Siitä asti, kun luin Sofian maailman 12 vuotiaana, olen pitänyt filosofiaa kummallisena hiusten halkomisena ja mahdottomien kysymysten vatulointina. Pakolliset filosofian kurssit koulussa ja yliopistossa eivät juuri muuttaneet käsitystäni. Baggini muutti, ainakin osittain. Tämä Bagginin Filosofisen ajattelun opas sai niin kiinnostavan arvion (muistaakseni) Hesarissa, että valitsin sen kesälomalukemistooni. Oiva valinta. Bagginin kirja tarjosi juuri sopivia aivopähkinöitä lomailevalle pääkopalleni olematta kuitenkaan masentava tai pitkästyttävä.
Moni kohta Bagginin oppaasta oli tuttu mediakriittisyyden ja tiedonhallinnan taitojen oppikirjoista: tilastoharhat, ennakko-oletukset, päättelyvirheet, vahvistusharha (nimetty uudelleen “minun puoleni vääristymäksi”), lähdekritiikki. Hän kuitenkin syventää näitä paitsi ajankohtaisin tai filosofiasta nousevin esimerkein, myös osoittamalla, kuinka niissä voidaan mennä ojasta allikkoon. Esimerkiksi skeptikko voi asettaa todisteille niin korkeat vaatimukset, ettei usko enää mihinkään. Kunnolliseen lähdekritiikkiin kuuluu kuitenkin myös vahvuuksien ja etujen etsintä, ja lopulta myös pieni epävarmuuden sieto. Tärkeää on lisäksi muistaa tunnistaa omat motiivinsa ja puolueellisuutensa, sekä tietysti oman osaamisen ja tietämyksen rajat.
Kirjan luvut alkavat mainioilla lainauksilla Dostojevskin romaaneista. Tällä Baggini haluaa alleviivata taiteen ja fiktion arvoa ajattelun syventäjänä sekä uusien näkökulmien ja kokemusten avaajana. Yhtä lailla tärkeänä hän pitää avointa mieltä, erilaisiin näkemyksiin tutustumista, eri osapuolten kunnioittamista, siis kaikenlaista yhteistyötä ja parviälyn hyödyntämistä. Omaa alaansa (ja muitakin) hän kritisoi ajoittaisesta hyödyttömien intellektuaalisten pelien pelaamisesta, poteroihin kaivautumisesta, älyllisestä itseriittoisuudesta sekä tarkoituksellisesta vaikeaselkoisuudesta. Samalla hän antaa esimerkkejä filosofeista, jotka eivät ole toimineet näin.
Minulle Bagginin kirja toimi juuri kuten hän varmasti oli toivonutkin, mielenkiinnon herättelijänä filosofiaa käsitteleviä kirjoja kohtaan. Olen yhä sitä mieltä, että moni kirjailija (ja taitava kaunokirjallisuuden kääntäjä) muotoilisi jotkin ajatukset selkeämmin, mutta Baggini ja hänen suomentajansa Tapani Kilpeläinen onnistuivat silti varsin hyvin. Filosofisen ajattelun opas on sujuvaa ja selkeää luettavaa, eikä tähän arvioon mahtunut kuin hitunen sen sisällöstä. Kannattaa siis lukea itse kirja!