What do you think?
Rate this book
Voiko mikään täyttää äidin jättämää aukkoa?
Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen sukeltaa omaan lapsuuteensa ja varhain kuolleen äitinsä muistoon kauniissa ja ravisuttavassa Äitiä ikävä -muistelmateoksessaan.
Eero Huovinen oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Äidin kuolema oli perheelle kova isku, ja äidistä tuli aihe, josta ei puhuttu. Vuosien varrella muistot haalistuivat, mutta ikävä ei laantunut. Ei vielä 75-vuotispäivän lähestyessäkään, kun Huovinen yllättäen löysi isänsä jälkeenjääneiden papereiden joukosta äitinsä kirjeet. Alkoi matka äidin luo, tutustuminen haalistuneiden muistikuvien sijasta todelliseen äitiin. Kirjeitä lukiessa muistot heräsivät ja moni asia näyttäytyi toiselta aikuisen kuin lapsen silmin. Samalla Huovisen oli palattava mielessään myös koko elämän kestäneen kivun syntyhetkeen. Nousi esiin kysymys, voiko äidin löytää uudelleen, ja jos voi, helpottaako ikävä?
Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen sukeltaa omaan lapsuuteensa ja varhain kuolleen äitinsä muistoon kauniissa ja ravisuttavassa Äitiä ikävä -muistelmateoksessaan.
Eero Huovinen oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Äidin kuolema oli perheelle kova isku, ja äidistä tuli aihe, josta ei puhuttu. Vuosien varrella muistot haalistuivat, mutta ikävä ei laantunut. Ei vielä 75-vuotispäivän lähestyessäkään, kun Huovinen yllättäen löysi isänsä jälkeenjääneiden papereiden joukosta äitinsä kirjeet. Alkoi matka äidin luo, tutustuminen haalistuneiden muistikuvien sijasta todelliseen äitiin. Kirjeitä lukiessa muistot heräsivät ja moni asia näyttäytyi toiselta aikuisen kuin lapsen silmin. Samalla Huovisen oli palattava mielessään myös koko elämän kestäneen kivun syntyhetkeen. Nousi esiin kysymys, voiko äidin löytää uudelleen, ja jos voi, helpottaako ikävä?
235 pages, Hardcover
First published January 21, 2020
3 people are currently reading
68 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 21 of 21 reviews
June 8, 2020
Eero Huovinen muistelee äitiään kauniisti ja rehellisesti. Pienen pojan äidin ikävä ei ole hellittänyt, vaikka vuodet ovat kuluneet.
Luin tätä eläytyen. Äiti on korvaamaton, ikuisesti yksi ja oma.
Luin tätä eläytyen. Äiti on korvaamaton, ikuisesti yksi ja oma.
February 26, 2020
Äitiä ikävä on koskettava kirja pojasta, miehestä, papista, joka elää elämäänsä äitiä ikävöiden. Nuorena kuolleen äidin muisto seuraa, eikä haihdu mielestä. Menetys koskee vielä eläkkeellä, vuosikymmeniä menetyksen jälkeen.
Kirja herätteli ajattelemaan sitä, miten joku kipeä asia tai menetys seuraa niin isossa osassa elämää ja esimerkiksi äidin kaipaus seuraa mukana kaikessa. Ehkä syynä on se, että traumaa ei mitenkään käsitelty, 1950-luvun alun tapaan asia vaiettiin loppuun asti. Pieni poika jäi miettimään, mihin se äiti katosi. Samaan aikaan elämä jatkuu ympärillä.
Toisaalta kirjailija itsekin ymmärtää sen, että pääosin kuvitelmissa elänyt äiti on ehkä paljon myös mielikuvituksen tuotetta. Ideaali, josta aika on hionut pois pahimmat säröt. Hankala isäsuhde varmaan on myös osaltaan ollut vaikuttamassa äidin virheettömyyteen.
Eero Huovinen on kirkon mies. Samoin oli hänen isänsä. Uskonto on siis isossa osassa kirjaa, se kulkee luonnollisena osana elämää ja kuolemaa. Minua tämä ei haitannut, jollekin se voi tehdä epämukavan olon. Itse ehkä pystyn ajattelemaan uskon olleen kuitenkin rikkaus tässä tarinassa. Jonkinlainen toivo on olemassa ja luotto siihen, että joskus vielä tavataan. Itse en ole uskonnollinen, mutta tämän kirjan surulliseenkin pohjavireeseen usko tuo lohdullisen sävyn.
Kaiken kaikkiaan oikein mukava ja koskettava kirja. Ehkä kaikkien lukemieni kirjojen joukossa kuitenkin keskikastia, joka tuskin jää vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa. Päädyin kolmeen tähteen, vaikka harkitsinkin neljää. Voin silti tätä suositella.
Kirja herätteli ajattelemaan sitä, miten joku kipeä asia tai menetys seuraa niin isossa osassa elämää ja esimerkiksi äidin kaipaus seuraa mukana kaikessa. Ehkä syynä on se, että traumaa ei mitenkään käsitelty, 1950-luvun alun tapaan asia vaiettiin loppuun asti. Pieni poika jäi miettimään, mihin se äiti katosi. Samaan aikaan elämä jatkuu ympärillä.
Toisaalta kirjailija itsekin ymmärtää sen, että pääosin kuvitelmissa elänyt äiti on ehkä paljon myös mielikuvituksen tuotetta. Ideaali, josta aika on hionut pois pahimmat säröt. Hankala isäsuhde varmaan on myös osaltaan ollut vaikuttamassa äidin virheettömyyteen.
Eero Huovinen on kirkon mies. Samoin oli hänen isänsä. Uskonto on siis isossa osassa kirjaa, se kulkee luonnollisena osana elämää ja kuolemaa. Minua tämä ei haitannut, jollekin se voi tehdä epämukavan olon. Itse ehkä pystyn ajattelemaan uskon olleen kuitenkin rikkaus tässä tarinassa. Jonkinlainen toivo on olemassa ja luotto siihen, että joskus vielä tavataan. Itse en ole uskonnollinen, mutta tämän kirjan surulliseenkin pohjavireeseen usko tuo lohdullisen sävyn.
Kaiken kaikkiaan oikein mukava ja koskettava kirja. Ehkä kaikkien lukemieni kirjojen joukossa kuitenkin keskikastia, joka tuskin jää vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa. Päädyin kolmeen tähteen, vaikka harkitsinkin neljää. Voin silti tätä suositella.
November 9, 2020
Isänpäivänä luin kirjaa nimeltä Äitiä ikävä. Hienosti emerituspiispa kertoo ikuisesta äidinikävästään menetettyään äitinsä 9-vuotiaana. Tuttuja tuntemuksia, samaa etsintää olen itsekin käynyt läpi 7-vuotiaasta saakka, kun isäni kuoli liian aikaisin. Nyt ikävöin myös äitiäni, vaikka Alzheimer vei hänet jo kauan ennen kuin kuolema. Molemmat vanhemmat ovat niin tärkeitä! Tässä kirjassa minua häiritsi vain liiallinen uskonnon korostus, vaikka sekin on ymmärrettävää, onhan kyse piispasta.
December 19, 2024
Luin aiemmin tämän kirjoittajan veljen kirjoittaman kirjan heidän isästään ja se oli minusta parempi kuin tämä, joka tämäkin on hyvin ja erityisen koskettavasti kirjoitettu. Kirjaa lukiessa tuli rauhallinen mieli.
Lukemiseen tuli minusta enemmän sisältöä, kun oli lukenut ensin veljen kirjoittaman kirjan, jossa on kerrottu enemmän heidän vanhempiensa suhteesta ja elämästä.
Annoin neljä, koska annoin veljelle viisi.
Lukemiseen tuli minusta enemmän sisältöä, kun oli lukenut ensin veljen kirjoittaman kirjan, jossa on kerrottu enemmän heidän vanhempiensa suhteesta ja elämästä.
Annoin neljä, koska annoin veljelle viisi.
March 18, 2020
Erittäin hyvä, rehellinen ja rohkea iäkkkään kirkonmiehen tuntojen kuvaus.
March 18, 2020
Odotin ehkä jotain koskettavampaa lukukokemusta kuin miksi tämä sinänsä hyvä kirja muodostui. Ehkä itseäni vieraannutti varsinaisesta teemasta, äidin ikävästä, tekstin korostunut uskonnollisuus ja perheen lähi-ihmisten sivistyneisyyden ja titteleiden ylikorostuminen - vaikka toki nämä oppineet piirit ja uskonnollisuus ovat olleet keskeinen osa Huovisen elämää.
May 23, 2020
Ihan mielenkiintoinen. Enemmän kyllä taisi kertoa isästä ja ristiriitaisesta isäsuhteesta kuin äidistä. Huovisen tavassa piilottaa punnittujen lauseiden joukkoon huonosti verhottuja piikkejä jää hiukan katkera maku.
Arvoin kahden ja kolmen tähden välillä.
Arvoin kahden ja kolmen tähden välillä.
August 30, 2020
Nopealukuinen kirja, joka ensialkuun jättää pohtivan rehellisen kuvan - vaatii tietynlaista rohkeutta kirjoittaa avoimesti mm. äidinkaipuustaan, perheen sisäisistä asioista ja monesta muusta.
Kirja pohjaa jonkinverran faktatietoon kirjeistä, ja muista lähteistä, mutta on paljon myös kuvitteellista, pohdintaa. Mitä jos? Olisiko voinut olla? ...
Kirjasta kuvastuu myös kuva eteenpäin ja ylöspäin pyrkivästä isästä, joka kirjoittaa kyllä lämpimästi perheestään ja ihanista avioliittovuosistaan, mutta on fyysisesti poissaoleva Italian tutkimus- ja Suomen saatnamatkoillaan, on poissa perheensä luota ja muutenkin paradoksaalinen - puhuu lähimmäisenrakkaudesta, mutta antaa remmiä pojilleen, ei anna avaimia mökillensä tai päästä uuteen kotiinsa. Etäiseksi ja ei-totuudelliseksi jää kuva isän ja pojan suhteesta, isä kun kieltää pojaltaan minkään äidin muiston olemassaolon, vaikka kirjeitä ja muuta materiaalia löytyikin paljon, isän kuoltua.
Surulliseksi tuollaisen lukeminen tekee, tai vähintäänkin hämmentyneksi.
Kirjassa on myös henkilöönmeneviä toteamuksenomaisia vihjauksia ja arvailuja (vai onko kyse piilotetuista piikeistä?) toisista ihmisistä.
”Tampereen piispa Elis Gulin siunaa uuden kirkon. Tasavallan presidenttikin tulee kirkkoon. Gulin lienee ollut asialla. Hän osaa hankkiutua vallanpitäjien luo ja tehdä itsensä tykö.”
Ei ollut lempikirjojani, mutta suosittelen silti lukemaan. Herättää monia ajatuksia.
Kirja pohjaa jonkinverran faktatietoon kirjeistä, ja muista lähteistä, mutta on paljon myös kuvitteellista, pohdintaa. Mitä jos? Olisiko voinut olla? ...
Kirjasta kuvastuu myös kuva eteenpäin ja ylöspäin pyrkivästä isästä, joka kirjoittaa kyllä lämpimästi perheestään ja ihanista avioliittovuosistaan, mutta on fyysisesti poissaoleva Italian tutkimus- ja Suomen saatnamatkoillaan, on poissa perheensä luota ja muutenkin paradoksaalinen - puhuu lähimmäisenrakkaudesta, mutta antaa remmiä pojilleen, ei anna avaimia mökillensä tai päästä uuteen kotiinsa. Etäiseksi ja ei-totuudelliseksi jää kuva isän ja pojan suhteesta, isä kun kieltää pojaltaan minkään äidin muiston olemassaolon, vaikka kirjeitä ja muuta materiaalia löytyikin paljon, isän kuoltua.
Surulliseksi tuollaisen lukeminen tekee, tai vähintäänkin hämmentyneksi.
Kirjassa on myös henkilöönmeneviä toteamuksenomaisia vihjauksia ja arvailuja (vai onko kyse piilotetuista piikeistä?) toisista ihmisistä.
”Tampereen piispa Elis Gulin siunaa uuden kirkon. Tasavallan presidenttikin tulee kirkkoon. Gulin lienee ollut asialla. Hän osaa hankkiutua vallanpitäjien luo ja tehdä itsensä tykö.”
Ei ollut lempikirjojani, mutta suosittelen silti lukemaan. Herättää monia ajatuksia.
February 10, 2022
Meni hetki, ennen kuin sain tartuttua tähän kirjaan hitaan alun jälkeen. Oli mielenkiintoista kuulla ja lukea myös uskon merkityksestä elämään, varsinkin verraten nykypäivään jolloin lähes kaikessa uskonto suljetaan pois arkisista keskusteluista tai puhutaan vain tietyn piirin parissa (kertonee myös jotain oman lähipiirin uskonnosta).
Kirjassa oli ihan kaunista suomen kielen käyttöä, mutta ei varsinaisesti tarjonnut suurempia oivalluksia. Oma äiti on rakas ja paras, ja isäsuhdetta tutkien tilanne on myös mutkikas. Kirja loppuu lähes yllättäen, ja olisin odottanut enemmän tietoa miten uuden ’äidin’ tuleminen elämään muutti nuoren aikuisen/teinin arkea.
Kirjassa oli ihan kaunista suomen kielen käyttöä, mutta ei varsinaisesti tarjonnut suurempia oivalluksia. Oma äiti on rakas ja paras, ja isäsuhdetta tutkien tilanne on myös mutkikas. Kirja loppuu lähes yllättäen, ja olisin odottanut enemmän tietoa miten uuden ’äidin’ tuleminen elämään muutti nuoren aikuisen/teinin arkea.
September 20, 2020
Kaunis kuvaus Eero Huovisen nuorena kuolleesta äidistä. Huovinen muistelee äitiään omien muistikuvien ja äidin lähettämien kirjeiden kautta. Äidin kaipaus on Huovisen mielessä vahvasti vielä vuosikymmenet äidin poismenon jälkeen.
Teos on melko lyhyt verrattuna hänen veljensä Sakari Huovisen kirjoittamaan teokseen veljesten isästä. Sakari Huovisen teoksessa ajankuvaus on laajaa ja analyyttistä, kun taas Eero Huovinen keskittyy kuvailemaan enemmän omia tunteitaan ja kaipaustaan äitiä kohtaan.
Annan teokselle Äitiä ikävä kolme tähteä.
Teos on melko lyhyt verrattuna hänen veljensä Sakari Huovisen kirjoittamaan teokseen veljesten isästä. Sakari Huovisen teoksessa ajankuvaus on laajaa ja analyyttistä, kun taas Eero Huovinen keskittyy kuvailemaan enemmän omia tunteitaan ja kaipaustaan äitiä kohtaan.
Annan teokselle Äitiä ikävä kolme tähteä.
June 8, 2020
Kaunis, herkkä ja koskettava omaelämäkerrallinen kuvaus lapsuudesta, äidittömän pojan/miehen ikävästä, uskosta ja elämästä 50-luvun helsinkiläisessä evankelistaperheessä. Huovinen on onnistunut yhdistämään kerronnallisen tarinan ja pohdiskelevan omien tuntemusten käsittelyn ehjäksi kokonaisuudeksi. Elämänmakuinen perhearjen kuvaus kohtaa pienen pojan hämmennyksen äidin varhaisesta poismenosta sekä kypsään ikään päässeen piispan filosofis-teologiset pohdinnat ikävästä, uskosta ja äidistä.
March 4, 2020
Silmäni kostuivat. Kirja on raskas, mutta kaunis. Siinä nivoutuvat hienosti lapsen herkät muistikuvat äidistä, elämänkokemuksen täydentämät kuvitelmat ja poiminnat satunnaisesta kirjeenvaihdosta. Kirjan lopussa uskonnollisuus ja raamatunlauseet saavat omaan makuuni liian suuren osan, mutta kirjailijan taustan ja hänen elinpiirinsä ymmärtäen se on vain luontevaa.
June 27, 2020
Kuinka äidin kuolema lapsuudessa vaikuttaakin suuresti lapsen ja aikuisen elämään. Varsinkin se, ettei siihen aikaan kuolemasta puhuttu, eikä surua surtu yhdessä, eikä lapsi voinut, saanut ja pystynyt esittää kysymyksiä. Paluu siihen aikaan, kun kaikki alkoi ja kuinka se vaikutti koko Eeron elämään.
July 7, 2020
Iäkäs äitini, tuore leski, luki tämän ääneen kevään aikana meille tyttärilleen päivittäisissä videopuheluissamme.
Kirja on omakohtainen ja koskettava. Oli myös koskettavaa kuulla tämä äitimme lukemana, kun ei saanut tavata fyysisesti.
Kirja jäi siltikin etäiseksi, kummallista kylläkin. Oliko se kerronnan perustuminen toisten kirjoittamaan kirjeenvaihtoon syynä? Vai kirjoittajan halu kumminkin olla reilu kaikille osapuolille, jolloin äänessä oli enemmänkin aikuinen Eero, kuin lapsi Eero. Suosittelen kumminkin lämpimästi ja olen iloinen, kun sain jakaa tämän näin läheisteni kanssa.
Kirja on omakohtainen ja koskettava. Oli myös koskettavaa kuulla tämä äitimme lukemana, kun ei saanut tavata fyysisesti.
Kirja jäi siltikin etäiseksi, kummallista kylläkin. Oliko se kerronnan perustuminen toisten kirjoittamaan kirjeenvaihtoon syynä? Vai kirjoittajan halu kumminkin olla reilu kaikille osapuolille, jolloin äänessä oli enemmänkin aikuinen Eero, kuin lapsi Eero. Suosittelen kumminkin lämpimästi ja olen iloinen, kun sain jakaa tämän näin läheisteni kanssa.
March 20, 2020
Ihan kiinnostava kuvaus tunnetun henkilön lapsuudesta.
March 22, 2020
Ihanaa pohdiskelua, kaunista kieltä. Nautinto lukea.
July 17, 2020
Pidin tästä hirmuisesti. Hauska kirjoitustyyli Huovisella, vaikka aihe erittäin koskettava. Nautinnollinen lukukokemus.
August 27, 2020
Lämminhenkinen kertomus vanhan miehen äidinikävästä.
March 3, 2021
Tässä oli koskettavaa kaunista puhetta äidistä, mutta jotenkin se tuntui liian ylistävältä. Kristillisyys kantavana teemana sopi hyvin kirjaan.
Read
March 11, 2022Tästä kirjasta on vaikeaa sanoa mitään. Toisaalta kirja on kaunis kuvaus äidin menettämisestä lapsena, mutta toisaalta kirja tuntui lähinnä Huovisen omalta (välillä katkeraltakin) terapiakirjalta.
Displaying 1 - 21 of 21 reviews