Peilikaupunki Quotes

“Meren aavikko, kelluva keto
ylijäänyttä maitovaahtoa
tuulten juomingeista.

Älä pelkää kuolemaa.
Talven ansarissa on
lasiksi muttunut seinä,
johon uusi kevät koputtaa.

Meren aavikko, kukkiva keto.”
― Paula Sainio, Peilikaupunki

“Minussa elää suon menneisyys,
jääkauden jäänteet suonissani.
Niillä on painikkeita ympäri kehoa
eikä hiki niitä sulata.

Liikutan lampea - valkaisematon vesi
tuntuu käteen kylmältä.
Siitä juo suopursu perheineen,
joivat hevoset rauhan vettä sodassa.

Muistot läikehtivät. Pitkospuiden tie
kulkee unohduksen hyllynreunalla,
mutta lähtöni jälkeenkin
suo minussa pysyy.”
― Paula Sainio, Peilikaupunki

“Lauluja voi löytää jokaisesta korttelista.
Ne syntyvät kehon luomapuissa, kun et
kiellä etkä kilpaile, et sulje etupenkin salpaa

eikä tulkkia ei tarvita:
sotahuuto alleviivaa askeleet,
samallaulu tuudittaa.

Pyhiinvaeltaja kulkee sielu matkassaan
ja osaa kyllä tunnistaa molempien tarkoituksen.

Soitto on sävelten tanssi.”
― Paula Sainio, Peilikaupunki

“Juodaanko kahvit samassa pöydässä
ja synnytään yhteiseen ihmissukuun
ojennetaan käsien sillat toistemme saariin
ja aloitetaan hyvät huomenet

silloin nousee lämpö alhaalta ylös
kuin tanssiinkutsu
kerrostalorakkaus ei jätä ketään yksin
eikä maa niele ketään kotiinsa kadoksiin

kysy minulta, miksi täällä on tänään
kaikki niin kaunista”
― Paula Sainio, Peilikaupunki

“Kerran me kuljimme kuin männynrunkoa
ylös toistemme oksistoon ja - tietämättämme -
kohti putoamisen paikkaa”
― Paula Sainio, Peilikaupunki

“Tulitanssi taivaan perintömaalla,
illan punainen karamelli.
Elokuun valo kurtistuu ja vajoaa korsuihinsa
viikko viikolta aikaisemmin.
Katselen taivaan viljalaaria. Pääni päällä
kukkii kuu, kypsyvät tähtien tähkät.
Maa pienenee pyyhkeen kokoiseksi.

Muistoissani vaellan käymäjalkaa
kaikkien syksyjeni kautta.
Saniaisten pienoismetsä huojuu askeleissani,
kun kuljen eteenpäin alpsuuden arpikudos
kasvoillani.

Horsmat pujottavat värejään vytärölle asti.
Myöhäinen leirituli leimuaa yhä:
näin pysyvät nyt muisto toivo kauneus”
― Paula Sainio, Peilikaupunki

“Sinä otit minusta kuvan,
kannoit sen kotiin
ystävyytemme etuvartioksi.

Hymyni valokuvassa on
valo kuvassa.
Siinä olen minä ihmisikä sitten,
monta galaksia sitten,
sillä niin paljon on muuttunut,
vieraillut ulkomaailmassa
eikä palannut.

Ehkä vielä jälkilämmössä
minut muistat.”
― Paula Sainio, Peilikaupunki

“Kotirannan kaislikossa
veneen piirtämä viilto, joka ei täyty.

Jokainen lähtö jättää maahan muistokirjoituksen.
Jokaisesta airosta putoaa kyynel.

Riisua ja pukea ylleen kaikki ilmansuunnat,
loistaa tuoreena kuin uusikuu
murtumatta kenenkään katseesta.

Siinäkö ihmisen aateluus?

Ajattelen purjetta, muutun purjeeksi
ja kohta olen jo poissa meren muistista”
― Paula Sainio, Peilikaupunki

“Kun uit kuutamolla,
muutut lyhteeksi valon viljapeltoon,
yön tytär,
minusta lähtevä varjoton neito.

Äänettömät aallot purkavat jalkoihisi
hopealankaa
kuunsäteitten pirrasta.
Kukaan ei seuraa jälkiäsi.

Eteenpäin ei vie aika ei tahto
vaan esteettömyys,
kun uit kuutamolla”
― Paula Sainio, Peilikaupunki

“Pilvet riippuvat matalalla kuin saaret,
vettä hipoen. Mittailen rannan rakkaa
tyhjillä kengilläni. Selän halkio
kuroutuu kiinni, sinua ei ole täällä,
eikä yhtään viestiä tuulen päällä.
Ihoni on ohutta jäätä.

Mutta jos aion, aion nyt: muovata majani
lahden tyveen, missä meren iho siliää.
Siellä voisin suojautua myrskyn lohkareilta,
siellä näkisin sinusta luolaunia

ja vihdoin, kaiken oppineena
tähyilisin mastoasi sumun jakajana,
ja meri olisi meille kuin koti lautalattioin”
― Paula Sainio, Peilikaupunki

“Valtameri on niin suuri vetomitta, että sitä voi
säilyttää vain kartalla.”
― Paula Sainio, Peilikaupunki