Murtuneista luista Quotes

“tässä huoneessa valo on valkoinen

joutsenet lentävät matalalla, siipien havina ja puiden
jos katsoisit minun sisääni
näkisit valonhehkuiset luut, lihasten säikeet, jänteet


suu auki hengitän valoa, valoruumis


säkillinen luita ja nestekiertoa, minun jaloissani
asuu ohrapellon karheus
yhdeksän suurta lintua kauan sitten



paiskautui maahan sähkölinjojen alle, työnsimme kottikärryt
pellon laitaan ja keräsimme vielä lämpimät ruumiit valkoiseksi kasaksi


sinun kätesi niin täsmälliset
sormien liikkeet matemaattisen tarkat, kun erotit
lihan luista, myöhemmin rakensit sulista ja puurimoista siivet


solmit ne valjailla olkapäitteni yli, kiristit nahkanauhat


jos ensimmmäinen tömähtää voimalinjoihin, muut
nousevat korkeammalle, mutta joskus onnettomuudet


ovat käsittämättömiä ja suuria



minä juoksin ohrapellolle selässäni yhdeksän linnun lento


silloinko opin hengittämään valoa silloinko
luut tihentyivät täyteen pellonpohjassa kumisevia askeleita, silloinko
kohosin ensimmäisen kerran ilmaan
ikään kuin päättäväisesti lentämällä olisin voinut


hyvittää voimalinjojen katkaiseman matkan


vai tuliko kipu vasta myöhemmin
kun en enää voinut kääntyä takaisin pihaan, kavuta sinun syliisi
auringon haalistaman puuvillakankaan ja ihon hajuun



tässä huoneessa valo on valkoinen,


jos kyykistyisit nurmikon reunaan, jos mekon kangas pingottuisi
selkänikamia vasten, jos kitkisit voikukan juuret silmäkuopistasi
ja katsoisit minua


näkisit valohehkuisen ruumiini, kuinka suu ammollaan hengitän
sisääni yhdeksän suurta lintua


ja kohoan taas, kevyenä ja valkoisena
ohrapellon ja voimalinjan yli, juuri riittävästi korkeutta


höyhenpuvussa valotaskuja
joihin työnnän sormet lämpimään, tunnustelen


menetyksen ja valon karheaa punosta”
― Kristiina Wallin, Murtuneista luista

“hiekkaan haudatut linnut levittävät siipensä, siivet puhkovat aurinkovuoteet.
Jos makaisin aloillani, selkänahkani repeytyisi kuin kangas. Iltaisin
poimin pääskyset verkosta ja kaivan muovilapiolla poteroita. Aamulla
joku linnuista hengittää vielä. Työnnän sen taskuuni ja nauran, koska
naurettava on, kun lintuja / jäniksiä / lintuja marssii kadulla, marssii
kadut umpeen höyheniä ja karvaa.”
― Kristiina Wallin, Murtuneista luista

“Kaivoin suosta hirven kruunun,
metsästä löysin kauriin, jonka rankaa
peittivät yhä lihan ja nahan kuhisevat rihmat,
koppakuoriaisen kilvet olivat aarteitani,
kun viimein aloin rakentaa
valtaistuinta
suurta luista tuolia.

Levitin piirustukset sammalikkoon ja päiväkausia
kiristin narulla peuralle ja päästäiselle yhteistä ruumista.

Kun selkänoja kohosi kohti kuusten latvoja,
kiipesin istuimelle jakamaan summittaisia käskyjä, joita kukaan
ei vaivautunut kuuntelemaan

hirven kruunupiikit säihkyvät yössä, kun käännän hermostuneena
päätäni ja pelkään, että luusäleikkö allani alkaa hengittää,
että kupeet kohoavat että liike
syntyy syvällä luuytimessä.”
― Kristiina Wallin, Murtuneista luista