Unelmakuolema Quotes

“Se tieto mikä kerran on kerätty, jää pesän yhteiseksi onneksi kuin hunaja kennoihin. Eikö se riitä ihmiselle?”
― Leena Krohn, Unelmakuolema

“He sanoivat: ”Minä tahdon”. Mutta ihmisillä on monta tahtoa, eivätkä ne ole yksimielisiä.”
― Leena Krohn, Unelmakuolema

“Kun Lucia ajatteli kuolemaa – ja hän ajatteli sitä jo virkojensa ja ikänsä puolesta – hän huomasi usein miettivänsä soluja eikä ihmisiä. Kuolemaako hän ajatteli? Eikö pikemminkin elämää, vuorovaikutusta, joka tapahtui paitsi ihmisten kesken myös ihmisen sisällä, solujen välisenä herkeämättömänä tietojenvaihtona. Kuoleman jälkeen tietoa ja kokemusta ei enää siirtynyt, ei solusta toiseen, ei ihmisestä ihmiseen. Ja Lucian tuli sääli paitsi ihmisiä myös ihmisen soluja. Niidenkin tieto ja äly menivät hukkaan. Ne ahersivat kuin muurahaiset pesässään ja kuoleman kaaoksessa jäivät yksin, mykistyivät, hajosivat ja hajottivat. Niiden koti, ihmisruumis, tyhjeni ja sammui niin kuin pesä hajoaa muurahaiskuningattaren mentyä.”
― Leena Krohn, Unelmakuolema

“Luciankin lähdön hetki oli selvillä, oli ollut jo pitkään, kenties todellakin syntymästä saakka. Hänen solunsa tiesivät sen, mitä hän itse ei tiennyt. Hänen loppunsa syyt olivat olemassa synnynnäisinä ja perittyinä heikkouksina, alkuun näkymättöminä virheinä, jotka vähä vähältä kasvoivat ja liittyivät toisiinsa. Hänen näennäisesti tuoreen ja terveen olemuksensa soluissa ja solujen välillä kuolema suoritti omaa tehtäväänsä rauhallisesti ja kiirehtimättä mutta voitonvarmasti.”
― Leena Krohn, Unelmakuolema

“Identiteetti voi säilyä ikuisuuksiin ilman fyysistä hahmoa, ilman vaivalloista ja vioille altista konstruktiota, joka ennemmin tai myöhemmin menisi kaiken lihan tietä. Ja menköön! Ihmiset ovat ohjelmia, joiden lähdekoodi on selvitettävissä. Heidän fyysisellä hahmollaan ei ole sen enempää merkitystä kuin heidän vaatteillaan.”
― Leena Krohn, Unelmakuolema

“Luoti oli valmistettu, jotta se vahingoittaisi korjaamattomasti olentoa, jonka kehittymiseen on kulunut miljoonia vuosia. Koko maapallon evoluutio oli tarvittu, jotta mikä tahansa yksilö, ihminen tai eläin, sikiäisi, syntyisi, kasvaisi ja kukoistaisi. Mutta riittää vain yksi tuollainen metallikappale, joka sinkoutuu aseen suuaukosta oikeaan kohtaan, ja hetkessä maailmankausia kestänyt työ ja energia on mennyt hukkaan. Suunnattoman monimutkainen luomus, täydellisesti toimiva järjestelmä on tuhon oma.
Jokainen luoti, joka täyttää sille tarkoitetun tehtävän, tuo järjestyksen tilalle kaaosta, kauneuden tilalle rumuutta, liikkeen tilalle liikkumattomuutta, elävän lihan kukoistuksen tilalle mätänevää ja haisevaa lihaa.”
― Leena Krohn, Unelmakuolema

“Luoti, joka edustaa kaaosta, repäisi rikki kokonaisen valheiden verkon, vaikka lepäsikin liikkumattomana Naran takintaskun lämmössä. Eivätkö ihmisen vaatteet, tavat, lait ja ajttelun kategoriat, keinovalot, jotka pitivät yön loitolla, terveyskeskukset ja avoimet yliopistot, liikennemerkit, jotka opastivat oikeaan suuntaan, ostoparatiisit, joista sai kaikkea sitäkin, mitä kukaan ei tarvinnut, yrittäneetkin saada Naraa uskomaan suureen harhaan? Turhaan ne uskottelivat, Nara näki jo harhan tuolle puolen.”
― Leena Krohn, Unelmakuolema

“Miten Lucia lohduttaisi tätä äitiä? Sanoisiko hän: sinun poikasi näkee unta, että hän on kohdussa jälleen. Hän näki unta ja siksi hän unohti hengittää, sillä eihän kohdussa tarvitse hengittää. Hän palasi viimeisessä unessa sinuun. Sinä kannat häntä vastedes aina mukanasi, eikä sinun tarvitse enää koskaan synnyttää häntä maailmaan sattuman ja kohtalon armoille. Hän on palannut syntymättömien maahan koettuaan vain ensimmäisen kohtalon iskun: syntymänsä. Nyt hän on toipunut siitä. Onnellisempaa osaa, suurempaa armoa ei kukaan kuolevainen voi saada.”
― Leena Krohn, Unelmakuolema

“Voinko milloinkaan nähdä ihmisen kasvoista kasvoihin, voinko koskaan olla varma siitä, ettei aave tunkeudu ihmisen eteen ja varasta hänen todellisuuttaan? En usko, että voin. Ihmistä ei ole ihmisenä olemassa, mikäli ei hänestä ole kuvaa kenenkään toisen mielessä. Aave edellyttää ihmistä, ihminen aavetta. Kun siis puhutaan ihmisistä, puhutaan aina myös aaveista. Vai puhutaanko aina vain aaveista?
Tunnistanko itseni aaveiden vilinästä? Missä on Nara, ihminen? Kuinka hän on olemassa? Mikä hänessä pysyy, mikä ei järky, mitä eivät aaveet tee itsensä kaltaiseksi? [...] mitä jää jäljelle, jos kaikki aaveet karkotetaan?”
― Leena Krohn, Unelmakuolema

“Sen, mitä näen ja saan kiinni, jätän jälkeeni. Sitä, mitä en näe enkä saa kiinni, kannan mukanani.”
― Leena Krohn, Unelmakuolema

“Se oli kuoleman suuri tuuli. Kun se puhalsi, betoniseinät aaltoilivat kuin ne olisivat ohuita hulmuavia verhoja. Heistä muista näytti kuin teräksistä potilassänkyä ympäröisivät kiinteät ja kovat materiaalit. Heistä näytti, että lattia oli luja ja kantava ja että seinät ja katto suojaisivat heitä kaikkien ilmansuuntien myrskyiltä.
Kuoleva näki toisin ja tarkemmin. Pian kuoleman tuuli, joka oli peräisin hänen omasta sisimmästään, puhaltaisi sairashuoneen seinät pois, sairaalan kaikki betoniset muurit ja raskaan katonkin, koko kaupungin se veisi mennessään.
Mikään ei kestänyt kuoleman myrskyssä. Ei mikään paitsi ihmisen hetki. […] Niin se oli, niin Lucia sen ymmärsi: ei ihminen itse kadonnut minnekään, ihminen jäi. Ruumis vain, ja maailma, katosivat hänen ympäriltään.”
― Leena Krohn, Unelmakuolema