Taskut Quotes
Quotes tagged as "taskut"
Showing 1-1 of 1
“Taskussa helisee kourallinen helmiä. Siirrän niitä päivän aikana oikeasta taskusta vasempaan yksi kerrallaan aina silloin, kun olen osannut tehdä hyvinvointiani lisäävän teon. Päivästä riippuen helmiä siirtyy taskusta toiseen vaihteleva määrä.
Tänään seurasin (helmi!) kymmenen minuutin ajan miehiä, jotka epäilivät iltapäivälehtien lööpeissä olleen henkilön katoamista ufojen sieppaukseksi tai vakoojatarinaksi (helmi!). En kuullut loppua, koska miehet astelivat sisälle Vaasankadun seksikauppaan ja minä ruokakauppaan (helmi!). Ruokakaupasta ostin yhden appelsiinin (helmi!) ja suuntasin se kädessäni raitiovaunupysäkille. Valtaosa ihmisistä sulloutui raitiovaunuun numero seitsemän, niin minäkin (helmi!), sillä tavoin muuten sinäkin lähdit seuraamaan ihmisiä kun suuntani hävisivät.
Päädyin presidentti Mauno Koiviston hautajaisiin Tuomiokirkkoon. "Haihdumme kuin lumi aamun tullen", arkkipiispa alttarilla sanoi.
Se oli oikeastaan ainoa asia joka tilaisuudesta jäi mieleeni (helmi!).
Iltaisin tavaan ääneen Maolin taulukkokirjaa (helmiä!). Eksoottisten kasvien siemenluettelot, jos niissä on latinaa, toimivat yhtä rauhoittavasti (runsaasti helmiä!).”
― Sata kirjettä kuolleelle äidille

All Quotes
|
My Quotes
|
Add A Quote
Browse By Tag
- Love Quotes 102k
- Life Quotes 80k
- Inspirational Quotes 76k
- Humor Quotes 44.5k
- Philosophy Quotes 31k
- Inspirational Quotes Quotes 29k
- God Quotes 27k
- Truth Quotes 25k
- Wisdom Quotes 25k
- Romance Quotes 24.5k
- Poetry Quotes 23.5k
- Life Lessons Quotes 22.5k
- Quotes Quotes 21k
- Death Quotes 20.5k
- Happiness Quotes 19k
- Hope Quotes 18.5k
- Faith Quotes 18.5k
- Travel Quotes 18k
- Inspiration Quotes 17.5k
- Spirituality Quotes 16k
- Relationships Quotes 15.5k
- Life Quotes Quotes 15.5k
- Motivational Quotes 15.5k
- Religion Quotes 15.5k
- Love Quotes Quotes 15.5k
- Writing Quotes 15k
- Success Quotes 14k
- Motivation Quotes 13.5k
- Time Quotes 13k
- Motivational Quotes Quotes 12.5k