What do you think?
Rate this book
Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi
1900-luvulla rakennettiin hyvinvointivaltiota ja ihmiskunta oli matkalla tähtiin, mutta tällä vuosituhannella on vain leikattu menoja ja edessä näkyy zombeja ja nälkäpeliä. Miksi usko tulevaisuuteen romahti?
Pontus Purokurun esseet vaeltelevat eri aiheissa Slushista masennuslääkkeisiin, kieltäytymisen voimaan ja Tähtien sodan poliittiseen analyysiin. Kokonaisuus kiertyy etsimään mielekästä tapaa olla olemassa ja katsoa tulevaisuuteen. Pian tekoäly ja robotit vievät meidän työmme. Se on tietysti erinomainen asia, koska silloin meille jää aikaa tehdä sitä mitä haluamme eli laiskotella – ja jos hyvin käy, edessämme on täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi.
Pontus Purokurun esseet vaeltelevat eri aiheissa Slushista masennuslääkkeisiin, kieltäytymisen voimaan ja Tähtien sodan poliittiseen analyysiin. Kokonaisuus kiertyy etsimään mielekästä tapaa olla olemassa ja katsoa tulevaisuuteen. Pian tekoäly ja robotit vievät meidän työmme. Se on tietysti erinomainen asia, koska silloin meille jää aikaa tehdä sitä mitä haluamme eli laiskotella – ja jos hyvin käy, edessämme on täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi.
ebook
First published October 4, 2020
39 people are currently reading
493 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 39 reviews
January 14, 2019
Välitön ensivaikutelmani Purokurun teoksesta oli pettynyt raivo. Taasko yksi knausgård vaatii minua samaistumaan valkoisen miehen NIIN KOVIN VAIKEAAN osaan! Sama tunne jatkui jossakin määrin läpi koko kirjan. Purokuru mainitsee nimeltä arviolta sata miesoletettua, muita kuin miehiä ehkä alle 30. "Feministinen" eetos vaikuttaa päälleliimatulta, viittaukset naisoletettuihin ja muihin marginalisoituihin ryhmiin väkinäisiltä. Purokuru puhuu samalla maskuliinisuuden ponnella, jolla kaikki menestyneet miesoletetut kirjailijat puhuvat: koneet, mekanismit, logiikka ja järki ovat elämässä tärkeitä. Paperi-T:n ottaminen esimerkiksi "itseään purkavasta miehestä" on vuosisadan vitsi.
Luin kirjan luonnottoman nopeasti kirjaston lyhyen laina-ajan takia. Teos on todella raskaslukuinen. Kuvittelen olevani yleissivistynyt, mutta Purokuru saa namedroppailullaan ja kiusallisilla sivistyssanoillaan aikaan lähinnä riittämättömyyden ja osattomuuden tunnetta.
Kirjaa lukiessa en voinut välttyä ajattelemasta, kuinka vaikeaa muun kuin miessukupuoleen identifioituvan olisi saada julkaistuksi vastaava teos. Vastaava pohdinta on päässäni aiemmin liittynyt esimerkiksi Jari Sarasvuon monologipodcastiin. Purokurun kirja on monessa suhteessa Sarasvuon podcastin vertaistuote.
Purokurulla on kuitenkin mielenkiintoisia ideoita ja miellyttäviä sanoituksia. Erityisesti viimeinen, sairautta käsittelevä essee tuli kokemuksellisesti hyvin lähelle. Minua ilahdutti teoksessa se, miten itsestäänselvänä Purokuru pitää esimerkiksi sitä, että setien valta kerta kaikkiaan väistyy ja järjetön, suurenhullu unelmoiminen on parasta, mitä ihminen voi tehdä. Kiihdytystalouden idea on hieno. Nyökyttelin päätäni ajatukselle oleskeluyhteiskunnasta, jossa ihmisellä on itseisarvo suorituksista syntyvän välinearvon sijaan.
Kirjan lukeminen vakuutti minua siitä, että olen jo elämässä yrittänyt aivan tarpeeksi samaistua ableistisen cisheteropatriarkaatin ideamaailmaan. Nyt on aika rakentaa oma maailma.
Luin kirjan luonnottoman nopeasti kirjaston lyhyen laina-ajan takia. Teos on todella raskaslukuinen. Kuvittelen olevani yleissivistynyt, mutta Purokuru saa namedroppailullaan ja kiusallisilla sivistyssanoillaan aikaan lähinnä riittämättömyyden ja osattomuuden tunnetta.
Kirjaa lukiessa en voinut välttyä ajattelemasta, kuinka vaikeaa muun kuin miessukupuoleen identifioituvan olisi saada julkaistuksi vastaava teos. Vastaava pohdinta on päässäni aiemmin liittynyt esimerkiksi Jari Sarasvuon monologipodcastiin. Purokurun kirja on monessa suhteessa Sarasvuon podcastin vertaistuote.
Purokurulla on kuitenkin mielenkiintoisia ideoita ja miellyttäviä sanoituksia. Erityisesti viimeinen, sairautta käsittelevä essee tuli kokemuksellisesti hyvin lähelle. Minua ilahdutti teoksessa se, miten itsestäänselvänä Purokuru pitää esimerkiksi sitä, että setien valta kerta kaikkiaan väistyy ja järjetön, suurenhullu unelmoiminen on parasta, mitä ihminen voi tehdä. Kiihdytystalouden idea on hieno. Nyökyttelin päätäni ajatukselle oleskeluyhteiskunnasta, jossa ihmisellä on itseisarvo suorituksista syntyvän välinearvon sijaan.
Kirjan lukeminen vakuutti minua siitä, että olen jo elämässä yrittänyt aivan tarpeeksi samaistua ableistisen cisheteropatriarkaatin ideamaailmaan. Nyt on aika rakentaa oma maailma.
March 27, 2019
Aivan jokainen essee ei värisyttänyt vitosen edestä, mutta kokonaisuutena filosofi Purokurun kokoelma on niin ajattelua ruokkiva ja monipuolisesti aktivoiva että ansaitsee arvosanaksi 5/5. Tähän tekee mieli toistaa Marxin kulunut sitaatti maailman selittämisestä versus muuttamisesta, tai sitten siteerata Purokurua itseään:
"Toivottomuus voi innostaa, kunhan todella luopuu toivosta. Toivo on lottovoiton tai taivaasta laskeutuvan ufon eli jonkin ulkopuolisen tekijän odottamista. Toivottomuus on sen tajuamista, että mikään ei pelasta. Vaikka mikä olisi, lopulta aurinko sammuu ja kosminen kylmyys tappaa meidät kaikki.
Sitä odotellessa voi kai tehdä jotain." (S. 275)
Lisäys arvioon erään keskustelun jälkeen: Nähdäkseni Purokuru ei ehdota että utopioihin keskittyminen olisi itsessään ratkaisu globaaliin kriisiin, sen sijaan hän osoittaa utopioiden ja näköalattomuuden merkityksen hyvin. Laitetaan tähän vielä sellainenkin (mielestäni ilmeinen) disclaimer etten näe tarvetta allekirjoittaa kaikkia esseekokoelman väitteitä voidakseni sen lukemisesta nauttia.
"Toivottomuus voi innostaa, kunhan todella luopuu toivosta. Toivo on lottovoiton tai taivaasta laskeutuvan ufon eli jonkin ulkopuolisen tekijän odottamista. Toivottomuus on sen tajuamista, että mikään ei pelasta. Vaikka mikä olisi, lopulta aurinko sammuu ja kosminen kylmyys tappaa meidät kaikki.
Sitä odotellessa voi kai tehdä jotain." (S. 275)
Lisäys arvioon erään keskustelun jälkeen: Nähdäkseni Purokuru ei ehdota että utopioihin keskittyminen olisi itsessään ratkaisu globaaliin kriisiin, sen sijaan hän osoittaa utopioiden ja näköalattomuuden merkityksen hyvin. Laitetaan tähän vielä sellainenkin (mielestäni ilmeinen) disclaimer etten näe tarvetta allekirjoittaa kaikkia esseekokoelman väitteitä voidakseni sen lukemisesta nauttia.
November 23, 2018
Pontus Purokuron esseekokoelma ”Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi” on ajoittain liikuttavuuteen asti briljantti. Purokuro kuvaa kapitalistista kulttuuriamme silleen kivalla tavalla: oivaltavasti, hauskasti, tarkasti ja levottomasti. Ensimmäisestä lauseesta, ”Kaiken tärkeän ja kiinnostavan olen saavuttanut laiskottelemalla, velttoilemalla, kieltäytymällä, pakenemälla ja pysähtymällä”, asti kaikki on ns. tykittelyä.
Lähes kaikki esseet ovat huikeita, mutta erityisesti milleniaaliseen mielenlaatuuni upposi ”Tornadon keskellä”, jossa Purokuro avaa Miki Liukosen O:n läpi nykyistä keskitymättömyyden kulttuuria. Samoin loistavia olivat niin ”Master Blaster” -esseen pohdinta tyhmän ja vahva konservatismin ja viekkaan liberalismin maailmanhallinnasta kuin autoritäärisyyden muuttumista fasismiksi luotaava ”Poliittinen analyysi Tähtien sodasta”. Feministisempiä ajatussuuntia luotavaa ”Itseään purkavat miehet” iski kyllä myös syvästi johonkin sisällä.
Kirja on yhtä aikaa ihan vakavasti otettava yhteiskuntateoreettinen esitys, mutta samaan aikaan se on kuitenkin keveää ja esimerkiksi ”Slush, pääoman edistynyt siipi” -teksti on aikaisen ratkiriemukas. Toisaalta mitä sitä nyt voi odottaa kirjalta, joka käsittelee poliittista suuntausta, joka on saanut alkunsa meemistä.
Vaikka en vielä ihan allekirjoita tätä kiihdyttämisoppia, jossa heitetään luopumisen ja asketismin ihanteet romukoppaan ja hankitaan lisää shampanjaa kaikille tämä kirja sai minut kuitenkin ihan vakavissaan harkitsemaan, että pitäisikö jatkossa kutsua itseään sosialistin sijaan kommunistiksi.
Lähes kaikki esseet ovat huikeita, mutta erityisesti milleniaaliseen mielenlaatuuni upposi ”Tornadon keskellä”, jossa Purokuro avaa Miki Liukosen O:n läpi nykyistä keskitymättömyyden kulttuuria. Samoin loistavia olivat niin ”Master Blaster” -esseen pohdinta tyhmän ja vahva konservatismin ja viekkaan liberalismin maailmanhallinnasta kuin autoritäärisyyden muuttumista fasismiksi luotaava ”Poliittinen analyysi Tähtien sodasta”. Feministisempiä ajatussuuntia luotavaa ”Itseään purkavat miehet” iski kyllä myös syvästi johonkin sisällä.
Kirja on yhtä aikaa ihan vakavasti otettava yhteiskuntateoreettinen esitys, mutta samaan aikaan se on kuitenkin keveää ja esimerkiksi ”Slush, pääoman edistynyt siipi” -teksti on aikaisen ratkiriemukas. Toisaalta mitä sitä nyt voi odottaa kirjalta, joka käsittelee poliittista suuntausta, joka on saanut alkunsa meemistä.
Vaikka en vielä ihan allekirjoita tätä kiihdyttämisoppia, jossa heitetään luopumisen ja asketismin ihanteet romukoppaan ja hankitaan lisää shampanjaa kaikille tämä kirja sai minut kuitenkin ihan vakavissaan harkitsemaan, että pitäisikö jatkossa kutsua itseään sosialistin sijaan kommunistiksi.
November 3, 2025
tykkään purokurun tyylistä joka on mukaansatempaava ja jotenkin sillee ajan hermolla (hyh mikä ilmaus) ja muutenkin pidin tästä enemmän mitä oletin. slush-essee oli sairaan hauska ja nimikkoessee fiksu, mut sit taas toisaalta lorvimisen tärkeyden korostaminen ja paperi t:n ja ekholmin rakkaus niinkun freimaaminen jonain post-maskuliinisuuden pyhättöinä on sit ajatuksia joihin on hieman vaikeempi samaistua tai yrittää löytää niistä ees mitään huumoriarvoa. kokoelman feminismi oli tosiaan vähän päälleliimattua mut julkikommunismi virkistävää. kiva!
January 19, 2021
Halusin avaruutta, sain kommunismia. Pitäisi varmaan lakata valitsemasta kirjoja vetävän nimen perusteella. Toisin kuin Ilja Lehtisen suuria ajatuksia herättänyt syväekologinen kritiikki antoi ymmärtää, kyseessä on irrallisista teksteistä koostuva esseekokoelma, jossa pääotsikon aihetta käsitellään vain yhden pintapuolisehkon tekstin verran. Valtaosin kirja tuntuu raikkaalta kuin se tiedotusopin laitoksen käytävä, jonne Kaarle Nordenstreng on arkistoitu. Parasta antia ovat kuvailevat jaksot Slushista ja masennuksesta. Niissä Purokuru uskaltaa laittaa itseään peliin eikä vain hoe prekariaattia jonkinlaisena Touretten syndrooman kirjallisena vastineena.
August 30, 2023
Miellyttävä ja vapauttava esseekokoelma poliittisesta mielikuvituksesta ja tulevaisuuskuvastosta
December 13, 2018
Tää oli hurjan mainio! Hieman tosin ehkä epätasainen, mikä harmitti, koska fanitan vähän Purokurua ja hänen ajatuskelojaan. Osa esseistä olit todella viis kautta viis, osan timanttisuus jäi taas vähän epäloogisten ajatusketjujen ja yhteyksien varjoon. Höh! Parhaimmillaan Purokuru on henkilökohtaisimpien (ja lyhyimpien!) aiheiden äärellä, mutta varsin hyvää tavaraa koko kirja kuitenkin noin muutenkin oli.
3,5 tähteä.
3,5 tähteä.
February 1, 2021
En tiedä onko aika tehnyt tälle kirjalle tepposet, mutta luettuna nyt ei se tarjonnut juurikaan mitään ajateltavaa. Välillä tietokirjamaiset esseet (joissa välillä ei ole selvää onko kyse lähteestä vai kirjailijan omasta ajattelusta) olivat hyvin raskasta luettavaa. Parhaiten soljuivat ne esseet, joista turha namedroppailu oli jätetty pois.
September 15, 2019
Tätä oli ilo lukea, jotenkin hämmentävän hyvin kirjoitettu ja rikas paketti isoja aiheita.
December 7, 2022
When it comes to contemporary non-fiction, I mostly read pretty mainstream stuff. A lot of so called mainstream thoughts and ideas originate from American world view which is, of course, capitalist.
That's the main reason for me finding this book so fresh and original. I don't usually read about socialism or communism... and I don't agree with everything in this book... but I found myself thinking along new lines and getting new perspectives. Therefore, four stars.
Purokuru is well read, a good thinker and a good writer. The most interesting bits were his personal experiences with mental health issues (I happened to read an excellent mental health book by Johann Hari recently so I was primed to be interested); achieving through denial and lazyness; and critique of Miki Liukkonen's O (which I haven't read) with references to Wallace's Infinite Jest (which I have read).
This book was part of an experiment to read books as ebooks on smartphone (to avoid switching on Facebook or Instagram). Reading a few screens here and there, with long breaks in between (I often did not succeed in avoiding Meta), probably did not add to the reading experience. My apologies for the writer if my rating and review were impacted by the sorry way of reading. (Result of experiment: works for books without plot, e.g. cookbooks or other non-fiction with no red thread; not to be used for reading anything of importance.)
That's the main reason for me finding this book so fresh and original. I don't usually read about socialism or communism... and I don't agree with everything in this book... but I found myself thinking along new lines and getting new perspectives. Therefore, four stars.
Purokuru is well read, a good thinker and a good writer. The most interesting bits were his personal experiences with mental health issues (I happened to read an excellent mental health book by Johann Hari recently so I was primed to be interested); achieving through denial and lazyness; and critique of Miki Liukkonen's O (which I haven't read) with references to Wallace's Infinite Jest (which I have read).
This book was part of an experiment to read books as ebooks on smartphone (to avoid switching on Facebook or Instagram). Reading a few screens here and there, with long breaks in between (I often did not succeed in avoiding Meta), probably did not add to the reading experience. My apologies for the writer if my rating and review were impacted by the sorry way of reading. (Result of experiment: works for books without plot, e.g. cookbooks or other non-fiction with no red thread; not to be used for reading anything of importance.)
September 12, 2020
Kuuntelin tämän Pontus Purokurun ja Veikka Lahtisen Mikä meitä vaivaa -podcastin tukijalukupiirin kautta: koneluettujen esseiden jälkeen Purokuru ja Lahtinen keskustelivat esseestä. Kiinnostava tapa lukea kirja, vaikka kuunteluun menikin yli vuosi aikaa. Lukupiiri tuli hyvän tovin kirjan julkaisun ja kirjoittamisen jälkeen, joten Purokurulla oli kriittistä etäisyyttä teksteihin. Ja Lahtinen on tiukka kriitikko podcast-toverinsa ajatusten ja tyylin suhteen.
Mitään yhteenvetoa tästä on nyt aika hankala kirjoittaa, koska kuunteluun meni tosiaan reilusti yli vuosi. Hyvä, tarpeellinen kirja, koska esittää aika populaarissa eli helposti sulateltavassa muodossa ajatuksia, jotka ovat (minun näkemykseni mukaan) elintärkeitä ajallemme ja tulevaisuudellemme. Systeemin on pakko muuttua, tässä on joitain suuntaviivoja sille että mihin suuntaan.
Kannattaa myös kuunnella sitä podcastia, on hyvä.
Mitään yhteenvetoa tästä on nyt aika hankala kirjoittaa, koska kuunteluun meni tosiaan reilusti yli vuosi. Hyvä, tarpeellinen kirja, koska esittää aika populaarissa eli helposti sulateltavassa muodossa ajatuksia, jotka ovat (minun näkemykseni mukaan) elintärkeitä ajallemme ja tulevaisuudellemme. Systeemin on pakko muuttua, tässä on joitain suuntaviivoja sille että mihin suuntaan.
Kannattaa myös kuunnella sitä podcastia, on hyvä.
November 29, 2021
Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja ajoittain avaruuksia hipelöivä. Olen kuunnellut Purokurun podcastia ja pidänkin hänen ajatuksen juoksustaan, havainnoista ja ideoista. Esseitä oli mukava lukea, jotkut olivat parempia kuin toiset.
March 19, 2024
Kirja herättää jo pelkästään nimellään mielenkiinnon ja oletuksen siitä, että sisältö voi olla provosoivaa tai hyvinkin suoraa. Alussa lukeminen herätti minussa suurta huvittuneisuutta, nauroin ääneen melkeen jokaisella sivulla — joskus montakin kertaa saman sivun aikana. Teoksessa on oivaltavia ajatuksia, itseironiaa ja ennen kaikkea vastatarinoita niille ajattelun malleille, jotka yhteiskunnassamme ovat luonnollistuneet.
Purokurulla on kyky tiivistää suuria ideologisia kehityskulkuja ja modernia elämää karikatyyrisiksi esimerkeiksi, joista nykyihmisen peilikuva paljastuu narrimaisena ja hivenen sympaattisena. Alussa tällainen kirjoitustyyli tuntui virkistävältä ja Purokurun ajatukset sopivan anarkistisilta. Loppua kohden se alkoi kuitenkin synnyttää myös ahdistusta ja tuntui liian poliittiselta ja viileältä. Mutta itsepähän valitsin lukea esseitä, nykypäivänä ne ovat usein tällaisia.
Skippasin Tähtien sodan poliittisen analyysin kokonaan, sillä ei vaan vois ”vähempää kiinnostaa”. Sinänsä totalitarististen järjestelmien pohdinta vakava aihe, mutta sen käsittely Tähtien sodan kautta ei vaan meitsille maistunut.
Purokurulla on kiinnostavia ja osin samaistuttaviakin ajatuksia myös ”valkoisen heterocis -miehen itsensäpurkamisen prosessista”. Hän tuo esiin niitä haasteita ja tarpeita, joita feministiseen liikkeeseen liittyy. Tuli mieleen juuri ilmestynyt elokuva ”American Fiction”, joka oli Oscar -ehdokkaanakin. Leffassa pohditaan juuri tätä identiteettipolitiikkaan liittyvää haastetta, joissa kirjoja tai muuta taidetta luokitellaan ”mustien kirjallisuudeksi” tms, jotta saataisiin vähemmistöjä näkyviin, mutta samalla vahvistetaan sitä ajatusta, että ”mustien kirjallisuus” olisi aina lähtäkohtaisesti erilaista ”valkoiseen kirjallisuuteen” verrattuna tai sen tulisi aina käsitellä esim. Gettoja ja eriarvoisuutta. Sama ongelma, joka liittyy myös ”mieskirjailjat - naiskirjailijat” -erotteluun.
”Katri Immonen kirjoittaa Latteäiti -blogissaan, että miesten kasvutarinoissa on nähty yleisinhimillisiä teemoja, kun taas synnyttämiseen ja äitiyteen liittyvät teemat on määritelty triviaaleiksi ja ”naisten kokemuksiksi”. Naisten kokemukset ovat jotakin erityistä, ne ovat yksityiskohtia ja ”naiskysymyksiä”, kun taas miesten kokemukset ovat ikään kuin kokemuksia yleensä.” (s. 160)
Alussa Purokuru tuo esiin laiskottelun anarkistisuutta. Hänen kuvauksensa aiheesta oli hauskaa ja samaan aikaan osuvaa, kuvausta siitä, kuinka vaikeaa nykyihmisen on olla paikallaan ja tekemättä mitään;
”Kaiken tärkeän ja kiinnostavan olen saavuttanut laiskottelemalla, velttoilemalla, kieltäytymällä, pakenemalla ja pysähtymällä… Aikana, jona meitä aktivoidaan yrittäjiksi ja hyviksi kansalaisiksi, pysähtyminen on vastarintaa. Kun jokaista vaaditaan osallistumaan keskusteluun, ryhtymään oma-aloitteisesti luovaksi markkinatoimijaksi, hiljentyminen on raju ele. Kun jatkuvasti pitäisi treenata maratonille, veistää itselleen vatsalihaksia ja ajella sääri- ja häpykarvojaan, laiskottelu, velttoilu ja kaikenlainen muu kansanterveystieteen siveettömäksi leimaama toiminta on törkeää ja tärkeää protestointia... Tulen esiin harvinaisena olentona ja myönnän kaikesta laiskotteluposeeraamisesta huolimatta olevani uusliberaali. En ainoastaan käyttäydy uusliberaalisti vaan myös tunnen ja haluan uusliberaalill tavalla. Olen uusliberaali maanantaista sunnuntaihin lomalla ja töissä.
”Ette te mitään Y-sukupolvea tai milleniaaleja ole. Te olette Cv-sukupolvi. Jokainen teistä panostaa vain omaan uraansa, koska jokaisen on pakko. Kaikki on teille CV:n jatketta.” (s.3-4)
Purokurulla on kyky tiivistää suuria ideologisia kehityskulkuja ja modernia elämää karikatyyrisiksi esimerkeiksi, joista nykyihmisen peilikuva paljastuu narrimaisena ja hivenen sympaattisena. Alussa tällainen kirjoitustyyli tuntui virkistävältä ja Purokurun ajatukset sopivan anarkistisilta. Loppua kohden se alkoi kuitenkin synnyttää myös ahdistusta ja tuntui liian poliittiselta ja viileältä. Mutta itsepähän valitsin lukea esseitä, nykypäivänä ne ovat usein tällaisia.
Skippasin Tähtien sodan poliittisen analyysin kokonaan, sillä ei vaan vois ”vähempää kiinnostaa”. Sinänsä totalitarististen järjestelmien pohdinta vakava aihe, mutta sen käsittely Tähtien sodan kautta ei vaan meitsille maistunut.
Purokurulla on kiinnostavia ja osin samaistuttaviakin ajatuksia myös ”valkoisen heterocis -miehen itsensäpurkamisen prosessista”. Hän tuo esiin niitä haasteita ja tarpeita, joita feministiseen liikkeeseen liittyy. Tuli mieleen juuri ilmestynyt elokuva ”American Fiction”, joka oli Oscar -ehdokkaanakin. Leffassa pohditaan juuri tätä identiteettipolitiikkaan liittyvää haastetta, joissa kirjoja tai muuta taidetta luokitellaan ”mustien kirjallisuudeksi” tms, jotta saataisiin vähemmistöjä näkyviin, mutta samalla vahvistetaan sitä ajatusta, että ”mustien kirjallisuus” olisi aina lähtäkohtaisesti erilaista ”valkoiseen kirjallisuuteen” verrattuna tai sen tulisi aina käsitellä esim. Gettoja ja eriarvoisuutta. Sama ongelma, joka liittyy myös ”mieskirjailjat - naiskirjailijat” -erotteluun.
”Katri Immonen kirjoittaa Latteäiti -blogissaan, että miesten kasvutarinoissa on nähty yleisinhimillisiä teemoja, kun taas synnyttämiseen ja äitiyteen liittyvät teemat on määritelty triviaaleiksi ja ”naisten kokemuksiksi”. Naisten kokemukset ovat jotakin erityistä, ne ovat yksityiskohtia ja ”naiskysymyksiä”, kun taas miesten kokemukset ovat ikään kuin kokemuksia yleensä.” (s. 160)
Alussa Purokuru tuo esiin laiskottelun anarkistisuutta. Hänen kuvauksensa aiheesta oli hauskaa ja samaan aikaan osuvaa, kuvausta siitä, kuinka vaikeaa nykyihmisen on olla paikallaan ja tekemättä mitään;
”Kaiken tärkeän ja kiinnostavan olen saavuttanut laiskottelemalla, velttoilemalla, kieltäytymällä, pakenemalla ja pysähtymällä… Aikana, jona meitä aktivoidaan yrittäjiksi ja hyviksi kansalaisiksi, pysähtyminen on vastarintaa. Kun jokaista vaaditaan osallistumaan keskusteluun, ryhtymään oma-aloitteisesti luovaksi markkinatoimijaksi, hiljentyminen on raju ele. Kun jatkuvasti pitäisi treenata maratonille, veistää itselleen vatsalihaksia ja ajella sääri- ja häpykarvojaan, laiskottelu, velttoilu ja kaikenlainen muu kansanterveystieteen siveettömäksi leimaama toiminta on törkeää ja tärkeää protestointia... Tulen esiin harvinaisena olentona ja myönnän kaikesta laiskotteluposeeraamisesta huolimatta olevani uusliberaali. En ainoastaan käyttäydy uusliberaalisti vaan myös tunnen ja haluan uusliberaalill tavalla. Olen uusliberaali maanantaista sunnuntaihin lomalla ja töissä.
”Ette te mitään Y-sukupolvea tai milleniaaleja ole. Te olette Cv-sukupolvi. Jokainen teistä panostaa vain omaan uraansa, koska jokaisen on pakko. Kaikki on teille CV:n jatketta.” (s.3-4)
November 22, 2018
Mielenkiintoinen kirja. Olen aika monesta asiasta ihan eri mieltä kuin Pontus. Mutta myös yllättävän monesta asiasta samaa mieltä.
Kirja on vahvimmillaan silloin kun puhutaan filosofiasta, yhteiskuntajärjestelmästä ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Taloustieteen alueella taas ollaan hiukan hukassa. Muutamaan jo virheelliseksi todistettuun tutkimukseenkin löytyy viittauksia.
Kaiken kaikkiaan Pontuksen kuvailema maailma, jossa kenenkään ei tarvitse tehdä töitä ja kaikki elävät yltäkylläisyydessä kuulostaa kivalta.
Uskon, että tämmöiseen maailmaan me vielä päädytään. Kirjassa toivotaan kapitalismin loppua, itse taas uskon, että juuri kapitalismi meidät tällaiseen maailmaan johdattaa. Toki tavan tilaajien yläpuolelle muodostuu se omistava luokka, mutta onko siitä haittaa, jos kaikilla on asiat hyvin ja voi keskittyä taiteen tekemiseen ja mennä pakoon virtuaalitodellisuuteen.
On teoksessa myös teemoja köyhyydestä, miehisyyden kriisistä ja vaikka mistä muusta, näistä en kuitenkaan saanut hirmu paljoa irti.
Olisi kiva lukea Paska Suomi ja tämä peräkkäin, koska molemmissa vaikuttaa pitkälti samoista asioista. Pursiainen liian vahvasta AY-liikkeestä ja Pontus liian heikosta, mutta kuitenkin.
Kirja on vahvimmillaan silloin kun puhutaan filosofiasta, yhteiskuntajärjestelmästä ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Taloustieteen alueella taas ollaan hiukan hukassa. Muutamaan jo virheelliseksi todistettuun tutkimukseenkin löytyy viittauksia.
Kaiken kaikkiaan Pontuksen kuvailema maailma, jossa kenenkään ei tarvitse tehdä töitä ja kaikki elävät yltäkylläisyydessä kuulostaa kivalta.
Uskon, että tämmöiseen maailmaan me vielä päädytään. Kirjassa toivotaan kapitalismin loppua, itse taas uskon, että juuri kapitalismi meidät tällaiseen maailmaan johdattaa. Toki tavan tilaajien yläpuolelle muodostuu se omistava luokka, mutta onko siitä haittaa, jos kaikilla on asiat hyvin ja voi keskittyä taiteen tekemiseen ja mennä pakoon virtuaalitodellisuuteen.
On teoksessa myös teemoja köyhyydestä, miehisyyden kriisistä ja vaikka mistä muusta, näistä en kuitenkaan saanut hirmu paljoa irti.
Olisi kiva lukea Paska Suomi ja tämä peräkkäin, koska molemmissa vaikuttaa pitkälti samoista asioista. Pursiainen liian vahvasta AY-liikkeestä ja Pontus liian heikosta, mutta kuitenkin.
September 10, 2020
One of the greatest books I've ever read. A wonderful, deep, analytical yet very entertaining take on capitalism, being sick and poor, the world being run by oil etc...
Capitalism is sick. It has destroyed our world faster than everything else and will be the end of all of us. We got some nice things, but only some of us, and only for a moment.
Every major issue here is treated with the perfect amount of humor, from the politics in Star Wars to the fully automated space gay luxury communism.
Purokuru has to be one of my favourite writers at the moment. He is such a brilliant thinker. And the best thing with him is that I know that the best is yet to come.
Capitalism is sick. It has destroyed our world faster than everything else and will be the end of all of us. We got some nice things, but only some of us, and only for a moment.
Every major issue here is treated with the perfect amount of humor, from the politics in Star Wars to the fully automated space gay luxury communism.
Purokuru has to be one of my favourite writers at the moment. He is such a brilliant thinker. And the best thing with him is that I know that the best is yet to come.
August 23, 2021
Pontus on ihanan inspiroiva, luki sitten hänen esseitään tai kuunteli vaikka MMV-podia. Ihailen miten hän löytää uusia kulmia ja syvällisiä analyysejä tutuista teoksista kuten Miki Liukkosen kirjoista tai Tähtien sota -leffoista. Ja sitä, miten hän elää todeksi "henkilökohtainen on poliittista" -kliseen kertomalla omasta elämästään. Tämä teos inspiroi lukemaan ja kirjoittamaan ja lietsoo sopivasti vallankumoushenkeä herättämättä kuitenkaan liikaa toivoa ihmiskunnan puolesta.
July 17, 2023
Loistavia esseitä, mutta vähän hajanainen ja epäyhtenäinen kokonaisuus. Ennalta oletin (ja tiedän muidenkin olettaneen) kirjan olevan yhtenäisempi ja tarjoavan enemmän vastauksia tai ehdotuksia, mutta pettymystä kirja ei silti tuottanut. Mitään tietokirjamaista utopiamanifestia kirjalta on siis turha odottaa. Ajattelun virkistämisessä ja keskustelujen synnyttämisessä kirja puolestaan on onnistunut erittäin hyvin.
April 2, 2019
Kunpa kaikki esseet olisivat olleet kuten kokoelman viimeinen.
Aiemmissa arvioissa on mainittu siitä, että esseiden feministinen eetos tuntuu päälleliimatulta. En voisi olla enempää samaa mieltä.
Aiemmissa arvioissa on mainittu siitä, että esseiden feministinen eetos tuntuu päälleliimatulta. En voisi olla enempää samaa mieltä.
April 21, 2019
kiitos pontus thank you bönthösaurus
kritisoitavaa ja kyseenalaistettavaahan tosiaan löytyy MUTTA kyllä tämä syräntä lämmittää
kritisoitavaa ja kyseenalaistettavaahan tosiaan löytyy MUTTA kyllä tämä syräntä lämmittää
April 24, 2022
Tykkäsin kirjasta ja sen ideoista, vaikka MVV-podin kuuntelijana tässä ei ollut hirveästi uutta. Aika paljon tämä on "kirja kirjoista", eli jos ei ole lukenut mitään kirjassa mainituista muista kirjoista, niin ei ehkä saa kaikkea irti ja helposti tuntee itsensä tyhmäksi. Lukeminen oli myös ajoittain tosi raskasta, ja kirjaan piti välillä tarttua väkipakolla, että sen sai luettua loppuun. Ehkä jatkuva name- ja sivistyssanojen droppailu teki tästä niin uuvuttavan.
Lisäksi en ihan tiedä, saiko kirja lopulta kannattamaan teknologian ja samppanjan ilosanomaa kuuluttavaa avaruushomoluksuskommunismia. Ehkä ei, mutta kirjassa esitetyt ideat olivat kuitenkin omaperäisiä ja cooleja. Joku olikin täällä hyvin pohtinut, että julkaistaisiinko tällaista kirjaa, jos se olisi jonkun muun kuin valkoisen miehen kirjoittama. Sitäkin sopii miettiä.
Kritiikistä huolimatta lukemisen arvoinen teos, ja jos tämän kirjan teemat jollain lailla resonoi, niin suosittelen heti perään iki-suosikkiani eli Työstäkieltäytyjän käsikirjaa, jota Purokuru on myös ollut kirjoittamassa.
Lisäksi en ihan tiedä, saiko kirja lopulta kannattamaan teknologian ja samppanjan ilosanomaa kuuluttavaa avaruushomoluksuskommunismia. Ehkä ei, mutta kirjassa esitetyt ideat olivat kuitenkin omaperäisiä ja cooleja. Joku olikin täällä hyvin pohtinut, että julkaistaisiinko tällaista kirjaa, jos se olisi jonkun muun kuin valkoisen miehen kirjoittama. Sitäkin sopii miettiä.
Kritiikistä huolimatta lukemisen arvoinen teos, ja jos tämän kirjan teemat jollain lailla resonoi, niin suosittelen heti perään iki-suosikkiani eli Työstäkieltäytyjän käsikirjaa, jota Purokuru on myös ollut kirjoittamassa.
March 26, 2025
Monia todella hyviä esseitä, mutta myös monia vähän mitäänsanomattomia ja abstraktiksi jääviä. Kirja oli kyllä tuoreen poliittinen; usein esseekokoelmissa tuodaan huomiota esille ilman konkreettisten poliittisten ratkaisujen tarjoamista.
Olisin ehkä kaivannut vielä enemmän naisnäkökulmaa tähän. Arvostin viittauksia Ruskeat tytöt- esseekokoelmaan, mutta muuten viittaukset naistöihin jäivät vähäiseksi. Muuten ei olisi haitannut edes niin paljoa, mutta kirjailija kovasti julisti sitä, kuinka ymmärtää omat etuoikeudensa, joten odotukset olivat tietenkin korkeammalla sen takia. En muutenkaan välitä niin paljon mieskirjailijoiden esseistä, koska tuntuu aina, että oma kokemus jää ulkopuolelle. Tämä ei ole syytös vaan enemmänkin havainto.
Kuitenkin pidin tästä kokoelmasta ja sen suorasukaisuudesta. Monia havaintoja, joita en itse aikaisemmin ollut ajatellut ja etenkin johdanto, jossa käsiteltiin kieltäytymisen ja laiskottelun voimaa oli todella mielenkiintoinen.
Olisin ehkä kaivannut vielä enemmän naisnäkökulmaa tähän. Arvostin viittauksia Ruskeat tytöt- esseekokoelmaan, mutta muuten viittaukset naistöihin jäivät vähäiseksi. Muuten ei olisi haitannut edes niin paljoa, mutta kirjailija kovasti julisti sitä, kuinka ymmärtää omat etuoikeudensa, joten odotukset olivat tietenkin korkeammalla sen takia. En muutenkaan välitä niin paljon mieskirjailijoiden esseistä, koska tuntuu aina, että oma kokemus jää ulkopuolelle. Tämä ei ole syytös vaan enemmänkin havainto.
Kuitenkin pidin tästä kokoelmasta ja sen suorasukaisuudesta. Monia havaintoja, joita en itse aikaisemmin ollut ajatellut ja etenkin johdanto, jossa käsiteltiin kieltäytymisen ja laiskottelun voimaa oli todella mielenkiintoinen.
Read
April 25, 2021Starttasin Purokurun esseeteoksen kesällä 2019, ja luin sen oikeastaan trilogiamaisesti. Suurin tahma oli teoksen nimikkoesseessä, jossa olin jumissa ainakin 10 kuukautta. Parhaat tekstit olivat aivan lopussa ja aivan alussa, kuten oon asian huomannut omalla kohdallani esseekokoelmissa usein olevan. Star Wars -analyysi oli myös loistava.
Purokuro on erittäin hyvä kirjoittaja ja älykäs keskustelija. Monet esseet olivat eheitä ja eteviä. Aiheet eivät vain aina puhutelleet itseäni. Erityisesti korona-ajan kontekstissa jotkut tekstit tuntuivat etäisiltä ja epäpäteviltä. Näin ei kuitenkaan ollut kaikkien tekstien kohdalla. Masennusta käsittelevä Sairaus & Voima esimerkiksi solahti ja kolahti kauniisti ja kipeästi nimenomaan nyt, tässä ajassa.
Essee on kyllä after all tekstilajeista parhaimpia, ellei paras. Kyllä tämä kannattaa kaikkien lukea!
Purokuro on erittäin hyvä kirjoittaja ja älykäs keskustelija. Monet esseet olivat eheitä ja eteviä. Aiheet eivät vain aina puhutelleet itseäni. Erityisesti korona-ajan kontekstissa jotkut tekstit tuntuivat etäisiltä ja epäpäteviltä. Näin ei kuitenkaan ollut kaikkien tekstien kohdalla. Masennusta käsittelevä Sairaus & Voima esimerkiksi solahti ja kolahti kauniisti ja kipeästi nimenomaan nyt, tässä ajassa.
Essee on kyllä after all tekstilajeista parhaimpia, ellei paras. Kyllä tämä kannattaa kaikkien lukea!
February 14, 2020
note to self: please write an actual review when you aren't about to fall asleep
really liked this collection of essays. i skipped the essay about men because i _really_ don't care. i also think there could have been a little bit less talk about other books (esp. seutu joka ei ole paikka) because i haven't read them! even though the author did a great job explaining things in the books, it was still a little bit annoyoing to read about other books i had never heard about.
most things about the world right now do make me very anxious and i like that this book, i guess espeacially the last essay, didn't make me feel even more anxious even though everything sucks. a thought i had while reading this book was that as long as i can still hope for a better world, it must still be possible
really liked this collection of essays. i skipped the essay about men because i _really_ don't care. i also think there could have been a little bit less talk about other books (esp. seutu joka ei ole paikka) because i haven't read them! even though the author did a great job explaining things in the books, it was still a little bit annoyoing to read about other books i had never heard about.
most things about the world right now do make me very anxious and i like that this book, i guess espeacially the last essay, didn't make me feel even more anxious even though everything sucks. a thought i had while reading this book was that as long as i can still hope for a better world, it must still be possible
March 2, 2021
Huikea esseekokoelma jonka kirjoittaja uskaltaa ajatella aikuisten oikeasti "kiellettyjä" ajatuksia, ja kirjoittaa johtopäätöksensä nautittavalla, paikoin jopa hauskalla proosalla. Tämä ei ole varsinainen "opaskirja" (vaikka Purokuru yhdessä esseessään hahmotteleekin askelia kohti omasta mielestään parempaa maailmaa), vaan pikemminkin kirja ideaaleista, horisonteista joita kohti olisi arvokasta ja kaunista yhdessä kulkea. Itsekin yhden varpaani start-up-maailmaan tuikanneena pidän kirjan ehdottomana helmenä kirjoittajan raportintapaista Slush-pöhinöiden keskeltä. Helppo suositella kaikille jotka etsivät perspektiiviä tähän omituiseen, muutoksen ja taantumuksen paradoksaaliselle symbioosille rakentuvaan aikaan.
May 27, 2021
Pitkästä aikaa tuntuu, että on jonkin uuden ja merkityksellisen äärellä. Aivot ajattelevat, että "apua, tämä on totta ja todellisuuteni on vääristynyttä" niin kovaa, että on pantava kirja kesken kaiken pois moneksi viikoksi ja toipua järistyksestä. Jatkan edelleen etuoikeutettua elämääni, hivuttautuen aidan yli pidemmälle ja pidemmälle voittajien puolelle tiedostaen, että näillä pelisäännöillä voittajia ei ole.
June 25, 2020
Parasta taas hetkeen! Kiitos ja ylistys - tätä lisää!
Parhaimmillaan aivan täydellistä tykitystä, jolle nauroin ääneen, vaikken ikinä naura (kirjoille).
Esseiden taso kuitenkin vaihtelee, joten kokonaisuutena teos on hieman epätasainen. Uskon myös, että monet asiat olisi voinut ilmaista laajemmalle yleisölle lähestyttävämmällä tavalla. Nyt teos edellyttää aika vankkaa ennakkolukeneisuutta.
Parhaimmillaan aivan täydellistä tykitystä, jolle nauroin ääneen, vaikken ikinä naura (kirjoille).
Esseiden taso kuitenkin vaihtelee, joten kokonaisuutena teos on hieman epätasainen. Uskon myös, että monet asiat olisi voinut ilmaista laajemmalle yleisölle lähestyttävämmällä tavalla. Nyt teos edellyttää aika vankkaa ennakkolukeneisuutta.
April 22, 2025
Ajatuksia herättävä ja tarpeellinen, joskin hiukan epätasainen. Eniten esseistä puhuttelivat Toisenlainen maailmanloppu on mahdollinen, Tornadon keskellä sekä riemastuttava Kieltäytyminen ja laiskottelu.
Osa kirjoituksista lienee tuntunut julkaisuvuonna tuoreemmilta kuin nyt, syvällä nykyisen tornadon silmässä.
Osa kirjoituksista lienee tuntunut julkaisuvuonna tuoreemmilta kuin nyt, syvällä nykyisen tornadon silmässä.
December 31, 2018
Kiinnostava esseekokoelma kapitalismista ja nimensä mukaisesta aiheesta.
January 31, 2019
Aika epätasainen mutta paikoitellen kiinnostava.
April 25, 2019
Kuten kirjaa kirjoittaessa niin sitä lukiessakin Pokémon Go oli suurin este. Oivaltavia ja ajatuksia herättäviä kirjoituksia yhteiskunnasta.
Displaying 1 - 30 of 39 reviews