What do you think?
Rate this book
Ihana meri
Finlandia Junior -palkittu, rohkea esikoisromaani anoreksiaan sairastuvasta tytöstä.
Kirja kertoo sairaanoloisesta laihduttamisesta, sairaudesta nimeltä ”anoreksia nervosa”. Julian täydellisyyden tavoittelu ja ankaruus itseään kohtaan on hirmuista, säälimätöntä. Toisaalta tämä on aihe, josta kirjoja on kirjoitettava. Nuorten syömishäiriöt ovat yleisiä, ja nykymaailman kauneusihanteet ovat aivan liian kovat.
Kirja kertoo sairaanoloisesta laihduttamisesta, sairaudesta nimeltä ”anoreksia nervosa”. Julian täydellisyyden tavoittelu ja ankaruus itseään kohtaan on hirmuista, säälimätöntä. Toisaalta tämä on aihe, josta kirjoja on kirjoitettava. Nuorten syömishäiriöt ovat yleisiä, ja nykymaailman kauneusihanteet ovat aivan liian kovat.
185 pages, Paperback
First published January 1, 2001
10 people are currently reading
232 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 41 reviews
June 17, 2023
kolmas lukukerta, kesäkuu -23.
pystyin vihdoin lukemaan tämän kauhistellen, en itkien ja ”haluten” kokea jotain samankaltaista. samalla halusin halata yläasteikäistä itseäni. en edelleenkään ole ok mun kehon kanssa, mutta vissiin parempaan päin mennään :) kavalan sairauden lisäksi huomio kiinnittyi siihen, miten miesten ja naisten, poikien ja tyttöjen välisiä suhteita kuvattiin. luin juuri antiikin historiaa, kuinka mies oli perheen pää ja vaimon tehtävänä oli hoitaa siivous, ruuat ja lapset. samoin se menee edelleen, valitettavan usein. kirja on kirjoitettu 2000-luvun vaihteessa, joten onneksi jotain kirjassa nähdyistä tavoista on jo jäänyt menneisyyteen.
pystyin vihdoin lukemaan tämän kauhistellen, en itkien ja ”haluten” kokea jotain samankaltaista. samalla halusin halata yläasteikäistä itseäni. en edelleenkään ole ok mun kehon kanssa, mutta vissiin parempaan päin mennään :) kavalan sairauden lisäksi huomio kiinnittyi siihen, miten miesten ja naisten, poikien ja tyttöjen välisiä suhteita kuvattiin. luin juuri antiikin historiaa, kuinka mies oli perheen pää ja vaimon tehtävänä oli hoitaa siivous, ruuat ja lapset. samoin se menee edelleen, valitettavan usein. kirja on kirjoitettu 2000-luvun vaihteessa, joten onneksi jotain kirjassa nähdyistä tavoista on jo jäänyt menneisyyteen.
This entire review has been hidden because of spoilers.
January 27, 2025
Tää oli mulle tosi raskas lukukokemus. Oon lukenu useamman kerran tän nuorena, ja nyt aattelin että oisin valmis lukkeen tän uudestaan. En siitä valmiista nii tiiä, oli järkyttävää lukea tätä, mutta eri tavalla ku ennen.
En muistanu, miten paljon tässä käsitellään oikeesti tyttöyttä ja naiseutta, oli kyllä tärkeitä huomioita ja aika rajuja ilmauksia.
Kirjoitustyyli oli mielenkiintoinen, ja tuntui että kirjoittajalla lähti iso räikkä pyöriin loppua kohden ja mä tykkäsin siitä!! Vaikka samalla oli siis aivan kammottavaa tekstiä.
En muistanu, miten paljon tässä käsitellään oikeesti tyttöyttä ja naiseutta, oli kyllä tärkeitä huomioita ja aika rajuja ilmauksia.
Kirjoitustyyli oli mielenkiintoinen, ja tuntui että kirjoittajalla lähti iso räikkä pyöriin loppua kohden ja mä tykkäsin siitä!! Vaikka samalla oli siis aivan kammottavaa tekstiä.
February 27, 2023
En yhtään tykänny tän kirjailijan kirjotustyylistä ja musta se käytti ihan outoja kielikuvia. Tätä oli myös ärsyttävä lukea, koska tää oli kirjotettu puhekielellä ja tässä käytettiin vuorosanaviivoja
July 15, 2019
Tykkäsin itse tarinasta jonkin verran, siitä miten salakavalasti anoreksia voi syöpyä jonkun mieleen ja siitä, miten päähenkilön tunteita ja tavoitteita kuvattiin. Eniten tässä kuitenkin tökki kirjoitustyyli ja asioiden toisto.
Nuorten kirjoissa, etenkin näissä samoihin aikoihin julkaistuissa, usein näkee puhekieltä, mutta se ei vaan uppoa muhun. Ehkä se toimisi paremmin, jos olisin itsekin 15-vuotias, mutta nyt se tuntuu vähän tökeröltä. Lisäksi asioiden toistaminen (oli sitten kyseessä unet tai se kuinka kaverit kyselee ”mitä sä laitoit siihen kokeen vikaan kysymykseen?”) tuntuu jotenkin hassulta, etenkin näin lyhyessä kirjassa. Efekti toimisi varmasti paremmin, jos toistoa ei tulisi vastaan joka toisella sivulla.
Jotenkin tässä myös särähti korvaan se, mistä kaikki se paine laihtua oikein tuli. On totta, että usein se paine tulee ulkopuolelta; kaverit, media ja tässä tapauksessa jopa opettajat voi pahentaa sitä, mutta kirjassa alleviivattiin tosi vahvasti mm. kavereita. Kaikki kaverisuhteet tuntui olevan huonoja. Mä olisin toivonut näkeväni jonkun hyvän kaverisuhteen ja lukea siitä, kuinka anoreksia vaikuttaa siihen. Kuinka sen voi peittää hyviltäkin ystäviltä tai kuinka ne ihmiset ympärillä reagoi siihen.
Lopusta mä jokseenkin tykkäsin. Aina tällaiset loput ei toimi, ja tiedän että monia tällaiset ärsyttää, mutta koko kirjan toinen puolisko oli huomattavasti parempi kuin kirjan alku.
Nuorten kirjoissa, etenkin näissä samoihin aikoihin julkaistuissa, usein näkee puhekieltä, mutta se ei vaan uppoa muhun. Ehkä se toimisi paremmin, jos olisin itsekin 15-vuotias, mutta nyt se tuntuu vähän tökeröltä. Lisäksi asioiden toistaminen (oli sitten kyseessä unet tai se kuinka kaverit kyselee ”mitä sä laitoit siihen kokeen vikaan kysymykseen?”) tuntuu jotenkin hassulta, etenkin näin lyhyessä kirjassa. Efekti toimisi varmasti paremmin, jos toistoa ei tulisi vastaan joka toisella sivulla.
Jotenkin tässä myös särähti korvaan se, mistä kaikki se paine laihtua oikein tuli. On totta, että usein se paine tulee ulkopuolelta; kaverit, media ja tässä tapauksessa jopa opettajat voi pahentaa sitä, mutta kirjassa alleviivattiin tosi vahvasti mm. kavereita. Kaikki kaverisuhteet tuntui olevan huonoja. Mä olisin toivonut näkeväni jonkun hyvän kaverisuhteen ja lukea siitä, kuinka anoreksia vaikuttaa siihen. Kuinka sen voi peittää hyviltäkin ystäviltä tai kuinka ne ihmiset ympärillä reagoi siihen.
Lopusta mä jokseenkin tykkäsin. Aina tällaiset loput ei toimi, ja tiedän että monia tällaiset ärsyttää, mutta koko kirjan toinen puolisko oli huomattavasti parempi kuin kirjan alku.
September 14, 2019
Eddig úgy gondoltam, a hosszabb regények tudnak igazán hatni az emberre, amikor is napokat töltünk el a regény világában, a szereplőkkel kelünk és fekszünk. Most viszont rádöbbentem, hogy egy ilyen rövidke könyv, amit egy délután alatt két szusszra gyanútlanul végigolvasunk, igazi csapda. Csak egyszer tettem le, csak egyszer jöttem fel a felszínre levegőt venni. Ennek, és persze az írónő zsenialitásának köszönhetően erre a pár órára én magam is Julia lettem. Az ágyban betakarózva is fáztam, mintha jeges víz folydogált volna az ereimben, ijesztően valóságossá tette számomra az anorexiát, még egyetlen hasonló témájú könyv vagy akár film sem érte el nálam ezt a hatást.
Mindeközben nagyon egyszerű, puritán a nyelvezete, ami a vége felé átfordul szinte költőibe, le a kalappal a fordító, Bába Laura előtt is.
A másik erénye a regénynek, amit csak bámultam, hogy egyszerűségében is mennyire összetett, milyen intelligensen, erőlködés nélkül, elegánsan szövi be a szöveget egyfajta nagyon modern, mai társadalomkritika.
Nem szabad elfelejteni, hogy ez egy ifjúsági regény, ám didaktikusságnak nyoma sincs, észrevétlenül és gyorsan hat az olvasóra. Bár nem én vagyok a célcsoport, ha lenne egy lányom, vagy akár fiam, a megfelelő korban mindenképp a kezébe adnám.
Szerintem valahogy így kell mai ifjúsági regényt írni.
Mindeközben nagyon egyszerű, puritán a nyelvezete, ami a vége felé átfordul szinte költőibe, le a kalappal a fordító, Bába Laura előtt is.
A másik erénye a regénynek, amit csak bámultam, hogy egyszerűségében is mennyire összetett, milyen intelligensen, erőlködés nélkül, elegánsan szövi be a szöveget egyfajta nagyon modern, mai társadalomkritika.
Nem szabad elfelejteni, hogy ez egy ifjúsági regény, ám didaktikusságnak nyoma sincs, észrevétlenül és gyorsan hat az olvasóra. Bár nem én vagyok a célcsoport, ha lenne egy lányom, vagy akár fiam, a megfelelő korban mindenképp a kezébe adnám.
Szerintem valahogy így kell mai ifjúsági regényt írni.
July 25, 2022
2.5/5
Luin tän joskus kymmenisen vuotta ekan kerran kamalassa syömishäiriökierteessä. Silloin en kirjasta pitänyt vaan mietin, kuinka kaukana se todellisuudesta oli. Nyt melkein 30-vuotiaana lähes parantuneena luin kirjan uudestaan ja yhä se oli ärsyttävä. On tietenkin vaikeaa arvioida kenenkään syömishäiriökokemusta, mutta omasta mielestäni ph sairastui aivan liian nopeasti ilman useita ”repsahduksia”. Ensin hän käyttäytyi fiksusti, mutta sitten saman tien mentiin syvään päätyyn. Tuon fyysisen puolen kuvaaminen oli ihan onnistunutta paikka paikoin, mutta pääsisäiseen maailmaan olisin halunnut panostusta.
Kielestä en pitänyt. Puhekielisyyden vaihtelu ei häirinnyt niinkään, vaan se jatkuva asioiden elollistaminen. Jokaista asiaa kuvattiin, elollistettiin ja korostettiin. Pöydät olivat ruskeita, ilma harmaa tai ruskea, veri mustaa. Ah, se veren ja kaiken sen mustan toitottaminen oli niin raivostuttavaa, vaikka mustahan syömishäiriöisen elämä yleensä on. Runollisella, kuvaannollisella kielellä on paikkansa, mutta sen liikakäyttö vain syö tarkoitustaan.
En myöskään pitänyt asioiden jatkuvasta toistosta, vaikka numeroiden kysymisillä yms. oli paikkansa ph:n elämässä ja sairaudessa. Iteratiivinen kerronta olisi ollut mielestäni parempi kerrontatapa.
Luin tän joskus kymmenisen vuotta ekan kerran kamalassa syömishäiriökierteessä. Silloin en kirjasta pitänyt vaan mietin, kuinka kaukana se todellisuudesta oli. Nyt melkein 30-vuotiaana lähes parantuneena luin kirjan uudestaan ja yhä se oli ärsyttävä. On tietenkin vaikeaa arvioida kenenkään syömishäiriökokemusta, mutta omasta mielestäni ph sairastui aivan liian nopeasti ilman useita ”repsahduksia”. Ensin hän käyttäytyi fiksusti, mutta sitten saman tien mentiin syvään päätyyn. Tuon fyysisen puolen kuvaaminen oli ihan onnistunutta paikka paikoin, mutta pääsisäiseen maailmaan olisin halunnut panostusta.
Kielestä en pitänyt. Puhekielisyyden vaihtelu ei häirinnyt niinkään, vaan se jatkuva asioiden elollistaminen. Jokaista asiaa kuvattiin, elollistettiin ja korostettiin. Pöydät olivat ruskeita, ilma harmaa tai ruskea, veri mustaa. Ah, se veren ja kaiken sen mustan toitottaminen oli niin raivostuttavaa, vaikka mustahan syömishäiriöisen elämä yleensä on. Runollisella, kuvaannollisella kielellä on paikkansa, mutta sen liikakäyttö vain syö tarkoitustaan.
En myöskään pitänyt asioiden jatkuvasta toistosta, vaikka numeroiden kysymisillä yms. oli paikkansa ph:n elämässä ja sairaudessa. Iteratiivinen kerronta olisi ollut mielestäni parempi kerrontatapa.
May 2, 2025
Niin moneen kertaan luettu, ja aina avautuu uudella tavalla. Kira kirjoittaa syvällisellä tavalla anoreksian mielen maisemasta, joka todella kuvaa sairauden psyykkisyyttä ja sen vaikutuksista paitsi kehoon, myös ajatuksiin ja elämään.
July 8, 2024
"musta tuntuu kuin olisin taivaassa, ja piru ois salaa päässy sisään mun olalla. se kuiskii aina vain samoja hirveitä juttujaan mun korvaan eikä jätä mua ikinä rauhaan"
January 10, 2022
Koskettava ja tarkka kuvaus syömishäiriöön sairastuvasta Juliasta. 2000-luvun vaihteen nuorelle hyvinkin tunnistettava, tyttöjä alentava, yhteiskunta. Jos sinulle tekee pahaa lukea syömishäiriöistä, ei kannata tarttua tähän, mutta muuten erinomainen teos.
March 5, 2013
Grāmatas autore ir somu rakstniece Kira Poutanena. Grāmata tiek izdota 2001. gadā, tā ir Kiras pirmā grāmata. Viņa ir 33 gadus jauna rakstniece, aktrise un arī tulks. Grāmatas nosaukums ir „Skaistā jūra”. Stāsts ir par jauniešiem, skolas dzīvi, ko meitenes dara, lai būtu labākās. Aktuāla ir sacensība starp meitenēm, kura ir labāka, taču tas viss beidzas ar nopietnām veselības problēmām, kuras piemeklē stāsta galveno varoni Jūliju. Grāmata ir rakstīta pēc patiesiem notikumiem, jo grāmatas autore Kira, pati slimoja ar anoreksiju.
Grāmata ir par skolas dzīvi, katra meitene vēlās būt labākā, skaistākā, gudrākā klasē, vienmēr valda sacensība starp meitenēm, kaut vai viņas ir draudzenes. Jūlija ir 15 gadus jauna meitene, kurai nekas netrūkst, viņa ir skaista, labi mācās, labas attiecības ar ģimeni un ar draugiem, taču ar laiku, viņa sāk sevi salīdzināt ar klasesbiedrenēm, kas pēc viņas domām liek viņai ieraudzīt viņā mītošos trūkumus. Jūlija iedomājas, ka viņa kļūs skaistāka, ja neēdīs un daudz sportos, lai iegūtu labu formu tādu kā klasesbiedrenēm. Jūlija jūt izsalkuma sajūtu, taču, lai to nejustu, dara visu iespējamo, lai nedomātu par ēdienu. Jūlijas badošanās noved viņu līdz nopietnai slimībai – anoreksijai. Skatoties vecās fotogrāfijas viņa redz sevi skaistu, bet paskatoties spogulī viņa redz cik neglīta ir tagad, jo drēbes ir atkarājušās un āda sāk sažūt. Viņa pat jūt pārākumu par māsu, sacensības gars ir pārņēmis viņas prātu, viņa vairs neapzinās, ka tas ko viņa dara ir tikai sliktāk. Jūlija cenšas būt tā, kas viņa patiesībā nav, un tas viņai rada tikai problēmas, jo rodas nevajadzīgi strīdi.
Manuprāt, šī grāmata ir ļoti pamācoša, starp meitenēm valda un vienmēr valdīs sāncensības gars, taču šajā grāmatā lasot, meitene vēlēdamās būt labākā, skaistākā, pazaudēja pati sevi, viņai sevī vairs nekas nepatika. Es domāju, ka labāk ir būt pēdējai, taču ar pašcieņu un ar draugiem, nekā būt pirmajai un vienai, ka nav pat ar ko savus panākumus pārrunāt un priecāties par tiem. Svarīgākais taču nav būt skaistākajai, ir daudz citas īpašības ar kurām var pierādīt sevi no labākās puses. Man liekas, ka badošanās nav pareizākais, kā pierādīt sevi, arī šajā grāmatā pierādās, ka pārmērīga tiekšanās pēc labākā var novest līdz veselības problēmām, un anoreksija ir tāda slimība, kuru nav viegli izārstēt. Es domāju, ka nav vajadzīgs kādam pierādīt, ka tu esi labākā, darot pāri pats sev un sabojājot savu veselību. Es ieteiktu, šo grāmatu izlasīt ikvienai meitenei, kura domā, ka ir sliktākā par kādu citu un cenšas sevi mainīt, vislabāk ir būt pašam sev. Man liekas, ka ir jādzīvo pašam sev, savai ģimenei, kuri ar tevi kopā būs vienmēr, nevis klasesbiedriem, kuri tevi aizmirsīs jau pēc pāris gadiem. Nav nepieciešams izdabāt katram cilvēkam, nekad tu nebūsi visiem labs, esi tāds kāds esi, jo tādu tevi mīl tava ģimene, un tas ir pats galvenais.
Grāmata ir par skolas dzīvi, katra meitene vēlās būt labākā, skaistākā, gudrākā klasē, vienmēr valda sacensība starp meitenēm, kaut vai viņas ir draudzenes. Jūlija ir 15 gadus jauna meitene, kurai nekas netrūkst, viņa ir skaista, labi mācās, labas attiecības ar ģimeni un ar draugiem, taču ar laiku, viņa sāk sevi salīdzināt ar klasesbiedrenēm, kas pēc viņas domām liek viņai ieraudzīt viņā mītošos trūkumus. Jūlija iedomājas, ka viņa kļūs skaistāka, ja neēdīs un daudz sportos, lai iegūtu labu formu tādu kā klasesbiedrenēm. Jūlija jūt izsalkuma sajūtu, taču, lai to nejustu, dara visu iespējamo, lai nedomātu par ēdienu. Jūlijas badošanās noved viņu līdz nopietnai slimībai – anoreksijai. Skatoties vecās fotogrāfijas viņa redz sevi skaistu, bet paskatoties spogulī viņa redz cik neglīta ir tagad, jo drēbes ir atkarājušās un āda sāk sažūt. Viņa pat jūt pārākumu par māsu, sacensības gars ir pārņēmis viņas prātu, viņa vairs neapzinās, ka tas ko viņa dara ir tikai sliktāk. Jūlija cenšas būt tā, kas viņa patiesībā nav, un tas viņai rada tikai problēmas, jo rodas nevajadzīgi strīdi.
Manuprāt, šī grāmata ir ļoti pamācoša, starp meitenēm valda un vienmēr valdīs sāncensības gars, taču šajā grāmatā lasot, meitene vēlēdamās būt labākā, skaistākā, pazaudēja pati sevi, viņai sevī vairs nekas nepatika. Es domāju, ka labāk ir būt pēdējai, taču ar pašcieņu un ar draugiem, nekā būt pirmajai un vienai, ka nav pat ar ko savus panākumus pārrunāt un priecāties par tiem. Svarīgākais taču nav būt skaistākajai, ir daudz citas īpašības ar kurām var pierādīt sevi no labākās puses. Man liekas, ka badošanās nav pareizākais, kā pierādīt sevi, arī šajā grāmatā pierādās, ka pārmērīga tiekšanās pēc labākā var novest līdz veselības problēmām, un anoreksija ir tāda slimība, kuru nav viegli izārstēt. Es domāju, ka nav vajadzīgs kādam pierādīt, ka tu esi labākā, darot pāri pats sev un sabojājot savu veselību. Es ieteiktu, šo grāmatu izlasīt ikvienai meitenei, kura domā, ka ir sliktākā par kādu citu un cenšas sevi mainīt, vislabāk ir būt pašam sev. Man liekas, ka ir jādzīvo pašam sev, savai ģimenei, kuri ar tevi kopā būs vienmēr, nevis klasesbiedriem, kuri tevi aizmirsīs jau pēc pāris gadiem. Nav nepieciešams izdabāt katram cilvēkam, nekad tu nebūsi visiem labs, esi tāds kāds esi, jo tādu tevi mīl tava ģimene, un tas ir pats galvenais.
February 19, 2021
2,5 csillag
Vannak azok a típusú (ifjúsági) könyvek, amik elolvasása után csak egy kérdés marad az emberben: hogyan élte túl eddig bárki a kamaszkorát, beleértve magunkat is, persze? Ez pont az a regény. Amit annyira nem kedvelek, de attól még el tudok vonatkoztatni ettől az „alaphangulatomtól”.
Kétségkívül voltak ennek a könyvnek erősségei. Pszichológiai szempontból remekül megragadta a testképzavar tipikus körülményeit, tüneteit, és az E/1. narráció miatt első kézből kaptunk információt a valóságnak megfelelő gondolatokról. (Tulajdonképpen egy affektív pszichológia gyakorlaton éreztem kicsit magam, ahol a szöveg alapján kell kórképet alkotnom.) Az is érezhető, ahogy egyre csak szűkül a tudata Juliának, ami szükségszerűen repetitívvé teszi a mindennapjait. Ami különösen remek, hogy ez a regény 2001-ben jelent meg először, amikor még nem folyt minden csapból sem a pszichológia, sem az Internet mint olyan.
De sajnos azt kell mondanom, hogy voltak gyengeségei a kötetnek, és ez a lista hosszabb… Julia élete eleve semmi mással nincs tele, csak a teljesítménykényszerrel az iskolában, zéró rendes barátnője van, és nagyjából ennyi derül ki róla. Az sem világos, hogy a kezdeti 48 kg a 165 centijéhez már azt jelenti, hogy nem az elejétől követjük nyomon, ahogy anorexiás lesz, vagy az még elmegy alkati és serdülőkori normális adatnak. (A BMI nem éri el a normál intervallumot, kiszámoltam, de az egészséges felnőtt szervezetre vonatkoztatott skála, nem kamaszra.) Arról is kapunk néhány villanást, hogy az iskolában is a vékonyságot tolják ideálnak, még a tanárok közül is(!), illetve hogy a szülei házassága nem ideális. Sokat dolgozó apuka, anyuka elnyomva érzi magát, túl sokat várnak el tőle, veszekednek is néha – semmi túl tragikus scenario. Ez még önmagában nem jelenti azt, hogy indokolatlan lenne az anorexia kialakulása, nincs olyan, hogy „indokolatlan”, az egyéni megélés és értelmezések számítanak.
Magával az írással is voltak problémáim. Nem volt igazán íve, eleve a posványból indult az egész. A mondatok vagy faék egyszerűek voltak, vagy lírikus eszközökkel teletömött, totálisan indokolatlan mondatok. És ez a kettő felváltva volt jelen, egészen érthetetlen módon.
A tenger/víz-metafora 100%-ig megbukott, nem is igazán értem, minek kellett bele (következésképpen a cím is értelmezhetetlen számomra). Az a bekezdés a vízről, ami mindig egy-egy mondattal hosszabb lett, teljesen jelentését vesztette, a végére el is tűnt.
Az utolsó harmadában előfordulnak habzószájú feminista kirohanások, amik egyrészt engem rettenetesen taszítottak, másrészt sem az anorexia nem ide vezethető vissza, meg a regény sem erről szólt, csak beleszuszakoltuk valahogy.
És utolsóként a fordításról pár szót. Tudom, hogy kihalóban van a nyelvből, de én nagy híve vagyok az ikes ragozásnak, és rettenetesen b@ssza a fülemet/szememet, már bocsánat, amikor következetesen mindenhol iszok/eszek/felöltözök/jelenetkezek/buszozok stb. Főleg ha egy olyan bekezdésben is benne vannak (ezeket abból írtam ki, és egy idő után abbahagytam), amit stiláris okokból 5x egymás után leírtak. Nyilván a jelen idejű írásmód miatt hemzsegnek ezek a ragozások. És persze bármennyire is szeretem a POKET-könyveket, mindegyikben találtam eddig elválasztási hibát, ez sem volt kivétel.
November 5, 2021
Kira Poutanen, Ihana meri (Otava, 2001) s. 185. Lukija: Karoliina Niskanen.
Nappasin töiden vuoksi omasta hyllystäni 20 vuotta sitten ilmestyneen Kira Poutasen esikoisteoksen Ihana meri. Kirja kertoo 9.-luokkalaisesta Juliasta, joka sairastuu anoreksiaan, ja Poutasen esikoisteos sai aikoinaan Finlandia Junior -palkinnon.
Päähenkilö Julia on kiltti tyttö. Hän on kaikin puolin luotettava ja ahkera. Perheen isä on aina töissä, eikä opettajaäidilläkään ole aikaa pysähtyä, vaan työt ovat aina mielessä. Juliallla on kaksi energistä pikkuveljeä, jotka puolestaan touhuavat omiaan.
Tapahtumat kerrotaan Julian päiväkirjan kautta, joten kirja koostuu Julian välähdyksenomaisista muistoista. Kuvaus on hyvin tarkkanäköisesti. Se valottaa kerrassaan pirullisen tarkasti kympintyttöjen kilpailuasetelmaa, mutta se ei anna mairittelevaa kuvaa myöskään hiillostavista opettajista. Tuntui hieman hurjalta lukea kirjasta repliikkejä, joita olen taatusti kuullut sanottavan ja joita epäilen itsekin käyttäneeni.
Syöminen ja oma paino ovat asioita, joihin Julia voi vaikuttaa. Aluksi tyttö välttelee vain herkkujen syömistä ja liikkuu enemmän, mutta pikkuhiljaa sairaus etenee ja saastuttaa mielen. Hetken hän tuntee olevansa parempi kuin muut, etenkin kun pänttääminenkin tuottaa tulosta ja kokeista tulee pelkkiä kymppejä. Silti samaan aikaan itseinho kasvaa. Vaikka luut jo törröttävät ja hiukset harvenevat, Julia on sitä mieltä, että hänessä on yhä läskiä.
Julia ei halua muuttua naiseksi. Koska hän on älykäs tyttö, hän näkee naisten jäävän yhteiskunnassa alisteiseen asemaan. Miehet määräävät, naiset hääräävät. Kaikkiaan aikuisten maailma on pelottava ja vääristynyt.
Sairaus pysyy pitkään piilossa äidiltä – tai hän näkee merkit, muttei tahdo uskoa, ei ennen kuin on pakko. Kirja ei anna mairittelevaa kuvaa hoitohenkilökunnastakaan. Niinpä tapaamisissa Julia satuilee ja punnituksessa hyödyntää taikakiviä.
Mä olen kuusitoista ja painan 29 kiloa. Kaikki tässä huoneessa pelkää mua. Mun veri on mustaa ja kylmää, mun silmät on harsoihon alla helmeilevää vettä ja mä näen ihoni läpi kuihtuneeseen lihaan ja kuivuneisiin suoniin. Lääkärit istuu mun ympärillä ja tuijottaa mua salaa. Kun mä katson takaisin ne painaa katseen alas. Ne pelkää, että jos ne katsoo mua silmiin, niiden hiukset muuttuu valkoisiksi ja ne alkaa tuhota itteään.
Kun suorasanainen sairaanhoitaja viimein toteaa "kuolet, jos vielä jatkat",
Julian on tehtävä valinta.
"Mun elämä on nyt tässä, tulisia arpia täynnä enkä mä silti ole oppinut mitään. Vaan sen, että eniten on pelättävä itseään, sillä kukaan ei voi satuttaa sinua niin kuin sinä itse. Että on vaan rakastettava itseään vähän enemmän ja vähän enemmän, että voi elää."
Kirja jätti minulle jälleen jotenkin ristiriitaisen olon. Tarina tuntui niin todelliselta, että ahdisti, mutta silti jokin tökki. Vastaava tuntemus jäi ensimmäiselläkin lukukerralla. Yllättäen tuntui, että pidin kirjasta enemmän, kun aloin kuunnella sitä. Monin paikoin kirjan kerronta on myös runollisen kaunista. "Mä makaan sängyllä horteessa jäsenet irti musta. Villasukat ihmettelee kesäaurinkoa nukkaisella ihollaan."
Kirja on ilmestynyt 20 vuotta sitten, mutta se on yhä erittäin ajankohtainen. Nykyään laihdutusvinkit eivät pompi silmille vain lehdistä vaan niitä on joka puolella. Sosiaalinen media ja yhä kilpailullisempi koulumaailma eivät anna armoa. Niinpä jopa viides tyttö kärsii ahdistuksesta, masennuksesta ja uupumuksesta. On julmetun raskasta, kun tytön pitää nykyään olla kaunis, fiksu, menestyvä, kunnollinen ja tietysti vielä huumorintajuinen.
Nappasin töiden vuoksi omasta hyllystäni 20 vuotta sitten ilmestyneen Kira Poutasen esikoisteoksen Ihana meri. Kirja kertoo 9.-luokkalaisesta Juliasta, joka sairastuu anoreksiaan, ja Poutasen esikoisteos sai aikoinaan Finlandia Junior -palkinnon.
Päähenkilö Julia on kiltti tyttö. Hän on kaikin puolin luotettava ja ahkera. Perheen isä on aina töissä, eikä opettajaäidilläkään ole aikaa pysähtyä, vaan työt ovat aina mielessä. Juliallla on kaksi energistä pikkuveljeä, jotka puolestaan touhuavat omiaan.
Tapahtumat kerrotaan Julian päiväkirjan kautta, joten kirja koostuu Julian välähdyksenomaisista muistoista. Kuvaus on hyvin tarkkanäköisesti. Se valottaa kerrassaan pirullisen tarkasti kympintyttöjen kilpailuasetelmaa, mutta se ei anna mairittelevaa kuvaa myöskään hiillostavista opettajista. Tuntui hieman hurjalta lukea kirjasta repliikkejä, joita olen taatusti kuullut sanottavan ja joita epäilen itsekin käyttäneeni.
Syöminen ja oma paino ovat asioita, joihin Julia voi vaikuttaa. Aluksi tyttö välttelee vain herkkujen syömistä ja liikkuu enemmän, mutta pikkuhiljaa sairaus etenee ja saastuttaa mielen. Hetken hän tuntee olevansa parempi kuin muut, etenkin kun pänttääminenkin tuottaa tulosta ja kokeista tulee pelkkiä kymppejä. Silti samaan aikaan itseinho kasvaa. Vaikka luut jo törröttävät ja hiukset harvenevat, Julia on sitä mieltä, että hänessä on yhä läskiä.
Julia ei halua muuttua naiseksi. Koska hän on älykäs tyttö, hän näkee naisten jäävän yhteiskunnassa alisteiseen asemaan. Miehet määräävät, naiset hääräävät. Kaikkiaan aikuisten maailma on pelottava ja vääristynyt.
Sairaus pysyy pitkään piilossa äidiltä – tai hän näkee merkit, muttei tahdo uskoa, ei ennen kuin on pakko. Kirja ei anna mairittelevaa kuvaa hoitohenkilökunnastakaan. Niinpä tapaamisissa Julia satuilee ja punnituksessa hyödyntää taikakiviä.
Mä olen kuusitoista ja painan 29 kiloa. Kaikki tässä huoneessa pelkää mua. Mun veri on mustaa ja kylmää, mun silmät on harsoihon alla helmeilevää vettä ja mä näen ihoni läpi kuihtuneeseen lihaan ja kuivuneisiin suoniin. Lääkärit istuu mun ympärillä ja tuijottaa mua salaa. Kun mä katson takaisin ne painaa katseen alas. Ne pelkää, että jos ne katsoo mua silmiin, niiden hiukset muuttuu valkoisiksi ja ne alkaa tuhota itteään.
Kun suorasanainen sairaanhoitaja viimein toteaa "kuolet, jos vielä jatkat",
Julian on tehtävä valinta.
"Mun elämä on nyt tässä, tulisia arpia täynnä enkä mä silti ole oppinut mitään. Vaan sen, että eniten on pelättävä itseään, sillä kukaan ei voi satuttaa sinua niin kuin sinä itse. Että on vaan rakastettava itseään vähän enemmän ja vähän enemmän, että voi elää."
Kirja jätti minulle jälleen jotenkin ristiriitaisen olon. Tarina tuntui niin todelliselta, että ahdisti, mutta silti jokin tökki. Vastaava tuntemus jäi ensimmäiselläkin lukukerralla. Yllättäen tuntui, että pidin kirjasta enemmän, kun aloin kuunnella sitä. Monin paikoin kirjan kerronta on myös runollisen kaunista. "Mä makaan sängyllä horteessa jäsenet irti musta. Villasukat ihmettelee kesäaurinkoa nukkaisella ihollaan."
Kirja on ilmestynyt 20 vuotta sitten, mutta se on yhä erittäin ajankohtainen. Nykyään laihdutusvinkit eivät pompi silmille vain lehdistä vaan niitä on joka puolella. Sosiaalinen media ja yhä kilpailullisempi koulumaailma eivät anna armoa. Niinpä jopa viides tyttö kärsii ahdistuksesta, masennuksesta ja uupumuksesta. On julmetun raskasta, kun tytön pitää nykyään olla kaunis, fiksu, menestyvä, kunnollinen ja tietysti vielä huumorintajuinen.
August 9, 2020
Finlandia Junior-palkittujen teosten lukeminen näköjään jatkuu.
Haluaisin kyllä tietää, miksi juuri tämä on saanut tuon palkinnon. Ei tämä mitenkään erityisen huono ollut, mutta ei kyllä erityisen hyväkään. En ymmärtänyt esimerkiksi kellonaikojen tarpeellisuutta tekstissä. Paitsi no tietysti siinä, että yöllä tapahtuvien tapahtumien alkuun ei tarvitse kirjoittaa niiden tapahtuvan yöllä. Tarina on aika perinteinen mikäli niin voi sanoa. Perfektionismia, koulumenetyspaineita ja vähitellen kuvioihin osittain ryhmäpaineen takia hiipivä syömishäiriö.
Erityisen hurjalta tuntui opettajien kommentit oppilaistaan, jotka useat ovat melkoisia julkista nöyryytystä. Toivon todella, että kukaan opettaja ei oikeasti ole ollut tuollainen tai ole edelleen. Julian joutuessa sairaalahoitoon myös hoitohenkilökunnan käytös tuntuu rajulta. Tietysti, kun kyseessä on hengenvaarallinen tila, ei voi olettaa että asiaan suhtauduttaisiin ihan kevyesti, mutta tuntui, että Juliaa kohdeltiin kovin syyttävään sävyyn.
Haluaisin kyllä tietää, miksi juuri tämä on saanut tuon palkinnon. Ei tämä mitenkään erityisen huono ollut, mutta ei kyllä erityisen hyväkään. En ymmärtänyt esimerkiksi kellonaikojen tarpeellisuutta tekstissä. Paitsi no tietysti siinä, että yöllä tapahtuvien tapahtumien alkuun ei tarvitse kirjoittaa niiden tapahtuvan yöllä. Tarina on aika perinteinen mikäli niin voi sanoa. Perfektionismia, koulumenetyspaineita ja vähitellen kuvioihin osittain ryhmäpaineen takia hiipivä syömishäiriö.
Erityisen hurjalta tuntui opettajien kommentit oppilaistaan, jotka useat ovat melkoisia julkista nöyryytystä. Toivon todella, että kukaan opettaja ei oikeasti ole ollut tuollainen tai ole edelleen. Julian joutuessa sairaalahoitoon myös hoitohenkilökunnan käytös tuntuu rajulta. Tietysti, kun kyseessä on hengenvaarallinen tila, ei voi olettaa että asiaan suhtauduttaisiin ihan kevyesti, mutta tuntui, että Juliaa kohdeltiin kovin syyttävään sävyyn.
This entire review has been hidden because of spoilers.
October 2, 2022
raaka ja kaunistelematon. kerronnassa on käytetty paljon värejä kuvailemaan sekä konkreettisia sekä abstrakteja asioita. päähenkilön mielen taistelua sairaiden, vääristyneiden ajatusten ja todellisuuden tajun välillä on tuotu hyvin esille. ainakin itse pystyin hyvin tunnistamaan sen ristiriidan sairaan ja terveen minän välillä. miten ne omat aivot voivatkaan kääntää kaiken ihan päinvastaiseksi totuudesta.
ainut mistä mä en tykkää on se kuinka syömishäiriöstä kertovissa kirjoissa mainitaan aina tarkkoja painolukuja. tottakai painoluvut usein ovat yksi ainoista asioista mutä sairastuneen päässä liikkuu ja siksi ne ovat usein olennaisessa osassa kirjaa. mutta oikeastihan ongelma on nimenomaan se kuinka paljon jokin luku vaikuttaa sairastuneen ajatuksiin ja toimintaan eikä se mikä se kyseinen luku on.
tästä tuli näköjään joku kannanotto tms mutta jos mä kirjottaisin kirjan aiheesta syömishäiriö niin mä en kertoisi siinä tarkkoja lukuja vaikka ne luvut pyörisitkin sairastuneen ajatuksissa.
ainut mistä mä en tykkää on se kuinka syömishäiriöstä kertovissa kirjoissa mainitaan aina tarkkoja painolukuja. tottakai painoluvut usein ovat yksi ainoista asioista mutä sairastuneen päässä liikkuu ja siksi ne ovat usein olennaisessa osassa kirjaa. mutta oikeastihan ongelma on nimenomaan se kuinka paljon jokin luku vaikuttaa sairastuneen ajatuksiin ja toimintaan eikä se mikä se kyseinen luku on.
tästä tuli näköjään joku kannanotto tms mutta jos mä kirjottaisin kirjan aiheesta syömishäiriö niin mä en kertoisi siinä tarkkoja lukuja vaikka ne luvut pyörisitkin sairastuneen ajatuksissa.
September 29, 2019
Hiteles, jó érzékkel megírt történet. Nem hatni akar, hanem tényleg közvetíteni, hogy milyen belülről az anorexia és hogy mennyire hülyén hangzik minden, amit a környezet segítő szándékkal mond. Tetszett ez az üresség, a folytonos ismétlődés, az a bújtatottan lenéző és nőgyűlölő közeg, amelyből a minden elvárásnak megfelelő "tökéletes kislány" úgy érzi, csak önmagát megsemmisítve törhet ki. Az a rész, amelyben a nagypapa szapulja a nagymamát, nagyjából minden családban megtörténik évente többször...csak igyekszünk nem észrevenni.
March 31, 2019
Rendkívül nyomasztó könyv egy témáról, amit egyébként kerülni szeretek: anorexia.
Fojtogató, és a képei egyre sötétedtek a vége felé, nagyon nehéz volt belegondolni is, de ugyanakkor nehéz volt letenni is a könyvet, majdnem egészben olvastam el.
Fogalmam sincs, hogy lehet egy ilyen állapotból kilábalni, ugyanakkor azt sem értem, hogy lehet belezuhanni.
Hamarosan bővebben a blogon.
Fojtogató, és a képei egyre sötétedtek a vége felé, nagyon nehéz volt belegondolni is, de ugyanakkor nehéz volt letenni is a könyvet, majdnem egészben olvastam el.
Fogalmam sincs, hogy lehet egy ilyen állapotból kilábalni, ugyanakkor azt sem értem, hogy lehet belezuhanni.
Hamarosan bővebben a blogon.
December 18, 2021
Todella hyvä kirja. Julian syömishäiriötarina oli kerrottu hyvin aidosti ja kiinnostavasti. Juoni alkoi kyllä siis aikalailla toistaa itseään, mutta tässä tapauksessa se ei edes häirinnyt lukemista ja pysyi kiinnostavana.
July 23, 2023
kirjotustyyli ei ollu ihan lemppari ja puhekielen käyttö tuntu vähän häiritsevältä. myös yhtäkkiset meri-jutut oli hämmentäviä? mut kyl tää kirja parani kuitenkin loppua kohti niin paljon et pakko antaa 5 tähtee. tosi kaunis ja koskettava.
March 11, 2025
Yksi parhaimmista kirjoista mitä olen koskaan lukenut ja kuunnellut. Tähän teokseen palaan joka ikinen hetki. Joskus tietoisesti ja joskus tiedostamatta. Ihana Meri kosketti minua ja uskon, että se koskettaa sinuakin.
August 18, 2019
Tuskallisen terävä kuvaus anorektikosta ja siitä, miten koulukaan ei tue.
March 28, 2020
Gyors, érdekes, szépen megírt könyv egy érdekes társadalmi jelenségről, ami úgy szippant magába, mint egy örvény.
September 22, 2020
Kolmas tähti olisi voinut tulla anorektikon sisäisen maailman kuvaamisesta. Nuortenkirja ei ole kuitenkaan ole ehkä aivan kestänyt aikaa.
January 11, 2023
Vaikka aiheena hyvä ja tärkeä, niin en meinannut päästä millään kirjan loppuun. En pitänyt tavasta jolla asiaa käsiteltiin, tavasta jolla se kerrottiin.
July 17, 2023
i loved
This entire review has been hidden because of spoilers.
May 9, 2024
Tykkäsin tarinasta, mutta sairaanhoitajien ja vanhempien käytös nyt kyllä vitutti!
March 22, 2025
Hyvä aihio, mutta etenkin taustahenkilöt epäuskottavia ja tarinan suoraviivaisuus häiritsevää. Omaan makuuni runollisuutta oli liikaa.
July 17, 2025
niin realistinen kuvaus paitsi mielen sairastumisesta mutta myös tyttöydestä ja naiseudesta.. ja siksi niin pelottavan hyvä.
December 31, 2023
Mielestäni kirjan kieli oli huonoa, puhekieli häiritsi ja sitä oli ärsyttävä lukea, ehkä nuorempaan lukijaan voisi upota paremmin.
Kuvaus syömishäiriöstä oli niin kaavamainen, että ärsytti. Saman olisi voinut lukea mistä tahansa netin kuvauksesta anoreksiasta, johon sairastuu täydellisyyttä tavoitteleva tyttö, joka kokee yhteiskunnan aiheuttamia ulkonäköpaineita ja tavoittelee äärimmäistä laihuutta ollakseen kaunis.
Kuvaus syömishäiriöstä oli niin kaavamainen, että ärsytti. Saman olisi voinut lukea mistä tahansa netin kuvauksesta anoreksiasta, johon sairastuu täydellisyyttä tavoitteleva tyttö, joka kokee yhteiskunnan aiheuttamia ulkonäköpaineita ja tavoittelee äärimmäistä laihuutta ollakseen kaunis.
Displaying 1 - 30 of 41 reviews