Risto Pulkkisen kirjoittama teos suomalaisten kansanuskosta on kiehtovat teos lukijalle, joka on kiinnostunut suomensukuisten kansojen muinaishistoriasta, mytologiasta ja ennen kaikkea uskomusjärjestelmistä.
Aluksi johdatellaan muinaisuskon pariin, ja lähteinä käytetään saatavilla olevia kirjallisia aineistoja Agricolasta alkaen, ja mukaan liitetään metsäsuomalaisten perinne. Sen jälkeen päästäänkin maailmansyntymyytteihin, kosmogoniaan ja -grafiaan. Seuraavaksi ovat vuorossa tuonpuoleinen maailma, pakanalliset jumaluudet, tontut, haltijat, maahiset ja jumit. Neljännessä luvussa aiheena on ihmiselo ja kuolemanjälkeinen elämä siellä vainajalassa unohtamatta sitä kalmanväkeä. Sielujahan esi-isillämme oli kolme: ruumissielu, henkisielu ja vapaasielu. Viimeisissä luvuissa on erilaisia uskonnollisia luonto- ja eläinkultteja sekä samanismista tietäjiin. Kalevalaa käytetään tässäkin monin paikoin niin kuin erilaisissa magiaesimerkeissä.
Kirjassa palataan Suomen niemen asuttamiseen. Suomensukuiset kansat ja heimot tulivat tänne samoihin aikoihin, eli myytti saamelaisten kuulumisesta Euroopan alkuperäiskansoihin ei pitäne paikkaansa. Lähinnä ilmaston kylmenemisen vuoksi heimojen kulttuuri ja asuinalueet eriytyivät, eikä kyse ollut siitä, että saamelaiset olisivat saapuneet tänne ennen muita itämerensuomalaisia. Savossakin saamelaisia asui niin kuin suomalaisiakin vielä 1500-luvulla. Toki lapissa oli asutusta ennen saamelaisten sinne muuttamista, mutta nämä alkuperäiset asukkaat sulautuivat sinne muuttaneeseen väestöön.
Suomalaisille sauna on ollut pyhä paikka, jossa oli yhteys tuonpuoleiseen ja erilaisille rituaaleille kuten taikojen ja riittien tekemiselle, ja siellä myös synnytettiin ja pestiin vainajat. Joku on saattanut kuulla sanan löylynhenki, ja sillä tarkoitettiin ennen vanhaan samaa asiaa kuin ruumiintoimintoja ylläpitävää sielun- tai elämänvoimaa. Ammoisina aikoina uskottiin vielä, että se sielu oli ikään kuin ihmisen haltija ja hänen onnensa ylläpitäjä ja elämänvoiman luoja. Muinaissuomalaiset uskoivat hindujen tapaan sielunvaellukseen, mutta se ei kuitenkaan ollut ikuista, vaan ruumiin kuoltua ihmisen vapaasielu matkasi vainajalaan, josta se saattoi syntyä uudelleen useiden sukupolvien ajan saman suvun jälkeläisissä. Yhteisölle hyödyttömät vanhukset saattoivat pitää omat hautajaisensa, ja heidät surmattiin pyydettäessä (varsinkin arktisilla alueilla).
Samaaneista, maageista ja tietäjistä on lukuisia ja mielenkiintoisia esimerkkejä eri vuosisatojen ajalta, ja kirjalliset lähteet tukevat hyvin ja havainnollistavat erinomaisesti kansallista myyttistä menneisyyttä ja menneitä uskomuksia. Noitavainojakin käsitellään, ja kuolemantuomioita meilläkin jaettiin satoja. Ehkä kuitenkin antoisinta oli päästä kurkistamaan suomensukuisten kansojen ja heimojen profaanin ja sakraalisen elämän välimaastoon ja sielunmaisemaan ennen ja jälkeen kuoleman...