Risto Isomäen vuonna 2011 kirjoittama Con rit -niminen romanttinen ekojännäri ei oikein sytyttänyt, vaikka kirjailijalta onnistuukin löperön jännityksen luominen, kun teini-ihastuksensa uudelleen löytänyt kaksikko lähtee Vietnamiin etsimään tarunhohtoista jättiläistuhatjalkaista Olaus Magnugsen 1500-luvulla kirjoittaman merihirviökartan ja yhden lehtileikkeen perusteella.
Kirjassa on sikäli kiintoisia piirteitä varsinkin väitetystä ilmastokatastrofista kiinnostuneille, sillä kirjailija kytkee tarinaansa mukaan monenmoisia asiaan liittyviä aiheita jopa sademetsien tehohakkuuseen jossain Indonesiassa ja sitä myöden luontokatoon.
Ikävä kyllä tarina menee eteenpäin ennalta arvaten ja höperöin juonenkääntein. Maailmankuulu meribiologi Antti menee kinuamaan rahaa multimiljönääri Camillalta, ja molemmat ovat juuri sopivasti eronneet, joten aikaa riittää yhteisille seikkailuille. Kovasta bisnesmimmistä tehdään valitettavasti yli-ikäinen teinipissis, joka ei tiedä mitään yrityksensä satojen miljoonien sertifiointibisneksistä mitään, vaikka onkin olevinaan piinkova firmansa toimitusjohtaja. Antti joutuu selittämään entiselle heilalleen kuin alakoulun opettaja kolmasluokkalaiselle, mitä sademetsien riistohyödyntäminen ja muuttaminen puupelloiksi oikein merkitsee.
Jännitystä piisaa, kun kaksikko sukeltelee lämpimissä vesissä ja jahtaa tarunhohtoista jättiötökkää, ja sopiviin väleihin (varsinkin kirjan alkupuolella) tulee kulttuurihistoriaa ja ilmastopropagandaa tietokirjamaiseen tyyliin. Sen jälkeen venytetään ihan turhan tarpeettomasti toinen toistaan seuraavia tapahtumia taifuunista ja muista käänteistä alkaen. Lopulta ollaan hengen hädässä, halkaistaan puukolla kalkkikivikallioita, kun ”meribiologin arvoja” välitetään lukijoille. On hyvä tietää myös, että meren planktonit tuottavat pilviä ja että rikkiyhdisteet viilentävät ilmaa.