Omaelämäkerrallinen ja kirjoittajaansa säästelemätön kertomus menetyksestä, surusta ja eloonjäämisestä lahjana sekä kirouksena.
”Ajattelemme kuolemaa loppuna, mutta se on myös alku.”Meiju Niskalan romaanin päähenkilölle muistisairaan äidin kuolema on lähtölaukaus: se on starttipistooli, jonka pamaus sysää hänet matkalle omaan ja äitinsä menneisyyteen sekä äidin poissaolon määrittämään tulevaisuuteen – masennukseen ja ahdistukseen, mutta ehkä myös rauhaan ja iloon.
Sata kirjettä kuolleelle äidille on romaani siitä, kuinka oppia kuolemaan. Ja kuinka menetyksiä seuraavasta kaaoksesta selviää, kun jäljellä on pärjäämisen perintö. ”Minä en kyllä osaa olla kertomatta sinulle näitä kuulumisiani täältä. Minä en kyllä osaa päästää sinua kuolleiden maailmaan noin vain. Minä en halua suojella kuollutta elämältä.”
Meiju Niskala on suomalainen media-, esitys-, kaupunki- ja performanssitaiteilija sekä kirjailija. Hän on valmistunut Turun Taideakatemiasta teatteri-ilmaisun ohjaajaksi vuonna 2002 ja jatkaa opintojaan Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriossa. Hän on opiskellut myös klassista balettia, viulua ja saksofonia.
Meiju Niskala tekee kokeilevaa, leikkisää ja vuorovaikutteista taidetta. Hän pyrkii löytämään totutuista asioista uusia puolia ja viestimään muille ihmisille arjessa piilevistä mahdollisuuksista, valmistamaan työkaluja tilojen ja esineiden uudenlaiselle, elämyksellisemmälle kokemiselle.
Meiju Niskala on luonut uudenlaisen matkailukirjakonseptin ensimmäisen kirjansa Olet tässä (Turku) pohjalta. Hän tarkastelee kaupunkeja elämyksellisistä lähtökohdista. Perinteisten nähtävyyksien sijaan hän pyrkii esittelemään muun muassa kaupungin romanttisimpia ensisuudelmapaikkoja, uskomattomimpia kaupunkilegendoja, rumimpia nähtävyyksiä ja rauhallisimpia paikkoja ajantajun kadottamista varten.
Romaani täynnä värähteleviä lauseita, omintakeisia kiteytyksiä, surua ja kipua. Kuolema ja sairastuminen ovat läsnä. Teos käyttää kirjoituksen muotoja taitavan moninaisesti: kirje, kollaasi, typografian ja asettelun muunnokset. Hyvin vaikuttava, riipivä ja auki.
”Mieleni on rikki, koska tapani olla olemassa ei enää toimi.” (s. 200)
”Aamuöisin herään miettimään, miltä lihas kuulostaa kun se kuolee. Kuuluuko ritinää vai räjähdys?” (s. 60)
Ohhoh, huh huh. Arvasin että tämä on brutaali kirja, minkä takia odotin kiltisti kirjaston varausjonossa, enkä ostanut omaksi heti kun kirja julkaistiin, vaikka tiesin että ihan hyvin olisin voinut. Olen pitänyt Niskalan taideteoksista jo pitkään, mutta olihan tämä jotain ihan muuta (vaikka silti tunnistettavasti samaa, ehkä kääntöpuoli vain).
"Lapsi, jolla on vanhemmat, leikki kotia.
Me muut, - no, minä alan pitää tästä uudesta ystävästäni, kuolemasta."
Iskeeköhän tämä kovempaa lapsille, jotka leikkivät kotia vai meille muille?
tosi henkilökohtainen ja tunteita herättävä teos. tykkäsin monipuolisesta ja uniikista rakenteesta ja kirjailijan avoimuudesta ja rehellisyydestä, jolla äidin kuolemaa ja sen jälkeistä elämää käsitellään
Ei ehkä minun kirjani, mutta koskettava, henkilökohtainen, kiehtovalla kielellä tehty teos kuitenkin - ei voi antaa vähempää kuin neljä tähteä.
Muistisairaan äidin kuoleman käynnistämä prosessi, joka tuntuu vievän kaiken päähenkilön elämästä. Tarkka kuvaus läheis(t)en menettämisestä, mielenterveyden menettämisestä, muistin menettämisestä, elämänhalun menettämisestä. Ansaittua yhteiskuntakritiikkiä mutta sitäkin enemmän ajatuksenvirtaa, joka rakentaa lopulta kauniin henkilökuvan niin edesmenneestä äidistä kuin kertojastakin.
Itselleni itsetuhoisuutta aiheutti Storytelin ylidramaattinen lukija, joka kuulosti koko ajan olevan purskahtamassa itkuun (sopii tavallaan kirjan teemaan, mutta ei näin).
Koskettavasti kirjoitettu kuvaus suremisesta. Aihe tärkeä ja uskon tällaisen kirjan tuovan lohtua monille, mutta en itse ole oikeaa kohdeyleisöä tämäntyyppisille kuvauksille sairauksista.
Tämän kirjan lukeminen oli pehmeästi ilmaistuna nyrjäyttävää. Meillä voi olla paljon käsityksiä ja odotuksia hyvästä elämästä, silloin kun kaikki on hyvin. Ne kuitenkin kantavat vain rajoitetusti niissä tilanteissa, jolloin oma tai läheisen toimintakyky ratkaisevasti muuttuu.
Kirjoittajalla on valtavan paljon taitoja ja keinoja käsitellä ja tarkastella asioita eri kulmista. Ne tekevät näkyväksi sekä erilaisia kulttuurisia odotuksia että yksilöpsykologisia tarpeita ehjään narratiiviin ja arvojen pysymiseen linjassa.
Tätä teosta ja sen parissa ajan viettämistä voi suositella ihan jokaiselle elämän ja/tai kuoleman kanssa missään määrin tekemissä olevalle. Kirjan lukeminen oli lohdullista päättää "Laulu yli kuoleman" -äänitallenteen kuunteluun täällä: https://meijuniskalapeople.com/fi/nod....
Tunteita myllertävä kirja, upeasti kirjoitettu. Äiti. Hyvässä, huonossa, monessa roolissa. Millainen tunnemyrskyjen taival kun äiti taantuu lapseksi, ei ymmärrä. Saattohoito. Kuolema.
Kaunis ja raskas kirja. Kauhean kirkas ja tarkka, mutta samaan aikaan rönsyävä. Kirja alkaa äidin kuolemasta, mutta laajenee käsittelemään muitakin Suuria Ydinasioita: rakkautta ja vihaa, suoriutumista ja uupumista, hoivaa ja hylätyksitulemisen pelkoa, empatiaa ja itsekkyyttä, vahvuutta ja heikkoutta ja sitä mitä on oppinut näiden kaikkien merkitsevän. Kirjassa oli niin paljon upeita kiteytyksiä ja ajatuksia, että otin jatkuvasti niistä kuvia muistiinpanoiksi, jotten unohtaisi. Juuri tässä iässä ja elämänvaiheessa nyökyttelen pontevasti, kun kirjan kertoja alkaa vähitellen pohjamutien kautta hahmottaa omia tunteitaan ja rajojaan, omaa voimaansa, ja antaa itselleen luvan esim. vihata, vaikka on koko elämänsä (äitinsä tyttärenä, sukunsa traumojen kantajana) ollut ennen kaikkea kiltti. Kaiken kaikkiaan kirja oli upea ja totuudellinen. Joissain kohdissa mietin, että olisi voinut tiivistää, kun tuntui siltä, että samat asiat ja tunteet toistuivat ja toistuivat, mutta toisaalta, sellaista on elämäkin ja esim. suruprosessi. (Kokemuksesta tiedän.) Että ehkä toisto oli tarpeellista juuri tässä teoksessa - ja tässä jos missä tietynlainen "epätäydellisyys" on olennainen osa teosta. Tietyllä tavalla teoksen teeman jopa voisi ajatella olevan "täydellisyyden" illuusion murentaminen ja sotkuisen, keskeneräisen, ristiriitaisen inhimillisyyden puolustaminen. (Vaikkakin kirjan ulkoasu, graafinen suunnittelu ja taitto on aivan täydellinen: esteettisesti viimeistelty, mutta myös olennainen ja tärkeä osa teosta ja sen lukukokemusta.)
"Ihminen. Älä siis usko kaikkea mitä tunnet. Tunne on joissain asioissa huonoin mittari hyvälle ja merkitykselliselle elämälle!"
Olipa aika rankka kirja! Pidin Niskalan vahvasti kuvailevasta kielestä, minkä lisäksi koin jotenkin pakahduttavana kirjoittajan peittelemättömyyden ja avoimmuuden. Hyvin rohkea kirja paitsi surusta, kuolemasta, äidin dementoitumisesta ja menettämisestä, myös oman mielen hajoamisesta. Anna Saksmanin kertojaääni sopi hyvin äänikirjaan.
Olipa hurja kirja, jonka taisin lukea hiukan liian nopeasti, vaatisi enemmän syventymistä. Vaikuttava teos mielen ja ruumiin hajoamisesta, kun elämä potkii päähän vähän liian kovalla kädellä. Äidin sairastuminen muistihäiriöön, hoidon järjestäminen ja hidas kuoleman odottaminen tuovat mukanaan kokemuksen turvan täydellisestä pettämisestä ja kaikenkattavasta hylkäämisestä. Äiti, joka oli monille tuki ja turva, jäi sairaudessaan yksin. Sukulaiset, ystävät ja tutut kaikkosivat. Mutta kirja on myös kuvaus hitaasta toipumisesta ja tulevaisuudenuskon palaamisesta.
A very nice (and heartbreaking) book about the loss of a mother and the coping mechanisms of a young woman and her life (and issues) after the event. I hope this isn't as autobiographical as I think it is, as I feel sorry for the writer. I hope she felt better after writing this. The three things I don't like about this book: the name of the writer, the name of the novel and the cover. But: I like the way it is composed. The insides looked beautiful, it's nicely constructed. This is related to Tänä kesänä kaikki muuttuu and Depressiopäiväkirjat, but it is way way better. Niskala has a sharp pen and deep insights. Deserves all the hype it can get.
Kirja, jolle haluaisi antaa aihevalinnasta ja rohkeudesta viisi tähteä. Lukukokemuksena se ei ihan täyttänyt odotuksiani - osittain siksi, että odotin samaistumispintaa, ja sitä en saanut - mutta kyseessä on tärkeä teos, joka mahdollisimman monen kannattaisi lukea.
Samaistuin vahvasti, mutta en silti päässyt tarpeeksi lähelle vaikuttuakseni. Taatusti kirjoittajalle itselleen tärkeä teos ja varmasti monelle muullekin. Siksi tämäkin on tärkeä kirja, vaikkei se minuun kolissutkaan. Hyvä, että tällaisia julkaistaan.