What do you think?
Rate this book
Metsä meidän jälkeemme
Suomalainen metsä elää kohtalonhetkiään. Metsistämme valtaosa on talousmetsää, joissa hakkuut ovat ennätysmäisen suuria. Miten tähän on tultu? Mitä voitaisiin tehdä, jotta metsäluonto säilyisi seuraaville sukupolville? Journalistisella otteella kirjoitettu teos tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen. Se ehdottaa vaihtoehtoja ”puupelloille” ja pohtii yhdessä metsänkäyttäjien ja tutkijoiden kanssa, millaista suomalainen metsä voisi olla tulevaisuudessa – sellainen metsä, josta hyötyvät niin kansantalous kuin helmipöllökin.
Metsä meidän jälkeemme -kirjan kirjoittajat ovat pohjoissuomalaisia nuorenpolven journalisteja. Nelikossa on tietokirjailijoita, tuoreita metsänomistajia ja eräharrastajia. Jenni Räinä on huomioitu Tieto-Finlandia-ehdokkuudella ja Botnia-kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2018, Pekka Juntti on palkittu Bonnierin suuren journalistipalkinnon Yleisön suosikki -kategoriassa. Upeat kuvat ovat Lapin Kansan valokuvaajan Anssi Jokirannan.
Metsä meidän jälkeemme -kirjan kirjoittajat ovat pohjoissuomalaisia nuorenpolven journalisteja. Nelikossa on tietokirjailijoita, tuoreita metsänomistajia ja eräharrastajia. Jenni Räinä on huomioitu Tieto-Finlandia-ehdokkuudella ja Botnia-kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2018, Pekka Juntti on palkittu Bonnierin suuren journalistipalkinnon Yleisön suosikki -kategoriassa. Upeat kuvat ovat Lapin Kansan valokuvaajan Anssi Jokirannan.
271 pages, Hardcover
First published January 1, 2019
28 people are currently reading
564 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 71 reviews
December 17, 2019
Tämä kirja masentaa ja järkyttää, vaikkei se sisälläkään kovin suuria uusia yllätyksiä. Olivathan voimakkaasti lisääntyneet hakkuut ja koko ajan heikkenevä Suomen luonnon monimuotoisuus tiedossa. Paraatipuheet ja sellunkeiton viherpesu eivät ole kääntäneet Suomen metsäluonnon tilaa parempaan, päinvastoin. Paljon on jo menetetty, ja koko ajan menetetään lisää sellaista, mitä ei kenties koskaan saada takaisin..
Suomen metsien riistokäyttö alkoi toisen maailmansodan jälkeen, kun ryvettynyt talous piti saada nousuun ja sotakorvaukset maksettua. Näissä oloissa radikaalit toimenpiteet vielä ymmärtää. Metsää lanattiin isänmaallisella vimmalla, ja tähän osallistuivat kaikkein luontorakkaimmatkin ihmiset, kuten eräkirjailija A. E. Järvinen. Ne tutkijat, jotka osoittivat avohakkuut huonosti toimivaksi tavaksi hoitaa metsätaloutta, pilkattiin marginaaliin. Metsänomistajia, jotka eivät suostuneet avohakkuisiin, painostettiin ja rangaistiin. Koko järjestelmä perustettiin taikasanoille enemmän ja nopeammin, kaikesta muusta viis. Kun näiden käytäntöjen haittapuolet alkoivat näkyä ja ne myös osoitettiin tutkimuksin, meni pitkään, ennenkuin mitään virheitä myönnettiin. Senkään jälkeen korjaaviin toimiin ei ryhdytty. Esimerkiksi ojia kaivettiin entiseen malliin, valtion tuella, vaikka käytäntö oli havaittu monissa tilanteissa joko hyödyttömäksi tai haitalliseksi.
Kauhistelemme Kiinan toimia Afrikassa, missä arvokkaat raaka-aineet rahdataan halvalla ja seurauksista piittaamatta tyydyttämään Kiinan kasvavia tarpeita. Sen sijaan emme huomaa, että olemme itse aivan samanlainen banaanitasavalta, jonka arvokkain luonnonvara keitetään kiinalaisille halvaksi selluksi ja meille jää kyöhtyneet puupellot ja raiskiot, jotka eivät kasva enää mitään. Tästä ei hyödy kuin tehtaanomistajat. Työllisyysvaikutuksetkin jäävät pieniksi, sillä ala on hyvin koneellistunut.
Tämä kirja on Finlandiansa ansainnut. Aihe on tärkeä, läheinen ja kiireellinen. Aihetta käsitellään eri näkökulmista, on metsänomistajaa, mökkeilijää, luontoyrittäjää, metsästäjää, tutkijaa, metsuria, biologia. Katkeruutta on paljon, optimismia harmillisen vähän. Kun vaakakupissa ovat nopeat tuotot sellutehtaissa totutuilla typerillä metodeilla ja toisaalta vaikeasti mitattavat luontoarvot ja vaihtoehtoiset tavat hyödyntää metsää, vaaka kallistuu surullisen harvoin jälkimmäistän puolelle.
Tehdään niin kuin on totuttu tekemään, koska se on helppoa ja omien virheiden myöntäminen olisi ikävää. Tästä kirjasta ei jäänyt hyvä mieli, mutta suosittelen sitä silti kaikille. Vaikka kokonaiskuva olisikin tiedossa, kirja tarjoaa ne yksityiskohdat, jotka vasta tekevät tiedosta elävää.
Suomen metsien riistokäyttö alkoi toisen maailmansodan jälkeen, kun ryvettynyt talous piti saada nousuun ja sotakorvaukset maksettua. Näissä oloissa radikaalit toimenpiteet vielä ymmärtää. Metsää lanattiin isänmaallisella vimmalla, ja tähän osallistuivat kaikkein luontorakkaimmatkin ihmiset, kuten eräkirjailija A. E. Järvinen. Ne tutkijat, jotka osoittivat avohakkuut huonosti toimivaksi tavaksi hoitaa metsätaloutta, pilkattiin marginaaliin. Metsänomistajia, jotka eivät suostuneet avohakkuisiin, painostettiin ja rangaistiin. Koko järjestelmä perustettiin taikasanoille enemmän ja nopeammin, kaikesta muusta viis. Kun näiden käytäntöjen haittapuolet alkoivat näkyä ja ne myös osoitettiin tutkimuksin, meni pitkään, ennenkuin mitään virheitä myönnettiin. Senkään jälkeen korjaaviin toimiin ei ryhdytty. Esimerkiksi ojia kaivettiin entiseen malliin, valtion tuella, vaikka käytäntö oli havaittu monissa tilanteissa joko hyödyttömäksi tai haitalliseksi.
Kauhistelemme Kiinan toimia Afrikassa, missä arvokkaat raaka-aineet rahdataan halvalla ja seurauksista piittaamatta tyydyttämään Kiinan kasvavia tarpeita. Sen sijaan emme huomaa, että olemme itse aivan samanlainen banaanitasavalta, jonka arvokkain luonnonvara keitetään kiinalaisille halvaksi selluksi ja meille jää kyöhtyneet puupellot ja raiskiot, jotka eivät kasva enää mitään. Tästä ei hyödy kuin tehtaanomistajat. Työllisyysvaikutuksetkin jäävät pieniksi, sillä ala on hyvin koneellistunut.
Tämä kirja on Finlandiansa ansainnut. Aihe on tärkeä, läheinen ja kiireellinen. Aihetta käsitellään eri näkökulmista, on metsänomistajaa, mökkeilijää, luontoyrittäjää, metsästäjää, tutkijaa, metsuria, biologia. Katkeruutta on paljon, optimismia harmillisen vähän. Kun vaakakupissa ovat nopeat tuotot sellutehtaissa totutuilla typerillä metodeilla ja toisaalta vaikeasti mitattavat luontoarvot ja vaihtoehtoiset tavat hyödyntää metsää, vaaka kallistuu surullisen harvoin jälkimmäistän puolelle.
Tehdään niin kuin on totuttu tekemään, koska se on helppoa ja omien virheiden myöntäminen olisi ikävää. Tästä kirjasta ei jäänyt hyvä mieli, mutta suosittelen sitä silti kaikille. Vaikka kokonaiskuva olisikin tiedossa, kirja tarjoaa ne yksityiskohdat, jotka vasta tekevät tiedosta elävää.
December 16, 2019
Ansaitusti Tieto-Finlandia (muihin ehdokkaisiin sen kummemmin perehtymättä). Metsien hyvä hoito on ilmastonmuutoksen myötä aina vain tärkeämpi asia ja Suomessa metsänhoidon tila vaikuttaa kirjan perusteella kovin synkältä. Pahaa tekee katsoa aurattua avohakattua metsää.
Metsä meidän jälkeemme on vahva kannanotto jatkuvaan kasvatukseen perustuvan metsänhoidon ja monimuotoisemman metsätalouden puolesta.
Ahdistaa, mutta ainakin olen entistä tyytyväisempi lahjoituksista, joita olen Suomen luonnonsuojeluliitolle ja Luonnonperintösäätiölle tehnyt.
Metsä meidän jälkeemme on vahva kannanotto jatkuvaan kasvatukseen perustuvan metsänhoidon ja monimuotoisemman metsätalouden puolesta.
Ahdistaa, mutta ainakin olen entistä tyytyväisempi lahjoituksista, joita olen Suomen luonnonsuojeluliitolle ja Luonnonperintösäätiölle tehnyt.
March 15, 2023
Olipa hieno, monipuolinen ja kaunis kirja. Sai katsomaan metsää aivan uudella tavalla. Huomaan myös, että nautin todella paljon toimittajien kirjoittamista tietokirjoista ja siitä miten ne ovat usein huomattavasti lukijaystävällisempiä tarinallisuutensa ja rikkaamman kielensä vuoksi.
June 11, 2020
Kolmannen polven helsinkiläisenä en oikein tiedä metsistä mitään. Tai tarkemmin: koska olen tutustunut metsiin lähinnä virkistyskäytön kautta, minulla on ollut niistä vähän vääristynyt käsitys. Kun minä käyn metsässä, on se todennäköisesti joku Nuuksio tai muu kansallispuisto, josta löytyy keloja, kaatuneita puita ja sen sellaista. Oikeaa metsää, siis.
Mutta tällaista metsää ei Suomessa enää ole juuri yhtään. Ylivoimaisesti suurin osa Suomen "metsistä" on todellisuudessa tasaikäistä istutettua puupeltoa, joka kohtalona on avohakkuu.
Metsä meidän jäljeemme kertoo, miksi näin on, ja voi pojat se on karseaa luettavaa. Harvoin ns. V-käyrä on noussut yhtä nopeasti kuin tätä kirjaa lukiessa. Minun veroeuroillani on siis maksettu korvausta siitä ilosta, että soita ojitetaan sellaisissakin paikoissa, joihin ei mitenkään voi kasvaa kunnon metsää - ja pilataan samalla järvet alueelta? Ja ahaa, Metsähallitus siis vuosikymmenien ajan kielsi ehdottomasti jatkuvan kasvun periaatteen mukaan toimivan metsänhoidon ja vaati avohakkuita - ja jos joku yritti muuta, niin hänen metsänsä määrättiin käyttökieltoon? Just.
Metsä meidän jälkeemme on Tieto-Finlandiansa ansainnut, vaikka muutamissa kohdissa luvut lipsahtivat tarpeettoman human-interest -osastolle. Ja kuvat ovat upeita!
Mutta tällaista metsää ei Suomessa enää ole juuri yhtään. Ylivoimaisesti suurin osa Suomen "metsistä" on todellisuudessa tasaikäistä istutettua puupeltoa, joka kohtalona on avohakkuu.
Metsä meidän jäljeemme kertoo, miksi näin on, ja voi pojat se on karseaa luettavaa. Harvoin ns. V-käyrä on noussut yhtä nopeasti kuin tätä kirjaa lukiessa. Minun veroeuroillani on siis maksettu korvausta siitä ilosta, että soita ojitetaan sellaisissakin paikoissa, joihin ei mitenkään voi kasvaa kunnon metsää - ja pilataan samalla järvet alueelta? Ja ahaa, Metsähallitus siis vuosikymmenien ajan kielsi ehdottomasti jatkuvan kasvun periaatteen mukaan toimivan metsänhoidon ja vaati avohakkuita - ja jos joku yritti muuta, niin hänen metsänsä määrättiin käyttökieltoon? Just.
Metsä meidän jälkeemme on Tieto-Finlandiansa ansainnut, vaikka muutamissa kohdissa luvut lipsahtivat tarpeettoman human-interest -osastolle. Ja kuvat ovat upeita!
November 10, 2025
En tiedä koska olisin viimeksi itkenyt tietokirjaa lukiessa. Kirja kertoo aika lohdutonta tarinaa Suomen metsistä.
April 4, 2023
Metsätalous ei ole ikinä ollut itselläni mikään erityisen suuri kiinnostuksen kohde. Metsäsuhteeni on ehkä ollut suhteellisen stereotyyppisen suomalainen; metsät ovat tärkeitä paikkoja haahuilla, rentoutua, ihmetellä - välillä kyllä enemmän teorian tasolla kuin käytännössä. Metsäsuhdetta myös välillä mystifioidaan ja korostetaan juuri suomalaisten metsäsuhteen erityisyyttä.
Metsä meidän jälkeemme on aika karua kyytiä suomalaisten harhaisen lämpimälle metsäsuhteelle. Esimerkit metsien ekosysteemien systemaattisesta tuhosta, misinformaatiosta, uskomuksien ja näennäistieteellisen höpönpöpön sekoittumisesta ja kuinka hitaasti opimme virheistämme - kaikki kylmää, kiinnostavaa ja hyvin herättelevää luettavaa. Metsätalouden tilannekuva etenee ihanan lempeällä mutta asiapitoisella tyylillä ja tätä oli kyllä kaikin puolin ilo lukea. Toivoakin onneksi on!
Metsä meidän jälkeemme on aika karua kyytiä suomalaisten harhaisen lämpimälle metsäsuhteelle. Esimerkit metsien ekosysteemien systemaattisesta tuhosta, misinformaatiosta, uskomuksien ja näennäistieteellisen höpönpöpön sekoittumisesta ja kuinka hitaasti opimme virheistämme - kaikki kylmää, kiinnostavaa ja hyvin herättelevää luettavaa. Metsätalouden tilannekuva etenee ihanan lempeällä mutta asiapitoisella tyylillä ja tätä oli kyllä kaikin puolin ilo lukea. Toivoakin onneksi on!
March 24, 2020
Oon herkkis ja pillitän kliseisimmissäkin käänteissä kirjoja lukiessa ja sarjoja/elokuvia katsoessa. Aika harvoin tulee kuitenkaan kyynelehdittyä tietokirjoja lukiessa. Metsä meidän jälkeemme ei sisällä kliseitä, eikä tragediaa ellei sellaisena voi pitää sitä, miten Suomalaisten metsien monimuotoisuus rapistuu hakkuutavoitteiden kasvaessa, ja sitä miten 833 uhanalaista lajia on vaarassa hävitä Suomen metsistä. Ja voi kyllä, kyyneleet valuivat silmistä tätä lukiessa ja katsellessa. Metsä meidän jälkeemme on Finladiansa ansainnut.
September 13, 2021
Pysäyttävä lukukokemus suomalaisen metsän historiasta ja tilasta. Visuaalisesti kaunis kirja kertoo kuvin ja sanoin, mistä suomalainen metsäkäsitys kumpuaa ja miten se on muuttunut, miten suomalaiset metsät nykyään voivat (spoiler alert: huonosti), ja mitä tällä hetkellä voisi ja pitäisi tehdä, jotta metsät säilyisivät tärkeänä voimavarana myös tuleville sukupolville.
Vaikka itse olen ollut nuoruudessani aikamoinen metsänkävijä, viime ajat olen viihtynyt enemmän kaupungissa. Metsän olemusta en ole koskaan sen tarkemmin pohtinut, ja tämä opus antaa siihen oivallisia eväitä. Itse kukin voi miettiä, miltä metsän pitäisi näyttää ja mitä metsässä arvostamme (ja arvotamme) ja miksi?
Sotien jälkeinen aika oli sotakorvauksien ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen aikaa, enkä tiedä, olisiko metsien suhteen jotain tuolloin, tuolloisilla tiedoilla, voinut tai pitänyt tehdä toisin. Siihen tämän viisas kirjakaan ei takerru, vaan kertoo vain, mitä tiedämme nyt, ja mitä meidän pitäisi siitä ymmärtää. Takavuosien Suomi elää metsästä -sloganin pitää saada uusi sisältö 2000-luvulla.
Vaikka itse olen ollut nuoruudessani aikamoinen metsänkävijä, viime ajat olen viihtynyt enemmän kaupungissa. Metsän olemusta en ole koskaan sen tarkemmin pohtinut, ja tämä opus antaa siihen oivallisia eväitä. Itse kukin voi miettiä, miltä metsän pitäisi näyttää ja mitä metsässä arvostamme (ja arvotamme) ja miksi?
Sotien jälkeinen aika oli sotakorvauksien ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen aikaa, enkä tiedä, olisiko metsien suhteen jotain tuolloin, tuolloisilla tiedoilla, voinut tai pitänyt tehdä toisin. Siihen tämän viisas kirjakaan ei takerru, vaan kertoo vain, mitä tiedämme nyt, ja mitä meidän pitäisi siitä ymmärtää. Takavuosien Suomi elää metsästä -sloganin pitää saada uusi sisältö 2000-luvulla.
April 11, 2024
Toinen lukukerta 4/2024, 4,5/5
Luin Metsä meidän jälkeemme uudelleen lukupiiriä varten, ja teoksen sanoma iski aiempaakin vahvemmin. Oli havahduttavaa tajuta, että sen kirjoittamisesta on kulunut jo viitisen vuotta, mutta metsäasioissa otetaan takapakkia. Nyt pystyn paremmin arvostamaan, kuinka paljon Metsä meidän jälkeemme on vaikuttanut metsäkeskusteluun Suomessa, ja kuinka taitavasti se on kirjoitettu. Ja onhan teos edelleenkin visuaalisesti upea.
Ensimmäinen lukukerta, 3/2020, 4/5
Metsä meidän jälkeemme on journalistinen esseekokoelma Suomen metsistä ja niihin liittyvistä konflikteista. Vaikutuksen siinä tekevät esteettisesti kaunis sekä yhtenäinen toteutus, selkeä rakenne ja ajankohtainen sisältö. Alaa opiskelleena vastaan tuli reilusti tuttua asiaa, mutta arvostin, kuinka metsätietoa oli saatu pakattua helposti pureskeltavaan muotoon - lämmin suositus siis kaikille, ketkä etsivät selvyyttä vaikeaselkoiseen metsäkeskusteluun. Olisin kuitenkin toivonut esseisiin vielä enemmän konfliktia ja vastakkaisia mielipiteitä – nyt aika lailla kaikki haastateltavat olivat hakkuiden rajaamisen ja metsienkäytön muutoksen puolella (niin kuin minäkin), mutta toista puolta tulee mediassa vahvasti esille, joten siihen olisi voinut ottaa enemmän kantaa. Lisäksi luvut eivät pitäneet aivan tasapuolisesti otteessaan, mikä tosin on luonnollista tällaisille kokoelmille.
Luin Metsä meidän jälkeemme uudelleen lukupiiriä varten, ja teoksen sanoma iski aiempaakin vahvemmin. Oli havahduttavaa tajuta, että sen kirjoittamisesta on kulunut jo viitisen vuotta, mutta metsäasioissa otetaan takapakkia. Nyt pystyn paremmin arvostamaan, kuinka paljon Metsä meidän jälkeemme on vaikuttanut metsäkeskusteluun Suomessa, ja kuinka taitavasti se on kirjoitettu. Ja onhan teos edelleenkin visuaalisesti upea.
Ensimmäinen lukukerta, 3/2020, 4/5
Metsä meidän jälkeemme on journalistinen esseekokoelma Suomen metsistä ja niihin liittyvistä konflikteista. Vaikutuksen siinä tekevät esteettisesti kaunis sekä yhtenäinen toteutus, selkeä rakenne ja ajankohtainen sisältö. Alaa opiskelleena vastaan tuli reilusti tuttua asiaa, mutta arvostin, kuinka metsätietoa oli saatu pakattua helposti pureskeltavaan muotoon - lämmin suositus siis kaikille, ketkä etsivät selvyyttä vaikeaselkoiseen metsäkeskusteluun. Olisin kuitenkin toivonut esseisiin vielä enemmän konfliktia ja vastakkaisia mielipiteitä – nyt aika lailla kaikki haastateltavat olivat hakkuiden rajaamisen ja metsienkäytön muutoksen puolella (niin kuin minäkin), mutta toista puolta tulee mediassa vahvasti esille, joten siihen olisi voinut ottaa enemmän kantaa. Lisäksi luvut eivät pitäneet aivan tasapuolisesti otteessaan, mikä tosin on luonnollista tällaisille kokoelmille.
January 21, 2022
3,5/5. En ihan päässyt tähän mukaan, mutta ainakin osasyy oli varmaan hitaassa ja liian pätkittäisessä lukutahdissa. Olisin kaivannut enemmän olemassa olevan datan havainnollistamista ja vähemmän ihmiskeskeisyyttä. Tätä kirjaa vaivasi se, mikä omasta mielestäni vaivaa suomalaista metsäkeskustelua noin yleensä: luonto nähdään aina ensisijaisesti ihmisen näkökulmasta ja sitä pidetään tärkeimpänä. Onneksi kirjassa oli myös eri eläinlajeja käsitteleviä kirjoituksia, mutta ne jäivät silti taka-alalle.
Muutenkin kirjassa on sellainen fiilis, että siinä puhutellaan nimenomaan kapitalistia. Ei esitetä mitään liian "radikaalia" ja muutoksen tarvetta vähän pehmitellään. Tärkeää on tietysti muistuttaa, että metsällä voi silti lyödä rahoiksi, vaikka sitä ei avohakata. En tiedä, jokin käsittelytavassa vähän häiritsee. Vaikka hyvin todennäköisesti esimerkiksi kirjassa esitelty yläharvennus on luonnon kannalta järkevämpää, voiko sitäkään pitää hyvänä ratkaisuna, jos tavoitteena on vaurastuminen ja sitä kautta lisääntyvä kuluttaminen? Muuttuuko mikään oikeasti, jos metsä nähdään silti ensisijaisesti rahasampona?
Muutenkin kirjassa on sellainen fiilis, että siinä puhutellaan nimenomaan kapitalistia. Ei esitetä mitään liian "radikaalia" ja muutoksen tarvetta vähän pehmitellään. Tärkeää on tietysti muistuttaa, että metsällä voi silti lyödä rahoiksi, vaikka sitä ei avohakata. En tiedä, jokin käsittelytavassa vähän häiritsee. Vaikka hyvin todennäköisesti esimerkiksi kirjassa esitelty yläharvennus on luonnon kannalta järkevämpää, voiko sitäkään pitää hyvänä ratkaisuna, jos tavoitteena on vaurastuminen ja sitä kautta lisääntyvä kuluttaminen? Muuttuuko mikään oikeasti, jos metsä nähdään silti ensisijaisesti rahasampona?
January 11, 2020
Metsä meidän jälkeemme on kyllä ansainnut Tieto-Finlandiansa. Suomen metsien tarina 1900-luvulla on kyllä kaikilla tavoilla surullista kuunneltavaa kun vihreää kultaa ei olla osattu käyttää kestävästi eikä luonnon monimuotoisuutta ole osattu huomioida juuri yhtään. Metsätalousmafian, vinoutuneen tutkimuksen ja väliinpitämättömyyden kauhucocktail on kirjan mukaan saavuttanut kiehumispisteensä.
Tulevaisuuden näkökulmasta onkin tärkeää (Ultra Bran briljantin muotoilun mukaisesti) että
Ei kertakaikkiaan tehdä mitään
Mitä keskustapuolue haluaa
Tulevaisuuden näkökulmasta onkin tärkeää (Ultra Bran briljantin muotoilun mukaisesti) että
Ei kertakaikkiaan tehdä mitään
Mitä keskustapuolue haluaa
January 11, 2020
Kiinnostuin kirjasta yhden tekijän, Pekka Juntin nasevien kolumnien myötä. Aihe oli minulle aika vieras, ja taisin kuulua kohderyhmään. Kirja avasi suomalaista metsäkeskustelua hyvin, ja siitä oppi paljon. Jatkossa tulee kyllä käytettyä tarkempia käsitteitä sekä korvien välissä että kielen päällä kun näkee metsää - on jotain, mitä kaivata, kun näkee tasaikäistä, avohakkuuta odottavaa talousmetsää. Metsänomistaminen, -hoito ja -suojelu sekä metsästys alkoivat kiinnostaa.
Kirjan upeat kuvat ovat tärkeä osa lukuelämystä. Annoin ensin 5 tähteä, kun olin juuri valvonut viimeisten lukujen äärellä yömyöhään, mutta näin seuraavan aamun järjissäni todettakoon, että 4 riittää.
Kirjan upeat kuvat ovat tärkeä osa lukuelämystä. Annoin ensin 5 tähteä, kun olin juuri valvonut viimeisten lukujen äärellä yömyöhään, mutta näin seuraavan aamun järjissäni todettakoon, että 4 riittää.
September 20, 2023
Monipuolinen ja yleistajuinen tietokirja. Katsauksen suomalaisen metsän tilanteeseen pääsevät luomaan niin tutkijat ja suojelijat kuin metsänhoidon ammattilaiset ja metsästäjäkin. Metsän tilasta välittyy hälyttävä kuva; nykyinen metsien käyttö ei palvele luonnon monimuotoisuutta, ihmisten hyvinvointia eikä taloutta, mutta jostain syystä asiat on vain pakko tehdä niin kuin ”aina” ennenkin. Pieniä toivonkipinöitä sentään löytyy. Upea kuvitus korostaa vaikuttavaa sanomaa.
April 18, 2021
Tärkeä, hienosti toteutettu ja jo ulkoasultaan vaikuttava tietokirja metsiemme tilasta. Toivoa muutoksesta on, tosin vastustavat äänet eivät saaneet tässä teoksessa tilaa - vastarinnan syiden yksityiskohtaisempi käsittely olisi voinut syventää aihetta ja avata problematiikkaa entisestään. Hömötiaisia on ikävä, jään odottamaan asenne- ja politiikkamuutoksia.
October 28, 2020
Hyvä ja kattava tietokirja siitä, missä kunnossa metsämme ovat ja mitä olisi suotavaa tehdä niiden paremman tulevaisuuden hyväksi. Metsien kunto ja luonnon monimuotoisuus eivät ole vain viherpiiperrystä vaan myös kansanterveydellinen- ja tulevaisuusinvestointi.
February 17, 2020
Milloin viimeksi kävit metsässä? Sellaisessa ihan oikeassa, luonnontilaisessa metsässä? Ensimmäiseen kysymykseen tuntuu helpolta vastata mutta lisäkysymys tuo aika monelle meistä melkoisen lisähaasteen. Itse taisin viime vuonna käydä oikeassa, luonnontilaisessa metsässä kerran. Hoidetussa talousmetsässä ja sen liepeillä on toki tullut sitten liikuttua enemmänkin.
Metsä meidän jälkeemme maalaa kriittisen, kiihkottoman ja monin tavoin huolestuttavan kuvan suomalaisen metsän tilasta, meidän käsityksistämme metsästä ja metsäpolitiikan seurauksista. Ote on eri kantoja ymmärtävä mutta viesti on selvä – näin ei voi jatkua, jos haluamme että pohjoinen luonto pystyy jatkamaan olemassaoloaan.
Toisen maailmansodan jälkeen metsä nosti Suomen talouden jaloilleen. Maksettiin sotakorvaukset, saha- ja paperiteollisuus loi valtavan määrän työpaikkoja ja elintason kohoamista. Omassa lapsuudessa paperitehtaan juuressa tämä näkyi selvästi. Rekat ajoivat tehtaan portista, isä painoi verstaalla töitä ja niillä rahoilla maksettiin asuntolainat ja kesämökit, välillä etelänmatkatkin. Metsäpolitiikka – lainsäädäntö ja suositukset – rakennetiin metsäteollisuuden ehdoilla. Entisen ajan talvisten metsäsavottojen sijaan maan vihreästä palapelistä alkoi kadota paloja – tuli avohakkuita, paljon avohakkuita.
Nykyisellään suurin osa Suomen metsästä on ”tasaikäistä talousmetsää”, siis sellaista, joka on jossain vaiheessa hakattu aukeaksi ja sitten istutetusta taimikosta kasvatettua. Sellaisessa metsässä puut ovat jotakuinkin saman ikäisiä eli yhtä pitkiä ja suurin piirtein yhtä paksuja. Luonnontilaisessa metsässä eri ikäiset puut kasvavat sekaisin, metsänpohja paksuuntuu kuolleen puun maatumisen myötä ja osa puista (lajista riippuen toki) keloutuu.
Omakin silmä on niin tottunut talousmetsään, että sen yksioikoisuutta ei oikein osaa edes hahmottaa, ennen kuin se väännetään näin selvällä tavalla rautalangasta. Luonnontilaisen metsän satunnaisuus on toki paljon kauniimpaa, viehättävämpää kuin talousmetsän mutta esteettiset haitat ovat vain yksi haitta, jota metsänviljely nykyisessä muodossaan tuo. Vanhojen metsien ja esimerkiksi kelopuiden katoaminen uhkaa lukemattomien eläin ja eliölajien selviytymismahdollisuuksia. Sirpaloitunut, peltopalstoihin jakautunut metsä vaikeuttaa monien eläinten (kuten liito-oravan) liikkumista. Ojitetut suot huuhtovat liejuisen humuksensa järviin, joista katoaa uimavedet ja joiden kalakannat yksipuolistuvat ja köyhtyvät. Puuteollisuuden tarpeisiin soveltuu parhaiten mänty mutta pelkkää mäntyä sisältävä metsä luo paljon kapeammat mahdollisuudet ylläpitää biodiversiteettiä, kuin luontaisesti kasvava metsä, jossa on lukuisia eri puulajeja.
Metsäpolitiikan muuttumisesta on kuitenkin varovaisen positiivisia merkkejä. Jatkuvan kasvattaminen, siis sellainen, jossa metsästä kaadetaan kerralla aukon sijaan vain osa yksilöistä, kasvattaa jalansijaa. Toivottavasti tämä johtaa kestävämpiin metsänhoitotapoihin. Myös suomalaisten metsänomistajien kiinnostus metsien suojelemiseen on nousussa.
Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä kertovat metsästä laajalla otteella tilastotietojen, tutkimuksien, historiallisen aineiston ja haastattelujen kautta. Kuva on karu mutta ei täysin lohduton. On selvää, että suomalaisessa metsäpolitiikassa ja siinä, miten me suomalaiset olemme hahmottaneet metsää, on ollut paljon ongelmia. Metsän typistäminen taloudelliseksi resurssiksi ei lopulta ehkä palvele edes taloudellista etua. Hiilinielujen, biodiversiteetin ja virkistysarvojen mukaan tullessa perusteet merkittäville muutoksille ovat painavat.
Kirjan ääni on journalistisen neutraali ja kuten usein yhteistyökirjoissa, aavistuksen persoonaton. Kiihkeitä tunteita herättävän metsäkeskustelun kohdalla se lienee kuitenkin vain positiivinen asia. Ääneen päästetään Metsähallituksen edustajia, metsänomistajia, luonnonsuojelujärjestöjä, tutkijoita ja paikallisen tason toimijoita. Vaikka tässä piirretään selkeää argumenttia siitä, että muutos on pakollista, onnistutaan välttämään polarisoiva sormien osoittelu. Se jo itsessään, saati sitten näin taitavasti ja perusteellisesti rakennetun aineiston kokoamiseen yhdistettynä on hieno ja arvokas teko. Sitä kovasti toivoisi, että tämä kirja herättäisi yhä useamman metsänomistajan ja poliittisen vaikuttajan ajattelemaan mitä kaikkea parempaa metsä voikaan olla, ettei puupelto ole ainoa vaihtoehto.
Miten ihanaa olisikaan, jos yhä useammalla meistä olisi enemmän mahdollisuuksia liikkua ehjässä, luonnonmukaisessa metsässä? Missä puiden elinkaari ei pääty kovimman kasvukauden taituttua harvesteriin vaan satojen vuosien tyynen elon jälkeen lahottajasienien kasvualustaksi. Missä kanalinnuille, pöllöille ja liito-oraville on luontaisia asuinympäristöjä, pesimispaikkoja ja piiloja. Jossa kannat elpyy vajumisen sijaan ja naava roikkuu hongista. Sepä olisikin jotain, se.
Metsä meidän jälkeemme maalaa kriittisen, kiihkottoman ja monin tavoin huolestuttavan kuvan suomalaisen metsän tilasta, meidän käsityksistämme metsästä ja metsäpolitiikan seurauksista. Ote on eri kantoja ymmärtävä mutta viesti on selvä – näin ei voi jatkua, jos haluamme että pohjoinen luonto pystyy jatkamaan olemassaoloaan.
Toisen maailmansodan jälkeen metsä nosti Suomen talouden jaloilleen. Maksettiin sotakorvaukset, saha- ja paperiteollisuus loi valtavan määrän työpaikkoja ja elintason kohoamista. Omassa lapsuudessa paperitehtaan juuressa tämä näkyi selvästi. Rekat ajoivat tehtaan portista, isä painoi verstaalla töitä ja niillä rahoilla maksettiin asuntolainat ja kesämökit, välillä etelänmatkatkin. Metsäpolitiikka – lainsäädäntö ja suositukset – rakennetiin metsäteollisuuden ehdoilla. Entisen ajan talvisten metsäsavottojen sijaan maan vihreästä palapelistä alkoi kadota paloja – tuli avohakkuita, paljon avohakkuita.
Nykyisellään suurin osa Suomen metsästä on ”tasaikäistä talousmetsää”, siis sellaista, joka on jossain vaiheessa hakattu aukeaksi ja sitten istutetusta taimikosta kasvatettua. Sellaisessa metsässä puut ovat jotakuinkin saman ikäisiä eli yhtä pitkiä ja suurin piirtein yhtä paksuja. Luonnontilaisessa metsässä eri ikäiset puut kasvavat sekaisin, metsänpohja paksuuntuu kuolleen puun maatumisen myötä ja osa puista (lajista riippuen toki) keloutuu.
Omakin silmä on niin tottunut talousmetsään, että sen yksioikoisuutta ei oikein osaa edes hahmottaa, ennen kuin se väännetään näin selvällä tavalla rautalangasta. Luonnontilaisen metsän satunnaisuus on toki paljon kauniimpaa, viehättävämpää kuin talousmetsän mutta esteettiset haitat ovat vain yksi haitta, jota metsänviljely nykyisessä muodossaan tuo. Vanhojen metsien ja esimerkiksi kelopuiden katoaminen uhkaa lukemattomien eläin ja eliölajien selviytymismahdollisuuksia. Sirpaloitunut, peltopalstoihin jakautunut metsä vaikeuttaa monien eläinten (kuten liito-oravan) liikkumista. Ojitetut suot huuhtovat liejuisen humuksensa järviin, joista katoaa uimavedet ja joiden kalakannat yksipuolistuvat ja köyhtyvät. Puuteollisuuden tarpeisiin soveltuu parhaiten mänty mutta pelkkää mäntyä sisältävä metsä luo paljon kapeammat mahdollisuudet ylläpitää biodiversiteettiä, kuin luontaisesti kasvava metsä, jossa on lukuisia eri puulajeja.
Metsäpolitiikan muuttumisesta on kuitenkin varovaisen positiivisia merkkejä. Jatkuvan kasvattaminen, siis sellainen, jossa metsästä kaadetaan kerralla aukon sijaan vain osa yksilöistä, kasvattaa jalansijaa. Toivottavasti tämä johtaa kestävämpiin metsänhoitotapoihin. Myös suomalaisten metsänomistajien kiinnostus metsien suojelemiseen on nousussa.
Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä kertovat metsästä laajalla otteella tilastotietojen, tutkimuksien, historiallisen aineiston ja haastattelujen kautta. Kuva on karu mutta ei täysin lohduton. On selvää, että suomalaisessa metsäpolitiikassa ja siinä, miten me suomalaiset olemme hahmottaneet metsää, on ollut paljon ongelmia. Metsän typistäminen taloudelliseksi resurssiksi ei lopulta ehkä palvele edes taloudellista etua. Hiilinielujen, biodiversiteetin ja virkistysarvojen mukaan tullessa perusteet merkittäville muutoksille ovat painavat.
Kirjan ääni on journalistisen neutraali ja kuten usein yhteistyökirjoissa, aavistuksen persoonaton. Kiihkeitä tunteita herättävän metsäkeskustelun kohdalla se lienee kuitenkin vain positiivinen asia. Ääneen päästetään Metsähallituksen edustajia, metsänomistajia, luonnonsuojelujärjestöjä, tutkijoita ja paikallisen tason toimijoita. Vaikka tässä piirretään selkeää argumenttia siitä, että muutos on pakollista, onnistutaan välttämään polarisoiva sormien osoittelu. Se jo itsessään, saati sitten näin taitavasti ja perusteellisesti rakennetun aineiston kokoamiseen yhdistettynä on hieno ja arvokas teko. Sitä kovasti toivoisi, että tämä kirja herättäisi yhä useamman metsänomistajan ja poliittisen vaikuttajan ajattelemaan mitä kaikkea parempaa metsä voikaan olla, ettei puupelto ole ainoa vaihtoehto.
Miten ihanaa olisikaan, jos yhä useammalla meistä olisi enemmän mahdollisuuksia liikkua ehjässä, luonnonmukaisessa metsässä? Missä puiden elinkaari ei pääty kovimman kasvukauden taituttua harvesteriin vaan satojen vuosien tyynen elon jälkeen lahottajasienien kasvualustaksi. Missä kanalinnuille, pöllöille ja liito-oraville on luontaisia asuinympäristöjä, pesimispaikkoja ja piiloja. Jossa kannat elpyy vajumisen sijaan ja naava roikkuu hongista. Sepä olisikin jotain, se.
November 15, 2019
Vaikuttavaa, voimakasta ja jopa ahdistavaa tekstiä. Kritisoi kovasti suomalaista metsän"hoitoa" ja metsätaloutta ja etenkin avohakkuita. Kirjoittajilla on totta kai selkeästi oma näkemyksensä ja näkökulmansa, ja ymmärrän että vastapuolikin on olemassa. Artikkelit ovat kuitenkin hyvin perusteltuja ja on helppo kääntyä tälle puolelle.
May 23, 2020
Hiukkasen vähemmän nyyhkytarinoita niin olisi voinut napsahtaa vaikka viisikin tähteä.
January 4, 2022
Tästä kirjasta sai tietoa oikeastaan niin paljon että ymmärrys metsiemme ahdingosta vain syveni. Kovasti tuntuu olevan ristiriidassa tutkijoiden ja metsäalan toimijoiden näkemykset. Tutkimusta on tehty vuosikymmeniä mikä olisi kestävä tapa hyödyntää metsien kultaa kuitenkaan tuhoamatta rikasta ja uhanalaista biodiversiteettiä. Juuri tästä käyty debatti on muuntumassa sillä Suomikin on sitoutunut ilmastonmuutoksen ehkäiseviin toimenpiteisiin. Eikä hiilinielujen massiivinen, yhä lisääntyvä, kaataminen sellunkeittoa varten tunnu enää järkevältä, sen myöntävät metsäalan ammattilaisetkin. Mutta tietenkään asiat eivät ole yksinkertaisia eivätkä helpolla muunnettavissa niin että kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä. Toivottavasti tutkimustieto saavuttaisi metsäalan ammattilaisten lisäksi yhä useamman yksityisenkin metsänomistajan sillä näin ei voi jatkua mikäli aiomme säilyttää metsämme muuna kuin talousmetsänä
March 8, 2021
Ensinnäkin, todella kaunis kirja ihan noin niinkuin fyysisenä esineenä. Taittoon on panostettu ja kuvat saa kaipaamaan metsään.
Kirjassa on paljon sellaista asiaa, jota ei oikeastaan omassa arjessa tule koskaan ajatelleeksi. Lapsena vietin paljon aikaa metsässä, mutta en koskaan ole tullut ajatelleeksi sitä ilmiselvää seikkaa, että kyseessä ei ole luonnonmetsä vaan ihmiskäsien muovaama metsä. En tiedä olenko koskaan ollut metsässä, joka on saanut kasvaa ilman, että joku on käynyt sen kaatamassa ja uudelleen istuttamassa.
Kirjaa lukiessa alkoi ärsyttää ihmiset ja ihmisyys. Tai ehkä pikemmin turhauttaa. Tällaisia me ollaan, riistäjiä, eikä tälläkään sukupolvella ole sellaista kauaskantoisuutta jota satoja vuosia elävien ekosysteemien suojeleminen vaatisi.
En tiedä auttaako tässä enää minkään muun lajin sukupuutto kuin ihmisen.
Kirjassa on paljon sellaista asiaa, jota ei oikeastaan omassa arjessa tule koskaan ajatelleeksi. Lapsena vietin paljon aikaa metsässä, mutta en koskaan ole tullut ajatelleeksi sitä ilmiselvää seikkaa, että kyseessä ei ole luonnonmetsä vaan ihmiskäsien muovaama metsä. En tiedä olenko koskaan ollut metsässä, joka on saanut kasvaa ilman, että joku on käynyt sen kaatamassa ja uudelleen istuttamassa.
Kirjaa lukiessa alkoi ärsyttää ihmiset ja ihmisyys. Tai ehkä pikemmin turhauttaa. Tällaisia me ollaan, riistäjiä, eikä tälläkään sukupolvella ole sellaista kauaskantoisuutta jota satoja vuosia elävien ekosysteemien suojeleminen vaatisi.
En tiedä auttaako tässä enää minkään muun lajin sukupuutto kuin ihmisen.
November 13, 2022
Kirja herätti omiin mielikuviin metsästä ja avaa monipuolisesti suomalaisen metsän ja metsänhoidon erimielisyyksiä ja taustoittaa.
Suosittelen kaikille, jotka ovat joskus käyneet tai aikovat käydä metsässä, metsänomistajille ja toki luonnosta kiinnostuneille.
Pysäyttävää miettiä, onko omat mielikuvat metsästä kuinka lähellä luonnontilaista metsää.
Suosittelen kaikille, jotka ovat joskus käyneet tai aikovat käydä metsässä, metsänomistajille ja toki luonnosta kiinnostuneille.
Pysäyttävää miettiä, onko omat mielikuvat metsästä kuinka lähellä luonnontilaista metsää.
January 21, 2021
Pidin kirjan ytimekkäästä tyylistä, johon mahtui yllättävän paljon asiaa. Suomen metsistä on onnistuttu tekemään ekologiaa, ihmisten tuntoja, metsätalouden historiaa ja talouteen liittyvää asiaa. Kirja piti otteessaan alusta loppuun.
Aihepiiristä kiinnostuneille suosittelen lukemaan myös Keto-Tokoin ja Kuuluvaisen "Suomalainen aarniometsä" sekä Kovalaisen ja Sepon "Metsänhoidollisia toimenpiteitä".
Aihepiiristä kiinnostuneille suosittelen lukemaan myös Keto-Tokoin ja Kuuluvaisen "Suomalainen aarniometsä" sekä Kovalaisen ja Sepon "Metsänhoidollisia toimenpiteitä".
February 22, 2022
Eläinten oikeudet aside tää oli wörtti yleissivistysteos
January 29, 2020
Välillä niin ahdistava, että piti pitää taukoa. Perusteellinen ja vakuuttava.
June 25, 2021
Avohakkuut ja tehometsätalous ovat perseestä. Sen tiesin, mutta alakuloiseksi Metsä meidän jälkeemme lukijansa silti saa.
Olisin kuitenkin toivonut teokselta kriittisempää otetta. On selvää, että puuta myös ihan oikeasti tarvitaan raaka-aineeksi, omaan suosikkiini saunan pesään jne., mutta teoksessa ei missään vaiheessa kyseenalaisteta tehokkuusajattelua ja ikuisen kasvun ideaa ja niiden takana lymyävää isoa K:ta eli kapitalismia. Russutus jää puolitiehen, kun kaiken syövää, luonnon ja ihmiset loppuun kuluttavaa ideologiaa ei uskalleta mainita ja kyseenalaistaa.
Alkupuolen jutut on kirjoitettu mukavan jouhevasti, mutta loppua kohden rakenne käy toisteiseksi. Lisäksi varsinkin teoksen loppuosa on tylsää puukuutioiden luettelua. Kiinnostukseni metsätaloutta ja varsinkin sen käytäntöjä kohtaan on aika lähellä nollaa. Minulle metsillä on itseisarvo, eikä metsän hakkaamattomuutta tarvitse perustella. En siis myöskään jaksa seurata puun tilavuuden tai tiheyden laskelmia ja luettelointia. Kohdeyleisö on varmaankin ihan muu kuin minä. Välillä tuntui, että teoksen päämääränä oli lobata metsänomistajat ja muut kepulaiset kumoon. Minä en ole kepulainen.
Punkkien ja muiden metsän eläinten suhteesta luin mielenkiinnolla ja opin myös uutta.
Talousnäkökulma oli nyt aivan liian vahva ja haastatellutkin osin vähän kummallisesti valittuja. Heidän eturistiriitansa ja vaikuttimensa olisi voinut tuoda selvemmin esiin. Mutta eivätpä itse kirjoittajatkaan mitään ihmeempiä aktivisteja ole.
Saiko tämä tosiaan Finlandian? No, tyhjää parempi toki mutta aika laimea silti.
Olisin kuitenkin toivonut teokselta kriittisempää otetta. On selvää, että puuta myös ihan oikeasti tarvitaan raaka-aineeksi, omaan suosikkiini saunan pesään jne., mutta teoksessa ei missään vaiheessa kyseenalaisteta tehokkuusajattelua ja ikuisen kasvun ideaa ja niiden takana lymyävää isoa K:ta eli kapitalismia. Russutus jää puolitiehen, kun kaiken syövää, luonnon ja ihmiset loppuun kuluttavaa ideologiaa ei uskalleta mainita ja kyseenalaistaa.
Alkupuolen jutut on kirjoitettu mukavan jouhevasti, mutta loppua kohden rakenne käy toisteiseksi. Lisäksi varsinkin teoksen loppuosa on tylsää puukuutioiden luettelua. Kiinnostukseni metsätaloutta ja varsinkin sen käytäntöjä kohtaan on aika lähellä nollaa. Minulle metsillä on itseisarvo, eikä metsän hakkaamattomuutta tarvitse perustella. En siis myöskään jaksa seurata puun tilavuuden tai tiheyden laskelmia ja luettelointia. Kohdeyleisö on varmaankin ihan muu kuin minä. Välillä tuntui, että teoksen päämääränä oli lobata metsänomistajat ja muut kepulaiset kumoon. Minä en ole kepulainen.
Punkkien ja muiden metsän eläinten suhteesta luin mielenkiinnolla ja opin myös uutta.
Talousnäkökulma oli nyt aivan liian vahva ja haastatellutkin osin vähän kummallisesti valittuja. Heidän eturistiriitansa ja vaikuttimensa olisi voinut tuoda selvemmin esiin. Mutta eivätpä itse kirjoittajatkaan mitään ihmeempiä aktivisteja ole.
Saiko tämä tosiaan Finlandian? No, tyhjää parempi toki mutta aika laimea silti.
February 23, 2023
Pakollista luettavaa kaikille metsätaloudesta, luonnosta tai ilmastosta kiinnostuneille suomalaisille.
Kirjassa kerrotaan, kuinka Suomeen syntyi tuhoisa ja heikosti tuottava sekä vajavaiseen tietoon ja uskomuksiin perustuva metsänhoitokulttuuri, joka ei siedä kyseenalaistamista. Onneksi käänne taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään metsien käyttöön ja suojeluun on tapahtumassa. Mm. jatkuva kasvatus, tehokkaat suojeluohjelmat sekä hiilikompensaatio ovat lyömässä läpi. Siinä voittavat mm. metsänomistajat, metsänkävijät, metsien naapurissa asuvat, matkailu, korkean laadun mekaaninen metsäteollisuus, ilmasto, luonnon monimuotoisuus sekä kansantalous. Tehtävää kuitenkin riittää.
Näin ainakin kirja antaa ymmärtää. Kuulisin mielelläni valistunutta kritiikkiä kirjan ajatuksista. Tällä hetkellä kirja kuitenkin on uskottavin lukemani tilannekuva Suomen metsistä.
PS. Kuuntelin äänikirjana, joten missasin kuulemma hienot kuvitukset.
Kirjassa kerrotaan, kuinka Suomeen syntyi tuhoisa ja heikosti tuottava sekä vajavaiseen tietoon ja uskomuksiin perustuva metsänhoitokulttuuri, joka ei siedä kyseenalaistamista. Onneksi käänne taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään metsien käyttöön ja suojeluun on tapahtumassa. Mm. jatkuva kasvatus, tehokkaat suojeluohjelmat sekä hiilikompensaatio ovat lyömässä läpi. Siinä voittavat mm. metsänomistajat, metsänkävijät, metsien naapurissa asuvat, matkailu, korkean laadun mekaaninen metsäteollisuus, ilmasto, luonnon monimuotoisuus sekä kansantalous. Tehtävää kuitenkin riittää.
Näin ainakin kirja antaa ymmärtää. Kuulisin mielelläni valistunutta kritiikkiä kirjan ajatuksista. Tällä hetkellä kirja kuitenkin on uskottavin lukemani tilannekuva Suomen metsistä.
PS. Kuuntelin äänikirjana, joten missasin kuulemma hienot kuvitukset.
August 25, 2021
Kirja oli vähän ristiriitainen kokemus.
Aihe oli erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Kirjaan tarttuessani ajattelin, että "kyllähän Suomessa metsää riittää" ja myös "no mutta metsähän kasvaa takaisin". Opin, että asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Suhteeni metsään muuttui.
Toisaalta minusta kirja oli aavistuksen tylsä ja jotenkin monotoninen. Luvut on lyhyitä, ihmisiä on paljon ja numerot lentelee sinne tänne.
Kirjallisena teoksena kolmen tähden arvoinen. Toisaalta jos kirja vaikutti siihen, miten suhtaudun metsään. Siitä on pakko antaa lisätähti.
Aihe oli erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Kirjaan tarttuessani ajattelin, että "kyllähän Suomessa metsää riittää" ja myös "no mutta metsähän kasvaa takaisin". Opin, että asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Suhteeni metsään muuttui.
Toisaalta minusta kirja oli aavistuksen tylsä ja jotenkin monotoninen. Luvut on lyhyitä, ihmisiä on paljon ja numerot lentelee sinne tänne.
Kirjallisena teoksena kolmen tähden arvoinen. Toisaalta jos kirja vaikutti siihen, miten suhtaudun metsään. Siitä on pakko antaa lisätähti.
September 4, 2019
Vuoden tärkein tietokirja? Journalistisella otteella kirjoitettu teos, joka koostuu yksittäisistä artikkeleista. Paikoitellen todella ahdistavaa luettavaa metsiemme nykytilasta ja siitä miten tähän on päädytty, vahvaa kritiikkiä tehometsätaloutta ja avohakkuita kohtaan, mutta onneksi myös toiveikkuutta: asiat voi nähdä ja tehdä toisinkin. Äärimmäisen tärkeä ja suositeltava kirja.
February 14, 2020
Kirja vakuutti minut metsäpolitiikan muutostarpeista. Olisin kaivannut tosin enemmän metsän muutoksen tarkastelua elöilajien, en ihmisten kautta. Nyt painotus oli usein humusvesien pilaamissa mökkirannoissa tai elinkeinonsa menettäneissä matkailuyrittäjissä. Helmipöllö sentään sai ansaitsemansa kappaleen, mutta vastaavia olisi voinut olla enemmänkin.
July 3, 2019
Kirjan luvut ovat toisistaan erillisiä, vähän kuin lehtiartikkeleita olisi koottu yhteen (ainakin yksi kirjan luvuista onkin julkaistu Hesarissa hiljattain). Paikoittain ahdistavaa luettavaa, mutta ehdottomasti erittäin tärkeä ja suositeltava kirja metsien tilasta Suomessa.
Displaying 1 - 30 of 71 reviews