Die Geschichte einer großen tragischen Liebe im finnischen Norden – hinreißend erzählt
Der junge Bauernsohn Viljami hat sich in Lempi, die Tochter des Ladenbesitzers aus der kleinen Stadt Rovaniemi in Lappland, verliebt. Hals über Kopf heiraten sie, und Lempi, der das Landleben fremd ist, zieht zu Viljami auf den Hof. Um sie zu entlasten, stellt ihr Mann die Magd Elli ein, die insgeheim selbst gern an seiner Seite wäre. Nach einem einzigen glücklichen Sommer wird Viljami 1943 zum Kriegsdienst eingezogen. Als er zurückkehrt, ist die Stadt zerstört und Lempi verschwunden. Dass sie wie ihre Zwillingsschwester mit einem Offizier nach Deutschland gegangen sei, kann er sich nicht vorstellen. Vielschichtig, emotional und mitreißend erzählt Minna Rytisalo in ihrem Debütroman von der Liebe.
LT/ENG Keturi likimai... Trys pasakotojai... Užburiančiai, poetiškai, sodriai bet kartu labai žemiškai, žodžiais pinami ir piešiami prisiminimai karo fone...pabarstyti jaunatvišku padykimu, gaivališka laime, seserystės nuojautomis, pareiga, kalte, meile, kuri gali nugriauti kalnus, meile, kuri gali nesugražinamai sunaikinti... Autorė- netikėtas atradimas! 🖋️Daug ką galima paneigti, permąstyti iš naujo. Sugrįžti į kryžkelę ir pasirinkti kitą kelią. Bet kai tokioje vienatvėje tave taip sužaloja, kai supranti, jog niekas jokiais dažniais neatsilieps, kad ir kiek šauktum-suvoki, kad neverta. O ir atsigręžusi atgalios neberandi jokios kryžkelės ************************************** Four Fates... Three Storytellers... Enchanting, poetic, rich but at the same time very earthy, memories are weaved and painted by words against the background of war...sprinkled with youthful exuberance, cheerful happiness, feelings of sisterhood, duty, guilt, love that conquer mountains, love that destroys irrevocably ... The author is an unexpected discovery!
Lempi koukuttaa heti ensimmäisiltä sivuilta ja sen otteesta on vaikea päästä. Kirjan kertojina toimivat Viljami, Elli ja Sisko. On Lapin sodan aika, ja saksalaiset sotilaat ovat levinneet koko Suomeen. Kirjan tapahtumat keskittyvät lähinnä Lappiin ja tarina kertoo perhetragediasta kolmen henkilön näkökulmasta. Nuori Lempi meni Viljamin kanssa naimisiin ja tuli maatilalle emännäksi. Valkolakin saanut nuorikko ei osannut tehdä emännän töitä, joten Viljami palkkasi hänelle aputytön, Ellin, joka oli samanikäinen Lempin kanssa. Elli vihasi Lempiä. Elli olisi halunnut Lempiksi Lempin paikalle, mutta liian myöhään hän ymmärsi, että sinne oli myös muita halukkaita. Minna Rytisalon naishenkilöhahmot ovat voimakkaita ja tietävät mitä tahtovat. Viljami on sellainen orpo ressukka, joka tarvitsee vahvan vaimon, ja rakkautta. Lempi ja Viljami rakastivat toisiaan syvästi, mutta sitten Viljamin oli lähdettävä puolustamaan isänmaata ja jätettävä Lempi hoitamaan maatilaa Ellin kanssa. Enemmän kuin sotaa Viljami pelkäsi Lempin menettämistä, rakkauden menettämistä. Koin Lempin vahvasti syttyvänä tarinana, joka paloi ilmiliekeissä ja sammui polttaen jälkensä minuun.
Lempi tuli luettua kerralla ja huh mikä kirja! Pelkäsin, etten pitäisi, koska minusta tuntuu, että kaikki kotimainen kirjallisuus koskee vain sotaa, mutta pyh mitä vielä, eihän tässä ole sota kuin taustapauhu. Keskiössä on Lempi, tai oikeastaan ihmiset Lempin ympärillä, tai ehkä sittenkin Lempi. Kirja on tavallaan rakkaustarina, tavallaan mysteeri, psykologinen romaani ja kaikkea sitä. Kauniisti kirjoitettu, kauniilla kielellä kerrottu ja mukaansa tempaavasti rakennettu.
Olen sanaton! Upea, vahva ja taidokas tarina. Kirjan keskushenkilö on nimensä mukaisesti Lempi, mutta hän ei pääse koskaan ääneen, vaan häntä kuvataan aviopuoliso Viljamin, aputyttö Ellin ja kaksoissisaren näkökulmasta. Tapahtumien taustalla pyörii Lapin sota ja kantavana teemana on rakkaus sen eri muodoissa. Kaunista kuvailevaa kieltä, kipeitäkin teemoja ja Lempi. Hurmaannuin tästä Rytisalon esikoisteoksesta, pidän historiallisista romaaneista, varsinkin kotimaisista, ja tämä kyllä täytti odotukset ja ylikin. Nopeasti kuunneltu äänikirjana, lukijana vielä oma suosikki. Täydellinen paketti! 👌
Ich bin sehr begeistert von diesem großartigen Debüt einer finnischen Autorin. Das Buch spielt in Lappland vor der Kulisse der Ereignisse des 2. Weltkriegs. Am Beginn erfährt man, dass Lempi, die Frau eines gerade heimkehrenden Soldaten aus dem finnischen Lappland, verschwunden ist. Angeblich ist sie in das Auto eines Deutschen gestiegen. Die abwesende Lempi wird in den Erinnerungen von drei Personen immer deutlicher. Die erste Erzählperspektive ist Viljami, der Ehemann, der sich davor fürchtet, nach Hause zu kommen, wenn seine geliebte Frau nicht mehr da ist. Die zweite Sicht ist die der Magd Elli auf dem Hof von Viljami und Lempi, die einen ganz anderen Blick auf die Ehefrau hatte, voller Neid und Hass und die dritte Perspektive ist aus der Sicht der Zwillingsschwester Sisko, die sich im hohen Alter erinnert.
Ganz selten liest man so gelungene Charakterbeschreibungen, nein, eigentlich sind es keine Beschreibungen. Der Leser befindet sich im Kopf der jeweiligen Person und liest dort die Gedanken über Lempi und über das jeweils eigene Leben. Die Personen sind so verschieden in ihrem Wesen und ihren Ansichten. Alle werden aber mit ihren Gedanken ungeheuer lebendig. Das Leben und die Hintergründe ihres Handelns lassen sich herauslesen, ohne dass es komplizierter Erklärungen oder eines allwissenden Erzählers bedurft hätte. Auch die vierte Person, Lempi, wird immer deutlicher durch die unterschiedlichen Sichtweisen.
Im Laufe des Buches erfährt man nicht nur, was mit Lempi passiert ist, sondern auch die Situation in Lappland im 2. Weltkrieg, man erfährt viel über die Lage der Menschen, über Unterschiede von Stadt und Land, von gebildet und ungebildet und, wie es Frauen erging, die sich mit deutschen Männern einließen. Man liest über die Natur , die Liebe, das harte Leben und den Jahreslauf in Lappland.
Es ist ein Buch mit vielen leisen Tönen, das einen bleibenden Eindruck hinterlässt.
Minna Rytisalon kehuttu esikoisteos Lempi on vahva kolmiääninen romaani Lapin sodasta. Se on hämmästyttävän tiivis romaani sisältääkseen elämää kolmen (vai neljän?) ihmiskohtalon verran; taitavasti rakennettu ja lumoavasti kirjoitettu esikoisteos, joka ei kuitenkaan jää vaille rosoa. Lempi on kaunis, raaka ja vaikuttava romaani, jota on kehuttu syystä.
4,5 ☆ Endlich mal eine wirklich schöne Liebesgeschichte. Die Geschichte ist in und um den 2. Weltkrieg angesiedelt und beleuchtet unter anderem die Beziehungen von Deutschen (Soldaten) und Finninen. Trotzdem kommt sie ohne Kriegskitsch und Pathos aus. Einfach wunderbar!
"Lempi, das heißt Liebe" hatte ich ganz spontan beim Bücherstöbern mitgenommen, da mich der Klappentext sehr angesprochen hatte. Das Buch von Minna Rytisalo spielt zur Zeit des zweiten Weltkriegs im Norden Finnlands. Viljami verliebt sich in Lempi, doch das Glück der Beiden wird gebrochen, als Viljami in den Krieg ziehen muss. Bei seiner Rückkehr ist die Stadt zerstört und Lempi verschwunden.
Absolut packend, emotional und vielschichtig wird in diesem Buch von Liebe und die Ereignisse zu einer besonders schlimmen Zeit geschrieben. Ich glaube allerdings, dass ich dieses Buch direkt beim ersten Mal lesen noch nicht vollständig aufnehmen und wahrnehmen konnte. Ich werde es ziemlich sicher nochmals lesen müssen, damit ich wirklich jede Art der vielschichtigen Liebe mitbekommen kann. Der Schreibstil hat mir sehr zugesagt. Die Geschichte fand ich auch interessant und spannend, allerdings blieben mir am Ende auch noch die eine oder andere Frage ungeklärt. Ebenso ein Grund, weshalb ich das Buch sicherlich nochmals lesen werde. Für mich ein total unscheinbares Buch mit sehr großem Potenzial, welches auch genutzt wird. Die Geschichte um Lempi, Elli, Sisko und Viljami habe ich sehr gerne gelesen und kann sie von Herzen empfehlen.
Tässä kirjassa vaivasi sen liiallinen suunitelmallisuus - kaikki palaset sopivat liian hyvin yhteen, ja uutta tietoa tarjoiltiin lukijalle juuri oikeaan aikaan sopivissa annoksissa. Pieni roso olisi tehnyt kirjasta mielenkiintoisemman. Sinänsä tarina sodasta palaavasta, leskeytyneestä miehestä ja hänen asettumisestaan uudestaan elämään olisi ollut lukemisen arvoinen ilman kaikkea naisten hänen ympärilleen kehräämääkin.
Taip ramiai ir su pasimėgavimu skaičiau, o žodžių knygai apibūdinti ir neatrandu :) Turbūt didžiausią įspūdį paliko realybė - jei būsi labai ypatinga ar ypatingas, bet taip ir labai, ir kasdieniškai tuo pačiu, bus tokių, kurie iki nuprotėjimo tave arba mylės, arba tavęs nekęs. Ir laimė, jei turėsi kažką, kas tave iš tiesų pažįsta. Ir pavydas - kaip įstabiai tikrai jis čia aprašytas, kad net skaityt baisu.
Hämmentynyt fiilis. En rakastunut, mutta hyvä tämä oli. Ärsytti, mutta silti pidin. Ajattelin kahden, kolmen tähden kirjana ja silti sai neljä. Ehkä jäsentelen ajatuksia myöhemmin muualle paremmin.
Lempi oli kehujensa arvoinen. Vaikka sotakuvauksia en yleensä kovasti harrastakaan, olen niihin viime vuosina yllättävänkin usein tarttunut.
Eniten kirjassa kannatteli kieli, joka jopa Siskon hiukan lakonisessa elämäntarinassa puhutteli, kyseenalaisti ja pakotti ymmärtämään. Elli ja Viljami puolestaan puhuvat sydänverellä, tunteiden syvyydestä, kauniin naiivisti niin hyvässä kuin pahuudessakin. Kieli-suomen lisäksi nautin Suomesta, meidän menneisyydestämme ja tavallisuudestamme, historiasta ja luonnosta. Ja kyllä, juonikin on koukuttava.
Hiukan mietin yhtäläisyyksiä Kinnusen kirjoihin - Lapin sota, maaseudun nautinto ja ahdistavuus, yksilön suhden yhteiskuntaan sodan aikana ja sen jälkeen, miesten rooli, elämän ja arjen toistuvuus ennen ja nyt, omien valintojen vaikeus, sotakokemukset, erilaiset heikkoudet ja suomalaisen naisten asema.
Pitkään olen ollut sitä mieltä, että pidän mikrohistoriallisista piirteistä romaaneissa. Pidän yksilön kautta esiintulevista historian mullistuksista ja useammassakin kotimaisessa uudehkossa kertomuksessa esiin nostetusta kotirintamasta, naisten vahvuudesta ja kyvystä jatkaa aina eteenpäin vaikka yksin - oli mies fyysisesti rinnalla tai ei. Vähitellen alan kuitenkin kaivata naisillekin lupaa "murtuneisiin mieliin", sotatraumoihin, heikkouteen ja luovuttamiseen.
Labai patiko. Pradžia lėta, bet tolygiai įsivažiuoja, iš trijų skirtingų perspektyvų apie ketvirtą, kurios nėra. Neįprasta, tuo pačiu labai "skandinaviška". Smarkiai rekomenduoju.
Jau ne pirma perskaityta knyga apie įdomų ir skaudų Suomijos istorinį laikotarpį antrojo pasaulinio karo metu: nuo partnerystės su fašistine Vokietija iki karo su buvusia partnere. Kiek pamenu, apie tose aplinkybėse atsidūrusias moteris, jų likimus, rašyta daugiausiai. Ir naujas, debiutuojančios autorės romanas apie moters likimą, kuris pateikiamas gan neįprastai: pasakoja kiti, o jos pačios – Gundos – tarsi nėra; kaltina ir gina artimieji, o jai pačiai žodis nesuteikiamas; keistokas procesas. Bet įdomu. Tik gaila, kad autorė (atleistina debiutantei) nesugebėjo pati atitolti nuo pasakotojų (nors jie kalba pirmu asmeniu), trūksta tekstuose individualumo, skirtingumo, stilistinės įvairovės. Tačiau teigiamybių daugiau negu trūkumų: autorė sugeba įtraukti skaitytoją į veiksmą, skatina jo emocijas, veikėjai charakteringi, tekstas sklandus, lengvai skaitomas. Skaitytoją paperka išpažintinė intonacija, intymumas, geras realizmo ir romantikos santykis. Romanas daugiasluoksnis, jame ne tik pasakojimas apie pagrindinę heroję, bet ir daugelio nedidelio kaimelio žmonių likimai. Knygos pabaiga, veiksmo atomazga gan išradinga.
Trūkumai: psichologinio įtikinamumo stoka, o ir tekstas stokoja taiklių pastebėjimų, gilesnių minčių, poteksčių, veikėjų kalbos individualumo, jų vidinių būsenų vaizdavimo. Man pritrūko pagrindinės veikėjos dvasinė raidos istorijos – taip norėjosi, kad bent knygos pabaigoje prabiltų ji pati. Autorei, kaip debiutantei, atleistinas siužeto nenuoseklumas (ypač trečiojoje dalyje), pasikartojimai, nors jie ir gali trikdyti, net erzinti kai kuriuos skaitytojus. Trečioje dalyje, kurioje savo istoriją pasakoja Gundos sesuo, šiek tiek blanksta Gundos paveikslas, daugoka aprašinėjimų, bet autorė sugebėjo išlaikyti intrigą beveik iki romano pabaigos, o tai, ko gero, svarbiausia. Tad bendras mano vertinimas 8 balai, manau, yra objektyvus. Neabejotinai geras debiutas, kad tik neišsektų autorės kūrybinė versmė...
Kovasti hehkutettiin tätä kirjaa sen ilmestyttyä, pistin silloin kirjastoon varauksen ja nyt sain, meniköhän tässä lähes kaksi vuotta? Minulle kirja oli pettymys. Erityisesti ensimmäinen osa, Viljamin kertomus, oli jankkaamista ja toistelua, tuskan kuvaaminen ei siitä tehostu, että samat asiat ja sanat toistetaan sen tuhannen kerran. Kuvailu on joskus myös aika latteaa: ”Lempi, lempi, näit minut niinkuin ei kukaan ketään koskaan..”. Kirja parani kun päästiin Ellin osuuteen. Siinäkin vatkattiin liikaa tunteita, mutta oli mukava lukea työnteosta ja maatalon elämästä. Sisaren kertomus oli paras ja kiinnostavin, Lempin persoona avautui uudelta kantilta ja jännittävä juonikuvio tuli näkyviin. Lapin sota on kiinnostava aihe, josta olen viimeaikoina lukenut ainakin Heidi Köngäksen Dora Doran ja Rosa Liksomin Everstinnan. Tässä kirjassa on myös hyvä juoni, jonka kirjailija esittää tyylikkäästi ja vääntämättä rautalangasta yhtään mitään. Kirja olisi varmasti hyötynyt lujemmasta kustannustoimittajasta, joka olisi pistänyt alkuosan toistot kuriin. Kirjaan oli myös jäänyt jokin kielioppi-, ja muu virhe tyyliin: ”En tiedä valvonko vai olenko hereillä” Sellainen ei tietenkään kuulu hyvälaatuiseen kirjaan.
Huh, miten hieno kirja! Itselläni lisäväristyksiä aiheutti se, että äitini puolen suku on kotoisin tuon samaisen Kelujärven rannalta (kirjassa nimellä Korvasjärvi). Pystyin näkemään maisemat niin elävinä mielessäni ja näin sukulaisteni varjoja vilahtelemassa kirjan sivuilla. Kuin olisi lukenut oman suvun (kuvitteellista) historiaa.
Pidin myös kovasti Rytisalon kielestä, murresanoja oli käytetty sopivasti säästellen ja kieli oli vähäeleisen kaunista. Vaikuttava ja lähelle sydäntä hiipivä esikoisteos!
Kopsahti aika napakasti mielihyväkirjahermoon. Pidin kirjan rakenteesta ja monitarinallisuudesta. Kaunis sävyttävä kieli. Vähällä paljon. Tuskin mitään ylimääräistä. Vau.
8.3.2018 Aloin lukemaan toisen kerran lukipiiriä varten.
Dieses Buch ist in drei Teile gegliedert, die aus der Sicht von drei verschiedenen Figuren erzählt werden: Der erste Teil ist die Geschichte des finnischen Soldaten Viljami, der Lempis Ehemann ist. Er erinnert sich an die kurze gemeinsame Zeit mit Lempi und an seine Zeit als Soldat. Der zweite Teil wird aus der Sicht der eifersüchtigen Magd Elli erzählt, die ursprünglich von Viljami eingestellt wurde, um Lempi zu unterstützen und eine Freundin und Vertraute für Lempi zu sein, da diese nach der Hochzeit unter der Trennung von ihrer Schwester gelitten hat. Der letzte Teil ist aus der Sich von Lempis Schwester erzählt, die mit einem deutschen Soldaten erst nach Deutschland gegangen ist und nach ihrer Rückkehr in die Heimat als Verräterin gilt. Viljamis Geschichte konnte mich durch den Erzählstil nicht wirklich fesseln. Ellis Geschichte hat mich dagegen etwas mehr gepackt. Lempis Schwester erzählt nicht nur, wie sie sich an ihre Schwester erinnert, sondern auch von ihrer eigenen Geschichte. Das war interessant und man konnte auch erfahren, was mit Elli und Viljami passiert ist, aber irgendwie bleibt bei mir am Ende das Gefühl, nicht wirklich viel erfahren zu haben. Es bleiben große Lücken, von denen ich gerne gewusst hätte, was passiert ist... Trotzdem hatte das Buch auch seine starken Momente, nicht zuletzt der historische Hintergrund.
Tämä meni ihan yhdeltä istumalta kun kerran tilaisuus oli, ja no, mitä tästä nyt sitten sanoisi. Lempi yllätti, ihastutti, ärsytti ja järkytti, vielä viimeisellä sivullakin. Huh! Ainakin näissä välittömissä jälkijäristyksissä pamahtaa arvioksi viisi tähteä, enkä usko missään tapauksessa sen laskevaan kuin korkeintaan puolikkaalla.
Lempi vie mukanaan sorateille, järven rantaan, ullakkohuoneeseen ja kuusen alle. Kolmen kertojan kesken jaettu tarina pitää otteessaan, kevyesti mutta tiukasti, sivut kääntyvät kuin itsestään. Kuulas, kaunis, hieno, suruisa, hieno.
Kehunsa ansainnut, arvoituksellinen ja upeakielinen romaani. Vaikka etukäteen arvelutti tarttua taas yhteen suomalaiseen sota-ajan kuvaukseen oli tämä jotain ihan muuta. Vangitsevasti rakennettu, pala palalta aukeava tarina vei mukanaan.
Kaunis, koskettava ja pelkistetty tarina. Tykkäsin kauheasti hahmojen arkisesta, hienovaraisesti kerrontaan upotetusta moniulotteisuudesta ja juonen rauhallisesta kuroutumisesta selkeäksi kokonaisuudeksi. Runollisesta kerronnastakin olin kuullut jo etukäteen kehuja, ja olihan teksti kaunista! Mitään kauhean ihmeellistä tässä ei ollut, eikä varmaan mitään sellaista tarvittukaan, sillä kirja vastasi kerrontansakin puolesta kuvattua sodanaikaista pikkukylän utuista, hidasta mielenmaisemaa. Todella helppo kirja tarttua ja edetä, ahmin tämän vain muutamassa päivässä alusta loppuun.
Hassua kyllä, minulle ilahduttavinta teoksessa taisi silti olla se, että se on äidinkielenopettaja Rytisalon 20-vuotisen kirjankirjottamishaaveen käyminen vihdoinkin toteen. Koska hei vau, hyvä Minna! Unelmia kohti!
Pohdin neljän ja viiden tähden välillä. Ensimmäiset 50 sivua meni kuin opetellessa ymmärtämään vieraan ihmisen puhetta, joka puhuu hassusti, vähän epäselvästi. Sitten lukeminen lähti vauhtiin ja tämän luki ihan hetkessä. Kaunis tarina.
Minna Rytisalon Lempi sijoittuu Lappiin ja alkaa Lapin sodan päättymisestä vuonna 1944. Sota on kääntänyt kirjan henkilöhahmojen elämät ympäri, ja tarina kuvaa toisaalta, miten tarinan lähtöpisteeseen on päädytty ja toisaalta, miten tarinan henkilöt jatkavat elämäänsä siitä eteenpäin.
Kirjan kieli on kaunista ja kerronta imaisi minut mukaansa heti ensisivuilta lähtien. Kirjan nimihenkilö Lempi ei pääse tarinassa itse lainkaan ääneen, vaikka on keskeinen osa sitä, vaan tarina kerrotaan kolmen Lempille läheisen henkilön, Viljamin, Ellin ja Siskon, näkökulmista. Usean näkökulman käyttäminen on mielestäni ollut perusteltua, ja ratkaisu toimii hyvin. Kaikki kirjan hahmot ovat harmaasävyissään mielenkiintoisia.
Teosta ei uskoisi esikoiseksi, koska se on niin hallittu kokonaisuus. Luen säälittävän vähän kotimaista kirjallisuutta, mutta viime vuosina lukemieni kotimaisten kirjojen joukossa Lempi on yksi parhaista. Muuten tympeä ja stressaava lokakuinen muuttoviikkonikin muuttui paremmaksi, kun luin tämän kirjan.