”Sana sanalta oli Inga lähempänä häntä, ja heidän kielistään tuli uusia teitä, veren reittejä.”
Elsen elämä on kudelma merkittävien naisten kohtaamisia. Ruotsissa evakossa Else tutustuu kirjallisen perheen tyttäreen, ojentelee Ingan kanssa sanoja kuin runoja.
Suomeen, Tornionjokilaaksoon palattuaan Else pääsee piiaksi Hurtigin isoon taloon. Apteekkarin rouvan, kirjakauppias Irinan kautta Elselle avautuu ovia itsensä tuntemiseen ja paremman luokan salattuihin huoneisiin valta-asetelmineen.
Nurkan takana juonii heitäkin, jotka saavat Elsen häpeämään orastavaa itseään. Ja entä hänen suhteensa Samuliin? Eikö se ollut liian laimeasti rakastettu, ei kai se voinut riittää?
Lilium regale on Laitilan esikoisromaani. Se käsittelee elinikäistä rakkautta, sodan nähnyttä sukupolvea ja vaiettuja tarinoita. Laitila kuvaa kielellistä ja ruumiillista heräämistä luontevan taiturimaisesti. Kieli on värisyttävän aistivoimaista ja kuvallista, pohjoisen murteella höystettyä.
4.5/5 Lilium Regale tipahti postiluukustani täytenä yllätyksenä viime vuoden lopulla. Aluksi se ei herättänyt mielenkiintoani vaan jäi hyllylle odottamaan, kunnes keksisin mitä tehdä sille. Hetken mielijohteesta päätin kuitenkin antaa Johanna Laitilan esikoisteokselle mahdollisuuden, eikä kulunut kuin päivä ennen kuin istuin sohvalla kostunein silmin romaani luettuna sylissäni - kirja oli niin hieno, että liikutuin.
Haluan aloittaa kertomalla ne pari asiaa, jotka eivät ihan toimineet. Kieli on hengästyttävän täynnä vertaiskuvia, kielellisiä kiemuroita jos jonkinlaisia. Omaan makuuni kielikuvia on välillä vähän liikaakin ja ne etäännyttävät hahmoista ja monimutkaistavat kerrontaa. Myöskään jatkuva toisto ei elementtinä täysin vakuuttanut minua. Muuta negatiivista en kuitenkaan osaa sanoa. Vaikka proosaa vähän kritisoinkin, niin on se siitä huolimatta kokonaisuutena upeaa. Erityisesti eri kielten ja murteiden yhdistely ja niillä leikittely on taidokkaasti toteutettu! Kirjani on täynnä muistilappuja merkkaamassa niitä kohtia, joissa vertauskuvat toimivat erityisen hyvin. Harvoin tulee vastaan yhtä kauniita kappaleita!
Siirrytään itse tarinaan. Kirja keskittyy seuraamaan Pohjoisessa asuvan Elsen elämää ajasta ennen sotaa evakkoon Lapin sodan tieltä ja takaisin kotiseuduille piiaksi. Elsen suhteet kohtaamiinsa naisiin on upeasti kuvattu ja edustaa jotain, mitä olen kovasti kaivannut tällaiseen kirjallisuuteen. Tärkeitä teemoja nostetaan esiin muun muassa sukupuoliasenteiden muodossa, ja tarina etenee lyhyiden lukujen kautta sulavasti alusta aina viimeiseen lauseeseen asti.
Lilium Regale toimii minulle muistutuksena suomalaisen kirjallisuuden potentiaalista. Välillä seuraan liian tiivisti mitä kirjallisuuden saralla tapahtuu muualla päin maailmaa unohtaen kotimaani kokonaan. Olen kieltämättä joutunut pettymään usein, mutta viime aikoina olen löytänyt teoksia, kuten Lilium Regale, jotka ovat todella yllättäneet!
Nyt oli moneen suuntaan vetävä kirjakokemus. Johanna Laitilan esikoisromaani Lilium regale on luontoa ja aistimaailmaa vyöryttävä teos, jonka ytimessä on vaiettuja rakkauksia. Pääsin kirjan mukaan kunnolla lähes sata sivua luettuani, silloin kirjoitus vasta alkoi herätä silmissäni eloon. Tunnistin sen ruumiin. Elsen ja Ingan välisen suhteen kuvaus, kielen haeskelu ja opettelu oli kiehtovaa luettavaa. Puolivälin jälkeen taas hieman uuvuin. Taustalla vaikuttavat historian käänteet, erityisesti sota, evakkoon lähtö, paluu Suomeen. Laitila liittyy ilmaisullaan voimakaskielisten pohjoisen kuvaajien jatkumoon. Tuoreelta tuntuu erityisesti naisten välisen suhteen kuvaus historiallisessa kehyksessä, suomalaisen maaseudun keskellä.
Joitakin muttia tuli vastaan. Välillä ollaan rajoilla siinä, onko teksti liian rönsyrunoilevaa, vaikka onkin ihailtavan kekseliästä: "Heimon iho alkoi väristä hänen ympärillään hysteerisenä hyhmänä, valo painoi hänet pienemmäksi, hikiseksi mytyksi ja kiteytyi kantapäihin kiviksi, jotka raspasivat hänen saappaidensa anturat rikki." (s. 109) Kesken kielikuvaa jouduin palaamaan takaisin: mitä tässä kuvattiinkaan, ai se oli valo joka raspasi saappaiden anturat rikki, eivätkä askeleet. Tunnelman luominen ja miljöön tarkat yksityiskohdat ovat itsessään hyvä asia, mutta välillä tuli vastaan kappaleita, jotka minusta tuntuivat romaanin ytimeen liittymättömiltä – esilukijana olisin vetänyt rukseja yli. Veikkaan, että vielä muutama vuosi sitten olisin pitänyt tällaisesta tyylistä enemmän. Mietin myös kaikkitietävää kertojaa, ja onko se ollut paras mahdollinen ratkaisu, vai olisiko minäkerronta tuonut enemmän voimaa, variaatiota. Tyylinsä romaani pitää alusta loppuun, kokonaisuus on eheä ja lauseet rakenteeltaan hiottuja. Lihallisuus sykähtelee tekstissä, se elää erityisesti luonnon ja eläinten kielikuvissa.
"Elsestä oli lohdullista maistella Ingan sanoja, nuolla niiden sileitä pintoja, joita hän ei vielä tuntenut liian syvällä kehossaan. Ensin he ojensivat toisilleen pienempiä sanoja. Ne jäivät aivan pinnalle, iholle tai hiuksille pölyksi, niin että pelkkä ristiveto tai etelätuuli voisi ne puhaltaa pois." (s. 126)
Koitin tätä lukea tuoreeltaan, mutta heikolla menestyksellä, laina-ajat ehtivät loppua ja lopulta kun kirjan onnistuin saamaan hyllyyn pidemmäksi toviksi, se ei silti löytänyt paikkaansa. Tarvittiin lopulta Johanna Laitilan toinen kirja Synty, joka avasi oven Laitilan herkulliseen kielenkäyttöön ja nosti Lilium regalen lukulistan kärkeen.
Aivan Synnyn groteskiin lihallisuudeen Lilium regale ei yllä, mutta kirjailijan kyllä tunnistaa. Laitilan tyyli on yksinkertaisen mehevä. Kielikuvat ovat runsaita, tekstissä on potkua ja lihaa. Kun Laitila kuvaa rakkautta ja seksuaalisuutta, teksti tuntuu joltakin.
Tornionjokilaaksoon ja sotavuosiin sijoittuvan tarinan pääosassa on Else, joka elää vähän nyrjähtäneen äitinsä, jämptin mummonsa ja pikkusisarusten kanssa. Kun Lapin sota uhkaa, perheen on paettava evakkoon Ruotsiin. Siellä isäntäperheen tytär Inga, suunnilleen samanikäinen kuin Else, avaa Elselle oven uuteen maailmaan. Tytöt kohtaavat kielen ja lihallisuuden tasoilla, rakastuvat.
Sota kuitenkin loppuu ja Ruotsi on jätettävä, on palattava kotiin. Kotipuolessa odottaa työ piikana apteekkari Hurtigin talossa. Apteekkarin rouva, kirjakauppias Irina, on lumoava, kiehtova ja vaikeasti vastustettava, ja taas Else löytää itsensä kiellettyjen ja väärien halujen parista.
Lilium regale kertoo sanoista, rakkaudesta, häpeästä, pelosta – vahvoista tunteista ja voimakkaista asioista. Laitilan teksti on paksua ja väkevää ja sitä tukevoittaa taiten käytetty pohjoinen murre. Hieno kirja, kannattaa lukea.
Rovaniemellä syntynyt esikoiskirjailija Johanna Laitila (s. 1986) on vahvan omaääninen kertoja pohjoisesta. Lilium regalen aikajana ulottuu Lapin sodasta nykypäiviin. Päähenkilö on Else, joka päätyy nuorena tyttönä Lapin tuhon jaloista evakkoon Ruotsin puolelle, sitten taas kotiin Tornionjokilaaksoon ja lopulta pakoon Ruotsiin. Lilium regale kertoo sodan traumoista, naisten välisestä rakkaudesta, kielen omaksumisesta ja siitä, että tragedioista huolimatta elämä on elettävä.
Tämän romaanin kohdalla on puhuttava kielellisestä ilmaisusta. Laitilan teksti on vahvoin ja runsain kielikuvin höystettyä. Erittäin persoonallista, aistivoimaista ja juurevaa, paikoin todella sieluunmenevää, mutta itselleni näitä kielikuvia oli hiukan liikaa.
Mutta kyllä Lilium regale vahva ja komea kirjailijanuran aloitus on.
Kirja alkaa jotenkin hitaanlaisesti: kirjassa voisi sanoa olevan jopa neljä eri aloitusta (prologi, vuosi 2018, Elsen lapsuus ja vihdoin Elsen nuoruus), mikä sai aikaan sen, että tarinan syrjään kiinni pääseminen oli nihkeää. Kirja imaisikin mukaansa vasta sivun 100 jälkeen. Mutta oi että, sen jälkeen tarina vasta veikin mukanaan!
Koskettava, kiehtova ja hengästyttävä. Kieli hurmasi ja kielistä ammentava tematiikka tuki hyvin proosan upeita kielikuvia. Ingan ja Elsen suhteen kuvaus rikkoi sydämen herkkyydellään.
Loppupuolella jäi kaihertamaan se, että Else tappoi juopon sukulaismiehen (vai kuka olikaan, en enää muista, mikä oli miehen side Elseen). Käänne tuntui äärimmäiseltä ja äkilliseltä, enkä ole aivan varma, sopiko teko mielestäni Elsen luonteeseen ja oikeuttiko aiempi tarina näin rajua käännettä. Tappo tuntui myös nojaavan liikaa poeettisen oikeudenmukaisuuden perinteeseen. Perinteinen ”paha saa palkkansa” -juonikuvio tuntui hivenen naivilta ratkaisulta.
Viimeiset luvut olivat hienoja ja sulkivat kirjan kauniisti alkuun palaten. Pidin ja nautin, vaikka kirjassa olikin muutamia kohtia, jotka jäivät kaihertamaan. 3,5/5
This entire review has been hidden because of spoilers.
Johanna Laitilan esikoisteos Lilium regale kertoo Elsestä ja hänen salatusta seksuaalisuudestaan, joka ilmi tullessa olisi ollut rikos ja häpeällinen asia. Else rakasti naisia. Else rakastui ensimmäisen kerran ollessaan Ruotsissa toisen maailmansodan aikaan. Hänen sydämensä vei Inga. Sitten tuli ilmoitus, että Suomeen oli turvallista palata. Nuoresta rakkaudesta jäi Elselle raastava sydänsuru. Else sai kuitenkin muuta ajateltavaa uudessa piikomispaikassa, sillä talon rouva kiersi häntä kuin kissa kuumaa puuroa. Elsen olot kotona eivät olleet kaksiset, sillä he olivat sisarustensa kanssa melkein orpoja. Äiti ei kyennyt heistä huolehtimaan ja mummo oli liian vanha ja väsynyt. Ainoa, joka kykenisi heistä huolehtimaan, oli äidin veli Urho, mutta viina vei miehestä kaiken kunniallisuuden. Mummo ja tytöt saivat pelätä Urhon väkivaltaa ja viinanpirun turruttamaa vihaa aina, kun hän oli paikalla. Lilium regalen tapahtumat sijoittuivat toisen maailmansodan aikaiseen Lappiin. Kirjailija on kotoisin Rovaniemeltä, joten miljöö on hänelle tuttu. Kirjassaan Johanna Laitila kirjoittaa runollista tekstiä, joka satuttaa ja koskettaa, melkein hengitys salpautuu lukiessa.
Tuntuu pahalta antaa vain yksi tähti, mutta jos mennään Goodreadsin määritelmillä, yksi tähti on "Did not like it" ja se kuvaa mielipidettäni. Lähdin todennäköisesti lukemaan tätä kirjaa aivan väärät odotukset mielessä. Odotin kiinnostavaa ja koskettavaa kuvausta Lapin sodasta ja evakkoajoista lesbonäkökulmasta. Sellaista sainkin, mutta aivan erilaisella tyylillä kuin mihin olin varautunut. Inhorealistiset kohtaukset sekoittuvat Lapin luonnon kuvaukseen hämmentävässä suhteessa. Mielestäni romaani on epätasainen ja keskittyy epäolennaisiin asioihin. Olisin mieluusti seurannut pelkästään Elsen tarinaa, mutta tarina eksyy paikoin kertomaan sellaisista hahmoista, joista en huomannut välittäväni lainkaan.
Olipa vavahduttava tarina ja vangitsevaa kieltä! Yksi vuoden parhaita romaaneja ehdottomasti. Mieleen nousi monia vaikutuksen tehneitä suomalaiskirjailijoita, kuten Rosa Liksom (Lapin murre, sota-teemat sekä luonto-side), Katja Kettu (muheva, kuvaileva kieli), Anni Kytömäki (luontomyytit ja mielenterveys) sekä Leena Parkkinen (pääteema, eli naisten välinen rakkaus 1940-50-luvun Suomessa). Aiheet ja niiden käsittelytapa eivät ehkä kuitenkaan ole kaikkien mieleen, joten luultavasti tätä ei nähdä Finlandia-kahinoissa. Silti toivoisin kirjalle suurempaa huomiota, eli lisää lukijoita. Nyt lukemaan!
En pitänyt kielestä, rumuudella mässäilemisestä. Pohjoisen murretta oli hyvin hankala lukea ja ruotsin sotkeminen mukaan haittasi vielä enemmän. En tiedä pidinkö tarinastakaan, jotenkin se valui lopussa tyhjiin. Luin kuitenkin.
" Ihon tavoin tuntui kieli, äidinkieli, elimeltä, näkyvältä ja kaiken peittävältä. Se oli siinä, pinnassa, alttiina katseille, nirhamille ja kivuille. Kuin ihoon voi siihen nousta sinertäviä mustelmia, siihen voi painaa helposti piikin ja sen voi hangata rikki, sitä voi pitää hyvänä ja siihen voi jättää arven."
Johanna Laitilan esikoiromaani on kieleltään runollisen runsas, kuvaukseltaan kaikkiin aisteihin vetoava, nopeasti sisäänsä kietova romaani. Tunnelmaltaan tiheä ja paikoin raskaskin romaani vaatii myös lukijaltaan.
Aiheet ovat nykykirjallisuudelle melko tyypillisiä (sodan jättämät traumat, toiseuden kokemukset, vaietut muistot, seksuaalivähemmistönäkökulma historiaan) mutta ne on kudottu kiinnostavaksi, tunteita ja aisteja välillä hyvin kipeästikin hölskyttäväksi kokonaisuudeksi, jota oli ilo ja suorastaan pakko lukea.
Kieli ja tarinan sijoittuminen Lapin sotaan tuo mieleen Katja Ketun romaanit, mutta Laitilan kirjoittajanääni on ilman muuta myös persoonallinen ja oma, vahvan ruumiillinen. Tästä kirjoittajasta toivon kuulevani vielä lisää!
Erityisesti kieli-ihmisenä viehätyin romaanin tapaan kuvata kieltä ja sen merkitystä ihmisille, sitä, kuinka kieli sitoo rakastuneet yhteen ja toisaalta alkaa katkeilla tukahdutettujen muistojen seurauksena, kuinka sillä voi hyväillä, lyödä, rakastaa ja koskea, muistaa, hoivata, kertoa ja unohtaa, piilottaa, loitsia, ajaa pois ja kutsua jäämään.
Mainittakoon vielä, että kirjan mottona ja merkityksiä rakentavana motiivina muutenkin kulkee viehättävästi minullekin rakas runo, Edith Södergranin Tähdet.
Minulla oli rutkasti ennakkoluuloja Lilium regalea kohtaan. Innostuin kauniista kannesta, mutta kuullessani kirjan sijoittuvan Lapin sotaan into lopahti. Eikö sodista ole jo kerrottu riittävästi?
Romaani on uhkea, pursuava ja vuoroin särkyvän herkkä, vuoroin oksettava. Sotakuvaus painuu taka-alalle ja keskittyy silloinkin sodan seurauksiin, ei niinkään rintamalle. Pahaa tekevät niin vangitun naisen kuin murtuneen sotilaankin kohtalo.
Sodan sijaan Lilum regale on Elsen elämäntarina. Kudelmaan kuuluu kielten kieppuminen, kaksi naista, ja sukupolvelta toiselle siirretty häpeän ja vaikenemisen ketju. Kurkkua kuristaa, kun huomaa vielä Elsen tyttärenkin kieltäytyvän tunnustamasta tyttärensä rakkautta naiseen.
Kirjan markkinoinnissa on oltu liian ujoja. Olisin tarttunut kirjaan hanakammin, jos olisi sanallakaan vihjattu sen käsittelevän lesboutta aikana, jolloin se oli paitsi syntiä, käsittääkseni myös rikos. Onko tässä pelätty lukijoiden menettämistä?
Kokonaisuutena romaani on huikean kaunis ja raadollinen. Joitakin trooppeja olisi ehkä voitu miettiä uudelleen . Hieno esikoinen!
”Sana sanalta oli Inga lähempänä häntä, ja heidän kielistään tuli uusia teitä, veren reittejä.”
Elsen elämä on kudelma merkittävien naisten kohtaamisia. Ruotsissa evakossa Else tutustuu kirjallisen perheen tyttäreen, ojentelee Ingan kanssa sanoja kuin runoja.
Suomeen, Tornionjokilaaksoon palattuaan Else pääsee piiaksi Hurtigin isoon taloon. Apteekkarin rouvan, kirjakauppias Irinan kautta Elselle avautuu ovia itsensä tuntemiseen ja paremman luokan salattuihin huoneisiin valta-asetelmineen.
Nurkan takana juonii heitäkin, jotka saavat Elsen häpeämään orastavaa itseään. Ja entä hänen suhteensa Samuliin? Eikö se ollut liian laimeasti rakastettu, ei kai se voinut riittää?
Lilium regale on Laitilan esikoisromaani. Se käsittelee elinikäistä rakkautta, sodan nähnyttä sukupolvea ja vaiettuja tarinoita. Laitila kuvaa kielellistä ja ruumiillista heräämistä luontevan taiturimaisesti. Kieli on värisyttävän aistivoimaista ja kuvallista, pohjoisen murteella höystettyä.
Lilum Regale, kuningaslilja, kohottautuu hitaasti umpuna ja puhkeaa lopulta huumaavan tuoksuiseksi, raskaaksi kukinnoksi.
Tällä romaanilla on juuret syvällä Suomen historiassa ja Torniojokilaaksossa, sukupolvien painossa. Se käsittelee rakkautta ja sotaa, kasvua ja kipua herkästi ja aistikkaasti. Näin kaunista tekstiä saa harvoin lukea. Laitila yhdistelee monia ääniä ja kieliä taitavasti ja hellävaroen.
Teos on raju ja herkkä, fantastinen ja realistinen. Se on täynnä hahmoja, joiden elämästä nähdään vain pilkahdus, mutta joiden kohtalot jäävät mieleen liitämään. Parhaiten tätä romaania jää minusta kuvaamaan seuraava runo, jonka monisyisenä analyysinä koko kirjaa voisi pitää.
Yön tullen minä seison portailla kuuntelemassa tähdet parveilevat puutarhassa ja minä seison pimeässä. Kuule, tähti putosi helähtäen! Älä astu ruohikolle paljain jaloin: puutarhani on sirpaleita täynnä.
Laitila kirjoittaa kaunista kieltä ja käyttää laajaa sanavarastoa nimeä myöten. Aihe on ajankohtainen ja kaunis. Tunnelma on tasaisen ahdistava ja enteilee onnistuneesti pahaa. Teos on onnistunut psykologinen tutkielma. Ihastelin pulputtavan runollista tekstiä, mutta sillä oli myös kääntöpuolensa.
Romaani sisältää niin valtavan paljon vieraita ja vieraannuttavia elementtejä: eri sukupuoli, eri aika, raskas ja kammottava ahdasmielinen Tornionjokilaakso, meänkieli h-kirjaimia täynnä, kaappilesbous, tarkasteluajankohta tulevaisuudesta taaksepäin ja romaanin korkearikastettu kieli. Tämä kaikki sai sen jäämään minulle etäiseksi, poliisin tai lääkärin tapauskertomukseksi, enkä päässyt mukaan tapahtumiin eikä vielä lopussakaan tämä keski-ikäinen kaupunkilaisheteromies ollut tunnetasolla mukana tarinassa. Ehkä tältä tuntuu naisena lukea ns. mieskirjoja...
Lilium regale on ollut lukulistallani niin kauan, etten enää takakantta lukiessani muistanut miksi. Kesti sata sivua, että muisti palautui.
Ensin kehut: Lilium regale on kaunis, erittäin aistivoimainen, hengästyttävä teos. Se vie lukijan sekä lappilaiseen luontoon että ihmisen iholle niin komealla kuvailulla, että mie ainakin melkein tunsin olevani paikalla. Vaikka eletään sota-aikaa ja kovia juonenkäänteitä riittää muutenkin, synkeä se ei ole.
Laitilan tyylistä tykkäsin kovasti, vaikkakin välillä tasapainoillaan sen kanssa, etäännyttääkö kuvailun määrä lukijan käsivarren mitan päähän. Samoin kesti juurikin tuo sata sivua, ennen kuin tarina hotkaisi mennessään. Mutta sitten se olikii menoa.
Meinasin jättää kesken heti alkusivuilla liian runsaalta tuntuneiden kielikuvien vuoksi. Olen iloinen, että kuitenkin luin, sillä kirja oli hieno ja väkevä.
Tykkäsin murreosioista todella paljon ja ylitsepursuava, symbolinen kuvailu oli välillä todella upeaa, mutta välillä se vyöryi yli. Punainen lanka tuntui välillä katoavan kuvailun syövereihin, eikä alun outo, ahdistava tunnelma yhdistynyt kirjan varsinaiseen juoneen, mikä olikin lopulta ihan hyvä asia.
Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja aitoja. Viihdyin kirjan parissa erittäin hyvin. Jos tarina ei niin usein olisi lähtenyt lentoon oudoille mielikuvia maalailevalle linjalleen, olisi tämä ollut hitusen vielä parempi. Kuitenkn oikein hieno ja ainakin erilainen teos.
Tämä on yksi parhaimpia kotimaisia kirjoja, joita olen lukenut pitkään aikaan. Todella kauniisti kirjoitettu ja koskettava teos, joka sai minut itkemään.
Jotensakin haikea ja surumielinen kirja menetetystä rakkaudesta, yhteiskunnallisesti kielletyn rakkauden vaikeudesta. Mielenkiintoista ajankuvaa sodanjälkeisestä Lapista. Kirjan esittelyteksti ei kyllä vastaa kirjan sisältöä.