Iiris > Iiris's Quotes

“Kuinka kauan kestää oppia tuntemaan toinen? Onko se edes mahdollista? Tai tarpeellista? Tunsinko edes itseäni kokonaan, vai kuvittelinko vain tiselleni ominaisuuksia, joita kohti yritin pyrkiä? Ehkä. Mitä todelliset ominaisuuteni olivat? Humahdin kysymyksineni kummalliseen tyhjyyteen. Mikä minä olin, jos en edes itse tuntenut itseäni? Tunsin olevani jatkuvassa muutoksen myllyssä, jauhautuvani pieniksi osiksi, sirpaloitunut ja hajallaan pitkin itseäni. Tämä minä, jonka nyt tunsin, ei ollut se jonka halusin tuntea. Halusin visusti kätkeä tämän rääpäleen, halusin olla taas oma itseni. Vakuutin itselleni, että olin upea ja ihana, mutta sillä rääpäleellä oli niin läpitunkeva ääni.”
― Tina Lundán, Ensimmäinen kesä

“I am not a machine. For what can a machine know of the smell of wet grass in the morning, or the sound of a crying baby? I am the feeling of the warm sun against my skin; I am the sensation of a cool wave breaking over me. I am the places I have never seen, yet imagine when my eyes are closed. I am the taste of another's breath, the color of her hair.
You mock me for the shortness of my life span, but it is this very fear of dying which breathes life into me. I am the thinker who thinks of thought. I am curiosity, I am reason, I am love, and I am hatred. I am indifference. I am the son of a father, who in turn was a father’s son. I am the reason my mother laughed and the reason my mother cried. I am wonder and I am wondrous. Yes, the world may push your buttons as it passes through your circuitry. But the world does not pass through me. It lingers. I am in it and it is in me. I am the means by which the universe has come to know itself. I am the thing no machine can ever make. I am meaning.”
― Bernard Beckett, Genesis

“Ei elämästä mitään jää eikä siitä mitään mukaansa saa. Kun sen tajuaa, tällaisen tavallisenkin minuutin arvo nousee kuulkaa paljon. Mutta ei ihminen parempaan pysty kuin mihin pystyy.”
― Tuomas Kyrö, Mielensäpahoittaja

“Minä pyöritin sanoja mielessäni. Ja kuvia. Elämäni kulki silmissäni kuin pilalle mennyt kaitafilmi. Otteet olivat katkonaisia, värit olivat haalistuneet, eikä sanoista saanut enää selvää. Minä en ollut enää tuon filmin päähenkilö. Minä tiesin, että olin jotain paljon enemmän. Enemmän kuin kaikki se, mitä ikinä olin toivonut. Olin jotain muuta, jotain joka olin aina tiennyt olevani, mutta jonka olin kadottanut. Minä halusin itseni takaisin. Kokonaisena. Tahdoin värit takaisin filmiin ja uudet vuorosanat ja uudet tapahtumat ja ihmisen.”
― Heli Kruger, Olen koskettanut taivasta