Ylpeys ja ennakkoluulo (koko kirja)

[Tytti, The Head Honcho]

Arvioita ja keskustelua koko kirjasta.

[Anu]

Kyllähän tuo aikamoinen täysosuma sommittelultaan oli. Annoin viisi tähteä. Kirja tuntui uudelta, vaikka loppuratkaisu olikin arvattavissa yleissivistyksen pohjalta. Kyllä klassikot pitää siis itse lukea... Täytyypä seuraavaksi tiirata Areenalta nuo kolme tunninmittaista Austeniin ja P. D. Jamesiin pohjaavaa sequelia.

Luin Nokso-Turjan käännöksen, josta pidin, koska pidän vanhahtavasta suomesta, vaikka pari kömmähdystä huomasinkin.

Tämä meni Helmet-haasteen kohtaan kuvitettu kirja, koska tässä painoksessa oli kuvitus -- kuvittajalle ei anneta missään krediittejä, mutta signeerauksista olen hahmottavinani E. Brock 1895.

[Tytti, The Head Honcho]

Anu wrote: "Täytyypä seuraavaksi tiirata Areenalta nuo kolme tunninmittaista Austeniin ja P. D. Jamesiin pohjaavaa sequelia."

Ne olivat ihan suht katsottavia, mutta ei ne oikein tuntuvat istuvan siihen maailmaan. Ja jos sallitaan sanoa, niin Lizzyn näyttelijä ei sovi ollenkaan rooliinsa. Se oli ehkä suurin puute siinä minulle.

[Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä]

Mulla on myös omassa hyllyssä tuo Nokso-Turjan käännöksen kuvitettu versio vuodelta 1947. Englanninkielinen versio mulla on ihan kuvittamattomana Wordsworth Classics -painoksena (sen sijaan siinä on loppuviitteet, mikä on klassikoissa yleensä ihan kiva juttu).

Niille, jotka lukevat kuvittamatonta versiota, suosittelen seuraavaa linkkiä: C. E. Brockin alkuperäinen kuvitus. "Black and white line drawings From 1895 Macmillan edition" -otsikon alta löytyvät kuvat ovat niitä, joita on käytetty myös suomenkielisessä painoksessa.

[Johanna]

Annoin kolme tähteä, mutta olin silti positiivisesti yllättynyt, kuinka kepeää luettavaa kirja lopulta oli. Ajankuvauksena tosi hieno, ja paljon Briteissä työn puolesta aikaa viettäneenä näin silmissäni punatiiliset kartanot isoine puistoineen ja hevosvaunut keskellä vihreää maisemaa. Ehkäpä pitää tv-sovitus jossakin kohtaa katsella, se ei aiemmin ole jaksanut innostaa kun olen ajatellut, että kirja pitää lukea ensin.

Mutta en voinut olla ihmettelemättä turhanpäiväisyyttä.
Näillä tyypeillä on ihan rajattomasti aikaa istua päivällisillä ja tanssiaisissa, eikä kukaan tunnu tekevän oikeita töitä. Henkilöt ovat kyllä kivan erilaisia, toisia kohtaan tuntee sympatiaa ja toiset puolestaan ärsyttävät ihan suunnattomasti.

Ihan Lizzyn takia tykkäsin tästä enemmän kuin odotin, hän oli päähenkilönä ihanan suorapuheinen ja ajan huomioon ottaen jossain määrin jopa oman tiensä kulkija. Jälleen kerran saa tuntea kiitollisuutta siitä että elää 2010-luvun suomessa, jossa voi ihan itse käydä töissä, eikä ole erityisemmin riippuvainen siitä millaiseen avioliittoon sattuu pääsemään :-)

Kyllä vaan klassikoita kannattaa lukea. Pakko myöntää silti, että ehkä nuo Brontën sisarusten tuotokset on itselle olleet mieluisampia, niissä kun on minusta vähän enemmän dramatiikkaa ja tietynlaista synkkyyttä mikä viehättää.

[Annamariah, Lukupiirinpyörittäjä]

Nuo "hienoa syntyperää" olevat ihmisethän eivät edes saaneet tehdä töitä. Mitä parempi syntyperä, sitä suurempi kauhistus rahan ansaitseminen oli. Rikkaiden piti elää tilustensa tuotoilla - kaupankäyntiin sekaantuminen ei ollut sopivaa. Yksi niistä syistä, miksi Bennetin tyttöjä ei pidetty hyvänä naimakauppana, oli heidän kaupankäynnillä elantonsa ansaitsevat sukulaisensa.

Jos aatelismies oli köyhä, ainoa "kunniallinen" keino korjata asia oli naida rikas perijätär (tai tienata rahaa uhkapelissä, missä on tietenkin omat riskinsä). Vanhaksipiiaksi jääneen naisen piti luottaa sukulaisten armeliaisuuteen tai yrittää löytää paikka seuraneitinä tai kotiopettajattarena.

[Lumissa]

Lähdin tähän kuukauden klassikkoon vähän myöhäisheränneenä mukaan, mutta eipä se mitään haitannut, kirjahan oli sujuva ja nopealukuinen, hauska ja raikas tavoilla, jotka saavat helposti ymmärtämään kirjan klassikkostatuksen. Tämä on kyllä taas niitä kirjoja, joita olen aloittanut teini-iässä ja jättänyt kesken, enkä oikein ymmärrä, miksi näin, kun kuitenkin samoihin aikoihin kahlasin loppuun paljon pitkäpiimäisemmän Kasvattitytön tarinan.

Olen kyllä vuosien varrella katsonut ehkä muutaman kerran liikaa BBC:n minisarjasovituksen kirjasta. Ihan kuin olisi ollut oma kuvitettu laitos kirjasta, kun jokaiseen lukuun pystyi palauttamaan sanantarkasti mieleen vastaavan kohtauksen sarjasta. Kirja kuitenkin toi lisäarvoa juuri tuossa 1800-luvun sääty-yhteiskunnan kuvauksessa, jonka nykylukijalle silmiinpistävimpiä ilmentymiä oli ehkä vähän hävitetty tv-sovituksesta. Lisäksi kirjan henkilöt muodostuivat aika paljon eloisammiksi, ehkä siksi, että kirjassa on mahdollisuus kuvata värikkäämmin ja monipuolisemmi henkilöiden sisäistä elämää.