Contempt

by Alberto Moravia, Tim Parks (Introduction), Angus Davidson (Translator)

Contempt is a brilliant and unsettling work by one of the revolutionary masters of modern European literature. All the qualities for which Alberto Moravia is justly famous ~~ his cool clarity of expression, his exacting attention to psychological complexity and social pretension, his still-striking openness about sex—are evident in this story of a failing marriage. Contempt (which was to inspire Jean-Luc Godard’s no-less-celebrated film) is an unflinching examination of desperation and self-deception in the emotional vacuum of modern consumer society.

Genres: Fiction, Italian Literature, Italy, Classics, Literature, Novels, 20th Century

251 pages, Paperback

First published January 1, 1954

About the author

Alberto Moravia, born Alberto Pincherle, was one of the leading Italian novelists of the twentieth century whose novels explore matters of modern sexuality, social alienation, and existentialism. He was also a journalist, playwright, essayist and film critic.
Moravia was an atheist, his writing was marked by its factual, cold, precise style, often depicting the malaise of the bourgeoisie, underpinned by high social and cultural awareness. Moravia believed that writers must, if they were to represent reality, assume a moral position, a clearly conceived political, social, and philosophical attitude, but also that, ultimately, "A writer survives in spite of his beliefs".

Reviews

[Susanna Rautio]

3,5 tähteä tälle Moravialle ja se on paljon!

Ensiksi: tuo oli todella vaikea tunnustus. En juurikaan pidä Moraviasta.

Miksi en ärsyyntynyt tästä Moraviasta vaan luin kirjan ihan kiinnostuneena? Ainakin siksi, ettei se ollut "elämäni asunnossani" -mikromaailmatarina vaan kirjassa asuttiin Roomassa, matkustettiin Roomasta Caprille ja hetken jopa asuttiin kukkealla ja kimmeltävällä paratiisisaarella. Ihanaa kesälukemista.

Ehkä myös siksi, että Moravia limitti hienosti avioliittokuvauksen Odysseiaan. Kuulostaa kunnianhimoiselta, ja sitä se onkin, mutta klassinen eepos nivoutuu hiipuvan avio-onnen kuvaukseen näppärästi.

Pisteitä lokaatiosta, pisteitä ideasta ja pisteitä siitä, ettei psykologisoinnin riivaama minäkertojamies ollut yhtä omahyväinen kuin yleensä!

[Kaj Roihio]

Kun rakkaus on rikki ei mikään toimi. Avioliiton pirstaloitumisen parisataasivuinen ruumiinavauspöytäkirja ei varmaan kenenkään mielestä ole kovinkaan henkeä nostattavaa lukemista. Lisäksi Keskipäivän aave kahlaa eksistentialistisessa jossittelussa väsymykseen asti eikä tilannetta paranna jokseenkin vanhentunut käsitys naisista ja parisuhteesta. Viihdyttävää kieltämättä oli elokuvatuottajan piikittely, poroporvarillisen ahneuden ja putkinäköisyyden pilkka sekä tietysti saksalaisten haukkuminen noin yleensä. Ja kuten niin monta kertaa aiemminkin on käynyt, kun on vaivalloisesti saanut rämmittyä itsensä viimeisille sivuille toiveikkaana, että kohta tämä on ohi, tarina muuttuu voimakkaasti, paha olo muuttuu jo kivuksi, menetyksen pelko lopulliseksi kadottamiseksi ja silti jäljelle jää mitä oudoin usko tulevaisuuteen, järjenvastainen ylimaallinen optimismi. Godardin elokuva on kamala.

[Jaana]

Ensimmäinen lukemani Moravia. Kirja on taitavasti kirjoitettu ja syvällisesti mietitty aviokriisin kuvaus, joka tapahtuu lähes kokonaan kertojan, aviomiehen ajatuksissa. Lukijallekin tulee klaustrofobinen ja hapeton olo, onneksi loppupuolella siirrytään Caprin upeisiin maisemiin ja kertojan avioliiton rinnalle tuodaan Odysseuksen ja Penélope liitto, josta kertoja on tekemässä elokuvakäsikirjoitusta. Kirjan kertoja ja päähenkilö on minusta rasittava oman navan tuijottaja, vaikka hänen kyvyttömyytensä nähdä asioita toisen ihmisen kannalta tai käyttäytyä rationaalisesti, on jotenkin aika uskottavaa. Pariskunnan vaimon tilanne saa ajattelemaan, kuinka vähän mahdollisuuksia vielä viime vuosisadan puolivälissä naisilla oli toteuttaa itseään.

[Teijo Paananen]

Harvoin on saanut sivuilta repiä yhtä ärsyttävää hahmoa kuin Keskipäivän aaveessa oleva herra Molteni on. Jankkaava, itseään peilaava tyyppi kuljettaa itseään kohti vääjäämätöntä avioeroa. Jonka hyväksyminen on hänelle vaikeampaa kuin Troijan sodan voittaminen. Penelopen (oletettujen) kosijoiden murskaaminen ei onnistu. Ja menetetyt tunteet häipyvät hymyilevänä loiskivan sinisen meren taakse.

Pidin enemmän Moravian Kaksi naista -teoksesta. Toki Keskipäivän aarteessa päähahmosta onkin tarkoitus tehdä ärsyttävä. Mutta jokin tässä tökki muutenkin.

On muuten järjestyksessä vasta kymmenes Keltaisen Kirjaston teos.

[Rasmus Tillander]

Keskipäivän aave on hienostunut tragedia hajoavasta avioliitosta.

Tässä yhdistyvät nähdäkseni psykologinen tarkkanäköisyys ja draaman taju. Moltenin tuska siitä, että hän kokee ettei hänen rakkauteensa vastata tuntuu raastavalta. Mutta siihen sekoittuva Odysseus-tulkintaan liittyvä tarina tekee kirjasta tietyllä maltillisella tavalla eeppisen.

Keskipäivän aavetta lukiessa koin aitoa mielenrauhaa. Jotain aika hienoa tässä oli.