What do you think?
Rate this book
Herääminen
Kasvihuoneilmiö karkaa käsistä – kuka voi pelastaa Maapallon?
Eletään vuotta 2038. Ilmaston lämpeneminen on riistäytymässä käsistä ja Suomi tuskailee helleaallon kourissa. Pohjoisella havumetsävyöhykkeellä riehuu metsäpaloja. Merenpohjan metaanijääesiintymät alkavat sulaa.
Suomalaisen tutkijan Kauko Korhosen mielestä AIDS-epidemia ei käyttäydy kuten luonnollisen epidemian pitäisi. Saksalainen tähtitieteilijä väittää löytäneensä Kuun pinnalta jalanjälkiä, jotka eivät ole ihmisten jättämiä. Siperialaisen pikkukaupungin asukkaat menehtyvät oudosti yhdessä yössä. Vähän myöhemmin venäläiset tutkijat tekevät salaperäisen löydön jäämeren pohjalta…
Maailman poliittiset johtajat joutuvat harkitsemaan epätoivoisia toimenpiteitä katastrofin torjumiseksi. Riittävätkö omat voimat vai tarvitaanko ulkopuolista väliintuloa?
Risto Isomäki on luonto- ja kehitysmaa-aktivisti. Ekologisen tematiikan käsittelijänä hän on suomalaisen kirjallisuuden ykkösnimi.
Eletään vuotta 2038. Ilmaston lämpeneminen on riistäytymässä käsistä ja Suomi tuskailee helleaallon kourissa. Pohjoisella havumetsävyöhykkeellä riehuu metsäpaloja. Merenpohjan metaanijääesiintymät alkavat sulaa.
Suomalaisen tutkijan Kauko Korhosen mielestä AIDS-epidemia ei käyttäydy kuten luonnollisen epidemian pitäisi. Saksalainen tähtitieteilijä väittää löytäneensä Kuun pinnalta jalanjälkiä, jotka eivät ole ihmisten jättämiä. Siperialaisen pikkukaupungin asukkaat menehtyvät oudosti yhdessä yössä. Vähän myöhemmin venäläiset tutkijat tekevät salaperäisen löydön jäämeren pohjalta…
Maailman poliittiset johtajat joutuvat harkitsemaan epätoivoisia toimenpiteitä katastrofin torjumiseksi. Riittävätkö omat voimat vai tarvitaanko ulkopuolista väliintuloa?
Risto Isomäki on luonto- ja kehitysmaa-aktivisti. Ekologisen tematiikan käsittelijänä hän on suomalaisen kirjallisuuden ykkösnimi.
236 pages, Paperback
First published January 1, 2000
2 people are currently reading
67 people want to read
About the author
Risto Isomäki
49 books78 followersRisto Isomäki is a Finnish environmental activist and author of science fiction and nonfiction books. His 2005 novel Sarasvatin hiekkaa was nominated for the Finlandia Prize in 2005 and won the Tähtivaeltaja award in 2006.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 16 of 16 reviews
January 27, 2020
Olipa jotenkin todella kuumottavaa lukea tämä kirja uudestaan nyt, uuden vuosikymmenen kynnyksellä. Ensimmäinen painos on ilmestynyt 2000, ja luin kirjan ensimmäistä kertaa silloin. Jo tuolloin teos oli todella pysäyttävä. Se konkretisoi ilmastonmuutoksen, tai silloisella kielellä "karkuun päässeen kasvihuoneilmiön".
Kirja alkaa uutistoimituksesta, jossa todetaan, että "IPCC:n mukaan ilmaston lämpeneminen on ollut selvästi ennustettua nopeampaa" ja "Siperian metsäpalot laajenevat" ja "Kalifornian metsäpalot ovat vaatineet lisää uhreja" ja "Amazonasin ja Indonesian metsäpalot leviävät" ja "Satojen miljoonien ihmisten terveys uhkaa heiketä savusumun takia" jne. Lukiessa ei ole aivan varma, lukeeko tämän päivän uutisotsikoita vai 20 vuotta vanhaa scifikirjaa, jossa nämä uutiset ovat dystooppisia tulevaisuudenkuvia vuodelle 2038. Ilmastonmuutoksen seuraukset ovat normalisoituneet aivan liian nopeasti, muuttuneet kauhukuvista, no, uutisotsikoiksi.
Kirjassa on myös outoja räjähdyksiä Siperiassa: metaaniklatraatit ovat alkaneet sulaa soissa ja meressä. Vuonna 2000 tämä oli scifi-visio, mutta jo 2008 metaanipurkauksia havaittiin juuri samoilla alueilla kuin Isomäki oli Heräämisessä kirjoittanut. Scifi muuttui todeksi yllättävän nopeasti.
Herääminen onkin puistattavan ajankohtainen kirja iästään huolimatta. On ristiriitaista lukea kirjaa, joka on ilmastokatastrofin kuvauksen suhteen ajastaan edellä ja monessa muussa asiassa ajastaan jäljessä. Kirjassa kuvatun vuoden 2038 maailma on teknologisesti kovin vanhanaikaisen oloinen: tietoja lähetetään printtereillä maasta toiseen, tähtitieteilijä kuvaa kuuta "nostalgiasyistä" filmikameralla ja avioparilla on kännykän sijaan yhteinen videopuhelin. AIDS:kin on vielä ihmiskunnalle suuri uhka. Isomäki on selvästi aikanaan perehtynyt ilmastoennusteisiin ja onnistunut luomaan todenmukaisia kauhukuvia aiheesta, mutta teknologian kehityksen ennakointi ei osunut ihan yhtä nappiin.
Mitään suurta kirjallisuutta romaani ei ole, pikemminkin trillerijuoneen verhottu opetuskertomus, ja tehokas onkin. Henkilöt ja heidän suhteensa ovat kökköjä, ja on jotenkin ihan liian kätevää, että naispäähenkilöllä on läheiset suorat suhteet Suomen ja maailman johtajiin. Politiikka tarkoittaa muutamaa tyyppiä neuvotteluhuoneessa päättämässä maailman kohtalosta, ei loputonta jättimäisissä ilmastokokouksissa soutamista ja huopaamista.
Sukupuolen kuvaus on noloa: kaikki kirjassa kuvatut naispuoliset henkilöt ovat hemaisevia ja päteviä tutkijoita ja asiantuntijoita, joiden perään miehet kuolaavat. "Fedor, en voi rakastella kanssasi", sanoo toisen miehen kanssa naimisissa oleva Irina, ja keplottelee itsensä irti työkaverinsa tahmanäpeistä. Isomäellä on tapana kirjoittaa päteviä, itsenäisiä ja pystyviä tiedenaisia kirjoihinsa, mutta aina he ovat myös kauniita, ja aina pitää olla jonkun kanssa sutinaa.
**Spoilereita seuraavassa*
Avaruuden tarhurit ihmiskuntaa kaitsemassa on myös vähän meh juonenkäänne: maapallon ulkopuolinen sivilisaatio on koko ajan valvonut ihmiskuntaa ja kun alienien jälkiä alkaa löytyä, ihmiskunta on saanut uuden levelin ja alienit voivat estää tulevan katastrofin ja ottaa sitten hatkat.
Toisaalta loppuratkaisu, jossa alienit pelastavat maapallon ilmastonmuutokselta, on myös todella surullinen, kun miettii asiaa laajemmin. Tulee sellainen tunne, ettei Isomäki oikeastaan usko, että ihmiskunta pystyisi estämään "kasvihuoneilmiön karkuun pääsemisen", ja että ilmastokatastrofista pelastuminen vaatii taivaallista väliintuloa. Olisi tosi kiva, että Kuussa olisi alieneja, jotka metsittäisivät maapallon hiiltä sitovilla superpuilla siinä vaiheessa, kun ilmakehän CO2-pitoisuus nousee liian korkeaksi. Mutta ei niitä taida olla.
Muistan, että 20 vuotta sitten nielin alien-selityksen sen kummemmin miettimättä: tämä kirjahan oli scifiä, joten avaruuden korkeampi sivilisaatio sopi juoneen ihan hyvin. Nyt, kun kirjan ilmastoa kuvaavat tapahtumat kuulostavat scifin sijaan tämän päivän uutisraporteilta, avaruusoliojuoni tökkää pahasti silmään. Se, että näin on, kertoo myös ilmastonmuutoksen seurausten arkipäiväistymisestä.
Kirja alkaa uutistoimituksesta, jossa todetaan, että "IPCC:n mukaan ilmaston lämpeneminen on ollut selvästi ennustettua nopeampaa" ja "Siperian metsäpalot laajenevat" ja "Kalifornian metsäpalot ovat vaatineet lisää uhreja" ja "Amazonasin ja Indonesian metsäpalot leviävät" ja "Satojen miljoonien ihmisten terveys uhkaa heiketä savusumun takia" jne. Lukiessa ei ole aivan varma, lukeeko tämän päivän uutisotsikoita vai 20 vuotta vanhaa scifikirjaa, jossa nämä uutiset ovat dystooppisia tulevaisuudenkuvia vuodelle 2038. Ilmastonmuutoksen seuraukset ovat normalisoituneet aivan liian nopeasti, muuttuneet kauhukuvista, no, uutisotsikoiksi.
Kirjassa on myös outoja räjähdyksiä Siperiassa: metaaniklatraatit ovat alkaneet sulaa soissa ja meressä. Vuonna 2000 tämä oli scifi-visio, mutta jo 2008 metaanipurkauksia havaittiin juuri samoilla alueilla kuin Isomäki oli Heräämisessä kirjoittanut. Scifi muuttui todeksi yllättävän nopeasti.
Herääminen onkin puistattavan ajankohtainen kirja iästään huolimatta. On ristiriitaista lukea kirjaa, joka on ilmastokatastrofin kuvauksen suhteen ajastaan edellä ja monessa muussa asiassa ajastaan jäljessä. Kirjassa kuvatun vuoden 2038 maailma on teknologisesti kovin vanhanaikaisen oloinen: tietoja lähetetään printtereillä maasta toiseen, tähtitieteilijä kuvaa kuuta "nostalgiasyistä" filmikameralla ja avioparilla on kännykän sijaan yhteinen videopuhelin. AIDS:kin on vielä ihmiskunnalle suuri uhka. Isomäki on selvästi aikanaan perehtynyt ilmastoennusteisiin ja onnistunut luomaan todenmukaisia kauhukuvia aiheesta, mutta teknologian kehityksen ennakointi ei osunut ihan yhtä nappiin.
Mitään suurta kirjallisuutta romaani ei ole, pikemminkin trillerijuoneen verhottu opetuskertomus, ja tehokas onkin. Henkilöt ja heidän suhteensa ovat kökköjä, ja on jotenkin ihan liian kätevää, että naispäähenkilöllä on läheiset suorat suhteet Suomen ja maailman johtajiin. Politiikka tarkoittaa muutamaa tyyppiä neuvotteluhuoneessa päättämässä maailman kohtalosta, ei loputonta jättimäisissä ilmastokokouksissa soutamista ja huopaamista.
Sukupuolen kuvaus on noloa: kaikki kirjassa kuvatut naispuoliset henkilöt ovat hemaisevia ja päteviä tutkijoita ja asiantuntijoita, joiden perään miehet kuolaavat. "Fedor, en voi rakastella kanssasi", sanoo toisen miehen kanssa naimisissa oleva Irina, ja keplottelee itsensä irti työkaverinsa tahmanäpeistä. Isomäellä on tapana kirjoittaa päteviä, itsenäisiä ja pystyviä tiedenaisia kirjoihinsa, mutta aina he ovat myös kauniita, ja aina pitää olla jonkun kanssa sutinaa.
**Spoilereita seuraavassa*
Avaruuden tarhurit ihmiskuntaa kaitsemassa on myös vähän meh juonenkäänne: maapallon ulkopuolinen sivilisaatio on koko ajan valvonut ihmiskuntaa ja kun alienien jälkiä alkaa löytyä, ihmiskunta on saanut uuden levelin ja alienit voivat estää tulevan katastrofin ja ottaa sitten hatkat.
Toisaalta loppuratkaisu, jossa alienit pelastavat maapallon ilmastonmuutokselta, on myös todella surullinen, kun miettii asiaa laajemmin. Tulee sellainen tunne, ettei Isomäki oikeastaan usko, että ihmiskunta pystyisi estämään "kasvihuoneilmiön karkuun pääsemisen", ja että ilmastokatastrofista pelastuminen vaatii taivaallista väliintuloa. Olisi tosi kiva, että Kuussa olisi alieneja, jotka metsittäisivät maapallon hiiltä sitovilla superpuilla siinä vaiheessa, kun ilmakehän CO2-pitoisuus nousee liian korkeaksi. Mutta ei niitä taida olla.
Muistan, että 20 vuotta sitten nielin alien-selityksen sen kummemmin miettimättä: tämä kirjahan oli scifiä, joten avaruuden korkeampi sivilisaatio sopi juoneen ihan hyvin. Nyt, kun kirjan ilmastoa kuvaavat tapahtumat kuulostavat scifin sijaan tämän päivän uutisraporteilta, avaruusoliojuoni tökkää pahasti silmään. Se, että näin on, kertoo myös ilmastonmuutoksen seurausten arkipäiväistymisestä.
June 19, 2009
Herääminen is a Finnish scifi book dealing mostly with the global warming and ecological issues. It's the year 2038 and after a brief "ice age" period the temperature is soaring way high. The permafrost in Siberia is melting, the Golf stream has stopped and now the methane clathrate buried under the oceans is melting and releasing huge amounts of methane to the atmosphere. Is it too late to save the world?
So the premise of the book is really interesting and that is why I finished it. If only Isomäki had settled for these elements, but no, then we get UFOs... The biggest problem is, however, that Isomäki is not a very good prose writer. If he had written a scientific article, he would have done a great job. But he doesn't know how to build characters, and the dialog is awful.
Herääminen is one of his earlier books, so maybe he gets better with time. I'm just not sure I'll be reading his other books. The good news is, though, that I learned a lot about climate change. The science part of this was very interesting.
So the premise of the book is really interesting and that is why I finished it. If only Isomäki had settled for these elements, but no, then we get UFOs... The biggest problem is, however, that Isomäki is not a very good prose writer. If he had written a scientific article, he would have done a great job. But he doesn't know how to build characters, and the dialog is awful.
Herääminen is one of his earlier books, so maybe he gets better with time. I'm just not sure I'll be reading his other books. The good news is, though, that I learned a lot about climate change. The science part of this was very interesting.
March 20, 2025
Yksi tähti kaunokirjallisista ansioista ja viisi herättelystä. Kirja ilmestyi v. 2000 ja vuoden 2019 painoksessa on Isomäen jälkisanat. Romaanina kömpelö ja yksioikoinen. Ajatukset ja asiat ilmastonmuutoksesta, metaaniklatraateista ja ns. karkuun päässeestä kasvihuoneilmiöstä olivat toki kiinnostavia.
Isomäki on ällistyttävä tietopankki ja kaikkien maailman päättäjien olisi hyvä kuunnella häntä ja muita asiantuntijoita... tässä vuoden 2025 tilanteessa tuntuu siltä, että päättäjien mielenkiinto on ihan muissa asioissa ja kansainvälinen sopimusjärjestelmä on henkitoreissaan.
Isomäki on ällistyttävä tietopankki ja kaikkien maailman päättäjien olisi hyvä kuunnella häntä ja muita asiantuntijoita... tässä vuoden 2025 tilanteessa tuntuu siltä, että päättäjien mielenkiinto on ihan muissa asioissa ja kansainvälinen sopimusjärjestelmä on henkitoreissaan.
January 7, 2021
3,5/5. Ympäristöongelmista kirjoitettu scifi-dystopia, joka olisi voinut olla todella hyvä, mutta ikävä kyllä toteutus jäi latteaksi.
October 20, 2015
Aihe oli tosi kiinnostava, toteutus not so much. Hieno taidonnäyte siitä, mitä överiksi vedetyt juonenkäänteet ja poikkeuksellisen huono dialogi / hahmokehitys tekee muuten niin lupaavalle tarinalle.
July 13, 2020
Kuuntelin äänikirjana, lukijana Antti Rämänen.
Kyllähän tämä oli varsinkin alkupuoliskon uhkakuvien osalta hyvin vaikuttava kirja. Vaikka aikaa julkaisusta on kulunut jo 20 vuotta, kirjalla on ajankohtainen sanoma. Muutamista pikkujutuista huomaa, että kirja ei ole ihan tuore, esim. sanaa 'ilmastonmuutos' ei käytetä, sen sijaan puhutaan vielä pelkästään 'kasvihuoneilmiöstä'.
Tarina etenee trillerimäisesti. Lämpenevä ilmasto ja jäiden sulaminen aikaansaavat metaaniklatraattien sulamisen ja valtavat määrät metaania vapautuu Jäämeren pohjasta. Kokonaiset kaupungit kuolevat ja tiedemiehet ymmärtävät että kasvihuoneilmiö on nyt saavuttanut hallitsemattoman pisteen. Samaan aikaan löydetään myös todisteita maan ulkopuolisen elämän olemassaolosta.
Kirjassa ei täysin päästä selvyyteen mikä on muukalaisten agenda, mitä he haluavat ihmiskunnasta tai paremminkin maa-planeetasta, sillä lopussa käy ilmi että he ovat olleet täällä jo hyvin pitkään. Ilmastonmuutosta he eivät kuitenkaan jää seuraamaan pelkästään sivustakatsojina, vaan yrittävät aktiivisesti vaikuttaa lämpenemiseen. Kirjan loppusanoista käy ilmi että alunperin Herääminen on kirjoitettu tv-käsikirjoitukseksi, josta sitten on muokattu romaani. Jälkeenpäin osasin hyvin kuvitella miten tarina sopisi telkkariin.
Isomäen henkilöhahmot ovat melko värittömiä ja huumori väkinäistä, eikä tässä äänikirjaformaatissa monotoninen lukijaääni mitenkään parantanut asiaa. Siitä huolimatta olisin halunnut antaa kirjalle vielä ainakin puolikkaan tähden, pelkästään jo sen takia että kirjassa käsitellään aihetta, josta jokaisen maapallon ihmisen pitäisi tietää mahdollisimman paljon.
Kyllähän tämä oli varsinkin alkupuoliskon uhkakuvien osalta hyvin vaikuttava kirja. Vaikka aikaa julkaisusta on kulunut jo 20 vuotta, kirjalla on ajankohtainen sanoma. Muutamista pikkujutuista huomaa, että kirja ei ole ihan tuore, esim. sanaa 'ilmastonmuutos' ei käytetä, sen sijaan puhutaan vielä pelkästään 'kasvihuoneilmiöstä'.
Tarina etenee trillerimäisesti. Lämpenevä ilmasto ja jäiden sulaminen aikaansaavat metaaniklatraattien sulamisen ja valtavat määrät metaania vapautuu Jäämeren pohjasta. Kokonaiset kaupungit kuolevat ja tiedemiehet ymmärtävät että kasvihuoneilmiö on nyt saavuttanut hallitsemattoman pisteen. Samaan aikaan löydetään myös todisteita maan ulkopuolisen elämän olemassaolosta.
Kirjassa ei täysin päästä selvyyteen mikä on muukalaisten agenda, mitä he haluavat ihmiskunnasta tai paremminkin maa-planeetasta, sillä lopussa käy ilmi että he ovat olleet täällä jo hyvin pitkään. Ilmastonmuutosta he eivät kuitenkaan jää seuraamaan pelkästään sivustakatsojina, vaan yrittävät aktiivisesti vaikuttaa lämpenemiseen. Kirjan loppusanoista käy ilmi että alunperin Herääminen on kirjoitettu tv-käsikirjoitukseksi, josta sitten on muokattu romaani. Jälkeenpäin osasin hyvin kuvitella miten tarina sopisi telkkariin.
Isomäen henkilöhahmot ovat melko värittömiä ja huumori väkinäistä, eikä tässä äänikirjaformaatissa monotoninen lukijaääni mitenkään parantanut asiaa. Siitä huolimatta olisin halunnut antaa kirjalle vielä ainakin puolikkaan tähden, pelkästään jo sen takia että kirjassa käsitellään aihetta, josta jokaisen maapallon ihmisen pitäisi tietää mahdollisimman paljon.
This entire review has been hidden because of spoilers.
November 13, 2017
Taas jännittävä, mielenkiintoinen ja katastrofaalinen tulevaisuuskuvaus Isomäeltä. Kiinnostavaa mahdollisuuksilla pallottelua.
Miinusta annan, Isomäelle näemmä tyypillisestä, vaivaannuttavasta henkilökuvauksesta sekä käännösromaanin omaisesta kielen käytöstä. Näihin kuitenkin tottuu ja alkaa nähdä tarinan siellä kaiken kököhkön kerronnan alla.
Miinusta annan, Isomäelle näemmä tyypillisestä, vaivaannuttavasta henkilökuvauksesta sekä käännösromaanin omaisesta kielen käytöstä. Näihin kuitenkin tottuu ja alkaa nähdä tarinan siellä kaiken kököhkön kerronnan alla.
February 15, 2026
Ekokatastrofi trilleri aliens twistillä. Tykkään Isomäen karmeista ilmastonmuutos apokalypseistä, koska niissä on vahva tiedepohja ja ne tuntuvat todellisilta ja täysin mahdollisilta tulevaisuuksilta. Eniten kirjoissa häiritsee välillä kökkö ihmiskuvaus ja dialogi, sekä toisinaan naurettavan vanhanaikainen naiskuvaus; heidät kuvaillaan aina fyysisesti ja miehen katseen kautta.
July 26, 2021
Pelottavan ajankohtainen helle,- tulva-, hirmumyrsky- ja koronakesänä 2021. Taustalla oleva ja vankalta vaikuttava luonnontieteellinen teoreettisuus tekee kirjasta kiinnostavan. Huiman juonen ja henkilöiden latteuden selittää ehkä se, että kertomus oli alun perin tarkoitettu tv-sarjan pohjaksi.
September 17, 2021
Erinomaista ja faktuaalista tieteisfiktiota. Opettavaisuus, jännitystä luova nopea rytmi sekä hyvin rakennetut hahmot luovat oivallisen kokonaisuuden.
Isomäen ominaiseen tapaan kirja perustuu tulevaisuuden odotteisiin ja niiden tarinallistamiseen.
Isomäen ominaiseen tapaan kirja perustuu tulevaisuuden odotteisiin ja niiden tarinallistamiseen.
March 20, 2025
Kaikki Risto Isomäen kirjat ovat erittäin hyviä ja kaikki kyllä kannattaa lukea. Tämä kirja ei ollut kuitenkaan ihan niin jännittävä mitä esimerkiksi Pimeää jäätä ja Sarasvatin hiekkaa olivat. Suosittelen ensiksi lukemaan hänen kirjoistaan ne
February 26, 2018
Ilmastonmuutosnäkökulma oli tässä kiinnostava ja äärimmäisen pelottava. Ufot vähän plaa. Halpa ratkaisu.
April 18, 2020
Isomäen romaanin suurin ansio on siinä, että se kertoo, mitä ilmastonmuutoksesta todennäköisesti seuraa. Muuten aika tylsää luettavaa.
October 21, 2015
Oikeasti arvio olisi kaksi ja puoli, mutta en mitenkään pysty pyöristämään ylöspäin.
Kirjan aihe on kieltämättä mielenkiintoinen, kuin myös ajankohtainen (vaikka kasvihuoneilmiö niin kuin AIDS:kin ovat molemmat hautautuneet tällä hetkellä muiden kriittisten päivänpolttavien alle). Olen lukenut Isomäeltä aikaisemmin Sarasvatin hiekkaa (2005), joten kirjailija oli entuudestaan tuttu. Aiempi lukukokemus oli positiivinen, joten luonnollisesti odotin samaa tältä teokselta.
Kirja saa tavallaan sekä risuja, että ruusuja omaperäisyydestään. En todellakaan ollut aiemmin lukenut samalla juonella varustettua kirjaa, mutta iso syy tälle oli kirjan lähes absurdit juonenkäänteet tarinan edetessä. Tuntui siltä, kuin kirjailijalla olisi ollut kaksi aihetta joita hän olisi halunnut käsitellä, mutta ei osannut valita, joten hän päättikin sitten ympätä kaiken yhteen ja lisätä bonukseksi mukaan myös superkehittyneitä muukalaisia koko Kuu tukikohtanaan. What.
Kerronnallisesti kirja oli ihan mukiinmenevä. Tarina eteni sujuvasti, joskin se poukkoili paljon eri hahmojen näkökulmissa, mikä ei ole suosikki-tyylini kerronnallisesti, etenkään kirjassa, jota ei olla jaettu selkeisiin lukuihin neljää isompaa osioita lukuunottamatta. Mitä pidemmälle kirjaa luki, sitä kovemmin kuitenkin halusi tietää, että mihin ihmeeseen tämä tarina on oikein menossa, joten jotain kirjailija selkeästi teki myös oikein.
Sitten päästään siihen, mikä kirjassa oli mielestäni eniten pielessä (ei, se ei ollut kirjan täysin övereiksi karanneet juonenkäänteet). Hahmot. Ihmissuhteet. Dialogi. Voi justus, että meinasi välillä nyrjähtää jotain kun henkisesti pyörittelin silmiäni niin kovasti. En muista koska olisin suomenkielisessä kirjassa lukenut yhtä keinotekoista dialogia. Irinan ja Kaukon kommunikointi oli todella vaivaannuttavaa (alkoi välillä epäilyttää, onko Isomäen äidinkieli ehkä jotain muuta kuin suomi, tai onko hän vähintäänkin kääntänyt keskusteluja jostain toisesta kielestä) eikä heidän parisuhteensa muutenkaan tuntunut olevan juuri muuta kuin karikatyyri, samoin kuin hahmot itsekin.
Ottaen huomioon kirjan aihepiirit - AIDS sekä muut tappavat virusperäiset taudit, luonnonkatastrofit kasvihuoneilmiö mukaanlukien, puhumattakaan muukalaisista, ylirodusta joka on valvonut ja säädellyt ihmiskunnan toimintaa vuosituhansien ajan - olisi odottanut, että kirja herättää lukijassaan tunteita. Vähintään huolta, ehkä pelkoakin. Jotain. Ihmisten kautta oltaisi voitu herätellä empatiaa hahmoja kohtaan, jos tapahtumiin samaistuminen ei noin muuten onnistuisikaan. Mutta omalla kohdallani kirja ei kyllä herättänyt oikeastaan mitään tunteita, epämääräistä huolta lukuunottamatta, jota herättää ajatus siitä, että iso osa kirjan teemasta ei ole scifi eikä edes spefiä. Myöskään huumoria ei kirjasta löytynyt, vaikka Kauko yrittikin välillä hauska olla. Hän ei vakuuttanut edes kirjailijaa itseään, ainakaan tekstistä päätellen.
Uskottavuutta kirjasta löytyi juonen osalta aina siihen asti, kun muukalaisia alettiin maalailla. Mielestäni kirjailija olisi voinut käyttää paremmin mielikuvitustaan etsiessään syytä vaikkapa AIDSin käytökselle, sen sijaan että nosti kädet pystyyn ja huudahti, että alienit sen teki! Vähän sama kuin lopettaisi tarinan siihen, että päähenkilö herää ja kaikki olikin vain unta. Ja tämä kommentti tulee muuten henkilöltä, joka noin yleisesti suhtautuu ihan positiivisesti maan ulkopuolista elämää käsittelevään fiktioon. Mielestäni se oli vain tosi köyhä ratkaisu tämän nimenomaisen tarinan kohdalla.
Tämä koko postaus kuulostaa nyt siltä, että haluan vain dissata tätä kirjaa, vaikka eihän se nyt niin kamalan huono ollut. Huonompikin olisi voinut varmasti olla. Niin sanottu faktapuoli oli kirjassa ihan kiinnostavaa, teemat ja aihe yleensäkin olivat todella lupaavia, ja ehkä isoimman pettymyksen aiheuttikin se, että tässä oli premissin puolesta niin paljon potentiaalia ja se sitten valui hukkaan kirjan edetessä.
Sarasvatin hiekkaa luin jo useampia vuosia sitten, joten en enää muista tarkasti kirjan sisältöä. Sen kuitenkin muistan, että pidin kirjasta, eikä se aiheuttanut lainkaan näin paljon negaiivisia tuntemuksia etenkään dialogin osalta. Joko siis minä ole lukijana muuttunut vuosien saatossa krantummaksi, tai sitten kirjailija on parantanut sillä saralla hurjasti harjoituksen myötä. Lukupinostani löytyy kohtuullisen uutta Isomäkeä odottamassa vuoroaan, joten siinä onkin sitten ihan hyvä testi sille, mikä totuus on Isomäestä hahmon luojana tänä päivänä. Sitä ennen luen kuitenkin jotain ihan muuta, että en ryhdy lukukoitokseen ihan epäreilun ennakkoluuloisesti.
Kirjan aihe on kieltämättä mielenkiintoinen, kuin myös ajankohtainen (vaikka kasvihuoneilmiö niin kuin AIDS:kin ovat molemmat hautautuneet tällä hetkellä muiden kriittisten päivänpolttavien alle). Olen lukenut Isomäeltä aikaisemmin Sarasvatin hiekkaa (2005), joten kirjailija oli entuudestaan tuttu. Aiempi lukukokemus oli positiivinen, joten luonnollisesti odotin samaa tältä teokselta.
Kirja saa tavallaan sekä risuja, että ruusuja omaperäisyydestään. En todellakaan ollut aiemmin lukenut samalla juonella varustettua kirjaa, mutta iso syy tälle oli kirjan lähes absurdit juonenkäänteet tarinan edetessä. Tuntui siltä, kuin kirjailijalla olisi ollut kaksi aihetta joita hän olisi halunnut käsitellä, mutta ei osannut valita, joten hän päättikin sitten ympätä kaiken yhteen ja lisätä bonukseksi mukaan myös superkehittyneitä muukalaisia koko Kuu tukikohtanaan. What.
Kerronnallisesti kirja oli ihan mukiinmenevä. Tarina eteni sujuvasti, joskin se poukkoili paljon eri hahmojen näkökulmissa, mikä ei ole suosikki-tyylini kerronnallisesti, etenkään kirjassa, jota ei olla jaettu selkeisiin lukuihin neljää isompaa osioita lukuunottamatta. Mitä pidemmälle kirjaa luki, sitä kovemmin kuitenkin halusi tietää, että mihin ihmeeseen tämä tarina on oikein menossa, joten jotain kirjailija selkeästi teki myös oikein.
Sitten päästään siihen, mikä kirjassa oli mielestäni eniten pielessä (ei, se ei ollut kirjan täysin övereiksi karanneet juonenkäänteet). Hahmot. Ihmissuhteet. Dialogi. Voi justus, että meinasi välillä nyrjähtää jotain kun henkisesti pyörittelin silmiäni niin kovasti. En muista koska olisin suomenkielisessä kirjassa lukenut yhtä keinotekoista dialogia. Irinan ja Kaukon kommunikointi oli todella vaivaannuttavaa (alkoi välillä epäilyttää, onko Isomäen äidinkieli ehkä jotain muuta kuin suomi, tai onko hän vähintäänkin kääntänyt keskusteluja jostain toisesta kielestä) eikä heidän parisuhteensa muutenkaan tuntunut olevan juuri muuta kuin karikatyyri, samoin kuin hahmot itsekin.
Ottaen huomioon kirjan aihepiirit - AIDS sekä muut tappavat virusperäiset taudit, luonnonkatastrofit kasvihuoneilmiö mukaanlukien, puhumattakaan muukalaisista, ylirodusta joka on valvonut ja säädellyt ihmiskunnan toimintaa vuosituhansien ajan - olisi odottanut, että kirja herättää lukijassaan tunteita. Vähintään huolta, ehkä pelkoakin. Jotain. Ihmisten kautta oltaisi voitu herätellä empatiaa hahmoja kohtaan, jos tapahtumiin samaistuminen ei noin muuten onnistuisikaan. Mutta omalla kohdallani kirja ei kyllä herättänyt oikeastaan mitään tunteita, epämääräistä huolta lukuunottamatta, jota herättää ajatus siitä, että iso osa kirjan teemasta ei ole scifi eikä edes spefiä. Myöskään huumoria ei kirjasta löytynyt, vaikka Kauko yrittikin välillä hauska olla. Hän ei vakuuttanut edes kirjailijaa itseään, ainakaan tekstistä päätellen.
Uskottavuutta kirjasta löytyi juonen osalta aina siihen asti, kun muukalaisia alettiin maalailla. Mielestäni kirjailija olisi voinut käyttää paremmin mielikuvitustaan etsiessään syytä vaikkapa AIDSin käytökselle, sen sijaan että nosti kädet pystyyn ja huudahti, että alienit sen teki! Vähän sama kuin lopettaisi tarinan siihen, että päähenkilö herää ja kaikki olikin vain unta. Ja tämä kommentti tulee muuten henkilöltä, joka noin yleisesti suhtautuu ihan positiivisesti maan ulkopuolista elämää käsittelevään fiktioon. Mielestäni se oli vain tosi köyhä ratkaisu tämän nimenomaisen tarinan kohdalla.
Tämä koko postaus kuulostaa nyt siltä, että haluan vain dissata tätä kirjaa, vaikka eihän se nyt niin kamalan huono ollut. Huonompikin olisi voinut varmasti olla. Niin sanottu faktapuoli oli kirjassa ihan kiinnostavaa, teemat ja aihe yleensäkin olivat todella lupaavia, ja ehkä isoimman pettymyksen aiheuttikin se, että tässä oli premissin puolesta niin paljon potentiaalia ja se sitten valui hukkaan kirjan edetessä.
Sarasvatin hiekkaa luin jo useampia vuosia sitten, joten en enää muista tarkasti kirjan sisältöä. Sen kuitenkin muistan, että pidin kirjasta, eikä se aiheuttanut lainkaan näin paljon negaiivisia tuntemuksia etenkään dialogin osalta. Joko siis minä ole lukijana muuttunut vuosien saatossa krantummaksi, tai sitten kirjailija on parantanut sillä saralla hurjasti harjoituksen myötä. Lukupinostani löytyy kohtuullisen uutta Isomäkeä odottamassa vuoroaan, joten siinä onkin sitten ihan hyvä testi sille, mikä totuus on Isomäestä hahmon luojana tänä päivänä. Sitä ennen luen kuitenkin jotain ihan muuta, että en ryhdy lukukoitokseen ihan epäreilun ennakkoluuloisesti.
March 19, 2017
2,5. Idea on jännittää, mitä hittoa tapahtuu, mikä sen aiheuttaa, mitä siitä seuraa, tuhoutuuko peräti koko maapallo. Ei moniulotteisia henkilöhahmoja, joihin on minkäänlaisessa vaarassa kiintyä, ei kielellistä iloittelua. Välillä Isomäki äityy luennoimaan. Aluksi vaikuttaa siltä, että teema taitaa olla paheneva ilmastonmuutos ja kenties sivujuonteena kuumat supervirukset. Mikäs siinä, molemmat kiinnostavia ja ajankohtaisia aiheita, joista saa uskottavia ja siksi pelottavia uhkakuvia. Sitten juoni yllättäen karkaa pitkälle perinteisen scifin puolelle.
Kirja ilmestyi jo vuonna 2000. Se olisi kenties vaikuttanut syvemmin (tai ainakin jotenkin), jos olisin lukenut sen silloin. Nyt osa teemoista on ollut arkikeskustelussa vuosia. Ohuenohuet hahmot ja lopun überuskomattomat käänteet olisivat kyllä häirinneet tuoreeltaankin. Kaunokirjallisella tuotteella soisi olevan jotain muitakin eroja tietokirjallisuuteen kuin se, että osa käänteistä on epäuskottavia.
Kirja ilmestyi jo vuonna 2000. Se olisi kenties vaikuttanut syvemmin (tai ainakin jotenkin), jos olisin lukenut sen silloin. Nyt osa teemoista on ollut arkikeskustelussa vuosia. Ohuenohuet hahmot ja lopun überuskomattomat käänteet olisivat kyllä häirinneet tuoreeltaankin. Kaunokirjallisella tuotteella soisi olevan jotain muitakin eroja tietokirjallisuuteen kuin se, että osa käänteistä on epäuskottavia.
April 10, 2021
Kirja käsittelee Isomäen tapaan ilmastonmuutosta. Kasvihuoneilmiön ympärille kirjailija on keksinyt mukiinmenevän ja kimurantinkin juonen, jossa mukana myös vieras äly. Tarinassa on totuutta ja valistusta ympäristö asioissa, mutta suuressa juonikuviossa tarina toki on epäuskottava. Fiktiivisen teoksen juonen epäuskottavuus ei häirinnyt lainkaan, mutta henkilöiden epäuskottava asema mm. maailmanpolitiikan keskushahmoina oli häiritsevä sekä muutenkin henkilöiden käyttäytyminen ei ollut luonnollista tietyissä tilanteissa.
Displaying 1 - 16 of 16 reviews