What do you think?
Les Choses
L.F: " Les choses " ? C'est un titre qui intrigue, qui alimente les malentendus. Plutôt qu'un livre sur les choses, au fond n'avez-vous pas écrit un livre sur le bonheur ? G. P: C'est qu'il y a, je pense, entre les choses du monde moderne et le bonheur, un rapport obligé. Une certaine richesse de notre civilisation rend un type de bonheur possible : on peut parler, en ce sens, comme d'un bonheur d'0rly, des moquettes profondes, d'une figure actuelle du bonheur qui fait, je crois, que pour être heureux, il faut être absolument moderne. Ceux qui se sont imaginé que je condamnais la société de consommation n'ont vraiment rien compris à mon livre. Mais ce bonheur demeure un possible ; car, dans notre société capitaliste, c'est : choses promises ne sont pas choses dues. --Ce texte fait référence à une édition épuisée ou non disponible de ce titre.
157 pages, Paperback
First published January 1, 1965
About the author
Georges Perec
148 books1,737 followersGeorges Perec was a highly-regarded French novelist, filmmaker, and essayist. He was a member of the Oulipo group. Many of his novels and essays abound with experimental wordplay, lists, and attempts at classification, and they are usually tinged with melancholy.
Born in a working-class district of Paris, Perec was the only son of Icek Judko and Cyrla (Schulewicz) Peretz, Polish Jews who had emigrated to France in the 1920s. He was a distant relative of the Yiddish writer Isaac Leib Peretz.
Perec's first novel, Les Choses (Things: A Story of the Sixties) was awarded the Prix Renaudot in 1965.
In 1978, Perec won the prix Médicis for Life: A User's Manual (French title, La Vie mode d'emploi), possibly his best-known work. The 99 chapters of this 600 page piece move like a knight's tour of a chessboard around the room plan of a Paris apartment building, describing the rooms and stairwell and telling the stories of the inhabitants.
Cantatrix Sopranica L. is a spoof scientific paper detailing experiments on the "yelling reaction" provoked in sopranos by pelting them with rotten tomatoes. All the references in the paper are multi-lingual puns and jokes, e.g. "(Karybb et Scyla, 1973)".
Perec is also noted for his constrained writing: his 300-page novel La disparition (1969) is a lipogram, written without ever using the letter "e". It has been translated into English by Gilbert Adair under the title A Void (1994). The silent disappearance of the letter might be considered a metaphor for the Jewish experience during the Second World War. Since the name 'Georges Perec' is full of 'e's, the disappearance of the letter also ensures the author's own 'disappearance'.
His novella Les revenentes (1972) is a complementary univocalic piece in which the letter "e" is the only vowel used. This constraint affects even the title, which would conventionally be spelt Revenantes. An English translation by Ian Monk was published in 1996 as The Exeter Text: Jewels, Secrets, Sex in the collection Three.
It has been remarked by Jacques Roubaud that these two novels draw words from two disjoint sets of the French language, and that a third novel would be possible, made from the words not used so far (those containing both "e" and a vowel other than "e").
W ou le souvenir d'enfance, (W, or, the Memory of Childhood, 1975) is a semi-autobiographical work which is hard to classify. Two alternating narratives make up the volume: one, a fictional outline of a totalitarian island country called "W", patterned partly on life in a concentration camp; and the second, descriptions of childhood. Both merge towards the end when the common theme of the Holocaust is explained.
Perec was a heavy smoker throughout his life, and was diagnosed with lung cancer in 1981. He died the following year in Ivry-sur-Seine at only forty-five-years old. His ashes are held at the columbarium of the Père Lachaise Cemetery.
David Bellos wrote an extensive biography of Perec: Georges Perec: A Life in Words, which won the Académie Goncourt's bourse for biography in 1994.
Born in a working-class district of Paris, Perec was the only son of Icek Judko and Cyrla (Schulewicz) Peretz, Polish Jews who had emigrated to France in the 1920s. He was a distant relative of the Yiddish writer Isaac Leib Peretz.
Perec's first novel, Les Choses (Things: A Story of the Sixties) was awarded the Prix Renaudot in 1965.
In 1978, Perec won the prix Médicis for Life: A User's Manual (French title, La Vie mode d'emploi), possibly his best-known work. The 99 chapters of this 600 page piece move like a knight's tour of a chessboard around the room plan of a Paris apartment building, describing the rooms and stairwell and telling the stories of the inhabitants.
Cantatrix Sopranica L. is a spoof scientific paper detailing experiments on the "yelling reaction" provoked in sopranos by pelting them with rotten tomatoes. All the references in the paper are multi-lingual puns and jokes, e.g. "(Karybb et Scyla, 1973)".
Perec is also noted for his constrained writing: his 300-page novel La disparition (1969) is a lipogram, written without ever using the letter "e". It has been translated into English by Gilbert Adair under the title A Void (1994). The silent disappearance of the letter might be considered a metaphor for the Jewish experience during the Second World War. Since the name 'Georges Perec' is full of 'e's, the disappearance of the letter also ensures the author's own 'disappearance'.
His novella Les revenentes (1972) is a complementary univocalic piece in which the letter "e" is the only vowel used. This constraint affects even the title, which would conventionally be spelt Revenantes. An English translation by Ian Monk was published in 1996 as The Exeter Text: Jewels, Secrets, Sex in the collection Three.
It has been remarked by Jacques Roubaud that these two novels draw words from two disjoint sets of the French language, and that a third novel would be possible, made from the words not used so far (those containing both "e" and a vowel other than "e").
W ou le souvenir d'enfance, (W, or, the Memory of Childhood, 1975) is a semi-autobiographical work which is hard to classify. Two alternating narratives make up the volume: one, a fictional outline of a totalitarian island country called "W", patterned partly on life in a concentration camp; and the second, descriptions of childhood. Both merge towards the end when the common theme of the Holocaust is explained.
Perec was a heavy smoker throughout his life, and was diagnosed with lung cancer in 1981. He died the following year in Ivry-sur-Seine at only forty-five-years old. His ashes are held at the columbarium of the Père Lachaise Cemetery.
David Bellos wrote an extensive biography of Perec: Georges Perec: A Life in Words, which won the Académie Goncourt's bourse for biography in 1994.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 7 of 7 reviews
Read
December 10, 2024Tavarat (Les Choses, 1965) on Georges Perecin esikoisteos.
Tavaroissa Perec kuvaa kahta nuorta aikuista sosiaalipsykologia, joille koko maailma on vielä auki. Muodonmuutos toisenlaiseen ja elämän kiihkeämmin tavoittavaan elämänvirtaan on tarjolla tietynlaisten tavaroiden omistamisen ja maun kehittämisen kautta. Kun lukee Perecin kuvausta siitä, mitkä tavarat nostavat ihmisen tavanomaisen yläpuolelle tuntuu siltä kuin lukisi 1960-luvun instagramia. Osta. Osta enemmän. Tämä sinun on pakko saada. Halua. Halua enemmän. Halua paremmin. Halua kiihkeämmin. Osta omistamisen kautta itsellesi onnea.
Perecin esinekuvaus vyöryy lukijan silmiin elokuvamaisina kohtauksina. Aisteja puhutellaan. Rahan tuoksu, valon taittuminen lasista, sametin raskaus. Miten hienoja ja hienoudessaan viiltävän kamalia ovatkaan ne nuoren aikuisuuden vuodet, kun vielä voi uskoa olevansa yksilö, joka vai saavuttaa mitä tahansa.
”heistä tuntui, että elämä olisi vain loputon jono autuaita hetkiä, ja he olisivat onnellisia aina, koska ansaitsivat sen, koska osasivat olla läsnä, koska onni oli heissä.”
”he olivat yhtä maailman kanssa, kylpivät siinä, viihtyivät, heillä ei ollut mitään pelättävää.”
Ja miten väärässä he olivatkaan, miten onnistuneesti itselleen valehtelivatkaan ja miten synkkä olikaan se elämisen totuus, jonka ääni kasvoi päivä päivältä kovemmaksi kuulivat he sitä tai eivät.
Miten heidän edessään ja tulevaisuudessaan yhä enemmän vaihtoehtoja sulkeutui. Miten ”he olivat uponneet kaulaansa myöten kakkuun, josta eivät koskaan saisi kuin murusia.”
Ja miten väistämättä olisi edessä se päivä, jolloin on myönnettävä, että ”elämä ei ollutkaan valloitusta, se mureni ja hajosi.”
Tavarat on yhä edelleen mitä ajankohtaisin romaani. Se on kaunis ja esteettinen hedelmä, jonka täydellisyyden tekee mahdolliseksi sen pinnan alla alkanut mätäneminen.
Tavaroissa Perec kuvaa kahta nuorta aikuista sosiaalipsykologia, joille koko maailma on vielä auki. Muodonmuutos toisenlaiseen ja elämän kiihkeämmin tavoittavaan elämänvirtaan on tarjolla tietynlaisten tavaroiden omistamisen ja maun kehittämisen kautta. Kun lukee Perecin kuvausta siitä, mitkä tavarat nostavat ihmisen tavanomaisen yläpuolelle tuntuu siltä kuin lukisi 1960-luvun instagramia. Osta. Osta enemmän. Tämä sinun on pakko saada. Halua. Halua enemmän. Halua paremmin. Halua kiihkeämmin. Osta omistamisen kautta itsellesi onnea.
Perecin esinekuvaus vyöryy lukijan silmiin elokuvamaisina kohtauksina. Aisteja puhutellaan. Rahan tuoksu, valon taittuminen lasista, sametin raskaus. Miten hienoja ja hienoudessaan viiltävän kamalia ovatkaan ne nuoren aikuisuuden vuodet, kun vielä voi uskoa olevansa yksilö, joka vai saavuttaa mitä tahansa.
”heistä tuntui, että elämä olisi vain loputon jono autuaita hetkiä, ja he olisivat onnellisia aina, koska ansaitsivat sen, koska osasivat olla läsnä, koska onni oli heissä.”
”he olivat yhtä maailman kanssa, kylpivät siinä, viihtyivät, heillä ei ollut mitään pelättävää.”
Ja miten väärässä he olivatkaan, miten onnistuneesti itselleen valehtelivatkaan ja miten synkkä olikaan se elämisen totuus, jonka ääni kasvoi päivä päivältä kovemmaksi kuulivat he sitä tai eivät.
Miten heidän edessään ja tulevaisuudessaan yhä enemmän vaihtoehtoja sulkeutui. Miten ”he olivat uponneet kaulaansa myöten kakkuun, josta eivät koskaan saisi kuin murusia.”
Ja miten väistämättä olisi edessä se päivä, jolloin on myönnettävä, että ”elämä ei ollutkaan valloitusta, se mureni ja hajosi.”
Tavarat on yhä edelleen mitä ajankohtaisin romaani. Se on kaunis ja esteettinen hedelmä, jonka täydellisyyden tekee mahdolliseksi sen pinnan alla alkanut mätäneminen.
June 30, 2026
Ihmeellisen hieno kirja, joka on kuin kirjoitettu juuri nyt vaikka on kirjoitettu yli 50 v sitten. Maailma muuttuu, mutta ihminen ei. Kirjaan toi lisää syvyyttä hetkeä aiemmin luettu Vincenzo Latronicon kirja Täydellistä. Täydellinen kirjapari joka kertoo ihmisestä ja ajasta, yhdessä ja erikseen.
July 6, 2025
keskiluokan ja kulutuskulttuurin kritiikkiä 60-luvun Ranskasta
etenkin esikoisteokseksi muoto ja eriskummallinen kerronnan tapa (he-muoto, paljon konditionaalia, ei lainkaan dialogia, luettelomaisuus) on hiottu hyvin eheiksi, minkä lisäksi päähenkilöpariskunta on taitavasti luotu ikään kuin jokamieheksi ja jokanaiseksi, joihin aikalaislukijoiden on varmasti ollut helppo samastua ja/tai joista provosoitua
ajallinen etäisyys kirjoitus- ja lukuhetken välillä syö jonkin verran vaikuttavuutta, vaikka kyllä tässä hyvin ajattomia ja nykyhetkessä tunnistettavissa olevia maailmankuvia ja teemoja käsitellään – hyvänä havainnollistuksena ajattomuudesta on vuonna 2022 italiaksi ilmestynyt (ja tänä vuonna käännös-Booker-ehdokkaana ollut) Vincenzo Latronicon päällekirjoitus/mukaelma Le perfezioni, jossa Perecin rakenne ja löyhä juoni on viety uuden vuosituhannen Berliiniin
kääntäjä Leena Rantasen jälkisanat ja lyhyt Perec-biografia olivat mainio lisä opukseen!
etenkin esikoisteokseksi muoto ja eriskummallinen kerronnan tapa (he-muoto, paljon konditionaalia, ei lainkaan dialogia, luettelomaisuus) on hiottu hyvin eheiksi, minkä lisäksi päähenkilöpariskunta on taitavasti luotu ikään kuin jokamieheksi ja jokanaiseksi, joihin aikalaislukijoiden on varmasti ollut helppo samastua ja/tai joista provosoitua
ajallinen etäisyys kirjoitus- ja lukuhetken välillä syö jonkin verran vaikuttavuutta, vaikka kyllä tässä hyvin ajattomia ja nykyhetkessä tunnistettavissa olevia maailmankuvia ja teemoja käsitellään – hyvänä havainnollistuksena ajattomuudesta on vuonna 2022 italiaksi ilmestynyt (ja tänä vuonna käännös-Booker-ehdokkaana ollut) Vincenzo Latronicon päällekirjoitus/mukaelma Le perfezioni, jossa Perecin rakenne ja löyhä juoni on viety uuden vuosituhannen Berliiniin
kääntäjä Leena Rantasen jälkisanat ja lyhyt Perec-biografia olivat mainio lisä opukseen!
January 29, 2025
Fanitan Georges Pereciä, vaikka jokainen hänen kirjansa on minulle ratkaisematon arvoitus. Tavarat julkaistiin jo 1965 ja suomennettiin vasta viime vuonna, mutta se on täysin ajaton. Punaisena lankana kulkee omistamisen halu ja tavaran himo sekä ehkä niistä seuraava tai niitä edellyttävä luokkanousu. Punaiseen lankaan tekee solmun se, että elämä on lopulta aivan yhtä tylsää ja merkityksetöntä vietitpä sitä sitten unelmien talossasi tai kurjassa pienessä kerrostalokaksiossasi. Perec kertoo ja kuvailee luetteloin, ja hänen teoksensa ovat pikemminkin tunnelmakuvia kuin juonivetoisia actionpläjäyksiä. Hahmot jäävät ohuiksi, mutta eivähän he tässä pääosassa olekaan, vaan tavarat.
March 11, 2026
Luin, jotta voin lukea Latronicon Perfectionin, jotta voin kuunnella hänen haastattelunsa Helsinki Litissä.
Yksityiskohtainen alku, ahdistava ulkoisuus ja ammottava tyhjyys kaiken takana. Herätti paljon ajatuksia ja nykyajasta tutkaillen etäiseksi jäävät hahmot ilman mitään sisäisyyttä tuntuivat erityisen kiinnostavilta. Kohti Latronicon nykyaikaista tulkintaa tästä, odotan piinaavaa ja peiliin katsomiseen pakottavaa lukukokemusta.
Yksityiskohtainen alku, ahdistava ulkoisuus ja ammottava tyhjyys kaiken takana. Herätti paljon ajatuksia ja nykyajasta tutkaillen etäiseksi jäävät hahmot ilman mitään sisäisyyttä tuntuivat erityisen kiinnostavilta. Kohti Latronicon nykyaikaista tulkintaa tästä, odotan piinaavaa ja peiliin katsomiseen pakottavaa lukukokemusta.
December 7, 2024
Ranskalaisen kokeilevan kirjailijan Georges Perecin (1936–1982) esikoisteos Les Choses ilmestyi vuonna 1965. Ohut kirja voitti samana vuonna arvostetun Renaudot-palkinnon ja aloitti omintakeisen kirjallisen uran, jonka kohokohtiin kuuluvat vuonna 1969 ilmestynyt La Disparation (Ville Keynäsin oivallisena suomennoksena Häviäminen vuonna 2023) ja pääteos, vuonna 1978 ilmestynyt La vie mode d’emploi (niin ikään Keynäsin suomennoksena Elämä : käyttöohje vuonna 2006).
Esikoisteos on nyt saatu suomeksi, kiitos Aviador-kustantamon ja suomentaja Leena Rantasen. Se on tosiaan pieni romaani: suomennoksella on mittaa noin 120 sivua. Rantasen teosta taustoittavat jälkisanat nostavat sivumäärän 140:een. Mistään kovin raskaasta kirjasta ei siis ole kyse.
1960-luvun Ranskaan sijoittuvan romaanin päähenkilöt ovat Jérôme ja Sylvie, mutta varsin hengettömäksi tämä kaksikko jää. He ovat useimmiten vain ”he”, jonkinlainen kokonaisuus. Teoksen nuoret päähenkilöt ovat modernin maailman ihmisiä: he työskentelevät sosiaalipsykologeina. Hieno nimitys on sumutusta: ei heillä tutkintojakaan ole, kunhan tekevät markkinatutkimusta ja kyselevät ihmisiltä kaikenlaista, mitä markkinatalous pyöriäkseen tarvitseekaan.
Heistä tulee L’Express-ihmisiä. Tästä viikkolehdestä he eivät juuri pidä, mutta ostavat sen säännöllisesti, lukevat ja omaksuvat. Lehti kuvastaa heidän elämäntapaansa ja paljastaa kaikki mukavan elämän merkit, joita heidänkin kuuluu tavoitella. Rahaa ei kuitenkaan ole, eikä halua luopua vapaudesta ja heittäytyä pikkuporvallisen elämän vakiintuneisuuteen. Tilapäinen elämänmuoto on rahalle alisteinen. Tavarat onkin kirja täynnä haikailua ja haaveilua, rahan luomia tarpeita.
Kirjan toinen osio ravistelee tilannetta ja seuraa Perecin omia elämänvaiheita. Jérôme ja Sylvie päättävät paeta Pariisia. Haaveissa siintää maaseututalo, mutta milllä siellä eläisi: 1960-luvullakaan maaseutu ei tarjoa ammatteja. Kohdalle tulee tilaisuus muuttaa Tunisiaan ja työskennellä opettajana. No, Sylvie työskentelee ja Jérôme vetelehtii, kuten Perecin ja tämän puolison kohdallakin kävi. Löytyykö onni Tunisiasta? Eipä tietenkään, eikä paluu Pariisiinkaan johda muuhun kuin uusiin haluihin ja uusiin asioihin, joita ei voi saada. Teoksen voi nähdä kulutusyhteiskunnan kritiikkinä: maailma on täynnä lupauksia asioista, joita ei lopulta voi kuitenkaan saada.
1960-luvulle sijoittuva romaani ei tietenkään ole perusajatukseltaan vanhentunut päivääkään; päinvastoin, se on ajankohtaisempi kuin koskaan. Milloinkaan ihmistä ei ole ympäröinyt samanlainen tavaranpaljous kuin nyt. Vaikka tavara kantaa mukanaan lupausta helposta ja vaivattomasta elämästä, se lupaus on tänä päivänä aivan yhtä valheellinen kuin 1960-luvulla.
Esikoisteos on nyt saatu suomeksi, kiitos Aviador-kustantamon ja suomentaja Leena Rantasen. Se on tosiaan pieni romaani: suomennoksella on mittaa noin 120 sivua. Rantasen teosta taustoittavat jälkisanat nostavat sivumäärän 140:een. Mistään kovin raskaasta kirjasta ei siis ole kyse.
1960-luvun Ranskaan sijoittuvan romaanin päähenkilöt ovat Jérôme ja Sylvie, mutta varsin hengettömäksi tämä kaksikko jää. He ovat useimmiten vain ”he”, jonkinlainen kokonaisuus. Teoksen nuoret päähenkilöt ovat modernin maailman ihmisiä: he työskentelevät sosiaalipsykologeina. Hieno nimitys on sumutusta: ei heillä tutkintojakaan ole, kunhan tekevät markkinatutkimusta ja kyselevät ihmisiltä kaikenlaista, mitä markkinatalous pyöriäkseen tarvitseekaan.
Heistä tulee L’Express-ihmisiä. Tästä viikkolehdestä he eivät juuri pidä, mutta ostavat sen säännöllisesti, lukevat ja omaksuvat. Lehti kuvastaa heidän elämäntapaansa ja paljastaa kaikki mukavan elämän merkit, joita heidänkin kuuluu tavoitella. Rahaa ei kuitenkaan ole, eikä halua luopua vapaudesta ja heittäytyä pikkuporvallisen elämän vakiintuneisuuteen. Tilapäinen elämänmuoto on rahalle alisteinen. Tavarat onkin kirja täynnä haikailua ja haaveilua, rahan luomia tarpeita.
Kirjan toinen osio ravistelee tilannetta ja seuraa Perecin omia elämänvaiheita. Jérôme ja Sylvie päättävät paeta Pariisia. Haaveissa siintää maaseututalo, mutta milllä siellä eläisi: 1960-luvullakaan maaseutu ei tarjoa ammatteja. Kohdalle tulee tilaisuus muuttaa Tunisiaan ja työskennellä opettajana. No, Sylvie työskentelee ja Jérôme vetelehtii, kuten Perecin ja tämän puolison kohdallakin kävi. Löytyykö onni Tunisiasta? Eipä tietenkään, eikä paluu Pariisiinkaan johda muuhun kuin uusiin haluihin ja uusiin asioihin, joita ei voi saada. Teoksen voi nähdä kulutusyhteiskunnan kritiikkinä: maailma on täynnä lupauksia asioista, joita ei lopulta voi kuitenkaan saada.
1960-luvulle sijoittuva romaani ei tietenkään ole perusajatukseltaan vanhentunut päivääkään; päinvastoin, se on ajankohtaisempi kuin koskaan. Milloinkaan ihmistä ei ole ympäröinyt samanlainen tavaranpaljous kuin nyt. Vaikka tavara kantaa mukanaan lupausta helposta ja vaivattomasta elämästä, se lupaus on tänä päivänä aivan yhtä valheellinen kuin 1960-luvulla.
June 27, 2026
En omista montaakaan kirjaa, mutta just tämän kirjan haluaisin ehdottomasti omistaa! Paradoksaalista, koska kirja käsittelee identiteetin rakentamista tavaroiden ja omistamisen varaan, oman itsen parhaan version esittämisen varaan, fiktion rakentamisen varaan. Pitkiä kuvauksia tavaroista, luetteloita, henkilöt jäävät etäisiksi kuviksi, kaikkinensa ihanan röyhkeää ilmaisua.
Jäätävää, että Perec kirjoitti tämän jo vuonna 1965!
ja seuraavaksi lukulistalla tietysti Vincenzo Latronicon Täydellistä.
Jäätävää, että Perec kirjoitti tämän jo vuonna 1965!
ja seuraavaksi lukulistalla tietysti Vincenzo Latronicon Täydellistä.
Displaying 1 - 7 of 7 reviews