Esikoiskirjailijan elämää: Kirjoittajan välipäivät, menneet pyhät

Joulu oli ja meni – hyvin menikin. Olen useasti varmaan täällä bloginkin puolella todennut sen, että vuoden loppu on minulle jotenkin summaavaa aikaa, vedän mielessäni kulunutta vuotta ja ehkä elämääkin yhteen sekä suhtaudun uuteen vuoteen toiveikkaalla odotuksella. Uusi vuosi, uusi toivo.

Joulunalusviikkoni olivat tänä(kin) vuonna rankkoja. Joulustakin uhkasi tulla kivulias, mutta onneksi kaikki kääntyi parhain päin, ja sain viettää joulun kivulta jokseenkin rauhassa. Olen ehdottomasti jouluihminen. Rakastan viipyilevää tunnelmaa ja sitä, ettei ole kiire minnekään. Ennen kaikkea voi uppoutua lahjakirjan ääreen useiksi toveiksi. Lahjakirjoistani WSOY:n ja Ellun kanojen novellikokoelmayhteistyö Toinen tuntematon loppui aivan liian lyhyeen. Joululahjani oli myös se, että kehoni kesti pitkästä aikaa painetun kirjan lukemista, eikä lukemisesta tai lukemisasennosta aiheutunut lopulta suurempia ylimääräisiä kipuja. Muistin, ettei mikään korvaa painettujen sivujen lehteilyä ja olen itse äänikirjan lukijaa paljon nopeampi, mutta olen jotenkin myös aiempaa paremmin hyväksynyt sen, että kehollani on kausia, jolloin perinteinen lukutapa ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Siksi kiitänkin ilolla, että todella moni teos on nykyään painetun ohessa saatavilla äänikirjana. Kuka tietää Älä irrotakin joskus.