Uusi, vanhan ajan hilpeä tapakomedia 1830-luvun Helsingistä
Ylhäiseen kaupunkitaloon Helsingin Kasarmitorin laitaan saapuu outo kirje. Rahavaikeuksissa kamppailevan paroniperheen niskoille ollaan työntämässä tuntematon orpotyttö.
Leskiparonitar Eva Magdalena Ekestolpe vastustaa ylimääräistä vaivaa. Nuori paroni Mauritz ärtyy uudesta taakasta. Hänellä on kylliksi huolta isävainajan velkojen maksamisessa.
Ulrika Rutenfeltistä huhutaan, että hänen vanhempansa olivat omituisia ja kasvatuksensa epäsovinnainen. Epäluuloa tosin pehmentävät huhut Ulrikan suunnattomasta omaisuudesta - mutta sekin on peräisin saippuakaupasta.
Vain paroni Mauritzin morsian Viktoria von Sperling tietää, että perijätär on tarkoitettu hänen hurmaavalle hulttioveljelleen Hermanille.
Saippuaprinsessa on lämpimän romanttinen epookkikomedia 1830-luvun Suomesta, maasta, joka oli vasta vaihtanut isäntää eikä vielä ymmärtänyt olevansa kansakunta.
Kaari Utrio on neljän vuosikymmenen ajan ollut yksi Suomen suosituimpia kirjailijoita. Hänen historiallisia romaanejaan ja tietokirjojaan lukee koko kansa jo kolmessa polvessa. Utrio korostaa teoksissaan naisen merkitystä ja voimaa, ja samalla vastuuta, yhteiskunnan koossapitävänä tekijänä. Hänen kirjoissaan nousee hämärästä esiin arjen historia ja lapsen historia. Kaari Utrion vaikutus suomalaisen naisen ajatteluun on kenties merkittävämpi kuin kenenkään muun yksityisen ihmisen. Utrion romaaneissa kansamme menneisyys kuvastuu tarkkaan tutkittuna tietona, johon kietoutuvat tarinat, seikkailut, romantiikka ja huumori. Utrion tuotanto on lajissaan ainutlaatuista Suomessa. Viime aikoina kirjallisuuskritiikki on maininnut Utrion Mika Waltarin seuraajana.
Taattua Utriota, joka vetää mukaansa ja antaa aivoille lomaa kesken stressaavan elämäntilanteen. Huomasin ikävä kyllä Saippuaprinsessan aikana, kuinka paljon Utrion 1800-luvun Suomeen sijoittuvat kirjat toistavat toisiaan -- ehkä pitää välillä palata keskiaikaisiin Utrioihin, koska niistä olen pitänyt selvästi enemmän.
Saippuaprinsessa on tyypillinen Utrion epookkiromaani. Historiallisesti tarkka yksityiskohtia myöten muttei järin tapahtumarikas. Rikas perijätär saapuu Helsingin seurapiireihin ja heti alkavat onnenonkijat häntä kosiskella. Ovela neito laittaa liikkeelle huhun ettei omaisuutta olekaan ja hänet karkotetaan maaseudulle skandaalimaisena huijarina. Totuus paljastuu kuitenkin kun omaisuudenhoitaja Riikasta saapuu Helsinkiin ja taas lähtevät kosijat matkaan. Mutta saippuaprinsessan sydän sykkii vain tietylle paronille jonka suurin haave on viljellä maatilallaan sokerijuurikasta... Muutamia mainioita hahmoja Utrio on luonut kirjaan, omaisuudenhoitaja Detlev Henning on sellainen, samoin byronilaisen romanttinen hahmo Herman von Sperling, onneton kosija jonka pelihimo vie hänet turmioon. Naishahmot jäävät sen sijaan yllättävän ohuiksi. Päähenkilö katoaa muutamaksi luvuksi kokonaan kun mielenkiintoisemmat sivuhenkilöt vievät kaiken huomion. Loppu on toki ennalta arvattavan onnellinen koska se kuuluu tällaisten romaanien kaavaan. Ja suopeasti suon saippuaprinsessalle ja hänen paronilleen kaiken onnen. Mutta vaikka Utrio feministi onkin, niin mitään suuria persoonia hänen naishahmonsa eivät ole, vaan loppujen lopuksi melko värittömiä ja tavanomaisia.
Ulrikan ja Mauritzin suhde eteni jotenkin liian nopeasti, sitä olisi ehkä enemmän voinut pohjustaa, ja romaanin vanhempi yllätyspariskunta oli mielenkiintoisempi kuin pääparimme. Heidän tarinaansa olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Kirja sai minut nauramaan muutamassa kohdassa, ihanan kevyttä!
Saippuaprinsessan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun alkupuolelle Kemiöön, Helsinkiin sekä Vihtiin. Kirjan nimi viittaa orpotyttö Ulrikan perintöön, joka on ehkä jossain Riikassa odottamassa häntä.
Alkunäytös on Kemiössä ja tarkemmin Kiiholman kartanossa, jossa Axel Rutenfeld on saanut holhotikseen sukulaistytön. Ulrikan edesmennyt isä on puolestaan käynyt moneen otteeseen Venäjän Karjalassa runonkeruureissuillaan ja jossain välissä nainut saippuatehtailijan tyttären ulkomailla.
Nyt on tullut aika naittaa kaunis sukulaistytär, jolla on ”kultaiset kiharat ja jalokivisilmät”, ja lähettää hänet Helsinkiin naitettavaksi. Jälleen on sukulaissuhteista apua, ja matkaan lähdetään Taustilan paronin Mauritz Ekestolpen matkaan. Kuten arvata saattaa, mutkia tulee matkaan. Ulrika ja Mauritz kyräilevät toisiaan kuin jossain Austenin romaanissa kuin salarakkaat, mutta paroni on kihloissa helsinkiläisen laskelmoivan Viktoria von Sperlingin kanssa. Tämän aatelisen hulttioveljestä Hermannista on puolestaan jo ennakkoon kaavailtu sulhoa maalaistypykälle.
Jonkin verran kertomukseen on sisällytetty kulttuurihistoriaa, ja mm. Paciuskin vierailee eräillä kutsuilla ja liikutaan kuninkaantietä kestikievarista toiseen. Myös venäläiset ovat edustettuina romaanissa, ja Suomi on heille vain etäinen provinssi kuin karkotuspaikka niin upseeri Zagoretskille kuin Hermannin ihastukselle, eräälle kutsuja järjestävälle kreivittärelle.
Loppuratkaisu tässä molieremaisessa tarinassa on onnellinen, ja monien käänteiden jälkeen paha saa palkkansa ja rakastavaiset toisensa: saippuaprinsessa saa juurikaskuninkaansa.
The book is only in Finnish, so also the review is in Finnish.
Olen nauttinut niistä Kaari Utrion 1800-luvulle sijoittuvista historiallisista romaaneista, jotka olen lukenut, myös tästä. Vähän henkilöhahmotyypit ja juonet alkavat kyllä toistaa itseään, mutta ovat sinänsä nautittavia, ja Utrion tyyli on mukava ja luettava. Välillä tosin ärsyttää taipumus tunkea kuvailuihin kaikki tutkimus mitä on tehnyt tuon ajan kulttuurista ja tapahtumapaikoista, on sillä sitten mitään tekemistä tapahtumien kanssa tai ei. Mutta ainakin kirjoista saa mukavasti ajankuvaa. Tosin pienen virheen historiallisessa taustatyössä huomasin - useammassa kohdassa nimittäin henkilöt nimittävät oman 1830-luvun aikansa tyyliä biedermeieriksi, vaikka tuo sana keksittiin vasta 1850-luvulla nimittämään taaksejäänyttä aikakautta. Näin ainakin kertoo eräs kulttuurihistoriallinen tutkimus jota parhaillaan myös luen.
Mutta siitä huolimatta nautittava kirja ja herkullisia hahmoja, vaikka miespuolisessa sankarissa onkin välillä jotain minua tympivää - vähän turhan ylevä kai ilman tarpeellista suolaripausta. Mutta naiset ja sivuhenkilöt ovat oikein kivoja ja tarina hauska.
Tarinaan oli helppo päästä kiinni, kun kuuntelin tämän. Ehkä itse lukien olisi ollut työläämpää. Kun tarina pääsi vauhtiin, kiinnostuin ja tykkäsin todella. Historiallisia yksityiskohtia oli paljon eli kirjasta myös oppi jotain.
Hauska huomio oli, että helsinkiläiset siirtyivät kesäksi mielellään maalle, esimerkiksi Töölöön.