What do you think?
Rate this book
Kuura #1
Kuura
Urbaania fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Nykypäivän Suomeen sijoittuvassa kertomuksessa pedon ja ihmisen kahtiajako on pelkkä veteen piirretty viiva.
Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa tai historiankirjoissa. Tasainen arki saa kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Teko repii auki salaisuuden, jonka seuraamuksilta edes Aaron ei voi välttyä – etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena.
Onko parempi varjella suurempaa hyvää vai rikkoa asetettuja rajoja rakkaimpiensa vuoksi?
"Olin tehnyt anteeksiantamattoman rikoksen. Olin nyt virallisesti vastuussa, mikäli Kuurankerossa ikinä tapahtuisi ihmissusien aiheuttamia surmia. Olin pelastanut ihmishengen."
Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa tai historiankirjoissa. Tasainen arki saa kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Teko repii auki salaisuuden, jonka seuraamuksilta edes Aaron ei voi välttyä – etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena.
Onko parempi varjella suurempaa hyvää vai rikkoa asetettuja rajoja rakkaimpiensa vuoksi?
"Olin tehnyt anteeksiantamattoman rikoksen. Olin nyt virallisesti vastuussa, mikäli Kuurankerossa ikinä tapahtuisi ihmissusien aiheuttamia surmia. Olin pelastanut ihmishengen."
353 pages, Hardcover
First published April 1, 2016
8 people are currently reading
357 people want to read
About the author
Elina Pitkäkangas
7 books215 followersElina Pitkäkangas is the author of the urban fantasy trilogy Kuura (2016-2018) and the fantasy duology Sang (2022-2024). She is from Nokia, Finland.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 74 reviews
May 27, 2020
Elina Pitkäkankaan "Kuura" (Myllylahti, 2016) on vuosien varrella minulle ehtinyt kehua yksi jos toinenkin lukija, eikä syyttä, sillä tämähän oli vetävästi kirjoitettua ja mukaansatempaavaa urbaania fantasiaa pienin kauhuvivahtein.
Pitkäkangas on luonut onnistuneen vaihtoehtotodellisuuden, jossa ihmissusia on hiippaillut Suomen metsissä jo vuosikymmeniä. Hukkien läsnäoloon ollaan valmistauduttu kovat piipussa liikkuvin Jahti-partioin ja kaupunkia ympäröivin muurein. Ja millaisia ihmissudet ovatkaan? Kaikesta romanttisesta tauhkasta huolimatta ennen kaikkea hirviöitä, eikä kenelläkään ole hauskaa kun peto pääsee irti. Verta ja suolenpätkiä on luvassa. Hyvä. Niin sen kuuluukin olla!
Minusta "Kuuran" molemmat kertojahahmot olivat sangen vastenmielisiä tyyppejä, mikä oli itse asiassa aika virkistävää, kun ottaa huomioon millaiseen muottiin genrekirjallisuuden nuoret päähenkilöt on yleensä puristettu. Etenkin Inka rikkoo perinteisiä kaavoja oikein urakalla. Nähtäväksi jää, tapahtuuko sarjan edetessä jonkinlaista kasvamista ja aikuistumista.
Setämiehestä Aaronin ja Matleenan välinen suhde tuntui vähän kornilta, mutta kohderyhmästä tämmöinen maailmoja mullistavan rakkauden kuvaus on varmaan tosi ihanaa. Lihallisempaakaan rakkautta ei kirjassa ole unohdettu. Seksiä harrastetaan runsaasti ja touhu yltyy hetkittäin aika kiimaiseksi.
Lajityyppinsä edustajana "Kuura" on ehdottomasti sieltä paremmasta päästä ja ansaitsee siksi neljännenkin tähden. Voisin ajatella ottavani kirjan mukaan myös mukaan ensi syksyllä kahdeksasluokkalaisten kirjavinkkauksiin.
Pitkäkangas on luonut onnistuneen vaihtoehtotodellisuuden, jossa ihmissusia on hiippaillut Suomen metsissä jo vuosikymmeniä. Hukkien läsnäoloon ollaan valmistauduttu kovat piipussa liikkuvin Jahti-partioin ja kaupunkia ympäröivin muurein. Ja millaisia ihmissudet ovatkaan? Kaikesta romanttisesta tauhkasta huolimatta ennen kaikkea hirviöitä, eikä kenelläkään ole hauskaa kun peto pääsee irti. Verta ja suolenpätkiä on luvassa. Hyvä. Niin sen kuuluukin olla!
Minusta "Kuuran" molemmat kertojahahmot olivat sangen vastenmielisiä tyyppejä, mikä oli itse asiassa aika virkistävää, kun ottaa huomioon millaiseen muottiin genrekirjallisuuden nuoret päähenkilöt on yleensä puristettu. Etenkin Inka rikkoo perinteisiä kaavoja oikein urakalla. Nähtäväksi jää, tapahtuuko sarjan edetessä jonkinlaista kasvamista ja aikuistumista.
Setämiehestä Aaronin ja Matleenan välinen suhde tuntui vähän kornilta, mutta kohderyhmästä tämmöinen maailmoja mullistavan rakkauden kuvaus on varmaan tosi ihanaa. Lihallisempaakaan rakkautta ei kirjassa ole unohdettu. Seksiä harrastetaan runsaasti ja touhu yltyy hetkittäin aika kiimaiseksi.
Lajityyppinsä edustajana "Kuura" on ehdottomasti sieltä paremmasta päästä ja ansaitsee siksi neljännenkin tähden. Voisin ajatella ottavani kirjan mukaan myös mukaan ensi syksyllä kahdeksasluokkalaisten kirjavinkkauksiin.
May 4, 2016
3.5 tähteä
Lupaava sarjan aloitus! En ollut erityisen lumoutunut, mutta kirja koukutti tehokkaasti (luin muutamalta istumalta) ja jatko-osat ovat ehdottomasti lukulistalla. Kansi kuuluu ehdottomasti vuoden kauneimpiin!
Lupaava sarjan aloitus! En ollut erityisen lumoutunut, mutta kirja koukutti tehokkaasti (luin muutamalta istumalta) ja jatko-osat ovat ehdottomasti lukulistalla. Kansi kuuluu ehdottomasti vuoden kauneimpiin!
May 30, 2016
Nyt kyllä isoja kustantamoita harmittaa ja saa harmittaa paljon!
Myllylahti on uskaltautunut julkaisemaan hiukan jälkijättöisesti pararomanttiseen genreen putoavan teoksen, mutta millaisen! Huh!
Päähenkilö on suunnaton bitch ja hyvä sellainen, kunnon opportunisti ja silti ymmärrettävä, vaikka sympaattisuudesta on ehkä vaikea puhua :). Toinen päähenkilö tekeekin sitten kasvua kirjan mittaan kaiken taiteen sääntöjen mukaisesti.
Lähtökohtana ihmissusien olemassaolo, muurien taakse suojautuminen, yhteiskunnan määräämät verikokeet, ankara bilettäminen, hurja sekstailu ja aito kihisevä kiima, teinisikailu ja aito suru.
Kun yritän selittää ja puhua tästä kirjasta jollekin, en onnistu millään löytämään Sitä Juttua, mutta lukiessani en pystynyt laskemaan kirjaa kädestäni.
Harvinainen herkku! Tilatkaa tätä kirjastoihin ja vinkatkaa!
Myllylahti on uskaltautunut julkaisemaan hiukan jälkijättöisesti pararomanttiseen genreen putoavan teoksen, mutta millaisen! Huh!
Päähenkilö on suunnaton bitch ja hyvä sellainen, kunnon opportunisti ja silti ymmärrettävä, vaikka sympaattisuudesta on ehkä vaikea puhua :). Toinen päähenkilö tekeekin sitten kasvua kirjan mittaan kaiken taiteen sääntöjen mukaisesti.
Lähtökohtana ihmissusien olemassaolo, muurien taakse suojautuminen, yhteiskunnan määräämät verikokeet, ankara bilettäminen, hurja sekstailu ja aito kihisevä kiima, teinisikailu ja aito suru.
Kun yritän selittää ja puhua tästä kirjasta jollekin, en onnistu millään löytämään Sitä Juttua, mutta lukiessani en pystynyt laskemaan kirjaa kädestäni.
Harvinainen herkku! Tilatkaa tätä kirjastoihin ja vinkatkaa!
May 11, 2016
*3-3,5 tähteä*
Jopas nyt jotakin. Kuura seilasi aivan erillä vesillä mitä en osannut odottaa. Tietyille asioille irvistelin ja tuhahtelin oikein kunnolla, mutta nostan tuhannesti hattua rohkealle avausosalle. Kuura yllätti minut täysin ja se sai minut pitämään kirjasta paljon.
Jopas nyt jotakin. Kuura seilasi aivan erillä vesillä mitä en osannut odottaa. Tietyille asioille irvistelin ja tuhahtelin oikein kunnolla, mutta nostan tuhannesti hattua rohkealle avausosalle. Kuura yllätti minut täysin ja se sai minut pitämään kirjasta paljon.
October 1, 2021
Miksi voi miksi odotin näin kauan että luin tän sarjan? Ihan huikeaa menoa, vaikka tässä osassa toki olikin enemmän nuorisodraamaa kuin Hukan perimissä. Mutta koska tykkään todella paljon amerikkalaisista high school -sarjoista, ei nuorisoporukan suhdeäimääminen ollut minulle mikään ongelma.
Rakastan Inkaa! Nauratti kun joku täällä antoi tälle yhden tähden koska päähenkilö oli liian ärsyttävä ja raivostuttava, mutta mun mielestä oli vaan ihanaa että päähenkilö ei ollut täydellinen Mary sue -hahmo, vaan virheitä tekevä ja itsekkäästi ajatteleva nuori nainen joka tuntui aidolta persoonalta. En jaksa kirjoissa niin kovin usein esiintyvää "olen muka tavallinen mutta oikeasti kaunis vaikka en itse tiedä sitä, olen myös kaikille kiva ja aina epäitsekäs" -trooppia joka hirveän usein on naishahmojen kohtalo, ja Inkan itsetietoisuus ja omahyväisyys ja suoranainen mulkkuus oli virkistävää vaihtelua. Olihan se raivostuttava tyyppi, mutta just siksi se oli niin mahtava hahmo! Ja Aaron oli Inkalle juuri sopiva vastapari, heidän ystävyyssuhteensa oli todella mielenkiintoinen ja aito. Matleenassa mulla tökki jokin vastaan, olis mielenkiintoista jos hän olis ollu myös POV-hahmo niin olis päässy paremmin hänen päänsä sisään. Mutta jengiä oli kyllä ihan riittämiin tässä kirjassa joten hyvä ettei lähdetty näkökulmahahmojen kanssa sen enempää poukkoilemaan.
Rakastan myös kirjan ihmissusi-ideaa, ja sitä miten sitä hitaasti avattiin, eikä juoni edennyt liian nopeasti vaan hiipi karmivammaksi loppua kohti. Ja huhhuh mikä loppu, mentiin täysillä päätyyn, ei mitään lällyttelyä. Ihanaa että tarina uskallettiin viedä todella brutaaliin ja kammottavaan suuntaan ja hahmoille annettiin tapahtua kauheita asioita, eikä menty semmosta yleistä "kaikki päähenkilöt ja niiden läheiset jotenkin mystisesti selviytyy ja kaikki järjestyy" -reittiä.
En osaa suhtautua tähänkään kirjaan objektiivisesti koska olen nyt täysiverinen fanityttö, tää oli yksi vuoden parhaita lukukokemuksia tähän mennessä, enkä voi antaa vähempää kuin viisi tähteä. Oispa jo syksy niin pääsis vinkkaamaan tätä nuorisolle.
Rakastan Inkaa! Nauratti kun joku täällä antoi tälle yhden tähden koska päähenkilö oli liian ärsyttävä ja raivostuttava, mutta mun mielestä oli vaan ihanaa että päähenkilö ei ollut täydellinen Mary sue -hahmo, vaan virheitä tekevä ja itsekkäästi ajatteleva nuori nainen joka tuntui aidolta persoonalta. En jaksa kirjoissa niin kovin usein esiintyvää "olen muka tavallinen mutta oikeasti kaunis vaikka en itse tiedä sitä, olen myös kaikille kiva ja aina epäitsekäs" -trooppia joka hirveän usein on naishahmojen kohtalo, ja Inkan itsetietoisuus ja omahyväisyys ja suoranainen mulkkuus oli virkistävää vaihtelua. Olihan se raivostuttava tyyppi, mutta just siksi se oli niin mahtava hahmo! Ja Aaron oli Inkalle juuri sopiva vastapari, heidän ystävyyssuhteensa oli todella mielenkiintoinen ja aito. Matleenassa mulla tökki jokin vastaan, olis mielenkiintoista jos hän olis ollu myös POV-hahmo niin olis päässy paremmin hänen päänsä sisään. Mutta jengiä oli kyllä ihan riittämiin tässä kirjassa joten hyvä ettei lähdetty näkökulmahahmojen kanssa sen enempää poukkoilemaan.
Rakastan myös kirjan ihmissusi-ideaa, ja sitä miten sitä hitaasti avattiin, eikä juoni edennyt liian nopeasti vaan hiipi karmivammaksi loppua kohti. Ja huhhuh mikä loppu, mentiin täysillä päätyyn, ei mitään lällyttelyä. Ihanaa että tarina uskallettiin viedä todella brutaaliin ja kammottavaan suuntaan ja hahmoille annettiin tapahtua kauheita asioita, eikä menty semmosta yleistä "kaikki päähenkilöt ja niiden läheiset jotenkin mystisesti selviytyy ja kaikki järjestyy" -reittiä.
En osaa suhtautua tähänkään kirjaan objektiivisesti koska olen nyt täysiverinen fanityttö, tää oli yksi vuoden parhaita lukukokemuksia tähän mennessä, enkä voi antaa vähempää kuin viisi tähteä. Oispa jo syksy niin pääsis vinkkaamaan tätä nuorisolle.
May 28, 2017
Tiedätte varmaan tunteen, kun haluaisi pitää kirjasta enemmän kuin sitten lukiessaan lopulta pitääkään. Tällaisia teoksia osuu kohdalle silloin tällöin ja Elina Pitkäkankaan ihmissusitrilogian aloittava YA-esikoisteos Kuura on yksi niistä. Kauniin kannen on taiteillut Karin Niemi, joka on tehnyt myös Sini Helmisen teoksen Kaarnan kätkössä kannen.
Teoksen näkökulmahenkilöinä vurottelevat Inka ja Aaron, lukioikäiset nuoret, jotka asuvat Kuurankeron pikkukaupungissa lyhyen matkan päässä Turusta. Romaanin miljöö ja idea ovat mahtavat: ihmissusia (tai hukkia, niin kuin heitä kirjassa kutsutaan) Suomen metsissä, kaupungit muurien suojassa ja rakkaustarina ihmisen ja hukan välillä. Ihmissudet sopivat todella hyvin Suomeen ja maailmassa on jopa dystopiaa lähenteleviä elementtejä, mutta mikä sitten tökki?
En katunut mitään. Olin toiminut oikein alusta asti. Kaikki tekemäni oli sen arvoista. (s. 353)
Inka on hyvin rasittava teini. Hän on ajattelematon ja itsekeskeinen, kuten toki moni muukin teini, mutta Inka tuntuu vievän nämä ominaisuudet paljon pidemmälle. Hänen itsekkyytensä tuhoaa monien ihmisten elämän, mutta Inka pitää tekojaan oikeutettuina, koska tahtoo auttaa veljeään, joka makaa koomassa sairaalassa loukkaannuttuaan kiipeiltyään Kuurankeron kaupunginmuurilla. Ärsyttävyys on pienissä annoksissa ihan toimiva tehokeino, mutta sen lisäksi olisin halunnut Inkasti irti muutakin.
Inka kutsuu veljeään Tuukkaa Dukeksi. Tuukka loukkaantuu aivan teoksen alussa ja makaa koomassa koko teoksen ajan eli muutaman kuukauden. Ennuste hänen heräämiselleen ei ole kovinkaan positiivinen. Kun Inka yllättäen kohtaa poikkeuksellisen ihmissuden, joka voi halutessaan muuttua ihmisestä sudeksi ja takaisin riippumatta täysikuusta, hän haluaa vietellä miehen ja käyttää tätä hyväkseen parantaakseen Tuukan.
"Jos nyt totta puhutaan, mä pidän sua ehkä vähän naiivina." (s. 155)
Pidin paljon Pitkäkankaan paikoille antamista nimistä, jotka jatkuvasti nostavat esille, että maailmassa on jo yli sadan vuoden ajan tiedetty olevan ihmissusia. Ravintolan nimi on Kuutamokka, Inkan ihmissusirakastaja asuu Yökulkijankadulla ja Aaronin perheen purjeveneen nimi on Luna. Myös Pitkäkankaan hukkalore on kiinnostavaa: lykantropia on sairaus, joka tarttuu täydenkuun aikana hukan verestä ja syljestä. Muina aikoina hukan verta jopa nautitaan huumaavana mutta kiellettynä trippinä, niin kuin vampyyrien verta Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -romaaneissa.
Minä olin ihana. Olin laittanut itseäni koko päivän. (s. 184)
Teoksen esittämä kuva ihmisistä on aika synkkä. Miehet eivät voi vastustaa meikattua ja vihjailevasti puettua naista, teinit ryyppävät ja "nussivat" keskenään jatkuvasti, ja ihmissusia metsästetään häikäilemättömästi sen sijaan, että parannusta lykantropiaan etsittäsiin samalla innolla. Romaanin normaalein ja pidettävin ihminen on Leo, joka on hukka. Leonkin pisteet laskivat kuitenkin silmissäni huomattavasti miehen ajettua kissan päälle.
Hän oli pelkkä mies, eivätkä miehet voineet vastustaa tiettyjä asioita. (s. 115)
Inkan ja Aaroninkaan suhde ei ole kovin terve: Inka käyttää Aaronia sidekickinään ja dumppaa pojan sivuun aina, kun ei enää tarvitse tätä, mutta ei salli pojan hakevan seuraa muualta. Vaikka Inka kutsuu Aaronia "minun kundikseni", jolla on puolet tytön sielusta, ei kaksikko tunnusta välillään olevan mitään muuta kuin ystävyyttä. Silti Inka vähän väliä vertaa itseään Aaronin kulloisenkin hetken kumppaniin ja pitää itseään jokaista parempana.
Esimerkiksi Madeline (Madde) "jonka tukka toi mieleen Irlannin nummen" on Inkan mielestä "tylsempi, tyhmempi ja läskimpi" kuin hän itse. Kuvittelin muuten jostain syystä Madden alussa tummaihoiseksi, enkä voinut karistaa luomaani kuvaa missään vaiheessa. Aaronin flirttailua oli vaivaannuttavaa lukea, sillä poika piti itseään siinä niin hyvänä, ollen kuitenkin vain kauhean läpinäkyvä tyrkky. Enkä osannut kuvitella Aaronia erityisen söpöksikään, ainakaan omalla mittapuullani. Varakkaasta perheestään ja casanovamaisuudestaan huolimatta Aaron on kuitenkin miellyttävämpi hahmo kuin Inka.
Hätäsireenit ulvoivat kuin pommikoneet olisivat lähestyneet Kuurankeroa. (s. 316)
Kuura päättyy päähenkilöiden osalta varsin haastavaan tilanteeseen, joten toinen osa käynnistynee heti kiinnostavasti. Maailmalla on paljon potentiaalian ja Pitkäkankaan kerrontaa on mielekästä lukea ja hänen käyttämänsä kieli soljuu pääosin vaivattomasti. Vaikka hänen hahmonsa ovatkin vaikeasti samaistuttavia, odotan kaikesta huolimatta mielenkiinnolla sarjan tuoreen jatko-osan, Kajon, lukemista. Minulla on aavistus, miten Inkan hahmo tulee muuttumaan siinä ja tahdon tietää, olenko oikeassa.
Teoksen näkökulmahenkilöinä vurottelevat Inka ja Aaron, lukioikäiset nuoret, jotka asuvat Kuurankeron pikkukaupungissa lyhyen matkan päässä Turusta. Romaanin miljöö ja idea ovat mahtavat: ihmissusia (tai hukkia, niin kuin heitä kirjassa kutsutaan) Suomen metsissä, kaupungit muurien suojassa ja rakkaustarina ihmisen ja hukan välillä. Ihmissudet sopivat todella hyvin Suomeen ja maailmassa on jopa dystopiaa lähenteleviä elementtejä, mutta mikä sitten tökki?
En katunut mitään. Olin toiminut oikein alusta asti. Kaikki tekemäni oli sen arvoista. (s. 353)
Inka on hyvin rasittava teini. Hän on ajattelematon ja itsekeskeinen, kuten toki moni muukin teini, mutta Inka tuntuu vievän nämä ominaisuudet paljon pidemmälle. Hänen itsekkyytensä tuhoaa monien ihmisten elämän, mutta Inka pitää tekojaan oikeutettuina, koska tahtoo auttaa veljeään, joka makaa koomassa sairaalassa loukkaannuttuaan kiipeiltyään Kuurankeron kaupunginmuurilla. Ärsyttävyys on pienissä annoksissa ihan toimiva tehokeino, mutta sen lisäksi olisin halunnut Inkasti irti muutakin.
Inka kutsuu veljeään Tuukkaa Dukeksi. Tuukka loukkaantuu aivan teoksen alussa ja makaa koomassa koko teoksen ajan eli muutaman kuukauden. Ennuste hänen heräämiselleen ei ole kovinkaan positiivinen. Kun Inka yllättäen kohtaa poikkeuksellisen ihmissuden, joka voi halutessaan muuttua ihmisestä sudeksi ja takaisin riippumatta täysikuusta, hän haluaa vietellä miehen ja käyttää tätä hyväkseen parantaakseen Tuukan.
"Jos nyt totta puhutaan, mä pidän sua ehkä vähän naiivina." (s. 155)
Pidin paljon Pitkäkankaan paikoille antamista nimistä, jotka jatkuvasti nostavat esille, että maailmassa on jo yli sadan vuoden ajan tiedetty olevan ihmissusia. Ravintolan nimi on Kuutamokka, Inkan ihmissusirakastaja asuu Yökulkijankadulla ja Aaronin perheen purjeveneen nimi on Luna. Myös Pitkäkankaan hukkalore on kiinnostavaa: lykantropia on sairaus, joka tarttuu täydenkuun aikana hukan verestä ja syljestä. Muina aikoina hukan verta jopa nautitaan huumaavana mutta kiellettynä trippinä, niin kuin vampyyrien verta Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -romaaneissa.
Minä olin ihana. Olin laittanut itseäni koko päivän. (s. 184)
Teoksen esittämä kuva ihmisistä on aika synkkä. Miehet eivät voi vastustaa meikattua ja vihjailevasti puettua naista, teinit ryyppävät ja "nussivat" keskenään jatkuvasti, ja ihmissusia metsästetään häikäilemättömästi sen sijaan, että parannusta lykantropiaan etsittäsiin samalla innolla. Romaanin normaalein ja pidettävin ihminen on Leo, joka on hukka. Leonkin pisteet laskivat kuitenkin silmissäni huomattavasti miehen ajettua kissan päälle.
Hän oli pelkkä mies, eivätkä miehet voineet vastustaa tiettyjä asioita. (s. 115)
Inkan ja Aaroninkaan suhde ei ole kovin terve: Inka käyttää Aaronia sidekickinään ja dumppaa pojan sivuun aina, kun ei enää tarvitse tätä, mutta ei salli pojan hakevan seuraa muualta. Vaikka Inka kutsuu Aaronia "minun kundikseni", jolla on puolet tytön sielusta, ei kaksikko tunnusta välillään olevan mitään muuta kuin ystävyyttä. Silti Inka vähän väliä vertaa itseään Aaronin kulloisenkin hetken kumppaniin ja pitää itseään jokaista parempana.
Esimerkiksi Madeline (Madde) "jonka tukka toi mieleen Irlannin nummen" on Inkan mielestä "tylsempi, tyhmempi ja läskimpi" kuin hän itse. Kuvittelin muuten jostain syystä Madden alussa tummaihoiseksi, enkä voinut karistaa luomaani kuvaa missään vaiheessa. Aaronin flirttailua oli vaivaannuttavaa lukea, sillä poika piti itseään siinä niin hyvänä, ollen kuitenkin vain kauhean läpinäkyvä tyrkky. Enkä osannut kuvitella Aaronia erityisen söpöksikään, ainakaan omalla mittapuullani. Varakkaasta perheestään ja casanovamaisuudestaan huolimatta Aaron on kuitenkin miellyttävämpi hahmo kuin Inka.
Hätäsireenit ulvoivat kuin pommikoneet olisivat lähestyneet Kuurankeroa. (s. 316)
Kuura päättyy päähenkilöiden osalta varsin haastavaan tilanteeseen, joten toinen osa käynnistynee heti kiinnostavasti. Maailmalla on paljon potentiaalian ja Pitkäkankaan kerrontaa on mielekästä lukea ja hänen käyttämänsä kieli soljuu pääosin vaivattomasti. Vaikka hänen hahmonsa ovatkin vaikeasti samaistuttavia, odotan kaikesta huolimatta mielenkiinnolla sarjan tuoreen jatko-osan, Kajon, lukemista. Minulla on aavistus, miten Inkan hahmo tulee muuttumaan siinä ja tahdon tietää, olenko oikeassa.
May 14, 2019
Koukuttava ja nopea luettava. Kirjoitustyyli tökki välillä, mutta se ei välttämättä ollut itse kirjailijan vika. Inka oli raivostuttava hahmo, josta kuitenkin aloin kirjan edetessä pitämään enemmän ja hän oli mielenkiintoisempi kuin Aaron. Kuitenkin loppua kohden Inka oli entistäkin itsekkäämpi ja teki myös niin typeriä ratkaisuja ja valintoja, että raivoni häntä kohtaan vain kasvoi :D Kirjan pidettävimpiä hahmoja olivat ehkä Leo (kaikessa impulsiivisuudessaan) ja Matleena. Kirja oli välillä synkkä ja toivoton, mutta sen verran mielenkiintoinen, että aion kyllä lukea loputkin.
July 14, 2017
Mukaansatempaava tarina realismin ja fantasian rajapinnalta, vangitsee varmasti nuoren mutta myös aikuisen lukijan. Rakkautta, vihaa, toivoa ja epätoivoa, elävää dialogia ja värisyttävää tunnelmaa. Nuorten arkea joka äkkiä kiepsahtaa huolettomasta ilottelusta jopa kauhun puolelle. Henkilöitä jotka tulevat lähelle eivätkä jätä kylmäksi. Ja ihmissusia jotka voisivat pysyä vähän kauempana... ;)
May 12, 2016
2,5 tähteä
Mä ehkä jotenkin petyin tähän kirjaan. Ihmissudet istuivat hyvin Suomen maastoon, mutta juoni ei mielestäni hirveästi edennyt. Inkasta en juuri pitänyt mutta Aaron oli ihan okei. Enköhän mä tuu toisenkin osan lukemaan, jos vaikka se iskisi enemmän.
Mä ehkä jotenkin petyin tähän kirjaan. Ihmissudet istuivat hyvin Suomen maastoon, mutta juoni ei mielestäni hirveästi edennyt. Inkasta en juuri pitänyt mutta Aaron oli ihan okei. Enköhän mä tuu toisenkin osan lukemaan, jos vaikka se iskisi enemmän.
June 19, 2018
Oon aina tykännyt ihmissusista kertovista kirjoista ja tarinoista, jotenkin tosi kiehtovia olentoja!
Lainasin Kuuran tietämättä yhtään, mistä se kertoo. Kaveri vaan suositteli.
Uppouduin tarinaan heti "ihanaa, ihmissusia" fiiliksellä. Tarina ei ollut liian paksua fantasiaa, just sellainen hyvä tasapaino realismin ja fantasian välillä. Kirjaa tuli luettua pitkälle yöhön kolmena iltana.
Seuraavan osan pistin jo varaukseen, en malta odottaa, että saan sen käsiini!! Ja pakko muuten vielä sanoa, että Kuura-sarjassa on kauneimmat kannet jotka oon tyyliin ikinä nähnyt. ❤✨(niin kuvilta kuin väreiltäänkin)
Lainasin Kuuran tietämättä yhtään, mistä se kertoo. Kaveri vaan suositteli.
Uppouduin tarinaan heti "ihanaa, ihmissusia" fiiliksellä. Tarina ei ollut liian paksua fantasiaa, just sellainen hyvä tasapaino realismin ja fantasian välillä. Kirjaa tuli luettua pitkälle yöhön kolmena iltana.
Seuraavan osan pistin jo varaukseen, en malta odottaa, että saan sen käsiini!! Ja pakko muuten vielä sanoa, että Kuura-sarjassa on kauneimmat kannet jotka oon tyyliin ikinä nähnyt. ❤✨(niin kuvilta kuin väreiltäänkin)
September 24, 2021
4 ja puol tähteä. Sydän hakkasi loppukohtauksissa, ja koko kirjan ajan paloin halusta tietää, mitä tapahtuisi. Kirja tarjosi kaikkea mitä vain hyvältä ya-fantasiasta voi odottaa - ja paljon enemmän! Hahmot olivat nerokkaita, ärsyttäviä, mielenkiintoisia, itsekkäitä. Heitä halusi seurata. Jännityksellä kohti kakkososaa!
April 30, 2017
While reading this book, I was in awe about the bravery of the author: her main character is a young woman who is someone to dislike, even be disgusted by on some level. She is naive, full of herself, jealous and definitely selfish. Only once I have come across a protagonist I have disliked so much, and she was a southern bell called Miss Scarlett O'Hara. The characters are very much alike: driven, motivated by a loss or trauma so deeply cut that they refuse to surrender, and care only little about the suffering they inflict on others - and when they remember their conscience, the moment is only a fleeting one.
While reading the first half of Gone with the Wind, I almost stopped reading because of Scarlett. I really did. She was so horrible I felt like I could choke. Pitkäkangas' protagonist was not as infuriating, but I have to admit that there were more than a few moments when I had to exhale my wish to slap the girl across her face.
However, as already stated, this was a bold move by the author and definitely such that many writers of this genre are unlikely to make. You have to give credit for it: this protagonist, like Scarlett O'Hara, is someone you hate and respect simultaneously at the end at least. This makes the character unique and someone who stands out from the rest of the characters in a positive way, even though the character itself would drive you up the walls.
The most of the novel follows the normal pattern of a paranormal romance, popularized by Stephenie Meyer and her first Twilight: an unlikely couple, dangerous circumstances (both socially and physically) and paranormal aspects (mostly embedded in a realistic environment). Theme of love conquering the beast (well, the beast-likeness) is also heavily present in this novel. So for the fans of paranormal romance, this is definitely a taker. Especially since the structure of the novel - the division of POVs to Inka's and Aaron's - allows the reader to experience two different takes on the genre: Inka represents the unique, the unconventional, whereas Aaron's point of view offers aspects that are very typical for the genre.
Even though I loved Twilight (the first novel) as a teenager and still like it and see why I loved it before (gasp, I know), I feel I am more than well outside the supposed readership of this genre. Even more so when it comes to the supposed reader's age: this novel is definitely directed towards teenagers or young adults that have just left their teenage-box. Or so I would assume. Because of this, the teenager-protagonists of this novel felt very young to me at times. Or at least stereotypical teenagers. As such, they alienated me a little and it was difficult to form a bond with them, as they always said, thought or did something annoying just when I was starting to latch on to them. Curiosity drove me on, though. And I figure that because of the strong teenager-feel coming from the characters, they probably are authentic in the eyes of the readers of their age group.
I knew how this novel was going to end, but it came as a shock nonetheless. The ending chapters are the gem of this novel, for sure. They also made me curious about the sequels, which is the most important thing while reading an opening for a trilogy, isn't it?
All in all, the novel was interesting, it will probably become very popular among its purposed readership, and it still managed to find some new twists to its very popular genre. Three stars!
While reading the first half of Gone with the Wind, I almost stopped reading because of Scarlett. I really did. She was so horrible I felt like I could choke. Pitkäkangas' protagonist was not as infuriating, but I have to admit that there were more than a few moments when I had to exhale my wish to slap the girl across her face.
However, as already stated, this was a bold move by the author and definitely such that many writers of this genre are unlikely to make. You have to give credit for it: this protagonist, like Scarlett O'Hara, is someone you hate and respect simultaneously at the end at least. This makes the character unique and someone who stands out from the rest of the characters in a positive way, even though the character itself would drive you up the walls.
The most of the novel follows the normal pattern of a paranormal romance, popularized by Stephenie Meyer and her first Twilight: an unlikely couple, dangerous circumstances (both socially and physically) and paranormal aspects (mostly embedded in a realistic environment). Theme of love conquering the beast (well, the beast-likeness) is also heavily present in this novel. So for the fans of paranormal romance, this is definitely a taker. Especially since the structure of the novel - the division of POVs to Inka's and Aaron's - allows the reader to experience two different takes on the genre: Inka represents the unique, the unconventional, whereas Aaron's point of view offers aspects that are very typical for the genre.
Even though I loved Twilight (the first novel) as a teenager and still like it and see why I loved it before (gasp, I know), I feel I am more than well outside the supposed readership of this genre. Even more so when it comes to the supposed reader's age: this novel is definitely directed towards teenagers or young adults that have just left their teenage-box. Or so I would assume. Because of this, the teenager-protagonists of this novel felt very young to me at times. Or at least stereotypical teenagers. As such, they alienated me a little and it was difficult to form a bond with them, as they always said, thought or did something annoying just when I was starting to latch on to them. Curiosity drove me on, though. And I figure that because of the strong teenager-feel coming from the characters, they probably are authentic in the eyes of the readers of their age group.
I knew how this novel was going to end, but it came as a shock nonetheless. The ending chapters are the gem of this novel, for sure. They also made me curious about the sequels, which is the most important thing while reading an opening for a trilogy, isn't it?
All in all, the novel was interesting, it will probably become very popular among its purposed readership, and it still managed to find some new twists to its very popular genre. Three stars!
Read
September 28, 2017No johan oli kirja! Odotin vähän sellaista leppoisahkoa ihmissusiromanssijuttua, mutta Kuura veti vauhdikkaasti maton jalkojen alta. Oikein päräyttävä aloitus sarjalle, loppulukujen aikana sain sydämentykytyksiä kun homma lähti niin lapasesta. Tätä lisää.
May 18, 2018
tl;dr: Kirja sijoittuu nyky-Suomeen ja maailmaan, jossa ihmissudet ovat konkreettinen ongelma tai vähintään tekijä arjessa. Tarina kerrotaan kahden lukioikäisen nuoren, Inkan ja Aaronin, näkökulmasta ja keskittyy heidän elämänsä kiemuroihin, kun niihin ilmestyy tavalla tai toisella noita mainuttuja ’hukkia’.
Kevyttä nuorten elämää nuorille saattaisi äkkiä ajatella, mutta 34v –setämiehelle siitä avautui kyllä paljon muuta. Joudun lukuaikana matkustelemaan töiden puolesta aika tavalla, mutten tainnut päästä nukkumaan junissa tai lentokoneissa kuin kerran, kun kaikki muut matkat meni maanisesti kirjaa taaplatessa. Täydet pisteet ja mahtava kokemus. Tuntui melkein kuin olisi jonkun muun nostalgiaa saanut lukea.
tl;but will still write:
Hieman tätä syvemmälle jos kirjaa haluaa luodata, pitää ainakin omalla kohdalla keskittyä pääasiassa – ellei peräti täysin – lukukokemukseen ja siihen, mitä kirja opetti minulle itsestäni lukijana. Iso osa tästä oli varmasti sitä, että kirja ilmestyi eteeni oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta se ei lainkaan vähennä sitä, miten se onnistui tuon tilaisuutensa käyttämään.
Äkkiseltään ajatus teini-ikäisten ihmissuhteista maailmassa, jossa on ihmissusia, saa vähemmänkin inhorealistisen kyynikon helposti tuhahtelemaan ja olisinpa kai itsekin vielä jossain vaiheessa näin tehnyt. Itsellenikin vielä hieman tuntemattomasta syystä, Kuura kuitenkin riisui tämän minusta jo silloin, kun siitä ensimmäisen kerran kuulin ja, kun sitten paria kuukautta myöhemmin sain kirjan vihdoin käteeni, sainkin lähestyä sitä melkein täysin lapsen silmin. Jättää kaiken muun kannen ulkopuolelle ja keskittyä pelkästään siihen, mitä sivuilta löytyi.
Olen aiemminkin lukenut fantasiaa eivätkä yliluonnolliset asiat ole minulle aiemminkaan olleet minkäänlainen kynnys vaan pikemminkin vain plussaa, enkä sikäli ole koskaan kokenut olevani mitenkään rajoittunut lukumakuni osalta. En ehkä sitä niin varsinaisesti ole ollutkaan, mutta Kuuraa lukiessani huomasin, kuinka olen silti saattanut hyvinkin riistää itseltäni lukunautintoja, kun en ole aiemmin osannut oikeasti kuunnella ja seurata kirjojen henkilöitä tai eläytyä sen tapahtumiin ja ennen kaikkea sen tunnelmaan. Kuura avasi tätä minulle, enkä olekaan koskaan aiemmin käynyt sellaista lukukokemusta läpi.
Tarinasta huokuu tutuntuoksuinen nostalgia nuoruudesta, nuoresta ja polleudestaan huolimatta haparoivasta rakkaudesta sekä siitä seikkailuvietistä, joka juuri lukioiän kulmilla tahtoo kaikilla pikkuhiljaa turtua arjen ja aikuisuuden alle. Riippuu toki lukijasta, mutta olisi vaikea kuvitella, ettei Suomessa varttuneilla löytyisi muistoista samoja vapaailtojen hämäriä, hajuveden ja hauskanpidon tuoksuja tai viileän tuulenvireen ja ensikosketusten tuntoja kuin minultakin, ja Pitkäkangas tuntuu osaavan nykiä näistä jokaista juuri pirullisen sopivasti tarinaansa kutoessaan. Siinä määrin, että itse ihmisudet – niin läsnä kuin kaikessa koko ajan ovatkin – ovat oikeastaan vain mauste tarinassa, ja itse nautinto tulee juuri siitä, mitä tuon pienen pää- ja sivuhenkilöpiirin sisällä tapahtuu niiden lomassa.
Toki, pakko myöntää, etteivät Inka ja Aaron kavereineen ole välttämättä kaikkien mieleen, enkä olisi kaiketi itsekään nuorempana heidän kaveripiireissään liikkunut tai niihin juuri halunnutkaan. Mutta tällä ei sikäli ole väliä, että tarina ei yritäkään esitellä lukijalle millään tavalla siloteltuja hahmoja, joille kullekin olisi määritelty jokin strateginen tavoite, vaan hahmot tuntuvat – kuten niiden on kai tarkoituskin tuntua – ainoastaan todellisilta niin hyveineen kuin järjettömyyksineenkin. Kun näiden todellisilta tuntuvien kuvioiden keskelle sitten ilmestyy hieman todellisuutta kiehtovampia hahmoja, niihin eläytyy melkein vahingossa kuin reaaliaikaisena sivustaseuraajana.
Kirjailijalla on toki omat motiivinsa ja voi olla, että olen tulkintoineni niistä kaukanakin, mutta itselleni päähenkilöt olivat melkein enemmän väline kuin itse tarina, vaikka toki myös heidän motiiveihinsa ja sielunelämäänsä saatiin hyvinkin selkeä ikkuna. Sanon näin siksi, että huomasin itse etsiväni kappaleista koko ajan sivuhenkilöjen, Leon ja etenkin Matleenan, nimiä, ja toivovani, että päähenkilöt menisivät omista touhuistaan aina mahdollisimman pian juuri heidän luo. Sikäli tuntuikin, että nuo päähenkilöt olivat vain välineitä, joilla lukija pääsi osaksi kokemusta nimeltä Leo ja Matleena, mitä ei kukaan ole ainakaan ilman tuhteja hallusinogeenejä kai koskaan todellisuudessa saanut tehdä.
Ja juuri tuossa kokemuksessa kirjan taika ainakin itselleni oli ja nautin siitä ihan täysin rinnoin.
Olin täysin kirjan vietävänä heti alusta asti ja eikä ohi mennyt yhtään ainuttakaan sivua, jolla silmä olisi alkanut hyppimään rivejä kiirehtiäkseen johonkin seuraavaan. Tarina alkaa nopeasti, esittelee maailman ja sen liikkuvat osat valmistellakseen lukijaa aina noin sivun 150 tienoille asti, missä vaiheessa Pitkäkangas ottaakin sitten lukijasta niskaperälenkin ja lähtee kaahaamaan tarinallaan juuri niin täydellisen kutkuttavalla tahdilla, ettei pääse, perk&%#¤ edes lentokoneessa nukkumaan.
En yritä tällä ylistää Pitkämäen teosta kirjallisuuden merkkipaaluksi tai nostamaan sitä oikeastaan muutoinkaan minkäänlaiselle kritiikin jalustalle, kun en sellaisita mitään tiedä. En osaa puhua kuin omasta kokemuksestani, ja siinä kirja oli ainakin itselleni jotain ainutlaatuista ja unohtumatonta. Ei lähde päästä eikä ajatuksista, vaikka mitä tekisi, ja tekee koko ajan mieli palata – vaikka vähän salaa – pari sataa sivua taaksepäin ihan vain, että saisi pikkuisen vielä lisää ... Vaan siinäpä se sitten onkin. Sama kuin niissä nostalgisissa muistossa. Niitä kun ei saa kokea kuin sen yhden kerran ja muistella vain enää sen jälkeen. Kirja on toki edelleen olemassa, mutta nyt kun tietää, minne polku vie, se ei vaan ole enää sama.
Olin ajatellut, että pidätän täysiä tähtiä kirjoilta viimeiseen asti ja annan vanhoillisesti Kuuralle hienon nelosen, mutta se olisi valetta. Kuura on paras lukukokemus, mitä olen koskaan kirjalta saanut ja siksi se, jos jokin, ansaitsee nuo täydet viisi tähteä.
Valtavat kiitokset ja seisovat aplodit kirjailijalle!
Kevyttä nuorten elämää nuorille saattaisi äkkiä ajatella, mutta 34v –setämiehelle siitä avautui kyllä paljon muuta. Joudun lukuaikana matkustelemaan töiden puolesta aika tavalla, mutten tainnut päästä nukkumaan junissa tai lentokoneissa kuin kerran, kun kaikki muut matkat meni maanisesti kirjaa taaplatessa. Täydet pisteet ja mahtava kokemus. Tuntui melkein kuin olisi jonkun muun nostalgiaa saanut lukea.
tl;but will still write:
Hieman tätä syvemmälle jos kirjaa haluaa luodata, pitää ainakin omalla kohdalla keskittyä pääasiassa – ellei peräti täysin – lukukokemukseen ja siihen, mitä kirja opetti minulle itsestäni lukijana. Iso osa tästä oli varmasti sitä, että kirja ilmestyi eteeni oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta se ei lainkaan vähennä sitä, miten se onnistui tuon tilaisuutensa käyttämään.
Äkkiseltään ajatus teini-ikäisten ihmissuhteista maailmassa, jossa on ihmissusia, saa vähemmänkin inhorealistisen kyynikon helposti tuhahtelemaan ja olisinpa kai itsekin vielä jossain vaiheessa näin tehnyt. Itsellenikin vielä hieman tuntemattomasta syystä, Kuura kuitenkin riisui tämän minusta jo silloin, kun siitä ensimmäisen kerran kuulin ja, kun sitten paria kuukautta myöhemmin sain kirjan vihdoin käteeni, sainkin lähestyä sitä melkein täysin lapsen silmin. Jättää kaiken muun kannen ulkopuolelle ja keskittyä pelkästään siihen, mitä sivuilta löytyi.
Olen aiemminkin lukenut fantasiaa eivätkä yliluonnolliset asiat ole minulle aiemminkaan olleet minkäänlainen kynnys vaan pikemminkin vain plussaa, enkä sikäli ole koskaan kokenut olevani mitenkään rajoittunut lukumakuni osalta. En ehkä sitä niin varsinaisesti ole ollutkaan, mutta Kuuraa lukiessani huomasin, kuinka olen silti saattanut hyvinkin riistää itseltäni lukunautintoja, kun en ole aiemmin osannut oikeasti kuunnella ja seurata kirjojen henkilöitä tai eläytyä sen tapahtumiin ja ennen kaikkea sen tunnelmaan. Kuura avasi tätä minulle, enkä olekaan koskaan aiemmin käynyt sellaista lukukokemusta läpi.
Tarinasta huokuu tutuntuoksuinen nostalgia nuoruudesta, nuoresta ja polleudestaan huolimatta haparoivasta rakkaudesta sekä siitä seikkailuvietistä, joka juuri lukioiän kulmilla tahtoo kaikilla pikkuhiljaa turtua arjen ja aikuisuuden alle. Riippuu toki lukijasta, mutta olisi vaikea kuvitella, ettei Suomessa varttuneilla löytyisi muistoista samoja vapaailtojen hämäriä, hajuveden ja hauskanpidon tuoksuja tai viileän tuulenvireen ja ensikosketusten tuntoja kuin minultakin, ja Pitkäkangas tuntuu osaavan nykiä näistä jokaista juuri pirullisen sopivasti tarinaansa kutoessaan. Siinä määrin, että itse ihmisudet – niin läsnä kuin kaikessa koko ajan ovatkin – ovat oikeastaan vain mauste tarinassa, ja itse nautinto tulee juuri siitä, mitä tuon pienen pää- ja sivuhenkilöpiirin sisällä tapahtuu niiden lomassa.
Toki, pakko myöntää, etteivät Inka ja Aaron kavereineen ole välttämättä kaikkien mieleen, enkä olisi kaiketi itsekään nuorempana heidän kaveripiireissään liikkunut tai niihin juuri halunnutkaan. Mutta tällä ei sikäli ole väliä, että tarina ei yritäkään esitellä lukijalle millään tavalla siloteltuja hahmoja, joille kullekin olisi määritelty jokin strateginen tavoite, vaan hahmot tuntuvat – kuten niiden on kai tarkoituskin tuntua – ainoastaan todellisilta niin hyveineen kuin järjettömyyksineenkin. Kun näiden todellisilta tuntuvien kuvioiden keskelle sitten ilmestyy hieman todellisuutta kiehtovampia hahmoja, niihin eläytyy melkein vahingossa kuin reaaliaikaisena sivustaseuraajana.
Kirjailijalla on toki omat motiivinsa ja voi olla, että olen tulkintoineni niistä kaukanakin, mutta itselleni päähenkilöt olivat melkein enemmän väline kuin itse tarina, vaikka toki myös heidän motiiveihinsa ja sielunelämäänsä saatiin hyvinkin selkeä ikkuna. Sanon näin siksi, että huomasin itse etsiväni kappaleista koko ajan sivuhenkilöjen, Leon ja etenkin Matleenan, nimiä, ja toivovani, että päähenkilöt menisivät omista touhuistaan aina mahdollisimman pian juuri heidän luo. Sikäli tuntuikin, että nuo päähenkilöt olivat vain välineitä, joilla lukija pääsi osaksi kokemusta nimeltä Leo ja Matleena, mitä ei kukaan ole ainakaan ilman tuhteja hallusinogeenejä kai koskaan todellisuudessa saanut tehdä.
Ja juuri tuossa kokemuksessa kirjan taika ainakin itselleni oli ja nautin siitä ihan täysin rinnoin.
Olin täysin kirjan vietävänä heti alusta asti ja eikä ohi mennyt yhtään ainuttakaan sivua, jolla silmä olisi alkanut hyppimään rivejä kiirehtiäkseen johonkin seuraavaan. Tarina alkaa nopeasti, esittelee maailman ja sen liikkuvat osat valmistellakseen lukijaa aina noin sivun 150 tienoille asti, missä vaiheessa Pitkäkangas ottaakin sitten lukijasta niskaperälenkin ja lähtee kaahaamaan tarinallaan juuri niin täydellisen kutkuttavalla tahdilla, ettei pääse, perk&%#¤ edes lentokoneessa nukkumaan.
En yritä tällä ylistää Pitkämäen teosta kirjallisuuden merkkipaaluksi tai nostamaan sitä oikeastaan muutoinkaan minkäänlaiselle kritiikin jalustalle, kun en sellaisita mitään tiedä. En osaa puhua kuin omasta kokemuksestani, ja siinä kirja oli ainakin itselleni jotain ainutlaatuista ja unohtumatonta. Ei lähde päästä eikä ajatuksista, vaikka mitä tekisi, ja tekee koko ajan mieli palata – vaikka vähän salaa – pari sataa sivua taaksepäin ihan vain, että saisi pikkuisen vielä lisää ... Vaan siinäpä se sitten onkin. Sama kuin niissä nostalgisissa muistossa. Niitä kun ei saa kokea kuin sen yhden kerran ja muistella vain enää sen jälkeen. Kirja on toki edelleen olemassa, mutta nyt kun tietää, minne polku vie, se ei vaan ole enää sama.
Olin ajatellut, että pidätän täysiä tähtiä kirjoilta viimeiseen asti ja annan vanhoillisesti Kuuralle hienon nelosen, mutta se olisi valetta. Kuura on paras lukukokemus, mitä olen koskaan kirjalta saanut ja siksi se, jos jokin, ansaitsee nuo täydet viisi tähteä.
Valtavat kiitokset ja seisovat aplodit kirjailijalle!
June 21, 2016
Julkaistu Virikkeiden verkkoarvosteluissa https://ibbyfinland.fi/portfolio/arvi...
Kun puhutaan Suomesta ja yliluonnollisista olennoista samassa lauseessa, olento, joka sopii karuun ja kylmään maahamme parhaiten, on ehdottomasti ihmissusi. Suomalainen suhtautuuu susiin pelonsekaisella kunnioituksella, ja tämä on yksi niistä syistä, miksi ihmissusikuvasto sopii suomalaiseen maisemaan kuin nyrkki silmään. Susista käydään myös jatkuvaa debattia, jossa korostuvat luontoarvot ja toisessa päässä ihmisten pelot. Ihmissusiaihetta on käytetty jo aiemmin nuorten aikuisten kirjallisuudessa, ja nyt aihe saa uuden käsittelyn Elina Pitkäkankaan esikoisteoksessa.
Kuurassa eletään Suomessa, jossa hukat eli ihmissudet elävät kaupunkien ja kylien muurien ulkopuolella. Yöaikaan muureja vartioidaan mahdollisten hyökkäysten varalta, ja petoja myös metsästetään. Päähenkilö Inka elää ystävänsä Aaronin kanssa Kuurankeron kaupungissa, joka sijaitsee Turun lähellä. Viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen hukkahyökkäyksiä ei ole tapahtunut, ja eivätkä nuoret osaa suhtautua vaaraan kovin vakavasti.
Asiat muuttuvat, kun Inkan pikkuveli Tuukka loukkaa itsensä pudottuaan muurilta. Tuukka viedään Turkuun sairaalaan, ja Inka haluaa päästä näkemään hänet mahdollisimman pian. Pahaksi onneksi muurin portit on suljettu, joten Inka riskeeraa niin oman kuin muidenkin hengen ja karkaa portista. Inkan perään lähtee yksi vartijoista, Leo, ja saavutettuaan Inkan he joutuvat keskelle hukkien hyökkäystä.
Inkan elämä muuttuu, kun hän todistaa Leon olevan myös hukka, mutta ei perinteinen hukka. Leo pystyy muuntautumaan hukaksi oman mielensä mukaan ja säilyttämään inhimillisyytensä myös hukan hahmossa. Leo vannottaa Inkan pysymään asiasta hiljaa, ja Inka tottelee. Sairaalassa hän kuulee Tuukan heiluvan elämän ja kuoleman rajalla, ja tämä tapahtuma käynnistää Inkan uhkarohkean suunnitelman: hankkia hukanverta veljelle, jotta tämä saisi hukkatartunnan ja parantuisi. Tämä ei kuitenkaan tule olemaan niin yksinkertaista, kuin Inka ajattelee: Inkan karkaamisen myötä hän on asettanut koko Kuurankeron hukkavaaraan, ja kaikilta kuurankerolaisilta tullaan ottamaan verikoe, jotta voidaan varmistaa, ettei tartuntoja syntynyt tuona yönä. Paljastuu, että Leo ei ole Kuurankeron ainoa hukka, ja tämä toinen hukka tulee olemaan suuressa vaarassa.
Myllylahti on osunut häränsilmään tällä kirjalla, ja Kuura onkin avausosa uudelle trilogialle. Pararomanttista nuorten aikuisten kirjallisuutta on Suomessa julkaistu yllättävän vähän, lähin vertailukohta onkin Rouhiaisen Susiraja-sarja. Nämä kaksi sarjaa ovat kuitenkin kuin yö ja päivä. Siinä, missä Rouhiaisen sarja on hyvinkin romanttinen ja enemmän jännittävä kuin pelottava, on Pitkäkankaan Kuura synkkä ja enemmän kauhuun nojaava.
Päähenkilö Inka on äärimmäisen typerä ja itsekeskeinen hahmo, josta on vaikea pitää. Hänen ja Leon suhde ei ole perinteinen paranormaalin romantiikan suhde, vaan taustalla on oman edun tavoittelua. Perinteisempää romantiikkaa edustaakin Inkan ystävän Aaronin ja Leon siskon Matleenan suhde. Hienoa, että kirjailija on uskaltanut kirjoittaa näin ääripäähahmot samaan kirjaan. Samoin narttumaisen, ei-niin-miellyttävän päähenkilön kirjoittaminen on raikas ja yllättävä veto. Kokonaisuutena kirja on hitaasti käynnistyvä, mutta mukaansa tempaava tarina. Loppurytinän perusteella on vaikea nähdä, mihin seuraavassa osassa mennään. Epätoivoinen ihminen tekee epätoivoisia tekoja, ja näiden tekojen seuraukset voivat olla kohtalokkaat.
Kun puhutaan Suomesta ja yliluonnollisista olennoista samassa lauseessa, olento, joka sopii karuun ja kylmään maahamme parhaiten, on ehdottomasti ihmissusi. Suomalainen suhtautuuu susiin pelonsekaisella kunnioituksella, ja tämä on yksi niistä syistä, miksi ihmissusikuvasto sopii suomalaiseen maisemaan kuin nyrkki silmään. Susista käydään myös jatkuvaa debattia, jossa korostuvat luontoarvot ja toisessa päässä ihmisten pelot. Ihmissusiaihetta on käytetty jo aiemmin nuorten aikuisten kirjallisuudessa, ja nyt aihe saa uuden käsittelyn Elina Pitkäkankaan esikoisteoksessa.
Kuurassa eletään Suomessa, jossa hukat eli ihmissudet elävät kaupunkien ja kylien muurien ulkopuolella. Yöaikaan muureja vartioidaan mahdollisten hyökkäysten varalta, ja petoja myös metsästetään. Päähenkilö Inka elää ystävänsä Aaronin kanssa Kuurankeron kaupungissa, joka sijaitsee Turun lähellä. Viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen hukkahyökkäyksiä ei ole tapahtunut, ja eivätkä nuoret osaa suhtautua vaaraan kovin vakavasti.
Asiat muuttuvat, kun Inkan pikkuveli Tuukka loukkaa itsensä pudottuaan muurilta. Tuukka viedään Turkuun sairaalaan, ja Inka haluaa päästä näkemään hänet mahdollisimman pian. Pahaksi onneksi muurin portit on suljettu, joten Inka riskeeraa niin oman kuin muidenkin hengen ja karkaa portista. Inkan perään lähtee yksi vartijoista, Leo, ja saavutettuaan Inkan he joutuvat keskelle hukkien hyökkäystä.
Inkan elämä muuttuu, kun hän todistaa Leon olevan myös hukka, mutta ei perinteinen hukka. Leo pystyy muuntautumaan hukaksi oman mielensä mukaan ja säilyttämään inhimillisyytensä myös hukan hahmossa. Leo vannottaa Inkan pysymään asiasta hiljaa, ja Inka tottelee. Sairaalassa hän kuulee Tuukan heiluvan elämän ja kuoleman rajalla, ja tämä tapahtuma käynnistää Inkan uhkarohkean suunnitelman: hankkia hukanverta veljelle, jotta tämä saisi hukkatartunnan ja parantuisi. Tämä ei kuitenkaan tule olemaan niin yksinkertaista, kuin Inka ajattelee: Inkan karkaamisen myötä hän on asettanut koko Kuurankeron hukkavaaraan, ja kaikilta kuurankerolaisilta tullaan ottamaan verikoe, jotta voidaan varmistaa, ettei tartuntoja syntynyt tuona yönä. Paljastuu, että Leo ei ole Kuurankeron ainoa hukka, ja tämä toinen hukka tulee olemaan suuressa vaarassa.
Myllylahti on osunut häränsilmään tällä kirjalla, ja Kuura onkin avausosa uudelle trilogialle. Pararomanttista nuorten aikuisten kirjallisuutta on Suomessa julkaistu yllättävän vähän, lähin vertailukohta onkin Rouhiaisen Susiraja-sarja. Nämä kaksi sarjaa ovat kuitenkin kuin yö ja päivä. Siinä, missä Rouhiaisen sarja on hyvinkin romanttinen ja enemmän jännittävä kuin pelottava, on Pitkäkankaan Kuura synkkä ja enemmän kauhuun nojaava.
Päähenkilö Inka on äärimmäisen typerä ja itsekeskeinen hahmo, josta on vaikea pitää. Hänen ja Leon suhde ei ole perinteinen paranormaalin romantiikan suhde, vaan taustalla on oman edun tavoittelua. Perinteisempää romantiikkaa edustaakin Inkan ystävän Aaronin ja Leon siskon Matleenan suhde. Hienoa, että kirjailija on uskaltanut kirjoittaa näin ääripäähahmot samaan kirjaan. Samoin narttumaisen, ei-niin-miellyttävän päähenkilön kirjoittaminen on raikas ja yllättävä veto. Kokonaisuutena kirja on hitaasti käynnistyvä, mutta mukaansa tempaava tarina. Loppurytinän perusteella on vaikea nähdä, mihin seuraavassa osassa mennään. Epätoivoinen ihminen tekee epätoivoisia tekoja, ja näiden tekojen seuraukset voivat olla kohtalokkaat.
April 13, 2025
Kuura on unohtumaton. Kuura on omaperäinen ja rohkea. Kuura on kirja, joka sai minut kääntelemään sivuja päätähuimaavaa vauhtia. Kaikki lauseet ovat totta, vaan eivät siinä mielessä kuin toivoisin niiden olevan. Miten lupaavalta ja mielenkiintoiselta kirjalta vaikuttava teos voikin olla näin suuri pettymys?
Pitkäkangas on ottanut käsittelyynsä vanhan ja moneen kertaan käytetyn ihmissusimyytin ja muovannut siitä omannäköisensä. Fantasiaa lupaava nuortenromaani on kirjailijan esikoisteos, ja vaikka haluaisin sanoa, että tarina seisoo vahvasti omilla jaloillaan, eikä muistuta mitään muuta tuntemaani kirjaa, ei näin ollut: koko lukemisen ajan en saanut mielestäni kuvaa Twilight-romaanista, sillä tällä kertaa teinidraama rakentui vampyyrien sijaan susien ympärille. Suomeen, tarkemmin sanoen Turun lähistöön, sijoittuva tarina oli juoneltaan turhanpäiväistä ja tunneköyhää romantiikkaa, jonka ainut innostava elementti, eli siis ne ihmissudet, oli (lainatakseni kirjan omaa sanavalintaa) ignoorattu lähes törkeällä tavalla. Petojen ja tummien teemojen sijaan sain köykäistä kerrontaa high schoolista.
Tämän lisäksi tarinan itsekkäät ja pinnalliset päähenkilöt Inka ja Aaron ovat ehkä kamalimmat päähenkilöt, mitä kuvitella voi. Rohkea veto laittaa epäsamaistuttavat ja epämiellyttävät henkilöt viemään tarinaa maailmalle. Ehkä lapsellisesti toimivien nuorten aikuisten oli tarkoitus kokea suuri kasvukehitys sarjan aikana? Siinä tapauksessa kasvu tapahtuu liian myöhään minun kohdallani: miksi lukisin vielä kaksi kirjaa hahmoista, joista en pidä ja joiden kaikki potentiaali tuntuu menevän hukkaan? Kun juoneen vielä lisätään ihastuksenkohteet molemmille päähenkilöille, vieläpä lähes samaan aikaan, on draama valmis. Ja tyylilajiksi on varmistunut young adult.
Siinä missä tarina tuotti pettymyksen, sen tuotti myös alatyylinen vuoropuhelu ja sen kyvyttömyys korostaa kerronnan omaperäisyyttä. Seksistiset viittaukset, mielenterveyden ongelmien vähätteleminen ja sairaat omistussuhteet tekivät tarinasta tuskallista luettavaa. Sen vuoksi en voinutkaan olla ajattelematta, että mitä nopeammin luen, sitä nopeammin se loppuu. Ei hyvä merkki. Viimeinen tikki oli Inkan letkautus vihan puuskassaan: kuinka monta kertaa sitä pitää toitottaa, että homo-sanaa ei käytetä haukkumasanana? Monesti huomasin vielä miettiväni Inkan ja Aaronin myrkyllistä suhdetta: toinen kelpaa vain kun muita ei ole saatavilla. Kaikki mitä toinen mahdollisesti voisi saada, on vaaraksi itselle. Epäselväksi jäi myös se, halusivatko sielunkumppanit panna toisiaan vai vain estää toisiaan panemasta jotakuta toista...
Tilasin paksua fantasiaa, jossa taidokkaasti kehitetty maailma on pääaiheena ja ihmissusien kohtaaminen johtaa mukaansatempaavaan tapahtumavyyhtiin, mutta sainkin kevyttä romantiikkaa nuorista ja heidän suhdekiemuroistaan, juonen joka ei tunnu etenevän edes etanan vauhtia, ja tarinan joka on unohtumaton vain yhdellä tavalla: tulen aina muistamaan, mitä kirjaa en lue uudelleen. ✧
1 star
Pitkäkangas on ottanut käsittelyynsä vanhan ja moneen kertaan käytetyn ihmissusimyytin ja muovannut siitä omannäköisensä. Fantasiaa lupaava nuortenromaani on kirjailijan esikoisteos, ja vaikka haluaisin sanoa, että tarina seisoo vahvasti omilla jaloillaan, eikä muistuta mitään muuta tuntemaani kirjaa, ei näin ollut: koko lukemisen ajan en saanut mielestäni kuvaa Twilight-romaanista, sillä tällä kertaa teinidraama rakentui vampyyrien sijaan susien ympärille. Suomeen, tarkemmin sanoen Turun lähistöön, sijoittuva tarina oli juoneltaan turhanpäiväistä ja tunneköyhää romantiikkaa, jonka ainut innostava elementti, eli siis ne ihmissudet, oli (lainatakseni kirjan omaa sanavalintaa) ignoorattu lähes törkeällä tavalla. Petojen ja tummien teemojen sijaan sain köykäistä kerrontaa high schoolista.
Tämän lisäksi tarinan itsekkäät ja pinnalliset päähenkilöt Inka ja Aaron ovat ehkä kamalimmat päähenkilöt, mitä kuvitella voi. Rohkea veto laittaa epäsamaistuttavat ja epämiellyttävät henkilöt viemään tarinaa maailmalle. Ehkä lapsellisesti toimivien nuorten aikuisten oli tarkoitus kokea suuri kasvukehitys sarjan aikana? Siinä tapauksessa kasvu tapahtuu liian myöhään minun kohdallani: miksi lukisin vielä kaksi kirjaa hahmoista, joista en pidä ja joiden kaikki potentiaali tuntuu menevän hukkaan? Kun juoneen vielä lisätään ihastuksenkohteet molemmille päähenkilöille, vieläpä lähes samaan aikaan, on draama valmis. Ja tyylilajiksi on varmistunut young adult.
Siinä missä tarina tuotti pettymyksen, sen tuotti myös alatyylinen vuoropuhelu ja sen kyvyttömyys korostaa kerronnan omaperäisyyttä. Seksistiset viittaukset, mielenterveyden ongelmien vähätteleminen ja sairaat omistussuhteet tekivät tarinasta tuskallista luettavaa. Sen vuoksi en voinutkaan olla ajattelematta, että mitä nopeammin luen, sitä nopeammin se loppuu. Ei hyvä merkki. Viimeinen tikki oli Inkan letkautus vihan puuskassaan: kuinka monta kertaa sitä pitää toitottaa, että homo-sanaa ei käytetä haukkumasanana? Monesti huomasin vielä miettiväni Inkan ja Aaronin myrkyllistä suhdetta: toinen kelpaa vain kun muita ei ole saatavilla. Kaikki mitä toinen mahdollisesti voisi saada, on vaaraksi itselle. Epäselväksi jäi myös se, halusivatko sielunkumppanit panna toisiaan vai vain estää toisiaan panemasta jotakuta toista...
Tilasin paksua fantasiaa, jossa taidokkaasti kehitetty maailma on pääaiheena ja ihmissusien kohtaaminen johtaa mukaansatempaavaan tapahtumavyyhtiin, mutta sainkin kevyttä romantiikkaa nuorista ja heidän suhdekiemuroistaan, juonen joka ei tunnu etenevän edes etanan vauhtia, ja tarinan joka on unohtumaton vain yhdellä tavalla: tulen aina muistamaan, mitä kirjaa en lue uudelleen. ✧
1 star
This entire review has been hidden because of spoilers.
August 27, 2017
Kuura alkoi todella lupaavasti, mutta itse jäin kaipaamaan hieman lisää kehitystä hahmojen ja juonen osalta. Kakkososa on ehdottomasti lukulistallani.
February 14, 2024
Tää oli aivan upea teos!
October 8, 2021
EDIT. Toinen lukukerta = ihan vitun kova edelleen.
EDIT: Arvio lisätty 27.10.2018.
On muuten perkeleen kova YA-esikoiskirja.
Kuura on röyhkeä, rietas ja rääväsuinen ihmissusitarina genressä, jossa kaikkien susipoikien vaarallisuus tiivistyy varmaan kolmiodraamaan. Pitkäkankaan Kuurankeron sudet ovat - sukupuoleen katsomatta - petoja, joiden halu ja aistit pureutuvat iholle. On huikeaa lukea hillittömän estotonta ja eroottista kuvausta heistä, petojen omalla äänellä.
En olisi uskonut, että jonakin päivänä romaani pystyy ilahduttamaan minua ihan vain kertomalla, että henkilöhahmot vetävät salmaria ja pussikaljoittelevat antaumuksella satunnaisessa kaverilaumassa. Kuuran teinit palauttivat mieleen kylmät yöt, jolloin tuli itse istuttua vastaavissa tilanteissa, rakastuttua ja vain hengailtua. Nuorissa ja susissa on paljon samaa: he ovat laumaeläimiä, remuavat öisin ja juhlivat elämää.
Juoni kulkee kovaa tahtia ja näkökulmahenkilöitä on käytetty kiinnostavalla tavalla. On hivelevän hirveää seurata, miten Inkan suunnitelman käy ja mitä tapahtuu, kun hahmot salaavat toisiltaan tärkeää tietoa. Inkan hahmo on kaikessa petomaisuudessaan muutenkin kutkuttava ja oiva vastakohta pehmeälle Matleenalle.
Ainoa syy, miksi tähtiä ei tule viittä, on romaanin auttamaton heteronormatiivisuus ja sukupuolibinääriin jumittuminen. YA-genressä kaipaisin edes hienoista kyseenalaistamista äijäilypuheille ja Inkan vaatimuksille hyvästä miehestä. Ehkä tähän puututaan tulevaisuudessa?
Onneksi jatko-osa odottaa jo kirjahyllyssäni.
EDIT: Arvio lisätty 27.10.2018.
On muuten perkeleen kova YA-esikoiskirja.
Kuura on röyhkeä, rietas ja rääväsuinen ihmissusitarina genressä, jossa kaikkien susipoikien vaarallisuus tiivistyy varmaan kolmiodraamaan. Pitkäkankaan Kuurankeron sudet ovat - sukupuoleen katsomatta - petoja, joiden halu ja aistit pureutuvat iholle. On huikeaa lukea hillittömän estotonta ja eroottista kuvausta heistä, petojen omalla äänellä.
En olisi uskonut, että jonakin päivänä romaani pystyy ilahduttamaan minua ihan vain kertomalla, että henkilöhahmot vetävät salmaria ja pussikaljoittelevat antaumuksella satunnaisessa kaverilaumassa. Kuuran teinit palauttivat mieleen kylmät yöt, jolloin tuli itse istuttua vastaavissa tilanteissa, rakastuttua ja vain hengailtua. Nuorissa ja susissa on paljon samaa: he ovat laumaeläimiä, remuavat öisin ja juhlivat elämää.
Juoni kulkee kovaa tahtia ja näkökulmahenkilöitä on käytetty kiinnostavalla tavalla. On hivelevän hirveää seurata, miten Inkan suunnitelman käy ja mitä tapahtuu, kun hahmot salaavat toisiltaan tärkeää tietoa. Inkan hahmo on kaikessa petomaisuudessaan muutenkin kutkuttava ja oiva vastakohta pehmeälle Matleenalle.
Ainoa syy, miksi tähtiä ei tule viittä, on romaanin auttamaton heteronormatiivisuus ja sukupuolibinääriin jumittuminen. YA-genressä kaipaisin edes hienoista kyseenalaistamista äijäilypuheille ja Inkan vaatimuksille hyvästä miehestä. Ehkä tähän puututaan tulevaisuudessa?
Onneksi jatko-osa odottaa jo kirjahyllyssäni.
July 29, 2017
Hiukan vähemmän on tullut luettua juuri tämän genren kirjoja (Kuura on selkeästi romantiikkaa spefimausteella, ei toisin päin), mutta kyllä kannatti tarttua tähän. Minkäs sille voi, kun se romantiikka yhtäkkiä viekin mukanaan ja sivut kääntyvät hetkessä. Aaron on ihanan sympaattinen hahmo, josta ei voi olla välittämättä. Inka raivostutti minua jossain vaiheessa, mutta sitten tajusin jutun jujun: no kerrankin paranormaaliromantiikassa tyttöpäähenkilö, jolla on oikeasti LUONNETTA eikä hänen ole tarkoituskaan olla sellainen lällykkä, jonka puolelle lukija automaattisesti samastaa itsensä. Näillä kahdella päähenkilöllä kirja on tosi tasapainoinen ja vetävä paketti, jossa viritellään sopivasti odotuksia jatko-osiinkin. Ainoa miinus (ns. puuttuva tähti) tulee siitä, että ehkä vain sittenkään en enää ole ihan tämän kirjan kohdeyleisöä, eli välillä minä en vain jaksanut innostua teinihommista ihan täysillä ja samastuinkin enemmän mm. Alisa-tädin hahmoon. Ehkä tästä voi päätellä jotain lähinnä lukijan ikääntymisestä. :D
August 17, 2017
En mä nyt oikein lämmennyt, ihan liikaa tolkutonta teinirakkautta (näen tyypin- 10 s.- rakastun-15s.- olen valmis kuolemaan hänen puolestaan) "täydellistä" seksiä, teiniangstausta ja tunteetonta sivullisten teurastusta mun makuuni, mutta ehkä tämä viehättää kohderyhmää. Nämä amerikkalaisista elokuvista tutut umpi-itsekkäät, komeat, lahjakkaat ja täydelliset teinit päälleliimattuine kasvukriiseineen, eivät herätä minussa minkäänlaista sympatiaa, samaistumisen tunteista puhumattakaan.
Loppua kohti juoni alkoi vetää paremmin ja Matleenan kohtalo jäi jopa hiukan askarruttamaan. Tykkäsin siitä, että sutena hän tosiaan oli susi, ja täysin kaiken inhimillisyyden ulkopuolella. Saattaa olla että selaan kakkosenkin, jos vaikka siinä vähän vauhti paranisi.
Loppua kohti juoni alkoi vetää paremmin ja Matleenan kohtalo jäi jopa hiukan askarruttamaan. Tykkäsin siitä, että sutena hän tosiaan oli susi, ja täysin kaiken inhimillisyyden ulkopuolella. Saattaa olla että selaan kakkosenkin, jos vaikka siinä vähän vauhti paranisi.
May 8, 2016
Todella hienosti kirjoitettu trilogian ensimmäinen osa, seuraavia odotellaan luettavaksi.
Pidin siitä että tarinassa on kaksi kertojaa, jolloin lukia pääsee enemmän tarinan sisään, sekä antaa kaksi näkökulmaa tapahtumista.
Tarinan sijoittuminen suomeen herättää paljon ajatuksia, miten itse toimisin jos oikeasti eläisi ihmissusien keskellä, sekä jos kokisi Inkan kohtalon, miten pitkälle olisikaan valmis menemään rakkaittensa puolesta.
Koska luen todella harvoin suomalaista kirjallisuutta, tekstinymmärtäminen tuotti hieman vaikeuksia itselleni lukiessa.
Pidin siitä että tarinassa on kaksi kertojaa, jolloin lukia pääsee enemmän tarinan sisään, sekä antaa kaksi näkökulmaa tapahtumista.
Tarinan sijoittuminen suomeen herättää paljon ajatuksia, miten itse toimisin jos oikeasti eläisi ihmissusien keskellä, sekä jos kokisi Inkan kohtalon, miten pitkälle olisikaan valmis menemään rakkaittensa puolesta.
Koska luen todella harvoin suomalaista kirjallisuutta, tekstinymmärtäminen tuotti hieman vaikeuksia itselleni lukiessa.
January 6, 2021
3,5 tähteä
Siitä on hetki, kun olen lukenut viimeksi mitään näin viihdyttävää! Jos kirjassa olisi ratkottu vähemmän suhdekiemuroita ja sen sijaan kerrottu enemmän maailmasta, olisi tämä ollut helposti 4 tähden kirja. Ymmärtääkseni seuraavissa osissa tapahtuu kehitystä tähän suuntaan, joten en malta odottaa niiden lukemista (kun vain pääsisi kirjastoon).
Siitä on hetki, kun olen lukenut viimeksi mitään näin viihdyttävää! Jos kirjassa olisi ratkottu vähemmän suhdekiemuroita ja sen sijaan kerrottu enemmän maailmasta, olisi tämä ollut helposti 4 tähden kirja. Ymmärtääkseni seuraavissa osissa tapahtuu kehitystä tähän suuntaan, joten en malta odottaa niiden lukemista (kun vain pääsisi kirjastoon).
May 7, 2016
Enpä ole vähään aikaan toivonyt naispäähenkilön kuolemaa näin kovasti. Miten voi yksi ihminen tehdä kaikki asiat väärin ja silti oikeuttaa kaiken vain koska "buhuu" minulla on vaikeeta.... Voi #&¤&%¤# Kyynel....
June 26, 2016
Tää oli kova. Rouhea ihmissusi-teini-ihmissuhde-kuvaelma.
February 24, 2019
Selkeästi hahmovetoinen kirja, ite tykästyin erityisesti Inkaan ja Matleenaan. Innolla odotan että pääsen lukemaan seuraavat osat :)
May 19, 2018
Finnish YA, Kuura by Elina Pitkäkangas takes you on an unexpected emotional ride that finishes in a bang, and makes a really great premise for the second part in this trilogy.
I admit, I didn't want to like this book. School drama with teenagers? Yeah, not my cup of tea. The premise started to grow on me as the different characters developed and the conversation around the long fight between humans and the lycanthropes evolved. It makes you compare to the premise to segregational discourse of our world, which makes the story even more powerful.
A lot happens, which I will not spoil here, but I love how the characters are not perfect. They make mistakes, they are selfish, and they are tormented by their choices with overwhelming emotion. Sure, akward teenage emotions are also present, but that's part of them.
It left me with mixed feelings, and some parts were so heart-tearing that I had to put the book down and bury my eyes in my hands in sorrow.
Recommended for those who don't think YA is worth reading, and those who love and want to read more Finnish YA. It is here, it is good, and it will tug at your heartstrings, hard.
I admit, I didn't want to like this book. School drama with teenagers? Yeah, not my cup of tea. The premise started to grow on me as the different characters developed and the conversation around the long fight between humans and the lycanthropes evolved. It makes you compare to the premise to segregational discourse of our world, which makes the story even more powerful.
A lot happens, which I will not spoil here, but I love how the characters are not perfect. They make mistakes, they are selfish, and they are tormented by their choices with overwhelming emotion. Sure, akward teenage emotions are also present, but that's part of them.
It left me with mixed feelings, and some parts were so heart-tearing that I had to put the book down and bury my eyes in my hands in sorrow.
Recommended for those who don't think YA is worth reading, and those who love and want to read more Finnish YA. It is here, it is good, and it will tug at your heartstrings, hard.
February 6, 2017
Jaha. Että tällainen kirja. Paranormaalia itsekkyyttä, ajattelematonta ja kuolemaa tuottavaa toimintaa.
Päähenkilöt aiheuttivat minulle moraalisen krapulan. Inka osoittautui itsekkääksi ja keinoja kaihtamattomaksi tyttöseksi, joka 31 kuolonuhrin jälkeenkin tekisi kaiken samalla tavoin.
Aaron taas muuttuu naissankarista yhden hukan mieheksi.
Tämä kirja ei ollut huono, ei millään muotoa. Twilightin Isabellan ja Edwardin tarina muuttuu tähän verrattaessa sellaiseksi sokeroiduksi siirapiksi, että siitä saa sokerimyrkytyksen. En tiedä miksi minulle tuli mieleen tuo kirjasarja tätä Kuuraa lukiessani. Kuura oli raaka kirja, joka ei todellakaan säälinyt lukijan tuntoja. Vinkkausmielessä voisin vinkata tätä korkeintaan ysistä ylöspäin.
Odotan mielenkiinnolla tänä vuonna ilmestyvää kakkososaa.
Päähenkilöt aiheuttivat minulle moraalisen krapulan. Inka osoittautui itsekkääksi ja keinoja kaihtamattomaksi tyttöseksi, joka 31 kuolonuhrin jälkeenkin tekisi kaiken samalla tavoin.
Aaron taas muuttuu naissankarista yhden hukan mieheksi.
Tämä kirja ei ollut huono, ei millään muotoa. Twilightin Isabellan ja Edwardin tarina muuttuu tähän verrattaessa sellaiseksi sokeroiduksi siirapiksi, että siitä saa sokerimyrkytyksen. En tiedä miksi minulle tuli mieleen tuo kirjasarja tätä Kuuraa lukiessani. Kuura oli raaka kirja, joka ei todellakaan säälinyt lukijan tuntoja. Vinkkausmielessä voisin vinkata tätä korkeintaan ysistä ylöspäin.
Odotan mielenkiinnolla tänä vuonna ilmestyvää kakkososaa.
June 6, 2016
Tämähän todella toimi. Ensin ajattelin, että jälkilämmitellään ihmisusijuttua jälleen kerran, mutta sitten tarina lähtikin ihan omalle reitilleen. Sujuva, kaikesta huolimatta jopa hauska ja sopivan ihana. Kansi ei nyt ehkä ihan paras, ei ehkä myöskään anna ihan oikeaa kuvaa tarinasta, mutta annetaan anteeksi.
Displaying 1 - 30 of 74 reviews