"Kuten moni teistä tietääkin", rehtori sanoi, "yksisarviset rakastavat kaikkea kummituksiin ja mörköihin liittyvää. Sen vuoksi Yksisarviskoulussa vietetään halloweenia kokonaisen viikon ajan!" (s. 27)
Halloween-teemainen yksisarviskirja oli vielä onnistuneempi kuin sarjan ensimmäinen osa, jonka luin pari vuotta sitten. Ei tuntunut paljon lukukokemusta haittaavan, ettei välissä ilmestyneitä kirjoja ole lukenut. Miran PYY eli paras yksisarvisystävä Teppo on ihastuttavan erilainen yksisarvinen: se röyhtäilee, piereskelee ja kakkii kaikkialla, toisin kuin kaikki muut yksisarviset. Kakkahuumori tosin väljähtyy aika nopeasti.
"Teppo ei ollut kuten muut Yksisarviskoulun PYY:t. Useimmat yksisarviset olivat taianomaisen kimaltelevia, sipsuttelivat tyylikkäästi ympäriinsä ja käyttäytyivät hyvin. Teppo puolestaan oli useimmiten pahalla tuulella. Se ahmi herkkuja ja keskeytti oppitunteja kakkaamalla tai kuorsaamalla kovaäänisesti." (s.12-13)
Yksisarviskoulun opettajia katoaa ja Miran luokka saa sijaisen. He epäilevät uutta opettajaa milloin vampyyriksi, milloin ihmissudeksi. Minne kummaan opettajat ovat joutuneet? Samaan aikaan pitäisi suunnitella halloweenyllätys ilahduttamaan muita oppilaita.
Tämä sopii hyvin ekaluokkalaisista ylöspäin. Tekstiä on sivulla aika vähän ja se on muutamaa sanavalintaa (mm. tiskijukka, macarena, muuvit) lukuun ottamatta melko helppoa.