Pure mua

Verta hampaissa #1

by Terhi Tarkiainen

Haluaisitko sinä ihan oikean, komean vampyyrin, jolle saat tehdä mitä tahansa?

Kun Anna täyttää 30, hän saa vanhemmiltaan lahjaksi Vladin, upean vampyyrimiehen häkissä. "Jos vaikka opettelisit tällä, miten niiden miesten kanssa ollaan." Mukana on käyttöopaskin. Mutta Anna tahtoo vain palautusosoitteen.

Gradu vuoden 1918 punakapinasta saa jäädä, kun vampyyrit imaisevat Annan seikkailuun täynnä kahlittuja petoja, seksuaalisia paineita ja laastareita kaulalla.

Genres: Fantasy, Finnish Literature, Vampires, Audiobook, Romance, Fiction, Adult

403 pages, Hardcover

First published August 21, 2018

About the author

Terhi Tarkiainen on kotoisin Lappeenrannasta, sittemmin helsinkiläistynyt, mutta aina karjalainen. Koulutukseltaan hän on humanisti, kirjoittajana kujeileva humoristi ja omaleimainen historiallisen romaanin taituri. Monipuolinen kirjailija tunnetaan niin 1700-luvun brittineidoista kertovasta Vallattomat viettelijät -sarjasta kuin nyky-Suomeen sijoittuvasta Verta hampaissa -vampyyrisarjasta. Jo nuorena Tarkiainen ilmoitti haluavansa Kaari Utrioksi Kaari Utrion paikalle, aikuisena hän on tyytyväinen vain saadessaan seurata perässä.

Reviews

[Hanna · Rating 5 out of 5]

Aina ei kannata luottaa takakanteen.
Tämä piti otteessaan ensimmäisestä viimeiselle sivulle, ja senki jälkeen on tullut mietittyä pitäisikö vaan lukea koko juttu uudelleen.
En koskaan uskonut kirjan olevan näin viihdyttävä, mutta nyt on tämäkin koettu!

5.4.20
Edelleen yhtä koukuttava ja ilahduttava!

[Magdalena Hai · Rating 5 out of 5]

Oijoi, tämä oli ihan loistava. Hauska, anteeksipyytelemätön, freesi, mutta vampyyrikirjallisuuden perinteitä kunnioittava. Kalma taisi olla kunnian/rakkaudenosoitus Spikelle? Ainakin yhdennäköisyys on silmiinpistävä! Viisi tähteä ihan jo siitäkin ilosta, että vielä 2020 voi lukea eroottisromanttisen vampyyritarinan, eikä pitää sitä nähtynä. Ja vielä suomalaisen!

[Reetta Saine]

Ai kamala, mitä mä just luin :D... Nyt pääsi kirja yllättämään punaisen Tampereen tytön ihan housut kintuissa :D.

[Outi · Rating 4 out of 5]

Tää kyllä nyt pääsi yllättämään! Katsoin tätä ekan kerran kaupassa, että onpas outo kansi ja nimi, luin takakannen ja ajatus tais olla "öööhh..?" No mutta sitten tää näkyi tulleen BookBeatiin ja mietin, että luenpa pari sivua. Siitä se sitten lähti.

Ihanan viihdyttävä romaani olematta perinteistä hömppää, hauska yrittämättä liikaa, tosi omituinen hyvällä tavalla ja ihmeellisen sensuelli (oisko oikea sana?) kuvatakseen kuitenkin niin vähän itse seksiä. Tätä on jotenkin vaikea kuvailla: etuoikeutettu graduopiskelija Anna saa vanhemmiltaan lahjaksi vampyyrin, jolle saa tehdä mitä tahansa, mutta Annapa ei haluakaan kokea olevansa omistaja. Sivuhenkilögalleriasta löytyi rasittava ex, superhot punkkarivampyyri Kalma (jep) jonka repliikit on törkeimpiä kirjassa, ärsyttävät bestikset, kamalat vanhemmat ja mitä vielä. Henkilöhahmoista tosi moni on tosi ärsyttäviä, myös mun mielestä päähenkilö Anna, mutta vampyyrihahmot Kalma ja Vlad piti mua mukana.

Loppu oli joiltain osin täysin absurdi, mikä vähän vei pisteitä, mutta kyllä tää oli todellakin lukemisen arvoinen, eipä ainakaan mitään mitä olisi aiemmin lukenut.

[Reetta · Rating 3 out of 5]

Tämähän oli hauska! 'Pure mua' onnistuu pysymään viihdyttävästi kornin pintansa ja yhteiskunnallisen sisältönsä raja-aidalla. Kieli on notkeaa (joskin ihan alussa rempseitä kielikuvia jopa vähän yliviljeltiin) ja suhde omiin genrejuuriin on hyvin perattu. Näkökulmahahmo Anna ja muut keskushahmot toimivat -- ehkä korkeintaan Annan ja Vladin platoniseen ystävyyteen olisin kaivannut hieman lisää rakentamista alkupuolella teosta. Sivuhahmot ovat karrikoituja, mutta tämä palvelee tarinankerrontaa Annan absurdissa sosiaalisessa piirissä hyvin. Erityisesti Annan äiti on ihastuttavan kamala. :) Erityismaininnan ansaitsee myös se, miten hyvällä tavalla epäeroottisena seksuaalisuuden kuvauksessa pääosin pysytään, kun ottaa huomioon miten lähellä paranormaalien romanssien kliseesuota tässä tasapainotellaan. Ennen kaikkea tämä on hyvä viihdekirja, jonka jaksaa lukea työpäivän jälkeen aivot narikassa, mutta hereillä luettaessa tarjoilee myös paljon yhteiskunnallista pohdintaa. Lisää tätä, kiitos! :)

Täysi arvostelu tulossa Kosmoskynään 2/2018.

[Hanna Morre · Rating 4 out of 5]

Vampyyritarinakiintiöni alkaa olla hiukan täynnä, mutta kuulin tästä kehuja, joten olihan se kuunneltava (lukija: Elisa Salo). Ja ihan kehujensa arvoinen oli. Erityisplussaa maittavasta, paikoin ronskistakin huumorista. Tarkiainen tietää, mistä kirjoittaa. Toinen erityisplussa vampyyritarinan hyvin sujuvasta sijoittamisesta Suomeen ja suomalaiseen historiaankin.
Miinusta taas vähän kuluneesta venäläiskliseestä (en paljasta enempää) ja Kalman hahmosta. Kalma oli nimittäin ilmetty Spike, mikä häiritsi minua ihan suunnattomasti. Kalma-parka, hänellä oli potentiaalia ihan omaksikin persoonakseen ja olihan hänellä oma historiansa ym. Mutta nahkatakki, jenkkirauta, maiharit, vaalea pysty tukka (ja muistaakseni vielä viittauskin Billy Idoliin, mutta tätä en muista varmaksi)... Se nyt vaan on Spike. Harmillista!
Kokonaisuus kuitenkin plussan puolella. Hyvä ja ehyt tarina.

[Linnea · Rating 4 out of 5]

Äärimmäisen positiivinen yllättäjä syksyn kirjavalikoimasta! Pure mua naamioituu hupsuksi vampyyrikirjaksi, joka onnistuu tarjoilemaan monipuolisen, Suomen historiaan sekoittuvan eroottissävytteisen ja humoristisen tarinan. Tarkiainen vaikuttaa tuntevan lajin kliseet ja luovii niiden seassa varsin näppärästi. Koukuttava ja riemastuttava.

[Inka · Rating 4 out of 5]

Mä niin nautin tästä kirjasta, oli tosi ilahduttava lähestyminen vampyyrigenreen, josta liian monesti kaikki uudetkin tarinat tuntuvat ennenkin nähdyiltä ja kuulluilta. Tarkiainen tuo onnistuneesti tarinan Suomeen ja nivoo vampyyrien tarinan Suomen historiaan. Tarina menee yllättävissä käänteissään hetkittäin jopa absurdin puolelle, eikä lukija pysty ennakoimaan, mitä seuraavan mutkan takana odottaa. On ihailtavaa, miten tämä kirja onnistuu samaan aikaan sekä kunnioittamaan lajityypin kliseitä että irvailemaan niille. Ehdottomasti lämmin suositus jokaisen vampyyrifanin luettavaksi!

[Tuula · Rating 4 out of 5]

Mainio kirja, omaperäinen, hauska ja hienosti kirjoitettu. Ihan pelkistetyimmillään juonenkulussa voi sanoa olevan tuttuja piirteitä, mutta käytännössä tämä on kyllä ihan oma tarinansa ja hyvin suomalainen vampyyriromaani. Mitään vastaavaa en ole lukenut aiemmin. Tarina on yhtä aikaa kahju ja käytännönläheinen (vampyyrin omistaminen ei ole mikään simppeli juttu etenkään täkäläisissä oloissa) ja ote sopivan rempseä. Humanistit ja graduntekijät voivat saada tästä bonuskiksejä. Kirja on ennen kaikkea viihdyttävä, mutta on siinä ajatustakin niin, ettei lukemisesta jää ontto olo. Täydellinen tämä ei ehkä ole, mutta niin riemastuttava, että vähät siitä. Voisin pistää vielä pari sakaraa neljän täyden tähden päälle.
P.S. Tätä oli helkutin vaikea laskea käsistä, onneksi se oli myös nopealukuinen.

[Susanna · Rating 4 out of 5]

Nauroin. Ääneen. Useamman kerran. :D En sit tiedä kertooko se enemmän kirjasta vai musta... :D Mut joo, aliarvioin kirjan pahasti kannen ja takakansitekstin perusteella. Voi moro. Onneks oon lomalla, tän kanssa meni aamukolmeen, kun ei pystynyt lopettaan kesken. Riemastuttavan hauskaa luettavaa, kornia ja absurdia, mutta niin hyvin kirjoitettua, että tätä vaan lukee ja lukee. Ja kerrankin todellakin jotain omaa ja erityislaatuista luettavaa, äkkiä luulis, että vampyyrit on jo kirjoitettu tyhjiksi, mutta eipä vaan olekaan. :D Mä en oo sitäpaitsi ollu ikinä mikään suuri vamppifani, ehkä Draculaa lukuunottamatta, mutta tästä ehkä toinen kirja samaan genreen. Tosin nää on niin kaukana toisistaan genren ääripäissä, ettei kauemmas pääse. :D

[Hande · Rating 4 out of 5]

Nyt kävikin niin, että saivat ennakkoluuloni häränpyllyä: kirjan nimi ja takakannen teksti eivät aikoinaan saaneet minua vakuutetuksi. Päädyin kuitenkin ostamaan kirjan (kiitos kanssabloggaajan suosituksen ja kirjailijan haastattelun).

Kävipä sitten niin, että pitkästä aikaa tuli valvottua myöhään yöllä kirjan vuoksi, kun en malttanut laskea sitä käsistäni. Teos oli todella hauska, pelleili vampyyri-kliseiden kustannuksella ja antoi kaiken tämän lisäksi paljon ajattelemisen aihetta liittyen mm. ihmis(tai vampyyrien)oikeuksiin.

[Runo · Rating 5 out of 5]

Ihan uskomaton.
Jossain kohti luulin että näin ennalta lopputuloksen mutta plot twist toisensa jälkeen yllätti.
Pidin tosi paljon!

[Inna · Rating 4 out of 5]

Hauska ja erilainen urbaani fantasia/kauhuromaani jota suosittelen lämmöllä sekä historian että vampyyrien ystäville, ja erityisesti Buffy the Vampire Slayer -sarjan faneille. Buffy-fanina tämä kirja tarjosi mulle loputtomasti viihdettä, viittauksia (Vlad näytti mielessäni Draculalta Buffy vs. Dracula -jaksosta) ja samanhenkistä huumoria. Tällaisia kirjoja lisää kiitos. :)

[Anna Reta Maria · Rating 3 out of 5]

Varsin vinkeä tapaus.

[Neo · Rating 4 out of 5]

No mutta. Vampyyreja paketissa, rehellisen tumpelo päähenkilö, katastrofista toiseen -juoni ja roima annos erotiikkaa, joka tunkee raoista väkisin ja paskimmissa mahdollisissa tilanteissa. Lisää soppaan gradu, kyseenalaisia elämänvalintoja tekevät ystävät, mitä viehättävin äiti sekä stalkkerieksä. Ja kommunismi ja punakaarti.

Kyllä kiitos.

[Simppu · Rating 4 out of 5]

En olisi uskonut, että vampyyrit, Suomen sisällissota ja liian pitkäksi venynyt graduprosessi voisivat muodostaa toimivan tarinan. Niin kuitenkin kävi. Kirja yhdistää yllättäviä elementtejä ja vähintäänkin venyttää genrerajoja. Se on toisaalta kevyttä viihdettä, mutta toisaalta varsinkin loppupuolella mukana on myös hyvin synkkiä sävyjä. Joistakin hahmoista olisi ehkä saanut irti enemmänkin. Silti kaiken kaikkiaan hieno suomalainen vampyyrivaihtoehto.

[Heidi · Rating 4 out of 5]

Noh. Enpä olisi uskonut, että tulen joskus lukemaan eroottissävytteistä vampyyritarinaa, johon sekoittuu vuoden 1918 traumat, ja vieläpä pit��väni siitä kovin, mutta näin kävi. Viihdekirjallisuus voi olla monisäikeistä, hauskaa ja genreuskollista. Vielä jos naisstereotypiat saisi kitkettyä jotenkin pois, niin olisi täydellistä.

[Saimi Korhonen · Rating 5 out of 5]

"Vampyyreja siis saattoi olla olemassa - tai ainakin miehiä, jotka eivät paljon hengitelleet - mutta se ei juurikaan lieventänyt sitä epäkohtaa, että yksi sellainen oli nyt hänen kodissaan, makasi häkissä hänen lattiallaan, hänen syntymäpäivänään. 'Kuka antaa kenellekään lahjaksi vampyyrin! Mistä te voitte saada päähänne jotain niin järjetöntä?'"

30 täyttävä Anna saa vanhemmiltaan mitä eriskummallisimman lahjan: ikioman vampyyrin, jolla hän saa tehdä mitä haluaa. Ihan. Mitä. Haluaa. Anna, jolla ei ole mitään halua omistaa toista olentoa, siitä huolimatta että kyseinen olento on jo kertaalleen kuollut ja tavattoman komea, koettaa parhaansa päästä eroon oudosta lahjastaan samalla kun kamppailee gradunsa parissa ja yrittää setviä omaa koko ajan sekavammaksi käyvää elämäänsä. Annan sukellus vampyyrien ja yliluonnollisen maailmaan on täynnä huumoria, absurdeja tilanteita, himoa ja historian havinaa.

Pure mua oli yksi viihdyttävimmistä lukukokemuksista hetkeen. Naureskelin kirjan parissa ääneen ja ahmin tieni viimeiselle sivulle parissa päivässä. Tarkiaisen teksti on menevää ja koukuttavaa, ja hän tasapainoilee upeasti absurdin ja vakavan välillä. Pure mua on humoristinen viihdeteos, mutta se pureutuu myös aitoihin, syviin ongelmakohtiin yhteiskunnassamme ja historiassamme. Huonomman kirjailijan käsissä tarina olisi voinut tuntua mauttomalta ja sen huumori sopimattomalta, mutta Tarkiainen onnistuu upeasti luomaan aivan hulvattoman kutkuttavan maailman ja tunnelman. Pure mua on hyvin originaali versio vampyyritarinasta ja leikittelee genrelle tyypillisillä stereotypioilla, kuten seksikkään bad boy rockstar vampyyrin hahmolla ja sillä kuolevaisia huumaavalla seksuaalisuudella, joka vampyyreihin on aina yhdistynyt. Vampyyrifanina teos oli yhtä aikaa ihanan perinteinen – mukana on vaarnat ja sen sellaiset – sekä omalaatuinen.

Kirjan hahmot olivat kaikki hauskoja ja mieleenpainuvia. Anna-parka joutuu keskelle itseään niin kovin paljon isompaa sotkua saadessaan Vladin "omakseen" ja yrittää kaikkensa päästä lahjastaan eroon humaanisti, mutta onnistuu sotkemaan asiansa joka kerta vain entistä pahemmin. Annan kuiva huumori iski minuun, ja samaistuin häneen historioitsijana ja nuorena naisena, joka ei aina ole aivan varma siitä mitä haluaa tehdä elämällään. Toisaalta hän oli myös kaikkea muuta kuin samaistuttava, onhan nainen todella rikkaasta suvusta, joka asuu vanhassa, hienossa huvilassa. Kuten useampikin hahmo kirjassa sanoo, Anna on ristiriitainen nainen. Hän, esimerkiksi, kapinoi vanhoillisia vanhempiaan vastaan mutta on silti muovannut elämänsä heidän mielipiteidensä mukaan: hänen kapinoivat valintansa eivät perustu aina moraaliin tai etiikkaan, vaan silkkaan haluun ärsyttää vanhempiaan. Uskon monen voivan samaistua Annan hankalaan perhedynamiikkaan. Hänen äitinsä on hirvittävä tyyppi ja väheksyy tytärtään siitä ettei tämä ole "oikeanlainen" nainen. Hän sanoo jopa, päivitellessään sitä ettei Anna ole naimisissa tai äiti eikä osaa arvostaa miestä jonka hän Annalle antoi harjoitukseksi: "Pelkkiä pettymyksiä toistensa perään sinä olet meille tuottanut. - Olisit nyt koettanut löytää itsestäsi edes ripauksen naiseutta." Kuvottavaa. Olin hyvin iloinen, että kirjan lopussa Anna, annettuaan Kalman polttaa hänen sukunsa huvilan hajalle ja juuri ennen kuin lähtee vampyyripoikiensa matkaan, katkaisee välinsä perheeseensä. Pidin Annassa myös siitä, ettei hän ole aina yksoikoisen hyvä ihminen. Hän ei ole kuten monet muut luokkansa tyypit, jotka innolla pitävät vampyyreja leluinaan eivätkä näe heitä ihmisinä, mutta hänelläkin on snobit hetkensä, joista näkee, että hän on varsin etuoikeutettu. Hän myös kokee ajoittain halua olla emäntä Vladille ja olla hänen kanssaan (esim. silloin kun hän aukoo solmuja, joilla Krista oli sitonut Vladin hänen sänkyynsä "lahjaksi"), vaikka hän kammoksuukin ajatusta toisen olennon omistamisesta tai käyttämisestä. Nämä hetket tekevät hänestä ihanan inhimillisen ja rosoisen.

Vlad ja Kalma, kirjan keskeiset vampyyrit, olivat molemmat todella hauskoja. Toinen heistä on perinteinen punkkari bad boy vampyyri, joka on vaarallinen mutta sen takia hot, kun taas toinen heistä on aristokraatin näköinen, komea ja hienostuneesti puhuva vampyyri (toinen klassinen vampyyrityyppi). Vladin ja Kalman taustatarinat ovat kiehtovia ja pidin siitä, miten ne paljastuvat pikkuhiljaa tarinan edetessä, pistäen lukijan jatkuvasti pohtimaan uudelleen mitä mieltä he näistä miekkosista ovat. Oli kivaa, että he molemmat tuntuivat ajoittain vaarallisilta pedoilta, koska sitähän vampyyrit ovat, kun taas toisinaan he olivat inhimillisimpiä hahmoja koko kirjassa. Kalma erityisesti tasapainotteli perin huojuen hirviön ja ihmisen rajamaastossa raivoineen ja traumoineen. Kalman tarina oli varsin karmaiseva: hän oli punaisiin liittynyt renki joka osallistui entisen isäntäperheensä huvilan valtaamiseen, uskoen että tämä olisi verettömästi tehty juttu. Tilanne kuitenkin eskaloitui, kaikki paitsi yksi lapsi ja hoitaja tapettiin, hänestä itsestään tehtiin vampyyri ja hän juuri ja juuri sai hoidettua lapsen turvaan. Vampyyrien muuttuminen on fiktiossa usein traumaattinen hetki, koska he muuttuvat lähes aina väkivallan seurauksena, ja Kalma oli jälleen yksi surullinen, ankea lisäys tähän perinteeseen. Poikaparka.Vlad oli hauskan mysteerinen, koska lukija saa aina silloin tällöin kurkistaa hänen mieleensä: jo alusta asti lukija tietää, että Vlad on tosiasiassa paljon muuta kuin vain se tottelevainen seksikäs lelu, joka on valmis tekemään mitä tahansa Anna saakaan päähänsä. Miesten tarinat olivat tyydyttäviä ja jännittäviä, ja nautin siitä että alkuun lukija ohjataan pelkäämään Kalmaa (hänen ensiesiintymisensä oli loistokasta vampyyrikauhua: hän tarrasi Annaan, joi tätä ja pakotti tämän kutsumaan hänet sisälle kotiinsa), kun taas lopussa lukijan on pakko epäillä Vladia, joka tosiasiassa tietenkin vain teeskenteli olevansa Romppaisen, tuon vampyyriarmeijaa vallankumousta varten luoneen, kennelin bossin, puolella. Oli tyydyttävää nähdä, että lopussa Vlad saa vuosien mittaisen tehtävänsä loppuun ja saa Annan ja Kalman kanssa Romppaisen tapettua. Kalmakin saa tämän surman myötä rauhaa ja saa Annalta vielä luvan tuhota huvila, jossa hänen vanha elämänsä päättyi ja uusi alkoi verilöylyn keskellä. Lukijalle jää fiilis, että miehet voivat nyt jatkaa elämäänsä astetta vapaampina. Kiinnostavaa miehissä oli myös se, miten Vlad ei enää näe itseään inhimillisenä tai sielullisena olentona, kun taas Kalma käyttäytyy paljon ihmismäisemmin eikä tunnu kärsivän turhasta itseinhosta. Tässä näkee heidän ikäeronsa painon ja sen, miten eri tavoin kuolemattomuuteen voi mahdollisesti suhtautua.

Kirjan pääkolmikon suhteet olivat kutkuttavan herkullisia. Trio on varsinainen seksuaalisten halujen, jännitteiden, kiukun ja ystävyyden sekamelska. Vladin ja Annan välinen halun värittämä ystävyys, joka syntyy duon joutuessa mitä oudoimpiin tilanteisiin, kuten tuo kohtalokas automatka, jonka ajaksi Anna joutuu tunkemaan teipin pidättelemän Vladin takakonttiinsa ja miettii kauhusta kankeana ratissa: "Todennäköisin skenaario kuitenkin oli että nälkä voittaisi ilmastointiteipin, Vlad purisi itsensä vapaaksi ja Annan kaulan paskaksi." Vladin ja Annan suhteen kautta Tarkiainen myös pohtii vallan vaikutusta ihmissuhteisiin (teema, johon palaan pian). Annan ja Kalman vihamielisyys toisiaan kohtaan oli hupaisaa, vaikkakin Kalma ajoittain oli aika pelottava. Aavistelinkin että Kalma ja Anna päätyvät punkkaan yhdessä, ja tuo kohtaus olikin aikamoinen. Entistä sekavammaksi sen teki se, että molemmat taisivat olla lohdutuksen ja unohduksen tarpeessa, koska kokivat Vladin "petoksen" niin kamalana, että takertuivat toisiinsa raivolla. Oli myös hulvatonta seurata heidän vastahakoista yhteistyötään heidän yrittäessään pelastaa Vlad kennelistä: he riitelevät koko ajan, mutta he tekevät yhteistyötä, koska he molemmat välittävät Vladista. Mielikuva Kalmasta lukemassa karttaa pimennysverhoon kääriytyneenä Annan nuristessa ratissa oli hulvaton. Kalman ja Vladin suhde oli ehkä suosikkini kirjasta, koska heidän välillään on syvää ystävyyttä, rakkautta ja historiaa, mutta myös kiehtova valtasuhde, koska Kalma pitää Vladia pelastajanaan (Vlad löysi Kalman sen jälkeen kun hänet oli muutettu ja vietti seuraavan vuosisadan opastaen ja auttaen Kalmaa, matkustaen ja syöden tämän kanssa, ollen tämän kumppani). Heillä on omat ongelmansa ja salaisuutensa, mutta heidän uskollisuutensa, joka ilmenee eri tavoin, oli koskettavaa. Kalma käyttäytyy välillä kuin omistajaansa suojeleva koira ja hän on tappanut Vladia suojellakseen, kun taas Vlad on viettänyt vuosia etsien Romppaista, vanhaa sotatoveriaan Venäjältä, voidakseen tappaa tämän ja kostaa Kalman puolesta. Vlad ei ole yhtä avoin tunteidensa kanssa, mutta hän rakastaa Kalmaa kovasti. Hän sanoo lopussa Romppaiselle, kun tämä kysyy miksi hän on hylännyt heidän aatteensa ja uhkaa nyt häntä, entistä ystäväänsä: "Välitän hänestä, jonka rinnalla olen kulkenut nämä sata pitkää vuotta. Olen nähnyt, miten elävä se yö on hänen mielessään. miten syvät haavat sinun itsekäs tekosi häneen jätti." Ahh. Myös se, että Vlad ja Kalma nukkuvat nenät vastakkain, kädet toisiaan pidellen ja lusikassa, sai minut vähän tunteilemaan. Toivon, että seuraavassa kirjassa miesten suhde kehittyy ja Vlad voisi oppia näkemään itsensä jonain muuna kuin "kuolleena lihana". Hän haluaa antaa Kalmalle enemmän, hän sanoo niin kirjassa, mutta en usko hänen pitävän itseään tarpeeksi hyvänä. En malta odottaa, että pääsen näkemään miten trion väliset suhteet etenevät kakkoskirjassa. Juuri tällaisia sekavia suhteita haluan vampyyrikirjallisuudeltani.

Sivuhahmoissa oli varsinaisia persoonia. Pete, Annan exä, oli varsin turhauttava ja takertuvainen, ja paikoittain lähes ahdistavankin painostava. Romppainen, Annan graduohjaaja, oli aikamoisen raivostuttava tyyppi eikä pelkästään siksi, että hän läpsii naisopiskelijoita pyllylle, vaan myös siksi, että hänen tapansa kirjoittaa historiaa oli kerrassaan hirvittävän problemaattinen. Ymmärsin Annan hämmennyksen ja turhautumisen hänen kuunnellessaan Romppaisen paasaavan ja laukoessa toteamuksia kuten "Ei sodassa voi murhata ketään". Näin historioitsijana, hänen hahmonsa rassasi minua aivan suunnattomasti. Romppaisen hahmon käänteet olivat villejä ja odottamattomia, mutta pidin niistä. Myös hänen loppunsa Annan käsissä, tai, Annan pyllyn takia, oli hulvattoman sopiva hänelle. Anna saa vaarnan uppoamaan pari senttiä Romppaisen rintaan ja sitten hän istuu vaarnan päälle ja käyttää siten kaiken voimansa saadakseen sen uppoamaan rintaan asti. Tämä kohta kiteytti Tarkiaisen tarinan absurdin luonteen. Nauroin ääneen.

Pure mua pureutuu (heh) sortamisen ja alistamisen eri muotoihin monella eri tasolla. Tarina alkaa, kun Anna saa omakseen vampyyrin, jota hän saa käyttää palvelijana, seksileluna, terapeuttina tai siivoojana, ihan mitä hän haluaa. Anna järkyttyy tästä, mutta saa selville, että monet yläluokan rikkaat ovat ostaneet vampyyrilelun itselleen ja prameilevat niillä: ne ovat statussymboleita. Vampyyreja ei nähdä ihmisinä, ja Vlad kertookin Annalle miten jotkut hänen aiemmista omistajistaan piiskasivat ja viiltelivät häntä, "testasivat hänen kuolemattomuuttaan" koettamalla tappaa hänet tai käskivät hänen kävellä nelinkontin panta kaulassa ja juoda veri ruokakupista. Etuoikeutetut ja pumpulikuplassa elävät rikkaat pitävät itseään "alempia" epäinhimillisinä, esineinä. Tämä on vampyyrien tapauksessa hyvin kärjistettyä, mutta se peilaa todellista maailmaamme ja sitä, miten helposti rikkaat ja hyvinvoivat unohtavat ajatella muiden ihmisten hyvinvointia ja keskittyvät vain omaan pieneen piiriinsä ja itseensä. Vampyyrien käyttäminen seksileluina johti myös, luonnollisesti, keskusteluihin seksuaalisesta väkivallasta ja suostumuksesta. Tämän lisäksi, kuten aiemmin jo mainitsinkin, kirjassa käsitellään jonkin verran sitä, miten Annaa soimataan jatkuvasti siitä, ettei hän ole oikeanlainen nainen, koska ei ole vielä äiti tai vaimo. Häntä yritetään sulloa ahtaaseen naisen rooliin ja se satuttaa häntä, aivan kuten se satuttaa ihmisiä oikeassakin maailmassa

Merkittävä teema teoksessa on vuoden 1918 sota ja se, miten sitä on käsitelty, tutkittu ja ymmärretty. En olettanut Annan gradun olevan niin merkittävä aspekti kirjassa tai olevan juonelle niin olennainen. Anna käy graduohjaajansa Romppaisen kanssa monia keskusteluita siitä miksi punaisten kapina epäonnistui ja millaista sortoa työväenluokka aikanaan koki yläluokkien taholta. Kirjassa sivutaan myös oivaltavasti sitä, miten herkkä kohta sisällissota on yhä Suomelle ja suomalaisille. Vaikka siitä on jo vuosikymmeniä, sisällissota on yhä arpi kansakuntamme historiassa ja identiteetissä. Annan tutkimusaihe ja keskustelut sisällissodasta ja työväenluokan sortamisesta yhdistyivät hienosti lopussa Romppaisen - vanhan vampyyrin, joka on himoinnut uutta vallankumousta jo vuosia ja oli vastuussa Annan tutkimasta verilöylystä hänen sukunsa huvilalla (samasta verilöylystä, jossa Romppainen muutti Kalman, nuoren punaisiin liittyneen rengin) – suureen suunnitelmaan, jolla hän aikoo kostaa kaiken alistettujen kokeman tuskan. Hän ei kuitenkaan ole yhtään vihaamiaan sortajia parempi: hän rakentaa armeijansa ihmisistä, jotka ovat vailla yhteiskunnallista tai sosiaalista tukea ja turvaa (esim. prostituoidut ja huumeaddiktit) ja lietsoo raivoa ihmisissä, jotka kokevat vihaa ja epäluuloisuutta (esim. homoseksuaalit). Hän käyttää ihmisiä hyväkseen, manipuloi heitä, näkee heidät aseina ja asettaa heidät alttiiksi henkiselle, fyysiselle ja seksuaaliselle väkivallalle (antamalla heitä rikkaiden lemmikeiksi), eli toimii aivan päinvastoin kuin hänen ideologiansa. Hän dehumanisoi tavallisia ihmisiä vaikka väittää taistelevansa "kansan" puolesta.

Jos haluat joskus ihanan törkeänkin humoristista vampyyrikirjaa, suosittelisin ilolla Tarkiaisen Pure mua -teosta. Kirja oli tyydyttävä sellaisenaan, mutta olen kerrassaan riemuissani siitä, että hyllyssäni odottaa jatko osa Peto irti. Rakastuin kirjan hahmoihin ja heidän mutkikkaisiin suhteisiinsa, ja olen niin iloinen, että saan viettää heidän kanssaan vielä toisenkin kirjan verran aikaa.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Romanttinen vampyyriaihe tökkii jo ajatuksen tasolla sen verran, että Terhi Tarkiaisen esikoisteos olisi varmaan jäänyt lukematta. Luin kuitenkin aiheeltaan vetävämmän Kittyn ensin ja sen jälkeen oli ilmeistä, että tämä esikoinenkin on syytä lukea.

Kannatti tosiaan, sillä Pure mua on aivan ratkiriemukas. Kirja kertoo Annasta, 30 vuotta täyttäneestä ikiopiskelijasta, joka yhä väkertää historian gradua laitoksen muinaismuistoproffalle. Elämä on vähän jumissa kaikin tavoin. Annan aivan mahdottomat rikkaat vanhemmat antavat tälle 30-vuotislahjaksi ikioman vampyyrin.

Vampyyriala onkin uusi, vähän salavihkainen bisnesidea, jossa rikkaat ihmiset voivat hankkia vampyyrin. Elävän kuolleen kanssa voi tehdä ihan mitä itse haluaa. Vampyyrin verenhimo pidetään kurissa naudanverellä ja apuna on myös hätänappi, jota painamalla vampyyri saa kokea hirveää tuskaa. Anna järkyttyy lahjasta ja haluaa ehdottomasti palauttaa vampyyrin takaisin Kenneliin – mutta sepä ei olekaan ihan helppoa.

Seuraa melkoisia käänteitä. Tarkiainen kirjoittaa tässäkin hauskasti, teksti on täynnä pientä ja nokkelaa huumoria. Taustalla oleva juonikuvio on sopivasti uskomaton, idealtaan aika herkullinen ja loppuratkaisu on kerrassaan tyydyttävä – monin tavoin. Tarkiaiselle täytyy ehdottomasti antaa pisteet nerokkaasta ideasta, mitä vampyyribisneksen taustalla lopulta piilee. Enpä olisi odottanut sellaista ratkaisua!

Pure mua on oivallista viihdekirjallisuutta. Tarkiaisen seuraava kirja pääsee lukulistalleni varmasti, nyt on kahdesta kirjasta jo sen verran vahvaa näyttöä osaamisesta hyvän viihteen kirjoittajana.

[Jaana · Rating 3 out of 5]

Tarkiainen onnistui välttämään kaikista syvimmät vampyyrikliseesuot Pure mua -kirjassaan, vaikka paikoitellen jouduinkin laittamaan lukemisen tauolle, kun mielikuvat romantisoiduista nahkahousuvampyyreista ja hullaantuneista naisihmisistä saivat irvistelemään. Samoin sivuhenkilöissä kulminoituneet karikatyyriset naiskuvat eivät aivan napanneet. Toisaalta juurikin karikatyyreista tässä kirjassa taisi pitkälti olla kyse. Karikatyyriset ilkeät äidit, karikatyyriset poliisisedät ja karikatyyriset goottihenkiset vampyyrit, joiden seksivietillä ei ole mitään rajoja.

Kuitenkin samalla näitä karikatyyreja myös rikottiin huumorin keinoin. Ja juuri, kun kuvittelin olevani juonesta perillä, kirja teki tiukan käännöksen vasempaan.

Huumorin, muutaman yllätyskäänteen, Romanovien ja vuoden 1918 tapahtumien käsittelyn ansiosta kolme tähteä.

[Hanna Huovinen · Rating 4 out of 5]

Heti perään toinen kirja, jonka päähenkilö on Anna ja jossa käsitellään maksullisia seksipalveluja... Tämä Anna saa rikkailta seurapiirivanhemmiltaan kolmekymppislahjana lemmikiksi eroottisesti ylivirittyneen vampyyrin. Moinen tietoisen olion hyväksikäyttö ei sovi Annan arvoihin ja hän yrittää raivokkaasti hankkiutua lahjasta eroon. Yhteyden saaminen salaperäiseen kenneliin osoittautuu mutkikkaaksi ja vapautusoperaatio asettaa kaikkien läheisten moraalin kyseenalaiseksi. Vampyyri kuitenkin tuo yllättävää aikalaisnäkökulmaa Annan vuoden 1918 tapahtumia käsittelevään, venähtäneeseen graduprojektiin.

Vampyyrikliseitä myllytetään hykerryttävällä tavalla, teksti on chick lit -tyyliin sujuvaa ja monet mehevät yksityiskohdat ja kaksimielisyydet saivat nauramaan ääneen. Tämä oli ilo.

[Lala · Rating 4 out of 5]

Hienoa, kyllä suomessakin osataan paranormaalia hömppää kirjoittaa! Sehän on yksi lempipaheistani ja tässä oli paljon genren hyviä piirteitä; vauhtia, huumoria ja ihania paranormaaleja asioita. Viihdyin kirjan seurassa erittäin hyvin, mutta ehkäpä tämä olisi kaivannut tunnetasolla vielä sen seuraavan askeleen eli romantiikkaa olisin kaivannut lisää.

[Johanna Valkama · Rating 4 out of 5]

Tosi hyvä, tuli mieleen True Blood :) Jatkoa odotellessa...!

[Elina Pulkkinen · Rating 3 out of 5]

En tiiä mitä mieltä tästä oon, mut hauskaa oli tätä lukiessa :D

[Niika Karttunen · Rating 4 out of 5]

Olipa mahtava kirja! Hienosti oli kirjaan saatu ujuttetua historiaa, vuoden 1918 tapahtumia, sekä vampyyreja. Mielenkiintoinen yhdistelmä fiktiota ja faktaa.

Kirja oli todella hyvin kirjoitettu ja siinä oli hyvä eroottinen jännite. Ärsytti vaan hieman, koska kirjassa olisi ollut ainesta paljon parempaan. Oikeasti hyvään eroottiseen aikuisten tarinaan. Nyt kirjan päähenkilö Anna oli jatkuvasti niin estoinen, että sitä oli vaikea uskoa. Aluksi kirjassa oli ihan hyvää moraalista pohdintaa siitä, mitä vampyyreille saa tehdä ja mitä ei, mutta sitten jotenkin Annan jatkuva huoli siitä, että hän ei vaan satuta sitä meni vähän yli. Vampyyria itseäänkin tuntui huvittavan Annan käytös. Jos kerran vamppyrien haavat umpeutuvat niin ei pieni naarmu haittaa. Jos erittäin komea vampyyri, joka itsekin haluaa seksiä tyrkyttää itseään Annalle niin miksi hän kieltäytyy? Turhauttavaa ja tyhmää. Myös Kalman ilmestyminen kuvioihin ärsytti: tarina olisi mielestäni ollut hyvin mielenkiintoinen ilman häntäkin. Lemmikkivampyyrin omistamisessa on tarpeeksi dramatiikkaa. Kalman lisäämisellä juoneen varmistettiin, että Annan ja Vladin suhde ei voinut kehittyä mihinkään, mitä minä olisin ainakin lukijana toivonut.

[Taija · Rating 2 out of 5]

Kun luin muita arvosteluja, mietin että ollaanko luettu sama kirja. Kai tämäkin joku tyylilaji on, vaikka ei kaikkea tarvitsekaan lokeroida. En vaan pystynyt innostumaan kun luulin eroottiseksi vampyyriromaaniksi - ei ollut. Romanttinen chick lit -vampyyri-ilottelu - ei ollut. Aloin inhoamaan päähenkilöä jo alkumetreillä. Tämä vähän epävarma ja hösö nuorehko ja saamaton hahmo on niin nähty ja tylsä. Vittumainen äiti, rasittavat ystävät ja kaiken päällä kai sitten komea ja kalpea nahkahousuinen vampyyri. Varmaan pitäisi osata suhtautua huumorilla ja nähdä taitava kielellinen hassuttelu ja parodia ja kliseet, mutta ei tämä siltikään ollut hyvä, vaan ainoastaan kiusallinen ja ärsyttävä.

[Katri Alatalo · Rating 5 out of 5]

Ihan huippuhyvä! Kertaakaan tätä lukiessa ei tullut sellainen olo, että huoh, vampyyrit on jo niin nähty. Oikeastaan voisi sanoa jopa näin: Jos et ole lukenut Pure muaa, ET vielä ole nähnyt kaikkea vampyyreista!

[Tuomas Saloranta · Rating 4 out of 5]

Myönnän, että minulla oli tiettyjä ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaan - nimi ja takakansitekstin esittelemä peruskonsepti saivat jälleen kerran ajattelemaan, kuinka postmodernista on tullut tyhjä käsite. Mutta ei ensisivuilla aivan suotta ole omistuskirjoitusta Buffylle, sillä mainitun klassisen ysärisarjan tapaan myös Pure mua ottaa sinänsä jokseenkin absurdin konseptinsa tosissaan, vaikkakaan ei tosikkomaisesti, ja luo siitä aivan oikean tarinan oikeilla henkilöillä tarjoten samalla myös ajattelemisen aihetta.

Takakansiteksti ylipäätään herättää jossain määrin vääriä ennakko-odotuksia. Luvassa tuntuisi olevan chick lit -tyyppinen paranormaaliromanssi tai sellaisen parodia, jonka vallitsevat elementit olisivat huumori, romantiikka ja kevyt erotiikka. Kieltämättä kaikki mainitut ovatkin läsnä, tosin romantiikkaa, varsinaista seksiä tai edes vihjaavaa eroottista värinää on lopulta yllättävän vähän (toki näitä kaikkia silti on mukana enemmän kuin vain mausteeksi). Huumorielementti on hallitsevampi, kirjoitustyyli on kokonaisvaltaisen lupsakas ja hilpeät kielikuvat, hauskat ilmaisut ja nokkelat sivuhuomautukset keventävät tunnelmaa synkemmissäkin tilanteissa. Alkuvaiheessa juoni tuntuu noudattavan klassista komediakaavaa, jossa hieman saamattoman päähenkilön elämään puuttuvat aktiivisemmat henkilöt ja silkat onnettomat sattumat aiheuttavat väistämättömän ketjureaktion kohti alati pahemmalta näyttävää eskaloitumista, ja keskeiset sivuhahmot ovat myös humoristisen kärjistetyllä tavalla ärsyttäviä, jos kohta samalla harmillisen realistisia - moni varmasti on kohdannut jokseenkin vastaavia tyyppejä omassa elämässään.

Melko pian Pure mua kehittyy kuitenkin varsin napakaksi mysteerijännäriksi, jossa riittää yllätyskäänteitä ja kiperiä tilanteita - osan käänteistä tosin ainakin harjaantuneempi lukija saattaa aavistaa etukäteen, mutta niitä annostellaan sellaiseen tahtiin ja osa on sen verran omaperäisiä, että aivan koko jutun juonta tuskin pystyy etukäteen arvaamaan. Välillä mukana on myös kauhua ja yllättävän ronskia väkivaltaa. Huumori ja tietty hyväntahtoinen kepeys kyllä säilyvät juonen vakavoituessa ja jännityksen kiristyessä, ja lopulta asiat ratkeavat ainakin pääosin parhain päin, mutta ensisijaisesti romantiikkaa etsivälle meno saattaa olla välillä aika hurjaa. Tuskin sentään liian hurjaa, mutta melkoiseen höykytykseen on silti hyvä varautua. Varsinkaan sankaritarta ei aina kohdella aivan silkkihansikkain, eivätkä kaikki muutkaan selviä kolhuitta.

Pure mua tekee paljon oikein. Tämän tyyppisessä kirjassa, ja etenkin kun sivuhenkilöt kulkevat suurimmaksi osaksi asteikolla ärsyttävästä sietämättömään, on tärkeää että lukijan sympatiat ovat päähenkilön puolella. Tässä se onnistuu, päähenkilö on uskottava ja sympaattinen ja jos lukijana ärsyynnyin, ärsyynnyin hänen puolestaan enkä kirjalle ylipäätään. Myös keskeinen vampyyri on hahmona miellyttävä, vaikka häneen on (varmasti aivan tarkoituksella) kasattu paljon lajityypin kliseitä, ja muidenkin hahmojen toiminta on lopulta inhimillisesti ymmärrettävää. Lisäksi kirja yhdistää taitavasti huumorin ja vakavamman juonenkuljetuksen, mikä ei ole aivan helppoa, ja käsitelläänpä siinä ohessa myös vakavia aiheita sekä rivien välissä että suorasukaisemmin. Tämän tyyppistä lähestymistapaa kaipaisin kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon enemmänkin, usein jakolinja vakavan kirjallisuuden ja "huumorikirjallisuuden" välillä tahtoo olla aivan liian mustavalkoinen mutta Pure mua osoittaa, ettei tällaiseen kahtiajakoon olisi tarvetta.

Aivan viiteen tähteen kirja ei yllä, vaikka sellaistakin arvosanaa ensin harkitsin. Lopulta kerronnassa käytetään minun makuuni hieman liikaa sekä romanttisen/eroottisen kirjallisuuden että loppuselvittelyissä myös jännärigenren aavistuksen verran kuluneita kliseitä, vaikka näille (esim. sille, että pääroisto selittää juonensa sankareille seikkaperäisesti) samalla myös hyväntahtoisesti irvaillaan. Kliseiden hyödyntäminen on varmasti tarkoituksella ja harkiten valittu tyylikeino eikä sinänsä mikään varsinainen vika, mutta ei vain täysin iskenyt minun makuhermooni. Erittäin viihdyttävä lukukokemus Pure mua silti on, "viihdekirja" nimenomaan hyvässä mielessä (vaikka antaa myös ajattelemisen aihetta), ja jään mielenkiinnolla odottamaan Terhi Tarkiaisen seuraavia teoksia.

[Kati · Rating 4 out of 5]

Tämä kirja todellakin yllätti - ja vieläpä positiivisesti :D Minulla on hatara muistikuva, että tätä kirjaa on kyllä suositeltu minulle, mutta ennakkoluulojeni vuoksi en varmaankaan tarttunut tähän aikaisemmin, mikä harmittaa nyt jonkin verran. Myönnän, että kirjan nimi ja kannet hämäsivät minua, sillä niiden perusteella odotin romantiikka- tai peräti erotiikkapainotteista paranormaalia ihmis/vampyyrisuhdedraamaa. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että kirjaa ei kannata tuomita kansien perusteella.

Eniten pidin kirjan nasevan humoristisesta kerrontatyylistä, joka koukutti lukemaan ja esitti hahmot sekä tapahtumat keveästi mutta mukaansatempaavasti. Henkilöhahmoissa oli eritasoisia tyyppejä mänteistä täysiin hyypiöihin, ja välillä Annaa kävi sääliksi niin, että alkoi melkein kiukuttaa hänen puolestaan. Kukaan ei tuntunut varsinaisesti olevan Annan puolella tai kuuntelevan häntä, ja kaikki kävelivät hänen ylitseen mennen, tullen ja palatessa (niin paitsi vanhempi konstaapeli Kirves! Yksi lempihahmoistani :D). Loppupuolen mahtavien juonenkäänteiden aikana kuitenkin tuli selväksi, että Annaltakin löytyy kyllä sisua.

Ainoa juttu, mistä on annettava kritiikkiä, on kirjassa esiintyvän biseksuaalin hahmon kiduttaminen. Ei se sirun asentamisen esittäminen mitään, mutta mielestäni oli jo tarpeeksi selvää, että häntä käsittelevät tyypit olivat pahiksia vaikkei kohtausta olisi viety niin pitkälle kuin mihin se lopulta päätyi. Onneksi tämä oli vain yksittäinen kohtaus, mutta jäin pohtimaan, että oliko se aivan tarpeellinen.

Alun pöhkön ja joltain osin romanttisenkin asetelman muuttuminen seikkailuksi, jonka juuret ovat sadan vuoden takaisissa tapahtumissa, onnistui täydellisesti vetämään maton alta ja sai minut lukemaan koko kirjan kahdessa erässä. Pure mua on paras vampyyritarina, jonka olen lukenut.

[Leena · Rating 5 out of 5]

Lähtökohtaisesti en lue enkä katso vampyyrijuttuja. Yhden kirjan olen lukenut, sen kirjoittaja oli Bram Stoker.

Otetaan siis se seikka, että vampyyrit ovat totta. Laitetaan mukaan gradua viimeistelevä kolmekymppinen nainen, bättre folk ja Suomen kansalaissota. Ja esikoiskirjailija kirjoittamaan näistä aineksista kirjaa, jonka suurin vetovoima on huumori.
Kuulostaako menestysreseptiltä?

Ällistyttävän onnistunut kirja! Onneksi kirja ei ollut perinteinen (kai), loppu ei ollut perinteinen, romantiikkaa oli hyvin vähän. Minulle tämä oli hauska toimintapläjäys, jossa päähenkilö vain yrittää elää elämäänsä, ilman että muut koko ajan sekaantuvat. Riemastuttava ja rohkea (ei sillä lailla, kuten ajattelet) veto.