What do you think?
Kallocain
This is a novel of the future, profoundly sinister in its vision of a drab terror. Ironic and detached, the author shows us the totalitarian World-state through the eyes of a product of that state, scientist Leo Kall. Kall has invented a drug, kallocain, which denies the privacy of thought and is the final step towards the transmutation of the individual human being into a "happy, healthy cell in the state organism." For, says Leo, "from thoughts and feelings, words and actions are born. How then could these thoughts and feelings belong to the individual? Doesn't the whole fellow-soldier belong to the state? To whom should his thoughts and feelings belong then, if not to the state?"
As the first-person record of Leo Kall, scientist, fellow-soldier too late disillusioned to undo his previous actions, Kallocain achieves a chilling power and veracity that place it among the finest novels to emerge from the strife-torn Europe of the twentieth century.
As the first-person record of Leo Kall, scientist, fellow-soldier too late disillusioned to undo his previous actions, Kallocain achieves a chilling power and veracity that place it among the finest novels to emerge from the strife-torn Europe of the twentieth century.
193 pages, Paperback
First published January 1, 1940
About the author
Karin Boye
99 books271 followersKarin Boye was a Swedish poet and novelist.
She is perhaps most famous for her poems, of which the most well-known ought to be "Yes, of course it hurts" (Swedish: "Ja visst gör det ont") and "In motion" (Swedish: "I rörelse"). She also wrote a few novels including "Kallocain". Inspired by the rise of National Socialism in Germany, it was a portrayal of a dystopian society in the vein of Orwell's Nineteen Eighty-Four and Huxley's Brave New World (though written almost a decade before Nineteen Eighty-Four). In the novel, an idealistic scientist named Leo Kall invents Kallocain, a kind of truth serum.
Boye died in an apparent suicide when swallowing sleeping-pills after leaving home on April 23, 1941.
She is perhaps most famous for her poems, of which the most well-known ought to be "Yes, of course it hurts" (Swedish: "Ja visst gör det ont") and "In motion" (Swedish: "I rörelse"). She also wrote a few novels including "Kallocain". Inspired by the rise of National Socialism in Germany, it was a portrayal of a dystopian society in the vein of Orwell's Nineteen Eighty-Four and Huxley's Brave New World (though written almost a decade before Nineteen Eighty-Four). In the novel, an idealistic scientist named Leo Kall invents Kallocain, a kind of truth serum.
Boye died in an apparent suicide when swallowing sleeping-pills after leaving home on April 23, 1941.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
May 16, 2021
Ruotsalaisen runoilijan Karin Boyen dystopia vuodelta 1940. Kirjoitettu ennen Orwellia, mutta varsin samanhenkinen jos kohta inhimillisempi ja toivoa herättävämpi. Kiuas @kustannus julkaisee kirjan toukokuussa Olli Virtasen käännöksenä. Luin kirjan alkukielellä.
Hännikäinen kirjoittaa arvostelussaan mm. "Ei ole tiedossa, tunsiko Orwell Boyen kirjan sisällön. Kallokaiini käännettiin englanniksi vasta Orwellin kuoleman jälkeen. Useimmat yhtymäkohdat luultavasti selittyvät yhteisellä esikuvalla, Jevgeni Zamjatinin romaanilla Me (1921). Zamjatinin kirja, jonka katsotaan aloittaneen dystopiaromaanien alalajin, sijoittuu hyvin samankaltaiseen läpiorganisoituun tulevaisuuden yhteiskuntaan. Romaanin Ainoa Valtio on futuristinen tyrannia, joka pyrkii karsimaan kaiken yksilöllisen erottautumisen, ja sen kansalaisilla on nimien sijaan numeroyhdistelmät.
Bolshevikkeja aluksi kannattaneen Zamjatinin romaani oli tarkoitettu vastalauseeksi yhä totalitaarisemmaksi muuttuvalle neuvostoyhteiskunnalle, ja häntä on pidetty yhtenä ensimmäisistä julkisista toisinajattelijoista Neuvostoliitossa. Myös Boye oli kiinnostunut sosialismista ja toiminut 30-luvulla marxilaisessa Svenska Clartéförbundetissa, mutta pettynyt neuvostojärjestelmään tehtyään opintomatkan Moskovaan. Myös natsien valtaannousun hän oli nähnyt lähietäisyydeltä asuessaan Berliinissä vuosina 1932-33.
...
Boyen dystopia on luonnosmaisempi kuin Orwellin, mutta joiltakin osin psykologisesti tarkkanäköisempi. Boyen oivallus on, että mitä totaalisemmaksi järjestelmän valta muuttuu, sitä hauraammaksi se käy. Maailmanvaltion kaltaisessa järjestelmässä mahdollisuuksia avoimeen vastarintaan ei ole, mutta samalla vähäpätöisiltä vaikuttavat asiat saattavat olla vallankumouksellisia. Parhaiten tämä käy ilmi, kun kallokaiinitutkimusten myötä paljastuu salaperäinen lahko, jonka epäillään muodostavan valtionvastaisen salaliiton. Lopulta selviää, että kokouksissaan lahkolaiset vain suorittavat rituaalia, jossa yksi osanottaja makaa sängyllä teeskennellen nukkuvaa ja toinen seisoo hänen vieressään keittiöveitsi kädessä. Rituaalissa ei ole mitään lainvastaista ja tutkijoiden on vaikea ymmärtää sen merkitystä. Mutta kaikenläpäisevän epäluulon ilmapiirissä tällainen yksinkertainen luottamuksen simulaatio on tosiasiassa radikaali. Kun kuulustelija kysyy yhdeltä lahkolaiselta heidän organisaatiostaan, tämä vastaa:
Emme havittele organisaatioita. Sitä, mikä on orgaanista, ei tarvitse organisoida. Te rakennutte ulkoapäin, me sisältäpäin. Te käytätte itseänne rakennusmateriaalina niin kuin kiviä ja hajoatte kappaleiksi niin ulkoa kuin sisältäkin. Me rakennumme sisältäpäin kuin puut, ja meidän välillemme kasvaa siltoja, jotka eivät muodostu elottomasta materiasta ja pakosta. Meistä virtaa elämä. Teihin virtaa elottomuus." https://sarastuslehti.com/2021/05/09/...
Hännikäinen kirjoittaa arvostelussaan mm. "Ei ole tiedossa, tunsiko Orwell Boyen kirjan sisällön. Kallokaiini käännettiin englanniksi vasta Orwellin kuoleman jälkeen. Useimmat yhtymäkohdat luultavasti selittyvät yhteisellä esikuvalla, Jevgeni Zamjatinin romaanilla Me (1921). Zamjatinin kirja, jonka katsotaan aloittaneen dystopiaromaanien alalajin, sijoittuu hyvin samankaltaiseen läpiorganisoituun tulevaisuuden yhteiskuntaan. Romaanin Ainoa Valtio on futuristinen tyrannia, joka pyrkii karsimaan kaiken yksilöllisen erottautumisen, ja sen kansalaisilla on nimien sijaan numeroyhdistelmät.
Bolshevikkeja aluksi kannattaneen Zamjatinin romaani oli tarkoitettu vastalauseeksi yhä totalitaarisemmaksi muuttuvalle neuvostoyhteiskunnalle, ja häntä on pidetty yhtenä ensimmäisistä julkisista toisinajattelijoista Neuvostoliitossa. Myös Boye oli kiinnostunut sosialismista ja toiminut 30-luvulla marxilaisessa Svenska Clartéförbundetissa, mutta pettynyt neuvostojärjestelmään tehtyään opintomatkan Moskovaan. Myös natsien valtaannousun hän oli nähnyt lähietäisyydeltä asuessaan Berliinissä vuosina 1932-33.
...
Boyen dystopia on luonnosmaisempi kuin Orwellin, mutta joiltakin osin psykologisesti tarkkanäköisempi. Boyen oivallus on, että mitä totaalisemmaksi järjestelmän valta muuttuu, sitä hauraammaksi se käy. Maailmanvaltion kaltaisessa järjestelmässä mahdollisuuksia avoimeen vastarintaan ei ole, mutta samalla vähäpätöisiltä vaikuttavat asiat saattavat olla vallankumouksellisia. Parhaiten tämä käy ilmi, kun kallokaiinitutkimusten myötä paljastuu salaperäinen lahko, jonka epäillään muodostavan valtionvastaisen salaliiton. Lopulta selviää, että kokouksissaan lahkolaiset vain suorittavat rituaalia, jossa yksi osanottaja makaa sängyllä teeskennellen nukkuvaa ja toinen seisoo hänen vieressään keittiöveitsi kädessä. Rituaalissa ei ole mitään lainvastaista ja tutkijoiden on vaikea ymmärtää sen merkitystä. Mutta kaikenläpäisevän epäluulon ilmapiirissä tällainen yksinkertainen luottamuksen simulaatio on tosiasiassa radikaali. Kun kuulustelija kysyy yhdeltä lahkolaiselta heidän organisaatiostaan, tämä vastaa:
Emme havittele organisaatioita. Sitä, mikä on orgaanista, ei tarvitse organisoida. Te rakennutte ulkoapäin, me sisältäpäin. Te käytätte itseänne rakennusmateriaalina niin kuin kiviä ja hajoatte kappaleiksi niin ulkoa kuin sisältäkin. Me rakennumme sisältäpäin kuin puut, ja meidän välillemme kasvaa siltoja, jotka eivät muodostu elottomasta materiasta ja pakosta. Meistä virtaa elämä. Teihin virtaa elottomuus." https://sarastuslehti.com/2021/05/09/...
February 23, 2022
Luettu suomenkielinen versio. Ajatus on sinänsä mielenkiintoinen, Orwellilainen maailma ennen Orwellin kirjaa. Itse en kyllä pitänyt yhtään tyylistä ja kirja on lähinnä kahlaamista läpi ilman lukunautintoa.
August 1, 2021
Tarinan minäkertoja Leo Kall on keksinyt totuus seerumin, jonka avulla Valtio voi saada kiinni toisinajattelijat rangaistavaksi ennen heidän mahdollisia ”rikollisia” tekojaan. Kallokaiini kuuluu samaan kategoriaan kuin erinomaiset teokset Vuonna 1984 (Orwell) ja Me (Samjatin). Se ei ihan yltänyt edellä mainittujen tasolle omassa asteikossani, mutta hyvä se oli silti.
February 12, 2019
En osaa antaa tähtiarviota ainakaan näin pian lukemisen jälkeen. Tämä kirja ahdisti mutta antoi loppua kohden myös hitusen toivoa.
Displaying 1 - 4 of 4 reviews