Vartiaisen Länsimainen kirjallisuuden historia oli pettymys. Mielestäni länsimainen kirjallisuus ansaitsisi suomeksi paremman teoksen. Tunnen kirjallisuutta ja paikoitellen olinkin Vartiaisen kanssa eri mieltä. Välillä lukeminen oli jopa turhauttavaa: sivulla 569 Vartinen mainitsee Pietari Suuren sisaren kirjoittaneen näytelmiä, mutta ei kerro sisaren nimeä. Vaikka nainen on aiemmin määritelty miehen perusteella, ei niin tarvitse tehdä enää 2010-luvulla.
Välillä alaotsikot kattoivat enemmän kuin otsikko antoi ymmärtää. Brontën sisaruksista kertova kappale kertookin kaikista realismin naiskirjailijoista. Toisaalta taas minusta ’Harlemin Renessanssi’ olisi ansainnut enemmän kuin yhden aukeaman. Joukkoon mahtui myös virheitä, jotka kustantajan olisi toki pitänyt huomata: ranskalaisen runoilija Aragonin etunimi on Louis, ei Paul.
Herää kysymys, tunteeko Vartianen kirjallisuutta, vai onko hän vain lukenut Wikipediasivut ja sen perusteella valinnut mainitsemansa teokset ja sitaatit. Huomioni kiinnittyi erityisesti tulkintaan F. Scott Fitzgeraldin Kultahatusta. Vartiainen kirjoittaa: ”[Kultahatun kertoja] löytää kuvaamiensa ihmiskohtaloiden avulla mielekyyden elämälleen” (826). Tunnen kyseisen teoksen hyvin, mutta en tiedä mihin mielekkyyteen Vartiainen viittaa. Kenties siihen, että romaanin lopussa Nick Carraway mainitsee muuttavansa takaisin kotiseudulleen?
Paras osa oli teoksen lopussa ’Matkalla lukijaan’ kappale. Siinä name-dropping yhdistetään yhteiskuntaan ja suuriin linjoihin siten, miten aiemmin kirjassa ei olla yhdistetty. Valitettavasti sekin kesti vain kuuden sivun verran. Jos tämä on parasta kirjallisuushistoriaa mitä suomeksi saa, luen jatkossa teokset englanniksi.