What do you think?
Rate this book
Kuura #2
Kajo
18-vuotias Inka Lavaste on onnistunut suojelemaan perhettään, mutta joutunut maksamaan valinnoistaan hirvittävän hinnan. Toukokuun hukkaterrorin tuhoisat tapahtumat varjostavat Kuurankeron pikkukaupunkia, eivätkä uudet täydenkuun yöt yhdessä kokemattoman teinihukan kanssa suju kivuttomasti.
Pahinta kaikessa on epätietoisuus parhaan ystävän, Aaron Matsonin, kohtalosta. Voiko poika olla yhä hengissä?
Kun lykantropian torjumiseen erikoistunut Jahti kiristää turvallisuussäännöksiään, ei Inka kykene enää pakenemaan tekojensa seurauksia. Alkaa taistelu ylivoimaa, petoksia ja täydenkuun kutsua vastaan. Kuinka voi valita puolensa sodassa, jossa osapuolet ovat toinen toistaan pahempia?
Pahinta kaikessa on epätietoisuus parhaan ystävän, Aaron Matsonin, kohtalosta. Voiko poika olla yhä hengissä?
Kun lykantropian torjumiseen erikoistunut Jahti kiristää turvallisuussäännöksiään, ei Inka kykene enää pakenemaan tekojensa seurauksia. Alkaa taistelu ylivoimaa, petoksia ja täydenkuun kutsua vastaan. Kuinka voi valita puolensa sodassa, jossa osapuolet ovat toinen toistaan pahempia?
341 pages, Hardcover
First published April 28, 2017
3 people are currently reading
128 people want to read
About the author
Elina Pitkäkangas
7 books215 followersElina Pitkäkangas is the author of the urban fantasy trilogy Kuura (2016-2018) and the fantasy duology Sang (2022-2024). She is from Nokia, Finland.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 40 reviews
July 14, 2017
Hirvittävän hieno jatko-osa Kuuralle! Kajo ei pettänyt odotuksia lainkaan ja tarjosi jälleen verenhimoisia ihmissusia, hyytäviä tapahtumia sekä syy- ja seuraussuhteita, ettei voinut muuta kuin nielaista ja täristä innosta. Ei auta kuin odottaa jännittäen kolmatta osaa!
June 23, 2018
Tykkäsin Kuurasta enemmän kuin tästä, mutta Kajokin oli hyvää luettavaa. Alku oli sekä Inkan että Aaronin kohdalla pitkäveteistä surkuttelua, mutta loppua kohden kirjaan rupesi tulemaan kunnolla vauhtia. Rakastin erityisesti hukkalaumaa ja sen jäseniä, ihanan yhteenhitsautunut porukka.❤ Ja Madde on mun lemppari koko sarjassa tähän asti.
Odotan Ruskaa innolla!!
Odotan Ruskaa innolla!!
November 3, 2021
En osaa koskaan kirjoittaa mitään koherenttia näistä viiden tähden kirjoista, ja sit nää arviot lojuu kirjoittamattomina viikkoja lukemisen jälkeen, ärsyttävää.
Superhyvä, nostan tän trilogian parhaaksi nyt kun olen lukenut myös Ruskan. Itkin ja nauroin, ja tunsin kaikki mun tunteet.
Superhyvä, nostan tän trilogian parhaaksi nyt kun olen lukenut myös Ruskan. Itkin ja nauroin, ja tunsin kaikki mun tunteet.
December 30, 2017
AAAAA tää oli niin hyvä!! Vaikka tuskailin eka Aaronin osuuksien tylsyyttä Inkaan verrattuna, lopulta huomasin odottavani niitä yhtä innokkaasti. Pitkäkankaan luomat miljööt ja hahmot ovat kiinnostavia, hukista puhumattakaan. En millään malttaisi odottaa vikaa osaa! Fun fact: luin sekä Kuuran että Kajon loppuun automatkalla Tampereelta kotiin. Pitääpä buukata reissu siihen suuntaan vikan osan kohdalla, niin perinteet säilyy ;)
May 14, 2019
3,5 tähteä, jos ihan tarkkoja ollaan. Kajossa tykkäsin joistain asioista vähemmän, mutta joistain taas enemmän kuin Kuurassa. Kaiken kaikkiaan yhtenäinen, mielenkiintoinen ja surullinenkin trilogian keskimmäinen kirja. Ehdottomasti aion lukea viimeisenkin osan, täytyyhän minun tietää, miten tarina päättyy :D
May 18, 2017
Ei hyvää päivää. Tämäkin kakkososa vetää vielä huikeammaksi kun ykkösosa.
Hukkien matka järjestäytyneen yhteiskunnan reunamilla, eläin/ihmisoikeudet, kidutus, verimättö ja erilaiset rakkaudet kehittelevät syvällisiäkin piirteitä rajanvedosta meidän ja muiden välillä.
Ahmittava. Ihana.
Hukkien matka järjestäytyneen yhteiskunnan reunamilla, eläin/ihmisoikeudet, kidutus, verimättö ja erilaiset rakkaudet kehittelevät syvällisiäkin piirteitä rajanvedosta meidän ja muiden välillä.
Ahmittava. Ihana.
May 21, 2017
5- tähteä
Kajo alkaa pakoilevissa ja kaipaavissa tunnelmissa: Inka miettii, mitä hänen ystävälleen Aaronille kuuluu ja myös huoli lykantropiaan sairastuneesta Duke-veljestä on kova. Inkahan joutui tartuttamaan lykantropian veljeensä, jotta tämä säilyisi elossa, ja tämä aiheuttaa hänessä ristiriitaisia ajatuksia. Myös suru Leon kuolemasta on Inkan takaraivossa. Aaron ja Matleena ovat pakomatkallaan ja yöpyvät milloin missäkin metsän siimeksessä. Kirjassa seurataankin vuorotellen Inkan, Aaronin ja Matleenan sekä Duken vaiheita, jotka tarinan edetessä yhdistyvät.
Aiempaa teosta lukiessani tympäännyin Inka Lavasteen henkilöhahmoon, sillä hänestä muotoutui oikutteleva, juonitteleva nuori nainen. Nyt Kajoa lukiessani huomasin pitäväni Inkasta enemmän. Hän kantaa huolta kadoksissa olevista rakkaimmistaan, ja kun hän joutuu olosuhteiden pakosta kokemaan kovia Jahdin käsittelyssä, hänen itseluottamuksensa kantaa vaikeimpien hetkien yli, vaikka inhimillisiä murtumisen hetkiäkin hänellä meinaa olla.
Aaronin ja Matleenan pako Hukkavaarasta etenee hitaasti. Matleenan muuntautuessa Aaron odottelee tyttöystäväänsä kiltisti metsätukikohdassa ja hoitaa verisen, väsyneen rakkaansa kuntoon tämän palattuaan. Aaronin rakkaus Matleenaan on suloisen vankkumatonta, vaikka toki hänelläkin on pieniä mietinnän hetkiä. Kun kaksikko törmää metsässä lainsuojattomina eläviin hukkiin, Alexiin, Ronjaan, Väinöön ja Tuuliin, Aaron huomaa etääntyvänsä hieman tyttöystävästään, sillä toiset ihmissudet pystyvät tarjoamaan tytölle vertaistukea. Aaron kokee olonsa hyvin mustasukkaiseksi, ja tämä aiheuttaa leirissä närää. Aaron ja Matleena tutustuvat myös Werecaren jäseniin, jotka toimivat yhteistyössä lainsuojattomien hukkien kanssa Jahdin toimintaa vastaan.
En halua paljastaa Inkan vaiheista liikaa, mutta hän joutuu kuitenkin sellaisiin vaikeuksiin, että hän tarvitsee kipeästi ystäviensä apua. Inkan pelastusoperaatiossa riittää räiskettä, räminää ja dramatiikkaa, menetetään henkiä ja saadaan joukkoihin uusi jäsen. Inkan ja Aaronin kohtaaminen on niin tunnelatautunut ja herkkä, että pidätän hengitystäni. Voin taas vain ihmetellä, miten taitavasti Pitkäkangas on saanut välitettyä tunteet kirjan sivuille ja siitä lukijalle.
Kirjan loppumetrit ovat parasta ja henkeäsalpaavinta luettavaa - jään kovalla kaipauksella odottamaan kirjan päätösosaa, joka on kuulemma vieläkin tunteikkaampi teos. Uskon, että luvassa on lisää hengityksen pidättelyä ja kyynelten pyyhkimistä. Tärkein kysymys on tietenkin: saavatko Inka ja Aaron toisensa, sillä heidän välillään ihan selvästi kipunoi.
Pidän siitä, miten tarkkaan mietittyjä kaikki yksityiskohdat tässä kirjassa ovat, jolloin kaikki tuntuu järkeenkäypältä ja uskottavalta. Erityisesti nautin lukea Matleenan ja Aaronin vaiheista metsässä sekä heidän välisestä tunteiden vuoristoradasta. Pitkäkankaan teksti on tunteikasta, huolellista ja luontevasti eteenpäin soljuvaa. Pidän Kajosta jopa himpun verran enemmän kuin Kuurasta. Enkä tietenkään voi unohtaa kehua Karin Niemen täydellisyyttä hipovan kaunista kansikuvaa!
Kajo alkaa pakoilevissa ja kaipaavissa tunnelmissa: Inka miettii, mitä hänen ystävälleen Aaronille kuuluu ja myös huoli lykantropiaan sairastuneesta Duke-veljestä on kova. Inkahan joutui tartuttamaan lykantropian veljeensä, jotta tämä säilyisi elossa, ja tämä aiheuttaa hänessä ristiriitaisia ajatuksia. Myös suru Leon kuolemasta on Inkan takaraivossa. Aaron ja Matleena ovat pakomatkallaan ja yöpyvät milloin missäkin metsän siimeksessä. Kirjassa seurataankin vuorotellen Inkan, Aaronin ja Matleenan sekä Duken vaiheita, jotka tarinan edetessä yhdistyvät.
Aiempaa teosta lukiessani tympäännyin Inka Lavasteen henkilöhahmoon, sillä hänestä muotoutui oikutteleva, juonitteleva nuori nainen. Nyt Kajoa lukiessani huomasin pitäväni Inkasta enemmän. Hän kantaa huolta kadoksissa olevista rakkaimmistaan, ja kun hän joutuu olosuhteiden pakosta kokemaan kovia Jahdin käsittelyssä, hänen itseluottamuksensa kantaa vaikeimpien hetkien yli, vaikka inhimillisiä murtumisen hetkiäkin hänellä meinaa olla.
Aaronin ja Matleenan pako Hukkavaarasta etenee hitaasti. Matleenan muuntautuessa Aaron odottelee tyttöystäväänsä kiltisti metsätukikohdassa ja hoitaa verisen, väsyneen rakkaansa kuntoon tämän palattuaan. Aaronin rakkaus Matleenaan on suloisen vankkumatonta, vaikka toki hänelläkin on pieniä mietinnän hetkiä. Kun kaksikko törmää metsässä lainsuojattomina eläviin hukkiin, Alexiin, Ronjaan, Väinöön ja Tuuliin, Aaron huomaa etääntyvänsä hieman tyttöystävästään, sillä toiset ihmissudet pystyvät tarjoamaan tytölle vertaistukea. Aaron kokee olonsa hyvin mustasukkaiseksi, ja tämä aiheuttaa leirissä närää. Aaron ja Matleena tutustuvat myös Werecaren jäseniin, jotka toimivat yhteistyössä lainsuojattomien hukkien kanssa Jahdin toimintaa vastaan.
En halua paljastaa Inkan vaiheista liikaa, mutta hän joutuu kuitenkin sellaisiin vaikeuksiin, että hän tarvitsee kipeästi ystäviensä apua. Inkan pelastusoperaatiossa riittää räiskettä, räminää ja dramatiikkaa, menetetään henkiä ja saadaan joukkoihin uusi jäsen. Inkan ja Aaronin kohtaaminen on niin tunnelatautunut ja herkkä, että pidätän hengitystäni. Voin taas vain ihmetellä, miten taitavasti Pitkäkangas on saanut välitettyä tunteet kirjan sivuille ja siitä lukijalle.
Kirjan loppumetrit ovat parasta ja henkeäsalpaavinta luettavaa - jään kovalla kaipauksella odottamaan kirjan päätösosaa, joka on kuulemma vieläkin tunteikkaampi teos. Uskon, että luvassa on lisää hengityksen pidättelyä ja kyynelten pyyhkimistä. Tärkein kysymys on tietenkin: saavatko Inka ja Aaron toisensa, sillä heidän välillään ihan selvästi kipunoi.
Pidän siitä, miten tarkkaan mietittyjä kaikki yksityiskohdat tässä kirjassa ovat, jolloin kaikki tuntuu järkeenkäypältä ja uskottavalta. Erityisesti nautin lukea Matleenan ja Aaronin vaiheista metsässä sekä heidän välisestä tunteiden vuoristoradasta. Pitkäkankaan teksti on tunteikasta, huolellista ja luontevasti eteenpäin soljuvaa. Pidän Kajosta jopa himpun verran enemmän kuin Kuurasta. Enkä tietenkään voi unohtaa kehua Karin Niemen täydellisyyttä hipovan kaunista kansikuvaa!
June 25, 2020
*3,5
Tää oli musta vähän parempi kuin eka osa, molemmat hyviä. Mutta edelleenkin tarinan päähenkilöt ärsyttävät mua paljon :D Tarina ja Pitkäkankaan luoma maailma on edelleen todella kiinnostava, vaikka juoni onkin ehkä välillä vähän liian ennalta-arvatta. Uudet hahmot olivat myös kiva lisä, etenkin yksi, jonka kohtalo sai mut melkeen heittämään tän kirjan seinään. Odotan innolla trilogian viimeisen osan sekä esiosan lukemista!!
Tää oli musta vähän parempi kuin eka osa, molemmat hyviä. Mutta edelleenkin tarinan päähenkilöt ärsyttävät mua paljon :D Tarina ja Pitkäkankaan luoma maailma on edelleen todella kiinnostava, vaikka juoni onkin ehkä välillä vähän liian ennalta-arvatta. Uudet hahmot olivat myös kiva lisä, etenkin yksi, jonka kohtalo sai mut melkeen heittämään tän kirjan seinään. Odotan innolla trilogian viimeisen osan sekä esiosan lukemista!!
May 28, 2017
On tämä uskomaton sarja. Ilmaisee mukaansa kuin viemäri eikä päästä otteestaan. Kirjailija ei sääli henkilöitään lukijoita säästääkseen tai sitten toisin päin... joka tapauksessa mieletöntä kerrontaa kahdesta näkövinkkelistä ja useasta meidän elämäämme ja maailmaamme kuuluvasta kipeästä aiheesta. Huhhelijeijaa vaan kuulkaas...huh huh...
July 11, 2024
Kajo oli paljon parempi kuin Kuura, paljon enemmän toimintaa ja vähemmän ärsyttävää teinidramaa. Inkakin oli vähemmän ärsyttävämpi ja Aaronkin oli mukava.
Ihmissusi asiat tässä kirjassa oli kiinnostavaa lukemista.
Odotan kyllä innolla miten tämä trilogia loppuu.
Ihmissusi asiat tässä kirjassa oli kiinnostavaa lukemista.
Odotan kyllä innolla miten tämä trilogia loppuu.
October 8, 2018
tl;dr: Kajo on Kuuran suora jatko-osa, jossa tarina jatkuu käytännössä siitä, mihin edellinen jäi. Jatkua on kuitenkin tässä hieman riittämätön sana, koska ”lisää vaan samaa” ei todellakaan ole se periaate, jolla Pitkäkangas on teoksensa kirjoittanut. Mitään muuta kirjasta onkin itse asiassa vaikea sanoa ilman, että se menisi spoilereiden puolelle.
Onnistuin itse välttämään ihan kaiken kirjaan liittyvän tiedon aina takakannen tekstejä myöten ja sain taputella tästä itseäni olalle kappale toisensa jälkeen. Kajo on hieman salakavalallakin tavalla todella kunnianhimoinen liikku ja vieläpä sen verran viistoon edellisestä, että sen kokeminen muutoin kuin yhtä aikaa hahmojen kanssa tuntuisi valtavalta tuhlaukselta.
Niille, jotka ovat Kuurasta ja etenkin Kuuran hahmoista pitäneet, Kajo on sekä lempeää että kitkerää juomaa samaan janoon, ja sitä on vaikea olla taas huutaen suosittelematta. Siinä missä Kuurassa saatiin kylpeä jonkun toisen nostalgiassa, kuljetaan Kajossa niin syvällä jonkun toisen maalaamissa juoksuhaudoissa, että meillä tuoksuu koko kirjahylly vieläkin suolta ja märiltä havunneulasilta. Todella immersiivinen kokemus ja ehdottomasti täydet pisteensä ansainnut!
the ”tl” part:
Pidemmän osion alkuun on pakko painottaa muutamaa asiaa. Aluksi vielä uudelleen se, että kaikki vertaukset tai viittaukset, mitä kirjaan voi tehdä, tulevat herkästi pilaamaan sen ensimmäisen lukukokemuksen, jonka kukanenkin saa vain sen yhden kerran. Uskon vankasti, että tarina toimii sokkona lähestyen parhaiten, mutta koska en halua puhua kirjasta ainoastaan ympäripyöreästi, varoitan jo tässä vaiheessa alleviivaten spoilereista.
Toisekseen joudun myöntämään, että saatan olla hyvinkin hakoteillä tai jopa ihan täysin sokea tämän kirjan kanssa. Kuvittelin toisin vielä silloin, kun kirjan vihdoin käteeni sain ja aloin jo mielessäni valmistautua sen analysointiin. Kaikki tuo kuitenkin lensi romukoppaan jo ensimmäisellä aukeamalla, kun huomasin olevani tarinalle jo siinä vaiheessa täysin myyty ja loputtoman puolueellinen. Se kun oli kuin olisi tuttuja päässyt taas pitkästä aikaa tapaamaan ja olisin sikäli ollut kaiketi ihan tyytyväinen, vaikka hahmot olisivat vain telttailleet ja rupatelleet mukavia keskenään koko kolmensadan sivun verran.
Siitä kirjassa ei kuitenkaan ole kyse, vaan itse asiassa tarina kasvaa lopulta aika tavalla edellistään isommaksi ja lupaa isompaa olevan vain tulossa. Tarina toki sijoittuu yhä verrattain rajattuun ympäristöön – etenkin jos laajallekin yltäviä metsäosuuksia voi pitää yhtenä tapahtumapaikkana – mutta se on kuitenkin siivu jo sen verran valtavasta kakusta, että tuo kokonaisuus alkaa hahmottua taustalta myös lukijallekin, vaikkei itse tarina siihen varsinaisesti keskitykään.
En itse pidä vertauksista oikein edes kohteliaisuuksina, koska ne tahtovat tuntua usein siltä, kuin vääjäämättäkin toinen olisi vain osa toista tai kuin molemmat eivät olisi yhtä itseoikeutetusti ainutlaatuisia yksilöitä – vähän kuin mitoittelisi omia ystäviä keskenään. Tälläkin uhalla nostan kuitenkin ihan viitteenä esiin Nälkäpelin, mutten varsinaisesti tarinoita verratakseni, vaan lähinnä havainnollistaakseni Pitkäkankaan luomaa mittakaavaa. Kajon maailma kun alkaa kirjan aikana tuntumaan nimenomaan maailmalta, ja hänen tuolle maailmalleen punoman tilanteen kokonaisvaltaisuus alkaa hahmottua siinä samalla.
Kirja kattaa jälleen Inkan ja Aaronin kaksi erillistä tarinan puolta, jotka tällä kertaa kulkevat melko itsenäisinä toisistaan, kunnes nivoutuvat lopussa yhteen. Tapahtumat kussakin puolikkaassa ovat verrattain paikallisia eikä kummassakaan panoksia kohoteta koko maailman tasolle tai muutoinkaan paisutella pelkän paisuttelun takia. Tarina kuitenkin tuntuu siltä, kuin siinä oltaisiin kokonaista maailmaa vastassa ja kaikki kylmän, märän ja pimeän tunteet tulevat juuri siksi läpi niin todellisina ja voimakkaina.
Pitkäkangas eittämättä tiesi aloittavansa Kajossa kunnianhimoista urakkaa, mutta itselleni muodostui sellainen mielikuva, ettei hän ehkä tuolloin vielä tiennyt, kuinka kunnianhimoisessa urakassa tulisi lopulta onnistumaan.
Kaikesta tästä huolimatta, itselleni Kajossa – niin kuin sen edeltäjässäkin – hahmot ovat kuitenkin kaikki kaikessa. Lukija on toki tässä vaiheessa yhä enemmän sinut päähenkilöiden kanssa ja osaa heiltä jo yhtä ja toista odottaakin, mutta kirjan ehdoton hunaja ovat kuitenkin juuri sen sivuhahmoissa, joiden kanssa lukija pääsee etenkin Aaronin kautta touhuamaan. Lukijalle kun tarjotaan tilaisuutta kulkea hukkien kanssa, muttei ei kuitenkaan ainoastaan lukien niistä vain kirjan sivuilta vaan katsoen heitä päähenkilöiden silmien kautta – missä tuntuisi olevan jotain niin syvällisen metaa kätkettynä, etten itse rajallisine resursseineni edes yritä. Joka tapauksessa, kirja tuo nuo hahmot kuin ihan viereen olohuoneen sohvalle, missä on juuri sitä magiaa, mistä kirjoissa itse kaikkein eniten pidän.
Koinkin itse kirjan viimeistä kertaa suljettuani jotain kummallista. Kuten kaikkien hyvien kirjojen kohdalla, keho ja mieli käyvät läpi kaikki surun seitsemän tasoa, ettei tarina ihan vielä päättyisikään, ja Kajon kohdalla mietin itsekseni, että kunpa olisi edes jokin lukematta jäänyt lisäosa jostain keskivaiheen leiritulilta, jossa saisi vain hengailla vielä vähän hahmojen kanssa ja leireillä. Ja sitten huomasin, että näinhän olin juuri saanut heidän kanssaan tehdäkin.
Minulla ei ole Kajon juonesta kovin tarkkaa diagrammia mielessä enkä oikeastaan muista sen avainhetkistäkään kuin ihan vain muutamia välähdyksiä. Sen sijaan muistan sitäkin vahvemmin sen tunnelman. Sen kylmän ja märän, mistä äsken jo mainitsin, ja sen, miltä tuntui kun kaikki oli paikalla. Ajantaju oli jossain vaiheessa antanut periksi ja olin ihan vain ollut kirjan sivuilla hahmojen parissa. Kaikki oli tuntunut melkein salaakin niin kovin todelliselta ja hahmot kuin ihan oikeasti tutuilta.
Ja kun kaiken sen keskellä, yhden kynttilän liekki sitten sammuu, on vaikea väittää itselle, että mustettahan se vain on paperilla ja jatkaa sitten vielä muka eteenpäin. Olen spoilereista alussa jo varoittanut, ja tein niin siksi, etten halunnut tätä kirjoittaa mainitsematta Ronjaa nimeltä. Itse hän toki tällaiselle melodramatiikalle olisi vain ilkkunut, mutta olisi sitten vähän myöhemmin käynyt taputtamassa polvelle, kun olisi sitten kuitenkin ymmärtänyt ehkä juuri kaikkein parhaiten. Olisin lukenut Kajon pelkästään jo hänen vuokseen.
Vaan näihin tunnelmiin on osuvaa lopettaa. Kajo oli itselleni pitkä loikka pimeään, jonka tein puhtaasti Pitkäkankaan kykyihin luottaen enkä missään vaiheessa tullut tähän pettymään. Tarina kasvaa edellisestä ja se riistetään melkein heti kättelyssä päähenkilöiden (eli samalla myös lukijan) käsistä, mikä tekee siitä varsin immersiivisen luettavan. Pitkäkankaan vahvuutena onkin kahden ensimmäisen kirjan pohjalta juuri lukukokemuksen tarjoaminen ja sellaisena uskallan jälleen Kajoa täysin varauksetta suositella.
Annan kirjalle viisi tähteä, mutta myönnän edelleen, että minulta kirja sai nuo tähdet jo käytännössä ihan vain saapumalla Kuuran jälkeen paikalle. Jotain kuitenkin kertonee se, että olen toki paljon muitakin kirjoja lukenut, eikä niistä tähän mennessä ole vielä yksikään ihan näin täysivaltaisesti vienyt minua mukanaan.
Kiitoksia jälleen valtavasti kirjailijalle!
This entire review has been hidden because of spoilers.
April 28, 2018
Huh! Jo sarjan ensimmäinen osa onnistui hyvällä tavalla vetämään jalat alta, ja Kajossa toiminta jatkuu vähintään yhtä jännittävänä alun karuista käänteistä lähtien. Pitkäkangas ei todellakaan päästä henkilöitään helpolla, ja tämä ihmissusisarja ei tosiaankaan ole mitään kevyenhömppää luettavaa vaan melkoisen synkkää -> tykkään. Huomaan, että teinien/parikymppisten suhdesotkujen ja suurien tunteiden läpikäynti ei vetoa minuun enää ihan täydellisesti (en vain ole täysin kohderyhmää), mutta ei näiden kuvauksessa mitään vikaa ole, ja ihmissuhteet ja toiminta ovat hyvin tasapainossa.
Erityisesti minuun teki vaikutuksen kirjan lopetus, joka ensin tuntui hiukan venytetyltä mutta sitten petasikin mahtavasti asetelmaa trilogian viimeiseen osaan. Wau! Panokset todellakin vielä nousevat tästä! Ei ole mikään helppo homma lopettaa trilogian kakkososa niin, että kirja tuntuu eheältä eikä lopu raivostuttavaan cliffhangeriin, mutta silti herättää isosti odotuksia jatkosta. Kajossa tämä on toteutettu täydellisesti.
Erityisesti minuun teki vaikutuksen kirjan lopetus, joka ensin tuntui hiukan venytetyltä mutta sitten petasikin mahtavasti asetelmaa trilogian viimeiseen osaan. Wau! Panokset todellakin vielä nousevat tästä! Ei ole mikään helppo homma lopettaa trilogian kakkososa niin, että kirja tuntuu eheältä eikä lopu raivostuttavaan cliffhangeriin, mutta silti herättää isosti odotuksia jatkosta. Kajossa tämä on toteutettu täydellisesti.
June 12, 2017
Edeltäjäänsä parempi. Tapahtumat ovat käyneet niin vakaviksi, että mietityttää, miten trilogian kolmas osa enää riittää kertomaan tarinan loppuun.
May 10, 2017
3.5 stars rounded up to 4.
This novel takes every element you liked in Kuura and combines them into a suspenseful, exciting novel. It has more action, and Inka (who has been quite disliked previously) is now channeling her personality in a non-annoying way. All in all, it is better and easier to approach than the first part of the trilogy - which is rarely a given (isn't the first part usually the favourite?), and was a really pleasing surprise overall.
I'm still feeling a bit outside of this series' supposed target audience, but I did get along with the characters better now in general, especially with Inka who I liked this time around. I was also keen on seeing Tuukka after the happenings of Kuura, and hope to see more of him in the final part of the trilogy. Aaron is still maybe too emotional to my liking, too much of a teenager, but that's just me and like I said, I'm not usually a fan of this genre so don't take my word as gospel if you liked Kuura or are a keen reader of paranormal romance YA. Ronja and Alex were my favourites from the new characters, especially Alex.
Small minus for proofreading which could have used another round of final checks. But other than that I'm certain that the fans of Kuura - or paranormal romance YAs in general - will like this very much and enjoy the story even more than before.
This novel takes every element you liked in Kuura and combines them into a suspenseful, exciting novel. It has more action, and Inka (who has been quite disliked previously) is now channeling her personality in a non-annoying way. All in all, it is better and easier to approach than the first part of the trilogy - which is rarely a given (isn't the first part usually the favourite?), and was a really pleasing surprise overall.
I'm still feeling a bit outside of this series' supposed target audience, but I did get along with the characters better now in general, especially with Inka who I liked this time around. I was also keen on seeing Tuukka after the happenings of Kuura, and hope to see more of him in the final part of the trilogy. Aaron is still maybe too emotional to my liking, too much of a teenager, but that's just me and like I said, I'm not usually a fan of this genre so don't take my word as gospel if you liked Kuura or are a keen reader of paranormal romance YA. Ronja and Alex were my favourites from the new characters, especially Alex.
Small minus for proofreading which could have used another round of final checks. But other than that I'm certain that the fans of Kuura - or paranormal romance YAs in general - will like this very much and enjoy the story even more than before.
September 10, 2021
This was okay. I really can't get into the book, but I'm going to read the last book of the series still.
September 4, 2020
Tämä kirja ei kyllä kärsinyt "toisen osan kirouksesta" yhtään! Edellisessä osassa pakomatkalle joutuneet ovat nyt uusien haasteiden edessä ja vaikeuksia kasaantuu näköpiiriin useammaltakin taholta. Pääsemme kurkistamaan tarkemmin henkilöiden elämään ja hukkien maailmaan. Kiinnostavin hahmo tässä osassa oli Peter, rasittavin Inka, inhokkina jatkoi Klaus Hallas... Väkivaltaa, kovin graafistakin tässä osassa oli yllin kyllin, jopa oksettavuuteen saakka. Vaikka siihen olenkin turtunut niin ahdistavaahan tätä oli lukea kun kuitenkin historialliset ja tosiaikaiset mielleyhtymät löivät läpi. Pidin silti kovasti!
October 14, 2019
AAAAAA
Kajo jatkaa siitä mihin aloitusosa jäi. Kirja on harvinaisuus: se ei tunnu sarjan kakkososalta. Se tuntuu pitkitetyltä paskakohdalta kirjan mittakaavaan venytettynä.
Jahdin kuvaus on huimaa (ja lainailee Tuntemattoman sotilaan konventioita?). Hahmokuvaus on herkullista, räikeää ja vihaista. Kaikki saavat syyt niskaansa - usein täysin perustellusti. Kauniissa suomalaismetsässä korostuu kaiken kauheus ja kärsimys, jota osapuolet toisilleen aiheuttavat.
Huikeaa draamaa!
Kajo jatkaa siitä mihin aloitusosa jäi. Kirja on harvinaisuus: se ei tunnu sarjan kakkososalta. Se tuntuu pitkitetyltä paskakohdalta kirjan mittakaavaan venytettynä.
Jahdin kuvaus on huimaa (ja lainailee Tuntemattoman sotilaan konventioita?). Hahmokuvaus on herkullista, räikeää ja vihaista. Kaikki saavat syyt niskaansa - usein täysin perustellusti. Kauniissa suomalaismetsässä korostuu kaiken kauheus ja kärsimys, jota osapuolet toisilleen aiheuttavat.
Huikeaa draamaa!
October 5, 2022
Intensiivinen, synkkä ja kiehtova. Vielä ensimmäistä osaa huomattavasti parempi, ja toisen lukukerran jälkeen ansainnut vakituisen paikan lempparien hyllyssä. Hienoa, että joku kirjoittaa ja julkaisee näin korkealaatuista ja erilaista ya-fantasiaa!
January 18, 2023
ihan fine. paljooon parempi ku se eka osa. en tykännt hirveesti ku tuntu et lowkey molempien näkökulmas tapahtuu aina vaa samaa eikä mikää muutu mut ig eteni suht nopee silti. en jaksa ny selittää oikee muuta
July 7, 2017
Yksinkertaisesti upea :)
October 26, 2017
Todella hyvä kirja!! Odotan innolla kolmatta osaa
October 22, 2021
Itselleni tämä oli juuri sellainen lukukokemus, mitä tähän hetkeen kaipasin, joten täydet tähdet. Juoni on vauhdikas, maailma aivan supermielenkiintoinen ja henkilöt tunteita herättäviä.
October 27, 2021
Niin huikea, jännittävä, pelottava ja kaunis 🧡 Aivan huikee!
June 12, 2023
Tykkäsin ku Tuukkaa oli tässä enemmän! Ja välillä kakkososa ei muistuta tarpeeks ekaa osaa jos syvennetään liikaa mut tää oli just hyvä. Werecare toi vielä lisää sitä yhteiskunnallista näkökulmaa.
October 26, 2023
4,5⭐️
Ihana ja raivostuttava. Itkenhuudankiljunkarjun🥲
Ihana ja raivostuttava. Itkenhuudankiljunkarjun🥲
December 11, 2023
Justice for Ronja😔
This entire review has been hidden because of spoilers.
Displaying 1 - 30 of 40 reviews