulta pidättäen.

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:

Nyt malja elämämme rikkaudelle.

*

Vuorossa on Ryokanin upea tanka:

Sammalen alla

virtaa ääneti puro.

Kuuntelen sitä.

Kohta minusta tulee

läpikuultava, tyyni.

*

Georg Trakl kirjoitti runon

Iltaan sydämeni

Illalla kuullaan lepakoitten huuto,

niityllä käyvät mustat hevoset,

kohisee punavaahtera.

Vaeltaja löytää tien vieren kapakkaan.

Ihanaa pähkinät ja nuori viini,

ihanaa: hoiperrella hämärtyvään metsään.

Soi mustiin oksistoihin tuskalliset kellot,

kasvoille kaste jää.

Päätän metsäisen sikermän Aleksis Kiven runoon

Oravan laulu

Makeasti oravainen

Makaa sammalhuoneessansa;

Sinnepä ei Hallin hammas

Eikä metsämiehen ansa

Ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta

Katselee hän maailman piirii,

Taisteloa allans´monta;

Havu-oksan rauhan-viiri

Päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen

Keinuvassa kehtolinnas!

Siellä kiikkuu oravainen

Armaan kuusen äitirinnas:

Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä

Akkunalla pienoisella,

Linnut laulain taivaan alla

Saattaa hänet iltasella

Unien Kultalaan.

*

Kahisevin terveisin

Heikki