Kirjassa Joustava mieli ja hyvän itsetunnon ABC esitellään moderni käyttäytymisterapeuttinen näkökulma itsetuntoon. Sen ytimessä ei ole perinteinen itsetunnon vahvistamiseen pyrkivä lähestymistapa, vaan itsensä hyväksyminen ja sen edistäminen. Tätä tavoitetta palvelee parhaiten se, että kykenee muuttamaan suhdettaan sellaisiin hankaliin mielen tarinoihin itsestä, jotka voivat kaventaa elämää.
Kirjassa valotetaan tutkimuspohjaisesti sitä, miten psykologisen joustavuuden lisääminen suhteessa minäkäsitykseen voidaan valjastaa palvelemaan hyvää elämänlaatua ja omien arvojen toteuttamista.
Kirjan tärkeä tavoite on lisätä itsensä hyväksymistä kaikkine puolineen. Sen myötä voi lopettaa turhan ponnistelun hyvän itsetunnon saavuttamiseksi. Itsestään huolehtiminen ja omien tarpeidensa ja arvojensa kunnioittaminen luo vahvaa pohjaa kestävälle hyvinvoinnille ja elämänlaadulle.
Kirja pohjautuu käyttäytymisterapian uusimpiin teorioihin, ja monien käytännön harjoitusten avulla voi lisätä psykologista vapauttaan ottamalla etäisyyttä mielensä laatimaan kuvaan itsestään.
Tässä kirjassa oli paljon mielenkiintoisia ajatuksia!
En ole ennen lukenut Arto Pietikäisen kirjoja, mutta tämän myötä haluan ehdottomasti lukea muutkin Joustava mieli -kirjat.
Pidin tässä kirjassa erityisesti siitä, kuinka se toi esiin, ettemme niinkään tarvitse "hyvää itsetuntoa", vaan myötätuntoa itseämme kohtaan. Tämä on aihe, josta olen ollut viime vuosina todella kiinnostunut, joten kirja oli sen vuoksi mielestäni hyvin mielenkiintoinen.
Ainoa, mikä kirjassa ehkä hieman tökki oli se, kuinka monissa kappaleissa käytetiin pitkät pätkät sen selventämiseen, mitä myöhemmin kirjassa on tulossa. Toki se on välillä ihan hyödyllistä tietoa, mutta lopulta se alkoi jo hieman häiritä.
Kirjan harjoitukset ovat saatavilla kirjailijan omilla verkkosivuilla, mutta kirjaa vuonna 2023 lukiessa toivoisin, että joku olisi antanut kirjailijalle teknistä tukea asioiden päivittämisessä 2020-luvulle. Joustava Mieli -sivusto on Blogger-pohjaan tehty blogi (joka kyllä päivittyy edelleen), mutta joka näyttää ja tuntuu juuri siltä, miltä blogit vuonna 2010 näyttivät ja tuntuivat. Tämän myötä tähänkään kirjaan liittyvät harjoitukset eivät olleet varsinkaan mobiilissa heti helposti löydettävissä ja kun niihin sitten pääsi käsiksi, meni linkki vanhanaikaiseen Dropbox-kansioon. Kirjojen sisältö on niin timanttista, että olisin toivonut tämän "jälkihuollon" olevat päivitetty käyttäjäystävällisemmäksi.
Itse kirja harjoituksineen oli kuitenkin mielestäni loistava ja suosittelen sitä kaikille, jotka saattavat joskus miettiä, onko heistä johonkin ja varsinkin niille, jotka tuskailevat huijasyndrooman kanssa. Erityisesti kirja on toki tehty niille, jotka kokevat kärsivänsä huonosta itsetunnosta, mutta yleisesti sanoisin, että kirja sopii jokaiselle, joka haluaa kehittää mieltään.
Todella mielenkiintoinen kirja, kaiken kaikkiaan. Herätti paljon ajatuksia omasta käyttäytymisestä ja antoi työkaluja muuttaa niitä. Sanallista paljon asioita, joita olen pohtinut.
Sinä et ole primitiivinen yksiulotteinen henkilöhahmo jostain satiirisesta komediasta. Jokaisella on monta puolta, jotka voivat häntä edustaa erilaisissa tilanteissa. Tämän kirjan ideana on erilaisiin omiin puoliin keskittyminen riippuen tilanteesta ja siitä, mitä se vaatii. Sehän on mielen joustavuuden periaate. "Muista myös, että tärkeintä ei ole se, onko jokin tarina kirjaimellisesti totta, vaan se, kuinka tarina palvelee hyvän elämän toteuttamista siinä tilanteessa, jossa kulloinkin olet".
Kirja opettaa olemaan myötätuntoisempi itseänsä kohtaan minätarinoiden käsittelyn avulla. Siinä on mukana kuvaannollisia hahmoja mm. Velho, Huijari, Vaatija, Lannistaja jne. He auttavat jossain määrin näkemään elämänsä sen ulkopuolelta. Kirjassa on kolme osaa. Ensimmäiset kaksi on tieteellisiä ja kolmas "Mielen kuntosalilla" on käytännöllinen. Se sisältää runsaasti harjoituksia, joiden avulla voi kehittää hyvää itsetuntoa.