Peter Englundin "Kuningatar Kristiina" (WSOY, 2012) on Ruotsin Akatemian toimeksiannosta laadittu elämäkerta, jossa suosikkihistorioitsijoitteni joukkoon lukeutuva kirjailija maalaa lukijan eteen kuvan mielenkiintoisesta ja ristiriitaisesta Ruotsin kuningattaresta (1626-1689), jonka elämää hän kuvaa erilaisten muodonmuutosten kautta.
Muodonmuutosten? Kyllä vaan. Vuonna 1654 Kristiina luopui Ruotsin kruunusta. Suurin osa kirjasta keskittyykin sen jälkeiseen aikaan, jolloin entinen kuningatar kohahdutti Eurooppaa kääntymällä katoliseen uskoon.
Kristiina yritti Ruotsin kruunusta luopumisen jälkeen nostaa itsensä muun muassa Napolin, Bremenin ja Puolan hallisijaksi. Nämä poliittiset hankkeet jäivät kuitenkin toteutumatta, vaikka hän poliittiset pelit hallitsikin: olihan terävä-älyinen kuningatar onnistunut vuoden 1650 valtiopäivillä peluuttamaan taitavasti säätyjä vastakkain ja sinetöimään siten serkkunsa Kaarle X Kustaan paikan valtaistuimella). Maattomalla ja kaiken lisäksi naispuolisella monarkilla ei ollutkaan enää niin suurta roolia Westfalenin rauhan jälkeisessä maailmassa. Syynä saattoi olla sekin, ettei Kristiinan "politiikalla ollut usein korkeampaa tavoitetta kuin hän itse".
Kristiinalle oli ilmeisen tärkeää olla riippumaton ja itsenäinen, eikä hän koskaan avioitunut. "Sen, joka voi kuulua itselleen, ei pidä kuulua kenellekään toiselle", totesi hän jo kuusitoistavuotiaana. Syynä on voinut olla jonkinlainen vastenmielisyys miehelle alistumista ja synnyttämistä kohtaan.
Kristiinan sukupuoli-identiteetistä on vuosien varralla väännetty kättä, ja säilyneestä kirjeenvaihdosta päätellen hänellä saattoi ollakin naispuolinen rakastajatar Ebba Sparre. Naisia hän ei noin muuten kauheasti arvostanut, viihtyi miesseurassa ja osoitti sen ulkoisestikin esiintymällä muun muassa ratsastushousuja ja -saappaita.
Englund kirjoittaa kiinnostavasti Kristiinan roolista tieteen ja taiteen arvostajana; erityisesti antiikki ja teatteri olivat hänen sydäntään lähellä, ja hetken aikaa pohjoisen Tukholman kulttuurielämä oli kuin ilotulitusta, joka sitten muuttui pimeäksi, kun Kaarle X Kustaa hyppäsi valtaistuimelle.
Vaikka kirja ei olekaan suosikkini Englundin tuotannosta, kelpaa "Kuningatar Kristiinaa" suositella 1600-luvun historiasta kiinnostuneille.