What do you think?
Notes from Underground
In 1864, just prior to the years in which he wrote his greatest novels — Crime and Punishment, The Idiot, The Possessed and The Brothers Karamazov — Fyodor Dostoyevsky (1821–1881) penned the darkly fascinating Notes from the Underground. Its nameless hero is a profoundly alienated individual in whose brooding self-analysis there is a search for the true and the good in a world of relative values and few absolutes. Moreover, the novel introduces themes — moral, religious, political and social — that dominated Dostoyevsky's later works. Notes from the Underground, then, aside from its own compelling qualities, offers readers an ideal introduction to the creative imagination, profundity and uncanny psychological penetration of one of the most influential novelists of the nineteenth century. Constance Garnett's authoritative translation is reprinted here, with a new introduction.
136 pages, Paperback
First published January 1, 1864
About the author
Fyodor Dostoevsky
3,518 books79.6k followers
Фёдор Михайлович Достоевский
(Russian)
Works, such as the novels Crime and Punishment (1866), The Idiot (1869), and The Brothers Karamazov (1880), of Russian writer Feodor Mikhailovich Dostoyevsky or Dostoevski combine religious mysticism with profound psychological insight.
Very influential writings of Mikhail Mikhailovich Bakhtin included Problems of Dostoyevsky's Works (1929),
Fyodor Mikhailovich Dostoevsky composed short stories, essays, and journals. His literature explores humans in the troubled political, social, and spiritual atmospheres of 19th-century and engages with a variety of philosophies and themes. People most acclaimed his Demons(1872) .
Many literary critics rate him among the greatest authors of world literature and consider multiple books written by him to be highly influential masterpieces. They consider his Notes from Underground of the first existentialist literature. He is also well regarded as a philosopher and theologian.
See also:
Russian → Фёдор Михайлович Достоевский
French → Fédor Dostoïevski
French → Fiodor Dostoïevski
Spanish → Fiódor Dostoyevski
Portuguese → Fiódor Dostoiévski
Works, such as the novels Crime and Punishment (1866), The Idiot (1869), and The Brothers Karamazov (1880), of Russian writer Feodor Mikhailovich Dostoyevsky or Dostoevski combine religious mysticism with profound psychological insight.
Very influential writings of Mikhail Mikhailovich Bakhtin included Problems of Dostoyevsky's Works (1929),
Fyodor Mikhailovich Dostoevsky composed short stories, essays, and journals. His literature explores humans in the troubled political, social, and spiritual atmospheres of 19th-century and engages with a variety of philosophies and themes. People most acclaimed his Demons(1872) .
Many literary critics rate him among the greatest authors of world literature and consider multiple books written by him to be highly influential masterpieces. They consider his Notes from Underground of the first existentialist literature. He is also well regarded as a philosopher and theologian.
See also:
Russian → Фёдор Михайлович Достоевский
French → Fédor Dostoïevski
French → Fiodor Dostoïevski
Spanish → Fiódor Dostoyevski
Portuguese → Fiódor Dostoiévski
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 29 of 29 reviews
January 21, 2021
Upeaa ja perusteellista möyrimistä mielen ja alitajunnan pimeimmissä ja likaisimmissa paikoissa, kuten David Lynch tekee leffoissaan. Raadollista katsausta ihmisyyteen. Eikä silti raskas vaan virkistävä jopa.
May 8, 2021
Päähenkilö on epäsosiaalinen ja misantrooppinen antisankari (toki onko sankari liian voimakaskin kuvaus?) ja hänen tarinansa kautta saamme aikansa yhteiskunnan sosiaalisten ongelmien kritiikkiä. Yli 100 vuotta myöhemmin tulleet Taksikuski- ja Jokeri-leffat tuntuvat melkein tämän sisarteoksilta. Yhteiskunnan hylkiöitä käsitellään. Tietyllä tapaa aika ei ole paljon muuttunut tai varmasti aiheesta on tullut ajankohtaisempikin.
Toisaalta tuntuu taas eräänlaiselta esiteokselta Rikokselle ja Rangaistukselle. Rikoksen ja Rangaistuksen tapaan mielestäni tämäkin on jotenkin psykologisesti raskasta luettavaa, mutta silti ihan kiehtova kirja tämä on kyllä. Kumpikaan Raskolnikov ja tämän kirjan "kellari-ihminen" eivät tunnu ajattelevan tai käyvän läpi oikein samanlaisia asioita kuin itse. He ovat jotenkin todella syvällä itsessään ja tuntuvat hyvin epäluuloisilta normaalejakin vuorovaikutustilanteita kohtaan ja Dostojevksi osaa kyllä hyvin kuvata tällaisen ihmisen ajatuksenkulkua.
Päähenkilö ajattelee itseään älyllisesti ylivertaisena ja tuntuu jollain tapaa suorastaan rakastavan ja kunnioittavan omaa rooliaan ulkopuolisena, kertoessaan "totuuksia" lukijalle. Hän on kuitenkin muiden ihmisten piirissä enimmäkseen kykenemätön ilmaisemaan itseään samalla tavalla kuin mielessään ja sama kunnioitus ei näy muiden ihmisen käytöksessä häntä kohtaan. Hänen käytöksessään ja ajatuksissaan tuntuu olevan myös ristiriitaa, esimerkiksi hän saattaa ajatella hyvin pahaa jostain ihmisestä, mutta seuraavalla hetkellä mielistelee tätä. Jotain syvällä tasolla samaistuttavaakin tässä on, vaikka itse ei päähenkilön tapaan käsitellä asioita ja toimia eri tilanteissa aivan samaistuisikaan. Jollain tapaa päähenkilö on myös ainakin rehellinen eikä teeskentele.
Jos pidit Rikoksesta ja Rangaistuksesta niin voin kyllä suositella. Samalla tavalla raskasta luettavaa tämäkin on, eli jos kyseinen tyyli ei ole makuusi niin voi olla ettei tämäkään nappaa.
Toisaalta tuntuu taas eräänlaiselta esiteokselta Rikokselle ja Rangaistukselle. Rikoksen ja Rangaistuksen tapaan mielestäni tämäkin on jotenkin psykologisesti raskasta luettavaa, mutta silti ihan kiehtova kirja tämä on kyllä. Kumpikaan Raskolnikov ja tämän kirjan "kellari-ihminen" eivät tunnu ajattelevan tai käyvän läpi oikein samanlaisia asioita kuin itse. He ovat jotenkin todella syvällä itsessään ja tuntuvat hyvin epäluuloisilta normaalejakin vuorovaikutustilanteita kohtaan ja Dostojevksi osaa kyllä hyvin kuvata tällaisen ihmisen ajatuksenkulkua.
Päähenkilö ajattelee itseään älyllisesti ylivertaisena ja tuntuu jollain tapaa suorastaan rakastavan ja kunnioittavan omaa rooliaan ulkopuolisena, kertoessaan "totuuksia" lukijalle. Hän on kuitenkin muiden ihmisten piirissä enimmäkseen kykenemätön ilmaisemaan itseään samalla tavalla kuin mielessään ja sama kunnioitus ei näy muiden ihmisen käytöksessä häntä kohtaan. Hänen käytöksessään ja ajatuksissaan tuntuu olevan myös ristiriitaa, esimerkiksi hän saattaa ajatella hyvin pahaa jostain ihmisestä, mutta seuraavalla hetkellä mielistelee tätä. Jotain syvällä tasolla samaistuttavaakin tässä on, vaikka itse ei päähenkilön tapaan käsitellä asioita ja toimia eri tilanteissa aivan samaistuisikaan. Jollain tapaa päähenkilö on myös ainakin rehellinen eikä teeskentele.
Jos pidit Rikoksesta ja Rangaistuksesta niin voin kyllä suositella. Samalla tavalla raskasta luettavaa tämäkin on, eli jos kyseinen tyyli ei ole makuusi niin voi olla ettei tämäkään nappaa.
March 18, 2025
Oli sekavaa nyt muutan kellariin
Read
July 15, 2025nyt jos koskaan: sellaset voimafantasiat sieltä
Muuten tiedättekö mitä: olen vakuuttunut, että meikäläinen – maanalainen – on pidettävä tiukasti ohjaksissa. Vaikka hän pystyykin kyhjöttämään neljäkymmentä vuotta hiljaa kellarissa, niin totisesti hän alkaa puhua, jos hän tulee esille ja tempautuu irti, – hän puhuu, puhuu, puhuu... (s. 52–53)
nykylukijalle ilmeinen ajatus on se, että tässähän avataan incel-miesten mielenmaisemaa mitä suurimmalla tarkkanäköisyydellä, mikä on kyllä varmasti oikein osuva havainto, vaikkei teos tietenkään siihen tyhjenny. joka tapauksessa keskiössä on päähenkilön eli kertojan puheiden ja tekojen totaalinen ristiriitaisuus ja kyynisyys oikeastaan kaikkia kanssaihmisiä sekä erinäisiä maailmankuvia (rationalismi, utilitarismi jne.) kohtaan. samalla kokonaisuus on kertojan puolustuspuhe ihmisen vapaalle tahdolle ja sen käyttämiselle tavoilla, jotka itselle ovat mahdollisesti tuhoisia ja täysin irrationaalisia. sikäli siis hyvin ajatonta ja ponnekasta tavaraa
alkupuolen filosofisesta pyörittelystä meni myös toki tavaraa ohitse, mikä selittyy lukijan laiskuuden ohella myös sillä, että Dostojevskin piikittely aikalaiskirjailijoille ja Venäjällä kirjoitushetkellä näkyneille yhteiskunnallisille/filosofisille/uskonnollisille tendensseille ja trendeille on sen verran verhottua, että taustatietojen tsekkaaminen olisi ollut kohdillaan
Myönnän että kaksi kertaa kaksi on neljä on erinomainen juttu. Mutta jos kerran ruvetaan ylistämään kaikkea, niin myös kaksi kertaa kaksi on viisi on välistä aivan ihana asia. (s. 49)
myönteisenä nostona pitää mainita se, että etenkin toisessa osassa ("Märästä lumesta"), jossa päästään enemmän toimintaan ja kertojan anekdootteihin, on lukuisia ääneen naurattavia hetkiä, joissa kertojan ristiriitaisuus johtaa absurdiin käytökseen, kuten huoneen laidalta toiselle kävelemiseen kolmen tunnin ajan muiden istuessa iltaa vieressä. lisäksi on tällaisia herkkuja:
Eräässä kauempana olevassa huoneessa oli kovin meluisaa. Siellä jopa huudettiin. Kuului kokonaisen ihmislauman naurun hohotusta. Erottui myös inhottavia ikään kuin ranskankielisiä kiljahduksia: siellä oli pöydässä naisiakin. Toisin sanoen kaikki oli erittäin ällöttävää! (s. 93)
Muuten tiedättekö mitä: olen vakuuttunut, että meikäläinen – maanalainen – on pidettävä tiukasti ohjaksissa. Vaikka hän pystyykin kyhjöttämään neljäkymmentä vuotta hiljaa kellarissa, niin totisesti hän alkaa puhua, jos hän tulee esille ja tempautuu irti, – hän puhuu, puhuu, puhuu... (s. 52–53)
nykylukijalle ilmeinen ajatus on se, että tässähän avataan incel-miesten mielenmaisemaa mitä suurimmalla tarkkanäköisyydellä, mikä on kyllä varmasti oikein osuva havainto, vaikkei teos tietenkään siihen tyhjenny. joka tapauksessa keskiössä on päähenkilön eli kertojan puheiden ja tekojen totaalinen ristiriitaisuus ja kyynisyys oikeastaan kaikkia kanssaihmisiä sekä erinäisiä maailmankuvia (rationalismi, utilitarismi jne.) kohtaan. samalla kokonaisuus on kertojan puolustuspuhe ihmisen vapaalle tahdolle ja sen käyttämiselle tavoilla, jotka itselle ovat mahdollisesti tuhoisia ja täysin irrationaalisia. sikäli siis hyvin ajatonta ja ponnekasta tavaraa
alkupuolen filosofisesta pyörittelystä meni myös toki tavaraa ohitse, mikä selittyy lukijan laiskuuden ohella myös sillä, että Dostojevskin piikittely aikalaiskirjailijoille ja Venäjällä kirjoitushetkellä näkyneille yhteiskunnallisille/filosofisille/uskonnollisille tendensseille ja trendeille on sen verran verhottua, että taustatietojen tsekkaaminen olisi ollut kohdillaan
Myönnän että kaksi kertaa kaksi on neljä on erinomainen juttu. Mutta jos kerran ruvetaan ylistämään kaikkea, niin myös kaksi kertaa kaksi on viisi on välistä aivan ihana asia. (s. 49)
myönteisenä nostona pitää mainita se, että etenkin toisessa osassa ("Märästä lumesta"), jossa päästään enemmän toimintaan ja kertojan anekdootteihin, on lukuisia ääneen naurattavia hetkiä, joissa kertojan ristiriitaisuus johtaa absurdiin käytökseen, kuten huoneen laidalta toiselle kävelemiseen kolmen tunnin ajan muiden istuessa iltaa vieressä. lisäksi on tällaisia herkkuja:
Eräässä kauempana olevassa huoneessa oli kovin meluisaa. Siellä jopa huudettiin. Kuului kokonaisen ihmislauman naurun hohotusta. Erottui myös inhottavia ikään kuin ranskankielisiä kiljahduksia: siellä oli pöydässä naisiakin. Toisin sanoen kaikki oli erittäin ällöttävää! (s. 93)
March 28, 2023
stay toxic
aikaansa edellä olevaa pohdintaa ihmisyydestä, tosin usein huvittavan naiivia ja yksipuolista nykylukijan näkökulmasta. dostojevskin tekstiä on sen iästä huolimatta kuitenkin nautinto lukea.
aikaansa edellä olevaa pohdintaa ihmisyydestä, tosin usein huvittavan naiivia ja yksipuolista nykylukijan näkökulmasta. dostojevskin tekstiä on sen iästä huolimatta kuitenkin nautinto lukea.
September 23, 2025
Yksinäisen, kyynisen miehen ajatuksenvirtaa; raastavien tunteiden pakahduttamaa, välillä suorastaan raivonsävyistä paasausta, kohdistuen surkeaan maailmaan, surkeisiin ihmisiin sekä tuskaisessa itsekritiikissä vellovaan kirjoittajaan itseensä.
Kirja saa välillä ärsyyntymään, välillä säälimään. Dostojevski osaa harvinaislaatuisella tavalla tuoda esille ihmisen kamppailua sielun syvimpien pelkojen sekä toiveiden äärellä. Loistava
Kirja saa välillä ärsyyntymään, välillä säälimään. Dostojevski osaa harvinaislaatuisella tavalla tuoda esille ihmisen kamppailua sielun syvimpien pelkojen sekä toiveiden äärellä. Loistava
August 22, 2018
The OG-leukaparta/incel/hikikomori.
Kellarimies on katkera, yksinäinen ja tuskallisen tietoinen sekä itsestään että ympäröivän maailman absurdiudesta. Kertojansa kautta Dostojevski hahmottelee jonkinlaista protoeksistentialismia, jossa kertoja tiedostaa vapaan tahdon tuoman vastuun mahdottoman raskaan painon mutta toisaalta siinä, missä Mersault tai Sisyfus pääsevät sinuiksi absurdin kanssa, kellarimies on vielä aivan toivottomasti kiinni yhteiskunnan arvoissa ja kunniakäsityksissä. Lopputuloksena on paitsi käsittämättömän onneton myös harvinaisen vastenmielinen henkilöhahmo.
Lukeminen on välillä vaikeaa, kun kertoja käyttäytyy kuin läjä paskaa ja silti useimmiten analysoi tilanteita terävästi (tai vaihtoehtoisesti täysin harhaisen itsekorostuksen vallassa).
Tästä jää paha maku suuhun mutta vähän kuin jonkun kitkerän mutta terveellisen yrtin maku. Että toisaalta voisi sitä vähän maistella lisääkin.
Kellarimies on katkera, yksinäinen ja tuskallisen tietoinen sekä itsestään että ympäröivän maailman absurdiudesta. Kertojansa kautta Dostojevski hahmottelee jonkinlaista protoeksistentialismia, jossa kertoja tiedostaa vapaan tahdon tuoman vastuun mahdottoman raskaan painon mutta toisaalta siinä, missä Mersault tai Sisyfus pääsevät sinuiksi absurdin kanssa, kellarimies on vielä aivan toivottomasti kiinni yhteiskunnan arvoissa ja kunniakäsityksissä. Lopputuloksena on paitsi käsittämättömän onneton myös harvinaisen vastenmielinen henkilöhahmo.
Lukeminen on välillä vaikeaa, kun kertoja käyttäytyy kuin läjä paskaa ja silti useimmiten analysoi tilanteita terävästi (tai vaihtoehtoisesti täysin harhaisen itsekorostuksen vallassa).
Tästä jää paha maku suuhun mutta vähän kuin jonkun kitkerän mutta terveellisen yrtin maku. Että toisaalta voisi sitä vähän maistella lisääkin.
December 1, 2022
Dostoevskyn kyky kuvailla kirjoissaan ihmismielen varjopuolta on verraton, ja sen huomaa vahvasti myös tässä teoksessa. Katkeruus ja sen aiheuttamat oikut ovat kirjan läpileikkaava teema, minkä johdosta kirja on kokonaisuudessaan melko synkkä. Synkkyydestään huolimatta koin kirjan myös toivoa herättävänä, sillä ymmärsin, että sisäistämällä kirjan sanoman voi omassa elämässään välttyä luisumasta päähenkilön kohtaloon, joka ei ole kenellekään niin etäinen ja mahdoton kuin haluaisi uskoa.
January 1, 2026
Jo useaan otteeseen olen kirjoittanut tästä kirjasta mielipiteeni tänne, ja yhtä useasti olen sen täältä poistanut. Luin kyseisen teoksen jo kolme vuotta sitten, mutta yhä se elää ajatuksissani ja muuttaa siis muotoaan jatkuvasti, jolloin en tunne voivani asettaa tähän oikeaa mielipidettäni teoksesta. Haluaisin siis sanoa ehdottomasti jotain lopullista. Kuitenkin voinen nyt kevein mielin kirjoittaa mielipiteeni, sillä vaikka teos yhä elää, niin ei se muuta enää kuin yksityiskohtiaan - se on jo löytänyt pääpiirteensä.
Kun siis luin tämän teoksen kolmisen vuotta takaperin, niin synnytti se minussa hienoisen häpeän ja ylpeyden sekoituksen. Sitten se on aina palannut mieleeni suurten elämäntapahtumien kohdalla, ja otti vihdoin lopullisen muotonsa reilu pari viikkoa sitten erään ikävän tapahtuman seurauksena. Minä siis taas kerran muistin yhtäkkiä tämän teoksen vajaa muutama viikko sitten, ja huomasin kauhukseni kasvaneeni kellarimieheksi.
Ajattelen asian olevan siten, että ihminen on kuin sipuli, ja usein hän jättää ytimensä piiloon monien kuoriensa alle, mutta etenkin hyvin introspektioon taipuvainen voi varsinkin ikävien elämäntapahtumien ajamana päätyä kuorimaan sipuliaan niin kauan että löytää sen ytimen. Minä löysin ytimeni pari viikkoa sitten, niin luulen, ja kun tarkastelin sitä, jouduin toteamaan sen mädäksi. Kerron seuraavaksi hieman tarkemmin kuinka tämä liittyy kyseiseen teokseen.
Kellarimies on, kuten lukija tietää, erittäin älykäs, itsetietoinen ja katkera ihminen. Pienestä haisevasta loukostaan käsin hän suomii maailmaa ja itseään. Hän tietyllä sairaalloisella tapaa nauttii tuskassaan rypemisestä. Kellarimiehen ainoa ilo on hänen täydellinen tietoisuutensa omasta surkean tilansa ja älynsä yhdistelmästä, jonka avulla hän kohottaa itseään muiden yläpuolelle ikään kuin ajatellen kärsineensä niin paljon että hänellä olisi siihen oikeus.
Hän ensin kieriskelee omassa onnettomuudessaan ja alkaa sitten kertoa filosofisten pohdintojensa, jotka ovat minun mielipiteeni kannalta nyt sivuseikkoja, jälkeen eräästä yrityksestään sosialisoitua. Hän ei kuitenkaan kykene astumaan muiden kanssa samalle riville, eikä hän myöhemmin kykene myöskään ottamaan vastaan rakkautta kun kyse on Lisasta. Lukija saa huomata kuinka kellarimies vain pirstoo itseään yhä pahemmin hajalle ja kuinka hän erkaantuu yhä kauemmas muista ihmisistä.
Minä siis kauhukseni huomasin tulleeni kuin jonkinlaiseksi lievemmäksi versioksi kellarimiehestä, ikään kuin kellarini olisi hieman tilavampi ja kenties siinä olisi myös ikkuna, mutta kellari se on yhtä kaikki. Rupesin jälleen kerran kaivelemaan muistojani. Muistin ensimmäiset sanat tästä teoksesta, ja kuinka ne resonoivat minussa - "minä olen sairas mies, olen ilkeä mies, olen ruma mies" - muistin sellaisia asioita kuten että kuinka en kiusallani opiskellut tosissani ennen yhdeksännettä luokkaa, niin, ihan vain kiusallani en opiskellut. Muistin kuinka mielessäni ivailin usein kanssaihmisiä, sillä en kyennyt sopeutumaan heidän joukkoonsa.
No, kuten sanoin, en ole aivan yhtä surkeassa loukossa kuin kellarimies, ja minullakin on ollut elämässäni hyvät hetkeni. Ja tämä sopeutumattomuus taas usein kohdistuu nimenomaan omaan ikäluokkaani - tarkkailen heitä hieman kyynisesti, ajattelen heidän olevan turhan itsekeskeisiä, ajattelen että he ovat välinpitämättömiä. Todellisuudessa - ja tämän minä olen ymmärtänyt aina mutta vasta äskettäin se todella saavutti tunnetason ymmärryksen - minä tiesin aina että ongelma on minussa, mutta en koe olevani kykeneväinen tekemään asialle mitään; on kuin olisin tuomittu varta vasten tällaiseen kärsimykseen.
Sen sijaan minä aina olen pyrkinyt hakeutumaan sellaiseen seuraan joka on mahdollisimman kaukana niistä, joita voin jollain tapaa pitää kilpailijoinani - esimerkiksi jutellessani erään perhetutun kanssa, minua noin kymmenen vuotta vanhemman - koin eräänlaisen vapautuksen tunteen. Se tapahtui hiljattain ja oli eräänlainen todiste siitä että minä en ole täysin sopeutumiskyvytön tänne, ja samalla vahvistus sille että itsetunnossani on jotain vialla.
Pahoittelen mikäli mahdollinen lukija kokee tämän minun mielipiteeni kömpelönä - minä en juurikaan viitsi muokata sitä, sillä toden sanoakseni olen hieman pitkästynyt alituisesti kirjoittamaan tästä asiasta. Mitä kuitenkin halusin sanoa tässä on lyhyesti tämä: mikäli huomaat joskus joutuneesi kellariloukkoon, kasvaneesi kieroon, katkeroituneesi tai vaikkapa kokevasi kyvyttömyyttä sopeutua, niin minä suorastaan vaadin, että et jää loukkuun kellariisi! Ja huomaa myös, että kellarimiehenä olo ei ole millään tapaa ihailtavaa tai mielekästä, vaikka se perverssillä tavalla saattaakin siltä aika ajoin tuntua.
Tuosta loukusta on todellakin olemassa ulospääsy, ja minä luulen, että Dostojevski halusi teoksensa saavuttavan nimenomaan tämän heräämisen, jossa lukija huomaa olevansa loukossaan ja häpeää tilaansa ja pyrkii kaikin keinoin sieltä ulos. Minussa ja kellarimiehessä on selvä ero - minä en aio jäädä kellariini! Tärkeintä on kuoria tuota sielunsa sipulia ja kun löytää oman ytimensä niin voi alkaa valmistella suunnitelmaa. Jotain on tehtävissä. Aina.
Kun siis luin tämän teoksen kolmisen vuotta takaperin, niin synnytti se minussa hienoisen häpeän ja ylpeyden sekoituksen. Sitten se on aina palannut mieleeni suurten elämäntapahtumien kohdalla, ja otti vihdoin lopullisen muotonsa reilu pari viikkoa sitten erään ikävän tapahtuman seurauksena. Minä siis taas kerran muistin yhtäkkiä tämän teoksen vajaa muutama viikko sitten, ja huomasin kauhukseni kasvaneeni kellarimieheksi.
Ajattelen asian olevan siten, että ihminen on kuin sipuli, ja usein hän jättää ytimensä piiloon monien kuoriensa alle, mutta etenkin hyvin introspektioon taipuvainen voi varsinkin ikävien elämäntapahtumien ajamana päätyä kuorimaan sipuliaan niin kauan että löytää sen ytimen. Minä löysin ytimeni pari viikkoa sitten, niin luulen, ja kun tarkastelin sitä, jouduin toteamaan sen mädäksi. Kerron seuraavaksi hieman tarkemmin kuinka tämä liittyy kyseiseen teokseen.
Kellarimies on, kuten lukija tietää, erittäin älykäs, itsetietoinen ja katkera ihminen. Pienestä haisevasta loukostaan käsin hän suomii maailmaa ja itseään. Hän tietyllä sairaalloisella tapaa nauttii tuskassaan rypemisestä. Kellarimiehen ainoa ilo on hänen täydellinen tietoisuutensa omasta surkean tilansa ja älynsä yhdistelmästä, jonka avulla hän kohottaa itseään muiden yläpuolelle ikään kuin ajatellen kärsineensä niin paljon että hänellä olisi siihen oikeus.
Hän ensin kieriskelee omassa onnettomuudessaan ja alkaa sitten kertoa filosofisten pohdintojensa, jotka ovat minun mielipiteeni kannalta nyt sivuseikkoja, jälkeen eräästä yrityksestään sosialisoitua. Hän ei kuitenkaan kykene astumaan muiden kanssa samalle riville, eikä hän myöhemmin kykene myöskään ottamaan vastaan rakkautta kun kyse on Lisasta. Lukija saa huomata kuinka kellarimies vain pirstoo itseään yhä pahemmin hajalle ja kuinka hän erkaantuu yhä kauemmas muista ihmisistä.
Minä siis kauhukseni huomasin tulleeni kuin jonkinlaiseksi lievemmäksi versioksi kellarimiehestä, ikään kuin kellarini olisi hieman tilavampi ja kenties siinä olisi myös ikkuna, mutta kellari se on yhtä kaikki. Rupesin jälleen kerran kaivelemaan muistojani. Muistin ensimmäiset sanat tästä teoksesta, ja kuinka ne resonoivat minussa - "minä olen sairas mies, olen ilkeä mies, olen ruma mies" - muistin sellaisia asioita kuten että kuinka en kiusallani opiskellut tosissani ennen yhdeksännettä luokkaa, niin, ihan vain kiusallani en opiskellut. Muistin kuinka mielessäni ivailin usein kanssaihmisiä, sillä en kyennyt sopeutumaan heidän joukkoonsa.
No, kuten sanoin, en ole aivan yhtä surkeassa loukossa kuin kellarimies, ja minullakin on ollut elämässäni hyvät hetkeni. Ja tämä sopeutumattomuus taas usein kohdistuu nimenomaan omaan ikäluokkaani - tarkkailen heitä hieman kyynisesti, ajattelen heidän olevan turhan itsekeskeisiä, ajattelen että he ovat välinpitämättömiä. Todellisuudessa - ja tämän minä olen ymmärtänyt aina mutta vasta äskettäin se todella saavutti tunnetason ymmärryksen - minä tiesin aina että ongelma on minussa, mutta en koe olevani kykeneväinen tekemään asialle mitään; on kuin olisin tuomittu varta vasten tällaiseen kärsimykseen.
Sen sijaan minä aina olen pyrkinyt hakeutumaan sellaiseen seuraan joka on mahdollisimman kaukana niistä, joita voin jollain tapaa pitää kilpailijoinani - esimerkiksi jutellessani erään perhetutun kanssa, minua noin kymmenen vuotta vanhemman - koin eräänlaisen vapautuksen tunteen. Se tapahtui hiljattain ja oli eräänlainen todiste siitä että minä en ole täysin sopeutumiskyvytön tänne, ja samalla vahvistus sille että itsetunnossani on jotain vialla.
Pahoittelen mikäli mahdollinen lukija kokee tämän minun mielipiteeni kömpelönä - minä en juurikaan viitsi muokata sitä, sillä toden sanoakseni olen hieman pitkästynyt alituisesti kirjoittamaan tästä asiasta. Mitä kuitenkin halusin sanoa tässä on lyhyesti tämä: mikäli huomaat joskus joutuneesi kellariloukkoon, kasvaneesi kieroon, katkeroituneesi tai vaikkapa kokevasi kyvyttömyyttä sopeutua, niin minä suorastaan vaadin, että et jää loukkuun kellariisi! Ja huomaa myös, että kellarimiehenä olo ei ole millään tapaa ihailtavaa tai mielekästä, vaikka se perverssillä tavalla saattaakin siltä aika ajoin tuntua.
Tuosta loukusta on todellakin olemassa ulospääsy, ja minä luulen, että Dostojevski halusi teoksensa saavuttavan nimenomaan tämän heräämisen, jossa lukija huomaa olevansa loukossaan ja häpeää tilaansa ja pyrkii kaikin keinoin sieltä ulos. Minussa ja kellarimiehessä on selvä ero - minä en aio jäädä kellariini! Tärkeintä on kuoria tuota sielunsa sipulia ja kun löytää oman ytimensä niin voi alkaa valmistella suunnitelmaa. Jotain on tehtävissä. Aina.
July 25, 2025
Ei olisi noussut omalle listalle, mutta lukupiiri avartaa kivasti lukutottumuksia!
Aloitetaan siitä mistä pidin kirjassa. Dostojevski käyttää kirjassa kiinnostavasti vilpittömästi selostavaa epäluotettavaa kertojaa. Teos jättää paljon tulkinnanvaraa lukijalle siitä, mikä on totta. Romaani on hyvin psykologinen ja sellaisena varsin
moderni ja tavallaan aikaa kestänyt.
Ilmeisesti Dostojevksi on rakentanut romaaninsa (olen tosin lukenut vain tämän yhden) usein eräänlaisiksi tutkielmiksi ihmisestä ja ihmisluonteesta. Tässä kirjassa etenkin alku on korostuneen paatoksellisen ja esseemäinen.
Pohdin useaan otteeseen, mistä kiikasti, mutta en useinkaan tuntunut ymmärtävän kirjaa tai sen sanomaa. Ehkä Dostojevski on kirjoittanut kirjan vahvasti omassa ajassaan ja yhteiskunnassaan kiinni sen aikaisia ajatuksia ja virtauksia kommentoiden, enkä vain jaa sitä aikaa ja elinpiiriä, johon kirja on kirjoitettu? Silti tuntui siltä, että aikakausi- ja kulttuurierot eivät tätä etäisyyttä itseni ja teoksen välillä tyydyttävästi selitä. Pakko todeta, että teos ei ihmisluonteen kuvauksena ollut minusta kovin kummoinen tai oivaltava – ainakaan tällä lukukerralla tässä elämän hetkessä. Kirjan pyrkimys on silti mielenkiintoinen ja kertoja tulee kyllä jäämään mieleeni eli ei täysin välinpitämättömäksi jättävä teos kuitenkaan.
Aloitetaan siitä mistä pidin kirjassa. Dostojevski käyttää kirjassa kiinnostavasti vilpittömästi selostavaa epäluotettavaa kertojaa. Teos jättää paljon tulkinnanvaraa lukijalle siitä, mikä on totta. Romaani on hyvin psykologinen ja sellaisena varsin
moderni ja tavallaan aikaa kestänyt.
Ilmeisesti Dostojevksi on rakentanut romaaninsa (olen tosin lukenut vain tämän yhden) usein eräänlaisiksi tutkielmiksi ihmisestä ja ihmisluonteesta. Tässä kirjassa etenkin alku on korostuneen paatoksellisen ja esseemäinen.
Pohdin useaan otteeseen, mistä kiikasti, mutta en useinkaan tuntunut ymmärtävän kirjaa tai sen sanomaa. Ehkä Dostojevski on kirjoittanut kirjan vahvasti omassa ajassaan ja yhteiskunnassaan kiinni sen aikaisia ajatuksia ja virtauksia kommentoiden, enkä vain jaa sitä aikaa ja elinpiiriä, johon kirja on kirjoitettu? Silti tuntui siltä, että aikakausi- ja kulttuurierot eivät tätä etäisyyttä itseni ja teoksen välillä tyydyttävästi selitä. Pakko todeta, että teos ei ihmisluonteen kuvauksena ollut minusta kovin kummoinen tai oivaltava – ainakaan tällä lukukerralla tässä elämän hetkessä. Kirjan pyrkimys on silti mielenkiintoinen ja kertoja tulee kyllä jäämään mieleeni eli ei täysin välinpitämättömäksi jättävä teos kuitenkaan.
Read
July 10, 2025Dostojevskin kirjoituksissa eivät aatelisrouvat liihottele kirkkaasti puettuina pitkin tanssilattioita. Päinvastoin, elämä on synkkää eikä ihmisissä ole paljoakaan hyvää. Pietarin sohjoiset syrjäkujat ja ahtaat asumukset ovat Dostojevskin maailma. Itsensä häpäisy on nautinnoista ihanin eikä omaa käytöstään voi juurikaan hillitä, vaikka seuraukset olisivat kuinka itsetuhoisat. Todellinen oma tahto on kyseenalainen järjestä puhumattakaan. Ihminen on orja ja typeräkin vielä.
Kirjoituksia kellarista on kirjoitettu kyynelillä kärpäspaperille, täynnä vimmaa ja itsevihaa, halua tahrata ja tuhota ja sitten vain sääliä itseään. Dostojevski ei ollut Tolstoin lailla rauhallista maalaiselämää viettänyt kreivi, vaan koettelemuksesta toiseen liukuva tulisielu, menestyskirjailija, kuolemaantuomittu, karkotusvanki, isänmaanystävä, uhkapeluri, leski ja paljon muutakin.
Hänestä ja hänen tuotannostaan on kirjoitettu niin paljon, ettei ole syytä raapustaa jotain huomionkipeää suosionosoitusta loppumattomien vastaavien latteuksien seuraksi, mutta todella hyviä hänen kirjansa kyllä ovat. Kannattaa lukea.
Kirjoituksia kellarista on kirjoitettu kyynelillä kärpäspaperille, täynnä vimmaa ja itsevihaa, halua tahrata ja tuhota ja sitten vain sääliä itseään. Dostojevski ei ollut Tolstoin lailla rauhallista maalaiselämää viettänyt kreivi, vaan koettelemuksesta toiseen liukuva tulisielu, menestyskirjailija, kuolemaantuomittu, karkotusvanki, isänmaanystävä, uhkapeluri, leski ja paljon muutakin.
Hänestä ja hänen tuotannostaan on kirjoitettu niin paljon, ettei ole syytä raapustaa jotain huomionkipeää suosionosoitusta loppumattomien vastaavien latteuksien seuraksi, mutta todella hyviä hänen kirjansa kyllä ovat. Kannattaa lukea.
September 28, 2022
Kellariloukko kertoo nimettömänä pysyvän kansalaisen elämästä ja filosofisoinnista sekä tämän kohtaamista haasteista sekä epämukavuuksista.
Olisin tahtonut pitää tästä kirjasta enemmän, mutta nytkin, alle 100 sivuisena, se tuntui liian pitkältä. Kirjan alku on tosi pitkää jaarittelua ja pohtimista, joka ei etene oikein minnekään eikä myöskään syvennä hahmoa. Toinen osa on jo mielenkiintoisempi ja hahmoista saa jo paremman otteen.
Kuvaus on oivaltava ja kuvaa hyvin syrjäytynyttä miestä. On helppo kuvitella, miten tällaisen henkilön pystyy houkuttelemaan mukaan natsisimiin tai ryhtyvän itsenäisesti kouluampujaksi. Kirjan kuvaus herätti tunteita, vaihtelevasti sääliä ja inhoa, mutta olisi vaatinut kuitenkin enemmän materiaalia, jotta olisi ollut oikeasti mielenkiintoinen.
Kirjan ensimmäisen osan suosittelisin melkeinpä hyppäämään ylitse: se oli itselleni ainakin niin puuduttava.
Olisin tahtonut pitää tästä kirjasta enemmän, mutta nytkin, alle 100 sivuisena, se tuntui liian pitkältä. Kirjan alku on tosi pitkää jaarittelua ja pohtimista, joka ei etene oikein minnekään eikä myöskään syvennä hahmoa. Toinen osa on jo mielenkiintoisempi ja hahmoista saa jo paremman otteen.
Kuvaus on oivaltava ja kuvaa hyvin syrjäytynyttä miestä. On helppo kuvitella, miten tällaisen henkilön pystyy houkuttelemaan mukaan natsisimiin tai ryhtyvän itsenäisesti kouluampujaksi. Kirjan kuvaus herätti tunteita, vaihtelevasti sääliä ja inhoa, mutta olisi vaatinut kuitenkin enemmän materiaalia, jotta olisi ollut oikeasti mielenkiintoinen.
Kirjan ensimmäisen osan suosittelisin melkeinpä hyppäämään ylitse: se oli itselleni ainakin niin puuduttava.
July 18, 2024
Nostalgian ja lukusuosittelijana toimineen poikani ansiosta neljä tähteä.
Kirja kuuluu ehdottomasti nuorena luettaviin klassikoihin. Luku-urakassa edetessäni (urakka sen vuoksi, että kirjan alkuosa on raskas) aloin muistaa, että tämän olen lukenut ja kirja on jättänyt jäljen.
Näin taaksepäin muistellessani tunnen samat tekstin herättämät tunteet, mutta iän tuomalla "viisaudella" niitä pystyy paremmin analysoimaan ja ymmärtämään.
En tiedä olisinko minä minä, ja olisiko polkuni ollut sama, jos olisin aikoinaan jättänyt kirjan lukematta.
Ehkä olisin, mutta toisen lukukerran jälkeen lähes 40 vuotta myöhemmin, ymmärrän kirjan ansiosta itseäni ja kokemuksiani taas hitusen paremmin. Siinä valossa klassikoita voi suositella luettavaksi myös "ikääntyneille".
Kirja kuuluu ehdottomasti nuorena luettaviin klassikoihin. Luku-urakassa edetessäni (urakka sen vuoksi, että kirjan alkuosa on raskas) aloin muistaa, että tämän olen lukenut ja kirja on jättänyt jäljen.
Näin taaksepäin muistellessani tunnen samat tekstin herättämät tunteet, mutta iän tuomalla "viisaudella" niitä pystyy paremmin analysoimaan ja ymmärtämään.
En tiedä olisinko minä minä, ja olisiko polkuni ollut sama, jos olisin aikoinaan jättänyt kirjan lukematta.
Ehkä olisin, mutta toisen lukukerran jälkeen lähes 40 vuotta myöhemmin, ymmärrän kirjan ansiosta itseäni ja kokemuksiani taas hitusen paremmin. Siinä valossa klassikoita voi suositella luettavaksi myös "ikääntyneille".
July 30, 2019
Erästä kurssia varten luettu kirja, joka ei mielestäni ollut lainkaan Dostojevskin tyylinen. Paikoitellen hyväkin kirja, mutta... Jokin siinä kuitenkin oli, ettei se vaikuttanut niin erikoiselta. Ehkä Dostojevskia lukiessa on mieleen piirtynyt valmiiksi malli, miten kirjasta pitää haltioitua ja miten sen tulee olla mahtava lukuelämys. Sitä kirja ei kuitenkaan ollut, vaan ihan luettava kirja, joka ei kuitenkaan ollut niin hyvä, että kirja jäisi jotenkin mieleen.
July 7, 2024
Psykologisesti tarkkaa ihmiskuvausta kuten odottaa sopikin. En niinkään ollut kiinnostunut filosofisista, enemmän kirjoitusajankohtaan sidotuista teemoista. Päähenkilö-kertoja on totaalisessa itsekeskeisyydessään erittäin epämiellyttävä ja hänen kertomuksensa tuskaisaa luettavaa, vaikka empatiaakin herätti. Dostojevskilla on tässäkin teoksessa oma huumorinsa joka keventää raskasta tunnelmaa, ja kertojakin on tiedostamattaan erittäin koominen.
December 28, 2024
No johan oli kokemus. Kirjan alku oli raskasta, hieman maanista yksinpuhelua. Loppuosa on surullinen. Menneisyytensä muisteluissa välittyy kuva vihaisesta, katkerasta ja yksinäisestä miehestä. Hän on eristänyt itsensä muilta mutta kaipaa kuitenkin yhteyteen muiden ihmisten kanssa. Hän janoaa nähdyksi ja kuulluksi tulemista, olkoonkin sitten vaikka pahalla. Välistä hän obsessoituu toiseen ihmiseen jolta toivoisi hyväksyntää. Hahmon ”liiallisesta” itsetiedostamisesta syntyvä mielipuolisuus herättää empatiaa tässä lukijassa. Tosiaankin ehkä yksi erikoisimmista kirjoista joita olen lukenut.
December 28, 2024
Selvästi vaikuttavin niistä kolmesta teoksesta, jotka Dostojevskiltä on tullut tähän mennessä luettua. Erityisesti alkuosa; ihmisen perimmäistä järjenvastaisuutta perustellaan lopulta jopa yllättävänkin oivaltavin, selkein ja uskottavin argumentein. Kirja jonka väitteisiin ei haluaisi uskoa, vaikka perusteet niin tehdä eivät suinkaan ole heikkoja. Kiehtovan ahdistava klassikko.
October 17, 2025
3.5/5
Hyvä herrasväki
Musta tuntuu että mun sydän ei samalla tavalla sykähtänyt tätä lukiessa kuin muiden näiden lukijoiden (ehkä myös sen takia että kuuntelin tän loppuun laskuhumalassa) mut ehkä mun klassinen lukutaito kaipaa vielä karaitsemista
Säälittävä mies vaan kyseessä ja ensimmäinen osa sellasta filosofiapuppua että en pysyny perässä (minäkään)
Hyvä herrasväki
Musta tuntuu että mun sydän ei samalla tavalla sykähtänyt tätä lukiessa kuin muiden näiden lukijoiden (ehkä myös sen takia että kuuntelin tän loppuun laskuhumalassa) mut ehkä mun klassinen lukutaito kaipaa vielä karaitsemista
Säälittävä mies vaan kyseessä ja ensimmäinen osa sellasta filosofiapuppua että en pysyny perässä (minäkään)
July 29, 2022
Synkkyyttä ja sanojen rikasta kerrontaa täynnä oleva teos inhimillisestä ihmisestä, joka havaitsee teeskennelleensä koko elämänsä jotain toista ihmisyyden paradoksin kiiltokuvaa palvellakseen vihoviimeistä ihmistä.
July 28, 2019
Etenkin alun polveileva essee on lukemisen arvoinen.
June 12, 2020
Erittäin syväluotaavaa ja nihilististä kerrontaa, aurinko ei näemmä paljon pääse Fedorin kellariin paistamaan 😎
January 22, 2021
Vahvaa Evskyä. Kellariloukko tutki mutkittelematta ihmiskokemusta, jota voisi kuvat kellariloukoksi.
December 14, 2022
Mestarillista tilitystä.
July 22, 2024
Päähahmo on #1 yapper
July 2, 2025
Lyhyt, mutta silti paljon ajatuksia ja tunteita herättävä teos.
October 30, 2024
4,5/5
Todella mielenkiintoinen, täynnä paljon filosofista ajateltavaa.
Oli osittain myös tylsää kerrontaa, mutta kirjan alku ja loppu olivat mahtavia.
Todella mielenkiintoinen, täynnä paljon filosofista ajateltavaa.
Oli osittain myös tylsää kerrontaa, mutta kirjan alku ja loppu olivat mahtavia.
October 20, 2013
En ole aikaisemmin juurikaan lukenut venäläisiä klassikkoja. Dostojevskin Kirjoituksia kellarista vahvisti kuitenkin mielikuvaani siitä millaisia lukuelämyksiä ne mahdollisesti jatkossakin minulle tuottavat: kankeaa kieltä ja pitkiä kappaleita, jotka pitävät sisällään ankaraa moraalista ja filosofista pohdintaa. Kirjoituksia kellarista on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä (ja nyt vedetään latuja hyvin suoraksi) pohdintaan sitä, miten ihminen on kaikkea muuta kuin rationaalinen ja järkevä otus ja toisessa osassa Dostojevski näyttää esimerkinomaisesti, mitä se tarkoittaa käytännössä yhden ihmisen elämässä. Paljon pohdiskeleva, mutta epärationaalisesti toimiva ja yksinäisyyteen taipuvainen päähenkilö on jonkinmoinen antisankarin perikuva. Kaikkinensa ihan mielenkiintoinen sukellus... tuskin jää viimeiseksi lukemakseni venäläiseksi klassikoksi.
October 8, 2015
Dostojevskin tuotanto on hirvittänyt minua romaanimuodossa, teatterissa olen nähnyt lukuisia tulkintoja. Kirjoituksia kellarista oli verrattain nopealukuinen, syvä, hirmuinen, synkkä. Se herätti halun tarttua järkäleisiin.
July 3, 2024
Ensimmäinen lukemani Dostojevski. Pidin teosta mielenkiintoisena, terävänä, paikoin viihdyttävänäkin. Esseemäinen formaatti, nykymaailman kauheudesta valitus, ensimmäiset luvut parasta.
Displaying 1 - 29 of 29 reviews