Marjatan poika

by Kauko Röyhkä

Röyhkän odotettujen muistelmien avaus!

”Marjatan poika tuli!” hihkaisee äidin työkaveri, kun astelen sisään SOK:n aluevaraston konttoriin. Minulla on kädessä levykassi. Olen säästänyt rahaa ja ostanut Lou Reedin uusimman. Minun pitää tulla äitiä vastaan, kun hän pääsee töistä, koska meidän on yhdessä raahattava tukkuhintaan hankittua tavaraa - kahvia, appelsiineja, säilykkeitä - joululahjoja sukulaisille. Tavaroiden raahaaminen on se, minkä parhaiten muistan nuoruudestani.

Tässä kirjassa kerron poikavuosistani 1960-70-lukujen Oulussa ja Pellossa: siitä, miten leikin yksiön lattialla, kun auringonvalo kimalteli äidin Sarpaneva-maljakoissa ja matkaradio soitti Sinatraa ja Beatleseja, miten luin läpi suuren osan Pellon kunnankirjaston kirjoista ja soutelin paikallisten poikien kanssa usvaisilla tulvaniityillä ja veden valtaamissa metsissä. Kerron siitä, miten pummasin koulusta, ja kavereistani, joiden kanssa löysin musiikin, ja siitä, millaista oli olla epätoivoisessa bändissä, joka ei osannut soittaa mutta jolla oli alusta asti hyviä biisejä.

Ja miten minusta tuli friikki, joka leikkasi itselleen sänkitukan ja alkoi käyttää kirpputorilta ostettua 60-luvun pukua ja kravattia. Miten pelottavan tosissani olin musiikkini ja kirjoittamiseni kanssa. Miten surkealta se kaikki näytti toisten silmissä ja miten sädehtivän kaunista se oli minun mielestäni. Tyttöystävä antoi minulle kenkää, ja aloin ajautua erilleen kaveriporukasta, joka halusi bailata ja olla kuten normaalit nuoret. Kerron siitä, miksi minun oli pakko häipyä kotikaupungistani ja miten vuotta myöhemmin olin jo kuuluisa.

”Hyvää päivää, olen uusi rock-idolinne Kauko Röyhkä.” En ole suunnitellut mitään, sanat tulevat kuin itsestään. Tiedän, etten saa olla ujo enkä epävarma. Heikko esitys kahdeksantuhannen ihmisen edessä voisi pilata koko urani. Tiedän, ettei keikasta näin epämääräisen kokoonpanon kanssa tule suurta musiikin juhlaa. Emme ole yhtenäinen, vakuuttava bändi. Joten ainoa mahdollisuus on esiintyä niin röyhkeästi, että edes jotain jäisi ihmisten mieleen.

Genres: Music, Biography, Nonfiction

276 pages, Hardcover

First published January 1, 2019

About the author

Kauko Röyhkä, born Jukka-Pekka Välimaa, is a Finnish rock musician and author.

Reviews

[Aapo · Rating 3 out of 5]

Sen verran paljon olen Kauko Röyhkän musiikkia kuunnellut, että ilman muuta myös hänen henkilöhistoriansa kiinnostaa. Röyhkä kertoo vetävästi ja rehellisen tuntuisesti: suurin osa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista on enemmän tai vähemmän noloja ja nöyryyttäviä, eli ei tässä mitään kaunisteltua patsasta olla tekemässä. Toisaalta tämä ei ollut myöskään mitään rypemistä, vaan Röyhkä kertoo tarinansa aika neutraalin toteavasti.

Kirjassa ei ole sen kummempaa kikkailua, hyvä niin. Toisaalta tässä ei ole myöskään mitään ennenkuulumatonta. Röyhkän kertoessa lapsuudestaan huomasin Tommi Liimatan nostaneen riman Jeppiksillään todella korkealle. Siihen tyyliin verrattuna Röyhkän kerronta tuntui laiskalta, vaikka tietenkään kaikkien muistelujen ei pidä olla Jeppiksen tarkkoja.

Hesarin arviossa poimittiin kirjan kaikki seksikokemukset. Hölmö temppu: seksi jää tässä kirjassa vahvasti musiikin jalkoihin. Röyhkä on provosoinut haastatteluissa monin tavoin julkisen uransa alusta lähtien, mutta tässä kirjassa hän tuntuu ottavan rauhallisemmin.

[Aarne Pohjois-Koivisto · Rating 5 out of 5]

Pidän kirjan merkittävimpinä teemoina ulkopuolisuuden kokemuksen kuvailua, yksinhuoltajaäidin lapsena kasvamista ja taiteilijaksi kasvamista. Näissä teemoissa tämä kirja on todella loistava. Röyhkä osaa kirjoittaa niin, että juttujen kiinnostavuus säilyy; sopivan lyhyesti ja ytimekkäästi, tarjoten vain olennaisia asioita, ei mitään turhia täytelauseita. Olen kuunnellut hänen musaa ja lukenut kirjoja sen verran, että tähän omaelämänkerralliseen teokseen oli helppoa päästä sisälle. 70-luvun Oulu ja 80-luvun Turku indierock-piireineen kuvataan autenttisesti. Näissä piireissä nuori ja herkkä Välde/Kake/Kauko/Jukka-Pekka yrittää luovia ja tavoittelee asioita, joita nuoret miehet yleensä: tyttöjen läheistä seuraa, suosiota ja arvostusta. Hän kirjoittaa aika rehellisen tuntuisesti motiiveistaan. Röyhkä on hyvä tunnelmien luomisessa vähistä aineksista. Esim. vinyylin narahdus, bassokaiuttimen käynnistyminen vasta hetken myöhemmin virtanapin painalluksesta, jne. Tällaiset kaikkien tuntemat elementit, joilla hän alustaa tilanteita. Hän ei tässä kirjassa tunnu silottelevan rock-tähdeksi kasvamisensa eri vaiheita. Varsinkaan varhaisvaiheita, joita kirja siis pääasiassa käsittelee. Hän kuvaa avoimesti, miten teennäiseltä pohjalta hänen uransa puolivahingossa lähti yllättävän jyrkkään nousukiitoon. Hän oli uransa alkuaikoina surkea soittaja, joka kiinnitti huomiota lähinnä hyvältä näyttämiseen, ja motiiveinaan hänellä oli tyttöjen kiinnostuksen herättäminen ja raha. Kirjan kertojanääni, joka puhuu preesensissä, on todella rehellinen ja avoin. Toki hän osasi kirjoittaa sanoituksia, ja loisti myös kaunokirjallisilla kyvyillään jo varhain - hänellä oli tarve päästä sanomaan asioita, esiintymään. Hän oli myös saanut bändin kokoon, sekä treenejä aikaiseksi, mikä vaati sitoutumista ja vaivannäköä. Rockin kuuntelu oli hänen merkittävimpiä harrastuksia lapsena ja teininä, ja hän otti selvää tuon ajan rockin uusimmista virtauksista. Siksi kai hänestä tuli rockari. Tavallinen insinöörin ura ei kiinnostanut ulkopuolisuuden tunteessa rypevää erilaista nuorta. Tuon ajan Oulussa, yksinhuoltajaäidin lapsena, musiikin kuuntelukin oli kallis harrastus, sillä osamaksulla maksettavat tuhansien markkojen stereot olivat valtavan iso hankinta. Röyhkä pitää läpi kirjan hyppysissään useita erilaisia yhteiskunnallisia tasoja ja jännitteitä, ja varsinkin tämä hänen perhetaustansa tuntuu olennaisesti taustalla läpi kirjan. Lopussa äiti, joka oli aluksi halveksinut musiikkiharrastusta ja romaanihaikailujakin, saa kuunnella vastarannalta, kun Röyhkä esiintyy Kuusrockin yhtenä pääesiintyjänä M.A. Nummisen ja Juice Leskisen välissä. Vain vuotta aiemmin hän oli häipynyt Oulusta tuntemattomana harrastelijana. Hän kuvailee ihmisiä melko karikatyyrisesti, kaapien esiin kärjistettyjä piirteitä, mutta ei mitenkään mauttomasti. Paitsi joissain kohdin, esim. kuvaten yhtä ihastustaan koulussa isohuuleksi. Ehkä näissä tyyleissä on vähän veijarimaisuutta ja huumoria mukana välillä. Ulkopuolisuuden tunne tuli Röyhkälle jo varhain. Kirjallisuudesta ja rockista kiinnostuminen vain etäännyttivät häntä entisestään muista samanikäisistä lapsista ja nuorista. Hän oli usein lapsena myös yksinäinen taivaltaja niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Hän joutui vierailemaan paikoissa usein yksin, eikä tuntenut kuuluvansa osaksi mitään jengiä. Myöskään tuolle ajalle tyypillinen poliittisuus ei häntä kiinnostanut.

[Anneli Renfors · Rating 4 out of 5]

Minä en pidä muistelmista, elämäkerroista. Niinpä olenkin parin vuoden sisällä lukenut usean näitä lajityyppejä edustavan opuksen. Tämä on sieltä parhaasta päästä. Mielikuvani Röyhkästä muuttui. Rehellistä tekstiä, täynnä piilotettua empatiaa. Tätä oli mielenkiintoista lukea siksikin, että olen Kaukoa neljä vuotta nuorempi, 60-ja 70-lukujen musiikki- ja kulttuurielämän käännekohdat olivat tuttuja. Samalla pääsin muistelemaan omaa lapsuuttani ja nuoruuttani. Olin Röyhkän fani heti Steppaillen levyn ilmestyttyä ja nain aika monta keikkaansa 80-luvulla. Sitten tuli vastaan joku keikka, joka ei Kaukolla mennyt ihan putkeen. Hän oli kaatokännissä ja haukkui yleisön pataluhaksi. Ja jossain vaiheessa Kauko alkoi kuulostaa turhan macholta ja sovinistiselta. Siksikin oli virkistävää lukea nämä muistelmat, joissa esiin pääsee arka ja yksinäinen, naisten keskellä kasvanut poika ja nuori mies.

[Vesa Puukka · Rating 4 out of 5]

Marjatan poika kertoo Kauko Röyhkän tarinan esikoislevyn (Steppaillen) ja -romaanin (Tien laidalla Waterloo) ilmestymiseen asti syksyllä 1980, vähän niiden vastaanotostakin. Koska olen etenkin Röyhkän tuotannon alkupään fani, luin kirjan suorastaan ahmien muutamana iltana. Tarinan pääpiirteet sinänsä ovat tuttuja muista yhteyksistä, esim. Miss Farkku-Suomi -kirjasta ja elokuvasta, mutta tässä omaelämäkerrassa ne on kerrottu huomattavasti mielenkiintoisemmin, paremmin ja uskottavammin.

[Anne Holappa · Rating 3 out of 5]

Kyllähän minä tämänkin Oulun tunnistan, vaikka lienen reilun kymmenisen vuotta Röyhkää nuorempi. Tylyyden ja ulkopuolisuuden tunteenkin. Vaikka ei ollut Rattoria enää minun aikanani. Ansatien köyhät vuokrakasarmit ovat tuttuja, Välivainio ja Puokkari. Mukavaa lähihistoriaa. Melkein omaa. Ja tykkään biisistä Steppaillen, vielä enemmän kappaleesta Kotikaupunkini.

[Tiina Mahlamäki · Rating 4 out of 5]

Alun kronologialla kikkailun jälkeen teos tasoittuu nuoren miehen kasvukertomukseksi, häpeän ja kaipuun leimaamaksi nuoruudeksi, jota seuraa läpimurto sekä kirjailijan että muusikon uralla. Mutta suosio ei tunnu aivan siltä kuin odotti. Kiinnostavaa ajankuvaa 1970-luvun Oulusta ja vuosikymmenen taitteen Turusta sekä aikakauden musiikista ja bändiskenestä.

[Pekka · Rating 4 out of 5]

Taattua Röyhkää: tunnelman luojana ja kertojana Suomen parasta, varsinaista tarinaa on vähemmän.

[Aki Kiminki · Rating 5 out of 5]

Hienosti kirjoitettu elämäkerta, joka kertoo Röyhkän ensimmäisestä 20 vuodesta. Tykkään Röyhkän kirjoitustyylistä: suoraviivaista ja napakkaa, ei turhaa koristelua eikä jaarittelua. Röyhkän suoraviivainen tyyli on myös hieman kaurismäkeläistä, lakonista ja rivien välistä hieman koomista kerrontaa. Naurahdin ääneen useammankin kerran.

Erityisen kiehtovaa on 70-80-luvun ankean Suomen ajankuvaus. Röyhkä kuvaa tuntojaan käsinkosketeltavasti, myös sellaisin sanakääntein, joita ei nykykielessä enää voisi nimittää poliittisesti korrektiksi. Silti, konteksti on 70-luku ja sen ilmapiiri, joten se on ihan ok. Samoin Röyhkän kasvaminen oudoksi ja hieman kieroon katsotuksi taiteilijaksi on kiehtovaa luettavaa.

Nyt sitten innolla lukemaan muistelmien 2. osaa (Vaeltava vitsaus), joka on arvioiden mukaan sekavampi ja hajanaisempi kuin tämä.

[Sirkka Rutanen · Rating 4 out of 5]

Leppoisaa & raikkaan rehellistä luettavaa! Tekstistä välittyy hienosti ihmiselämän moninaisuus: yrittämistä, onnistumista, erehtymistä ja kokemuksia päähän potkimisesta. Huikea on myös tekstistä välittyvä rohkeus kokeilla ja tehdä asioita. Eikä selkeää loppuratkaisua ole: elämä vain jatkuu johonkin suuntaan, joka on tuloillaan.

[Seppo · Rating 5 out of 5]

Parasta Kaukoa

[Arto Niva · Rating 5 out of 5]

Todella mukava lukukokemus. Teksti on hyvin etenevää ja Kaukon huumorilla maustetut tarinat toimivat.

[Taneli Repo · Rating 5 out of 5]

Kauko Röyhkän muistelmien ensimmäinen osa kertoo Röyhkän elämästä lapsuudesta Oulussa ja nuoruudesta esikoislevyn ja -kirjan julkaisuun saakka. Röyhkän jutuista monet ovat hänen tuotantonsa tuntevalle ennestään tuttuja, koska ne ovat olleet inspiraationa laulunsanoille ja kirjoille. Marjatan pojasta selviää mm. se, mihin viittaa "hollannikkailla hyppelee rappusia" Nivelet-biisin sanoituksissa, ja monta muuta asiaa. Fiktiivinen versio Röyhkän läpimurrosta kerrottiin jo Miss Farkku-Suomessa, ja Marjatan pojasta selviää, miltä osin romaani ja elokuva perustuivat tositarinaan, ja mikä oli satua. Muistelmatkin on silti luettava fiktiona, koska vaikka Röyhkä olisi pitänyt nuorena yksityiskohtaista päiväkirjaa elämästään (mistä ei kirjassa ole mitään viitteitä), ihmisten muistikuviin vuosikymmenien takaisista asioista ei kannata liikaa luottaa.

Hesari oli kypsään ja aikuismaiseen tyyliin poiminut juttuunsa Marjatan pojasta kaikki seksikohtaukset, joita kirjassa on verraten vähän. Röyhkän nuoruuden naishahmoista tärkein näyttää kuitenkin tyttöystävien sijasta (ja äidin lisäksi) olleen Röyhkän nuorena kuollut uskovainen kaveri Johanna, joka esiintyy eri versioina jo Tien laidalla Waterloossa ja myöhemmin (ainakin) Miss Farkku-Suomessa, Poika Mancinissa ja Observatorion mäellä -biisissä. Ennen 90-luvun satanismikohua Röyhkällä oli maine herkkänä runopoikana ja Marjatan pojan perusteella voisi ajatella, ettei maine ollut täysin perusteeton.

Kirjan loppuosassa päästään Oulusta Turkuun, jossa Röyhkä aloitti kirjallisuuden opiskelut. Turku-osuus liippaa lähimpää omaa elämääni, päädyinhän itse samoille kulmille viitisentoista vuotta Röyhkän jälkeen. Samoihin aikoihin löysin Röyhkän musiikin. Jumalan lahja oli tarttunut kouraan Nokian kaupunginkirjastosta abivuonna ja Röyhkän 80-luvun klassikkoalbumit soivat tiuhaan autostereoissani, kun pänttäsin kevätkesällä 1994 oikeustieteen pääsykoekirjoja.

Objektiivisesti ottaen antaisin 4/5 tähteä, mutta tämä on faniarvio, joten laitetaan saman tien viisi. Muistelmille on kuulemma jo tulossa jatko-osa, jonka työnimi on Vaeltava vitsaus. Sitä odotellessa taidanpa laittaa Kulta-aika-kokoelmalevyn soimaan koronaviruseristyksen ratoksi.

[Minna · Rating 4 out of 5]

Tykkäsin! Olen pitänyt Röyhkän kirjoista, joten otin myös tämän käsittelyyn ja kuuntelin kirjan kahden päivän aikana kävelyretkillä. Kaukon lähtö Turkuun opiskelemaan nosti mieleen nostalgisia tunteita. Tuttuja paikkoja mainittiin ja myös kaksi entistä proffaani nimeltä. Suosittelen kotimaisesta kulttuurielämästä, musabisneksestä ja omaelämäkerroista kiinnostuneille!