Totaalinen suursota raivosi vuosina 1700-1721. Kenraali, pappi, sissipäällikkö, pyöveli ja rivi-ihminen kokivat totaalisen suursodan. Se retuutti heitä nälkämarsseilla, kidutuskiikussa, ruttoisissa piirityksissä, Suomen historian verisimpänä päivänä ja tuntureiden lumimyrskyssä.
Teemu Keskisarjan tutkimus painottuu Suuren Pohjan sodan vähän tunnettuihin taisteluihin. Päähenkilöt ovat etupäässä suomalaisia, pieniä, suuria ja keskikokoisia ihmisiä.
Teemu Keskisarja (s. 1971) on Suomen luetuimpia historioitsijoita. Hänen aiheensa ulottuvat muinaisista seksuaalirikoksista nykypäivän talouteen. Palkitun kirjailijan edellinen teos oli viime vuonna ilmestynyt Saapasnahka-torni : Aleksis Kiven elämänkertomus.
Teemu Keskisarjan "Murhanenkeli: Suuren Pohjan sodan ihmisten historia" (Siltala, 2019) pureutuu minulle itselleni vähemmän tuttuun sotahistorialliseen teemaan eli Suureen Pohjan sotaan (1700-1721). Kaarle XII:n tai Caroluksen, kuten Keskisarja häntä teoksessaan kutsuu, mittavista sotaretkistä olen lukenut oikeastaan vain Peter Englundin maineikkaan Pultavan.
Värikäs ja raflaavista näkemyksistään tuttu historiantutkija johdattaa lukijansa keskelle Caroluksen ja Pjotr I:n (Pietari Suuren, tietysti) välistä vihanpitoa. Sodankäyntiä kuvataan keskisarjamaisen värikkäästi, eikä lukija tosiaankaan pitkästy kulkiessaan sinikeltaisen armeijan ja siihen linkittyvien ihmisten mukana. Seksuaali- ja rikoshistoriaa sivutaan pariin otteeseen, samaten tavataan mieheksi tekeytynyt ja armeijaan pestautunut nainen Anna-Juho.
Napuen taistelua helmikuussa 1714 kuvataan yksityiskohtaisesti mutta lennokkaasti: paljon verisempään yhteenottoon ei maassamme ole koskaan aiemmin eikä sen koomminkaan taidettu ajautua. Suomalaisten siviilien kärsimyksistä isonvihan aikaan on kirjoitettu paljon, ilmeisesti sen verran, ettei kirjassa niitä käsitellä kovin yksityiskohtaisesti. Aarno Karimon kuvitus tuo omaa tunnelmaansa, ilmeisesti ne ovat lähtöisin teossarjasta Kumpujen yöstä.
Sodan kääntyminen onnettomaan suuntaan ei kuitenkaan saanut aikaan rauhaa, vaan Carolus johti seuraavaksi sotajoukkonsa Norjaan. Luoti tapasi soturikuninkaan pään Fredrikstenin linnakkeen ulkopuolella. Trondheimia piirittänyt sotajoukko lähti palaamaan takaisin kohti kotimaata komentajansa Carl Gustaf Armfeltin johdolla. Keskisarja kuvaa onnettoman sotajoukon paluuta melko riipaisevalla tavalla. Talvimyrskyn keskelle joutuneita "läpitunkeva kylmyys [...] ei kipristellyt vaan raateli" (s. 230), ja aamun valjettua osa oli "painautunut tiukasti yhteen, aivan kuin elävinä, mutta kun vähän kosketti, kaatuivat kuolleet kuin kivipatsaat" (s.231).
Keskisarjan mukaan tammikuussa 1719 koettiinkin yksi maamme historian musertavimmista katastrofeista, sillä tuntureille jääneistä tai myöhemmin kuolleesta 3700 vainajasta suurin osa oli suomalaisia.
En tiedä, onko tämä Teemu Keskisarjan paras tietokirja, mutta joka tapauksessa se teki minusta historiantutkijan entistä vankemman fanipojan!
Keskisarjan puhekielinen ja nokkela kirjoitustyyli erottuu joukosta muttei välttämättä vain edukseen. Usein koominen teksti välillä harmittavan huonosti soljuvaa - Joskus saman tekstinpätkän joutuu lukemaan useaan kertaan sillä nokkeluudet hämärtävät virkkeen ytimen. Itse historia tosin on mielenkiintoista ja keskittyminen ihmiskohtaloihin, pieniin ja suuriin, on viihdyttävää ja valaisee aikakautta paremmin kuin monet tyypillisemmät historiankirjoitukset. Keskisarja onnistuu saamaan historian tuntumaan todelliselta ja arkipäiväiseltä.
Keskisarjan työryhmä on kerännyt ihastuttavan määrän lähdeaineistoa teoksen taustalle. Mutta: Keskisarjan omaääninen, jutusteleva ja väärällä tavalla rento kirjoitustyyli ei ole makuuni. Kirjoitustapa ja kirjallisen äänen käyttö olivat niin luotaantyöntäviä, että loppuun saakka en kirjaa pystynyt lukemaan. Makuasioita sanoi Musti.
Keskisarjan tapa kirjoittaa historiaa ihmisten näkökulmasta on samalla mielenkiintoinen ja samalla hieman hankalasti seurattava. Suuri Pohjan sota on hieman vähemmän käsitelty aihe Suomessa, joten kyllä tämä teos paikkansa haukkuu.
Teemu Keskisarjan teos Murhanenkeli - suuren Pohjan sodan historia on epätyypillinen sotahistoriaa käsittelevä tietokirja. Keskisarja on ensinnäkin valinnut tutkittavakseen isovihan, jonka ajoilta oleva lähdemateriaali on epätasaisempaa ja vaikealukuisempaa kuin vaikkapa Toisen maailmansodan aikainen lähdemateriaali. Isovihan aikaiset tekstit ovat käsin kirjoitettuja, vaikeaselkoista ruotsia ja aikakauden kansan syvien rivien muistiinpanot puuttuvat. Tästä päästäänkin toiseen epätyypillisyyteen: Keskisarja kuvaa suuren Pohjan sodan historiaa erityisesti yksittäisten ihmisten kokemusten ja sattumusten kautta. ”- - ihmishistorian kuuluu mennä tilanteisiin yksilö edellä”, hän perustelee näkökulmaansa.
Kokonaisuus on kiinnostava ja lennokkaasti kirjoitettu. Vaikka Keskisarja paneutuukin yksittäisiin ihmisiin, suuresta Pohjan sodasta piirtyy myös kronologinen jatkumo. Napuen taisteluista mennään ennen pitkää Ruotsin armeijan kuolinmarssille Norjan tuntureille. Tavalliset ruotusotamiehet eli heikit, kuten Keskisarja heitä kutsuu, nousevat esiin. Kerronta keskittyy myös sotaherroihin kuten Armfeltiin, joka näkee melkein kokonaisen armeijan paleltuvan kuoliaaksi tunturissa.
Suurin osa lukion historian opiskelleista muistaa suuren Pohjan sodan ajoista mm. Uudenkaupungin rauhan. Oma kokemukseni on kuitenkin se, että isovihan käsittely jäi kovin pinnalliseksi, eikä sen vaikutuksia avattu suhteessa kansakunnan kokonaishistoriaan. Suuri Pohjan sota oli hirveä sekasorron, kuoleman ja hävityksen aika. Keskisarja esittää vertailuna muun muassa seuraavaa: ”- - sotauhrien loppusumma on siis 50 000 plus jotakin. Se ei sisällä sodasta epäsuorasti johtuneisiin tauteihin ja nälänhätiin kuolleita siviilejä. Tilastoissa on virhemarginaalia molempiin suuntiin, johtopäätöksessä ei. Suuri Pohjan sota oli suurensuuri. Väestöhistorialliselta loveltaan talvisota (25 000 kaatunutta lähes neljän miljoonan asukkaan valtiossa) oli siihen verrattuna melkein lumisota.”
Tiedän olevani länsisuomalaisten ruotusotamiesten jälkeläinen. Koin pieniä puistatuksia lukiessani, kuinka Porin rykmentti harhaili Norjan tuntureilla -50 asteen pakkasvaikutuksen alaisena. Mietin, kuinka moni esiäitini näki lasten ja naisten ottamisen venäläisten vangiksi. Ainakin yksi koki itse tämän kohtalon, sen tiedän. Nyt viimeistään ymmärrän senkin, miksi länsisuomalaisissa sukuhaaroissani on samoja miehiä useammalla sukupuun oksalla (mm. Lars Larsinpoika Savo ainakin neljä kertaa).
Vähän kuin Game of Thrones, mutta synkempi ja karumpi. Suuren Pohjan sodan aikana suomalaiset jäivät kahden mielipuolen väliin.Olihan tästä joku maininta koulun historiankirjoissa, mutta ainakin omat pohjatietoni tästä ajanjaksosta olivat todella hatarat. Murhanenkelin perusteella on hankala rakentaa kovin selkeää kokonaiskuvaa sodasta, mutta se ei ole tarkoituskaan.
Selkeys ja tarkkuus on jätetty tietoisesti hauskuuden varjoon. Välillä vaivasi pikkunäppäryys, mutta pääsääntöisesti tykkäsin ja ajoittain jopa nautin. Kolkanpäästä kertova luku on hauskin pitkään aikaan. Kuuntelin sen kolme kertaa.
Jos ei mitään muuta, ainakin tämä kirja opettaa arvostamaan sitä, että en elänyt Suomessa 1700-luvun alussa.
Suuri Pohjan sota on itselleni aika tuntematon osa Suomen historiaa. Mitä nyt Kajaanin linnan räjäytyksen ja Napuen taistelun tiesin osuvan kyseiseen aikaikkunaan. Keskisarja on onnistunut kirjoittamaan aiheesta erittäin onnistuneen ja vetävän teoksen, joka nimensä mukaisesti keskittyy hieman enemmän ihmiskohtaloihin, kuin sodan tapahtumien seuraamiseen.
Murhanenkeli kertoo Suuresta Pohjan sodasta yksilöiden näkökulmasta. Kerronta on tyypillistä Keskisarjaa, ts. kielenkäyttö on välillä värikästä, kun "heikit" (= suomalaiset sotilaat) "kyrpiintyvät" palvelukseen ja hukuttautuvat järveen mieluummin kuin lähtevät sotaretkelle. Mm. oikeudenkäyntipöytäkirjoista Keskisarja nostaa esiin mielenkiintoisia poikkeusyksilöitä, mm. Annan, joka teeskentelee miestä ja värväytyy armeijaan, meneepä jopa naimisiinkin naisen kanssa.
Näkökulmasta johtuen Murhanenkelistä ei ole helppoa saada kokonaiskuvaa Suuren Pohjan sodan vaiheista ja lopputuloksesta, mutta aikakauden kaoottisuus sen sijaan tuodaan esiin elävästi. Taisteluista varsinkin Napuen taistelu ja epäonnistunut yritys vallata Trondheim saavat paljon huomiota.
Erittäin viihdyttävää populaarihistoriaa! Kuunneltu äänikirjana parissa päivässä.
Tämä oli varsin hyvä. Jokin Keskisarjan tyylissä kuitenkin tällaisissa täyspitkissä kirjoissa vähän alkaa tökkimään. Tehokeinot toimivat erinomaisesti lyhyemmissä teksteissä, mutta alkavat hieman toistamaan itseään. Tämä tosin pelkästään makuasia. Sanotaan että ainakin 3,49 tähteä tälle kirjalle.
Varsin sujuvasti etenevä kirja suuren Pohjan sodan kauheuksista 1700-luvun alussa. Ja kyllähän ne todella kauheuksia olivat, välillä teki jopa vaikeaa kuunnella, ja erityisesti kun vielä ruttokin iski kesken kaiken.
Helmet 2020: 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa (myös 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä 7. Kirjassa rikotaan lakia 9. Kirjassa kohdataan pelkoja 13. Kirjassa eksytään 17. Tutkijan kirjoittama kirja 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa 38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu)
Popsugar 2020: 30. A fiction or nonfiction book about a world leader (27. A book featuring one of the seven deadly sins Advanced – 10. A book with a main character in their 20s)
Koruttomasti kerrottu tiivis tietopaketti Suomen historian (toistaiseksi) synkimmästä ajasta. Erittäin laajasta lähdemateriaalista koostettu ja sisältää myös yksityiskohtaista tietoa ennestään melko tuntemattomista tragedioista. Kuten Keskisarja jälkisanoissa mainitsee, historiantutkimus painottuu erittäin paljon toiseen maailmansotaan varsinkin Suomessa, joten sitä edeltävät konfliktit ovat jääneet hieman varjoon, ja varsinkin Suuren Pohjan Sodan historia tuntuu olevan valitettavan unohdettu aikajakso. Tämä kirja koostaa tuolta ajalta sekä merkittävimpiä henkilöitä ja tapahtumia että rivimiesten tarinoita, ja kannattaa ehdottomasti hommata hyllyyn mikäli Suomen historia ennen 1800- ja 1900-lukua kiinnostaa.
Keskisarja ei juurikaan viipyile kuninkaan ja suurvaltapolitiikan tasolla, vaan laskeutuu alas kertomaan niin upseerien, papiston kuin "Heikkien", siis tavallisen rahvaan, kokemuksista siviilissä ja kruunun asevoimissa. Keskisarjan kerronnan tyyli takaa sen, että vähäisemmälläkin mielikuvituksella varustettu lukija löytää itsensä keskeltä Turun rappiollisia kapakoita, Napuen verilöylyä ja Norjan jäähelvettiä.
Äijjä kirja äijjäin sodasta. Poliittisesti Keskisarjasta voi olla mitä montaa mieltä, mutta se on selvä että kaveri osaa kirjottaa ja hyvin osaakin. Aihekin on tässä kirjassa varsinkin sellainen että kaiken huomion ansaitsee.
Erinomaisen elämänmakuinen ja vaikuttavasti kerrottu historiakatsaus Suuren pohjan sodan ihmiskohtaloista. Lähteiden määrä ja laajuus on häkellyttävä. Tekijä on todellinen asiantuntija.
Mielenkiintoinen kirja, kovin värikästä kieltä ja ilmeisesti kiireessä tehty, lyöntivirheitä ja epäyhtenäisyyksiä. Omintakeiset nimet häiritsivät, Pjotr I, Carolus ja Petterburg. Olisiko ollut liian tavanomaista kyttää yleisesti käytössä olevia nimiä? Kirjan kansikuvalla en nähnyt yhteyttä kirjan aiheeseen. Mutta ihmisten historia oli todella hyvin kuvattu.
Pohjan sotaan en juuri ole perehtynyt, ja Keskisarjan kevyehkö tyyli sai lukemaan teoksen alusta loppuun. Napuen taistelusta toki olen kuullut ja lukenut, mutta suomalaisten turhakin kuolema Norjassa oli uutta tietoa.
Jos aihe ei ole entuudestaan kovin tuttu, etkä halua kovin syvälle sukeltaa, on tämä juuri hyvä teos.
Ensimmäistä kertaa Keskisarjan kyseessä ollen tuntui ettei kirjasta saanut oikein otetta, kun tuntui tavallaan että kyse oli jonkinlaisesta henkilöhistorioiden kokoelmasta ja jopa kieli vaikutti jotenkin... erilaiselta. No, eipä se toisaalta kovin pitkään kestänyt ennen kuin kirjan kerrontatavan sisäisti ja sittenhän se jo veikin mennessään... oikein kunnolla.
Toisin sanoen varsin vaikuttava katsaus suuren pohjan sodan historiaan etenkin suomalaisten kannalta. Ylipäätään mielenkiintoista oli herätä taas siihenkin miten kansainvälinen maailma jopa ns. suomalaisten kannalta jo 1700-luvun alkupuolellakin oli; suomalaisia kuoli sodissa ympäri eurooppaa, naisia ja lapsia ryöstettiin orjiksi arabimaihin asti ja niin edelleen.
Keskisarja ihmettelee itsekin sotakirjallisuuden painottumista 1900-luvulle, mutta kaipa ne selittävät tekijät löytyvät juurikin lähdeaineiston vaativuudesta ja varmaan siitäkin että aika jolloin suomea ei tavallaan edes olemassa ollut tuntuu jotenkin etäisemmältä. Harmi kyllä, pitää tämän jälkeen todeta, siksi vaikuttava kokonaisuus tämä lopulta oli.
Tämäkin sota heräsi eloon Keskisarjan käsissä. Jo lapsesta asti olen ollut erityisen kiinnostunut siitä mitä yksittäisille ihmisille on tapahtunut maailman melskeissä. Yläasteella ne "siniset tietolaatikot" olivat aina parasta luettavaa, kun niissä kerrottiin jostain tietystä torpparista nälkäaikaan tai pikkutytöstä talvisodassa. Näin ollen tämäkin kirja avasi Pohjan sotaa aivan uudella tavalla. Tapahtumat pääpiirteittäin olivat kyllä ennestään tuttuja, mutta Keskisarjan tapa kertoa tapahtumista ja ihmiskohtaloista imaisee mukaansa ja myös auttaa omaksumaan politiikan melskeitä ja suuria kokonaisuuksia paremmin. Myös Keskisarjan valistunut ja perusteltu tapa arvailla ja vähän arvostellakin osuu yleensä kohdalleen.
Kirjallista karkkia, vaikka aihe on mitä synkin. Harva lienee kuullut parin tuhannen suomalaisen hengiltä jäätymisestä Ruotsin ja Norjan rajalle, isovihan terrori on vähän tutumpaa. Hieman ponnettomien Mannerheim- ja Kivi-elämäkertojen jälkeen tämä on Keskisarjalta paluu tyrmäävämpään kielelliseen osaamiseen. Ensimmäinen puolikas sivu tekee jo vaikutuksen.
Jos jotain parannettavaa on pakko keksiä, tästäkin kirjasta löytyy joitain kirjoitus- tai sanavirheitä, vaikkei moneen nykykirjaan nähden kovin paljon. Missä on oikolukija? Lopun pohdinta siitä, miksi ihmiset vaikuttavat selvinneen apokalyptisistä sodan vuosikymmenistä ilman yhteiskunnan pehmeitä palveluita on vähän turha. Joka tapauksessa ihana kirja, jonka ei toivonut loppuvan, vaikka kuinka murhanenkelin uhreja sääliksi kävikin.
Lennokkaalla otteella kirjoitettu kirja Pohjan Sodasta suomalaisesta näkökulmasta. Kyse ei nimestä huolimatta ole varsinaisesta mikrohistoriasta, vaan suomalaisten sotilaiden parikymmenvuotisesta reissusta hiipuvan suurvallan kurimuksessa. Pieni kiireisyys näkyy siellä täällä, mutta kyllä itse kirjakin tulee luettua nopeasti. Suosittelen, jos aihepiiri lainkaan kiinnostaa!
Teemu Keskisarja kirjoittaa hyvin ja Suuren pohjan historia tulee mainiosti kerrottua myös yksityishenkilöiden kokemusten kautta. Kirja ei kokonaisuudessa nouse Keskisarjan parhaitten teosten tasolle, mutta siitäkin huolimatta se on mielenkiintoinen. Asiasta enemmän kiinnostuneille K.H.Vilkunan teos isosta vihasta syventää vielä näkemystä, mitä Pohjanmaalla tapahtui 1714-1721. Pisteet 9/10.