Ihmisiä ovat aina kiinnostaneet tarinat toisesta todellisuudesta, näkymättömästä maailmasta, jonka asukkaat joskus vierailevat keskuudessamme. Yliluonnolliset ilmiöt ja kummitukset elävät edelleen vahvasti suomalaisessa kertomusperinteessä. Kirjailija Eero Ojanen on koonnut hyytävimmistä suomalaisista kummitustarinoista kiehtovan kirjan.
Hyvistä tarinoista on monenlaisia versioita. Näihin kohtaamisiin on kuitenkin perinteisesti liittynyt tunne siitä, että tässä paikassa on jotain selittämätöntä, täällä on joku muukin kuin minä.
Tavallisesti tarinoiden keskushahmona on kuollut ihminen, joka jostain syystä ja jossain muodossa on jäänyt elävien keskelle. Kummitus voi olla joku hyvin tiedossa oleva henkilö, kuten talon entinen asukas tai muuten tiettyyn paikkaan sidoksissa oleva persoona. Usein kummitus liittyy jollain tavalla selvittämättömiin asioihin, rikokseen tai muuten äkkinäiseen kuolemaan.
Mutta kummitus voi olla myös sanansaattaja, vainaja joka tulee vielä kerran kuolemansa jälkeen tervehtimään läheisiä ihmisiä ja tuttuja paikkoja. Kummitus voi myös ilmoittaa jostain tulevasta tapahtumasta tai varoittaa etukäteen vaarallisesta tilanteesta, vaikkapa siitä, että joku läheinen ihminen on juuri sillä hetkellä kuollut.
Mellastelevat, räyhäävät ja pelottavat kummitukset ovat oma lajinsa, mutta monesti kummittelu loppuu siihen, kun sen taustalla oleva selvittämätön asia on saatu jollain tavalla kuntoon. Kummituksia on tavattu aina ja kaikkina aikoina, mutta vakavat kriisiajat, kuten sodat, ovat niille erityisen otollista aikaa.
Suuri suomalainen kummituskirja esittelee kummituksiin ja kummitteluun liittyvää aineistoa, joka on koottu useista eri lähteistä, kuten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista, aihetta käsittelevistä kirjoista ja internetin keskustelupalstoilta. Eero Ojanen on koostanut aineiston kokonaisuuksiksi, joissa esitellään aiheisiin liittyviä kertomuksia ja muita dokumentteja. Käytännössä suurin osa tekstistä on kansanperinnettä, kuten kertomuksia siitä miten kummituksia on ilmestynyt hevosen vetämien vaunujen kyytiin tai maatalon vanhaemäntä on tullut tekemään kesken jääneitä kotitöitä.
Ojanen ei ota kantaa siihen, ovatko yliluonnollisiksi koetut ilmiöt tosia vai eivät. Se on hyvä asia, koska niin teos säilyy luonteeltaan neutraalina. Olisin kaivannut lisää esimerkiksi tietoa siitä, miten kummitteluun liittyviä kokemuksia on kerätty. Nyt kirja on lähinnä kertomusten esittelyä, eikä juuri mitään uutta käynyt ilmi. Lisäksi aineiston rajaus olisi mielestäni kaivannut tarkentamista. Ojanen laajentaa kirjan näkökulmaa kummittelusta niin sanotun uushenkisyyden kuten enkelikokemusten yms. puolelle. Ne olisivat voineet olla jonkin toisen teoksen materiaalia.
Suuri suomalainen kummituskirja on hyvin mielenkiintoinen vaikka varsinaisista kauhutarinoista ei voikaan puhua. Lähinnä kirja esittelee ihmisten kokemia kummallisia ja yliluonnollisiksi katsottuja tapahtumia "vanhalta ajalta" ja lopussa muutamia mainintoja nykyajan vastaavista. Kertomukset ovat lyhyitä ja pelkistettyjä ja kirja on erittäin nopealukuinen. Yleisimpiä tapauksia ovat ns. ennalta tiedetyt/koetut/nähdyt asiat eli etiäiset ( näistä myös itsellä kokemusta ) ja vasta menehtyneiden vainajien liikuskelu kotipaikkansa lähettyvillä. Varsinkin tapaturmaisesti kuolleet kummittelivat usein, samoin sellaiset jotka olivat joutuneet jonkinlaisen vääryyden kohteiksi ja hakivat hyvitystä. Mielenkiintoisimpia yliluonnollisia ilmiöitä ovat olleet Lapissa nähdyt haltijat/tontut ja muu "pikkuväki". Lopussa on maininta Aavedatasta jossa käydään tunnetuissa kummittelupaikoissa ja asiaa tutkitaan sähkömagneettisilla laitteilla. Kun joltain hengeltä oli kysytty "oletko sinä siellä" oli vastaukseksi tullut "ootko ite". Jos ottaa tämän filosofiselta kannalta eikä vain "haamun" sarkasmina niin tässäpä vuosisadan kysymys. Olemmeko me todella täällä ja onko tämä maailma todellisempi kuin se missä nämä "toiset" elävät? Kuka tietää.
Olen käsitellyt Suurta Suomalaista kummituskirjaa Eero Ojasen teoksen jatko-osan, Suomessa kummittelee, yhteydessä blogissani: anttisorri.wordpress.com/2018/11/27/k...
Satun rakastamaan kummitustarinoita niin paljon, että hyväksyn melkein kaiken miten minulle niitä syötetään, lusikalla tai lapiolla. Tämä kirja tuntui olevan vähän molempia: sirosti aseteltuja pieniä fragmentteja yhdistettynä laajempiin, paranormaalimyönteisiin analyyseihin.
Yksi tähti siis lisää siitä, että olen täysin sucker kaikelle tällaiselle. Yksi tähti pois siitä, että kirja tuntuu paikoin keskeneräiseltä. Yhden saman tarinan bongasin kahteen kertaan, ja monet kohdat olisi voinut jaksottaa paremmin. Analyysi olisi voinut paikoin mennä vähän syvemmälle - itselleni mystiset Aavedata-veljekset jäivät, esimerkiksi, kovin irrallisiksi.
Puolikas tähti päälle niistä vähän pidemmistä jutuista, jotka olivat mielenkiintoisia. Muuten tämä oli vähän semmoinen kummitusbibliografia, josta ei paljon ulkopuolinen saa irti.
Tarinat voisivat olla mielenkiintoisia, mutta koko kirjasta paistaa täydellinen kiinnostuksen puute ja keskeneräisyys, mikä pilaa koko lukukokemuksen. Huomattavassa osassa tarinoita ei kerrota missä ja milloin ne on kuultu tai kuka ne kertoi. Tarinat ovat myös ihan sekaisin eli 1800-luvun tarinoiden seasta voi pompata esiin 2000-luvulle asettuvia ja toisinpäin. Kirjaan ovat kelvanneet myös ihan kaikki tarinat ilman sen kummempaa erittelyä. Esimerkiksi:
"Oppilaitoksista ja niiden asuntoloista on jonkin verran tarinoita. Hyvinkäällä sijaitseva maaseutuoppilaitos on yksi tällainen kummitustarinoiden paikka."
Tämä on siis kokonainen tarina muiden seassa.
Lähteiden kanssa on myös toteutettu samaata vapaata politiikkaa ja tarinoita on kerätty esimerkiksi Suomi24-foorumilta. Monet mielenkiintoisimmat tarinat ovat suoria lainauksia (ei tosin kerrota mistä lainaukset on otettu) tai luvun alussa mainitaan, että tarina on otettu esim. Aaveriekkoja-kirjasta.
Tarinat on kirjoitettu kömpelösti ja selkeästi vailla asiantuntemusta aiheesta. Myös kirjoitusvirheitä ja keskeltä lausetta puuttuvia sanoja on paljon. Suosittelen ennemmin vilkaisemaan kirjan lähdeluetteloa ja tutustumaan siellä oleviin kirjoihin. Varmaan Suomi24:ssäkin on paremmalla laadulla kirjoitettuja kummitusjuttuja.
Mukavan kutkuttavia tarinoita. Kirjan toimitustyö on kuitenkin jäänyt keskeneräiseksi (mm. sama tarina pariin kertaan, keskeneräiset tai tahallisesti tarkentamatta jääneet tarinat, hyppivä rakenne). Eniten miinusta kuitenkin kirjoittajan tavasta pyrkiä jotenkin todistelemaan uudempia tarinoita heppoisten näyttöjen pohjalta. Neutraali asenne ja huolellisemmin koottu ja muovailtu kokonaisuus olisivat olleet paikallaan. Nyt kolmeen tähteen päästiin vain haukitarinan ja muiden vastaavien ääneen naurattaneiden tarinoiden voimin. Kyllä tämä silti kannattaa lueskella illan pimeydessä tai vaikka mökkireissulla, jos perinnetarinat ja kummitusjutut kiinnostavat.
Kirja olisi kaivannut enemmän rakennetta ja jäsentelyä. Integratiivinen ote ja analyysi puuttuivat, nyt tämä oli enemmänkin kooste muistiinpanoista, joista osa oli todella lyhyitä fragmentteja. Myös tarkat viittaukset lähteisiin olisivat olleet olennaisia, koska kirjassa näytti olevan paljon osioita muista kirjoista ja toisaalta välillä pätkiä, jotka oli poimittu verkon keskustelupalstoilta. Hassua oli myös se, että alussa kirjoittaja korostaa, että ei halua ottaa kantaa ilmiöiden selityksiin ja sitten hän toistuvasti ottaa kantaa ilmiöiden selityksiin.
Olen samaa mieltä muiden arvioiden kanssa siitä, että teos oli keskeneräisen ja jäsentymättömän oloinen. Jako lukuihin ei ollut looginen, osa luvuista oli kronologian mukaan jaettu ja osa teemoittain. Tämä oli sekavaa. Jotkut tarinat olisivat kaivanneet vähän avaamista tai lisää väriä, tällaisenaan teos oli melko luettelomainen. Lisäksi siinä oli jonkin verran kirjoitusvirheitä.
Tarinat itsessään olivat mielenkiintosia, siitä 2 tähteä.
Määrä ei korvaa laatua. Hajanainen ja sekava teos, jossa tarinoiden taustoitus ja pohdiskely olisi ollut paikallaan. Editoria olisi myös kaivattu. Nyt lähinnä sekalainen tarinoiden kokoelma.
Minulle tuli niin nostalginen olo lukiessani tätä kirjaa! Kertovatkohan lapset enää toisilleen karmaisevia kummitusjuttuja illan hämärissä, vai onko tämä jo ihan kadonnut kansanperinne?
Eero Ojanen on koonnut mahtavan määrän kummitustarinoita näiden kansien väliin, ja vaikka suhtaudunkin melko skeptisesti monen tarinan todenperäisyyteen, luin niitä ahmimalla ja mieleeni muistui heti myös lapsuudessani kuulemia, jollekin tutuntutuntutulle sattuneita kummia kokemuksia. Itse en ole koskaan kokenut mitään kohtaamista henkiolentojen kanssa, ja olenkin aina ajatellut, että suurin osa tarinoista selittyy jollain sattumuksella tai esimerkiksi sillä, että uskonnollisessa yhteisössä on peloteltu lapsia liikaa piruilla sun muilla, jolloin mielikuvitus on lähtenyt laukkaamaan. Tarinat ovat kuitenkin tarinoita, ja tarinakokoelmahan tämä kirja onkin.
Kirjasta löytyy paljon muutakin kuin haamuja, enkeleitä ja räyhähenkiä: ihmiset ovat kokeneet erilaisia enteitä eli etiäisiä esimerkiksi ennen jonkun kuolemaa. Enneunet näyttävät olevan hyvin yleisiä, ja itsekin myönnän nähneeni sellaisia. Sattumaa tai ei... Monet tarinoista ovat hyvinkin yksityiskohtaisesti kuvattuja, joissakin tarinoissa on koettu rakennuksista kuuluvaa koputtelua, ovien avautumista, tuulen henkäyksiä jne. Ihmeekseni pirujuttuja ei kirjan sivuilla juurikaan vilise, vaikka juuri niillä me lapsena monesti kauhistelimme.
Minua kiinnostaa erityisesti sota-ajan tarinat, joissa sotilaat kokevat saavansa erilaisia varoituksia, joiden ansioista he pelastuivat pommituksilta. Myös sodassa olleiden omaisilla vaikuttaa olleen paljon etiäisiä ja enneunia, jotka ovat ennustaneet yleensä läheisen kuolemaa.
Myös erilaiset paikallistarinat ovat mielenkiintoista luettavaa, vaikka harmikseni omalta asuinseudultani löytyy kirjasta melko vähän juttuja.
Suuri suomalainen kummituskirja kokoaa kansiensa sisään mainion siivun suomalaista kummitustarinoiden historiaa. Eero Ojanen on käyttänyt päälähteenään Suomen Kirjallisuuden Seuran arkiston perinteen ja nykykulttuurin kokoelmaa, ja sen lisäksi kirjan lopussa vaikuttava lähde- ja kirjallisuusluettelo, josta voi löytää lisää luettavaa, mikäli aihe kiinnostaa. Kirjan tarinat on koottu omiin lukuihinsa aihepiireittäin, mikä helpottaa tietyntyyppisten juttujen löytämistä.
Tätä ei ehkä kannattaisi lukea yhteen pötköön, niin kuin minä tein, sillä monien lyhyiden, välillä tavalla tai toisella toisiaan toistavien tarinoiden jatkuva lukeminen voi tuntua, noh, toistavalta. Siksi aion palata tähän myöhemmin uudelleen niin, että selaan jutun sieltä, toisen täältä. Näin voin keskittyä tarinoiden syövereihin paremmin.
Kirja on aika sirpaleinen paketti anekdootteja ja juttuja, ja kokonaisuudesta on vähän vaikea saada otetta. Suuri osa kirjan tarinoista on tuttuja jo muualta, kuten vastaavista teoksista (esim. Pasi Klemettisen Mellastavat pirut, Heikki Tikkalan Olevaisen yöpuoli), tai kansanperinteestä ja urbaanilegendoista. Toisaalta monet tunnetut kummitustarinat ovat jääneet pois. Näitä ovat esimerkiksi Samuli Paulaharjun keräämät kummitustarinat niin Hailuodosta kuin Lapista, joskin Samulin vaimon, Jenny Paulaharjun kerrotaan kyllä kummittelevan vanhassa kotitalossaan. Kirja vaikuttaakin enemmän tutkijan tekemien muistiinpanolippusten puhtaaksikirjoitukselta kuin varsinaiselta suomalaisten kummitusten käsikirjalta.
Mielenkiintoisinta antia olivat sotaan liittyvät kummitusjutut. Myös se, että kirjassa siirryttiin vanhoista maatalousyhteiskunnan tarinoista, kuten riihessä ryskäävistä vainajista, nykyteknologian luomiin yliluonnollisuuksiin, kuten "enkelipalloihin", oli arvokas rinnastus. Näitä rinnastuksia olisi saanut olla enemmänkin.
Jaah, no, höh... Odotin hiukan maukkaampia ja värikkäämpiä kertomuksia, mutta toisaalta lyhyet pätkät toimivat ihan ok. Muutamia mielenkiintoisia knoppeja tuli haalittua tästä, siitä plussaa :)