Historiaa opiskeleva Sella tutustuu Turun yliopistossa herkkään ja sielukkaaseen Jonniin. Yhdessä opiskelutovereidensa kanssa he perustavat Pimeän taivaan killan, joka haluaa kurottaa historian halki ja nähdä maailman niin kuin keskiajan suomalainen sen näki. He kokkaavat keskiaikaisia ruokia, ompelevat pukuja ja käyvät pitkiä keskusteluja siitä, miten erilaisena todellisuus keskiajalla koettiin. Yksilöllisyys oli tuntematon käsite, ja aseena selittämätöntä vastaan oli vain taikausko. Kun Jonni sitten sairastuu ja alkaa kuulla ääniä, Sellaa askarruttaa, miksi nykyihmisestä on niin pelottavaa, että joku kokee todellisuuden eri tavalla. Samalla kehiytyy auki kertomus piikatyttö Valpurista, joka pakenee Hämeen härkätietä pitkin Turkuun. Uhmakkaasti Valpuri pohtii, ovatko sairaus ja hyljeksintä rangaistus siitä, että hän kaipaa vapauteen säätynsä kahleista.
Äh... joskus voi lyhyenkin kirjan lukeminen kestää pitkään. Pimeän taivaan kilta sijoittuu sekä keskiaikaiseen että nykyiseen Turkuun. Tarinan keskiössä on Turun yliopiston opiskelijoita, jotka ovat kiinnostuneita opintojensa tai muiden syiden vuoksi keskiajasta. Tarinaa kuljetetaan kauniisti kirjoitetulla tekstillä, joka ei pääse oikeuksiina, koska tarina vain ei lähde käyntiin. Jossain vaiheessa kun kirjan todellinen tematiikka (erilaisuus ja mielen sairaus) puskee esiin alkaa hieman enemmän kiinnostamaan. Historian ja nykypäivän yhteyskohdat tuntuvat välillä kovin teennäisiltä. Kate Moss taitaa näiden naittamisen täydellisesti (esim. teoksissa Krypta tai Labyrintti), Mila Teräkseltä ei vielä aivan suju yhtä hyvin. Pitkästä aikaa kirja, joka piti kahlata väkisin loppuun.
Kertomuksessa oli monenkinlaisia aineksia; nuorten yliopisto-opiskelijoiden asettuminen syksyiseen Turkuun, opintojen aloitus ja oman kaveripiirin löytäminen; ensimmäinen vakava seurustelusuhde ja nuoren kyky ja kypsyys käsitellä seurustelukumppanin mielenterveysongelmia; ripaus kauhua ja yliluonnollisia elementtejä sekä päähenkilö Sellan rinnalla kuljetettu tarina keskiajalla eläneen nuoren Valpurin elämästä. Tarina hajoili mielestäni liian moneen suuntaan jaksaakseen pitää otteessaan ja eteneminen tuntui välillä työläältä. Toisaalta voisi myös ajatella, että tarina kokeili eri olemisen tapoja ja etsi itseään, niin kuin nuoret parikymppiset vieraalle paikkakunnalle muuttaneet ja siellä paikkaansa etsivät opiskelijatkin. Tarinassa oli ehkä liiankin vahvasti avainromaanin tuntua; ensimmäinen opiskelusyksy Turussa ja poissa kotoa, varmasti toimii nostalgiamatkana samat kokemukset jakavalle lukijalle.
Kirjan kieli on todella kaunista, mutta tarina... Hyyyvin hidastempoinen, vasta kirjan loppupuolella alkaa tapahtua jotain. Ennen kaikkea kirjan hahmot jäivät minulle hyvin etäisiksi, osittain siksi, ettei heille tuntunut tapahtuvan yhtään mitään, osittain siksi, ettei kaunis kieli ulottunut kertomaan mitään syvempää hahmoista. Rehellisesti sanottuna minua ei kiinnostanut lainkaan, mitä henkilöhahmoille tarinassa tapahtuu ennen kuin kirja alkoi olla lopussa. Romaanin tärkein tehtävä on olla kiinnostava. Tämä ei ollut. Ainakaan ennen loppua.
Perusidea kirjassa oli ihan hyvä, kahden eri aikakaudella elävän tytön tarinaa kerrotaan samanaikaisesti. Ne ovat siten hyvin verrattavissa. Valitettavasti toteutus oli huonompi. Kirja oli pitkäveteinen ja itseään toistava, kirjan hahmot yksitoikkoisia ja joskus jopa tylsiä/ärsyttäviä. Minulla kesti aivan liian pitkään päästä kirjan alusta loppuun. Sen lukeminen ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Tarinan alku- ja loppuosat ovat ihan tyydyttäviä mutta niiden välissä on liian paljon sivuja joissa ei tapahdu juurikaan mitään.
Oon lukenu kirjan teininä, pian ilmestymisen jälkeen. Tykkäsin silloin ihan hulluna ja tykkäsin kyllä vieläki, en vain enää ihan niin paljoa kuin silloin. Kirjaa ei malttanut pudottaa käsistään ja yhdellä rykäyksellä se tulikin luettua.